Arkistot: E-magazine

Teksti: Maarit Kumpulainen, hanketyöntekijä, osuuskuntavalmentaja
Osallisuutta osuuskunnista -ESR-hanke / Kiipulan ammattiopisto

Osuuskuntia on ollut olemassa kautta aikojen; niiden avulla on työllistetty ihmisiä, järjestetty palveluita, luotu jäsenten etuja puolustavia yrityksiä vastaiskuksi monikansallisille suuryrityksille. Lama-aikoina osuuskuntien suosio on kasvanut, kasvukausina toiminta pienentynyt ja osuuskuntia lakkautettu. Tämä kertoo ihmisen oikeudenmukaisuuden kaipuusta, joka nostaa päätään vaikeina aikoina.

Oikeudenmukaisuus, yhteisöllisyys, yhteistyö sekä jäsenten edut ja oikeudet ovat osuuskuntatoiminnan kulmakiviä. Jäsenten velvollisuus on osaltaan huolehtia, että jokainen saa oikeudenmukaista kohtelua. Osuuskunta vastaa jäsenten yhteisistä eduista. Voitontavoittelu ei ole päätavoitteita, mutta toki toiminnan tulee olla kannattavaa ja tuloksellista. Kannattamaton työ ei motivoi pitkään, vaan johtaa turhautumiseen ja lopulta jäsenkatoon osuuskunnassa.

Osuuskunta osatyökykyisten työllistäjänä

Osuuskunta on aina jäsentensä näköinen kokonaisuus, jossa he luovat palvelut ja tuotteet. Jäsen on myös yrityksen osaomistaja. Työtä tehdään tiimeissä, joissa jokaisen työpanos ja läsnäolo luovat pohjan onnistumiselle. Osuuskunnissa toimivat jäsenet vakuuttavat, että porukka on voimavara, joka innostaa ylittämään itsensä. Jokaisella on paikkansa tiimissä. Itsensä ja oman osaamisen kehittäminen omien tavoitteiden mukaisesti on toiminnan ydin, joka mahdollistaa jäsenten henkilökohtaisen ja samalla koko osuuskunnan menestyksen.

Kiipulan ammattiopisto on jo vuosia ollut mukana erilaisissa osuuskuntatoimintaa kehittävissä hankkeissa. Osuuskunta on yksi konkreettinen työllistymisen vaihtoehto opiskelijoillemme, koska kaikki ovat tervetulleita jäseneksi. Tarvitaan vain jokin tuote, palvelu tai osaamista, jota osuuskunta voi tarjota asiakkailleen ja jäsenilleen. Osatyökykyisyys, vamma tai sairaus ei ole este osuuskunnassa toimimiselle, sillä työt suunnitellaan yksilökohtaisesti. Oman panoksensa voi antaa voimiensa ja mielenkiintonsa mukaisesti.

Osuuskuntiin tarvitaan erilaisia ihmisiä, jotta saadaan toimiva kokonaisuus. Kaikilla on jotakin osaamista. Ujous ei estä osallistumista, ja tiimin kehittyessä myös jäsenten rohkeus kasvaa luottamuksen syntymisen myötä. Jokainen kontakti uuteen ihmiseen madaltaa kynnystä ottaa seuraava askel kohti itsensä kehittämistä.

Pitkät työttömyysjaksot voivat vaikuttaa minäkuvaan ja omanarvon tunteeseen. Osallisuus toiminnallisessa yhteisössä mahdollistaa portaittaiseen osallistumiseen työelämään, jossa pääsee alkuun esimerkiksi työkokeilun tai -harjoittelun kautta. Moni työkokeilu osuuskunnissa on johtanut jäsenyyteen ja osuuskunnan kautta työllistymiseen.

Osuuskunnat julkisten palveluiden tarjoajina?

Kaupungit ovat suuria palveluntarjoajia, jotka ostavat ison osan palveluistaan yrityksiltä. Samoja palveluita voitaisiin kuitenkin ostaa myös osuuskunnilta. Osuuskunnat ovat pääsääntöisesti paikallisesti toimivia, ne työllistävät oman alueensa osaajia ja voitot jäävät osuuskunnalle. Tällöin myös raha jää alueelle ja investoinnit tukevat alueen tuotantoa. Näin osuuskunnat kehittävät toiminnallaan myös oman alueensa toimintaa. Pienille paikkakunnille saadaan palveluita ja alue pysyy elävänä.

Kaupan alalla on sanonta ”asiakas on aina oikeassa”. Palveluiden kehittäminen osuuskuntalähtöisesti on myös asiakaslähtöistä, sillä asiakashan tietää parhaiten, mitä palveluilta odotetaan. Osuuskuntien avulla voitaisiin järjestää esimerkiksi vammaispalveluita, palvelukotien toimintaa tai päivähoitopalveluita. Asiakkaista tulisi tällöin myös yrityksen omistajia, ja mahdollisuus vaikuttaa tarvitsemiinsa palveluihin kasvaisi merkittävästi.

Osuuskuntatoiminta syntyy jäsenten tarpeista ja toiveista. Liiketoiminta ja liikevoitto eivät ole itsessään tärkeitä, vaan tärkeintä on yhdessä yrittäminen, tekemisen mielekkyys ja jäsenten hyvinvointi. Parhaimmillaan yhdessä yrittäminen onkin yhdessä oppimista ja voimaantumista, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Artikkeli julkaisu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuva: Kati Savela

Alica Tiirakari piti oireitaan fyysisinä ja epäili aivokasvainta tai sydänvikaa. Skitsofrenia-diagnoosi järkytti. Vaikka elämä tuntui olevan ohi, kymmenen vuotta myöhemmin hän nauttii siitä ja näkee tulevaisuutensa valoisana. Lääkityksen ja muun tuen ansiosta hän on osatyökykyinen.

Helsinkiläisellä Tiirakarilla oli jo lapsena pelkotiloja, univaikeuksia ja syömisongelmia. Ulospäin hän näytteli pärjäävää. Tyttö ei puhunut ongelmistaan vanhemmille tai muille, mutta nukkumisvaikeuksia ei voinut salata. Nyt kolmikymppinen Tiirakari nukkui vielä 12-vuotiaana äitinsä vieressä, koska yksin ei kerta kaikkiaan uskaltanut. Vanhemmat veivät hänet lääkäriin, mutta asia jäi sikseen. Ongelman syitä ei alettu selvittää.
− Koulu meni hyvin. Olin suorittaja ja halusin olla muille mieliksi ja tehdä asiat sataprosenttisesti, Tiirakari kuvailee.

Lukiossa asiat alkoivat kasautua ja Tiirakarille alkoi tulla itsetuhoisia ajatuksia. Seurustelusuhteen päättyminen oli kenties yksi laukaiseva tekijä, jonka vuoksi nuori nainen meni psykoosiin ja vietiin sairaalaan. Hänet ohjattiin psykiatrian poliklinikalle selvittelemään asioita ja keskustelemaan jatkohoidosta, mutta aluksi hän kieltäytyi. Se ei tuntunut tarpeelliselta, ja ehkä pelottikin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Terveydenhoitajan pienellä painostuksella lukiolainen meni vastaanotolle.

”Elämä oli nyt tässä”

Vanhemmat olivat aavistelleet, että kaikki ei ole kunnossa, mutta tilanteen vakavuus oli heillekin yllätys. Tiirakari luuli tarvitsevansa pari viikkoa hoitoa, mutta hoitojakso Lapinlahden sairaalassa venyi puoleen vuoteen. Sen jälkeen hän oli vielä kuntoutuksessa Auroran sairaalassa muutaman kuukauden.
− Koulu jäi kesken, sillä minun oli keskityttävä vain toipumiseen. Jossain vaiheessa alettiin epäillä skitsofreniaa, ja diagnoosin saamiseksi on oltava puoli vuotta sairaalahoidossa. Kävin läpi testejä, pään kuvauksia, verikokeita ja niin edelleen. Lopulta diagnoosi varmistui skitsofreniaksi. Olin epäuskoinen ja melko epätoivoinenkin, Tiirakari muistelee.

− Olin itse epäillyt sydänvikaa, aivokasvainta tai muuta elimellistä sairautta. Kun kuulin diagnoosin, ajattelin, että se oli nyt tässä tämä elämä. Kysyin isältäni, voiko hän rakastaa minua enää. Hän vastasi, että entistä enemmän, jos mahdollista.

Hoitoon pääsy ei heti helpottanut nuoren oloa. Tiirakari koki suurta ahdistusta, joka johti itsensä viiltelyyn ja suljetulle osastolle. Lapinlahdessa keskityttiin vain toipumiseen ja käytiin päivittäin keskusteluja omahoitajan tai lääkärin kanssa. Kuntoutusjaksolla Aurorassa oli enemmän toimintaa, kuten osallistumista ruuanlaittoon. Siellä Tiirakari koki turvallisuutta ja alkoi miettiä tulevaa.

Asumisyksikön hoitajan tuki auttoi

Lukio jäi kesken, koska opiskelu tuotti liian suuria paineita eivätkä opinnot tuntuneet tarpeeksi mielekkäiltä. Tiirakari halusi kuitenkin tekemistä ja saikin töitä kaupan kassalla. Jonkin aikaa sujui hyvin, mutta ahdistusoireet palasivat voimakkaina ja edessä oli sairaalajakso. Sama toistui parin kuukauden sykleissä.
− Vaikka olin itsetuhoinen, minut päästettiin sairaalasta nopeasti pois, koska näyttelin iloista. On kai vapautettava tilaa aina uusille potilaille, vaikka on lyhytnäköistä päästää ihminen pois esimerkiksi muutama päivä itsemurhayrityksen jälkeen, hän miettii.

