Arkistot: Projects

Tiedolla vaikuttaminen

Tiedolla vaikuttaminen -hankkeessa edistettiin vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden työmarkkina-asemaa viestinnän keinoin. Hanke toteutettiin vuosina 2015-2017 Veikkauksen voittovaroin (STEA).

Mitä hankkeessa tehtiin?

Tiedolla vaikuttaminen -hanke (2015 – 2017) edisti vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä keräämällä tietoa ja tuottamalla sisältöjä, jotka kohdennetaan tarkasti henkilöiden työllistymistä edistäviin medioihin, kuten sanomalehtiin, aikakauslehtiin, kolmannen sektorin jäsenlehtiin, nettilehtiin, tieto- ja palveluportaaleihin jne.

Tiedolla vaikuttaminen -hankkeessa koottiin olemassa olevaa tietoa, mitä vietiin eteenpäin verkostojen ja median välityksellä.

Tarkoitus on ollut vaikuttaa tiedon ja henkilötarinoiden avulla asenteisiin, jotta ihmisillä olisi yhdenvertainen mahdollisuus olla mukana työelämässä vammastaan tai sairaudestaan huolimatta.

Hankkeessa luotiin Vatesin verkkosivuille neljä tietopakettia, edistettiin tuetun työllistymisen parissa toimivien viestijöiden ja projektihenkilöiden viestintäyhteistyötä, testattiin erilaista mediayhteistyötä sekä nostettiin esiin työelämän ja viestinnän esteettömyyttä.

Hankkeessa luotiin esiteformaatti, jonka tarkoituksena oli kertoa tietyn vamman tai sairauden vaikutuksesta työn tekemiseen sekä siitä, millaisin keinoin työtä silti pystyy tekemään.

Esitteet on painettu. Esitteet tehtiin yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa. Esitteitä on tuotettu vuosittain myös hankkeen jälkeen.

Esitteet löytyvät Vatesin Julkaisut-sivustolta.

Hankkeessa koottiin neljä digitaalista tietopakettia:

  • Työelämän saavutettavuus
  • Työllistymisen tuet ja keinot
  • Järjestöjen työllisyyspalvelut
  • Kuntapäättäjät

Työhönvalmentajien tehtävissä nousi tärkeäksi viestinnän ja markkinointitaitojen harjoittelua, mikä tukisi esimerkiksi työnantajien kontaktointia.

Työhönvalmentajille järjestettiin viestintäkoulutuksia ja luotiin koulutuspaketti, jota voitiin hyödyntää myös jatkossa..  

Hankkeessa tarjottiin medialle työllistymisen esimerkkejä ja tietoa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisestä.

Vaikuttamistyön osana hanke järjesti lukuisia tapahtumia:

Tällaisia olivat mm.

  • Tule, koe ja kampanjoi!
  • Esteetön kieli
  • Yhdenvertaisuus työelämässä
  • Viestinnän mittaus
  • Selkokieltä viestijöille

Hanke aloitti Vatesin koordinoiman viestintäverkoston, joka kokosi yhteen järjestöjen viestijät vaikuttamaan yhdessä siihen, että vammaisten ja pitkäaikaissairaiden tilanne työelämässä nousee esille julkisuudessa. Viestintäverkosto on toiminut myös sen jälkeen.

Hankkeen artikkeleita

Artikkeli
28.11.2016
Keuhkoahtaumatauti ja työelämä
Kaksi henkilöä. Toisella on mikrofoni.
Artikkeli
09.03.2017
”Selkokielestä hyödymme me kaikki”
Nainen viittoo viittomakielellä.
Artikkeli
06.11.2015
Menikö viesti perille? Teemana esteettömyys

Välityömarkkinat osana työelämää -projekti (2014 – 2016)

Aktivera resurser -projektet var Vates-stiftelsens svenskspråkiga nätverks­projekt som arbetade för att göra det lättare för personer med specialbehov att finna lönearbete. Det treåriga projektet finansierades av RAY. Aktivera resurser främjade informationsgång bland branschens yrkesmänniskor; producenter av tjänster för svenskspråkiga personer med funktionsnedsättning och beställare av dessa tjänster.

Välityömarkkinat osana työelämää
-projektin lähtökohdat:

  • Mitkä ovat vammaisten ja osatyökykyisten alueelliset työllistämisen tarpeet?
  • Miten (ELY-)alueilla voidaan kehittää vammaisten ja osatyökykyisten työllistämistä?
  • Miten ja missä heidän työvoimapotentiaaliaan voidaan käyttää paremmin?
  • Tuntevatko alueen työnantajat työllistämisen tukikeinoja?
  • Työelämä 2020 -hankeen mukaisesti suomalaisen työelämän arvot ovat rohkeus, tarkoitus, luottamus ja sinnikkyys. Miten nämä näkyvät alueellisessa työllistämisen yhteistyössä?
  • Miten nämä näkyvät välityömarkkinoilla?

