Arkistot: E-magazine
Suomen väestö ikääntyy, elinkeinoelämän rakenteet muuttuvat ja julkinen talous on pysyvämmin alijäämäinen. Haasteista selvitäksemme työllisyysasteen on noustava ja tuottavuuden parannuttava. Vain siten voimme säilyttää nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltiomme. Työurien jatkamisessa on siirryttävä tarkastelemaan uranaikaisia katkoja ja näiden lyhentämiseksi tehtäviä panostuksia.
Pääomaa on monenlaista, kuten fyysinen, henkinen tai inhimillinen ja sosiaalinen pääoma. Perinteisesti pääoma ajatellaan fyysisenä, kuten koneina, laitteina, rakennuksina ja infrastruktuurina. Henkisen pääoman rooli ja siihen liittyvät investoinnit, kuten koulutus, ovat nousseet keskeisempään rooliin yhteiskunnan palveluvaltaistuessa sekä teknologian ja innovaatioiden kasvattaessa merkitystään.
Viime aikoina on alettu ymmärtää myös sosiaalisen (mm. suhteet, verkostot, luottamus, vuorovaikutus) pääoman merkityksen.
Sosiaaliset investoinnit
Vaikka koulutukseen ja fyysiseen pääomaan panostaminen nähdään investointeina tänä päivänä, vasta harvoin sosiaaliseen pääomaan panostaminen tai tämän ”romahtamista” ehkäisevät toimenpiteet sekä sosiaalista pääomaa palauttavat kuntouttavat toimenpiteet nähdään investointeina. Yleensä päättäjät ja tiedotusvälineet pitävät näitä vuosittaisina kuluina – sosiaalisena kulutuksena – eikä sen investointiluonnetta tunnisteta.
Julkisen sektorin päätöksentekoa ajatellen on kuitenkin tarpeellista laskea yhteiskunnan panostuksia (kustannuksia), joilla pyritään edistämään yksilöiden sosiaalista toimintakykyä ja tarvittaessa aina paluuta työelämään asti. Vastapainoksi lasketaan palvelutarpeen vähenemistä ja verotulojen nousua (hyötyjä), joita julkisilla panostuksilla saadaan. Tällaisen kustannus-hyöty -analyysin avulla voidaan selvitellä, minkälaisia panostuksia yhteiskunnan kannattaa tehdä puhtaasti taloudelliselta kannalta – inhimillisiä hyötyjä on vaikea arvottaa, joskin tähänkin on k ehitetty menetelmiä.
Koska kyseessä on (sosiaalinen) investointiti toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi, täytyy tarkasteluvälin olla pidempi. Edelleen kustannusten ja hyötyjen avulla voidaan laskea SROI (social return on investment) siten, että suhteutetaan saatujen hyötyjen nykyarvo tehtyjen panostusten nykyarvolla.
Tämä kertoo, kuinka moninkertaisena panostus saadaan takaisin. Vates-säätiössä on tehty tällaisia laskelmia koskien kuntouttavan työtoiminnan ja klubitalojen asiakkaita. Kyseessä ovat todelliset case-profiilit, joihin pohjautuen on laskettu vaihtoehtoisia yhteiskunnan tekemiä panostuksia ja panostuksilla saatuja hyötyjä. Laskelmat on tehty henkilön koko elinkaaren yli.
Sosiaalisten investointien tuottoaste korkea
Julkisen talouden nettotuotot voivat olla satojatuhansia euroja nykyarvoltaan sekä sosiaalisen investoinnin tuottoasteet (SROI:t) voivat olla helposti satoja ja toistatuhattakin prosenttia julkiselle sektorille, kun henkilön toiminta- ja työkyöky onnistutaan palauttamaan vähänkin pidemmäksi aikaa. Luonnollisesti tuotot ovat sitä suurempia, mitä nuoremman ja korkeampi tuottoisemman/palkkaisemman henkilön toimintakyky palautuu sekä mitä ”osuvampia” toteutetut toimet ovat.
CASE: Nainen 34 vuotta
Naishenkilö on syntynyt vuonna 1980. Lapsuuden sekä peruskoulun jälkeen hän työskenteli vain vajaan vuoden hampurilaisravintolassa. Toimeentulo on tullut sairauspäivärahoista, kuntoutustuesta ja työkyvyttömyyseläkkeestä sekä asumistuesta.Nainen on lähes kouluttautunut lähihoitajaksi.
Henkilö on kärsinyt mielenterveysongelmista 18-vuotiaasta alkaen koulukiusaamisen seurauksena ja saanut hoitoa. Hoitoihin on sisältynyt hoitokäyntejä ja puheluita omahoitajan kanssa että hoitojaksoja psykiatrisilla osastoilla.
Klubitalotoimintaan henkilö on osallistunut nyt 33-vuotiaasta alkaen.Todennäköisessä toteutuvassa kehityskulussa henkilö on vielä kolmen–neljän vuoden ajan klubitalotoiminnassa, jonka jälkeen hän kouluttautuu valmiiksi lähihoitajaksi. Henkilö työllistyy hoitoalan töihin 40-vuotiaana.
Kolmen vuoden jälkeen 43-vuotiaana henkilö jää työttömäksi kolmen vuoden ajaksi. Henkilö työllistyy uudelleen viideksi vuodeksi palkkatuen avulla 46-vuotiaana. Parin vuoden työttömyyden jälkeen henkilö siirtyy kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeelle 53-vuotiaana kärsiessään edelleen mielenterveysongelmista.
Vielä työkyvyttömyyseläkkeellä ollessaan henkilö joutuu turvautuvaan mielenterveyshoitoihin kuuden vuoden aikana. 63-vuotiaana henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle ollen tällä 83-vuotiaaksi.
Eri vaihtoehdoilla eri vaikutukset
Alla olevassa laatikossa on kuvattu kolme erilaista elinkaaren vaihtoehtoa.
- Ensimmäinen kuvaa sitä, miten toimenpiteet kyseisen henkilön kohdalla toteutuivat. Tämän toteutuneen henkilöhistorian lisäksi on laadittu vaihtoehtoinen aktiivinen kehityskulku.