Asiat alkoivat järjestyä toden teolla vasta, kun Tiirakari pääsi asumaan Niemikotisäätiön asumisyksikköön. Siellä hän sai valtavasti tukea valvojalta, joka sopivasti rohkaisi ja patisteli hoitamaan sovittuja asioita. Ystävällinen mutta tomera asenne oli sitä, mitä Tiirakari ja moni muu samanlaisessa tilanteessa oleva tarvitsivat. Asumisyksiköstä seuraava askel oli säätiön jälleenvuokrausasunto, jossa Tiirakari harjoitteli elämistä yksin.

Luottamuksesta elämän kantamiseen kertoo sekin, että Tiirakari lähti opiskelemaan ja sai merkonomin tutkinnon valmiiksi 2012. Hän suuntautui asiakaspalveluun ja haaveilee alan työstä. Toisaalta häntä kiinnostaa myös hoiva-ala, esimerkiksi työskentely vanhusten kuntoutuksen parissa. Tiirakari on myös osallistunut Mielenterveyden keskusliiton järjestämälle kurssille, jossa pohdittiin omia vahvuuksia, heikkouksia ja sitä, millaiset ovat omat työllistymismahdollisuudet. Kurssi auttoi osaltaan asettamaan realistisia tavoitteita tulevalle työelämään siirtymiselle.

Vapaaehtoistyö emmauksessa harjoittaa työelämään

Eräänlaisen turvasataman Tiirakari löysi myös Emmaus-toiminnasta, jossa hänen vanhempansakin ovat olleet mukana. Paikallisilla Emmaus-yhdistyksillä on kirpputoreja, joiden tuotolla rahoitetaan toimintaa omilla paikkakunnilla ja ulkomailla.

Tiirakari käy muutaman kerran viikossa Emmauksen Vallilan kirpputorilla vapaaehtoistyössä. Kassapalvelu, myytävien tavaroiden lajittelu, siivous ja Puolaan menevien lahjoituskuormien pakkaaminen kuuluvat hänen toimenkuvaansa. Työtä on parikymmentä tuntia viikossa. Työtovereista on tullut oma läheinen turvaverkkonsa.

Vapaaehtoistyö on eräänlaista työelämätaitojen harjoittelua. Säännöllisyys, vastuualueet ja työyhteisö tekevät siitä työelämän kaltaista, vaikka palkkaa ei saakaan. Emmaus-toiminta ja itsenäinen asuminen ovat vahvistaneet nuoren naisen luottamusta pärjäämiseensä. Sairaus, mielenkään, ei ole este normaalielämälle, vaikka tarvitsisi lääkkeitä ja tukea työelämään siirtymävaiheessa.
− En koe olevani kokopäiväisesti työkykyinen, mutta mielelläni tekisin osapäivätyötä. Saan kuntoutustukea eli olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Voin ansaita työllä maksimissaan 770 euroa kuukaudessa ilman, että se vaikuttaa kuntoutustukeen, hän selventää.

Tammikuussa 2016 Tiirakari aloittaa työkokeilun kaupan alalla, mutta ei vielä tarkemmin tiedä, missä. Kokeilun kesto on vielä myös auki. Parhaimmillaan työkokeilu voi johtaa palkkatyösuhteeseen.

Lääkitys tärkeä, mutta ei yksin riitä

Tiirakari kertoo voivansa nyt hyvin. Hän muutti juuri poikaystävänsä kanssa yhteen ja uusperheeseen kuuluu myös lapsia. Lääkkeitä hän ei aio enää jättää pois. Erään lääkärin sanat saivat hänet suhtautumaan psykoosilääkkeisiin uudella tavalla. Aiemmin hän ajatteli, että ne ovat jotain ylimääräistä kropassa.
− Lääkärin mukaan aivoistani puuttuu jotakin, minkä saan noista lääkkeistä. Se on lohdullinen ajatus. Niiden ansiosta voin selvästi paremmin.

Kymmenisen vuotta sitten Tiirakari piti elämäänsä toivottomana eikä nähnyt tulevaisuudessa mitään odotettavaa.
− Nyt olen täynnä elämänhalua! Tarvitaan tietysti muutakin kuin sopiva lääkitys. Oikeanlainen tuki, sekä ammattilaisten että läheisten, auttaa, Tiirakari toteaa hymyillen.

Tavoitteita pitää siis olla, on se sitten itsenäinen asuminen, opiskelu tai harjoittelupaikka. Kun saa rohkaisua niiden tavoittelemiseksi, se tuottaa myönteisiä ajatuksia ja saa voimaan paremmin, sekä parantaa toimintakykyä.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Parikymmentä vuotta sitten vakavassa päihdekoukussa ollut JP Pääskysaari tuskin olisi uskonut ennustajaa, jonka mukaan hänestä tulee vielä päihdehoidon kokemusasiantuntija ja yrittäjä, joka auttaa riippuvuudesta irti kamppailevia nuoria voittamaan yhteiskunnasta syrjäytymisuhan. Työnteko oli Pääskysaaren pelastusrengas, joka motivoi paitsi taloudellisesti, ennen kaikkea tuodessaan elämään rytmiä ja mielekkyyttä.

Taustalla olevia syitä päihdekierteeseen ajautumiseen on helppo nähdä jälkikäteen. Perhepiirissä oli päihteiden käyttöä, ja Pääskysaari ajautui itse juomaan varhaisessa teini-iässä. Vanhemmat olivat eronneet. Alkoholin lisäksi kuvioihin tulivat lääkkeet, liuottimet ja pilven poltto. Koska rahaa päihteisiin piti saada, nuori alkoi varastella.
− Porttiteoria pitää kohdallani täysin paikkansa. Siirryin aina vain vahvempiin aineisiin ja sitä mukaa rikokset kovenivat, kun rahantarve kasvoi.

Kaikesta huolimatta sain käytyä yläasteen loppuun ja ammattikoulunkin, hän kertoo lähes 30 vuoden takaisesta ajasta elämässään. Pääskysaari kävi valmistuttuaan töissä ja asui Helsingin keskustassa mukavasti. Kulissit olivat kunnossa, mutta päihteiden väärinkäyttö näkyi ja oli monien tiedossa. Iltaisin kumppanina oli heroiini. Puolivälissä kolmeakymppiä nuori mies oli käytännössä lyönyt elämänsä läskiksi. Apua yritettiin kyllä tarjota. Ainakin koulukuraattori, lastensuojelu ja tuolloin HYKSiin kuuluneen (nykyisin HUS) A-klinikan henkilöstö koettivat saada Pääskysaaresta otetta, mutta jokseenkin turhaan. Töistä hän sai lähetteen katkaisuhoitoon ja kävikin siellä.

− Tajusin että minulla oli vakavia ongelmia, mutta tahtoa lopettaa elämäntyyliäni ei ollut. Minulla oli sekä fyysinen että psyykkinen riippuvuus aineisiin. Mietin kyllä, että haluaisin tyttöystävän ja perheen, mutta ajattelin, että niiden aika tulee myöhemmin.

Fyysinen raittius ei yksin riittänyt

Äiti oli todella huolissaan pojastaan ja yritti patistaa hoitamaan elämänsä kuntoon. Lähipiiri pieneni eikä sukulaisista ja ystävistä lopulta ollut ketään jäljellä, koska heidän tarjoamansa tuki ja välittäminen tulivat torjutuiksi. Yksin jääminen oli Pääskysaaresta toisaalta myönteinen asia jälkikäteen katsottuna, koska todennäköisesti juuri se sai nuoren miehen havahtumaan. Paha olo ja yksinäisyys kasvoivat sietämättömiksi. Sekä kroppa että mieli olivat puhki. Halu parantua löytyi lopulta, jotenkin.
− Olisin viisas ja rikas, jos osaisin sanoa, miten se tahto löytyy. Jokaisella se lähtee varmasti eri asioista, vakioratkaisua ei ole, JP Pääskysaari pohdiskelee.

Ensimmäinen askel kohti parempaa tapahtui Kalliolan Kiskon hoito-ohjelman avulla. Se on huumeiden käyttäjille tarkoitettu ohjelma, jossa kuntoutussuunnitelma tehdään asiakkaan tilanteen mukaan. Kahden vuoden selvän jakson aikana Pääskysaari sai tyttöystävän ja työpaikan. Silti hän retkahti uudelleen aineisiin. Jälleen hän oppi jotakin uutta mielen toiminnasta, omansa ainakin.

− Pelkkä selvin päin oleminen ei auta, ellei tunnusta ongelmiaan ja ole rehellinen niistä itselleen ja muille. Työ, matkustelu ja muu ulkoinen ei riitä elämän sisällöksi.En ollut aluksi valmis sitoutumaan lopullisesti raittiiseen elämäntapaan, vaikka sitä ulkoisesti noudatinkin, hän kertoo oivalluksestaan.

Vuodessa mies meni taas huonoon kuntoon, mutta pääsi jaloilleen. Tällä kertaa hän päätti myöntää itselleen, että vahvan riippuvuuden jälkeen ainoa keino on hylätä ajatuskin päihteiden käytöstä edes satunnaisesti.

