Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Pohjois-Karjalan keskussairaalan leikkaussalin henkilökunnalla oli ongelma. Nyt kyse ei ollut kenenkään hengestä, vaan siitä, miten henkilökunnan astiahuolto hoituu. Sairaala lopetti ostopalvelut ja astiat oli jäämässä osastojen itsensä huolehdittaviksi.

– Taukotilan viihtyisyys on tärkeä asia, mutta kuka ehtisi purkaa ja ladata pesukoneen 20 kertaa vuorossa ja siistiä tilat. 70 henkilön astiahuolto ei onnistuisi omana työnä anestesia- ja toimenpideyksiköissä, joissa on paljon henkilökuntaa, tauot nopeita ja epäsäännöllisiä, sanoo leikkaussalin osastonhoitaja Aulikki Sihvonen.

– Päätimme etsiä henkilöä työllistämistuella järjestöistä. Muistin kehitysvammaisen serkkuni, joka on ikänsä tehnyt astiahuoltotehtäviä. Kysyimme Siun soten rekrytoinnista, löytyisikö meille joku vastaava, muistelee ylihoitaja Merja Piiroinen.

Taukotilan viihtyisyys on tärkeä asia, mutta kuka ehtisi purkaa ja ladata pesukoneen 20 kertaa vuorossa ja siistiä tilat.

Rekrytointi otti yhteyttä toimintakeskus Majakkaan, josta sosiaaliohjaaja Senja Asikainen alkoi hoitaa asiaa. Hän otti yhteyttä pitkään avotyötä tehneeseen Elisa Villmaniin, jolle alettiin räätälöidä työtehtävää. Sairaalan leikkausosasto sai mukaan rekrytointiin myös sairaalan heräämön, teho-osaston ja silmäkeskuksen.

Asiaa harkittiin puolin ja toisin

Työ alkoi kahden kuukauden määräaikaisella työharjoittelulla. Tutustuttiin toisiinsa ja tekijä työhönsä. Sen jälkeen Villman palkattiin astiahuoltajaksi toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen.

– Kun tuli mahdollisuus palkkatöihin, ajattelin, että kokeillaan. Tuntui oudolta tulla sairaalaan, joka on ihan erilainen ympäristö kuin aiemmat. Jännitti, miten minut otetaan vastaan. Täällä on paljon osastoja ja pitkät välimatkat. Nyt olen oppinut jo liikkumaan, kuvaa Villman ensitunnelmiaan työstään.

Sosiaaliohjaaja Senja Asikainen kulki hänen tukenaan ensimmäisinä työpäivinä, mitä työnantaja piti tärkeänä ja myös turvallisuustekijänä.

– Elisa tuli rohkeasti uuteen tehtävään ja on solahtanut hyvin työyksikköömme. Hän kuuluu jo kalustoon, vakuuttaa osastonhoitaja Sihvonen.

Kehitysvammainen työtoverina uutta

– Kehitysvammainen henkilö osaston työyhteisössä on ollut meille aivan uutta. Pohdimme työympäristön vaikutusta ja vaitiolovelvollisuutta, joka sitoo meitä kaikkia. Elisa liikkuu samoissa tiloissa kuin potilaat ja voi kuulla potilasasioita kahvihuoneessa, sanoo Sihvonen.

– Lisäksi leikkaussalissa on ronskia huumoria ja henkilökunta voi olla väsynyttä vaikeiden leikkausten jälkeen. Kahvihuone on purkautumispaikka ja lepopaikka.

– Siksi mietimme, että pitääkö meidän Elisan tullessa muuttua. Sitten ajattelimme, että ehkä me osaamme käyttäytyä, hymähtää Sihvonen.

–En ole hirveän herkkä enkä pelästy helposti. Enkä kerro asioista edes vanhemmille, vakuuttaa Villman.

Oikea tekijä löytyi

Villmanin palkkaus keskussairaalaan voidaan nähdä työnantajan kantamana yhteiskuntavastuuna, mutta ennen kaikkea kyse on siitä, että osasto löysi tekijän vaativaan työympäristöön.

– Oli kiva, kun Elisa sanoi haastattelussa, että aiemmassa paikassa työ oli ollut yksitotista ja hän haluaa haasteita. Meillä työ on värikästä ja olen keskustellut työyhteisön kanssa, jääkö Elisalle sellaista aikaa, että hän voisi tehdä jotain myös laitoshuoltajien kanssa, paljastaa ylihoitaja Merja Piiroinen.

– Voimme muokata toimenkuvaa myöhemminkin. Haluamme, että Elisa jatkaa meillä pitkään.

– Vaikka Majakka on meidän oman kuntayhtymän toimintaa, emme tienneet siitä mitään. Ei me olisi osattu etsiä sopivaa henkilöä Majakasta. Ihan hävettää, huokaa Sihvonen.

Vihdoin palkkatyöhön

Ennen ensimmäistä palkkatyötään keskussairaalassa Villman kävi kuutisen vuotta avotyötoiminnassa. Hänellä on cateringalan suurtalouskokin perustutkinto ja palveluavustajan koulutus.

– Ensimmäisessä avotyöpaikassa punnitsin pizzatäytteitä, täydensin salaattibuffetpöytää, tiskasin ja purin kuormaa. Alussa minua vähän neuvottiin, mutta sitten osasin tehdä töitä itsenäisesti, kertoo Villman.

– Toisessa avotyöpaikassani olin 4,5 vuotta. Aamulla täytin sämpylöitä ja olin apuna tekemässä suolaista. Sitten siirryin pizzapuolelle. Avasin peltipurkkeja, asettelin jäisiä pizzapohjia, pilkoin tomaatteja jne. Työ alkoi tympiä. Kyselin muita töitä ja mahdollisuudesta palkkatyöhön, mutta en saanut vastausta, muistelee Villman.

Uusina asioina palkkatyössä ovat tulleet avotyötoimintaan verrattuna mm. loma-asiat, työajanseurannan leimauskortin käyttö ja verokorttiasiat.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

TEKSTI: Tiina Jäppinen
KUVAT: Minna Makkonen

Joensuussa kehitysvammaisia henkilöitä on totuttu näkemään avotyötoiminnassa alueen yrityksissä ja esimerkiksi kaupungin päiväkodeissa. Asenteet työnantajilla ovat silti tiukassa, jos avotyö pitäisi muuttaa työsuhteeksi ja maksaa palkkaa.

Sosiaaliohjaajat Senja Asikainen ja Sanna Hamunen päättivät tehdä asialle jotain. He työskentelevät Siun soten eli Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän vammaispalveluissa toimintakeskus Majakassa.

Majakka järjestää työikäisille vaikeavammaisille ja kehitysvammaisille henkilöille päivätoimintaa, työtoimintaa, avotyötoimintaa sekä tarjoaa tuetun työllistymisen palveluita.

– Majakan toimintakeskuksen asiakkaista käy avotyössä 37 henkilöä. Kun pääsimme mukaan Kehitysvammaliiton Palkkaa mut -hankkeeseen, huomasimme, että muualla Suomessa kehitysvammaiset olivat meidän aluetta enemmän palkkatyössä, toteaa Asikainen

Asikainen ja Hamunen kyseenalaistivat, miksi työsuhdetta, jossa henkilö on tehnyt vuosikausia avotyötä jopa hyvin itsenäisesti ravintolassa, autokorjaamossa tai päiväkodissa, ei voisi muuttaa palkkasuhteiseksi. Ensin se halusivat selvittää, mitä mieltä avotyöntekijät ovat tilanteesta.

– 70 prosenttia heistä halusi vaihtaa työnsä palkkatyöhön. Perustimme Majakkaan ryhmän, jossa alettiin harjoitella työ- elämätaitoja.

Kaksi muutti avotyötoiminnan heti palkkasuhteeksi

Kun asiasta keskusteltiin työnantajien kanssa, tilanne olikin jo toinen. Avotyötä tarjoavista vain kaksi vaihtoi heti avotyötoiminnan palkkatyöhön.

– Emme silti alkaneet purkaa avotyösopimuksia, koska asiakkaat toimivat mieluimmin työpaikoilla kuin toimintakeskuksessa, perustelee Asikainen.

Jotkut ovat voineet tehdä avotyötä samassa paikassa kymmenenkin vuotta. Jatkossa Majakka tekee avotyösopimuksia vain lyhyeksi aikaa. Asiakkaat halutaan ohjata avoimille työmarkkinoille.

– Avotyön sijaan nuorille opiskelijoille voidaan etsiä myös koulutussopimuspaikkoja ja työnhakijoille työkokeilupaikkoja avotyöpaikkojen sijaan, muistuttaa Asikainen.

Jalka oven väliin

Kun avotyötoiminnan paikat oli kierretty, seuraavaksi naiset jalkautuivat Joensuun keskustan yrityksiin. He kävivät yhden päivän aikana 30 työnantajan luona. Tukena oli Kehitysvammaliitosta Palkkaa mut -hankepäällikkö Simo Klem, joka kannusti heitä laittamaan jalkaa rohkeasti yritysten oven väliin.