- Toisessa aktiivisessa vaihtoehdossa nainen olisui saanut mielenterveyshoitoja 20–39-vuotiaana sekä 30–33-vuotiaana henkilö olisi ollut klubitalotoiminnassa ja aktiivisessa kuntoutuksessa. Tämän jälkeen henkilö olisi työllistynyt ja työura olisi jatkunut aina 62-vuotiaaksi asti lukuun ottamatta paria katkosta, jolloin henkilö olisi työttömänä pari vuotta sekä kolme vuotta. 63-vuotiaana henkilö siirtyisi vanhuuseläkkeelle.
- Kolmannessa, täysin passiivisen kehityskulun vaihtoehdossa, nainen ei olisi työllistynyt koskaan. Hän ei olisi saanut kuntoutusta tai mitään aktivointitoimia, pelkkää mielenterveyden hoitoa. Henkilö olisi joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle jo 22-vuotiaana. Työkyvyttömyyden aikana henkilö saisi jatkuvaa tukea mielenterveysongelmiin omahoitajalta sisältäen jaksoja, kahdesta viikosta neljään kuukauteen, psykiatrisella poliklinikalla aina lähes 63-vuoden vanhuuseläkkeeseen asti.
Vertaillaan taulukossa 1 kuvattuja erilaisia kehityskulkuja aluksi yksilön itsensä kannalta:
Toteutunut ja kehitetty vaihtoehtoinen kehityskulku, jossa tapahtuisi aiemmin siirtymä työkyvyttömyyseläkkeelle, tuottavat yksilön käteen jäävän tulon kannaltahyvin samanlaisen tuloksen. Nykyarvoisenbruttotulonkaan kannaltaei ole kovin merkittävää eroa. Bruttotuloon reilut 50 000 euroa matalampipassiivisessa kehityskulussa,mutta nettotuloissa ei ole vastaavaaeroa, koska vähimmäisturvantasoisia sosiaalietuuksia ei verotetajuuri lainkaan. Passiivisessa kehityskulussatyökyvyttömyyseläkkeenja asumistuen – ja sosiaaliturvankokonaisuutena – rooli on merkittävämpitoimeentulolle. Vanhuuseläkejää molemmissa kehityskuluissavähimmäistasoiseksi.Aktiivisessa kehityskulussa, jossatyöura olisi alkanut 30-vuotiaanaaloitetun neljän vuoden aktivointijaksonjälkeen, puolestaanyksilön diskontattu bruttotuloolisi 200 000 – 250 000 euroasuurempi verrattuna toteutuneeseenja käteen jäävä nettotulokin120 000 – 130 000 euroa suurempityöhistorian aikana. Muun sosiaaliturvankuin vanhuuseläkkeenmäärä olisi jäänyt alle neljäsosaanmuihin vaihtoehtoihin verrattuna.Vanhuuseläke olisi 1,4-kertainennykyarvoltaan verrattuna muihinvaihtoehtoihin.
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Kimmo Brandt
Suomen Punaisen Ristin kierrätystoiminta on muuttunut merkittäväksi työllistämistoiminnaksi, joka tuotti vuonna 2013 noin 2,5 miljoonaa euroa. Tuotosta puolet menee SPR:n paikallisosastoille, 25 prosenttia katastrofialueille ja toinen neljännes Kontin omaan kehittämistoimin-taan – ja siitäkin suurin osa työllistämispalveluihin, kertoo Kontin työllistämistoiminnan päällikkö Ari Montonen.
– Meille on annettu tietyt tulostavoitteet ja niihin pyrkiminen on meille tärkeää – eli varojen kerääminen. Toiminta pitää olla kannattavaa, mikä tuo työhömme hyvän potkun.
– Monesti kysytään, paljonko Kontti tienaa per henkilö työllistämistoiminnallaan. Ei voi ajatella, eikä edes olisi mahdollista, että porukkaa otettaisiin paljon vain siksi, että saadaan rahaa. Vain järkevällä työllistämistoiminnalla voidaan tehdä tulosta, korostaa Montonen.
Hän painottaa, että toiminta on yhteiskunnalle kannattavaa, vaikka laskisi pelkästään euroja.
– Jokainen pitkäaikaistyötön, joka on palkkatuella välityömarkkinoilla, ei ole silloin kuntaosuuslistalla kuluttamassa työllisyyteen budjetoitua rahaa, hän toteaa.
Kontin tavarataloissa ei ole vapaaehtoisia, vaan osa-aikaiset palkkatuetut henkilöt ovat palkkasuhteessa.
– Työntekijöiden palkat ovat kohtuullisen pieniä, mutta työehtosopimuksen mukaisia ja useimmiten ylittävät peruspäivärahan, sanoo Montonen.
Tuotteistuksen voima
Kontin toimintaa on ollut tukemassa kansainvälinen konsulttiyhtiö pro bonona hyväntekeväisyyden periaatteella.
– Olemme paneutuneet siihen, mitä sidosryhmät, kuten rahoittajat, lainsäätäjät, työntekijät, asiakkaat ja yritykset haluavat meidän työllistämistoiminnalta. Siltä pohjalta olemme luoneet toiminnan linjoja ja kehittäneet niitä yleiskäytettäviksi työllistämismalleiksi, Ari Montonen kertoo.
– Kirkas tavoite on, etteivät ihmiset tule meille säilöön vaan tekemään järkevää toimintaa, jolloin työllistyminen avoimille työmarkkinoille olisi mahdollista.
Konteissa myydään lahjoituksena saatua tavaraa. Kontin tavarataloissa on osa-aikaisissa töissä palkkatuella noin 1 100 henkilöä. Esimiestehtävissä on 60 henkilöä.
Miten pitkälle liiketoiminnan kehittämisessä voi välityömarkkinoilla mennä?
– Raja tulee kilpailulainsäädännöstä. Meidän toiminta pitää olla sellaista, miten avoimien markkinoiden yritykset eivät voi toimia. Voimme silti tehdä asiat ammattimaisesti ja isosti, vastaa Montonen.
– Meidän pitää terästää työllistämistoimintaa vielä paljon. Tarvitaan enemmän indikaattoreita ja mittareita, joilla edistymistä mitataan sekä hyvin selkeitä etenemismalleja.
Kontti Habitaressa
Kontti osallistui, ilmeisesti ensimmäisenä välityömarkkinoiden toimijoista, maamme suurimpaan sisustusalan tapahtumaan, Habitare-messuille. Osasto sijaitsi antiikkituotteiden puolella. Kauppaa syntyi hyvin ja Kontti sai näkyvyyttä.