Työn kautta mielekkyyttä ja osallisuuden kokemuksia

Läheiset näyttivät uskovan miehen tahdonvoimaan, sillä Pääskysaari pääsi töihin isänsä yritykseen LVI-putkiasentajana, koulutustaan vastaavasti. Sitten hänen isäpuolensa ehdotti kiinteistöalan toiminimen perustamista. Tällä oli asiakaskuntaakin valmiina. Se sopi nuorelle miehelle hyvin. Osana hoitoprosessiaan Pääskysaari tutustui päihteiden käytön jälkikuntoutusyksikön työntekijään ja kiinnostui hiljalleen oman kokemuksen jakamisesta muiden kuntoutujien hyödyksi. Hänestä tuli kokemusasiantuntija. Kokemusasiantuntijoita käytetään mm. päihde- ja mielenterveystyössä ammattihenkilöstön rinnalla. Kokemusasiantuntija voi toimia esimerkiksi kouluttajana, ohjata vertaisryhmiä tai kuntoutujan henkilökohtaisena tukihenkilönä. Nyt, noin 12 vuotta toiminimen perustamisesta, yritys voi hyvin. Samoin yrittäjä itse. Pääskysaari on ottanut useita päihdekuntoutujia työharjoitteluun yritykseensä. Moni heistä on saanut sen jälkeen vakituisen työpaikan alalta tai lähtenyt opiskelemaan todettuaan, että päihdevoittoinen elämä ei ole enää heitä varten. Harjoittelu on osa-aikaista ja kestää muutamasta kuukaudesta vuoteen, tapauskohtaisesti.

− Harjoittelijan ottaja sitoutuu ohjaamaan heitä. He saavat Kelasta vakuutukset ja ruokarahaa, mikä on monelle jo iso askel takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Annan heille oikean työtodistuksen, en mitään harjoittelutodistusta. Heille on tärkeää kokea arvostusta ja luottamusta, joita ilman he ovat jääneet usein pitkään ennen raitistumispäätöstään, Pääskysaari sanoo.Samankaltaista tukea hän koki saaneensa itse, vaikkakin omasta perhepiiristä. Työn kautta itsetunto ja -tuntemus lisääntyvät ja kuntoutuja alkaa kokea työnsä ja hiljalleen ehkä koko olemassaolonsa arvokkaaksi. Nykyisin Pääskysaari työskentelee yrityksensä lisäksi A-klinikkasäätiöllä mm. neulanvaihtopisteissä. Hänen yrityksensä hoitaa myös säätiön useiden toimitilojen siivouksen. Samalla hän opiskelee lähihoitajaksi iltaopintoina. Työn alla on yrittäjyysopintojen liiketoimintasuunnitelma päihdetyöstä.

− ADHD-luonteena minulla on jatkuvasti oltava useita projekteja meneillään, mies naurahtaa.

Kokemusasiantuntijana voi tsempata ja tukea eri tavoin

Pääskysaari ei väitä, että kuntoutuminen olisi ollut lujasta tahdosta huolimatta helppoa. Se oli pitkään päivästä päivään selviytymistä. Päivät ovat kuitenkin muuttuneet kuukausiksi ja vuosiksi, eikä elämä enää tunnu selviytymistaistelulta. Monipuolisten töiden ja opiskelun lisäksi siihen kuuluu puoliso ja kaksi lasta. Välit äitiinkin ovat hyvät. Luottamus pojan raittiina pysymiseen ja lupausten pitämiseen on palannut.

Kokemusasiantuntijana Pääskysaari toimii milloin käytännön asioissa avustajana, milloin henkisenä tukena. Kokemusasiantuntija voi myös toimia kuntoutujan ja esimerkiksi työnantajien tai virkamiesten välisenä linkkinä. Etenkin alkuvaiheessa kuntoutuja ei aina pysty luottamaan hoitavan tahon henkilöstöön tai heidän on vaikea saada kontaktia asiakkaaseen.

− Asenteet ovat syvällä, samoin epäluulo ja vastustus erilaisuutta kohtaan. ”Juoppo, narkkari, kehari” ovat niin sanotusti tavallisista ihmisistä erottavia termejä, joilla jotkin ihmisryhmät voidaan sulkea ulos. Meissä ihmisissä on kuitenkin paljon enemmän kuin yksi ominaisuus, oli se sitten alkoholismi, pessimismi, masentuneisuus tai kurinalaisuus. Oman kokemuksensa nojalla Pääskysaari on päättänyt katsoa yksittäisten ominaisuuksien alle ihmistä isona, ainutkertaisena kokonaisuutena.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Raijan MS-sairaus on ollut pitkään pysähtyneessä tilassa. – Huomisesta en tiedä mitään. Sairastua ei saisi, koska se aiheuttaa pahenemisvaiheen, sanoo Raija.

Toissapäivänä Raija Kujanen oli kolarissa. Turvatyyny paukahti päin kasvoja, pää nyökähti, rintakehä ja selkä kipeytyivät. Auto meni lunastukseen, mutta tänään hän saapui haastatteluun.

Mukana on muistikirja, jotta hän muistaisi asiat ja sanat, mistä hän haluaa kertoa. Hän on ottanut myös täsmälääkkeen, jotta keskustelu ei uuvuttaisi liikaa. Ei kolarin takia, vaan MS-taudin takia.

Nurmossa asuvasta Raijasta huokuu etelä- pohjalaista päättäväisyyttä, mutta hymy on lämmin.
– En ole ollut sairaudestani katkera, mutta itketti ja suretti. Silloin mieleeni tulivat isäni sanat: Ei kun eteenpäin. Mennyttä ei kannata märehtiä.

Raija kertoo, että sairaus toi mukanaan myös hyvää. Hän pääsi toivetyöhön kehitysvammaisten ohjaajaksi, sanoo Raija.

“Ei” eläkkeelle

Raija sai MS-diagnoosin 37-vuotiaana vuonna 1998, mutta sairaus alkoi oireilla jo 90-luvun alussa hänen ollessaan 30-vuotias.
– Ensimmäiset oireet olivat fyysisiä. Vasemmasta puolesta lähti tunto ja oli näköhäiriöitä. Jouduin käyttämään myös apuvälineitä. Jokainen uusi tulehdus pahensi tilannetta.

– Sain perhepäivähoidonohjaajan viran kotikunnastani Nurmosta vuonna 1992. Ehdin tehdä siellä töitä vuoden 2013 lopulle. Lopulta oli pakko todeta, etten enää selviä.

– Osapäivätyökään ei onnistunut, vaan jouduin kierteeseen, koska kukaan ei täysin voinut tehdä mun töitä poissa ollessani.

Kuntoutuksessa häntä patistettiin harkitsemaan työkyvyttömyyseläkettä.
– Pistin vastaan. Täytyy olla jokin työ, missä selviän. Jos ei tämä, niin joku muu. Tuntui kauhealta, että eläkkeelle jääminen olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa. Olisi kannustettu pysymään työssä. Jääräpäisyyteni takia minulle alettiin viritellä mahdollista työnvaihtoa, kertoo Raija.

Työterveyslääkäri auttoi

Lopulta Raijan tulevaisuutta suunniteltiin yhteisessä kokouksessa, johon osallistuivat Raija, työterveyslääkäri, Raijan esimies, Seinäjoen kaupungin henkilöstöpäällikkö, uuden mahdollisen työpaikan vs. johtaja sekä työn erikoissuunnittelija Marju Toivonen Neuroliitosta.
– Vaikeinta oli sanoa ääneen esimiesten ja kaikkien kuullen, etten enää pärjää. Olen hoitanut paljon erilaisia, hyvin vaativiakin asioita, Raija huokaa, jota tuleva palaveri pelotti.
– Olin hyppäämässä ihan uuteen, enkä ollut enää nuori.

Raija sanoi palaverin alussa, että hän haluaa tehdä sosiaalikasvattajan koulutusta vastaavaa työtä, eikä jäädä kokonaan eläkkeelle. Hänellä oli mielessään jo vaihtoehtoja.
– Olin tehnyt vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten kanssa ja osasin sanoa jo paikankin, jonne toivoisin. Pääsin sinne kolmeksi kuukaudeksi työkokeiluun. Sitten minulle tehtiin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Määrärahat otettiin kaupungin työllistämismäärärahoista, kertoo Raija onnellisena.

Tämän vuoden alussa Seinäjoen kaupungin toimintakeskus palkkasi Raijan osa-aikaiseksi työntekijäksi. Hän tekee työtä 3 päivää viikossa ja tuntimäärä on puolet normaalista työviikosta.

Armollisuutta itselle

– Meinasin tehdä silti vielä virheen. Pääsin yksilölliseen neuropsykologiseen, kognitiiviseen kuntoutukseen täällä Seinäjoella. Kuntoutus oli todella tehokasta ja vähän ennen sen loppumista, mulla oli mahdollisuus saada kokopäiväinen työ.

Raija oli vakuuttunut jaksamisestaan ja esimieskin puolsi asiaa, koska oli nähnyt, miten hyvin hän työssään pärjää, mutta neuropsykologi oli jyrkästi sitä vastaan.
– Menin vielä työterveyslääkärille, joka lysähti tuolilla, kun kerroin kokopäivätyöstä. Keskustelimme pitkään ja lopulta tajusin, ettei minusta ole enää siihen. Se on nyt näin. Olen kokoaikaurani tehnyt.

