Arkistot: E-magazine

Nykyhallitus kaavailee Suomen itsenäisyyden ajan suurimpia muutoksia työvoimapalvelujen toteutustapaan. Malleja on haettu Australiasta ja Britanniasta, jotka käyttävät laajasti yksityisiä palveluja ja kilpailuttamista. Australia on yksityistänyt työvoimapalvelut kokonaan – joskin julkisella palvelulla on edelleen ratkaiseva rooli. Britanniassa heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut on yksityistetty. Niitä työnhakijoita, joiden työkyky ja osaaminen ovat riittävät tavalliseen työnhakuun, ja jotka ovat ansiosidonnaisella työttömyysturvalla, palvelee edelleen valtiollinen työvoimatoimisto, Jobcentre Plus.

Suomen hallituksen esityksessä kasvupalvelulaiksi sekä muutoksiksi työvoimapalvelulakiin avataan maakunnille mahdollisuus merkittävässä määrin tuottaa työvoimapalvelut yksityisesti. Ratkaisut ovat kuitenkin vielä auki.

Mitä markkinamekanismien käyttö on merkinnyt Australian ja Britannian kokemusten mukaan voittoa tavoittelemattomille palveluntuottajille/järjestöille? Lyhyesti: se on merkinnyt vaikeuksia. Järjestöt ovat kuitenkin näissä maissa olleet merkittäviä palvelujen tuottajia työmarkkinoiden vaikeammassa päässä, joten niiden asemaa on yritetty parantaa.

Järjestöjen tärkeys kaikissa maissa liittyy siihen, että niillä on kokemusta ja osaamista erityisesti eri syistä heikossa asemassa olevien työnhakijoiden palveluista. Tällaista kokemusta tarvitaan kumppaniksi ratkomaan erityisesti kroonisen (eli toistuvan) työttömyyden ja vajaatyökykyisyyden haasteita. Näin on myös niissä maissa, joissa vienti vetää, talous kohenee ja yleinen työttömyys laskee – jopa ennätysalas, kuten viime vuosikymmenellä Saksassa. Eli pelkkä talouden ja paljon puhutun kilpailukyvyn parantaminen ei yksinään ratkaise ongelmaa.

Ristiriitaisia kokemuksia yksityismarkkinoiden osuuden lisäämisestä

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden moniulotteiset ongelmat ovat haastaneet työvoimapalvelut kaikkialla riippumatta siitä, perustuvatko ne valtiojohtoisuuteen, markkinamalliin tai näiden jonkinlaiseen kumppanuuteen. Missään ei ole kehitetty ylivoimaista mallia haasteiden ratkaisemiseen.

Suomessa kaavailtiin nykyhallituksen alkuvaiheessa siirtymistä ”Tanskan malliin”, työvoimapalvelujen kunnallistamiseen. Se jäi kuitenkin aikomukseksi. Kun sote-uudistuksessa voimistuivat markkinatuulet, myös suunnitelmat lisätä olennaisesti yksityisten palvelujen käyttöä työvoimapalveluissa alkoivat voimistua. Yksityisillä palveluilla on tärkeä roolinsa lähes kaikkialla Euroopassa, mutta niiden osuutta ei ole merkittävästi lisätty muissa Pohjoismaissa eikä esimerkiksi Saksassa, jossa on parhaillaan Euroopan menestynein talous ja työttömyys edelleen alhainen.

Saksassa valtiollinen työvoimapalvelu on edelleen vahvassa asemassa, ja viime vuosina on vahvistunut etenkin valtion, kuntien, kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin kumppanuusmalli, jota nimitetään Job Centeriksi. Se palvelee kaikkia muita paitsi ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettuja työnhakijoita, ja sen kautta kulkee pääosa maan työnhakijoista. Job Center vastaa siis ennen kaikkea heikossa työmarkkina-asemassa olevien, kuten vajaatyökykyisten työnhakijoiden ongelmiin/tarpeisiin.

Voidaankin kysyä, miksi Suomessa haetaan mallia Australiasta ja Britanniasta eikä esimerkiksi Saksasta? Kokemukset yksityisten markkinoiden osuuden lisäämisestä ovat ristiriitaisia, ja Australia ja Britannia ovat joutuneet useaan otteeseen korjaamaan mallejaan. Vaikutukset järjestöjen asemaan ovat olleet huomattavia, ja tästä on käyty paljon debattia. Järjestöjen osuus alkuvaiheen palveluissa on vähentynyt, vaikka Australian yksityisten markkinoiden palveluntuottajista puolet on voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Niitä on toisin sanoen tarvittu merkittävästi juuri heikommassa asemassa olevien henkilöiden palveluissa. Kehitys on ollut samanlainen Iso-Britanniassa, jonka aikaisemmassa markkinoita säätelevässä Work-ohjelmassa monille järjestöille kävi huonosti. Tätä on nyt pyritty korjaamaan uudessa Work and Health -ohjelmassa.

Järjestöjen asemaa Britanniassa parannettu

Siirtyminen voimakkaasti ”markkinaregiimiin” palvelujen tuottamisessa merkitsee siirtymistä sopimispolitiikkaan ja kilpailuttamiseen. Debatti sekä Australiassa että Britanniassa on koskenut myös sitä, millaisia vaikutuksia tällä on järjestöjen arvoihin, missioihin ja toimintoihin.

Markkinamalleissa on jouduttu muuttamaan sopimusten ja kilpailutuksen toteutusta, jotta järjestöjen mahdollisuudet heikossa asemassa olevien palveluissa turvattaisiin paremmin. Australiassa työnhakijat jaetaan neljään palvelulinjaan, A:sta D:hen. A:ssa ovat sellaisenaan työmarkkinavalmiit henkilöt. B:ssä ja C:ssä olevat ovat valmiita työmarkkinoille esimerkiksi osaamisen kohentamisella. Näissä noudatetaan normaalia kilpailutusta. D- eli Disability Employment Services -virrassa tehdään pysyväisluontoiset kiinteähintaiset sopimukset lisensioitujen (eli sertifioitujen) palveluntuottajien/järjestöjen kanssa. Asiakkailla on valinnanvapaus ostosetelillä eli kilpailu toteutuu käytännössä asiakkaiden äänestäessä jaloillaan.

Iso-Britanniassa järjestöjen asemaan on vaikuttanut siirtyminen ns. ensisijaisten palveluntuottajien (”prime contractors”) malliin. Siinä kaikki heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ostetaan kilpailutuksella 18 suurelta yritykseltä, joiden kanssa tehdään miljoonien puntien sopimukset viideksi vuodeksi. Tällä maa halusi eroon tuhansista ja sekavista kilpailutuksista, joissa kokonaisuuksien hallinta oli vaikeaa. Nämä suuryritykset saavat puolestaan vapaasti käyttää alihankintaa (joko kilpailuttamalla tai ostamalla), jolloin ne voivat hankkia myös järjestöjen palveluja. Ne ovat tarvinneet niitä ennen kaikkea heikommassa asemassa olevien asiakasryhmien kohdalla.

Järjestöjen merkitys on toisin sanoen ollut keskeinen myös markkinoita laajasti käyttäneissä maissa, ja niiden asemaa on alkuvaiheiden ongelmien jälkeen pyritty parantamaan muun muassa eriyttämällä sopimuspolitiikkaa ja luomalla päähankkijan ja alihankkijoiden sopimusrakenteita. Niillä on ollut määrä turvata monipuolinen kokemus, osaaminen ja palvelukokonaisuuksien tuottaminen. Suomelle tulee suuria osaamisen ja markkinamallien haasteita, jos meillä päädytään käyttämään laajoja markkinoita.

Robert Arnkil
Työvoimapolitiikan asiantuntija, Arnkil Dialogues

Kuva: Tiina Jäppinen

Kirjoitus on julkaistu syyskuussa 2018.  Kyvyt käyttöön KeKo Extra -lehdessä (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Mirvan tekstin pohjalta Kati Savela
Kuvat: Jukka Vaso

On monenlaisia hoitajia ja monenlaisia potilaita. Joskus nämä roolit menevät päällekkäin. Tämä on Mirvan tarina. Tarina hoitajasta, josta tuli potilas, ja joka ei kyennyt palaamaan työhönsä, mutta löysi uuden työn – samasta työpaikasta. Klubitalo oli tukena toipumisessa.

Sitaatit ovat otteita Mirvan kirjoittamista teksteistä vuosilta 2014 ja 2017.

Mirva valmistui sairaanhoitajaksi 1996. Pikkulapsiperheen arjessa, parisuhdeongelmien myötä hän sairastui masennukseen. Hän teki töitä vanhustenhuollossa, sai toisen lapsen, erosi lasten isästä. Pikkuhiljaa hän parani. Mirva muutti toiselle paikkakunnalle lasten kanssa ja oli uudessa pari- suhteessa. Hän sai töitä erikoissairaanhoidosta. Työ oli raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.

Mirvan esikoinen ei pärjännyt koulussa ja käyttäytyi erikoisesti. Pojan ollessa 12-vuotias he kävivät läpi tutkimusjakson, jossa hänestä ei kuitenkaan löydetty diagnosoitavaa.

”Poika meni yläkouluun ja helvetin kuilu aukesi jalkojeni alla. Hän teki kaikki mahdolliset pahuudet, lintsasi, puhutteli opettajia epäkunnioittavasti, poistui koulun alueelta jne. Lopulta minulla katkesi kaikki. En eräänä päivänä kyennyt lähtemään töihin, ahdistus oli niin valtava. Hain sairauslomaa. Koetin palata töihin, mutta se ei onnistunut. Päädyin osastohoitoon. Se oli outo kokemus.”

Mirva ajatteli, että hoitajana hänen täytyy tietää kaikki. Lukemattomia kertoja häntä kehotettiin luopumaan hoitajuudesta ja olemaan täysillä potilas tai potilaan äiti. Se oli vaikeaa.

Herra Asperger

Mirva päätyi esikoisensa kanssa nuorisopsykiatrian poliklinikan (NUPO) asiakkaiksi. Poika suhtautui negatiivisesti kaikkiin auttaviin tahoihin. Neuropsykologisessa tutkimuksessa pojalla todettiin lopulta Aspergerin syndrooma. Perhepiirissä sitä kutsutaan usein herra Aspergeriksi.

Mirva mietti tuskaisena, kuinka poika oli joutunut neurologisen vammansa takia vaikeuksiin ja ollut ahdistunut, mutta kaikki pantiin pojan haastavan temperamentin piikkiin. Hän oli katkera lapsensa puolesta.

”Samalla yritin hoidattaa omaa ahdistuneisuuttani, mutta se jäi väistämättä taka-alalle. Tunsin myös syyllisyyttä siitä, että nuoremmasta pojastani oli tullut näkymätön lapsi. Koetin palata töihin osasairaspäivärahan turvin, mutta en kyennyt. Siirryin kuntoutustuelle.”

Nuoremman pojan ongelmat alkoivat heti yläkoulussa. Pari vuotta oli melkein isoveljen koulutien toisintoa. Hänet sijoitettiin samaan perhekuntoutuskeskukseen, jossa isoveli oli ollut. Lasten ongelmat vaikuttivat myös Mirvan mielenterveyteen.

Lupa olla potilas

Erottuaan Mirva pystyi vihdoin antamaan aikaa nuoremmalle pojalleen. Hän joutui kuitenkin sairaalaan univaikeuksien vuoksi. Samankaltaisten ongelmien takia hän on ollut sairaalassa myöhemminkin.