Välityömarkkinat osana työelämää -projekti järjesti tai oli osallisena lähes viidessäkymmenessä alueellisessa tilaisuudessa vuodessa v. 2014 ja 2015 yhdessä ELY-keskusten, TE-toimistojen ja paikallisten kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Niissä kehitettiin alueen toimijoiden välistä yhteistyötä välityömarkkinoilla olevien henkilöiden työllistämisessä.

Projektilla haluttiin vaikuttaa koko maan alueellisiin elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan niin, että vammaiset ja osatyökykyiset ihmiset ovat työvoimapotentiaali ja voimavara – eikä menoerä.

Projektissa tarjottiin tietoa käytettävissä olevista tukimuodoista ja vaikutettiin siihen, että vammaisten työllistämistoimet sisällytetään vahvemmin alueellisiin työllisyysstrategioihin. 

Projekti antoi tukensa välityömarkkinoiden toimijoille, työnantajille ja muille paikallisille työllisyyden parissa työskenteleville, jotta he voivat kehittää oman alueensa työmarkkinoita. 

Projekti oli yksi Työelämä 2020 -hankkeen ydintoimijoista

Suomen hallituksen Työelämä 2020 – kärkihankkeen tavoitteena oli, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Välityömarkkinat osana työelämää (2014–2015) – projekti on yksi tämän hankkeen ydintoimijoista.

Työelämän kehittymisessä välityömarkkinoilla on tärkeä rooli. Niiden avulla kaikkien ihmisten kyvyt voidaan saadaan käyttöön paremmin. Välityömarkkinat ovat parhaimmillaan tärkeä voimavara alueellisen elinkeinotoiminnan ja työllisyyspolitiikan kehittämisessä.

Hanke haastoi alueiden työllisyystoimijoita muun muassa seuraavin kysymyksin:

  • Mitä sinun alueellasi pitäisi kehittää vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisessä?
  • Miten heidän työvoimapotentiaaliaan voisi käyttää paremmin?
  • Ovatko alueen työllistäjät tarpeeksi tietoisia käytettävissä olevista tukimuodoista?
  • Miten rohkeus, tarkoitus, luottamus ja sinnikkyys näkyvät alueellisessa työllistämisen yhteistyössä? (suomalaisen työelämän arvot TEM:n Työelämä 2020 – hankkeen kysely)

Projektin aikana koottiin tietoa välityömarkkinatoimijoista ja niiden keskeisistä palveluista keskeiset aineistot löytyvät nyt valityomarkkinat.fi-sivustolta. Näet sieltä

• välityömarkkinat-käsitteen määrittelyn
• tietoa välityömarkkinatoimijoista ja niiden palveluista
• miten välityömarkkinat kytkeytyvät työelämään ja työelämäsiirtymiin sekä edistävät osallisuutta
• projektin tuottamat aineistot eli videot mm. työllistämisesimerkeistä ja palveluiden tuotteistamisesta, eXtra-lehden ja esitteet
• välityömarkkinat-aiheisia artikkeleita ja uutisia
• projektin järjestämien tilaisuuksien teemat, ajat ja paikat.

Projektissa on tehty touko-kesäkuussa 2016 kyselyitä mm. välityömarkkinatoimijoille ja työnantajille eri puolilla maata, jotta projektin aikana tehty kehittämistyö voi jatkua.

Välityömarkkinat eXtra on valtakunnallisen Välityömarkkinat osana työelämää -projektin julkaisu, jossa esitetään keinoja, joilla vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai osatyökykyisten työllisyyttä ja alueellista yhteistyötä on kehitetty.

Julkaisu kannustaa yrityksiä hyödyntämään välityömarkkinoiden osaamista.

Osavia tekijöitä -esite on suunniteltu erityisesti työnantajille. Alla olevasta kuvasta aukeaa esitteen pdf-tiedosto (päivitetty 2023).

Aktivera resurser -projektet (2013-2016)

Aktivera resurser -projektet var Vates-stiftelsens svenskspråkiga nätverks­projekt som arbetade för att göra det lättare för personer med specialbehov att finna lönearbete. Det treåriga projektet finansierades av RAY. Aktivera resurser främjade informationsgång bland branschens yrkesmänniskor; producenter av tjänster för svenskspråkiga personer med funktionsnedsättning och beställare av dessa tjänster.

Tietoa ja toimintaa ruotsinkielisille työllistymisen ammattilaisille

Aktivera Resursen -projektin tavoitteena oli löytää keinoja, joiden avulla työllistymisen ammattilaiset pystyvät paremmin tukemaan ruotsia äidinkielenään puhuvia vammaisia ja osatyökykyisiä asiakkaita.