– Yrittäjät eivät tienneet, että olemme tulossa. Meillä oli mukana esite ja kävelimme vain ovesta sisään, nauraa Asikainen.

Kolmikko vieraili vaate- ja ruokakaupoissa, leipomoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja hotelleissa.

– Työnantajalle pitää kertoa selkeästi myös työntekijästä koituvat kustannukset. Tarjosimme osa-aikaisia tekijöitä avustaviin tehtäviin. Kerroimme myös tuesta, mitä työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen aikana.

Yritykset ottivat kävijät myönteisesti vastaan ja olivat aidosti kiinnostuneita asiasta.

– Kierros poiki muutaman työkokeilupaikan, vaikka muuten päivä ei johtanut vielä työllistämiseen. Sain kuitenkin pitkän listan yrityksistä, joihin olemme yhteydessä jatkossa, sanoo Senja Asikainen.

Mistä aikaa työhön ohjaukseen?

– Siun Sotessa ei ole tällä hetkellä yhtään nimettyä työvalmentajaa. Me teemme tätä työtä muun työn ohessa. Täällä työllistämisen mallia ollaan vasta rakentamassa, mutta kiinnostus on suurta ja ymmärrystä kyllä löytyy, kertoo Asikainen luottavaisin mielin.

Työn ohjausta tarvitaan myös työpaikan löytymisen jälkeen. Tarvitaan monta yhteydenottoa, keskustelua ja tapaamista ennen kuin työsopimus on allekirjoitettu.

– Kun työ ja työpaikka alun työhönvalmennuksen jälkeen tulevat asiakkaalle tutuksi, pystyy lievästi kehitysvammainen henkilö jatkamaan työelämäänsä itsenäisesti yleensä nopeasti. Työpaikalla käydään ja ollaan yhteyksissä myös työsuhteen aikana, kertoo Asikainen.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

TEKSTI: Tiina Jäppinen

Suomessa aloitti vuonna 2016 ensimmäisenä maailmassa työhyvinvointia edistävä SIB-hankekokeilu. Kokeiluun on osallistunut julkisen sektorin neljän asiakasorganisaation yli 1 500 työntekijää.

Työntekijöiden saamat työhyvinvointipalvelut on kustannettu sijoittajilta kerätyin varoin. Sijoittajat ovat maksaneet käytännön palvelut ja toiminnan sekä kantavat hankkeen taloudellisen riskin. Työnantaja maksaa pienen aloitusmaksun lisäksi vain tuloksista.

Vaikuttavuustavoitteet on kytketty työhyvinvoinnin lisäämiseen ja sen kautta sairauspoissaolojen vähenemiseen. Kokeilun tulos vastasi 9,5 henkilötyövuoden säästöä.

– SIB-hankkeessa työnantajan johto ja esimiehet ovat saaneet työkaluja johtamiseen. Rinnalla kulkeva tuki on koettu hyväksi esimiesten ratkoessa arjen ongelmatilanteita ja suunnitellessa toimintaa jatkuvasti muuttuvissa ympäristöissä. Näin on pystytty selvittämään tehokkaasti solmukohtia ja ehkäisemään mahdollisia karikoita työyhteisön toiminnassa, kertoo Vaikuttavuusinvestoimisen tukitiimin projektijohtaja Mika Pyykkö Sitrasta.

Sitra on suunnitellut hankkeen toteutusraamin ja toiminut neuvonantajana SIB-hankkeessa.

– Tuki- ja liikuntaelinvalmennustulokset ovat näinkin lyhyillä interventioilla erittäin hyviä. Esimerkiksi yhden asiakasorganisaation valmennettavien kuntoisuus parani MET-arvolla mitattuna 0,4 yksikköä, joka vastaa noin neljän vuoden nuorentumista sydämen iässä. Kahdessa asiakas- organisaatiossa heikossa ja hyvin heikossa kuntoluokassa olevien henkilöiden määrä puolittui. Pienessä yhteisössä yksikin vakava sairastuminen vaikuttaa paljon kokonaispoissaolojen määrään. Jos tämä huomioidaan, kokeilun tulos on erittäin hyvä, kuvaa Pyykkö.

Hän painottaa, että erilaisten sairauspoissaolojen hallinta vaatii erilaisia työkyvyn tuen toimenpiteitä, koska jokainen asiakas on erilainen.

Työkyky-SIBin toiminta, joka on kestänyt kussakin asiakasorganisaatiossa kolme vuotta, päättyy keväällä 2020. Palveluista on vastannut neljän yrityksen koalitio, jossa on osaamista työhyvinvoinnin eri alueilta, kuten tietojärjestelmistä, verkkopalveluista, organisaatiopsykologiasta ja esimiesten kouluttamisesta. Sijoittajina ovat olleet mm. Me-säätiö, Sitra ja yksityinen finassisijoittaja.

Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Lue myös artikkelit

SIB-RAHASTOT työllistämisen tueksi? (linkki artikkeliin Vatesin sivuilla) 

Maahanmuuttajia työllistynyt SIB-mallilla  (linkki artikkeliin Vatesin sivuilla)

Hyvin suunniteltuna SIB- mallin käyttö tarjoaa julkiselle sektorille taloudellisesti riskittömän työkalun vaikutusten ja pidemmän aikavälin vaikuttavuuden hankkimiseksi, mikä mahdollistaa hyvinvoinnin pitkäjänteisen rakentamisen.

Kotouttamisen SIB-rahaston idea on ollut, että maahanmuuttajien koulutus ja työllistymistä tukeva toiminta rahoitetaan sijoittajilta kerätyin varoin. Sijoittajilla on taloudellinen riski. Myös järjestöt voivat olla mukana. Esimerkiksi Invalidisäätiön Kotouttamisen SIB-ohjelma yhdistää suomen kielen opinnot, työkokeilun ja henkilökohtaisen työhönvalmennuksen työelämään kiinni pääsemiseksi.

Julkista sektoria edustava työ- ja elinkeinoministeriö maksaa vain todennetuista tuloksista eli siitä, että maahanmuuttaja työllistyy. Ajatuksena on, että nopea työllistyminen kasvattaa verokertymää ja säästää valtion työmarkkinatukea sekä kotoutumiskoulutuksen kustannuksia. Jos hankkeen tavoitteet saavutetaan, ministeriö maksaa osan näin kertyvistä säästöistä rahastoon, josta sijoittajille palautetaan heidän pääomansa kohtuullisen tuoton kera.

SIB-malli ja osatyökykyiset

– SIB-mallia voisi ilman muuta hyödyntää myös osatyökykyisten työllistämisessä, sanoo Mika Pyykkö
Sitrasta. Se kuitenkin edellyttää, että on olemassa osatyökykyisten työllistymisen osalta vaikuttaviksi todettuja toimintoja. Lisäksi tarvitaan jokin julkisen sektorin organisaatio, joka on valmis maksamaan työllistymisen hyödystä palkkion, joka on jonkin verran korkeampi kuin kyseessä oleva lopputuleman edellyttämä investointi.

– Hyvin suunniteltuna SIB-mallin käyttö tarjoaa julkiselle sektorille taloudellisesti riskittömän työkalun vaikutusten ja pidemmän aikavälin vaikuttavuuden hankkimiseksi, mikä mahdollistaa hyvinvoinnin pitkäjänteisen rakentamisen, uskoo Pyykkö.

Hän kuvaa SIB-mallia systeemisen muutoksen työvälineenä, joka soveltuu erityisen hyvin edistävään ja ehkäisevään toimintaan eli myös sellaisen toiminnan ja palveluiden toteuttamiseen, joita julkisin varoin on vaikea toteuttaa.
Pääoman takaisinmaksu tuottoineen perustuu siihen, miten paljon julkinen sektori on hyötynyt toiminnasta taloudellisesti. Lähtökohtaisesti sijoittajat ja palveluntuottajat ottavat taloudellisen riskin, kun taas julkinen sektori, suoraan tai välillisesti suurimpana hyödyn saajana, maksaa vain tuloksista. Se voi tarkoittaa suoria vaikutuksia tai pidemmän aikavälin vaikuttavuutta.

Vaikuttavuusinvestointi

Vaikuttavuusinvestoimisessa kanavoidaan yksityisiä pääomia toimintaan ja toimijoihin, jotka tavoittelevat taloudellisen tuoton ohella mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä. Yksinkertaisesta esimerkistä käy lainasopimus, jonka ehtoihin on kirjattu vaikuttavuustavoitteita. Toista ääripäätä edustaa tulosperusteinen rahoitussopimus (SIB), joka sitoo julkisen sektorin, sijoittajat ja palveluntarjoajat vahvasti yhteen niin vaikuttavuustavoitteiden kuin riskien ja tuottojenkin näkökulmasta.

Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä tai käynnistymässä seitsemän SIB-hankekokonaisuutta (teemarahastoa). SIB-hankkeita on suunnitteilla noin 30 kunnassa eri puolilla Suomea, muun muassa Vantaalla, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Tampereella.

Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen.

LÄHDE: www.sitra.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaistu Kyvyt Käyttöön -lehdessä 2/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Lue myös artikkelit

SIB-RAHASTOT työllistämisen tueksi? (linkki artikkeliin Vatesin sivuilla)

Suomen Työhyvinvointi-SIB maailman ensimmäinen (linkki artikkeliin Vatesin sivuilla)

Teksti: Tuuli Riisalo-Mäntynen ja Mari Toivonen
Kuva: Timo Hartikainen

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys tukee yhdistyksiä, jotka haluavat työllistää pitkään työttömänä olleen henkilön. Se myös jakaa tietoa siitä, miten yhdistykset voivat tukea työnhakijaa tulevaisuuden suunnittelussa ja oman osaamisen kehittämisessä.

Yhdistyksemme toiminnan kolme teemaa ovat sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kaikkien kansalaisten äänten kuuluville saaminen ja järjestöjen elinvoimaisuuden säilyminen, yhdistystyöllistämisen kehittämispäällikkö Johanna Seppänen kertoo aluksi.

Yhdistys toimii alueellisesti ja valtakunnallisesti. Työllisyystoiminta muodostuu KAJO-keskus- ja KAIKU-hankkeista sekä Kumina-toiminnasta. Toiminta rahoitetaan pääosin hankerahoituksella.

Sosiaaliturvayhdistys tukee järjestöjä esimerkiksi viestintään, taloushallintoon, työllistämiseen ja työsuhdeasioihin liittyvissä asioissa. Yhdistys on koonnut järjestötoimijoita yhteen ja muodostanut alueelle toiminnallisia rakenteita, esimerkiksi JANE:n eli Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan.

KAJO-keskus auttaa mm. työsopimusasioissa

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen KAJO-keskus on toiminut hankkeena noin 20 vuotta. Painopiste on nykyisin työnhakijoiden työllistymisen tukemisessa. Keskuksen koordinoimiin työllisyystoimijoiden yhteistyöverkostoihin ovat työllisyyspoliittisten hankkeiden, TE-toimiston ja ELY-keskuksen lisäksi tulleet mukaan mm. kunnat, ESR-hankkeet, oppilaitokset ja kehittämisyhtiöt. Ne järjestävät keskuksen kanssa esimerkiksi rekrytointitapahtumia.

KAJO-keskus tukee yhdistyksiä kertomalla, mitä työllistäminen tarkoittaa ja rakentamalla työtehtäviä työntekijälle. Hakijat tavataan KAJO-keskuksessa, jossa heidän valmiutensa kartoitetaan sekä kerrotaan työtehtävien vaatimuksista ja työhönvalmennuksesta. Yhdistys itse päättää, kenet se palkkaa. Kuukausittain noin 60 yhdistystä työllistää KAJO-keskuksen avulla.

– Yhdistys maksaa työllistettävän palkan, mutta me avustamme esimerkiksi palkkatukihakemuksen ja työsopimuksen valmistelussa. Neuvomme myös, miten työntekijää voi kannustaa kohti avoimia työmarkkinoita tai koulutusta, Seppänen kertoo.

Laki- ja linjamuutokset haasteina

KAJO-keskuksessa on todettu, että jos yhdistystyönantajille kerrotaan, mitä palkkatukityöjakso merkitsee työllistettävälle henkilölle, he haluavat ottaa asian omakseen. Työn ohessa voidaan toteuttaa ammatillista kouluttautumista, ja työntekijät voivat näyttää osaamistaan yrityksissä siirtotyön kautta palkkatukityöjakson aikana.

– Vuosittain on tullut laki- tai linjamuutoksia, jotka ovat vaikuttaneet työllistämistoimintaan. Usein niiden todelliset vaikutukset hoksataan vasta jälkikäteen. Viime aikoina yhdistyksissä päänvaivaa ovat aiheuttaneet myöhässä olevat palkkatukien maksatukset. KAJO-keskus auttaa näidenkin asioiden selvittämisessä, Seppänen kertoo.

Verkostojen laajeneminen on ollut tärkeää: Pohjois-Karjalassa järjestetään Työllisyysviikot syksyllä 2018 yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Ilonaiheiksi Johanna Seppänen mainitsee hankkeen asiakkaiden onnistumisten lisäksi asiakasyhdistysten kasvamisen työnantajina.

– Yhdistykset ovat omaksuneet työllistymistä tukevat mallit toimintansa rinnalle. On hienoa, että niissä ymmärretään, että pitkään työttömänä olleen henkilön polku voi johtaa vaikka minne, kun yhdistystyöstä saa ensin vauhtia.

Tulevaisuus tuo muutoksia myös Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen omaan työllisyystoimintaan.
– On mietittävä, lähdemmekö esimerkiksi kilpailemaan palvelutuotannolla ja etsimmekö siihen kumppanin. Rahoitusta on haettu Tarmo-hankkeelle, jossa on mm. tarkoitus etsiä vastauksia yhdistysten työllisyystoiminnan tulevaisuuden kysymyksiin.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön KeKo – kehittämisen koordionaatiohanke Extralehdessä syyskuussa 2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen työllisyystoiminta

• tukee työllistämistä suunnittelevia yhdistyksiä käytännön asioissa, mm. hakemukset ja palkanlaskenta
• tukee yhdistyksiä kuntouttavan työtoiminnan tehtävien tarjoamisessa
• tarjoaa työhönvalmennusta yhdistyksissä työskenteleville
• etsii työnhakijoille työtä yrityksistä
• koordinoi työllisyystoimijoiden verkostoja maakunnassa

Yhdistys, huomioi työllistämistä suunnitellessa

• Yhdistyksen päätehtävänä on ohjata työntekijän arjen työtä. Perehdyttämiseen on tärkeää varata aikaa. Työtehtäviä kannattaa räätälöidä työntekijän osaamista hyödyntäen.
• Palkkatukityöjakson tarkoituksena on antaa työntekijälle mahdollisuus saada työkokemusta ja kehittää osaamistaan. Tässä on usein tukena työhönvalmentaja. Erilaiset koulutukset voivat olla osa palkkatukityötä.
• Työnantajayhdistyksen tulee olla rekisteröitynyt yhdistys, jolla on y-tunnus. Palkkatuki haetaan jälkikäteen, joten yhdistyksellä tulee olla 1-2 kuukauden palkka varattuna. Jos työntekijä työllistyy yhdistyksen elinkeinotoimintaan, palkkatuen määrä on pienempi. Yhdistyksen tulee myös järjestää lakisääteinen työterveyshuolto, mikä tarkoittaa minimissään työpaikkaselvityksen teettämistä.

Teksti: Tuuli Riisalo-Mäntynen
Kuva: iStock

Tampereen kaupunki on kilpailuttanut osan kuntouttavasta työtoiminnasta vuodesta 2009 lähtien. Hankintojen seurauksena järjestöille on siirretty enemmän vastuuta palvelun tuottamisesta. Kokemukset ovat myönteisiä.

– Aiemmin hankintojen kilpailutuksen jälkeen tuotetut palvelut olivat ennemminkin yhteistuotantoa. Nykyään kaupunki on vain ohjaajatahona emmekä puutu aktiivisiin asiakasprosesseihin tai palvelun sisältöihin, Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen kertoo.

Viimeisimmässä hankinnassa vuonna 2016 ostettiin 7 – 8 kolmannen sektorin toimijalta sosiaalisen kuntoutuksen palvelut (aikuissosiaalityö) ja koulutukseen ja työelämään suuntaava kuntouttava työtoiminta (kaupungin työllisyyspalvelut). Uutena elementtinä otettiin käyttöön tulosperusteisuus eli päivähinnan lisäksi palvelun tuottajalle maksetaan tuloksesta.

– Palveluiden kuvaukset on jätetty väljiksi. Palveluntuottaja määrittelee itse kuntouttavan työtoiminnan sisällön, työllisyyspalveluiden palvelukoordinaattori Outi Koivisto lisää.

Hankinnoilla lisätty vaikuttavuutta

Koivisto kertoo, että edellisen hankinnan suunnittelussa oli mukana asiakkaita, työntekijöitä ja järjestöjen edustajia.

– Toimimme avoimemmin kuin aikaisemmin on toimittu. Hankinnassa käytettiin menetelmänä markkinavuoropuhelua. Aiemmin kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuus ei ollut erityisen mairittelevaa, eli avoimille työmarkkinoille siirtymisiä oli vain vähän. Hankinnoilla olemme saaneet lisää näitä siirtymisiä, Eskonen sanoo.

Merkittävä muutos oli kuntouttavan työtoiminnan keston rajaaminen yhteen vuoteen. Lisäksi hankintakilpailutukseen osallistuneiden palveluiden tuli sisältää toimintoja, joiden nähdään edistävän työllistymistä. Opinnollistaminen tuli mukaan.