”Potilaan rooli on tullut pikkuhiljaa omemmaksi, hoitajuus ei puske esiin niin voimakkaasti. Vaikeinta on ollut se, että minua on hoidettu omassa työpaikassa. Olen joskus joutunut menemään ambulanssilla päivystykseen, missä olen pyytänyt siirron yliopisto- sairaalaan, jotta en joutuisi omalle osastolleni potilaaksi.”

Jaksot yliopistosairaalassa olivat Mirvan mielestä karmeita. Osastolla ei tunnuttu tietävän miten puhua hänelle, joten ratkaisu oli vaikeneminen ja ohittaminen. Hän sai itse vaatimalla tiedot esimerkiksi lääkityksen jatkamisesta. Hoitajuudesta oli hyötyä, vaikka niin ei saisi olla.

Hengenlähtö oli lähellä

Vuodesta 2011 vuoteen 2014 Mirva oli sairaalahoidossa seitsemän kertaa, joista kuusi psykiatrian puolella. Hän sairastui mm. keuhkokuumeeseen ja sepsikseen, verenmyrkytykseen. Yliopistosairaalassa alkoi kuukauden mittainen painajainen. Tilanne teho-osastolla oli kriittinen, mutta hän selvisi.

”Koin hallusinaatioita, jotka johtuivat todennäköisesti rajusta infektiosta, joka melkein lopetti munuaisteni ja keuhkojeni toiminnan. Kuvittelin, että minut on kaapattu opetussairaalaan, jossa minulla harjoiteltiin keuhkokuumeen hoitamista. Olin mielestäni terve ja hoidossa vastoin tahtoani. Olin myös olevinani Roomassa uuden paavin virkaanastujaisissa.”

Oli karmea tunne, kun ei päässyt vuoteesta mihinkään. Mirva koki myös paniikkia yksin jäämisestä, koska joutui eristyksiin bakteeriepäilyn takia.

Fyysisesti hän toipui rajusta sairaudesta kohtuullisesti, henkisesti ei niin hyvin. Hän alkoi kuitenkin nähdä hiukan valoa löydettyään Salon Klubitalon vuonna 2014.

Uusi työ klubitalon tuella

Syksyllä 2014 tuli kutsu kolmikantaneuvotteluun. Mirva oli ollut lähes kuusi vuotta poissa työelämästä toimivapaalla, sairauslomalla ja kuntoutustuella. Hän pyysi mukaan Klubitalon johtajan Arja Timosen. He pohtivat, että ehkä Mirva pystyisi tekemään muuta kuin hoitajan työtä. Paikalla olivat Mirvan ja Klubitalon johtajan lisäksi lähiesimies, ylihoitaja ja sairaanhoitopiirin henkilöstökoordinaattori. Työsuhteen päättäminen nousi esiin, mutta sitten otettiin puheeksi Mirvan työnkuvan muuttaminen. Mirvan esimies tarttuivat ajatukseen. Tarjolla oli osastonsihteerin työtä, ja siihen Mirva oli pätevä. Työ myös kiinnosti häntä.

Vuoden 2015 alussa hän alkoi opetella uutta työtä 50 prosentin työajalla työkokeiluna. Sen sujuttua hän jatkoi vakituisena osastonsihteerinä edelleen osa-aikaisena.

”Kiitän Salon Klubitaloa ja sen johtajaa tuesta. Samoin talon työ- ja opintoyksikön Jenniä, joka kävi kanssani työhönvalmennuksen ennen palkkatyöhön siirtymistäni. Ilman sitä en olisi tässä.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olen kärsinyt vakavista uniongelmista, joiden vuoksi olen ollut sairauslomalla. Halu työssä käymiseen on kuitenkin kova, kuten myös halu tuntea olevansa yhteiskunnan tuottava, hyödyllinen jäsen. Nämä tuovat merkityksellisyyttä, mikä on kova motivaattori. Kiitän myös työnantajaani tuesta ja joustavuudesta.”

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Klubitalot kuntoutumisen ja työllistymisen tukena

Suomen Klubitalot ry tukee suomalaisten mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen toimintaa ja edistää mielenterveyskuntoutujien sosiaalista asemaa yhteiskunnassa.

Mielenterveyskuntoutujien Klubitaloja on yli 20 eri puolilla Suomea. Klubitalot tukevat jäseniään kohti työelämää.
Klubitalotoiminta on osoitettu tulokselliseksi avohuollon mielenterveyspalveluksi.

Valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot hyötyvät klubitalotoiminnasta miljoonia euroja vuodessa. Hyöty syntyy mm. kuntoutujajäsenten sairaala- ja muiden palvelujen vähenevästä käytöstä.

www.suomenklubitalot.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Alkuperäinen teksti: Tiina Laaninen
Lyhennetty versio: Kati Savela
Kuvat: Ari Korkala

Aivokasvain ja aivoinfarkti eivät vieneet oopperalaulaja Juha Uusitalon elämäniloa. Suuret estradit on pitänyt jättää taakse, mutta musiikki on yhä miehen intohimo ja ammatti.

Juha Uusitalo palasi Sveitsistä Tampereelle, kun kansainvälinen ura oopperalaulajana näytti olevan ohi.
– Tunnen, että jokin kansainvälinen ovi on vielä avautumassa, hän sanoo tamperelaisen museoravintola Valssin terassilla.

Oopperalaulaja Juha Uusitalo sanoo olevansa onnellinen mies. Siitä huolimatta, että ensin aivokasvain ja sen jälkeen aivoinfarkti ovat vieneet mieheltä suurten estradien oopperaroolit, toimeentulon kivijalan, lauluäänen syvyyttä ja itsetuntoa. Tärkeimmät ovat kuitenkin edelleen elämässä läsnä: läheiset ihmiset ja musiikki.

– Jokainen vakavasti sairastuva joutuu käymään läpi epätoivoisiakin hetkiä. Jossakin kohtaa on valittava, jääkö rypemään itsesääliin vai katsooko eteenpäin. Minä valitsin jälkimmäisen.

Uusitalo kuvailee sairastumisiaan, leikkausta ja kuntoutumisiaan oppikoulukseen.

– Vaikka en ole kuntoutunut ennalleen, pystyn jo ajattelemaan, että samalla kun olen joutunut luopumaan jostakin, eteeni on avautunut myös uusia ovia.

Harrastuksesta tuli työ

Musiikki on kuulunut Uusitalon elämään pikkupojasta lähtien. Hän aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana, mutta haaveili klarinetista. Poika pestasi trumpettia soittavan isoveljensä lainaamaan hänelle seurakunnan soitinkaapista klarinetin.
– Klarinettia ei löytynyt, mutta veljeni toi vanerilaatikossa poikkihuilun. Sen ääni oli ala-arvoinen, mutta paremman puutteessa se sai kelvata.

Vuosien varrella huilu vaihtui parempaan, ja harrastus muuttui työksi. Kolmikymppisenä Uusitalo oli Kansallisoopperan huilisti. Mielessä kyti kuitenkin palo näyttämölle.

Ilman ex-vaimon rohkaisua Uusitalosta olisi tuskin tullut oopperaestradien tähteä. Ex-vaimo nimittäin kuuli, kun mies lauloi suihkussa ja patisti miestä laulutunneille. Uusitalo pyrki Sibelius-Akatemian laulupuolelle, muttei tullut valituksi. Hän pääsi kuitenkin oppilasesitykseen, josta hänet huomattiin.
– Kai se oli massiivinen ääneni, läsnäoloni laulaessa ja omintakeinen äänentuottotapani, joiden ansiosta minut pantiin merkille, arvioi Uusitalo.

Mies kiersi ensin maakuntien oopperaesityksissä ympäri Suomea, mutta pian työtarjouksia alkoi tulla myös maailmalta. Urakiito oli päätähuimaava. Isoista estradeista ja oopperarooleista tuli Uusitalolle arkipäivää.

Lauloin leikkauksessakin

Marraskuussa 2008 Uusitalolla oli neljä esitystä Wagnerin Wandererina Firenzessä. Kaksi lähes kuuden tunnin esitystä oli takana ja edessä vapaapäivä. Mies vuokrasi puolisonsa Johannan kanssa auton ja lähti ajelemaan kohti Välimerta, kun päätä alkoi äkisti vihloa ja mahaa kiertää. Kun edes vesi ei pysynyt enää sisässä ja pääkipu sumensi näköä, Uusitalo suostui siihen, että puoliso ajoi takaisin hotellille. Oopperatalon lääkäri hälytettiin paikalle. Hän mittasi laulajan verenpaineen ja lähetti tämän sairaalaan.
– Vielä siinäkään vaiheessa, kun lääkäri sanoi, että minulla on kasvain päässä, en uskonut, että minulle voisi käydä näin.

Aivokasvain leikattiin joulukuussa Uusitalon silloisessa kotimaassa Sveitsissä.
– Leikkaus kesti yli yhdeksän tuntia, mutta olin koko ajan hereillä. Kasvain sijaitsi niin lähellä puhekeskusta, että kirurgi halusi varmistaa, etten menetä puhekykyäni. Välillä lauloin, välillä luettelin numeroita.

Leikkaus onnistui hyvin. Uusitalo aloitti Esa-Pekka Salosen kanssa Euroopan konserttikiertueen vain kolme kuukautta myöhemmin. Hän sai vielä sädehoitoja ja söi kemotabletteja. Menneestä muistutti lähinnä vain kolmen kuukauden välein tehty kontrolli Sveitsissä.
– Syksyllä 2011 kontrollikuvat paljastivat aneurysman eli aivovaltimon pullistuman. Se hoidettiin rivakasti ruiskuttamalla reisisuontani pitkin nestemäistä platinaa pullistuman päälle. Kaiken piti olla kunnossa.

Aivoinfarkti muutti kaiken

Täyspysähdys tuli vain vähän myöhemmin, lokakuussa 2011. Uusitalo oli käymässä Suomessa ja kyläili konserttiaan edeltävänä iltana ystäviensä luona. Kahvipöydässä kontrolli oikeaan käteen ja jalkaan katosivat niin, ettei laulaja saanut irrotettua otettaan kahvikupin korvasta.

– Lähdimme isännän kanssa sairaalaan. Minulle tehtiin joitakin tutkimuksia, mutta selviydyin niistä hirmuisella tsemppauksella ja minut passitettiin hotellille lepäämään. Yöllä heräsin siihen, ettei oikea puoleni liikkunut lainkaan.

Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei hänen olisi pitänyt suostua lähtemään sairaalasta. Tai ettei hänellä olisi pitänyt odottaa yöllä herättyään aamuun asti, vaan soittaa ambulanssi heti. Kohtaus osoittautui aivoinfarktiksi.

– Sairaala on myöntänyt hoitovirheensä. Enää en silti mieti, voisinko yhä laulaa oopperalavoilla, jos olisin saanut heti oikean diagnoosin ja hoidon. On ollut pakko uskoa, että kaikella on jokin tarkoitus.

Sairaus oli vaikea hyväksyä

Pohjalaisella sisulla laulaja päätti salata terveysongelmansa ja palata nopeasti takaisin töihin. Hän uskoi olevansa taas pian entisensä.

– Juna-asemalla matkalaukut tippuivat käsistäni. Kun estradilla keihäs valahti kädestä, ääni takkusi ja liikkuminen oli kömpelöä, tie alkoi nousta pystyyn.

Huhut Uusitalon kunnosta alkoivat kiiriä. Jo sovittuja töitä meni ohi suun ja vuosia eteenpäin täynnä ollut kalenteri tyhjeni. Työn mukana karisi itsetuntoa. Jossakin kohtaa koti Sveitsissä vaihtui Tampereen Pyynikkiin. Oli aika tunnustaa tosiasiat: tie oopperalavojen tähtenä oli ainakin toistaiseksi ohi.

Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, kuinka tärkeää on hyväksyä sairautensa ja elää sen ehdoilla. Tai olla kiitollinen siitä, että on vain kömpelö, muttei toispuolihalvaantunut.

Jonkin uuden ovella

Musiikista Uusitalo ei ole luopunut. Ääni on palautunut ennalleen, ja hän harjoittelee laulua päivittäin.
– Toissasyksynä lauloin Kansallisoopperassa Pajatson Tonion rooliin, josta oli tehty sattumoisin ontuva. Konkkaava rooli oli kuin tehty minulle!

Tällä hetkellä ison osan arjesta vie kuntoutuminen. Uusitalo vesijumppaa viikoittain, nostelee kahvakuulia ja käy kiropraktikolla sekä Trigger-pistekäsittelyssä. Ajaminen automaattivaihteisella autolla onnistuu, mutta kirjoittaminen on hankalaa. Arjen hyviin hetkiin kuuluvat päiväunet sekä kotihetket puolison ja koiran kanssa.

– Nukkumaan pyrin menemään hyvissä ajoin, sillä tarvitsen nykyään paljon unta.

Uusitalon työkalenterissa on jonkin verran konsertteja. Uutta työsarkaa on löytynyt mestarikurssien pitämisestä ja laulutuntien antamisesta. Työtarjouksia musiikkitalojen johtotehtäviin ympäri maailmaa on tullut, mutta toistaiseksi Uusitalo ei ole niihin tarttunut – oman äänen kehittämiseen ei silloin jäisi aikaa.

– Iloitsen siitä, että ennätin saavuttaa urallani näköalapaikan ja pääsin työskentelemään maailmalla arvostamieni ihmisten kanssa. Tunnen, että jokin kansainvälinen ovi on vielä urallani avautumassa, vaikken vielä tiedä, mikä ovi tai koska sen aika on.

Artikkeli ilmestyi kokonaisuudessaan Aivoterveys-lehdessä numero 1/2017.
Jutun voi lukea osoitteessa www.aivoliitto.fi/aivoterveys-lehti/ henkilot/musiikista_ja_elamanilosta_ en_luovu

Lyhennetty artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Aivoinfarktin sairastaneista noin puolet palaa töihin

AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)
tarkoittaa aivoverenkierron tilapäistä ja vielä korjaantuvaa häiriötä (TIA) taikka pysyvän vaurion aiheuttavaa aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa. AVH aiheuttaa aivojen toimintahäiriön, jonka seurauksena ilmenee esim. motorisia tai kielellisiä vaikeuksia.

Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneita on Suomessa arvioitu olevan noin 100 000 (v. 2015). AVH:n sairastaneen työhön paluu riippuu sairauden oirekuvasta, mutta myös siitä, kuinka pian ja millaisena hänen kuntouttamisensa alkaa. Kuntoutuksen pitäisi alkaa jo sairaalassa ensimmäisen viikon aikana tai kun sairastuneen terveydentila sen sallii. Kuntoutuksen tulisi jatkua täysillä ainakin muutaman kuukauden ajan.

AIVOVERISUONITUKOS ELI AIVOINFARKTI
on sairaus, jossa äkillisesti tukkeutuneen valtimon alueella aivokudos jää ilman verenkiertoa ja happea. Siksi paikallinen osa aivokudoksesta menee pysyvään kuolioon. Usein tukkeuma johtuu verihyytymästä ahtautuneessa valtimossa. Syynä voi olla myös esim. sydämestä tai kaulavaltimosta tullut hyytymä.
Aivojen toimintahäiriöitä voivat aiheuttaa myös aivovamma, aivokasvain tai aivotulehdus.

AIVOLIITON JA KRUUNUPUISTON KUNTOUTUSKESKUKSEN Onnistunut työhön palaaminen -projektissa (2011−15) kävi ilmi, että lähes kaikki AVH:n saaneet haluaisivat palata töihin. Entiseen työhönsä palaa noin puolet, mutta usein työnkuvaa täytyy mukauttaa. Tämä on usein kiinni työnantajasta, mutta mukautusten mahdollisuudet riippuvat myös ammatista.

Työhön paluuta AVH:n jälkeen kannattaa asiantuntijoiden mukaan tavoitella. Ellei sitä edes yritetä, sairauden läpikäyneen voimavarat ja ammattitaito menevät hukkaan.

Lähde: www.aivoliitto.fi

LISÄTIETOA:
www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio_ (avh)/nuoret_avh_n_sairastaneet/avh_ ja_tyoelama

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Annika Olo sai ensimmäisen palkkatyönsä 29-vuotiaana A-Insinööreistä aamupalavastaavana. Kokemusta keittiötöistä hän oli saanut jo aiemmin työtoiminnassa. Olo palkattiin kesäkaudeksi jättämällä joululahjat asiakkaille hankkimatta.

Annika Olo laittaa aamupalatarpeet ripeästi esille pian alkavaa aamupalahetkeä varten. A-Insinöörien toimistoissa on aamuisin tarjolla työnantajan kustantama aamiainen henkilöstölle. Espoon Leppävaaran toimipaikassa päivän tärkeimmän aterian laitosta on huolehtinut kesäkuusta lokakuuhun Olo, kolmena päivänä viikossa.

– Luovuimme joululahjojen antamisesta asiakkaillemme ja päätimme osoittaa vastuullisuutta rekrytoimalla kehitysvammaisia. Toisessa toimipaikassamme oli jo kokemusta toimintarajoitteisen henkilön palkkaamisesta, ja päätimme ottaa oppia, viestintäpäällikkö Marjaana Kothari kertoo syyskuisena maanantaiaamuna.

– Tätä ennen olin palvelukeskuksessa keittiössä työtoiminnassa, josta en saanut oikeaa palkkaa. Äitini on muuten ollut samanlaisissa tehtävissä kuin minä, pirteännäköinen Olo kertoo asetellessaan leikkeleitä lautaselle.

Myös Tampereen toimipaikassa kesän työskennellyt Hanna Riuttaskorpi oli ensimmäisessä palkkatyössään.

Vastuullisuus ja monimuotoisuus edellä

Espoon toimipaikassa assistenttina kesän ollut Tuulia Keinänen teki Annika Ololle selkeät kuvalliset ohjeet aamupalan valmistuksen vaiheista. Niitä kertyi peräti 52! Jonkin aikaa työpaikkaohjaaja piti ohjeita esillä, mutta Olo ei tarvinnut niitä kovin pitkään.

Aamupalakäytäntö on ollut yrityksessä jo vuosia. Palvelu on ostettu ulkoa tai siitä on huolehtinut joku työntekijöistä oman toimensa ohella.

A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinäsen mukaan yrityksessä herättiin siihen, että tälläkin hetkellä noin 10 000 kehitysvammaista tekee Suomessa palkatonta työtä esimerkiksi avotyössä tai työtoiminnassa. Taustalla on myös yrityksen perustaja Kalevi Ahosen perinnön kunnioittaminen. Ahonen oli aikanaan kehitysvammaisten ihmisten puolestapuhuja ja työskenteli heidän asemansa kohentamiseksi. A-Insinöörit haluaa esimerkillään kannustaa muitakin yrityksiä kehittämään monimuotoisempia työmahdollisuuksia, jotka pohjautuvat erilaisiin osaamisiin ja ominaisuuksiin.

– Tarjoamalla työtä esimerkiksi kehitysvammaiselle henkilölle haluamme osoittaa vastuullisuutta. Tiedossa on, että moni kehitysvammainen osaisi ja haluaisi tehdä palkkatyötä, mutta mahdollisuutta näyttää osaamisensa ei kovin usein saa, Jyrki Keinänen perustelee päätöstä.

Ensi kesänä uusiksi

29-vuotias Annika Olo asuu Espoossa vanhempiensa kanssa. Töiden loppuminen neljän kuukauden jälkeen harmittaa, mutta hän aikoo hakea vastaavanlaisia töitä Espoon kaupungin työllisyyspalveluiden työnohjaajan kanssa. Ellei muuta tule vastaan, hän tulee mielellään ensi kesänäkin A-Insinööreihin.

– Työnohjaajani kanssa olemme kirjoittaneet lyhyitä esittelyitä ja CV:itä minusta, kun olen hakenut työpaikkoja. A-Insinööreillä meistä kesätyöntekijöistä tehty video on myös mitä modernein esittäytyminen potentiaalisille työnantajille, Olo kertoo työnhaustaan.

Työtehtäviin on kuulunut myös muuta kuin aamiaisen laittoa. Olo on jakanut talon sisällä postia, siistinyt kirjastoa, purkanut kuormia ja huoltanut kopiokoneita työtoverinsa kanssa.

Neljän kuukauden aikana hän ehti tutustua muihin työntekijöihin sen verran, että nopeat kuulumiset tuli vaihdettua usein aamupalan laittamisen tai sen nauttimisen lomassa.

Työhönvalmentajan palvelu työnantajalle on tullut tutuksi A-Insinööreissä. Tämä on ollut tukena niin Ololle kuin häntä ohjaaville työntekijöillekin.

– Ensi kesänä jatkamme nyt aloittamaamme käytäntöä, kokeiluun tyytyväinen Jyrki Keinänen sanoo.

Vakiotyöntekijöitä jututtamalla selviää, että heillekin Oloon tutustuminen on ollut mieluisa kokemus.

– Hän on hyväntuulinen heti aamusta. Olisi hienoa, jos hän voisi jäädä tänne, Tuomo Rantala kollegoineen tuumaa.

Kysyttäessä Olo toteaa olevansa säästäväinen. Hän ei aio tuhlata ansaitsemiaan rahoja heti. Rahaa voi tosin kulua jonkin verran ratsastusharrastukseen.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Katso Annika Olosta tehty video: www.youtube.com/watch?v=wj2aqcMsopA (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Ménièren diagnoosi on Suomessa noin 30 000 henkilöllä. Jokaisella sairastavalla taudinkuva voi olla erilainen.

– Ménièren tauti ei näy ulkopuolelle. Sen tuntee vain omassa päässään, toteaa Tuija Linna, jolla tauti diagnosoitiin 25 vuotta sitten.

– Huimauskohtaukset voi saada jonkun pohtimaan, mikä tuollakin oikein on. Pahimmillaan kohtaukset voivat näyttää siltä, että on juovuksissa. Toivon, että Ménièren tauti tunnettaisiin paremmin, Linna jatkaa. Tuija Linna oli kotiäitinä, kun sairaus todettiin. Hän oli ehtinyt tehdä aiemmin toimistotehtäviä, mutta diagnoosin jälkeen päätti kouluttautua kirjastoalalle.

Hän astui kirjastomaailmaan vuonna 1997 ensin työllistettynä, minkä jälkeen hän sijaisti eri kirjastoissa ympäri Kanta-Hämettä. Vakituinen pesti aukesi vuonna 2004 Rengon kirjastossa. Nyt hänen vakituinen työpaikkansa sijaitsee Hämeenlinnan kaupungin pääkirjastossa.

Osa-aikainen työ auttoi

Ménièriä sairastavalle sopii osa-aikainen työ, mutta yleensä heidän on ollut vaikea päästä osa-aikaeläkkeelle. Kirjastovirkailija Tuija Linna on tyytyväinen työnantajaansa, jonka kanssa on voinut helposti sopia työn tai työolojen mukautuksista.

– Tein aiemmin kirjojen hyllytystä, missä piti katsoa jatkuvasti ylös ja alas. Liike aiheutti niin voimakasta huimausta, että pidin aina kiinni hyllyjen reunoista, etten kaatuisi.