Hän on kiitollinen, että ylipäänsä saa ja pystyy tekemään työtä.
– Nyt jää aikaa ja jaksamista myös perheelle, ystäville ja käsityöharrastuksille. On myös virkistystä ja rentoutumista, mitkä ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta, tuumaa Raija.

Hän toivoo, että sairastuneet olisivat itselle armollisia.
– Vaadin itseltäni ihan liikaa. Vanhassa työpaikassa tein kolme kertaa enemmän töitä, jotta pysyisin tahdissa. En halunnut, että työkaverit näkee, etten selviä.

– Opin, että on eri asia olla uupunut ja väsynyt kuin laiska. Uupunut ei pysty tekemään, vaikka kuinka haluaisi. Laiska pystyy, kun yrittää.

Muistitekniikat apuvälineinä

Raijan MS-tauti ilmenee mm. kognitiivisina häiriöinä eli keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja muistiongelmina sekä ajatustoiminnan väsymisenä. Raskas työpäivä voi tuntua myös jaloissa, jotka tulevat voimattomiksi. Muistitekniikat ovat myös tärkeitä apuvälineitä.
– En koe oloani toivottomaksi. Olen oppinut kuntoutuksissa tekniikoita ja luonut omia ratkaisuja tilanteisiin. Ihminen pystyy ennakoimaan asioita ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa auttaa sietämään stressiä, toteaa Raija.

Muistamisessa auttavat mielikuvat, käsitekartat ja värit.
– Muut eivät tiedä, että minulla on todettu keskimääräistä parempi näkö- ja värimuisti, hän sanoo nauraen.

Uuden oppiminen on vaikeaa ja kirjalliset ohjeet vaikeita. Raija käyttääkin kameraa.
– Kuvaan, jotta muistan. Mun ei tarvitse teettää kuvaa, mutta kuvassa oleva asia jää mieleeni. Parhaiten opin ja muistan itse tekemällä.

Häiriöherkkyys vaikuttaa keskittymiseen:
– Jos hoidan montaa asiaa kerralla, siitä ei tahdo tulla mitään. Jos pitää puhua puhelimeen, seurata tietokonetta ja asiakas seisoo ovella – kuten vanhassa työssä – paljon jäisi tekemättä tai sitten kaikki tulisi tehdyksi huonosti.

Raija tarvitsee selkeät säännöt ja tehtävät, mutta myös mahdollisuuden joustaa.
– Eri tehtävien välille tarvitsen tauon. Kun olen ohjannut yhtä henkilöä, pidän tauon ennen seuraavaa. Saatan katsoa hetkeksi muualle ja hengähtää tai käydä toisessa huoneessa – ja taas sujuu, kertoo Raija.

– Jos ihmiset puhuvat kokouksessa päällekkäin, en pysy mukana. En toimi mielelläni kokoussihteerinä, koska minun on vaikea päättää, mikä keskustelussa on oleellista.

Tutuista asioista Raija voi puhua pitkäänkin, mutta muuten sanojen löytäminen voi tuottaa tuskaa. – Jos on liikaa muistettavaa, en löydä sanoja. Joku heittää mulle sanan, mitä pitäisi sanoa. Ihmiset ovat usein hätäisiä, sanoo Raija. Hän valmistautuu etukäteen ja kirjoittaa mm. asiat muistikirjaan ylös.

– Jos on liian paljon vaihtoehtoja, en osaa päättää. Häiriötekijänä voi olla se, että asioita on valtava määrä tai niitä on vähän, mutta ne ovat erilaisia.

Kuntoutuksessa Raija on oppinut, ettei muistitekniikoiden käyttäminen heikennä muistia tai tarkkaavaisuutta. Ne ovat apuvälineitä, jotka helpottavat selviytymistä.

Avoimuus auttanut

Raija on kertonut työpaikoillaan sairaudestaan avoimesti, vienyt esitteitä MS-sairaudesta.
– Työkaverit ovat ottaneet minut hyvin vastaan. He myös auttavat tarvittaessa työssä. Avun tarve on silti vähäistä.

– Uudessa työssäni pystyn luomaan paljon enemmän keinoja selviytyä kuin edellisessä työssä. Työn luonne on erilainen.

Osa-aikaisena Raija kokee välillä itsensä ulkopuoliseksi, koska ei voi olla enää perillä työpaikan asioita, kuten ennen.
– Ei voi silti olettaa, että mulle muistetaan kertoa kaikkea.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Teksti: Tiina Jäppinen

Kuva: Markus Aspegren

Vain harvoin työelämässä riittää enää yksi ammatti. Jotta työpaikka olisi turvattu, tarvitaan lisäopintoja tai kokonaan uusi ammatti. Tuulamaria Toivasella niitä on jo neljä.

Ensin Tuulamaria opiskeli farmaseutiksi, sitten ravitsemustiedettä, lääkäriksi ja sen jälkeen psykoterapeutiksi. Ravitsemustieteestä ei ole tutkintoa, mutta sitäkin hän ehti opiskella 3 vuotta, ennen kuin vaihtoi lääketieteelliseen tiedekuntaan. Psykoterapeuttina hän aloittaa omassa yrityksessään vielä 51-vuotiaana.

Tällainen työura on vastoin tilastoja etenkin, koska Tuulamaria näkövammautui. Siitä huolimatta hän jaksoi opiskella lääkäriksi ja sen jälkeen vielä psykoterapeutiksi.

Tuulamaria ihmettelee, miten paljon hänen elämässään on tapahtunut. Hän näyttää silti odottavan rauhallisesti, mitä se tuo seuraavaksi.

Farmaseutista terapeutiksi

Lukion jälkeen Tuulamaria opiskeli farmaseutiksi. Opintojen aikana hän toimi apteekissa teknisenä apulaisena eli harjoittelijana. Valmistuttuaan hän jatkoi kolme vuotta farmaseuttina.
– Työ ei tuntunut omalta työltä, koska halusin keskustella enemmän ihmisten kanssa. Lopulta päätin, etten halua olla apteekissa loppuelämääni.

Tuulamaria halusi lääkäriksi. Koska hän ei ollut lukenut fysiikkaa ja kemiaa lukiossa, hän ei voinut hakea suoraan lääketieteelliseen tiedekuntaan.

– Sain työkaverini mukaani opiskelemaan niitä iltalukioon. Pääsimme lopulta molemmat opiskelemaan aloille, jonne olimme halunneetkin. Ystäväni toimii nykyisin apteekkarina.
– Itse toimin opiskelujen ohessa ja sitten valmistumisen jälkeen kolmen vuoden ajan unelmieni ammatissa lääkärissä.
– Lääkäritkään eivät tajunneet, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta näytti siltä, että pystyn opiskelemaan, mutta ei se onnistunut.

Työ tyssäsi tekniikkaan

Tuulamaria teki lääketieteen opintojen aikana koko ajan lääkärin työtä. Puolitoista vuotta töissä kävi raskaaksi. Jopa kolleegojen, jotka olivat myös lääkäreitä, oli vaikea ymmärtää tilannetta.
– Näkövamman ja sen vuoksi, että näkövammaisten ohjelmat pyörivät tosi huonosti potilastietojärjestelmissä, työ kävi uuvuttavaksi. Mietin, miten voisin jatkaa työelämässä kaikkea oppimaani hyödyntäen. En halunnut jäädä eläkkeelle vain sen takia, etten näe.
– Löysin psykoterapian ja vielä suuntauksen, joka tuntui heti omalta, sanoo Tuulamaria, joka päätyi opiskelemaan ratkaisukeskeistä psykoterapiaa Helsinkiin.

Miksi yritys?

– Tunnen, että olen tullut kotiini, Tuulamaria huokaa pitkää uratietään.

Nykyisin hän toimii psykoterapeuttina, mutta tekee ajoittain myös lääkärin töitä.
– Perustin yrityksen sen takia, että voin määrittää, miten ja kuinka paljon sekä missä olosuhteissa teen työtäni. Oma yritys mahdollistaa minulle sopivan työtahdin ja työolot, sanoo Tuulamaria ja jatkaa iloisena:
Psykoterapiapalvelu Mielen Asema on aloittanut toiminnan virallisesti tänään.
– Sairaus on opettanut sen, etten pysty samaan tahtiin kuin muut. Alussa se tuntui pahalta. Sitten olen hyväksynyt sen. Teen sen vain paremmin kuin ne toiset, sanoo Tuulamaria veitikkamaisesti.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Valtakunnalliset välityömarkkinatoimijat päättivät viime syksynä, että nyt on aika yhdistää voimat kehittämis- ja vaikuttamistyössä. Ajankohta on tärkeä jo senkin takia, etteivät välityömarkkinat jäisi omaksi saarekkeekseen työelämän kehittämisessä. 