– Solahdimme joukkoon ja palaute oli hyvää koko messujen ajan. Kontin tukityöllistetyt olivat tärkeässä osassa koko messujen ajan, sanoo Montonen.
– Kontin brändäys on tärkeää, jotta myymälätoiminnasta saadaan ammattimaista toimintaa. Esimerkiksi myymälän tuotepäällikkö vastaa siitä, että Kontti näyttää tavaratalolta erottuen perinteisestä kirpputorista. Tarjoamme ihka aidon kaupan alan toimintaympäristön. On tulosyksiköt, joilla on omat vastuut ja budjetit. On todelliset työtehtävät ja olosuhteet. Jos joku on sairauslomalla, tehtävä pitää täyttää. Työmotivaatio pysyy korkealla, kun ei tarvitse seistä ovenpönkkinä. Heidän työnsä meille on tosi tärkeää, muistuttaa Ari Montonen.
Volyymin merkitys
– Kun toimipisteitä on paljon ja työllistämistoiminnan volyymit korkealla, mahdollistaa se toiminnan kehittämisen, kertoo Ari Montonen.Hänellä on kokemusta toistakymmentä vuotta työllistämisasioista mm. henkilöstövuokrauksessa ja Turun kaupungin kuntakokeilussa.
Kontin uudet työntekijät aloittavat tavaraprosessin alkupäästä eli siitä, kun tavara lahjoitetaan Konttiin. Sen jälkeen tehtävistä siirrytään lopulta paikkaan, jossa tavara myydään ulos.
– Eteneminen riippuu niin työntekijästä itsestään kuin yksikön tilanteesta. Työntekijälle voidaan määrittää myös oma tehtävä hänen kykyjensä mukaan, kertoo Ari Montonen.
Työntekijöille tarjotaan mahdollisuus koulutukseen ja heitä tuetaan tulevaisuuden suunnittelussa. Ohjauskeskustelut ovat tärkeä osa tukityöllistettävän työsuhdetta.
– Meillä on vahva osaaminen työn ja työhönohjaamisessa, sanoo Montonen.
Hän muistuttaa, että alueellinen yhteistyö elinehto. Ilman hyvää vuoropuhelua TE-hallinnon kanssa Kontit eivät pystyisi toimimaan. Yhteistyö on tärkeää niin työvoiman saannin kuin siirtymien kannalta. Alueilla on verkostoiduttava.
– Esimerkiksi Tampereella TE-hallinto on onnistunut loistavasti asiakashankinnassa eli siinä, keitä meille tulee ja pyrkii. Joensuussa on tehty taas hyviä polutuksia, koska heillä on ollut yhteistyötä alueen muiden työllistämishankkeiden kanssa, sanoo Ari Montonen.
Koulutuksessa Kontit tekevät yhteistyötä oman alueen oppilaitosten kanssa. Osaan koulutuksista haetaan työvoimapoliittisista avustusta, osaan ei. ELY-keskukset eivät rahoita esimerkiksi ammattikoulutusta, johon Kontti-ketju käyttää puolestaan oma-rahoitusta.
Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön 2/2014 -lehdessä.
Teksti: Tiina Jäppinen
Kuva: Essi Lonka
Sotek-säätiö on liittynyt Goodwill-ketjuun, johon kuuluvat organisaatiot auttavat ihmisiä koulutuksen ja työllistämisen keinoin sekä ympäristöä kierrätysmyymälätoiminnan kautta – paikallisesti. Sotekin tavoitteena on tehostaa kierrätysmyymälätoimintaansa Goodwill-liiketoimintamallin avulla ja kantaa kortensa kekoon ympäristöstä huolehtimisessa
– Odotan yhteistyöltä paljon. Kuulum me suureen, hyvällä maineella ja tehokkaalla työotteella toimivaan yhteisöön, jolta saamme tarvittaessa lisätietoa mahdollisissa pulmatilanteissa, sanoo Sotek-säätiön toimitusjohtaja Raimo Korjus.
– Odotan paljon myös myymälätoimintaan liitetyn valmennusajattelun tuloksista. Tarjoamme toiminnallisia osakkuuksia Sotekin kaltaisille toimijoille, joilta odotamme paljon hyvää yhteistyötä, kertoo Korjus.
Sotek muuttaa kaikki kierrätyskeskuksensa Goodwill-myymälöiksi. Ensimmäi senä Ekotalli Kotkassa muuttui Goodwill Karhulaksi. Jatkossa Ekopuodista tulee Goodwill Hamina ja Ekokulmasta Goodwill Virojoki.
Goodwill valtakunnalliseksi
Kuva: Tiina Jäppinen
Kuvateksti: Marjatta Varanka, Jim Gibbon, Raimo Korjus ja Jukka Li
ndberg tapasivat Vatesissa.
– Ensimmäisen Goodwill-yksikön lanseeraus Suomeen oli hyvin myönteinen kokemus. Arvioimmekin, että Suomeen voisi kehittyä 50 Goodwill-liikettä eri puolille maata, sanoo Jim Gibbons
Kuvateksti: Yhdysvaltalainen Goodwill Industries International on kansainvälinen voittoa tuottamaton organisaatio, jolla on yli 3 000 liikettä 16:sta eri maasta. Vuonna 1902 perustetun Goodwill-yhteisön liikevaihto on yli 4 miljardia euroa.
Uuden myymälän avajaisiin Kotkaan saapui myös Goodwill-ketjun toimitusjohtaja Jim Gibbon sekä yhtiön markkinointijohtaja Kim Zimmer. Tällä hetkellä Goodwill tekee yhteistyötä Suomessa vain Sotek-säätiön kanssa.
Gibbonin mukaan Suomeen voisi ihan hyvin tulla 50 Goodwill-liikettä, jotka työllistäisivät tuhansia ihmisiä.
Myymälöitä voisi perustaa eri puolelle Suomea Sotekin kaltaisten yhteistyökumppanien avulla. Goodwill Suomi -projektissa tehdään samanaikaisesti sekä Sotek-säätiön kierrätyskeskusten muutostyötä että rakennetaan maanlaajuista kierrätysmyymäläketjua.
– Goodwill saa Sotekilta kumppanina pienen maksun siitä, että yhteistyö toimii, mutta me saamme myöskin vastineeksi jatkuvasti sieltä apua, sanoo Sotekin toimitusjohtaja Raimo Korjus.