– Asiakaspalvelu vaati myös pinnistelyä. Kirjastossa on paljon avointa tilaa ja akustiikka sellainen, etten pystynyt keskustele- maan asiakkaiden kanssa palvelupöydän takaa. Aloin lukea heitä huulilta, kuvaa Tuija Linna kuulon alenemisen haasteita.

– Tunsin ainaista väsymystä ja menin lopulta esimiehen puheille. En jaksanut enää. Kirjojen hyllytys lopetettiin. Asiakaspalvelua hän tekee enää sunnuntaisin, koska silloin hän voi keskustella asiakkaiden vieressä, eikä tiskin ja hälyn takaa.

Lisäksi sairauden tuoman ääniyliherkkyyden takia Linnalle järjestyi hiljainen työhuone, jossa hän käsittelee aikakauslehdet ennen niiden viemistä lehtitelineisiin. Ménièren tautia sairastava tuskin pystyisi tekemään työtään avokonttorissa.

Tuija Linna päätti myös hakea osa-aikaeläkettä, jonka työeläkeyhtiö Keva myönsi hänelle vuonna 2015.

– Ihanaa, kun on pystynyt tekemään työtä osa-aikaisesti. Ilman sitä en olisi enää työelämässä.

– Teen yhden normaalin työviikon ja toisen viikon olen eläkkeellä, kuvaa Linna osa-aikajärjestelyä ja jatkaa: – Tulot pienenivät, mutta täytyy elää sen mukaan. Tämä paransi elämänlaatua.

Hän toivoo, että työnantaja näkisi ihmisen työntekijänä, vaikka tällä olisi rajoitteita.

– Pitää vain yrittää saada työtehtävä sellaiseksi, että työtä pystyy parhaiten tekemään.

Tuija Linna on oppinut 25 vuoden aikana monta asiaa, joilla taudin kanssa pärjää hieman paremmin.

– Tärkeintä on lepo. Tietty määrä unta pitää saada ja välillä täytyy rauhoittua. On pidettävä itsestään huolta. Jos yrittää pinnistellä liikaa, seuraava päivä on huonompi.

– Moni Ménièren tautia sairastava sinnittelee työssään turhan pitkään. Vaikuttaa siltä, että usein tähän sairastuvat etenkin tunnolliset työntekijät, toteaa Tuija Linna.

– Jos stressaa liikaa, tinnitus kovenee. Silloin tuntuu siltä, kuin kuorma-auto ajaisi korvassa. Pahinta on kuitenkin huimaus, kuvaa Linna.

– Jos yrittää koko ajan liikaa, huimauskin lisääntyy. On hyvä, jos päivän työt pystyy itse rytmittämään.

Liikuntaa ja säännöllistä elämää

– Liikunta auttaa tasapainoilussa. Itse tykkään marjastaa ja sienestää. Joka syksy täytyy katsoa maata lähempää. Aluksi kom puroin enemmän, mutta pikku hiljaa tasapaino paranee. On hyvä, että tasapainoelin joutuu myös töihin.

– Sairauden myötä elämästäni tuli säännöllistä. Ruokavaliossa vaikuttaa eniten suola. Leikkeleet jätin jo vuonna 1992, koska niissä oli hirveästi suolaa. Vuosi 2007 oli sairauden kannalta vaikein, jolloin ruuassa ei voinut olla suolaa lainkaan.

Välillähän kaipaa täydellistä hiljaisuutta.

– Menen välillä makuuhuoneeseen lukemaan, jotta ei tarvitse kuunnella ketään.

Vaikka Ménièren taudin perinnöllisyyttä ei ole vielä näytetty toteen, Tuija Linnalla on omat epäilyksensä asiasta:

– Kaksossiskollani on sama tauti. Lisäksi isälläni ja isäni äidillä oli huono kuulo, mikä viittaa tähän tautiin.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt Käyttöön -lehdessä 1/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen) 

Ménièren tauti

Suomessa sairastuu Ménièren tautiin vuosittain 1 000 henkilöä. Diagnoosi on noin 30 000:lla ja varmentamattomia tautia sairastavia henkilöitä arvioidaan olevan noin 70 000.

Ménièren tauti on sisäkorvan sairaus, jolle on tyypillistä sairaan korvan ajoittainen humina, huonokuuloisuus ja huimaus. Jokaisella Ménièren tautia sairastavalla taudinkuva on erilainen.

Varmistetussa Ménièren taudissa henkilöllä on todettu kolme pääoiretta:

• kuulonalenema ainakin kertaalleen kuulokäyrällä osoitettuna
• korvan soiminen eli tinnitus tai paineen tunne korvassa sekä
• toistuvat huimauskohtaukset, jotka ovat tyypiltään kiertohuimauskohtauksia ja kestävät vähintään 20 minuuttia.

Kolmasosalla Ménièren tauti alkaa näiden kolmen oireen samanaikaisena esiintymisenä, jolloin siihen liittyy yleensä myös voimakas pahoinvointi ja oksentelu.

Ménièren tautia esiintyy yhtä paljon miehillä ja naisilla. Tautiin sairastumisikä vaihtelee 25 vuodesta 55 vuoteen, mutta yleisimmin se puhkeaa 40–60-vuotiaana.

Ménièren tauti huonontaa kuuloa, mutta monet saavat avun kuulolaitteesta. Tauti ei yleensä johda täydelliseen kuurouteen.

Lisätietoa: (linkit aukeavat uuteen ikkunaan)
Suomen Huimaus- ja Meniere-liitto ry 

TEKSTI JA KUVA: Kati Savela
Piirrokset: Valtteri Järvi

Aluehallintovirastoihin (AVI) on tullut vain vähän epäilyjä syrjinnästä työelämässä vammaisuuden perusteella. Syrjintäepäilyistä ei kuitenkaan aina välttämättä ilmoiteta. Yhdenvertaisuussuunnitelman olemassa oloa aletaan valvoa otoksilla ainakin Lounais-Suomen työpaikoilla tästä vuodesta alkaen.

Aluehallintovirastot voivat antaa toimintaohjeita työnantajalle ja tehdä poliisille ilmoituksen syrjinnästä työelämässä. Etelä-Suomen AVIn työsuojelun vastuualueella tehtiin vuonna 2015 yhteensä 288 työsyrjintäepäilyksi kirjattua yhteydenottoa. Siinä on mukana kaikista syistä tehdyt yhteydenotot, ei vain vammaisuuden perusteella tehdyt.

Lounais-Suomen AVIn työsuojelun vastuualueen yksikön päällikkö, lakimies Anna Pärtty sanoo, että heidän alueeltaan ei ole vielä saatavilla vastaavaa tietoa vuodelta 2015. Vammaisuuden tai terveydentilan perusteella on tullut kuitenkin todella vähän yhteydenottoja, vuosittain korkeintaan pari tapausta. Tarkastajat ovat itsekin ihmetelleet tapausten vähäisyyttä. Tiedossa on, että kaikki eivät syrjintäepäilystä osaa tai halua ilmoittaa.

Vuoden 2017 osalta saadaan Pärtyn mukaan raportoitua melko kattavasti yhteydenotot hiljattain avattuun valtakunnalliseen päivystysnumeroon sekä viiteen AVIin kirjallisesti tehdyt ilmoitukset.

– Syrjintä liittyy yleensä rekrytointiin ja työsuhteen päättämiseen tai johonkin etuuteen, josta työsuhteen aikana on päätetty. Syrjintäkokemuksiin liittyy usein myös häirintää tai epäasiallista kohtelua, Pärtty kertoo.

Koeaikapurku nousee kysymyksissä usein esiin. Työsopimuslain mukaan työsopimus voidaan koeajan kuluessa molemmin puolin purkaa. Sopimusta ei silti saa purkaa syrjivillä tai muuten epäasiallisilla perusteilla.

Pärtty toteaa, että vammaiset henkilöt ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että heillä on oikeus yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin. Heitä koskevat syrjintäperusteet ovat myös selkeät, ja niihin voi vedota, jos kriteerit täyttyvät. Kaikilla syrjintää kokeneilla tällaisia perusteita ei ole.

Yhdenvertaisuussuunnitelmia aletaan tarkastaa

Yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan vuonna 2015. Jos työpaikalla on vähintään 30 työntekijää, siellä on lain mukaan oltava yhdenvertaisuussuunnitelma. Suunnitelman voi yhdistää osaksi jotakin toista, esimerkiksi työsuojelun toimintaohjelmaa tai tasa-arvosuunnitelmaa. Suunnitelman on pitänyt olla tehty vuoden 2016 loppuun mennessä.

– Yhdenvertaisuussuunnitelma ei ole korostunut valvonnassamme. Tieto siitä, että sellainen pitää laatia,on tavoittanut ainakin julkisyhteisöt kattavasti. Tänä vuonna me Lounais-Suomen AVIssa alamme kuitenkin valvoa otoksilla, miten yhdenvertaisuussuunnitelmia on työpaikoilla laadittu ja ovatko ne koko henkilöstön saatavilla. Loppuvuonna saadaan ehkä jo tuloksia, Anna Pärtty arvelee.

– Suunnitelmaa ja sen asianmukaista sisältöä voi olla vaikea hahmottaa. Tämän opastamisessa ja työpaikkojen motivoinnissa olisi kehitettävää. Suunnitelman laadintaan on myös sähköisiä oppaita. Tarkastaja Ulla Riikonen vahvistaa, että yhdenvertaisuuslaki on melko vieras kentällä, esimerkiksi yritysmaailmassa.

Haastattelussa mainitut tarkastajat työskentelevät Lounais-Suomen AVIssa.

Hakulomakkeitakin tutkitaan

Tarkastaja Marja Tereska kertoo, että jos asiakas on ilmoittanut syrjintäepäilystä, hän on pyytänyt työnantajalta suunnitelman nähtäväksi.

– Työntekijä voi käydä läpi sen sisältöä ja tulkintaa esimerkiksi työsuojeluvaltuutetun kanssa, Tereska sanoo.

Työelämään liittyvää syrjinnän valvontaa AVIssa tehdään myös työpaikkailmoitusten seulonnalla.

– Olemme seuloneet myös avoimia hakulomakkeita, jotta niissä ei kysyttäisi tietoja, jotka voivat johtaa syrjintään, Pärtty kertoo esimerkin AVIn syrjintää ehkäisevästä toiminnasta.

Avoimissa hakulomakkeissa on usein kysymyksiä esimerkiksi hakijan etnisestä taustasta tai iästä. Osa hakijoista on kokenut, että esimerkiksi tietyn iän täyttäneet rajautuvat näin automaattisesti pois haastateltavien joukosta.

Syrjinnän käsite on epäselvä

Työnantajat eivät juuri kysele AVIsta ohjeita esimerkiksi siitä, millaisia työolosuhteiden mukautuksia pitäisi vammaista työntekijää varten tehdä. Kysymyksiä esitetään todennäköisemmin palvelujen tai tukien myöntäjille, kuten Kelalle. Koeaikapuruissa nousee joskus esiin epäily syrjinnästä terveydentilan perusteella, mutta vammaisuus ei ole tullut esiin.

Tarkastaja Ville Maanavilja muistelee, ettei ole törmännyt vammaisuuteen liittyviin syrjintätapauksiin tai epäilyihin teollisuuden alan työpaikoilla, joissa hän käy tekemässä tarkastuksia. Myöskään tarkastaja Pirjo Pihlaisen mukaan palvelualoilla ei tällaista syrjintää ole tullut valvonnassa esiin. Silloin harvoin kun epäilyjä tulee, ne tulevat suoraan asiakkaalta.