– Tarkoituksena oli, että kuntouttavaan työtoimintaan saadaan jotain sellaista, mitä siellä ei ennen ollut, Koivisto lisää.

Tulosperusteisen hankinnan avulla on saatu lisää vaikuttavuutta. Esimerkiksi noin 8 prosenttia siirtyy kuntouttavasta työtoiminnasta suoraan avoimille työmarkkinoille ja reilu 40 prosenttia etenee seuraavaan palveluun. Asiakaspalautteiden keskiarvo on ollut yli 4 asteikolla 1-5.

Uusia kumppanuuksia ja palveluita

Eskonen ja Koivisto kokevat Tampereen hankintaprosessin vahvuudeksi, että sisältöjä ei ole ennakkoon määritelty tarkkaan, vaan ne on mietitty yhdessä eri toimijoiden kanssa. Hankintojen kilpailutus on mahdollistanut uusien toimijoiden tulemisen markkinoille.

Tulosperusteinen hankinta vaatii paljon resursseja palveluntuottajilta, jotta he pystyvät kehittämään palveluitaan ja palkkaamaan osaavaa henkilöstöä.

– Järjestöjen suurempi vastuu vaati niiltä myös ajattelumuutoksen. Kaikissa pienissä pulmissa ei ole enää voinut kääntyä tilaajan puoleen. Muutos on kuitenkin vahvistanut järjestöjen roolia, kun ne ovat kehittäneet palveluitaan, Koivisto pohtii.

– Alihankintojen ja kumppanuuksien avulla pienetkin järjestöt ovat pystyneet tuottamaan palveluita.

Miltä näyttää tulevaisuus? Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kuntouttava työtoiminta siirtyy soten alle. Kunnan rooli työllisyydenhoidossa on vielä avoinna.

– Kunnan elinvoiman kannalta olisi tärkeää, että kunnallakin olisi vastuuta työllisyydenhoidossa, kiteyttää Tommi Eskonen Tampereen kaupungin toiveen.

Artikkeli on julkaistu syyskuussa 2018 Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Mari Toivonen ja Kati Savela 
Kuva: Kati Savela

Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg pitää sote- ja maakuntauudistusten perinpohjaisen valmistelun hyvänä puolena sitä, että palvelujärjestelmäämme arvioidaan nyt perusteellisesti. Hän toivoo sekä kuntien että järjestöjen osaamista hyödynnettävän, kun vaikeimmin työllistyvien henkilöiden palvelutarpeita arvioidaan ja palveluita tarjotaan.

– Olemme tällä hetkellä tilanteessa, jossa ei ole vielä yhtään lakia voimassa liittyen maakunta- ja soteuudistukseen. Kokonaisuutta on vaikea arvioida, kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kuntaliitosta toteaa.

Puheenaiheena ovat sote- ja maakuntauudistus sekä kuntien asema niiden valmistelussa ja voimaantulon jälkeen.

Perustuslakivaliokunnan on Lindbergin mukaan valmisteltava ensin sote-puolen asiat valmiiksi, vasta sen jälkeen ovat vuorossa työllisyyteen liittyvät asiat. Akuutein on julkinen työvoima- ja yrityspalvelupalvelulaki, jonka olisi tarkoitus tulla voimaan 1.10.2018.

– Tuleva uudistus on mahdollistanut kuitenkin jo sen, että palvelujärjestelmämme on tarkan arvioinnin alla. Haasteista, vastuista ja palvelutarpeista keskustellaan kentällä nyt paljon, Lindberg jatkaa.

Haastetta on kuntien näkökulmasta tuonut se, että alkuvalmisteluissa kiinnitettiin paljon huomiota maakunnan ja valtion välisiin suhteisiin. Kuntien rooli esimerkiksi vaikeimmin työllistyvien osalta on noussut enemmän esille vasta alkuvuonna 2018.

Kunnat mukaan työllisyydenhoitoon

Tulevaisuuden kunnan yhtenä roolina on säilyttää kunnan ja kuntalaisten elinvoima. Myös työllisyyden ja sen edistämisen katsotaan liittyvän vahvasti elinvoimaan.

– Kunnat ovat panostaneet työllisyyteen ja kehittäneet työllisyyttä edistäviä palvelujaan viime vuosina. Kuntien osaamista ei saa hukata muutoksessa, vaan osaaminen olisi hyödynnettävä mm. allianssimallia hyödyntäen, toteaa Erja Lindberg.

Allianssimalli nostettiin esille alkuvuodesta 2018 yhtenä toimintamallina liittyen kasvupalveluiden toteuttamiseen. Malli vaatii kuitenkin vielä lisää sisältöä ja raameja.

Kuntaliiton mukaan kuntien ja maakuntien tulisi yhdessä voida sopia työllisyyden hoidosta. Isojen kaupunkien ja pienten kuntien välillä on tietysti eroja siinä, miten ne haluavat jatkossa toimia.

– Suunnittelua on jatkettava tulevien maakuntien ja kuntien kesken jo nyt valmisteluvaiheessa.

Vaikeimmin työllistyvien palvelut turvattava

Kunnilla on ollut vastuu työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP), joissa pitkään työttömänä olleet ovat saaneet Kelan, TE-toimiston ja kunnan palveluja samalta luukulta. Kuntaliitolla on Lindbergin mukaan huoli vaikeimmin työllistyvien palveluista ja siitä, mikä taho vastaa jatkoista näistä palveluista ja niiden sovittamisesta yhteen. TYP-laki lakkautetaan maakuntauudistuksen toteutuessa.

– Kunnilla ei lakiesityksessä ole toimivaltaa työllisyyden hoidossa. Niiden taloudellista panosta kuitenkin todennäköisesti tarvitaan. Maakuntien rahat eivät yksin riittäne työllisyydenhoitoon, Lindberg arvelee.

Maakuntauudistukseen liittyvä kasvupalvelulaki tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2020, seuraavan hallituksen aikana. Kasvupalveluiden on määrä koota yhteen valtion tarjoamat yritys- ja työllisyyspalvelut.

Työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee tällä hetkellä kasvupalveluiden eli työllistymistä tukevien palveluiden siirtämistä palveluiden tuottajille. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, saako tuottaja palkkion tulosten vai suoritusten perusteella.

Palkkatuki jatkuu, muista tukimuodoista ei varmuutta

Kasvupalveluihin kuuluvat työllisyyspalvelut eivät ole subjektiivinen oikeus, kuten terveydenhoito. Ainoaksi lakisääteiseksi työllistymistä edistäväksi tukimuodoksi on kirjattu palkkatuki. Siihen on maakunnilla oltava rahaa. Kuinka paljon, sitä ei ole määritelty.

– Kasvupalveluihin kuuluu myös palvelutarpeen arviointi. Mitään henkilökohtaista arviointia se ei silti välttämättä tarkoita, eikä se kata välttämättä kaikkea, mitä itse kukin työtön oikeasti tarvitsisi työllistyäkseen, kehittämispäällikkö Lindberg pohtii.

Muutamilla alueilla toteutettuja alueellisia työllisyyskokeiluja ei aiota TEMissä jatkaa. Kokeiluissa kunnilla on ollut vastuu työllisyyden hoidosta, ja ne olisivat valmiita jatkamaan toimintaa.

Kentällä käydyissä keskusteluissa on esitetty erilaisia skenaarioita siitä, kuinka isot markkinaehtoiset yritykset kaappaavat kaiken kasvupalveluihin kuuluvassa työllisyyspalveluiden kilpailutuksessa ja tukahduttavat pienet toimijat.

– Näin ei kuitenkaan saa tapahtua, sillä tarvitsemme kaiken olemassa olevan osaamisen, pohtii Lindberg.

Järjestöjen pidettävä ääntä itsestään

Myönteisenä puolena sote- ja maakuntauudistusten monissa mutkikkaissakin vaiheissa Lindberg näkee sen, että eri prosessit on nyt jouduttu palastelemaan paremmin kuin ennen. Näin niiden puutteet ja hyvät puolet nähdään kenties entistä selvemmin.

– Kun puhutaan vaikeimmin työllistyvien henkilöiden palveluista, myös järjestöillä on tärkeä rooli tulevaisuudessakin tuottaa palveluita heille. Järjestösektorilla on osaamista ja tuntemusta vaikeimmin työllistyvien palvelutarpeista. Emme saa hukata tätäkään osaamista, jatkaa Lindberg.

Järjestöjen on viimeistään nyt aika muistuttaa päättäjiä siitä, että heidän osaamistaan hyödynnetään riittävästi. Lindberg kehottaakin järjestöjä ottamaan yhteyttä tulevien vaalien ehdokkaisiin ja nostamaan tärkeä työnsä esille. Nyt kannattaa vaikuttaa!

Hän huomauttaa, että kuntien työllistämistoiminnan vaikuttavuuden arviointia vaikeuttaa se, että työllistymistä tukevia palveluita ei tilastoida. Järjestöiltäkään tällaista tilastointia ei ole edellytetty.