Sotek kokeilee ensin paikallisesti Goodwill-konseptin toimivuutta, minkä jälkeen on tarkoitus muodostaa maanlaajuinen työllistävä kierrätysmyymäläketju kasvaville kierrätystavaratalomarkkinoille. Ketjua tulevat pyörittämään voittoa tavoittelemattomat suomalaiset organisaatiot.
Käynti New Yorkissa johti päätökseen
Vates-säätiö on kannustanut välityömarkkinoita kansainvälistymiseen ja esimerkiksi tutustumaan, miten työllistymistä tehdäänmuualla. Vates-säätiön työllistymisyksiköiden johdon verkosto on järjestänyt tutustumismatkoja mm. Saksaan.
Sotekin toimitusjohtaja Raimo Korjus ja Säätiö-Oktetin asiamies B kävivät tammikuussa 2013 selvittämässäYhdysvalloissa, mikä Goodwill ja sen toimintaperiaatteet ovat.
– Perehdyimme New Yorkin Manhattanilla moniin myymälöihin East Villagesta Harlemiin. Kävimme myös GoodwillinGreater New Yorkin pääkonttorissa tutustumiskäynnillä. Meillä ei ole tiedossa Euroopasta tai Aasiasta vastaavanlaista toimintaa, joten tutustumiskohde oli siltä osin selkeä, kertoo Korjus.
Yhdysvalloissa on muitakin Goodwillinkaltaisia toimijoita. Goodwillin markkinaosuus on noin 27 prosenttia.
– Goodwillin toiminta oli varsin vaikuttavaa. Vierailu Brooklynissa pääkonttorintyötiloissa vahvisti positiiviset odotuksemme. Niin johto kuin valmentajat ja etenkinasiakkaat tekivät varsin tutun ja kodikkaanvaikutelman, kehuu Korjus Sotekista.
– Tuon käynnin jälkeen veimme asiaaeteenpäin Suomessa puolivuotisen projektin avulla. Lokakuussa 2013 Goodwillinedustajat Kim Zimmer ja Cindy Cho Kimjo vierailivatkin Suomessa.
Siitä eteenpäintyö on ollut perinteistä puurtamista, kutenyhteydet päämieheen ja omien liiketoimintatapojen ja liikkeiden muuttaminen, koulutus ja valmennus jne.
Media kiinnostui
Korjus kertoo, että Sotekin Goodwill-myymälän avajaiset menivät nappiin. Moni pitimyymälää siistinä ja uudenlaisena ostopaikkana.
– Asiakkaita ja muita kiinnostuneita taisi käydä nelisensataa. Kymen Sanomat teki lähes kolmen kokosivun jutun avajaisista ja Yleisradio noteerasi meidät jne. Goodwill vieraamme Jim Gibbon ja Kim Zimmer pitivät myös näkemästään ja kokemastaan, sanoo Korjus.
Paikallisuus tärkeää
Goodwill-ketju on auttanut pelkästään tänä vuonna eri puolella maailmaa yli 215 000 henkilöä takaisin työhön. Työllistämisen lisäksi keskeinen osa toimintaa on kierrätys. Goodwillin toimintaperiaate on yksinkertainen. Kun henkilö lahjoittaa vaatteita ja tavaraa Goodwillille tai käy ostoksilla Goodwill-kierrätysmyymälöissä, hän luo paikallisille työtä etsiville ihmisille mahdollisuuksia työhön ja omien taitojen kehittämiseen.
Esimerkiksi Sotekin Goodwill-kierrätysmyymälöihin lahjoitetuista tavaroistasaatu myyntituotto käytetään paikallisen työllistämistoiminnan ja erilaisten valmennus- ja koulutusohjelmien ylläpitämiseen sekä kehittämiseen Etelä-Kymenlaakson alueella.
Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön 2/2014 -lehdessä.
Teksti: Anu Autio, erikoissuunnittelija, THL / Vammaisuus ja yhteiskunta -tiimi ja Suomen Design for All -verkoston koordinaattori
Kuvitus: Harri Heikkanen
Saavutettavuuden lähikäsitteitä ovat esteettömyys ja käytettävyys. Usein näitä käsitteitä käytetään myös rinnakkain. Lisäksi voidaan puhua universaalista suunnittelusta tai design for all -periaatteesta. Kaikilla näillä käsitteillä on yhteinen tavoite: yhdenvertaisuuden edistäminen.
Saavutettavuus on liitetty myös osaksi kestävän kehityksen käsitettä. Kestävän kehityksen tavoitteena on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Esimerkiksi rakentamalla asuintalot esteettömyyskriteerit huomioiden varmistetaan niiden soveltuvuus mahdollisimman monille ihmisille elämän eri vaiheissa ilman ylimääräisiä muutostöitä.
Saavutettavuuden vastakohta on esteellisyys. Esteet estävät yhdenvertaisen osallistumisen ja ovat syrjiviä. Ympäristömme on täynnä saavutettavuutta haittaavia esteitä, jotka jokaisen on helppo havaita: korkeat hinnat, meluisa ympäristö, epäselvä kirjoitus, heikko valaistus, särisevä kuulutus. Ympäristön esteellisyys voi muodostaa ylitsepääsemättömiä osallistumisen esteitä etenkin vammaisille henkilöille, mutta niiden negatiivisen vaikutuksen voi jokainen meistä kokea arjen hankaluutena tai epämiellyttävyytenä. Onkin helppo ymmärtää, miksi saavutettavuus hyödyttää kaikkia ihmisiä.
Esteettömyys on ihmisoikeus
Tärkein saavutettavuuteen velvoittava asiakirja on YK:n vammaissopimus, jonka yksi keskeinen periaate on esteettömyys ja saavutettavuus. Lisäksi sopimuksen 9. artikla koskee esteettömyyttä. Suomen odotetaan ratifioivan YK:n vammaissopimuksen tällä hallituskaudella, minkä jälkeen se astuu Suomessa voimaan ja on osa kansallista lainsäädäntöämme.
Tarkoitus on taata vammaisille henkilöille muiden ihmisten kanssa yhdenvertainen pääsy erilaisiin tiloihin ja toimintoihin. Sopimus koskee mm. rakennuksia, teitä, sisäja ulkotiloja, kuljetuksia, työpaikkoja, tiedottamista ja viestintää, sähköisiä palveluita ja pelastustoimia. Välineiksi saavutettavuuden edistämisessä sopimus mainitsee mm. standardit, ohjeet, koulutuksen ja valvonnan.