Tarkastaja Ulla Riikonen toteaa, että käsitteet tunnetaan huonosti. Työntekijä voi kokea, että häntä ei kohdella tasavertaisesti ja olettaa, että kyse on automaattisesti syrjinnästä. Syrjinnän kriteerit eivät silti aina täyty.

Yhdenvertaista työelämää tarinoilla esiin

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston selvityksen mukaan syrjinnästä vain pieni osa tulee ilmi. Syynä on mm. pelko, että ilmoittamisesta koituu ongelmia. Tietoisuutta syrjinnästä ja mahdollisuudesta ilmoittaa siitä viranomaisille pitäisi siis parantaa.

– Me teemme täsmätietoiskuja, jos jokin epäkohta nousee usein esiin, Pärtty toteaa.

Hän uskoo, että myönteisten tapausten esiin tuominen olisi hyvä keino tuoda yhdenvertaista työllistämistä esiin. Kertomukset siitä, miten työelämässä pärjää erilaisten vammojen kanssa, toisivat myönteistä signaalia työnantajien suuntaan.

Ellei pidä itseään vammaisena?

Lakimies Anna Pärtty kertoo, että AVIn puhelinpäivystäjät ovat käsitelleet keskenään palavereissa mm. vammaisuutta ja terveydentilaa. Esimerkiksi jos syrjintäilmoitusta tekevä henkilö ei miellä itseään vammaiseksi, miten asia pitäisi ottaa esille tämän kanssa?

– Kuulin työterveyslääkärin sanovan radiossa, että eihän kukaan ole 100-prosenttisen työkykyinen. Esimerkiksi vamma voi aiheuttaa erityisiä piirteitä ja vaikuttaa työkykyyn, mutta siihen on yleensä ratkaisuja, Tereska huomauttaa.

– Olemme pohtineet myös, miten eri vastuualueilla toimittaisiin valvonnan näkökulmasta. Mitkä tiedot ovat salassa pidettäviä ja miten käsitellään työnantajan kanssa vammaisuuteen liittyviä asioita, Ulla Riikonen kertoo aiheen käsittelystä sisäisesti.

AVIt tekevät yhteistyötä useiden tahojen kanssa kaikenlaisen syrjinnän ehkäisemiseksi ja löytämiseksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kanssa ne miettivät yhteisiä linjauksia. Järjestöt ja AVIt järjestävät yhdessä koulutustilaisuuksia.

– Työmarkkinajärjestöt ovat tärkeitä sananviejiämme, Anna Pärtty sanoo.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen) 

Aluehallintovirasto neuvoo ja valvoo

Työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen puhelinneuvonta toimii numerossa 0295 016 620 arkisin kello 9–15. Numerosta saa neuvoa esimerkiksi työsopimuksiin, työaikaan ja muihin työsuhteen ehtoihin liittyvissä kysymyksissä. AVI neuvoo myös esimerkiksi työolosuhteiden parantamisessa. AVI vastaa myös työhyvinvointia, kuten psykososiaalista kuormitusta, häirintää, epäasiallista kohtelua ja työsyrjintää koskeviin kysymyksiin.

AVIn työsuojelun vastuualueet varmistavat valvonnan avulla muun muassa työelämän pelisääntöjen toteutumisen työpaikoilla. Valvontaa toteutetaan pääasiassa työpaikoilla tehtävin tarkastuksin. Muita toimenpiteitä ovat esim. valvontakyselyt ja lausuntojen antaminen viranomaisille.

Lisätietoa: www.tyosuojelu.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Syrjintätietoa eri lähteistä

Syrjinnästä on tutkimusta eri näkökulmista. Ensinnäkin kyseessä voi olla yksilöiden omaan kokemukseen liittyvää tietoa, mistä kertoo esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemä selvitys vuonna 2016 vammaisten syrjintäkokemuksista. Toiseksi syrjinnästä löytyy tietoa työolotutkimuksista tai -barometreistä, työmarkkinajärjestöjen keräämästä tiedosta ja työsuojeluviranomaisten aineistoista. Tällaisista tutkimuksista on tehty koontia mm. TEM:in julkaisussa Työsyrjinnän seuranta Suomessa. Lisäksi voidaan saada tietoa käräjäoikeuksien päätöksistä.

Syrjintatieto.fi -sivustolle kootaan tutkimus- ja tilastotietoa syrjinnän esiintymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tietoa kootaan erityisesti syrjinnän seurantaryhmän valitsemien seurantaindikaattorialueiden osalta: asenteet, syrjintäkokemukset ja -havainnot, syrjintätuomiot ja -ilmoitukset, vihapuhe sekä yhdenvertaisuuden edistäminen. Kansallista syrjinnän seurantaa koordinoi ja kehittää oikeusministeriö.

Lisätietoa: www.syrjintatieto.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen voi kääntyä, jos on kokenut tai havainnut syrjintää esimerkiksi terveydentilan tai vammaisuuden takia. Valtuutetun tehtävä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen.

Yhdenvertaisuudesta säädetään yhdenvertaisuuslaissa. Lain tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuutta sekä auttaa syrjinnän kohteeksi joutunutta.

Lisätietoa: www.syrjinta.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Tiina Jäppinen
Kuvat: Lintulammen asukasyhdistys
Kaupunkikuva: Kati Savela

Kolmannen sektorin työntekijät ja vapaaehtoiset kohtaavat arjessa ihmisiä, joiden työkyky on laskenut tai työttömyys eri syistä pitkittynyt. Oulussa vapaaehtoistyönä alkaneesta asukastoiminnasta on kasvanut 100 henkilöä työllistävä asukasyhdistys. Kuntien kannattaa tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa myös työllisyyden ja elinkeinoelämän kehittämisessä.

Oulun kaupungilla ja asukasyhdistyksellä on koulutusyhteistyösopimukset mm. kodinhoidon avustavien töiden ja vammaisavustuksien tekemiseen. Nerokasta on se, että yhteistyökuvion ansiosta yhdistys on tarjonnut yli 300 oppisopimuspaikkaa ammatteihin, joihin alueella on ollut vaikea saada työvoimaa.

Oulun kaupunki on tukenut yhdistyksen toimintaa eri tavoin. Samalla asukasyhdistys tuo alueelle myös taloudellista lisäresurssia, sillä matalan kynnyksen perustoimintaa rahoittaa STEA ja palkkatukea sekä työllisyyshankkeita puolestaan TE-hallinto.

– Toiminnan tarpeet ovat nousseet arjesta, kertoo yhdistyksen toiminnanohjaaja Joni Meriläinen, joka tuli taloon vuonna 2007.

– Yhdistykseen kuuluu edelleen noin 200 henkilöjäsentä. Toiminta on laajentunut ja asukastupa on nykyisin avoinna kaikille vauvasta vaariin maanantaista perjantaihin ja lisäksi joka toinen lauantai kokoontuu lauantaikerho, kertoo Meriläinen.

Asukastuvasta työelämään

Oululaisessa Lintulammen asukasyhdistyksen olohuoneessa on sallittu asiaton oleskelu. On iltapäivä ja lounasaika ohi, mutta ikkunan edessä on tarjolla kahvia ja mustikkapiirasta. Salissa istuu muutama asiakas, jotka juttelevat tai lukevat lehtiä.

Höyhtyän talossa on leppoisa tunnelma. Ensivaikutelma kuitenkin pettää. Yhdistyksen toiminnassa saa palkkaa noin 100 henkilöä ja vuosittain yhdistyksen toiminnassa kirjataan 35 000 kontaktia.

Asukastalon matalan kynnyksen palveluiden lisäksi yhdistys järjestää koululaisten iltapäiväkerhoa, vammaispalveluita, kuntouttavaa työtoimintaa ja kodin avustavia töitä. Yhdistyksen sadasta työntekijästä 15 saa palkkatukea, 70 on oppisopimuksessa ja 15 toimii hallinnossa ja ohjaustehtävissä.

Lintulammen asukasyhdistyksen toiminta on paitsi matalan kynnyksen palveluita myös hyvin työpainotteista. Palkallisen työn tai oppisopimuksen lisäksi ihmisiä on työkokeilussa.

Oppisopimuksen kautta ammattiin

Asukasyhdistyksessä on ollut jo aiemmin yksittäisiä oppisopimustyöntekijöitä, mutta koulutustoiminta laajeni, kun Lintulammen asukasyhdistyksen ensimmäinen ryhmämuotoinen oppisopimuskoulutus pyörähti käyntiin vuonna 2003.

– Silloin oppisopimuskoulutus aloitettiin laitoshuoltajilla, kertoo useita työllisyyshankkeita vetänyt Taina Vainionpää. Hän tuli talon toimintaan mukaan ensin sosionomiopintoihin kuuluvaan harjoitteluun 1999 ja projektinvetäjäksi vanhuspuolelle vuonna 2000.

– Kun vammaispalvelulaki uudistui 2009, henkilökohtaisen avun tarve lisääntyi. Huomasimme, että meidän opiskelijoita tarvitaan apukäsiksi sosiaalipalveluihin. Tarve ammattitaitoisille avustajille kasvoi ja aloimme kouluttaa työntekijöitä alalle, jossa työllisyysnäkymät olivat erinomaiset, kertoo Vainionpää.

Tähän tarpeeseen vastasi Lintulammen yhdistyksen Minun elämäni -hanke, jonka aikana 160 vammaista henkilöä sai henkilökohtaista apua. Sen jälkeen alkoi Eväitä elämään -hanke (2014–2017).

– Hankkeesta on saatu vammaispalvelualalle hyviä kouluttautuneita avustajia vammaistyöhön, kertoo projektipäällikkö Vainionpää.

Oppisopimuskoulutus on hyvin käytännönläheistä. Siinä ei olla pelkästään työssä oppimassa, vaan tehdään oikeita töitä. Lintulammen asukasyhdistyksellä on ollut koko ajan vahva tahto saada asiakkaita kohti työelämää. Kun esimerkiksi kotihoidon avustavista tehtävistä ei löytynyt sopivaa ammattitutkintoa, yhdistys alkoi kehittää sellaista. Yhteistyössä Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen ja Oulun seudun ammattiopiston kanssa syntyikin Suomeen uusi tutkinto nimeltään Kotityöpalveluiden ammattitutkinto.

Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Asiakkaat ohjautuvat Lintulammen asukasyhdistykselle useaa eri reittiä, kuten Oulun kaupungin palveluohjausyksikön kautta.

– Kaupungin kotihoidon asiakkaat eivät ole meillä kirjoilla, vaan kotihoidon tiimi tilaa meiltä apua. Heidän lisäksi palvelujemme piirissä on noin 40 mielenterveys- kuntoutujaa, noin 10 perhettä ja vammaisasiakkaita yli 120. Viimeksi mainittu ryhmä kasvaa koko ajan. Nämä asiakkaat ohjautuvat meille kunnan sosiaalityöntekijöiden kautta, kertoo Taina Vainionpää.

– Oulun kaupungin lisäksi tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat TE-palvelut, Oulun Palvelualan Opisto, Oulun Seudun Ammattiopiston oppisopimusyksikkö ja Oulun ammattikorkeakoulu sekä Oulun vammaisneuvosto ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry sekä paljon muita, listaa Vainionpää.

Vainionpään mukaan yritykset eivät koe oppisopimuskoulutusta kilpailevana toimintana, koska pitkäaikaistyötöntä ei ole taloudellisesti kannattavaa kouluttaa henkilökohtaiseen avustamiseen.

