Arkistot: E-magazine

Teksti: Kati Savela-Vilmari
Kuva: Jenny Salo

Toimintamalli on yksi keino osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseksi. Mallia valmisteltiin yhteistyössä hallituksen yhteiskunnallisten yritysten strategian ja siihen kuuluvan osaamiskeskuksen kanssa. Mallin lisäksi Ilona-hankkeessa kerätty eurooppalainen vertailuaineisto ja osahankkeissa pilotoidut menetelmät tulevat hyvään käyttöön osaamiskeskuksen toimintaa käynnistettäessä.

Yhteiskunnallisten yritysten kehittäminen on yksi keino edistää Suomen hallituksen asettamaa työllisyystavoitetta. 22. syyskuuta julkaistussa artikkelikokoelmassa esitellään ehdotus työhön integroivan yhteiskunnallisen yrittäjyyden Suomen malliksi. Malli on koostettu ESR-rahoitteisessa Ilona – sosiaalinen yrittäjyys väylänä mielekkääseen työhön -hankkeessa (2018–2021), jonka toteuttivat Silta-Valmennusyhdistys yhdessä Vates-säätiön, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

Työllisyysasteen nostaminen edellyttää osatyökykyisten työllistymistä nykyistä laajemmin. Yhteiskunnallisten yritysten kehittäminen on yksi keino tavoitteen saavuttamiseksi. Keväällä 2021 hallitus julkaisi ensimmäisen yhteiskunnallisten yritysten strategian, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä, lisätä yritysten määrää sekä kehittää osaamista.

Strategiaa valmisteltiin rinnakkain Ilona-hankkeen kanssa, jonka tavoitteena oli löytää Suomeen soveltuva malli yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä, jolla edistettäisiin osatyökykyisten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä. Strategiaan kuuluu yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus.

Ehdotus mallista julkistettiin Ilona-hankkeen päätösseminaarissa. Malli on osa artikkelikokoelmaa Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa. Malli osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen.

Toimintamalliehdotuksessa osaamiskeskus keskiössä – keskuksen perustaminen julkaistiin lokakuussa

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi lokakuun alussa kolme miljoonaa euroa valtionavustusta valtakunnallisen yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen perustamiseksi. Hallitus päätti osaamiskeskuksen perustamisesta puoliväliriihessään keväällä. Osaamiskeskuksen toteuttaa kuusi organisaatiota, jotka ovet jo ennestään vahvoja verkostojohtajia ja -osaajia: hanketta koordinoi Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry ja mukana ovat Vates-säätiö sr, Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Kuntoutussäätiö sr, Osuustoimintakeskus Pellervo ry ja Silta-Valmennusyhdistys ry.

Osaamiskeskus kytkettiin osaksi Ilona-mallissa kehitettyä toimintamallia työhön integroivasta yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

– Osaamiskeskus luo edellytyksiä tärkeää yhteiskunnallista tehtävää toteuttavien välityömarkkinatoimijoiden kasvulle ja menestykselle. Samalla avataan ovia myös uusille yhteiskunnallisille yrityksille, jotka luovat työpaikkoja vammaisille, pitkäaikaissairaille ja osatyökykyisille henkilöille, kehittämispäällikkö Jukka Lindberg Vatesista sanoo.
Vatesin vastuulla osaamiskeskuksessa on sidosryhmäyhteistyö, jolla on vahva kytkös kaikkiin muihinkin toimintoihin.

Lisäksi säätiö osallistuu osatyökykyisten työllistämisen ja viestinnän työpakettien toteutukseen.
Osaamiskeskukseen osallistuminen on luonnollinen jatko Vates-säätiön työlle Ilona-hankkeessa. Hankkeessa muotoiltu työhön integroivien yritysten toimintamalli, siinä kerätty laaja eurooppalainen vertailuaineisto ja osahankkeissa pilotoidut menetelmät tulevat hyvään käyttöön osaamiskeskuksen toimintaa käynnistettäessä.

Jatkossa verkostojen merkitys vain korostuu.

– Vatesin koordinoima välityömarkkinoiden yhteistyöryhmä on vahva pohja työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten verkoston kokoamiselle. Vatesin vahvat kansainväliset verkostot tuovat arvokasta tietoa ja näkemystä myös osaamiskeskuksen toimintaan, Lindberg toteaa.

Koko malli, joka sisältää myös ehdotukset toteutustavoista, löytyy Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa. Malli osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen -julkaisun sivuilta 184–185. Artikkelikokoelma on luettavissa digitaalisena Diakonia-ammattikorkeakoulun Työelämäjulkaisusarjassa (linkki aukeaa uuteen välilehteen) 
Painetun version tilaus (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Mallissa ehdotettavat toimet