– Tällaisten tietojen kerääminen järjestötoimijoiden keskuudessa olisi kannatettavaa osana vaikuttamistyötä, Erja Lindberg vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu syyskuussa 2018 Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Tuuli Riisalo-Mäntynen ja Kati Savela
Kuva: Suvi Takamäki

Buusti ry (ent. Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys) tarjoaa eri elämäntilanteisiin palveluita, jotka parhaiten auttavat ihmistä juuri sillä hetkellä eteenpäin. Toimintafilosofiana on recovery-toipumisorientaatio. – Annamme uskoa ja toivoa ja osallistamme ihmisen häneen prosessiinsa. Hän toimii suunnannäyttäjänä, olipa kyse kuntoutus- tai työllisyyspalvelusta, toiminnanjohtaja Mari Heroja-Anttila kertoo.

– Koimme entisen nimemme vähän leimaavana, joten uudistimme sen asiakkailta  kerättyjen nimiehdotusten pohjalta, Heroja-Anttila kertoo tuoreesta nimenvaihdoksesta Buustiksi.

Etelä-Pohjanmaalla toimiva Buusti tarjoaa kuntoutus- ja työllistämispalveluita alueellaan. Kuntoutuspuolella on mm. mielenterveyskuntoutujille suunnattuja palveluita päivätoiminnasta intensiivisen tuen yksiköihin. Neuropsykiatrisille asiakkaille on kuntoutusta ja työllistymistä edistäviä palveluita. Lisäksi tuotetaan opintovalmennusta nuorten koulunkäynnin tukemiseksi.

Työllisyyspalvelut sisältävät työhönvalmennusta Työhönvalmennusyksikkö Tähtiportissa, valmennusta NEET-nuorille (15–29-vuotiaat työn, koulutuksen ja harjoittelun ulkopuolella olevat), kartoitusta työttömille työnhakijoille sekä työvalmennuspalveluita ja -hankkeita.

– Uusin palvelumme on psykoterapia. Buusti on mukana myös Nuoret kohti työtä! -palvelussa yhtenä palveluntuottajana Etelä-Pohjanmaalla.

Yhdistys toimii palveluntuottajarahoituksella eli esimerkiksi Kela tilaa asiakkaille yhdistyksen palveluita ja maksaa niistä.

Buusti omistaa myös yhteiskunnallisen yrityksen Woodfox Oy:n. Sen asiakkaat voivat siirtyä matalalla kynnyksellä lähemmäs kohti avoimia työmarkkinoita.

Portaittaisesti tilannekohtaisia palveluita

Asiakkaat saavat tarvitsemiaan palveluita asumispalveluista ja sosiaalisesta kuntoutuksesta aina työllisyyspalveluihin asti. 

– Palveluvalikkomme tukee asiakasta hänen kuntoutumisessaan ja toipumisessaan: esimerkiksi kun henkilö tulee sairaalasta, tarjoamme asumispalveluita. Kuntoutumisen edistyessä hänellä on mahdollisuus edetä palveluissamme avoimille työmarkkinoille asti, Mari Heroja-Anttila kuvailee.

Buustin perusyhteistyökumppaneita ovat kuntien sosiaali- ja elinkeinotoimi, työnantajat ja yritykset, oppilaitokset, psykiatriset poliklinikat, A-klinikat ja muut palveluntuottajat.

– Lisäksi teemme verkosto- ja muuta yhteistyötä asiakkaan vinkkelistä käsin. Te-toimistot, Kela ja muut asiakkaan prosessiin tarvittavat tahot nivotaan yhteistyöhön. Muun muassa näistä asiakkaat ohjautuvat meille.

Asiakkaat todella tyytyväisiä

Asiakkaita on vuosittain noin 500. Työn vaikuttavuutta seurataan eri tavoin.

– Työllistämisessä on aina sovitut tavoitteet. Asiakkaistamme noin 60 prosenttia työllistyy, 20 prosenttia lähtee opiskelemaan ja 10 prosentille löytyy eläkeratkaisu tai muuta palvelunohjausta, Heroja-Anttila kertoo.

Työllistämispuolella asiakkailta kerätään palaute.

– Työllistämispuolen asiakaspalautteiden mukaan meillä menee liiankin hyvin! Asteikolla yhdestä viiteen asiakaspalautteiden arvot ovat välillä 4,2–5. Mittareita ja palautejärjestelmää pitäisi kuitenkin kehittää, jotta saisimme vielä enemmän ja tarkemmin tietoa toiminnastamme, Heroja-Anttila pohtii.

– Vahvuutemme on matala organisaatio. Pyrimme vastaamaan muutoksiin nopeasti. Yritämme elää ajan hengessä ja askeleen edellä, jotta pystyisimme ennakoimaan asiakkaiden tarpeita. Tarpeita muutoksille tulee myös yhteistyökumppaneilta ja viranomaistahoilta. Palveluiden kehittämisen keskiössä ovat kuitenkin asiakkaiden palautteet ja ideat sekä itse havaitsemamme asiakkaiden tarpeet, Mari Heroja-Anttila sanoo.

Sosiaalisesta yrityksestä avoimille työmarkkinoille

Buustiin kuuluva Woodfox Oy syntyi vuonna 2003 työhönvalmennusyksikkö Tähtiportissa ja huonekaluteollisuudessa havaituista tarpeista.

– Huomasimme, että siirtyminen avoimille työmarkkinoille oli joillekin vielä liian suuri askel. Woodfoxin kautta asiakkaat pystyvät siirtymään lähemmäs työelämää, Heroja-Anttila sanoo.

Woodfox perustettiin Jurvaan, jossa valmistettiin huonekalukomponentteja. Sittemmin yritys siirtyi yhdistysten muiden palveluiden viereen Seinäjoelle. Yritys tarjoaa siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluita, pienrakentamista, pieniä remontteja, omaa tuotantoa ja henkilöstövuokrausta asiakasyritysten tarpeiden mukaan.

– Tähtiportista siirtyy Woodfoxiin väkeä jatkuvasti. Siellä on tarve työntekijöille, ja yhdistyksessä kyvykkäitä asiakkaita.
Viime vuonna noin 35 henkilöä työllistyi Woodfoxista avoimille työmarkkinoille. Työntekijät ovat henkilöstövuokrauksen kautta työsuhteessa Woodfoxiin.

Haasteitakin on koettu. Ammattitaitoisia työntekijöitä esimerkiksi siivoustöihin on hankala saada. Myös metallialalla yritykset kaipaavat työntekijöitä, mutta alaa ei koeta kiinnostavaksi tai asiakkailta ei löydy oikeanlaisia taitoja.

Ilonhetkiä ovat Heroja-Anttilan mukaan tilanteet, jolloin asiakas pääsee eroon vuosien työttömyys- tai muusta kierteestä, saa eläkepäätöksen tai työllistyy avoimille työmarkkinoille.

– Niiden kokemusten voimalla jaksaa eteenpäin. Tätä työtä tehdään aidolla sydämellä! Meillä on oikeesti tosi mahtava porukka täällä! Puhallamme yhteen hiileen ja meillä on hyviä tiimejä pohjalaasella mentaliteetillä varustettuna. Yhyres mennään ja teherähän, Heroja-Anttila kehuu.

Buusti ry lyhyesti:

• toiminnan perustana recovery-toipumisorientaatio, eli asiakkaalle luodaan toivoa ja otetaan aktiiviseksi osallistujaksi omaan kuntoutumisprosessiin
• palveluita kuntoutusprosessin alusta loppuun, asumispalveluista työllistymiseen
• yhteistyötä mm. kuntien sosiaali- ja elinkeinotoimen, työnantajien, oppilaitosten ja psykiatristen poliklinikoiden kanssa
• sosiaalinen yritys Woodfoxin kautta matala kynnys edetä kohti avoimia työmarkkinoita
• jatkuva kehittämisote, johon haetaan ideoita sekä asiakkailta että yhteistyökumppaneilta ja viranomaisilta
• aiempi nimi toukokuuhun 2018 saakka Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys

Artikkeli on julkaistu syyskuussa  2018 Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Nykyhallitus kaavailee Suomen itsenäisyyden ajan suurimpia muutoksia työvoimapalvelujen toteutustapaan. Malleja on haettu Australiasta ja Britanniasta, jotka käyttävät laajasti yksityisiä palveluja ja kilpailuttamista. Australia on yksityistänyt työvoimapalvelut kokonaan – joskin julkisella palvelulla on edelleen ratkaiseva rooli. Britanniassa heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut on yksityistetty. Niitä työnhakijoita, joiden työkyky ja osaaminen ovat riittävät tavalliseen työnhakuun, ja jotka ovat ansiosidonnaisella työttömyysturvalla, palvelee edelleen valtiollinen työvoimatoimisto, Jobcentre Plus.

Suomen hallituksen esityksessä kasvupalvelulaiksi sekä muutoksiksi työvoimapalvelulakiin avataan maakunnille mahdollisuus merkittävässä määrin tuottaa työvoimapalvelut yksityisesti. Ratkaisut ovat kuitenkin vielä auki.