Yhdistyksen hallituksessa on ollut aina henkilöitä, jotka ovat tienneet, keihin kannattaa milloinkin olla yhteydessä.

Kaupunki säästää

Lintulammen asukasyhdistyksen toiminta rahoitetaan eri lähteistä.

– Matalan kynnyksen toimintaan saamme vuosittain STEA:n avustusta reilut 100 000 euroa. Lisäksi olemme saaneet työvoimapoliittista hankerahaa. Oulun kaupunki myöntää meille 12,5 prosenttia hankkeiden toiminnan kuluista ns. hallinnollista rahaa. Hallitus toimii vapaaehtoisvoimin ja lisäksi eri tapahtumissa meitä auttavat vapaaehtoiset, tiivistää toiminnanohjaaja Joni Meriläinen.

Lintulammen asukasyhdistyksessä uskotaan, että Oulun kaupunki on säästänyt paljon tukemalla heidän työtään.

– Kaupunki tietää ja ymmärtää toimintamme merkityksen. Tarjoamme myös sellaisia palveluja ja tukea, joita kaupunki ei pysty tuottamaan, jatkaa Meriläinen.

Hän kiittää Oulun kaupunkia siitä, että ongelmiin on pyritty löytämään yhdessä ratkaisuja. Esimerkiksi kun TE-hallinnon maksamat palkkatuet loppuivat, kaupunki alkoi maksaa yli 1 000 päivää työttömänä olleista normaalin 350 euron kuntalisän sijaan yhteensä 700 euroa kuussa palkkatuella työllistetyistä.

– Toimintamme vapauttaa kaupungin resursseja vaativimmille asiakkaille. Säästöjä tulee myös siitä, että työllistämme pitkään työttöminä olleita, otamme heitä kuntouttavaan työtoimintaan ja koulutamme eteenpäin, kertoo asukasyhdistyksen kuntouttavan työn ohjaaja Hilkka Korhonen.

Matalan kynnyksen paikkana teemme paljon myös sellaista työtä, mitä emme laskuta kaupungilta. Mikä olisi meidän asiakkaiden tarina ilman täältä saatua tukea? Mihin sosiaali- ja terveyspalveluihin asiakkaat olisivat joutuneet tukeutumaan ilman yhdistyksen tukea? pohtii Vainionpää.

– Me pystymme tarjoamaan esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien henkilökohtaisessa kotihoidon avustamisessa normaalia kodinhoidon työtä pidemmän ajan. Silloin jää aikaa myös keskustella kuntoutujan kanssa, painottaa yhdistyksen projektipäällikkö Taru Pernu yhdistyksen Hyvinvointia kotiin -hankkeesta.

Asukasyhdistyksen toiminnanohjaaja Meriläinen kysyy, kuka sitten hoitaa vaikeimmin työllistyvien asiat, jos työvoima- poliittiset hankkeet ja avustukset loppuvat. Tulipa tehtävä sitten kunnille tai maakunnille, olennaista on alueellinen yhteistyö, mistä Lintulammen asukasyhdistyksen tapaiset toimijat ovat valmiita ottamaan koppia.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt Käyttöön -lehdessä 1/2018 (pdf aukeaa uuteen välilehteen).

Teksti: Jonna Kuusisto, toimitus Kati Savela
Kuva: Kati Savela

Jonna Kuusiston arkeen on tullut liikuntaa, ryhmätoimintaa ja lisää motivaatiota PARTY-hankkeen ja Kimmoke-toiminnan kautta.

Turkulainen Jonna Kuusisto kuuli PARTY-hankkeesta syksyllä 2015. Hiljalleen hän lähti mukaan pitkään työttömänä olleille tarkoitettuun toimintaan, ja on saanut tukea elämänhallintaansa. Viikko-ohjelmaan on tullut lisää toimintaa. Sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi ovat alkaneet kohentua. Kuusisto on myös halunnut antaa oman panoksensa itse saamiensa palveluiden kehittämiseen liittymällä PARTYn asiakasraatiin.

Jonna kertoo:

” Tutustuin aluksi PARTYn työntekijään, Jenniin. Hän auttoi minua, kun oli elämä palasina. Sosiaalityöntekijän kanssa oltiin keväällä sovittu kuntouttavasta työtoiminnasta, mutta työkkäristä ehdotettiin PARTYa. Se kuulosti hyvältä ja halusin mukaan. Tuntui kivalta ajatus, että ns. kaikki palvelut löytyvät saman katon alta.

Pääsin terveydenhoitajalle ja lääkärille ja asiat etenivät hiljalleen. Psykiatrian poliklinikan kautta saatiin vihdoin alulle yksityinen psykoterapia. Hommattiin myös paikka, johon pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Yhdeksän kuukauden jälkeen olisi tarkoitus vaihtaa paikkaa, mutta haluan jatkaa kuntouttavalla edelleen.

Liikettä ja kulttuuria elämään

PARTYn toimintaan kuuluu mm. Kimmoke-ranneke, jolla pääsee maksutta liikuntapaikkoihin ja kulttuuritapahtumiin. Niitä järjestetään ryhmille, mutta yksinkin voi mennä. Kimmokkeen kautta harrastan liikuntaa, lähinnä uimista. Ajatuksena on lisätä vielä muuta liikuntaa, vaikka naisten sähly tai kuntonyrkkeilyä, jos sitä on tarjolla. Hyödynnän Kimmokkeen tarjontaa sekä yksin että ryhmissä.

Kimmoketta olen hyödyntänyt myös kulttuuripuolella, eli osallistunut tapahtumiin, kuten museovierailuihin ja konsertteihin. Viimeisin taisi olla ajelu karting-radalla ja vierailu automuseolle.

PARTYsta ja Kimmokkeesta olen hyötynyt muutoinkin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut paljon uusia kokemuksia ja ehkä myös sellaista fiilistä, että mullakin on väliä jollekin. Liityin PARTYn asiakasraatiin. Nyt on ihmisiä, jotka haluu kuulla mitä mulla on sanottavana ja mitä mieltä oon asioista. On myös tavallaan terapeuttista olla seurassa, jossa moni painii samojen asioiden kanssa. Ei tule tunnetta ulkopuolisuudesta.

Työhistoriaa ja mietteitä työkyvystäni

Olin mennyt peruskoulusta ammattikouluun elintarvikelalalle, mutta opinnot jäivät kaksi kertaa kesken, toisella kertaa lopullisesti. Asuin tällöin vielä kotikaupungissani Porissa. Muutin Turkuun toukokuussa 2010. Porissa olin työskennellyt ravintola-alalla aloittaen lipunmyyjän hommista. Turussa en enää jatkanut näitä töitä, vaikka olinkin jonkun aikaa palkkatuella töissä Turun Seudun TST -yhdistyksessä.

Vuonna 2013 jäin palkkatukityöstä työttömäksi ja olen ollut työtön siitä asti. Työ oli SPR:n Kontti- kierrätystavaratalossa, jossa olin ensin puoli vuotta työharjoittelussa ja sen jälkeen neljä kuukautta palkkatuella. Samalla opiskelin myynnin ammattitutkinnon, joka on ensimmäinen ja ainoa tutkintoni.

En tiedä onko ravintola-ala enää mahdollinen, vaikka toisinaan sinne pieni kaipuu onkin. Koen kuitenkin, että paikkani on työssä, jossa saan kohdata ihmisiä. Asiakaspalvelu on mun juttu, siitäkin huolimatta, että oon vähän arka ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Teini-iässä sairastuin masennukseen ja sitä on siitä asti ollut toistuvasti eriasteisina, tälläkin hetkellä lievänä. Kärsin ahdistuksesta, joka on itselläni kai pahin toimintakykyyn vaikuttava asia.

Ennen myynnin ammattitutkintoa ajattelin, että kyllä Turusta töitä saa, onhan minulla vuosien kokemus asiakaspalvelusta. Vaan toisin kävi. Tutkinnon jälkeen oli kympin paperit koulusta ja vielä enemmän työkokemusta, mutta en saanut töitä siltikään. En ole eläissäni päässyt edes työhaastatteluun. En tiedä missä vika. Osittain pelkään, että mun ikäni (34 vuotta) vaikuttaa negatiivisesti. Myynti/asiakaspalvelutyö on ala, josta koko ajan potkitaan pihalle, ellei sitten lehtimyyjäksi halua. Ehkä on vain hankala työllistyä tässä taloustilanteessa, mutta se olisi kuitenkin se juttu, joka edelleen kiinnostaa.

Sairastelu ja univaikeudet syövät jaksamista

Fyysisestikin sairastelen paljon. Väsyn todella herkästi enkä esim. jaksaisi kahdeksan tunnin työpäiviä, saati kuudenkaan tällä hetkellä. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. En tiedä paljonko se vaikuttaa. Siihen on lääkitys, mutta en varsinaisesti koe sen hyödyttävän. Suvussa on paljon sairastelua äidin puolelta, ja usein mietin, onko se myös mun kohtalo. Äiti murehtii sitä. Hän on 54-vuotias eikä ole enää vuosiin kyennyt töihin.

Yhden lääkärin kanssa on tehty tutkimuksia mahdollisesta astmasta. Toisen lääkärin kanssa olemme puineet muita juttuja, jotka saattavat vaikuttaa kykyyni toimia. Psykiatrin kanssa käydään läpi testejä, joilla tutkitaan mm. olisiko minulla ADHD tai ADD. Kouluhistoriaani on vaikuttaneet oppimis- ja keskittymisvaikeudet. Nämä yhdessä huonon minäkuvan ja itsetunnon kanssa vaikuttaa siihen, etten koe kykeneväni opiskelemaan hienoa ammattia. En usko, että mulla on sitä mitä siihen vaaditaan.

Aloitin siis vihdoin Kelan korvaaman psykoterapian ja toivon, että sitä kautta saan rakennettua itseäni, jotta tulevaisuudessa tietäisin paremmin kuka olen, mitä haluan ja mihin kykenen. Tietenkin fyysinen puoli pitäisi myös saada hoidettua. Olen vuosikausia kärsinyt uniongelmista enkä nuku ilman lääkkeitä, välillä en niiden kanssakaan. Toimintakykyni loppuu aika lailla pariin huonouniseen yöhön. Se aiheuttaa myös ahdistusta. Olen ollut PARTYlaisille suunnatussa unikouluryhmässä. Toivottavasti sieltä saaduista neuvoista on apua.

Voimia myös vapaaehtoistyöhön

PARTYsta saamani avun takia ehkä jaksan ja uskallan muutoinkin toimia. Viime vuonna sain kipinän lähteä mukaan paikallispolitiikkaan. Vaikka roolini paikallisyhdistyksessä on pieni, olen myös johtokunnassa, jossa suunnittelen muiden jäsenten kanssa sisältöä ja tapahtumia. Koen vahvasti, että heikommassa osassa olevia pitää auttaa, tukea ja kuunnella heidän mielipiteitään. Aiemmin en suunnitellut ikinä lähteväni politiikkaan.

Toiseksi sain innostuksen liittyä SPR:n ystävätoimintaan. Kävin koulutuksen ja rakennan sitä kautta aloitettua ystäväsuhdetta. Koen, että hyödyn siitä itse, sillä saan mielekästä tekemistä ja ehkä voin auttaa jotakuta, joka tällaista sisältöä kaipaa elämäänsä. Tällainen tuki olisi itsellekin joskus ollut tarpeen.

Sekä vapaaehtoistyö että puoluetoiminta aktivoivat ja pitävät jollain tavalla kiinni arjessa. Ilman apua ei olisi elämäni kyllä näin raiteillaan kuin se nyt tuntuu olevan.