Tarkoituksena oli vaikuttaa siihen, että asiakkaat saavat laadukkaita palveluja, ja että ruotsinkieliset toimijat löytävät paremmin toisensa. Tälle kohderyhmälle palveluja on vähemmän saatavissa ja diagnoosipainotteisuus ja palvelujärjestelmän hajanaisuus haittaavat palvelujen piiriin pääsemistä.

Toimijoilla on yleensä myös vähemmän resursseja kuin esim. vastaavilla suomenkielisillä järjestöillä. Esimerkiksi Kårkullalle oli asetettu iso vastuu palvelujen organisoinnissa. Se ei kuitenkaan voi vastata riittävästi eri kohderyhmien tarpeisiin, varsinkin kun tulevat rakenteelliset muutokset sote-palvelujen järjestämisessä aiheuttivat epävarmuutta toiminnassa.

Projektin kokonaistavoite oli haasteellinen, mutta projektin aikana saavutettiin useita käytännön työtä helpottavia tavoitteita.

Projektin aikana pyrittiinkin ja saatiin nostettua kiinnostusta työllisyyden hoidon kysymyksiin uusien toimijoiden parissa. Projektin alueellisen yhteistyön avulla saatiin myös rakennettua uusia verkostoja ja tiivistettyä jo olemassa olevia.

Tahtotila yhteistyöhön oli olemassa, mutta sen konkretisoitumiseen tarvittiin ulkopuolinen sysäys. Valtakunnallisen tiedon levittäminen paikallisten toimijoiden käyttöön oli erittäin tarpeellista.

Pienillä resursseilla toimiminen ei aina mahdollista muutosten vaikutuksien pohtimista omaan työhön, eikä edes aina selvittämään, mitä on meneillään. Projektin työntekijä pystyi antamaan tähän apuaan ja tietämystään Vatesin valtakunnallisten verkostojen kautta.

Projekti on päättynyt. Koska Vates ei saanut omaa rahoitusta ruotsinkieliseen viestintään, poisti se käytännössä mahdollisuuden toimia ja vaikuttaa ruotsiksi.

Rohkaisevimmat kokemukset saimme Job Shadow Dayn toteuttamisesta. Tämä tempauspäivä levisi projektin aikana myös suomenkielisten toimijoiden pariin.

Päivässä on kyse siitä, että henkilö pääsee yhtenä päivän tutustumaan itseä kiinnostavaan työhön – ehkä unelma-ammattiin ja se antaa hyvän sysäyksen omalle työllistymiselle niin nuorille kuin aikuisille.

Projekti toi tapahtumapäivän EUSEn konferenssin löytönä. Osallistujamäärä nousi kolmessa vuodessa 10 työnseuraajasta noin kahteensataan. Sama koski vastaanottavien organisaatioiden määrää. Asiakkaille tuloksina on ollut oman urapolun selkeytymistä, opiskelun aloittamista jne

JSD-päivää on vietetty Suomessa vuodesta 2014 lähtien ensin alueellisena kokeiluna ja sen jälkeen valtakunnallisena tapahtumana. JSD-päivää vieteään edelleen.

Job Shadow Day -päivällä on ollut korkea-arvoisia suojelijoita: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, arkkipiispa Tapio Luoma ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Ministereistä suojelijoina ovat olleet Jari Lindström, Tuula Haatainen ja Hanna Sarkkinen.

Tutustu lisää Job Shadow Day -päivään Vatesin sivuilla.

Jotta tieto palveluista olisi paremmin saatavissa, tuotettiin projektin aikana erilaista materiaalia.

Ruotsinkielinen uutiskirje (joka lopetettiin hankkeen jälkeen)

Kyvyt käyttöön Extra Aktivera Resurser 2014

Kyvyt käyttöön Extra Aktivera Resurser 2015

Esitteitä

Vaikuttamisen tulos: TEM julkaisi yhden raporttinsa kokonaan ruotsiksi, Finns det plats för alla på arbetsmarknaden (2015).

Hyväksi käytännön menetelmäksi osoittautui projektin osallistuminen Vammaisfoorumin työllisyysryhmän järjestämiin ”Työ kuuluu kaikille”-tilaisuuksiin.

Niissä projekti pystyi jakamaan tietoa niin Vatesin yleistoiminannasta ja tekemään sitä tunnetuksi kuin kertomaan ruotsinkielisistä palveluista.

Projektin työntekijä suunnitteli ja toteutti sisältöjä myös muiden toimijoiden tilaisuuksiin sekä Vatesin omiin seminaareihin.

Kaksi henkilöä pitämässä puhetta.
Uutinen
10.12.2015
Aktivera resurser – Job Shadow Day ja paljon muuta
Uutinen
09.12.2015
Vaasa palkittiin Esteetön kaupunki -kilpailussa
Kaksi iloisen näköistä henkilöä varastoympäristössä. Molemmilla punaiset silmälasit.
Uutinen
28.09.2018
Job Shadow Day -päivän suosio jatkuu

1 2