Mitä markkinamekanismien käyttö on merkinnyt Australian ja Britannian kokemusten mukaan voittoa tavoittelemattomille palveluntuottajille/järjestöille? Lyhyesti: se on merkinnyt vaikeuksia. Järjestöt ovat kuitenkin näissä maissa olleet merkittäviä palvelujen tuottajia työmarkkinoiden vaikeammassa päässä, joten niiden asemaa on yritetty parantaa.

Järjestöjen tärkeys kaikissa maissa liittyy siihen, että niillä on kokemusta ja osaamista erityisesti eri syistä heikossa asemassa olevien työnhakijoiden palveluista. Tällaista kokemusta tarvitaan kumppaniksi ratkomaan erityisesti kroonisen (eli toistuvan) työttömyyden ja vajaatyökykyisyyden haasteita. Näin on myös niissä maissa, joissa vienti vetää, talous kohenee ja yleinen työttömyys laskee – jopa ennätysalas, kuten viime vuosikymmenellä Saksassa. Eli pelkkä talouden ja paljon puhutun kilpailukyvyn parantaminen ei yksinään ratkaise ongelmaa.

Ristiriitaisia kokemuksia yksityismarkkinoiden osuuden lisäämisestä

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden moniulotteiset ongelmat ovat haastaneet työvoimapalvelut kaikkialla riippumatta siitä, perustuvatko ne valtiojohtoisuuteen, markkinamalliin tai näiden jonkinlaiseen kumppanuuteen. Missään ei ole kehitetty ylivoimaista mallia haasteiden ratkaisemiseen.

Suomessa kaavailtiin nykyhallituksen alkuvaiheessa siirtymistä ”Tanskan malliin”, työvoimapalvelujen kunnallistamiseen. Se jäi kuitenkin aikomukseksi. Kun sote-uudistuksessa voimistuivat markkinatuulet, myös suunnitelmat lisätä olennaisesti yksityisten palvelujen käyttöä työvoimapalveluissa alkoivat voimistua. Yksityisillä palveluilla on tärkeä roolinsa lähes kaikkialla Euroopassa, mutta niiden osuutta ei ole merkittävästi lisätty muissa Pohjoismaissa eikä esimerkiksi Saksassa, jossa on parhaillaan Euroopan menestynein talous ja työttömyys edelleen alhainen.

Saksassa valtiollinen työvoimapalvelu on edelleen vahvassa asemassa, ja viime vuosina on vahvistunut etenkin valtion, kuntien, kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin kumppanuusmalli, jota nimitetään Job Centeriksi. Se palvelee kaikkia muita paitsi ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettuja työnhakijoita, ja sen kautta kulkee pääosa maan työnhakijoista. Job Center vastaa siis ennen kaikkea heikossa työmarkkina-asemassa olevien, kuten vajaatyökykyisten työnhakijoiden ongelmiin/tarpeisiin.

Voidaankin kysyä, miksi Suomessa haetaan mallia Australiasta ja Britanniasta eikä esimerkiksi Saksasta? Kokemukset yksityisten markkinoiden osuuden lisäämisestä ovat ristiriitaisia, ja Australia ja Britannia ovat joutuneet useaan otteeseen korjaamaan mallejaan. Vaikutukset järjestöjen asemaan ovat olleet huomattavia, ja tästä on käyty paljon debattia. Järjestöjen osuus alkuvaiheen palveluissa on vähentynyt, vaikka Australian yksityisten markkinoiden palveluntuottajista puolet on voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Niitä on toisin sanoen tarvittu merkittävästi juuri heikommassa asemassa olevien henkilöiden palveluissa. Kehitys on ollut samanlainen Iso-Britanniassa, jonka aikaisemmassa markkinoita säätelevässä Work-ohjelmassa monille järjestöille kävi huonosti. Tätä on nyt pyritty korjaamaan uudessa Work and Health -ohjelmassa.

Järjestöjen asemaa Britanniassa parannettu

Siirtyminen voimakkaasti ”markkinaregiimiin” palvelujen tuottamisessa merkitsee siirtymistä sopimispolitiikkaan ja kilpailuttamiseen. Debatti sekä Australiassa että Britanniassa on koskenut myös sitä, millaisia vaikutuksia tällä on järjestöjen arvoihin, missioihin ja toimintoihin.

Markkinamalleissa on jouduttu muuttamaan sopimusten ja kilpailutuksen toteutusta, jotta järjestöjen mahdollisuudet heikossa asemassa olevien palveluissa turvattaisiin paremmin. Australiassa työnhakijat jaetaan neljään palvelulinjaan, A:sta D:hen. A:ssa ovat sellaisenaan työmarkkinavalmiit henkilöt. B:ssä ja C:ssä olevat ovat valmiita työmarkkinoille esimerkiksi osaamisen kohentamisella. Näissä noudatetaan normaalia kilpailutusta. D- eli Disability Employment Services -virrassa tehdään pysyväisluontoiset kiinteähintaiset sopimukset lisensioitujen (eli sertifioitujen) palveluntuottajien/järjestöjen kanssa. Asiakkailla on valinnanvapaus ostosetelillä eli kilpailu toteutuu käytännössä asiakkaiden äänestäessä jaloillaan.

Iso-Britanniassa järjestöjen asemaan on vaikuttanut siirtyminen ns. ensisijaisten palveluntuottajien (”prime contractors”) malliin. Siinä kaikki heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ostetaan kilpailutuksella 18 suurelta yritykseltä, joiden kanssa tehdään miljoonien puntien sopimukset viideksi vuodeksi. Tällä maa halusi eroon tuhansista ja sekavista kilpailutuksista, joissa kokonaisuuksien hallinta oli vaikeaa. Nämä suuryritykset saavat puolestaan vapaasti käyttää alihankintaa (joko kilpailuttamalla tai ostamalla), jolloin ne voivat hankkia myös järjestöjen palveluja. Ne ovat tarvinneet niitä ennen kaikkea heikommassa asemassa olevien asiakasryhmien kohdalla.

Järjestöjen merkitys on toisin sanoen ollut keskeinen myös markkinoita laajasti käyttäneissä maissa, ja niiden asemaa on alkuvaiheiden ongelmien jälkeen pyritty parantamaan muun muassa eriyttämällä sopimuspolitiikkaa ja luomalla päähankkijan ja alihankkijoiden sopimusrakenteita. Niillä on ollut määrä turvata monipuolinen kokemus, osaaminen ja palvelukokonaisuuksien tuottaminen. Suomelle tulee suuria osaamisen ja markkinamallien haasteita, jos meillä päädytään käyttämään laajoja markkinoita.

Robert Arnkil
Työvoimapolitiikan asiantuntija, Arnkil Dialogues

Kuva: Tiina Jäppinen

Kirjoitus on julkaistu syyskuussa 2018.  Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Mirvan tekstin pohjalta Kati Savela
Kuvat: Jukka Vaso

On monenlaisia hoitajia ja monenlaisia potilaita. Joskus nämä roolit menevät päällekkäin. Tämä on Mirvan tarina. Tarina hoitajasta, josta tuli potilas, ja joka ei kyennyt palaamaan työhönsä, mutta löysi uuden työn – samasta työpaikasta. Klubitalo oli tukena toipumisessa.

Sitaatit ovat otteita Mirvan kirjoittamista teksteistä vuosilta 2014 ja 2017.

Mirva valmistui sairaanhoitajaksi 1996. Pikkulapsiperheen arjessa, parisuhdeongelmien myötä hän sairastui masennukseen. Hän teki töitä vanhustenhuollossa, sai toisen lapsen, erosi lasten isästä. Pikkuhiljaa hän parani. Mirva muutti toiselle paikkakunnalle lasten kanssa ja oli uudessa pari- suhteessa. Hän sai töitä erikoissairaanhoidosta. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.

Mirvan esikoinen ei pärjännyt koulussa ja käyttäytyi erikoisesti. Pojan ollessa 12-vuotias he kävivät läpi tutkimusjakson, jossa hänestä ei kuitenkaan löydetty diagnosoitavaa.

”Poika meni yläkouluun ja helvetin kuilu aukesi jalkojeni alla. Hän teki kaikki mahdolliset pahuudet, lintsasi, puhutteli opettajia epäkunnioittavasti, poistui koulun alueelta jne. Lopulta minulla katkesi kaikki. En eräänä päivänä kyennyt lähtemään töihin, ahdistus oli niin valtava. Hain sairauslomaa. Koetin palata töihin, mutta se ei onnistunut. Päädyin osastohoitoon. Se oli outo kokemus.”

Mirva ajatteli, että hoitajana hänen täytyy tietää kaikki. Lukemattomia kertoja häntä kehotettiin luopumaan hoitajuudesta ja olemaan täysillä potilas tai potilaan äiti. Se oli vaikeaa.