Toukokuussa 2014 YK:n vammaissopimuksen toimeenpanoa valvova komitea julkaisi niin sanotun yleiskommentin artikla 9:stä. Se ohjeistaa mm. säätämään esteellisyyden yhdeksi syrjinnän muodoksi. Kieltäytyminen esimerkiksi työskentelyolosuhteiden mukauttamisesta tulisi sopimuksen mukaan tulkita syrjinnäksi.
Samoin kaiken työhön ja työllistymiseen liittyvän tiedon tulisi olla saatavilla saavutettavassa muodossa. Tämä tarkoittaa mm. viittomakielen, pistekirjoituksen, sähköisten tiedostojen sekä muiden vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käyttöönottamista.
Suomessa hallitus on antanut huhtikuussa 2014 eduskunnalle esityksen uudeksi yhdenvertaisuuslainsäädännöksi. Myös Ruotsissa odotetaan uuden syrjintälain voimaan astumista 1.1.2015.
Esteettömyys kaikkien etu
Työpaikoilla esteetön työympäristö on kaikkien käyttäjien ja myös vierailijoiden kannalta toimiva, turvallinen ja miellyttävä kokonaisuus.
Edellytyksenä on koko työyhteisön halu edistää yhdenvertaisia työskentelymahdollisuuksia. Kun yhteinen tahtotila on olemassa, voidaan työpaikoilla lisätä tietoisuutta erilaisista toimintarajoitteista sekä kaikkia hyödyttävistä saavutettavuutta edistävistä toimenpiteistä.
Käytännössä saavutettavuus työpaikalla tarkoittaa esimerkiksi
- toimitilojen joustamista toiminnan muutosten mukaan
- akustiikan ja ilmanlaadun huomioimista mm. materiaalivalinnoissa
- kalusteiden säädettävyyttä (esim. sähköpöytä) ja teknologian hyödyntämistä (esim. induktiosilmukat)
- ympäristön hahmottamisen helppoutta (esim. kerrosten tunnusvärit, huoneiden sijoittaminen, opasteet) ja valaistusta
- liikkumisen toimivuuden huomioimista (esim. tasoerojen ja kynnysten minimointi, automaattiovet, hissit)
- saavutettavuuskriteerien huomioimista tietojärjestelmien hankinnoissa
- selkeää, monikanavaista ja esteettömyyskriteerit huomioivaa viestintää sisäisesti ja ulospäin
Saavutettavuuden edistäminen työyhteisössä on tehokkainta, kun siihen on olemassa johdon kannustus ja sitoumus, on resursseja ja se sisällytetään strategiaan sekä yleisiin prosesseihin.
DfA-verkosto etsii uusia hartioita
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luopuu koordinoimastaan Suomen Desing for All eli DfA -verkoston koordinoinnista vuoden 2015 jälkeen. Parhaillaan verkostolle työstetään uutta toimintatapaa ja vastuutahoa. Verkosto on osa eurooppalaista kansallisten kontaktikeskusten verkostojen kokonaisuutta (European Design for All e-Accessibility Network).
DfA-verkoston tavoitteena on levittää tietoa niin työantajille, julkishallinnolle kuin kansalaisille, jotta saavutettavia tuotteita, palveluita ja ympäristöjä kehitetään lisää.
DfA-verkoston lisäksi toinen vahva toimija esteettömyyden saralla on Invalidiliiton Esteettömyyskeskus (ESKE). Muita toimijoita ovat mm. Esteettömyysyhdistys ry, Saavutettava.fi sekä lukuisat vammais- ja vanhusjärjestöt.
Jokainen meistä voi ottaa vastuuta esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämisestä. Työpaikoillamme voimme nostaa työskentelytilojen esteettömyyden keskusteluun ja tehdä esityksiä muutostarpeista ja korjauksista. Tämän työn tueksi sisäministeriö on laatinut erinomaisia oppaita yhdenvertaisuuden edistämiseen muun muassa viranomaisten, järjestöjen ja oppilaitosten toiminnassa.
Lisätietoa:
Alkuperäinen artikkeli: Kyvyt käyttöön -lehti 2/2014 (pdf)
Teksti ja kuva: Sari Pohjola
Voidakseen hoitaa arkielämän asioita, opiskella ja tehdä töitä tehokkaasti, verkkopalvelujen esteettömyys on tärkeää näkövammaiselle käyttäjälle. Tapio Haanperä tutkii Aalto-yliopiston väitöskirjatyössään, miten näkövammaiset ihmiset voisivat paremmin käyttää sähköisiä palveluita.
Haanperällä on asiasta myös kokemusperäistä tietoa, sillä itsekin näkövammaisena hän selailee verkkosivuja ruudunlukuohjelmalla. Näppäimistöllä käytettävä ruudunlukuohjelma käsittelee verkkosivulla olevan tiedon ja lukee sen ääneen.
Erilaisilla näppäinkomennoilla voi esimerkiksi hypätä joidenkin otsikoiden yli tai lukea sivulta pelkästään linkkejä tai taulukoita.
– Näkevä näkee kerralla koko verkkosivun ja voi silmäillä nopeasti, missä kiinnostava asia on. Sokea menee sarjamuotoisesti eteenpäin, eli elementti kerrallaan, Haanperä kertoo käyttäjäkokemuksen eroista.
Haanperä toteaa, että verkkosivun kuunteleminen on ihmiselle kognitiivisesti kuormittavampaa kuin näkeminen. Pitää muistaa kaikki, mitä on aiemmin lukenut ja miettiä, mitä näppäintä painaa seuraavaksi. Lisäksi käyttäjän tekninen osaaminen on tärkeää. Esteetön verkkopalvelu voi kuitenkin keventää lukukokemusta.
Verkko palvelu voi olla teknisesti esteetön, mutta hankala käyttää
Esteettömyyteen on olemassa erilaisia standardeja, kuten web content accessibility guideline 2.0. (WCAG). Esimerkkinä standardista Haanperä mainitsee, että verkkosivulla oleviin kuviin pitäisi liittää ns. alt-teksti, joka kertoo kuvan sisällöstä, kun hiiren vie kuvan kohdalle.