Vates-säätiö on alusta alkaen ollut yksi kansallisen Työelämä 2020 -hankkeen ydintoimijoista. Hankkeessa Vates toimii sen puolesta, että kaikkien työkyky huomioidaan kehitettäessä Suomen työelämää Euroopan parhaaksi. Tämän vuoksi myös välityömarkkinoita on kehitettävä osana työelämän kehittämistä. Tässä tarkoituksessa Vates on käynnistänyt Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Välityömarkkinat osana työelämää -projektin, joka toteuttaa alueellisia tiedotus- ja verkostoitumistilaisuuksia. Yhteistyöryhmän myötä välityömarkkinatoimijat tulevat kehittämistyöhön mukaan entistä laajemmin ja kattavammin.
– Ryhmän yhteistyö näkyy jo mm. Vates- päivien teemassa, joka löydettiin yhteisellä pohdinnalla. Vates-päivillä nostetaan valtakunnalliseen seminaarin pohdinnaksi välityömarkkinoiden asema ja legitimiteetti. Lisäksi ryhmä on katsonut, että olisi erittäin tärkeää saada nykyistä tarkempi tieto siitä, miten välityömarkkinatoiminta näkyy käytännössä eri kohderyhmien arjessa ja mitä synergiaa välityömarkkinoiden kokonaiskuvasta olisi löydettävissä, sanoo toimitusjohtaja Marjatta Varanka Vates-säätiöstä.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmään kuuluu kahdeksan organisaatiota: Mielenterveyden Keskusliitto, Valtakunnallinen Työpajayhdistys, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti, Suomen Kierrätyskeskusten yhdistys, Sininauhaliitto, Työttömien Valtakunnallinen Yhteistyöjärjestö, Suomen Punaisen Ristin Kontti-toiminta sekä Vates-säätiö. Järjestöjen kohderyhmät ja toimintamuodot ovat hyvinkin erilaisia, mutta niitä yhdistää työskentely jonkin tai joidenkin vaikeasti työllistyvän henkilöryhmän aseman parantamiseksi.

Tässä artikkelissa on koottu yhteistyöryhmän neljän jäsenen vastauksia siihen, miten välityömarkkinoita tulisi kehittää, ja mikä niiden rooli yhteiskunnassa on. Näiden lisäksi toimitusjohtaja Juha Lehtikuja Pääkaupungin Kierrätyskeskus Oy:stä kertoo näkemyksiään Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015 sivulla 10. SPR:n Kontin työllistämistoiminnan päällikkö Ari Montonen pohti työllistämisen tuottavuutta viime lehdessä, joka on ladattavissa www.vates.fi -verkkosivuilta.

Odotukset yhteistyöryhmältä

TVY:n puheenjohtaja Jukka Haapakoski odottaa välityömarkkinoiden yhteistyöltä edunvalvontaa ja hyvien käytäntöjen jakamista. Työttömien valtakunnalliseen yhteistoimintajärjestöön kuuluu yli 100 jäsenyhdistystä, joissa on yli 6 400 jäsentä.
– Välityömarkkinoiden pelisääntöjä muutetaan usein, ja sen olemassaolo perustuu monien lakien, ohjeiden ja rahoituskanavien yhteissummaan. Lakimuutokset saattavat olla ristiriidassa välityömarkkinoiden toimintalogiikan kanssa. Siten välityömarkkinat ovat haavoittuvaiset ja hauraat, sanoo Haapakoski.

Meri-Lapin työhönvalmennussäätiön toimitusjohtaja Hilkka Halonen korostaa myös yhteistyötä etenkin nyt, kun tapahtuu suuria valtakunnallisia muutoksia, kuten TEOS ja sote-uudistukset.
– On tärkeää vahvistaa välityömarkkinoiden legitimiteettiä.

Halonen edustaa yhteistyöryhmässä Oktetti ry:tä. Siihen kuuluu 14 välityömarkkinoilla toimivaa organisaatiota.

Työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Karoliina Ahonen Mielenterveyden Keskusliitosta uskoo, että työryhmän kautta saadaan yhteisten tavoitteiden äärelle erilaista osaamista, kokemusta ja lähtökohtia.
– Saamme aidosti moniäänisen työryhmän, jolloin useiden näkökulmien huomioiminen varmistuu. Yhteinen tavoite synnyttää synergiaa ja tekee toiminnasta vaikuttavuudeltaan tehokkaampaa. Samalla myös tavoitteet selkiintyvät ja keino konkretisoituvat. Yhteistyö on nähdäkseni ainoa tapa tehdä kehittämis- ja vaikuttamistyötä, painottaa Ahonen.

Sininauhaliitto on valtakunnallinen, lähes sadan kristillisen päihdejärjestön keskusliitto.
– Yhdessä voimme nostaa esiin välityömarkkinoiden merkitystä yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla. Ihmisten kirjo on moninainen ja sisältää erilaisia elämäntilanteita. Meillä välityömarkkinatoimijoilla tulee yhdessä olla valmius tarjota muutakin palvelua kuin omaamme. On hyvä tuntea muiden toimintaa. Yhdessä löydämme polkuja, jotta ihmiset pääsevät eteenpäin eri toimijoiden välillä, sanoo kehitysjohtaja Päivi Heimonen Sininauhaliitosta.

Mihin välityömarkkinoita tarvitaan?

Välityömarkkinoita tarvitsee laaja asiakaskunta, jota yhdistää heikko asema työmarkkinoilla. Syynä voi olla esimerkiksi pitkittynyt työttömyys, osatyökykyisyys tai palveluiden väliinputoaminen – jokin näistä tai kaikki samaan aikaan.

Riskinä on syrjäytyminen tai asiakas on jo syrjäytynyt. Välityömarkkinat tarjoat heille monenlaista palvelua, kuten osallisuutta tukevaa toimintaa, kuntoutusta sekä tukea työhönpaluuseen tai opiskeluun – siirtymiä elämässä eteenpäin.
– Täystyöllisyys on utopia, mutta ihmisellä on silti tarve kuulua hänelle relevantilla tavalla yhteiskuntaan ja antaa oma osaaminen ja vahvuudet yhteisen hyvän rakentamiseen. Työelämän käsite ja työelämäosallisuuden käsite muuttunee kokonaisuudessaan hiljalleen ja välityömarkkinat ovat tässä keskeisessä roolissa, muistuttaa Ahonen MTKL:stä.

Rakenteiden näkökulmasta välityömarkkinat ehkäisevät putoamasta syrjään, ja Heimonen Sininauhaliitosta näkee toiminnan ennaltaehkäisevänä.
– Välityömarkkinoita toteutetaan yhteisöissä, joilla on samalla ihmisiä osallistava, kuntouttava ja kannustava rooli. Tämä tuottaa hyvinvointia niin yksilöille, perheille kuin alueille, paikallisille yhteisöille sekä yhteiskuntaan, hän listaa.

Haapakoski haastaa välityömarkkinoita kehittymään innostaviksi ja monipuolisiksi, jotta työttömät voivat kokeilla siipiään mahdollisimman kirjavasti eri työtehtävissä ja luoda polkuja, jotka johtavat avoimille työmarkkinoille.
– Etenkin pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat pehmeitä työmarkkinoita ja koulutusta silloin, kun avoimet työmarkkinat eivät vedä. Joissakin diskursseissa välityömarkkinat nähdään myös pelotteena, jotta työttömät hakeutuisivat nopeammin avoimille työmarkkinoille. Tämä käsitys johtaa harhaan. Suurin osa työttömistä haluaa tehdä töitä, mutta sopivaa työtä ei löydy, muistuttaa Haapakoski TVY ry:stä.

Hilkka Halosen mielestä kehittämistyössä nousevat keskiöön työ- ja toimintakyvyn tunnistaminen, työhönkuntoutuksen palveluiden laatu, siirtymien tukeminen – työhönkuntoutuksen prosessi.
− Välityömarkkinoilla ja lainsäädännössä on tunnustettava vajaa työkyky. Osatyökykyisellä on oltava mahdollisuus ns. kantaa kortensa kekoon, vaikka työkykyä olisikin jäljellä vain 40 prosenttia. Ikääntyvä Suomi tarvitsee kaikkien työpanoksen, korostaa Halonen.

Haasteet

Välityömarkkinoiden kehittymisen yksi suuri haaste nousee toimintaympäristön muutoksista.

Hilkka Halonen pelkää, että palkkatukisäädöksillä heikennetään välityömarkkinoiden toimintaa ja sen mahdollisuutta tarjota tuettua työtä yleishyödyllisissä ja avustavissa tehtävissä.
– Liian tiukkaan tulkitut EU-säädökset ovat yleishyödylliselle toiminnalle ongelma. Verottajalla on omat tulkintansa elinkeinotoiminnan harjoittamisesta, ja TE-toimistolla omansa. Kilpailutuksissa yleishyödylliset toimijat ovat samalla viivalla suurten kansainvälisten firmojen kanssa! Haasteita siis riittää, toteaa Halonen.

– Pitäisi hyväksyä, että meillä on välityömarkkinat. Tulisi huolehtia, että meillä on vakaa ja koordinoitu rahoitusjärjestelmä, jolla se hoidetaan, sanoo puolestaan Päivi Heimonen.

Karoliina Ahonen näkee toimintaympäristön myös mahdollisuutena.
– Suurien palvelujärjestelmiin liittyvien muutosten vuoksi välityömarkkinoiden rooli voi jopa tulevaisuudessa korostua siltana ennen erillään olevien toimintasektoreiden välillä. Haasteena on saada olemassa oleva tieto ja hyvät kokemukset päättäjien ja toimijoiden tietoisuuteen, sanoo Ahonen.

Jukka Haapakosken mielestä välityömarkkinoiden kannalta on tärkeää, että kunnat hyödyntävät nykyistä enemmän sosiaalisten kriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissaan. Lisäksi koulutuksen ja palkkatuen yhteensovittamista pitäisi mahdollistaa nykyistä laajemmin.