Herra Asperger

Mirva päätyi esikoisensa kanssa nuorisopsykiatrian poliklinikan (NUPO) asiakkaiksi. Poika suhtautui negatiivisesti kaikkiin auttaviin tahoihin. Neuropsykologisessa tutkimuksessa pojalla todettiin lopulta Aspergerin syndrooma. Perhepiirissä sitä kutsutaan usein herra Aspergeriksi.

Mirva mietti tuskaisena, kuinka poika oli joutunut neurologisen vammansa takia vaikeuksiin ja ollut ahdistunut, mutta kaikki pantiin pojan haastavan temperamentin piikkiin. Hän oli katkera lapsensa puolesta.

”Samalla yritin hoidattaa omaa ahdistuneisuuttani, mutta se jäi väistämättä taka-alalle. Tunsin myös syyllisyyttä siitä, että nuoremmasta pojastani oli tullut näkymätön lapsi. Koetin palata töihin osasairaspäivärahan turvin, mutta en kyennyt. Siirryin kuntoutustuelle.”

Nuoremman pojan ongelmat alkoivat heti yläkoulussa. Pari vuotta oli melkein isoveljen koulutien toisintoa. Hänet sijoitettiin samaan perhekuntoutuskeskukseen, jossa isoveli oli ollut. Lasten ongelmat vaikuttivat myös Mirvan mielenterveyteen.

Lupa olla potilas

Erottuaan Mirva pystyi vihdoin antamaan aikaa nuoremmalle pojalleen. Hän joutui kuitenkin sairaalaan univaikeuksien vuoksi. Samankaltaisten ongelmien takia hän on ollut sairaalassa myöhemminkin.

”Potilaan rooli on tullut pikkuhiljaa omemmaksi, hoitajuus ei puske esiin niin voimakkaasti. Vaikeinta on ollut se, että minua on hoidettu omassa työpaikassa. Olen joskus joutunut menemään ambulanssilla päivystykseen, missä olen pyytänyt siirron yliopisto- sairaalaan, jotta en joutuisi omalle osastolleni potilaaksi.”

Jaksot yliopistosairaalassa olivat Mirvan mielestä karmeita. Osastolla ei tunnuttu tietävän miten puhua hänelle, joten ratkaisu oli vaikeneminen ja ohittaminen. Hän sai itse vaatimalla tiedot esimerkiksi lääkityksen jatkamisesta. Hoitajuudesta oli hyötyä, vaikka niin ei saisi olla.

Hengenlähtö oli lähellä

Vuodesta 2011 vuoteen 2014 Mirva oli sairaalahoidossa seitsemän kertaa, joista kuusi psykiatrian puolella. Hän sairastui mm. keuhkokuumeeseen ja sepsikseen, verenmyrkytykseen. Yliopistosairaalassa alkoi kuukauden mittainen painajainen. Tilanne teho-osastolla oli kriittinen, mutta hän selvisi.

”Koin hallusinaatioita, jotka johtuivat todennäköisesti rajusta infektiosta, joka melkein lopetti munuaisteni ja keuhkojeni toiminnan. Kuvittelin, että minut on kaapattu opetussairaalaan, jossa minulla harjoiteltiin keuhkokuumeen hoitamista. Olin mielestäni terve ja hoidossa vastoin tahtoani. Olin myös olevinani Roomassa uuden paavin virkaanastujaisissa.”

Oli karmea tunne, kun ei päässyt vuoteesta mihinkään. Mirva koki myös paniikkia yksin jäämisestä, koska joutui eristyksiin bakteeriepäilyn takia.

Fyysisesti hän toipui rajusta sairaudesta kohtuullisesti, henkisesti ei niin hyvin. Hän alkoi kuitenkin nähdä hiukan valoa löydettyään Salon Klubitalon vuonna 2014.

Uusi työ klubitalon tuella

Syksyllä 2014 tuli kutsu kolmikantaneuvotteluun. Mirva oli ollut lähes kuusi vuotta poissa työelämästä toimivapaalla, sairauslomalla ja kuntoutustuella. Hän pyysi mukaan Klubitalon johtajan Arja Timosen. He pohtivat, että ehkä Mirva pystyisi tekemään muuta kuin hoitajan työtä. Paikalla olivat Mirvan ja Klubitalon johtajan lisäksi lähiesimies, ylihoitaja ja sairaanhoitopiirin henkilöstökoordinaattori. Työsuhteen päättäminen nousi esiin, mutta sitten otettiin puheeksi Mirvan työnkuvan muuttaminen. Mirvan esimies tarttuivat ajatukseen. Tarjolla oli osastonsihteerin työtä, ja siihen Mirva oli pätevä. Työ myös kiinnosti häntä.

Vuoden 2015 alussa hän alkoi opetella uutta työtä 50 prosentin työajalla työkokeiluna. Sen sujuttua hän jatkoi vakituisena osastonsihteerinä edelleen osa-aikaisena.

”Kiitän Salon Klubitaloa ja sen johtajaa tuesta. Samoin talon työ- ja opintoyksikön Jenniä, joka kävi kanssani työhönvalmennuksen ennen palkkatyöhön siirtymistäni. Ilman sitä en olisi tässä.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olen kärsinyt vakavista uniongelmista, joiden vuoksi olen ollut sairauslomalla. Halu työssä käymiseen on kuitenkin kova, kuten myös halu tuntea olevansa yhteiskunnan tuottava, hyödyllinen jäsen. Nämä tuovat merkityksellisyyttä, mikä on kova motivaattori. Kiitän myös työnantajaani tuesta ja joustavuudesta.”

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Klubitalot kuntoutumisen ja työllistymisen tukena

Suomen Klubitalot ry tukee suomalaisten mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen toimintaa ja edistää mielenterveyskuntoutujien sosiaalista asemaa yhteiskunnassa.

Mielenterveyskuntoutujien Klubitaloja on yli 20 eri puolilla Suomea. Klubitalot tukevat jäseniään kohti työelämää.
Klubitalotoiminta on osoitettu tulokselliseksi avohuollon mielenterveyspalveluksi.

Valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot hyötyvät klubitalotoiminnasta miljoonia euroja vuodessa. Hyöty syntyy mm. kuntoutujajäsenten sairaala- ja muiden palvelujen vähenevästä käytöstä.

www.suomenklubitalot.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Alkuperäinen teksti: Tiina Laaninen
Lyhennetty versio: Kati Savela
Kuvat: Ari Korkala

Aivokasvain ja aivoinfarkti eivät vieneet oopperalaulaja Juha Uusitalon elämäniloa. Suuret estradit on pitänyt jättää taakse, mutta musiikki on yhä miehen intohimo ja ammatti.

Juha Uusitalo palasi Sveitsistä Tampereelle, kun kansainvälinen ura oopperalaulajana näytti olevan ohi.
– Tunnen, että jokin kansainvälinen ovi on vielä avautumassa, hän sanoo tamperelaisen museoravintola Valssin terassilla.

Oopperalaulaja Juha Uusitalo sanoo olevansa onnellinen mies. Siitä huolimatta, että ensin aivokasvain ja sen jälkeen aivoinfarkti ovat vieneet mieheltä suurten estradien oopperaroolit, toimeentulon kivijalan, lauluäänen syvyyttä ja itsetuntoa. Tärkeimmät ovat kuitenkin edelleen elämässä läsnä: läheiset ihmiset ja musiikki.

– Jokainen vakavasti sairastuva joutuu käymään läpi epätoivoisiakin hetkiä. Jossakin kohtaa on valittava, jääkö rypemään itsesääliin vai katsooko eteenpäin. Minä valitsin jälkimmäisen.

Uusitalo kuvailee sairastumisiaan, leikkausta ja kuntoutumisiaan oppikoulukseen.

– Vaikka en ole kuntoutunut ennalleen, pystyn jo ajattelemaan, että samalla kun olen joutunut luopumaan jostakin, eteeni on avautunut myös uusia ovia.

Harrastuksesta tuli työ

Musiikki on kuulunut Uusitalon elämään pikkupojasta lähtien. Hän aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana, mutta haaveili klarinetista. Poika pestasi trumpettia soittavan isoveljensä lainaamaan hänelle seurakunnan soitinkaapista klarinetin.
– Klarinettia ei löytynyt, mutta veljeni toi vanerilaatikossa poikkihuilun. Sen ääni oli ala-arvoinen, mutta paremman puutteessa se sai kelvata.

Vuosien varrella huilu vaihtui parempaan, ja harrastus muuttui työksi. Kolmikymppisenä Uusitalo oli Kansallisoopperan huilisti. Mielessä kyti kuitenkin palo näyttämölle.

Ilman ex-vaimon rohkaisua Uusitalosta olisi tuskin tullut oopperaestradien tähteä. Ex-vaimo nimittäin kuuli, kun mies lauloi suihkussa ja patisti miestä laulutunneille. Uusitalo pyrki Sibelius-Akatemian laulupuolelle, muttei tullut valituksi. Hän pääsi kuitenkin oppilasesitykseen, josta hänet huomattiin.
– Kai se oli massiivinen ääneni, läsnäoloni laulaessa ja omintakeinen äänentuottotapani, joiden ansiosta minut pantiin merkille, arvioi Uusitalo.