Lisäksi linkit tulisi nimetä järkevästi, sillä ruudunlukuohjelmalla voi selata pelkästään linkkejä sivulta. Vaikka standardia noudatettaisiinkin, verkkopalvelu ei välttämättä ole hyvin käytettävä ja loogisesti etenevä.
– Suurin ongelma näkövammaiselle on olennaisen ja mielenkiintoisen sisällön löytäminen. Jos menen esimerkiksi jollekin uutissivustolle, löydän kiinnostavan uutisen ja avaan sivun, ohjelma ei alakaan lukemaan uutista, vaan lukee ensin yläosan mainoksen. Sen jälkeen ohjelma lukee navigointipalkkeja, sitten se lukee kuvia. Sitten tulee nimipäivät, sitten sää. Sitten tulee jaa tämä Facebookissa, Twitterissä ja niin edelleen, Haanperä luettelee.
Saavutettavuus on siis paljon muutakin kuin alt-tekstien lisäämistä kuviin. Haanperä kertoo, että verkkopalveluja työkseen suunnittelevat eivät välttämättä tiedä aiheesta paljoa, tai ovat lukeneet standardeja ja saavat kehitettyä palvelusta teknisesti paremman, mutta se ei tarkoita, että käyttö olisi tuloksellista, miellyttävää ja tehokasta.
Suunnittelussa olisi hyvä olla mukana ruudunlukuohjelman käyttäjiä, jotta palvelusta saadaan käytettävyydeltään mahdollisimman hyvä. Näkövammaisten käyttäjien huomioiminen ei tarkoita sitä, että näkevien kohdalla joudutaan tekemään kompromisseja. Paljon asioita voidaan tehdä muuttamatta visuaalista ulkoasua.
– Esteettömyyden ei tarvitse maksaa, jos se otetaan alusta asti huomioon. Jos ajatellaan vaikka jotain rakennusta, jossa liian kapea ovi pyörätuolille, niin olisi tullut halvemmaksi rakennusvaiheessa tehdä leveämpi ovi.
Esteettömyydestä kannattavaa liiketoimintaa
Haanperä on julkaissut tutkimuksen eri hakupalveluiden käytettävyydestä sokeille ruudunlukuohjelman käyttäjille ja havainnut niiden välillä suuria eroja. Hän on myös työskennellyt isossa ohjelmistoyrityksessä ja kehittänyt uusien ja olemassa olevien verkkopalveluiden käytettävyyttä.
Saatuaan valmiiksi väitöskirjansa Haanperä jatkaisi mielellään tätä työtä. Suunnittelutyössä saattaisi olla eduksi, että Haanperä on aiemmin ollut näkevä. Haanperän mukaan verkkopalveluita tuottavilta yrityksiltä puuttuu taloudellinen intressi tehdä esteettömiä palveluita, vaikka he sanoisivatkin, että se on tärkeää.
– Se kuinka paljon he ovat valmiita tekemään asian hyväksi on taloudellinen kysymys, koska usein se vaatii jo olemassa olevan järjestelmän muutostöitä. Siksi olisi järkevää suunnitella järjestelmät ja palvelut jo alusta asti oikein.
Muutos voisi tapahtua, jos verkkopalveluja tilaavat viranomaiset, yritykset, pankit ja muut vaatisivat sähköisiltä palveluilta parempaa käytettävyyttä. Amerikassa asiassa ollaan pidemmällä, koska lainsäädäntö vaatii esteettömyyttä vammaisille käyttäjille.
– Amerikkalaiset yritykset ovat huomanneet, että tulee halvemmaksi tehdä esteettömiä verkkopalveluja kuin maksaa sakkoja, Haanperä toteaa.
Myös EU:ssa suunnitellaan uutta direktiiviä liittyen julkisten palvelujen saavutettavuuteen ja esteettömyyteen. Tällaisia ovat esimerkiksi verotukseen, sosiaaliturvaan ja työnhakuun liittyvät sähköiset palvelut. Suomessa valmistelusta vastaa valtiovarainministeriö. Kun direktiivi jalkautetaan Suomen lainsäädäntöön, luodaan uudet markkinat esteettömille sähköisille palveluilla.
Tapio Haanperä, s. 1984
– kotoisin Espoosta, asuu Helsingissä
– tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella, strategisen käytettävyyden tutkimusryhmässä.
– harrastaa musiikkia, soittaa kitaraa ja pianoa bändissä
– Käy kuntosalilla ja harrastaa ratalenkkeilyä.
Kuvassa Jaana Linna (vas.) ja Katja Vis.
Sisäkorvaistuteleikkaus on tunteita herättävä aihe, johon liittyy mielipide-eroja. Osa kuulovammaisista ihmisistä pitää sisäkorvaistutetta ensiarvoisen tärkeänä oman elämänlaatunsa kannalta ja haluaa istutteen molempiin korviin. Toisille istute ei sovellu tai he eivät halua sitä, sillä he ovat identiteetiltään viittomakielisiä. Sisäkorvaistutteen katsotaan myös uhkaavan kuurojen yhteisön kieltä ja kulttuuria, koska viittomakielisten henkilöiden määrä vähenee leikkausten yleistyessä.
Katja Visin kuulovamma todettiin neljävuotiaana, ja hänen kuulonsa on huonontunut vähitellen iän myötä. Aikuisiällä Vis asui 15 vuotta Hollannissa, tapasi siellä miehensä, suoritti muotoilijan tutkinnon ja perusti perheen. Koko tämän ajan Vis koetti pärjätä kuulolaitteen turvin
– Jokainen raskausaika tiputti korkeita ääniä alaspäin. Neljännen lapsen kohdalla havahduin, etten kuule. En voinut hoitaa asioita puhelimitse, vaan jouduin aina pakkaamaan lapset autoon ja lähtemään paikan päälle. Sairaalassa kuitenkin todettiin, että pärjään hyvin, kertoo Vis.
Vis oli kuitenkin kyllästynyt sinnittelemään huonokuuloisena ja sai lopulta lääkärin vakuutettua sisäkorvaistutteen eli implantin tarpeellisuudesta. Vuonna 2009 asennettu implantti on parantanut hänen kuuloaan siinä määrin, että hän on voinut palata työelämään.
– Se on mahdollistanut sen, että jaksan paremmin, voin hoitaa perheen asioita ja pystyn käymään töissä, toteaa Vis.