Yhteistyö yritysten kanssa

Hilkka Halosen mielestä välityömarkkinat voivat tukea elinkeinoelämää mm. valmennuspalveluissa, jolloin yritykset saavat tarvitsevaansa työvoimaa.
– Yhteistyö välityömarkkinoiden kanssa on yrityksille myös väylä kantaa sosiaalista vastuuta, uskoo Halonen Oktetti ry:stä.

Välityömarkkinoilla toki tiedetään yritysyhteistyön merkitys, mutta se koetaan haasteellisena. Päivi Heimonen uskoo sosiaalisen sponsoroinnin edistävän yhteistyötä.
– Yhteistyössä on tärkeää luoda erilaisia mahdollisuuksia yrittäjille osallistua sponsorointiin, kuten ruoan lahjoitus, hyvistä käytännöistä kertominen, ryhmien tutustumiskäynnit, kurssien ja neuvonnan antaminen osaamisalueeltaan, listaa Heimonen.

Jukka Haapakoski toivoo, että yrityksiin vietäisiin nykyistä enemmän räätälöityjä palveluita osatyökykyisille.
− On suosittava nykyistä pysyvämpiä rahoituksia pitkäaikaisille toimijoille ja kehitettävä pitkäkestoisempia kumppanuuksia julkisen vallan, yritysten, oppilaitosten sekä yhdistysten ja säätiöiden kesken, hän sanoo.

Merkitys alueen hyvinvoinnille

Kuntien vastuu työllisyyden hoidosta kasvaa. Työllisyyden hoito yhdessä välityömarkkinoiden kanssa edellyttää Halosen mielestä, että kunnilla on myös valtaa järjestää palveluita.
– Palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta suuremmille sote-alueille tuo välityömarkkinakenttään uuden toimijan. Roolien, vallan ja vastuun työnjakokysymykset on ratkaistava, jotta työttömien palvelut voidaan toteuttaa saumattomasti ja tarvelähtöisesti, sanoo Halonen. Välityömarkkinoiden vaikutus alueella näkyy siinä, että yhteiskunnan palveluiden ulkopuolella olevia ihmisiä on vähemmän. Hyvinvointi kohenee, verorahat kohdentuvat paremmin ja työvoiman saatavuus paranee.

Välityömarkkinat ylläpitävät ja kehittävät työvoimareserviä sekä piristävät hieman ostovoimaa tukien paikallisia yrittäjiä.
– Lisäksi välityömarkkinat tuottavat jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen matalan kynnyksen sosiaalisia palveluita, joilla voi olla erittäin merkittävä rooli sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiselle. Lisääntynyt hyvinvointi voi näkyä esimerkiksi säästyneinä kustannuksina ns. kovissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Täten alueen verotaakka saattaa olla pienempi, sanoo Haapakoski.

Pitkäaikaisia työpaikkoja välityömarkkinoilla ovat erilaiset alhaisen tuottavuuden alat, kuten kierrätys, pesulatoiminta ja ympäristötyöt.

– Kaikki nämä työt ovat tärkeitä ja sopivat hyvin eri syistä pitkään työttömän olleille, joiden osaaminen ja koulutustaso ei vastaa avointen työmarkkinoiden tarpeita, toteaa Hilkka Halonen.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä

Karoliina Ahonen, työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö, Mielenterveyden Keskusliitto ry
Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja, Valtakunnallinen Työpajayhdistys TPY ry
Jukka Haapakoski, puheenjohtaja, Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ry
Hilkka Halonen, toimitusjohtaja, Meri-Lapin Työhönvalmennus-säätiö ry (ryhmässä edustaa Oktetti ry:tä)
Päivi Heimonen, kehitysjohtaja, Sininauhaliitto
Juha Leviäkangas, asiamies, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti
Juha Lehtikuja, toimitusjohtaja, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
Ari Montonen, työllistämistoiminnan päällikkö, SPR Kontti

Yhteistyöryhmän koordinaattori: Vates-säätiö
Jaana Pakarinen, toimitusjohtaja
Jukka Lindberg, kehittämispäällikkö

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Teksti: Tiina Jäppinen

Kuva: Mari Nieminen

– Hain peruskoulun jälkeen merkonomiksi, mutta en käynyt koulua kuin puoli vuotta. Se ei ollut mun juttu, kertoo nyt 24-vuotias Tiina.
– Olin pitkään työttömänä. On raskasta, kun joka päivä täytyy kehittää jotain ja miettiä, mistä saisi rahaa. Sitten TE-toimisto ohjasi minut tänne, sanoo Tiina ja tarkoittaa Rauman Seudun Katulähetystä.
– Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa mm. päiväkodeissa ja vanhainkodissa. Niiden kautta tykästyin siivoamiseen.
– Täällä on rentoa ja kouluttaja on ollut tosi kiva. Hän on näyttänyt minulle, miten siivotaan ammatillisesti. Kun pääsee itse tekemään, oppii paremmin kuin lukemalla. Jos en olisi päässyt tänne, olisin joutunut pakosta hakemaan johonkin kouluun, mikä minua ei kiinnosta.
– Myös opiskelu- tai työkaverit ovat mukavia. Kun ollaan samassa tilanteessa, on helpompi puhua kaikkien kanssa. En ole hirveän sosiaalinen, mutta täältä olen saanut uusia kavereita, sano Tiina tyytyväisenä.

Nyt hän toivoo, että voisi jatkaa siivoustaitojen kartuttamista oppisopimuksella toimitilahuoltajaksi.
– En tiennyt aiemmin, että tykkään siivota. Jos pääsisin nyt oppisopimuksella töihin, saisin samalla myös ammatin.
– Täällä voin suorittaa maksimissaan vain kolme näyttöä, mikä sekin on eteenpäin, jos hakee kouluun. Toivoisin silti, että maksimiaika olla täällä olisi 6 kuukauden sijaan vuosi. Oppisi vähän enemmän ja voisi keskittyä enemmän oppisopimusnäytön tekoon, Tiina huomauttaa.

Teksti: Tiina Jäppinen

Kuva: Timo Aalto

Rauman Seudun Katulähetys uskaltaa kyseenalaistaa toimintaansa, jotta palveluketju välityömarkkinoilla säilyisi lähellä ihmistä. Yhdistys perustettiin vuonna 1985 kohtaamispaikaksi syrjäytymisvaarassa oleville henkilöille.

Kohta huomattiin, ettei pelkkä päivätoiminta riitä. Toimintaan tulivat mukaan tuettu asuminen ja 90-luvulla myös tuettu työllistäminen. Sen jälkeen palveluita on kehitetty lisää niin asiakaspolun alku- kuin loppupuolelle, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala.

Tekemisen on oltava asiakkaalle mielekästä. Sellaista on ruokakassien kokoaminen ja jako, joita Katulähetyksen työllistetyt ja vapaaehtoiset jakavat viikottain 500 vähävaraiselle.
– Kun aloitimme ruokajakelun, koettiin se palkitsevana. Oli merkittävää, että autettavasta tuli auttaja.
Tekemisen pitää olla tavoitteellista.
– On myös nähtävä, minne henkilö ohjataan seuraavaksi. Tekemisen tarkoitus on pidettävä toiminnassa koko ajan kirkkaana, hän muistuttaa.

Työpainoitteinen opetusmenetelmä
Yhdistys kyseenalaisti myös työpajat. Toiminta oli hyvää ja osallistuminen 80 prosenttista haastavasta kohderyhmästä huolimatta.
– Päivät toteutuivat hyvin, mutta silti vain 10 prosenttia oli jossain toimenpiteessä, kun työpajajakso oli päättynyt. Tarvittiin jälleen lisää askeleita, Rantala toteaa.
Syntyi vaihtoehtoinen valmennus, ammattikoulu VALO, jossa työtön työnhakija opiskelee tekemällä oppien. Työpainotteinen opetusmenetelmä soveltuu henkilöille, jolle kirjasta lukeminen ja luokkahuoneopetus tuntuu hankalalta.
– Nyt 10 prosentin sijaan 70 prosenttia työttömistä työnhakijoistamme ohjautuu eteenpäin. Toiminta lähtee siitä, että ihmiselle tarjotaan oikeaa ja hyvää tekemistä. Meillä on myös kymmenittäin yrittäjyyskumppanuuksia.
Rantala on havainnut, että nopeaa eteenpäin ohjausta voidaan pitää julmana. Vastuu otetaan myös heistä, jotka eivät pääse työllistymisen polulla eteenpäin, ja moni ohjautuu esimerkiksi mielenterveys- tai päihdepalveluihin.

Seittirahoituksesta turvaa

Rauman Seudun Katulähetys saa rahoituksensa tällä hetkellä usean eri kanavan kautta.
– Rahoituksen on oltava kuin hämähäkin seitti. Emme rakenna toimintaa yhden kortin varaan. Projektimaisuus on meille hyväksi, koska siitä syntyy innovaatioita ja avarakatseisuutta. Toiminta ei saa olla päällekkäistä ja onkin kerrottava, mitä osaa toiminnasta kukin taho tukee, sanoo Rantala.
Hän on ollut yhdistyksen työntekijänä yli 10 vuotta ja siitä toiminnanjohtajana kolme vuotta. Sitä ennen hän työskenteli Oulun kaupungilla lastensuojelun erityistyöntekijänä.
– Silloin mietin, että haluan ehkä sittenkin tehdä ennalta ehkäisevää työtä, sanoo Rantala.