Mies kiersi ensin maakuntien oopperaesityksissä ympäri Suomea, mutta pian työtarjouksia alkoi tulla myös maailmalta. Urakiito oli päätähuimaava. Isoista estradeista ja oopperarooleista tuli Uusitalolle arkipäivää.

Lauloin leikkauksessakin

Marraskuussa 2008 Uusitalolla oli neljä esitystä Wagnerin Wandererina Firenzessä. Kaksi lähes kuuden tunnin esitystä oli takana ja edessä vapaapäivä. Mies vuokrasi puolisonsa Johannan kanssa auton ja lähti ajelemaan kohti Välimerta, kun päätä alkoi äkisti vihloa ja mahaa kiertää. Kun edes vesi ei pysynyt enää sisässä ja pääkipu sumensi näköä, Uusitalo suostui siihen, että puoliso ajoi takaisin hotellille. Oopperatalon lääkäri hälytettiin paikalle. Hän mittasi laulajan verenpaineen ja lähetti tämän sairaalaan.
– Vielä siinäkään vaiheessa, kun lääkäri sanoi, että minulla on kasvain päässä, en uskonut, että minulle voisi käydä näin.

Aivokasvain leikattiin joulukuussa Uusitalon silloisessa kotimaassa Sveitsissä.
– Leikkaus kesti yli yhdeksän tuntia, mutta olin koko ajan hereillä. Kasvain sijaitsi niin lähellä puhekeskusta, että kirurgi halusi varmistaa, etten menetä puhekykyäni. Välillä lauloin, välillä luettelin numeroita.

Leikkaus onnistui hyvin. Uusitalo aloitti Esa-Pekka Salosen kanssa Euroopan konserttikiertueen vain kolme kuukautta myöhemmin. Hän sai vielä sädehoitoja ja söi kemotabletteja. Menneestä muistutti lähinnä vain kolmen kuukauden välein tehty kontrolli Sveitsissä.
– Syksyllä 2011 kontrollikuvat paljastivat aneurysman eli aivovaltimon pullistuman. Se hoidettiin rivakasti ruiskuttamalla reisisuontani pitkin nestemäistä platinaa pullistuman päälle. Kaiken piti olla kunnossa.

Aivoinfarkti muutti kaiken

Täyspysähdys tuli vain vähän myöhemmin, lokakuussa 2011. Uusitalo oli käymässä Suomessa ja kyläili konserttiaan edeltävänä iltana ystäviensä luona. Kahvipöydässä kontrolli oikeaan käteen ja jalkaan katosivat niin, ettei laulaja saanut irrotettua otettaan kahvikupin korvasta.

– Lähdimme isännän kanssa sairaalaan. Minulle tehtiin joitakin tutkimuksia, mutta selviydyin niistä hirmuisella tsemppauksella ja minut passitettiin hotellille lepäämään. Yöllä heräsin siihen, ettei oikea puoleni liikkunut lainkaan.

Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei hänen olisi pitänyt suostua lähtemään sairaalasta. Tai ettei hänellä olisi pitänyt odottaa yöllä herättyään aamuun asti, vaan soittaa ambulanssi heti. Kohtaus osoittautui aivoinfarktiksi.

– Sairaala on myöntänyt hoitovirheensä. Enää en silti mieti, voisinko yhä laulaa oopperalavoilla, jos olisin saanut heti oikean diagnoosin ja hoidon. On ollut pakko uskoa, että kaikella on jokin tarkoitus.

Sairaus oli vaikea hyväksyä

Pohjalaisella sisulla laulaja päätti salata terveysongelmansa ja palata nopeasti takaisin töihin. Hän uskoi olevansa taas pian entisensä.

– Juna-asemalla matkalaukut tippuivat käsistäni. Kun estradilla keihäs valahti kädestä, ääni takkusi ja liikkuminen oli kömpelöä, tie alkoi nousta pystyyn.

Huhut Uusitalon kunnosta alkoivat kiiriä. Jo sovittuja töitä meni ohi suun ja vuosia eteenpäin täynnä ollut kalenteri tyhjeni. Työn mukana karisi itsetuntoa. Jossakin kohtaa koti Sveitsissä vaihtui Tampereen Pyynikkiin. Oli aika tunnustaa tosiasiat: tie oopperalavojen tähtenä oli ainakin toistaiseksi ohi.

Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, kuinka tärkeää on hyväksyä sairautensa ja elää sen ehdoilla. Tai olla kiitollinen siitä, että on vain kömpelö, muttei toispuolihalvaantunut.

Jonkin uuden ovella

Musiikista Uusitalo ei ole luopunut. Ääni on palautunut ennalleen, ja hän harjoittelee laulua päivittäin.
– Toissasyksynä lauloin Kansallisoopperassa Pajatson Tonion rooliin, josta oli tehty sattumoisin ontuva. Konkkaava rooli oli kuin tehty minulle!

Tällä hetkellä ison osan arjesta vie kuntoutuminen. Uusitalo vesijumppaa viikoittain, nostelee kahvakuulia ja käy kiropraktikolla sekä Trigger-pistekäsittelyssä. Ajaminen automaattivaihteisella autolla onnistuu, mutta kirjoittaminen on hankalaa. Arjen hyviin hetkiin kuuluvat päiväunet sekä kotihetket puolison ja koiran kanssa.

– Nukkumaan pyrin menemään hyvissä ajoin, sillä tarvitsen nykyään paljon unta.

Uusitalon työkalenterissa on jonkin verran konsertteja. Uutta työsarkaa on löytynyt mestarikurssien pitämisestä ja laulutuntien antamisesta. Työtarjouksia musiikkitalojen johtotehtäviin ympäri maailmaa on tullut, mutta toistaiseksi Uusitalo ei ole niihin tarttunut – oman äänen kehittämiseen ei silloin jäisi aikaa.

– Iloitsen siitä, että ennätin saavuttaa urallani näköalapaikan ja pääsin työskentelemään maailmalla arvostamieni ihmisten kanssa. Tunnen, että jokin kansainvälinen ovi on vielä urallani avautumassa, vaikken vielä tiedä, mikä ovi tai koska sen aika on.

Artikkeli ilmestyi kokonaisuudessaan Aivoterveys-lehdessä numero 1/2017.
Jutun voi lukea osoitteessa www.aivoliitto.fi/aivoterveys-lehti/ henkilot/musiikista_ja_elamanilosta_ en_luovu

Lyhennetty artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Aivoinfarktin sairastaneista noin puolet palaa töihin

AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)
tarkoittaa aivoverenkierron tilapäistä ja vielä korjaantuvaa häiriötä (TIA) taikka pysyvän vaurion aiheuttavaa aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa. AVH aiheuttaa aivojen toimintahäiriön, jonka seurauksena ilmenee esim. motorisia tai kielellisiä vaikeuksia.

Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneita on Suomessa arvioitu olevan noin 100 000 (v. 2015). AVH:n sairastaneen työhön paluu riippuu sairauden oirekuvasta, mutta myös siitä, kuinka pian ja millaisena hänen kuntouttamisensa alkaa. Kuntoutuksen pitäisi alkaa jo sairaalassa ensimmäisen viikon aikana tai kun sairastuneen terveydentila sen sallii. Kuntoutuksen tulisi jatkua täysillä ainakin muutaman kuukauden ajan.

AIVOVERISUONITUKOS ELI AIVOINFARKTI
on sairaus, jossa äkillisesti tukkeutuneen valtimon alueella aivokudos jää ilman verenkiertoa ja happea. Siksi paikallinen osa aivokudoksesta menee pysyvään kuolioon. Usein tukkeuma johtuu verihyytymästä ahtautuneessa valtimossa. Syynä voi olla myös esim. sydämestä tai kaulavaltimosta tullut hyytymä.
Aivojen toimintahäiriöitä voivat aiheuttaa myös aivovamma, aivokasvain tai aivotulehdus.

AIVOLIITON JA KRUUNUPUISTON KUNTOUTUSKESKUKSEN Onnistunut työhön palaaminen -projektissa (2011−15) kävi ilmi, että lähes kaikki AVH:n saaneet haluaisivat palata töihin. Entiseen työhönsä palaa noin puolet, mutta usein työnkuvaa täytyy mukauttaa. Tämä on usein kiinni työnantajasta, mutta mukautusten mahdollisuudet riippuvat myös ammatista.

Työhön paluuta AVH:n jälkeen kannattaa asiantuntijoiden mukaan tavoitella. Ellei sitä edes yritetä, sairauden läpikäyneen voimavarat ja ammattitaito menevät hukkaan.

Lähde: www.aivoliitto.fi

LISÄTIETOA:
www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio_ (avh)/nuoret_avh_n_sairastaneet/avh_ ja_tyoelama