Huonokuuloiselle puhutaan hitaasti, ei kovalla äänellä
Vis toimii tiedotussihteerinä Abilis-säätiössä, joka myöntää avustuksia vammaisjärjestöjen projekteihin kehitysmaissa. Visillä on kuulovammainen kollega, projektikoordinaattori Jaana Linna, joka myös on saanut sisäkorvaistutteen. Molemmat ovat sitä mieltä, että Abilis on hyvä työyhteisö, koska työtoverit tietävät, miten huonokuuloiselle ihmiselle tulee puhua.
– Ensin pitää huolehtia, että syntyy katsekontakti. Sitten voi ruveta puhumaan rauhallisesti ja selkeästi. Voi myös huolehtia, että valo tulee puhujan kasvoille, kertoo Linna.
Linnan mukaan on avuksi, jos keskustelukumppani ei puhu täysin tajunnanvirtaa, vaan miettii hieman etukäteen, miten sanomansa jäsentää. Huonokuuloinen henkilö käyttää usein ymmärtämisen apuna myös huuliolukua, joka sisältää kuulemisen ja suun liikkeiden lisäksi ilmeisiin ja tilanteeseen liittyvän informaation.
Huonokuuloinen työntekijä väsyy helpommin pitkissä kokouksissa, koska joutuu pinnistelemään seuratakseen puhetta. Myös puhelias huonetoveri voi väsyttää, koska kuunteleminen vaatii aktiivista keskittymistä. Linna ja Vis toteavat, että heidän on usein pyydettävä muita puhumaan hitaammin. Jopa oma lähipiiri unohtaa kuulovamman, koska se on näkymätön. Työpaikoilla tyypillistä on, että huonokuuloinen henkilö jää käytävä- ja kahvihuonekeskustelujen ulkopuolelle.
– Olen viimeinen, joka saa tietää, että kollega on raskaana, kunnes lopulta huomaan sen, toteaa Linna. – On tosi loukkaavaa, jos kahvihuoneessa nauretaan jollekin, ja kun kuulovammainen kysyy, mille te nauratte, siihen vastataan, ”ei millekään”, kertoo Vis.
Istute tärkeää työssä jaksamisessa
Pääkaupunkiseudulla asuvat Vis ja Linna ovat saaneet vain yhden sisäkorvaistutteen, mutta valkeakoskelaisella Ulla Konkarikoskella on ollut vuodesta 2012 implantti molemmissa korvissa. Ensimmäisen implantin hän on saanut jo vuonna 2003.Toisen istutteen hän sai, kun Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tutkittiin kahden sisäkorvaistutteen vaikutusta mm. työssä jaksamiseen ja suuntakuuloon.
Konkarikoski kertoo työskennelleensä aiemmin 12 vuotta Nokialla englanninkielisessä työympäristössä yhden istutteen turvin. Lisähaastetta toivat työtovereiden erilaiset aksentit.
– Naureskelin, että on niin kuulovammaisen työpaikka. Huulioluku on sellainen taito, jota paljon käytin. Pärjäsin, koska mulla oli hirveän kivat työkaverit ja paljon kommunikaatiosta hoidettiin sähköpostilla. Puhelimessa kuulin, mutta sain pinnistellä.
Konkarikoski oli kuitenkin aina aivan puhki työpäivän jälkeen. Nykyään Konkarikoski työskentelee metsämedianeuvojana Suomen metsäkeskuksessa ja toteaa, että kahden implantin kanssa työnteko on ollut erilaista. Huuliolukutaitoa hän ei enää tarvitse ja pystyy seuraamaan keskustelua, vaikka puhuja ei olisi katsekontaktissa. Kuulon lisääntyminen on parantanut työssä jaksamista ja sosiaalista kanssakäymistä kollegoiden kanssa.
– Töissä pystyn heittämään läppää kahviossa. Nyt pystyn seuraamaan ja tiedän, mille nauretaan. Kuulen, kun jollain on asiaa ja huutelee mua. Ei tarvitse pinnistellä ja hartiat eivät ole niin jumissa, Konkarikoski sanoo.
Myös Vis on vakuuttunut toisen istutteen tarpeellisuudesta ja kertoo oivaltaneensa asian heti ensimmäisen leikkauksen jälkeen.
– En halua enää pärjätä ja sinnitellä, kun tiedän, että apua on saatavilla. Olen niin vakuuttunut hyödystä itselleni. Kaikki eivät toista implanttia halua, Vis toteaa. Vis ja Konkarikoski ovat kampanjoineet sen puolesta, että kaikki halukkaat saisivat toisen sisäkorvaistutteen, riippumatta iästä, sosiaalisesta asemasta tai asuinpaikasta.
– Ei silmälasejakaan anneta vain yhdelle silmälle. Olemme peränneet, miksi Helsingissä ei ole ruvettu leikkaamaan molempia korvia, kun esimerkiksi Tampereella leikataan, Vis sanoo. Jotain muutosta HUS:in leikkausperiaatteisiin saattaa olla tulossa, mutta vaikuttamistyötä tarvitaan edelleen.
– Yhteiskunnalle tulee halvemmaksi maksaa siitä, että ihminen pysyy työkykyisenä, eikä jää sairaseläkkeelle, toteaa Konkarikoski.
Itsetunto kasvaa kuulon lisääntyessä. Sekä Vis, Linna että Konkarikoski puhuvat kuulemisen vaikutuksesta itsetuntoon. Visin mukaan huonokuuloisuus voi heikentää itsetuntoa, mutta Linna näkee asian hieman toisin.
– Kuulovammaisella täytyy olla todella hyvä itsetunto. Joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin. Niistä selviää parhaiten kehittämällä hyvän itsetunnon. Implantin tuoma kuulon paraneminen on lisännyt assertiivista käyttäytymistä muita kohtaan. Vis kertoo, että aiemmin hän oli kiltti, nyt hän on tarvittaessa ”veemäinen”.
– Ei anna ihmisten kävellä ylitseen, tiivistää Linna. Kun kuulon kanssa sai tosissaan pinnistellä, paljon energiaa kului arjesta selviämiseen. Kuulon paraneminen on lisännyt ammatillista kunnianhimoa ja avannut uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
– Ennen mulle riitti tasainen hyvä arki, nyt haluan enemmän. Nyt haluan kasvaa ammatillisesti, toteaa Vis.