Nuorisotakuutalo aloittaa

Yhdistyksen uusin hanke on Nuorisotakuutalo, jonka palveluihin nuoret pääsevät mukaan vaikka anonyyminä. Talo avataan maaliskuussa ja nuoret pääsevät tutustumaan siihen heinäkuussa.
Nuorisotakuutalon konsepti on suunniteltu ja se kehittyy yhteistyössä kaupungin, yrittäjien, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Jokainen tukee nuorta omasta lähtökohdastaan.
– Kaupunki myi meille talon aivan keskustasta. Raumalla kaupungin johto on kaikessa mukana ja yhdessä tekeminen on rakenteellisesti täällä syvällä, kehuu Rantala.

Osuuskauppa Keula puolestaan rekrytoi Nuorisotakuutalon kautta kesäntyöntekijöitä vuodesta 2016 alkaen. Uutta on se, että nuoria kannustetaan jo nyt vapaaehtoistyöhön, mikä huomioidaan rekrytoinnissa.
– Kaikille ei riitä kesätöitä, mutta nuoria palkitaan myös mm. ruokalipuilla ja pääsylipuilla tapahtumiin. Haastamme kaikkia yrittäjiä mukaan – ehkä tästä saataisiin jopa valtakunnallinen sapluuna, pohtii Rantala innostuneesti.

Rauman kaupunginteatteri toteuttaa nuorten kanssa yhdessä talossa huoneteatteria. Paikallinen Osuuspankki tarjoaa nuorille talousneuvontaa.
– Kaikki tämä toiminta on siirrettävissä myös aikuisväestöön, mutta nyt kannattaa mennä nuoret edellä, sanoo Rantala.

Oikeat luvut pöytään

Yhdistys käy vuoropuhelua sosiaali- ja terveyslautakuntien kanssa, joissa käydään läpi myös toiminnan vaikuttavuutta.
– Voisimme vain kertoa, että meillä tehdään vuosittain 20 000 huumeneulan vaihtoa ja että jaamme 19 000 ruokakassia – mutta oikea kysymys kuuluu, mitä sitten. Rantalan mielestä välityömarkkinoiden pitää ottaa vastuu siitä, että tuloksista kerrotaan rohkeasti ja selkeästi.
– Esimerkiksi siirtymät päivätoiminnasta ovat pieniä, mutta samalla pitää tuoda näkyväksi se, että noin 70 prosentilla asiakkaista on päihdehistoria. Kaikki ymmärtävät silloin, etteivät prosessit ole nopeita.

Rantala on huolissaan siitä, käykö tuetussa työllistämisessä samalla tavalla kuin on käynyt vanhuspalveluissa eli Suomeen tulee muista maista yrityksiä, jotka tuovat palveluitaan markkinoille erittäin edullisesti.
– Kuka silloin on ihmisen puolella ja puhuu vaikuttavuudesta? Hankinnoissa pitäisi puhua nykyistä paljon enemmän sosiaalisista perusteista. Paikallismedialla on merkittävä rooli siitä, että päättäjät saavat tiedon, mitä työmme on.
– Pienet toimijat ovat lähellä ihmistä. Meillä asiakastyö kuuluu kaikille – myös toiminnanjohtajalle. Asiakkaan kohtaaminen voi alkaa nuorella narkomaanilla kotikäynnillä, jos tarve.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Jorma Sukuvaara on aina ollut kova tekemään työtä, kunnes työn imu vei miehen mukanaan. Viimeiset energiat kuluivat kahden vuoden ulkomaan projektiin, minkä jälkeen hän uupui kokonaan.

– Vuonna 2002 jäin ensimmäisen kerran pois töistä 2,5 vuodeksi. Työsopimus silti säilyi ja palasin töihin kuntoutusjakson jälkeen. Olin suunnittelutehtävissä vielä kolme vuotta, mutta sitten energia loppui, kuvaa Sukuvaara tilannettaan 10 vuotta sitten.

– Työn merkitys oli liian suuressa roolissa mun elämässä. Kun yrityksen saneeraus alkoi ja haluttiin lisää vauhtia, mulla ei ollut sitä enää tarjota. Työsuhde päättyi ja korttitalo sortui.
Sukuvaara päätti viedä nuorena kesken jääneet diplomi-insinöörin opinnot loppuun. Pitkän opiskelumatkan ja masennuksen takia opinnot eivät kuitenkaan edenneet.

– Minulla on insinööritutkinto, joka riittää työtehtäviin. Suurin ongelma oli, että paloin taas loppuun ja petyin itseeni.

– Asuin Lapualla ja lopulta hain aikaa psykiatrilta. Kävimme keskusteluja ja asiat sanottiin niin kuin ne olivat. Sitten alkoivat psykologilla käynnit, lääkitys ja kuntoutus. Suhtauduin aluksi kaikkeen epäilevästi, mutta päivätoiminta terveyskeskuksessa oli myönteinen kokemus ja kuntoni koheni. Sen jälkeen psykiatri ehdotti hänelle kuntouttavaa työtoimintaa Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toimipaikassa Tähtiportissa.

– Kun on työttömänä ja masentunut, sosiaalinen verkosto rapautuu ja tuntemus siitä, mitä ylipäänsä osaa tehdä, huononee. Tähtiportti oli oiva paikka. Oli kevyitä töitä, rento ilmapiiri ja sai kokeilla kevennettyä työelämää.

Kun työkyky kasvoi viiteen päivään viikossa, alkoi Kelan kuntoutus, mihin liittyi työharjoittelu. Sukuvaara pääsi Avaus-hankkeen kautta sosiaalisen yrityksen Woodfoxin kirjoille. Työn piti olla kokoonpanotehtäviä, mutta sitten selvisi, että tarvittiin insinööriä tuotekehitykseen. Sukuvaara tarttui tilaisuuteen.
– Minulle hommattiin tietokone ja CAD-ohjelma, jonka käytön opiskelin. Minut napattiin tuotantopuolelta toimistotyöhön. En epäillyt enää yhtään, ettenkö pärjäisi.

Työsuhde jatkunut jo 3 vuotta

Sukuvaara on edelleen Woodfoxin kirjoilla ja työt Woodfoxin asiakkaalla Plate Power Oy:ssä jatkuvat.
– Työ on monipuolisempaa kuin aiemmin. Yritys toimii terveellä pohjalla, ja tavoitteet ovat realistisia. En ole tuntenut oloani ylikuormittuneeksi, enkä tehnyt yhtään ylitöitä. Myöskään työntekijöillä ei ollut mitään ennakkoluuloja mua kohtaan. Aina näin ei tapahdu, hän huomauttaa.

Ilman tukea työkyvyttömyyseläkkeellä

Sukuvaara ei tiennyt välityömarkkinoidentyöllistymisväylistä aiemmin mitään. Kuitenkin ilman niitä hän uskoisi olevansa nyt työkyvyttömyyseläkkeellä.
– En odottanut suuria tulevaisuudelta. Oli lama, minulla ikää yli 40 vuotta ja olin sairastunut työuupumukseen. Nuoria insinöörejä koulutettiin koko ajan lisää, ja tohtoreitakin näytti olevan työttömänä. Sukuvaara otti kuitenkin vastaan avun, mitä välityömarkkinat tarjosivat hänelle.

– Olin yllättänyt, miten hyvää toiminta on ollut. Asiat eivät korjaantuneet yhdessä hujauksessa, ja elämän arvot menivät uusiksi. Opin, että myös työn ulkopuolinen elämä on pidettävä tasapainossa. Terveet sosiaaliset suhteet, ei liikaa alkoholia ja liikuntaa sopivasti. Toki työnantajan pitää olla työhöni tyytyväinen, mutta ei niin, että työmäärä kuluttaa minut loppuun, pohtii Sukuvaara.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Työllistämisinvestoinnit eXtra -julkaisu.

Sairauspoissaolot ovat Suomessa jo pitkään olleet huolestuttavan yleisiä. Niiden osuus työssäkäyvien säännöllisestä työajasta on pysytellyt noin 4 prosentissa usean vuosikymmenen ajan. Jos Suomea verrataan muihin Pohjoismaihin, tällä hetkellä vain norjalaiset ovat suomalaisia useammin poissa työstä sairauden vuoksi.

Työkyvyttömyys on harvoin ehdotonta. Sitä vastoin työkykyä on yleensä vielä jäljellä. Osatyökykyisyys kuuluu näin ollen useimpiin sairauspoissaoloprosesseihin jossain vaiheessa ja määräaikainen osatyökykyisyys koskettaa lähes kaikkia työssä kkyviä. Osasairauspäivärahaa ja osittaista sairauspoissaoloa pohdittaessa huomio kiinnittyy juuri osatyökykyisyyteen työkyvyttömyyden sijaan ja siihen, että jäljellä olevaa työkykyä kannattaisi hyödyntää.

Käyttö edelleen vähäistä

Osasairauspäiväraha on ollut Suomessa käytössä vuodesta 2007 alkaen. Sen tarkoituksena on mahdollistaa osa-aikainen työhön paluu silloin, kun lääkäri arvioi, että se on toipumista ajatellen turvallista. Osasairauspäivärahan käyttö on aina vapaaehtoista. Etuuden käyttö edellyttää, että työnantaja kykenee toteuttamaan osasairauspäivärahakauden aikaiset työjärjestelyt (työaikojen ja työkuormituksen muutokset ja mahdolliset sijaisjärjestelyt).