Artikkeli on julkaistu lyhyempänä Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

KATSO VIDEO Jonnasta osoitteesta www.youtube.com (linkki aukeaa uuteen välilehteen) kirjoittamalla hakukenttään ”Jonna Kuusisto”.

PARTY-hankekokonaisuus oli ESR:n ja toimintakuntien rahoittama hanke. Vates oli yksi hankkeen toimijoista ja on järjesti koulutuksia ammattilaisille sekä teki viestintää.

Lisätietoa: https://www.vates.fi/vates/projektit/paattyneet-projektit.html#Party (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti ja kuvat: Päivi Pajula

Henri Salmio, 29, on muutama viikko sitten saanut unelmiensa työpaikan vakuutusalalta. Menestys ei ole kuitenkaan tullut hänen elämässään helpolla. Touretten oireyhtymää sairastava nuorimies rakensi lapsuudessaan henkisen muurin, jonka toiselle puolelle jäivät pilkkaajat ja vähättelijät.

Peruskoulun ensimmäinen vuosi alkoi ikävissä merkeissä. Henri Salmiolla todettiin laaja-alainen Touretten oireyhtymä. Ekaluokkalainen tunsi olevansa erilainen kuin muut ja häpesi, kun tahdosta riippumattomat lihasnykäykset ja ääntelyt ottivat vallan. Monet koulukaverit kiusasivat, ja opettaja mittasi sekuntikellolla, kuinka pitkään Salmio pysyi paikallaan. Edessä oli koulun vaihto.

Salmion maailma romahti täysin toisen lukuvuoden puolessa välissä. Hänellä todettiin syvä masennus, minkä takia hänet siirrettiin lastenpsykiatriselle osastolle toipumaan. Kolmannen, neljännen ja viidennen kouluvuoden Salmio suoritti erityisluokalla, mutta sai palata sitten takaisin normaalille luokalle.
– Koulutieni on ollut todella raskas. Yritin peitellä oireitani, mutta kiusaaminen jatkui. Minua lytättiin ja annettiin ymmärtää, ettei minusta tulisi koskaan mitään, Salmio kertoo.

Oireet itsessään hankaloittavat sairastuneen elämää, ja kiusaaminen heikentää itsetuntoa. Neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivillä on tavallista suurempi syrjäytymisriski. Salmio on saanut elämänsä eri vaiheissa apua terapiasta ja lääkityksestä, mutta suurin kiitos kuuluu omille vanhemmille.
– Arvostan heitä ylitse kaiken. Kasvoin peruskoulun aikana henkisesti vahvaksi ja opin käsittelemään sairauttani ikäisekseni kypsällä tavalla.

Ammattitutkinto perustana tulevaisuudelle

Yläkouluvuodet olivat Henri Salmion elämässä käänteentekevää aikaa. Tytöt ottivat mukaan kaveriporukkaan, ja kiusaamiselle tuli vihdoin päätepiste. Opettajat tunnistivat Salmion erityispiirteet ja räätälöivät hänelle tavanomaisesta poikkeavia suoritusmenetelmiä.
– Ongelmani oli, että en saanut kokeessa mitään paperille. Esimerkiksi historian opettajani järjesti minulle suullisia kokeita, joista suoriuduin kiitettävästi.

Vaikka Salmio kärsii Touretten oireyhtymän ohella ylivilkkaudesta ja tarkkaavaisuushäiriöistä, hän on harjoitellut ja oppinut keskittymään. Tästä osoituksena on urheiluammunta, jota Salmio on harrastanut menestyksekkäästi. Erityisen tarkkaa keskittymistä vaativat tehtävät ovat helpottaneet hänen tic-oireitaan.
Yläkoulun opinto-ohjauksen tunneilla aloitettiin tulevaisuuden työuran suunnit-telu. Salmio tiesi, ettei halua lukioon, vaan opiskelemaan jotain käytännönläheistä alaa. Touretten oireet oli saatu hyvin kuriin, joten jatko-opiskelupäätös syntyi täysin omien kiinnostusten kohteiden perusteella.
– Hain ja pääsin opiskelemaan tietoliikenne- ja elektroniikka-asentajaksi. Kaikki sairauden mukanaan tuomat vastoinkäymiset olivat vahvistaneet luonnettani ja muokanneet asennettani. Halusin näyttää kaikille, että pystyn.

Ennakkoluulot heikentävät työmarkkina-asemaa

Ammattitutkinto avasi Henri Salmiolle oven työelämään. Tutuksi tulivat sekä sähkö- että elintarvikeala. Salmio on tehnyt myös prosessityötä kipsilevytehtaassa ja erityistä tarkkuutta vaativia teollisia töitä, joissa käsitellään radioaktiivisia aineita.

Pitkän linjan työmies on tottunut puhumaan hyvin avoimesti sairaudestaan, mutta hän ei ole koskaan tuonut sitä esille työhaastatteluissa.
– Työnantajilla saattaa olla ennakkoluuloja Touretten oireyhtymää kohtaan, mikä on mielestäni inhimillistä. Olen pitänyt aina uudessa työssäni tiedon sairaudestani itselläni siihen asti, kunnes olen osoittanut, että hoidan hommani. En ole koskaan kokenut työpaikalla syrjintää, kun olen myöhemmin sairaudestani maininnut.

Avoimuus vähentää ennakkoluuloja työelämässä, mutta Touretten oireyhtymää sairastavat saattavat kokea, että sairaudesta kertominen asettaa heidät eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin hakijoihin. Sairaus ei saisi tietenkään olla este työpaikan saamiselle.

– Olisi hienoa, jos jokainen työnantaja ottaisi laput pois silmiltään. En ymmärrä, miksei työnantaja palkkaisi motivoitunutta työnhakijaa, jolla on rajoitteita, mutta joka kykenee hoitamaan työn moitteettomasti, Salmio sanoo.

Läpi harmaan kiven

Henri Salmio haluaa esimerkillään kannustaa muita neuropsykiatrisista sairauksista kärsiviä toteuttamaan unelmiaan. Vaikka hänen sairautensa oireet ovat lääkityksen avulla nyt hallinnassa, on huonojakin hetkiä mahtunut aikuisikään. Muutama vuosi sitten Salmion oireisiin piti etsiä uusi lääkitys, mikä sekoitti arjen joksikin aikaa. Toisinaan myös stressi lisää oireita.
– Työstä ei stressaa, sillä se ei ole niin henkilökohtainen juttu minulle. Mutta jos kotipuolessa on ongelmia, tic-oireet häiritsevät normaalia enemmän elämääni.

Vuonna 2015 Salmio otti harppauksen urallaan ja siirtyi sähköalalta myyntityöhön. Sosiaalinen luonne on osittain vaikuttanut siihen, ettei hän ole koskaan eristäytynyt tai jäänyt kotiin murehtimaan sairauttaan. Nyt hän työskentelee unelma-työssään vakuutusmyyjänä.
– Olen aina asettanut itselleni tavoitteita. Mitä elämä olisi, jos ei olisi unelmia, joita kohti mennä, Salmio kysyy ja katsoo suoraan silmiin.

Touretten oireyhtymä ja työelämä

Touretten oireyhtymä on lapsuudessa alkava neuropsykiatrinen oireyhtymä. Sen tavanomaisimpiin oireisiin kuuluvat motoriset ja vokaaliset tic-oireet, kuten tahdosta riippumattomat, toistuvat lihasnykäykset ja äännähdykset. Oireet ja niiden vaikeusaste vaihtelevat yksilöittäin, ja ne voivat muuttua ajan myötä. Täysin oireettomia jaksojakin voi olla. Yleisimpiä Touretten oireyhtymän liitännäisdiagnooseja ovat aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD sekä pakko-oireinen häiriö OCD.

Monen sairastuneen oireita pystytään hillitsemään lääkehoidolla ja terapialla. Oireet saattavat lieventyä tai jopa hävitä kokonaan aikuisiässä. Opiskelu- ja työpaikan saaminen on kuitenkin tavallista vaikeampaa, sillä nykivää tai erikoisesti ääntelevää ihmistä saatetaan pitää outona tai kyvyttömänä.

Touretten oireyhtymää sairastavat voivat tarvita opintojen suorittamiseen eritysjärjestelyjä ja tukea oppimisvaikeuksiin. Esimerkiksi ammatillisesta ohjauksesta, neuropsykiatrisesta valmennuksesta, työhönvalmennuksesta tai kuntouttavasta työtoiminnasta on apua työllistymiseen.

Hyvä keino parantaa sairastuneiden työelämävalmiuksia on puhua asiasta avoimesti ja kumota ihmisten ennakkoluuloja. Työnantajien on tärkeä ymmärtää, että Touretten oireyhtymää sairastavat pystyvät monissa ammateissa suoriutumaan töistään yhtä hyvin kuin työkaverinsa. Oireyhtymä ei vaikuta sairastuneen älykkyyteen. Arviolta 5 000–10 000 suomalaista sairastaa Touretten oireyhtymää.

Lähde: Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys ry

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2017 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti ja kuvat: Laura Yöntilä

Berliinissä pääpaikkaa pitävä IT-konsultointiyritys Auticon palkkaa vain autismikirjon henkilöitä konsulteiksi asiakasyrityksiin.

Avainasemassa ovat Auticonin työvalmentajat eli job coachit, joiden tehtävänä on tukea konsultteja tarpeen mukaan sekä tarjota asiakasyrityksille käytännön tietoa autismin tai autismikirjoon kuuluvan Aspergerin oireyhtymän piirteistä.

Tukea muutoksiin ja sosiaalisiin tilanteisiin

– Ihmisillä saattaa olla pelkoa asian suhteen. Miten tulisi olla, miten puhua? Kun he saavat kuulla, mitä autismi tai Asperger tarkoittaa ja miten henkilö toimii, ei yleensä tule ongelmia. Mutta nämä (autismiin liittyvät) asiat tulee tietää. Muuten voi saada väärän käsityksen ja ajatella, että autismikirjon henkilöt ovat ylimielisiä, ylpeitä tai muuten hyvin poikkeavia, kertoo neljättä vuotta Auticonissa työvalmentajana toimiva Christian Quincke.

Ennen Auticonille tuloaan Quincke toimi oppimisvaikeuksien vuoksi erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden valmentajana. Tällöin hänen tehtävänään oli opettaa tiettyjen työtehtävien sisältöjä ja varmistaa, että työntekijä osaa työnsä.

Auticonille tulevat työntekijät sen sijaan ovat jo valmiita osaajia, jotka autisminsa vuoksi kohtaavat vaikeuksia työllistyä vapaille työmarkkinoille. Berliinin yksikön johtaja Roman Hinz kertoo jo eläkkeellä olleesta kolmikymppisestä IT-alan ammattilaisesta, joka sopivaa tukea saatuaan vetää nyt kymmenestä ammattilaisesta koostuvaa tiimiä asiakasyrityksessä.

Tuen tarve on jatkuva, sillä työssä tapahtuvat muutokset ja nopeasti vaihtuvat tilanteet ovat autismikirjon henkilöille usein vaikeita. Haasteista huolimatta Hinz ei kuitenkaan näe autismissa erityisiä heikkouksia, vaikka kommunikoinnissa ja sosiaalisten tilanteiden hallinnassa olisikin varaa kehittyä.

– Sanoisin, että autismi on pikemminkin vahvuus, sillä tällaisen henkilön kanssa keskustelu on paljon tarkempaa, mikä on win- win -tilanne työssä.