Teksti ja kuva: Sari Pohjola / Kyvyt käyttöön -lehti 2/2014 (pdf)
Teksti ja kuva: Tiina Jäppinen
Positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa, että erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä asetetaan samalle viivalle muiden ihmisten kanssa, sanoo Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson.
Erityiskohteluun liittyy usein myös väärinkäsityksiä. Työyhteisö voi kokea, että toisen erityiskohtelu syrjiikin muita.
– Positiivinen erityiskohtelu ei ole syrjintää vaan joskus jopa velvollisuus. Kyse ei ole siitä, että henkilö saa taksimatkat työhön vammansa takia, vaan siitä, että hän pystyy tekemään työtä, kuvaa Gustafsson asenne-eroa.
– Vaikka helposti väitetään, kyse ei ole myöskään yleisistä eduista vaan oikeudesta siihen, että ihminen pystyy tekemään samoja asioita kuin muut. Tämä on erityiskohtelun ydinkysymys, hän jatkaa.
Kääntäen syrjintää voi olla sekin, jos aritmeettisesti kohdellaan erilaisia ihmisiä samassa tilanteessa samalla tavalla, eikä oteta huomioon esimerkiksi vamman tai sairauden vaikutusta.
– Näin tapahtuu, jos henkilölle ei myönnetä vammaispalvelulain mukaista tukea, koska ei myönnetä muillekaan, sanoo Gustafsson.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perustuslailla vahvistettuja ihmisoikeuksia. Lainsäädäntö ei vielä takaa, että oikeudet toteutuisivat käytännössä. Syynä voivat olla tiedonpuute tai asenteet.
Gustafssonin mukaan erilainen kohtelu ilman oikeutettua perustetta on syrjintää, mutta jos on olemassa etukäteen suunniteltu oikeudellisesti hyväksyttävä peruste erilaiselle kohtelulle, on se aina hyväksyttävämpää kuin jälkikäteinen näennäisperustelu. 
– Esimerkiksi jos vammalla on työnteon kannalta olennainen merkitys, on se hyväksyttyä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi ulkoasiainministeriön vammaisuuden erityislähettiläs tai vammaisjärjestöjen työntekijöiden rekrytointi silloin, kun kokemus vammaisuudesta katsotaan eduksi työnhakijoiden kohdalla, tarkentaa Gustafsson.
Lisää tietoa tarvitaan
Yritykset tarvitsevat lisää tietoa positiivisesta erityiskohtelusta. Yritykset eivät Gustafssonin mukaan edelleenkään tiedä esimerkiksi niistä tukimuodoista, joita vammaisten henkilöiden työllistämiseksi on käytössä.
– Rekrytointilanteessa vammaton henkilö koetaan helpommaksi palkata. Yhdenvertaisuuslaki
ei vielä tasoita tietä vammaisille, eikä muillekaan, jotka tarvitsisivat erityiskohtelua,
sanoo Gustafsson.
– Yrityksellä voi olla tulossa ulkomaille seminaarimatka, jolloin pohditaan, kuka lähtee mukaan. Jos kyseiselle matkalla haluaisi osallistua myös vammainen henkilö, jolla olisi sitä varten erityistä tietoa ja taitoa, korvataanko silloin esimerkiksi matkan tekemiseksi henkilökohtaisen avustajan matkakulut vai jääkö nämä vammaisen työnantajan maksettavaksi, kysyy Gustafsson.
Hän on huomannut, että usein vamman vaikutusta ei ymmärretä. Vammaisella työntekijällä ei ole oikeantyyppisiä apuvälineitä tai etätyö kielletään, koska ajatellaan, että kaikkia pitää kohdella samalla tavalla. Työnantajan joustavuus mitataan erityisesti silloin, kun tapahtuu työntekijästä riippumattomia syitä.
– Työntekijä ei pääse paikalle äkillisen lumentulon aiheuttaman esteen takia, kuljetuspalvelut voivat olla myöhässä tai henkilökohtainen avustaja ei saavu paikalle, listaa Gustafsson esimerkkejä.
– Kun puhutaan avustajasta, niin avustajan roolia ei välttämättä ymmärretä vaikeavammaisen henkilön työnteossa, hän
jatkaa. Myös toimintaympäristö saatetaan hahmottaa vain enemmistön kautta ja pikkujoulujen viettopaikka onkin esteellinen. Tilojen esteettömyys voi johtaa myös siihen, ettei vammainen henkilö pääse muiden kanssa syömään yhteiseen ruokalaan tai käyttämään virkistysmahdollisuuksia.
Mukautuksia edellytetään
Nykyisessä yhdenvertaisuuslaissa kohtuullisia mukautuksia tulee käyttää vammaisten
henkilöiden työllistämiseksi, työssä pysymiseksi sekä työuran edistämiseksi.
Gustafssonin mukaan positiivinen erityiskohtelu on läheistä sukua kohtuullisille
mukautuksille, mutta erityistoimet ovat tavallaan poikkeuksia syrjintäkiellosta. Kohtuulliset
mukautukset tulevat jatkossa olemaan osa syrjintäkieltoa.
– Työolosuhteiden järjestelytuesta on lakiin kirjattu enimmäismäärät, mutta ne eivät ole olleet aina tapauskohtaisesti riittäviä. Tarvitaan nimenomaan tapauskohtaista arviointia ja määrä tulee lopulta vammasta johtuvasta tarpeesta, sanoo Gustafsson.
– YK:n vammaisia henkilöitä koskevan yleissopimuksen mukaan kohtuullisten mukautusten laiminlyönti on yleissopimuksen vastaista syrjintää. Tämä tultaneen ottamaan huomioon muuttuvassa yhdenvertaisuuslaissa,
uskoo Gustafsson.
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus on ajankohtainen. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen jo 30.3.2007 ja valmistautuu ratifioimaan sen tällä hallituskaudella.
– Sopimuksesta tulee sitten sitovaa oikeutta. YK:n vammaissopimuksessa määritellään ensimmäistä kertaa vammaisuuden käsite ja siinä on laaja syrjinnän kielto. Artiklassa 5 nimenomaisesti todetaan, että erityistoimia, jotka ovat tarpeen vammaisten henkilöiden tosiasiallisen yhdenvertaisuuden ei katsota tämän yleissopimuksen
vastaiseksi syrjinnäksi, sanoo Gustafsson. 
Lähde: Kyvyt käyttöön -lehti 1/2014 (Lehden pdf-tiedosto)
« Edellinen
1
…
20
21
22