Osasairauspäivärahan saaja ja työnantaja sopivat osittaisen sairauspoissaolon ajaksi osa-aikatyötä koskevan määräaikaisen työsopimuksen. Aluksi etuutta käytettiin yksinomaan mahdollistamaan osa-aikainen työhön paluu pitkän (vähintään 60 päivää kestäneen) sairauspäivärahakauden jälkeen.

Sittemmin vuonna 2010 etuuden ehtoja muutettiin niin, että sen käyttö tuli mahdolliseksi lyhemmän, vähintään 10 päivää kestävän sairauspoissaolon jälkeen. Kelan tilastotiedot osoittavat, että osasairauspäivärahaa onkin alettu käyttää työkyvyttömyyden varhaisemmassa vaiheessa.

Työkyvyttömyysaika laski

Vuonna 2009 osasairauspäivärahakautta edeltänyt keskimääräinen työkyvyttömyys kesti 149 päivää ja kaksi vuotta myöhemmin 75 päivää. Myös etuuden käytön taloudelliseen kannustavuuteen on pyritty kiinnittämään huomiota siten, että osasairauspäiväraha voidaan maksaa työnantajalle, jos työntekijä saa osasairausvapaan ajalta täyttä palkkaa.

Tätä mahdollisuutta ei ole hyödynnetty vielä tarpeeksi. Vuonna 2013 vain viidesosa osasairauspäivärahan saajista oli työnantajia. Lisäksi tavoitteena on ollut kytkeä osasairauspäiväraha ja muu kuntoutus tiiviimmin yhteen siten, että omavastuuaikaa ei ole siirryttäessä suoraan kuntoutuksesta osasairauspäivärahalle tai päinvastoin.

Osasairauspäivärahaa on Suomessa hyödynnetty vielä selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Viime vuonna Suomessa osasairauspäivärahan saajien osuus kaikista sairauspäivärahan saajista oli vain noin 3 prosenttia. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava osuus on noin 40 prosenttia.

Osasairausvapaa nopeuttaa kokoaikatyöhön paluuta

Osasairauspäivärahan käyttökokemuksia on seurattu Suomessa tarkasti. Useiden kysely ja haastattelututkimuksien vastaajina ovat olleet potilaat, lääkärit, muut työntekijät ja työnantajat. Asenteet ovat olleet myönteisiä, mutta käytännöissä on koettu olevan haasteita. Nämä tilanteet ovat liittyneet eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön, tiedonkulkuun sekä tiedonsaantiin.

Työjärjestelyt ovat usein vaikeampia pienillä työpaikoilla ja sellaisissa töissä, joissa tarvitaan erityistä osaamista. Kun osasairausvapaalla olleiden työhön paluuta ja työssä jatkamista on verrattu tavanomaisella sairauslomalla olleisiin, on saatu tuloksia, joiden mukaan osasairausvapaa on nopeuttanut kokoaikatyöhön paluuta ja tukenut työssä pysymistä.

Osasairausvapaalla olleet ovat siirtyneet täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle tavanomaisella sairauslomalla olleita harvemmin. Tutkimustulokset ovat hyvin samankaltaisia myös muissa Pohjoismaissa. Osasairauspäivärahan käytöllä ei toistaiseksi liene ollut Suomessa kansantaloudellista merkitystä, koska sitä on käytetty niin vähän.

Meillä osasairauspäiväraha otettiin käyttöön muita Pohjoismaita tiukemmin ehdoin. Voidaankin kysyä, onko uudistus ollut vielä liian maltillinen? Jos jäljellä olevaa työkykyä voidaan turvallisesti hyödyntää, olisiko osasairauspäivärahan oltava ensisijainen sairauspäivärahaan nähden? Olisiko työnantajalla oltava velvoite toteuttaa tarvittavat työjärjestelyt ja osatyökykyisellä velvoite palata osaaikatyöhön heti sairauspäivärahan omavastuuajan jälkeen?

Näitä kysymyksiä ei varmasti voida pohtia muusta sosiaaliturvasta irrallaan, mutta niitä olisi hyvä käsitellä, kun työurien pidentämistä tukevaa sosiaaliturvaa kehitetään.

Lähteet:

• Gissler M. (2014): Osasairauspäiväraha otettiin Suomessa käyttöön liian varovaisesti. THL:n blogi 18.2.2014.
• Kausto J. (2013): Effect of partial sick leave on work participation.People and Work Research Reports 102. Finnish Institute of Occupational Health 2013.
• Kausto J. (2013): Osasairausvapaa tukee työhön osallistumista. Työterveyslääkäri 2014; 32(2):25–27.
• Virta, L. & Kausto J. (2013): Osasairauspäivärahan käyttö aikaistuu.Työterveyslääkäri 2013; 31(4): 58–59.

Työllistämisinvestointi eXtra

Tehdyn työn määrä on polkenut paikallaan viime aikoina, mutta työ on samalla pirstaloitunut. Tämä vaikeuttaa työn kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa. Eivätkö tarjoajat ja hakijat löydä toisiaan? Onko asenteet ja odotukset vääriä ja ylimitoitettuja?

Pirstaloituminen aiheuttaa ainakin lukuisia taitekohtia. Onkin etsittävä uusia ennakkoluulottomia ratkaisuja ja siltoja taitekohtien ylittämiseen.

Palkkatyön riittävyys ja yrittämisen mahdollisuudet ovat talouspoliittisen väittelyn kestoaiheet. Niin tänäkin vuonna. Näkemysten äärilaidat ovat kuitenkin kaukana toisistaan.

Toisen laidan käsitys on, että pääongelma on työn kysynnän vähäisyys ja että näissä talouden oloissa sitä ei voida millään politiikalla tehokkaasti korjata. Vastakkainen näkemys lähtee taas siitä, että väestön ikääntyminen sekä matalapalkkaisen työn kannustavuuden puute rajoittavat merkittävästi työn tarjontaa.

Palkkatyön määrä sama – nyt sitä kannattelevat pienyritykset

Näistä syistä ns. osallistumisasteen ja työllisten määrän nosto on vaikeaa.Tehdyn palkkatyön määrä on Suomessa polkenut lähes paikallaan jo 15 vuoden ajan. Työtuntien määrää kuvaavassa käyrässä ei ole mitään trendiä, mutta käyrän takaa löytyy suurta erisuuntaista liikettä.

Työt ovat vähentyneet erityisesti suurissa yrityksissä. Työtuntien summaa ovat puolestaan kannatelleet pienet yritykset, yhden hengen yritykset, muut freelancerit ja osa-aikatyötä tekevät. Myös kunnissa tehtävä työ on pysynyt määrällisesti suurena.

Työ pirstaloituu

Hallitsevana ilmiönä on kuitenkin työn pirstaloituminen. Työmarkkinoilla näyttää olevan useita taitepisteitä tai kuoppia, joihin työn tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen tyssäävät. Tätä osoittaa se, että heikoissakin talouden oloissa on yhtä aikaa runsaasti sekä työn kysyntää että tarjontaa. Ne eivät vaan kohtaa parhaalla tavalla.

Erilaisen koulutuksen tai valmennuksen käy läpi suuri joukko työnhakijoita, mutta tämän vaiheen jälkeen he jäävät oman onnensa nojaan. Sama koskee esimerkiksi korkeakouluopiskelijoita. Tutkinnon suoritettuaan heillä on taskussaan todistus ja päässään iso annos teoreettista tietoa – mutta usein kovin vähän työelämävalmiuksia.

Työn ja tekijän kohtaamiseen välityspalvelua

Työn tarjonnan ja kysynnän parempi kohtaaminen saattaa vaatia tavoitteellista välitystyötä. Nettipohjaiset ratkaisut eivät välttämättä riitä. Tarvitaan välityspalveluita, joissa työn tarjonnan ja kysynnän ”matching” selvitetään yritys ja työpaikkakohtaisesti, työtehtävä ja henkilö kerrallaan.

Paljon on kyse myös asenteista. Onko työnantajien käsitys hyvistä työntekijöistä liian kaavamainen ja vanhentunut? Suhtaudutaanko kokemukseen ja ikään väärin? Nähdäänkö soveltuvuus, pätevyys ja työkyky liian kaavamaisesti?

Vastuullinen toiminta huomataan

Olen toiveikas sen suhteen, että parhaiden, vastuullisimpien yritysten esimerkki alkaa vähin erin levitä. Hyvä maine on yhä tärkeämpi tekijä yrityksen menestyksessä.

Maine muodostuu asiakaskokemuksista ja havainnoista, jotka leviävät julkisuudessa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa äärettömän nopeasti. Monipuolinen, eri työnhakijaryhmät huomioiva rekrytointi ja koulutus ovat osa vastuullista työnantajakuvaa – jonka linkki yrityksen tienaamiin euroihin on yhä vahvempi.

Sitra etsii uusia ratkaisuja

Sitrassa valmistellaan tämän syksyn aikana noin kahden vuoden mittaista projektia, jolla etsitään uudenlaisia ratkaisuja työelämän moniin taitekohtiin. Emme halua pitäytyä vain ratkaisuehdotuksiin, vaan haluamme myös kokeilla käytännössä, mitä uusia toimintatapoja työelämään ja työmarkkinoille voi tuoda ja mitkä niistä olisivat parhaita ja laajennuskelpoisia. Merkityksellistä tekemistä tässä taloudessa ja yhteiskunnassa riittää aivan varmasti – nyt ja tulevaisuudessa. Pulaa on tämän tekemisen sujuvasta organisoinnista.