– Meillä oli tänä vuonna yksi tapaus, jossa konsulttia piti vaihtaa. Mutta tämä ei johtunut konsultin autismista vaan siitä, että hänen ammatillinen osaamisensa ei täysin vastannut asiakkaan tarpeita.

Rekrytointi on huolellista tutustumista

IT-konsulttien rekrytointi tehdään Auticonissa huolella. Alkuhaastattelun jälkeen henkilön ammatilliset taidot selvitetään testien avulla, minkä jälkeen toimintaa sosiaalisissa tilanteissa arvioidaan parin viikon ajan Auticonin omissa tiloissa. Myös psykologisia testejä käytetään. Koko prosessi vie parhaimmillaan kuukausia.

– Vasta kolmannen (viimeisen) vaiheen jälkeen teemme päätöksen siitä, kenen kanssa voimme jatkaa onnistunutta työskentelyä ja kenen kanssa asiat eivät luultavasti toimisi. Rekrytointiprosessin yhtenä tavoitteena onkin tutustua ihmiseen – millainen hän on, miten hän toimii, millaista tukea hän tarvitsee työtehtäviin ja -yhteisöön sopeutuakseen, Quincke kertoo.

Hinz korostaa inkluusion merkitystä: kaikki Auticonin konsultit työskentelevät kentällä, asiakasyritysten tiloissa. Työvalmentajat auttavat kaikessa tarpeellisessa, olipa kyse sitten kokoustilanteissa toimimisesta, mahdollisten työmatkojen järjestelyistä tai muuhun arkeen liittyvistä käytännön asioista. Tilanteen niin salliessa valmentaja voi myös pysytellä taustalla, Christian Quincke kertoo.

– Kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä, ja heidän tulee olla niin itsenäisiä kuin mahdollista. Emme halua tehdä ihmisistä epäitsenäisiä. Mutta jos tulee vaikeuksia tai tuntuu, että yhteistyö ei suju, tulemme heti
apuun.

Kasvulla yli Saksan rajojen

Vuonna 2011 perustettu Auticon on kasvanut viidessä vuodessa yli sadan hengen yritykseksi, jonka asiakkaista yli puolet on suuria, kansainvälisesti toimivia yrityksiä. Työntekijöistä 78 on autismikirjon henkilöitä, joista kolmannes on ollut mukana alusta asti. Vuonna 2016 Auticon on laajentanut toimintaansa Pariisiin ja Lontooseen. Saksassa yksiköitä on seitsemän.

Alkuun päästiin Social Venture Fund -rahaston turvin, ja vuodesta 2015 lähtien toiminta on ollut yritystaloudellisesti kannattavaa. Asiakasyrityksissä toimivat konsultit eivät toimi freelance-pohjalta vaan saavat vakituista palkkaa, mahdollisista projektien välisistä tauoista huolimatta.

– Meillä on vastuu ihmisistä, Roman Hinz sanoo.

– Emme pyri vain maksimoimaan tuottoa. Tuotto on pienempi, mutta lisäämme ihmisten hyvinvointia. Ihmisten tulee olla tyytyväisiä, jotta he pystyvät myös tehokkaaseen työntekoon.

Ansioistaan tunnustusta saaneen Auticonin perusti Dirk Müller-Remus, joka hyvin koulutettuja mutta työttömiä autisteja kohdatessaan alkoi pohtia oman, Asperger-diagnoosin saaneen lapsensa tulevaisuutta. Rekrytoinnin kohderyhmää ovat autismikirjon motivoituneet IT-osaajat, joita Hinzin arvion mukaan löytyy Berliinin kokoisesta miljoonakaupungista alle sata. Yhteistyö autistiyhteisöjen, sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden sekä korkeakoulujen kanssa helpottaa sopivien ehdokkaiden tavoittamista.

Jos ensimmäinen yhteydenotto tulee suoraan autismikirjon henkilöltä, on kyse yleensä lyhyestä sähköpostista. Christian Quincke kertoo, että esimerkiksi ansioluettelon laatiminen – oman osaamisen esille tuominen – on autistiselle usein vierasta. Quincke on kuitenkin eniten yllättynyt autismin moninaisuudesta ja yksilöllisistä ilmenemismuodoista. Tuen tulee olla täsmällisesti räätälöityä, työtehtävien aidosti sopivia, kokonaisuuden toimittava – ilman lokerointia pelkän diagnoosin perusteella.

– Ihmiset ovat hyvin erilaisia keskenään, rajoitukset ovat vaihtelevia. Kun toimitaan oikein ja ollaan tarkkoja, se vie aikaa.

Työhönvalmennusta työllistyjälle, tukitoimia koko työpaikalle

Työhönvalmennus on menetelmä, jossa tarvelähtöisen ja jatkuvan tuen avulla tuetaan vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien ryhmien työllistymistä sekä työssä pysymistä.

Kehittämispäällikkö Kaija Ray Vatesista muistuttaa, että vaikka tuen ja valmennuksen tarkoitus onkin auttaa juuri työntekijää, kannattaa Suomessakin tuki- toimia kohdistaa myös työpaikan muuhun henkilöstöön. Työpaikoille järjestetään valmennusta muun muassa eri hankkeiden kautta. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää osatyökykyisen työllistävälle työnantajalle erityistä työolosuhteiden järjestelytukea.

Tuettu työllistyminen – globaalia ja eurooppalaista toimintaa

Työhönvalmennusta on kehitetty osana tuetun työllistymisen mallia niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Pohjois-Amerikassa luotu tuetun työllistymisen käsite levisi Eurooppaan 1980-luvulla, ja alan eurooppalainen yhteistyöjärjestö EUSE perustettiin 1990-luvun alussa. EUSEn runsaat kaksikymmentä jäsenjärjestöä tulevat Euroopan eri maista ja edustavat tuetun työllistymisen kansallisia järjestöjä. Vates on ollut Suomen edustaja EUSEn alkuvuosista lähtien.

EUSE kerää tuetun työllistymisen toimijoita yhteen joka toinen vuosi järjestettäviin konferensseihin. EUSEn ensimmäinen maailmanlaajuinen konferenssi pidetään Belfastissa kesällä 2017.

Kaija Ray kertoo, että erityisesti englanninkielisillä mailla sekä Saksalla, Belgialla ja Hollannilla on Euroopassa pitkää kokemusta tuetun työllistymisen käytännöistä. Suomi vertautuu Rayn mukaan hyvin muihin Pohjoismaihin, sillä palvelurakenne, hyvinvointivaltion malli sekä tuetun työllistymisen muodot ovat pohjoisessa samankaltaisia.

Toisaalta eroavaisuuksia löytyy myös Pohjoismaiden väliltä, ja kaiken kaikkiaan käytännöt ja jopa termien käyttö ovat Euroopan tasolla kirjavia. Suomen erityisyys saattaisi liittyä järjestökentän vahvuuteen ja monipuoliseen hanketyöskentelyyn.

– En usko että kolmannen sektorin toimintaa on muissa maissa läheskään yhtä paljon, Kaija Ray mainitsee.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2017

Teksti: Kati Savela
Kuva: Jenny Salo

Kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin osallistuminen voi vahvistaa erityistä tukea tarvitsevan itseluottamusta. Selvittämättä on, edistääkö TaitajaPLUS- tai Abilympics-kisoihin osallistuminen työllistymistä.

Ammattiopisto Luovin Helsingin yksikön koulutuspäällikkö Matti Kauppinen vastaa Skills Finland ry:n erityistä tukea tarvitsevien kotimaisista ja kansainvälisistä ammattitaitokilpailuista. Tässä jutussa keskitymme kansainvälisiin kilpailuihin ja siihen, mitä ne osallistujilta edellyttävät ja mitä puolestaan antavat.

– Satsaamme erityisesti henkiseen valmennukseen. Osaaminen on osallistujilla melko samalla tasolla, mutta jotkut reagoivat herkemmin Suomesta poikkeaviin olosuhteisiin ja itse kilpailutilanteeseen. Käymme läpi käytännön asioita kielitaidosta kisamaan tapoihin ja kulttuuriin sekä median haastateltavana olemiseen, Matti Kauppinen kertoo esimerkkejä valmennuksen sisällöstä.

Itse kilpailuihin valmistautuminen ja niihin osallistuminen on kilpailijalle ainutkertainen kokemus, joka lisää itseluottamusta. Kauppinen on nähnyt, miten koulussa aikatauluista piittaamaton nuori on pitänyt kilpailuohjelmasta säntillisesti kiinni vieraassa maassa, yleensä vetäytyvä nuori taas keskustellut sujuvasti muiden maiden kilpailijoiden kanssa.
– Tunne siitä, että pärjää uudessa tilanteessa ja säilyttää hermonsa on monelle rohkaiseva kokemus.
Skills Finland järjestää yhteistyökumppaneineen vuosittain Taitaja-, TaitajaPLUS- ja Taitaja9 -kilpailut sekä valmentaa ja lähettää joukkueen kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics -kilpailuihin. Erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten Abilympics-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi.

Suomi nosti esiin erityisryhmien kilpailut

Taitaja Plus- ja Abilympics-kilpailuihin voivat osallistua kaikki, joille on tehty HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Heillä on oikeus osallistua myös kaikille avoimeen Taitajaan, mutta silloin noudatetaan Taitaja-sääntöjä esimerkiksi ikärajan suhteen.

Aiemmin erityisopettajana toiminut Kauppinen aloitti ammattitaitokilpailujen parissa vuonna 2005, kun Suomessa järjestettiin WorldSkills-kilpailut. Kilpailuissa vierailleen IAF:n (International Abilympics Federation) delegaation tapaamisen jälkeen Skills Finland ry:ssä tehtiin päätös liittyä IAFn jäseneksi ja osallistua Japanin vuoden 2007 International Abilympics-kilpailuihin.

Kilpailutoiminnalla haetaan tietysti hyötyä muillekin kuin kilpailijoille.
– Kansainväliset kilpailut ovat erinomainen tapa esitellä Suomen koulutusosaamista. Erityisryhmien kohdalla kyse on myös siitä, että tehdään tunnetuksi heidän osaamistaan työntekijöinä, Matti Kauppinen sanoo.

Hän kertoo, että Suomen kilpailijoiden teknistä osaamista on ihmetelty kansainvälisissä kisoissa. Ammatillisella koulutuksella on siis merkitystä.

Tukeeko kilpailuun osallistuminen työllistymistä?

Eri maiden käytännöt poikkeavat esimerkiksi siten, että kun Suomessa on omat kisat erityistä tukea tarvitseville, Ranskassa kaikki kilpailevat yhdessä, mutta eri kategorioissa.

Suomessakin on yhteistä toimintaa: esimerkiksi Abilympics-joukkueen valmennusleirit järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhdessä muun ammattitaitomaajoukkueen kanssa. Vain osa valmennusohjelmasta on eriytetty.

Opettajalle kilpailutoimintaan osallistuminen esimerkiksi valmentajana tai tuomarina antaa uutta pontta opetustyöhön. Verkostoituminen on monille myös kimmoke ryhtyä kilpailujen taustavoimaksi.

Kauppinen kertoo, että kilpailuihin osallistumisen vaikutus kilpailijan työllistymiseen on vielä selvittämättä. Yksittäisiä tapauksia kantautuu korviin, mutta opinnäytetyön aiheeksi sitä ei ole vielä napattu.

– Taitaja-kilpailuissa kärkisijoille päässeiltä usein kysellään, onko työpaikka jo tiedossa. Ottajia löytyy. Myös Taitaja PLUS -menestys on alkanut kiinnostaa työnantajia, hän iloitsee.

Artikkeli on julkaisu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2017