• Täsmennetään yhteiskunnallisten yritysten strategiaa ja toimintasuunnitelmaa työhön integroiville yhteiskunnallisille yrityksille.
• Rakennetaan osaamiskeskukseen ohjaus-, neuvonta-, hautomo- ja koulutuspalvelut työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten elinkaaren eri vaiheisiin.
• Kootaan yhteiskunnallisille yrityksille sopivien rahoitusmahdollisuuksien ja -instrumenttien vahva osaaminen osaamiskeskukseen. Luodaan neuvonta- ja tukipalvelut, jotka yhdistävät edellä mainitut ja työllistämisen tuen rahoitusmallit.
• Vahvistetaan Yhteiskunnallinen Yritys -merkin tunnettuutta. Selvitetään työhön integroiville yhteiskunnallisille yrityksille soveltuvan oman merkin tai sertifikaatin mahdollisuuksia.
• Rakennetaan työhön integroivien yhteiskunnallisten yritysten verkosto osaamiskeskuksen yhteyteen.
• Vahvistetaan ja resursoidaan Yhteiskunnallisten yritysten tutkimusverkosto FinSERNiä.
• Lisätään yhteiskunnallisen yrittämisen opetusta ja tutkimusta korkeakouluissa.
• Perustetaan yhteisötalouden ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden professuuri.

Koko malli, joka sisältää myös ehdotukset toteutustavoista, löytyy Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa. Malli osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen -julkaisun sivuilta 184–185. Artikkelikokoelma on luettavissa digitaalisena Diakonia-ammattikorkeakoulun Työelämäjulkaisusarjassa (linkki aukeaa uuteen välilehteen)
Painetun version tilaus (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Essi Tervonen
Kuvat: Niko Jekkonen, Leo Koivistoinen/Helsinki Pride 2017

Monipuolinen järjestö- ja vaikuttamistyö auttoi Jaana Tiiriä, 25, fokusoimaan mielenkiintonsa kohteita tulevaisuuden työelämää varten. Työuran alkuvaiheessa intohimo vaikuttamiseen vei Tiirin vapaa-ajan. Tänä päivänä tilaa jää työn lisäksi myös harrastuksille.

Tiiri on tehnyt elämänsä aikana vapaaehtois- ja vaikuttamistyötä monessa eri organisaatiossa. Tällä hetkellä Tiiri toimii AMC-yhdistyksen puheenjohtajana ja tekee töitä vammaisten tyttöjen ja naisten oikeuksia ja vertaisuutta tukevassa Veera-hankkeessa projektisuunittelijana.

– Veera-hankkeessa työskentelee minun lisäkseni projektipäällikkö. Toimimme Rusetti ry:n alaisena ja olemme kolmivuotisen hankkeen puolessa välissä. Olen pienestä saakka ollut vammaisjärjestöjen toiminnan piirissä, myös siitä syystä, että vanhempani ovat olleet perustamassa AMC-yhdistystä. Tästä lähtökohdasta on ollut selkeää, että olen jo teininä alkanut tekemään järjestötyötä myös itse.

Tiirin vaikuttamispolun ensimmäinen toimi oli Invalidiliiton Harvinaiset-yksikön Harava-lehden nuorisopalstan pitäjänä. Silloin Tiirin mielenkiinnon kohteet fokusoituivat.

– Tiesin jo silloin omaan elämäänikin peilaten, että jotain tarvitsee tehdä. Varmasti monella vammaisaktivistilla ensimmäiset tarkoitusperät ovat henkilökohtaisia, ja tekemisen kautta avautuu vaikuttamisen maailma. Sitä kautta sain jäsenneltyä omia ajatuksiani vammaisuudesta ja yhteiskunnasta sen ympärillä, Tiiri toteaa.

Opintojen suunnanmuutos käänteentekevä hetki työuralla

Tiirin järjestö- ja vaikuttamistyön lista vammaisten lasten ja nuorten osallisuuden ympärillä on pitkä. Hän on esimerkiksi toiminut Invalidiliiton nuorisotyöryhmän Inton puheenjohtajana sekä ollut Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa neljän vuoden ajan. Silloin Tiirin kiinnostus heräsi sellaista vaikuttamistyötä kohtaan, joka todella motivoi.

– Minua kiinnostavat paljon vammaisten ihmisten seksuaalioikeudet, mikä on johtanut siihen, että olen tehnyt töitä Väestöliitossa sekä ollut perustamassa Väestöliiton nuorisotyöryhmää.

Tiiri on muun muassa ollut järjestämässä viimeisten viiden vuoden ajan Helsingin Pridelle vammaisblokkia sekä tehnyt töitä vammaisten sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämiseksi ihan ruohonjuuritasolta vaikuttamistasolle.

– Näistä intresseistä ensinnäkin poiki se, että lähdin opiskelemaan sosionomiksi. Se oli mielenkiintoinen tarina myös itsessään. Maalta tulevana en osannut kuvitellakaan, mitä kaikkia vaihtoehtoja opiskelualoilla on, koska niitä on niin törkeästi. En edelleenkään tiedä, mitä kaikkea Suomessa voi opiskella. Sen miettimiseen kannattaa käyttää aikaa, Tiiri pohtii.

– Ajattelin lukion jälkeen, että haluan opiskelemaan valtiotieteitä, mutta en päässyt sisään. Muutin kuitenkin puolisoni kanssa Helsinkiin ja olin vuoden kansanopistossa, jossa tein avoimeen yliopistoon sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan perusopinnot. Siellä opintojen aikana aloin kyseenalaistaa, että mitä kohti haluan mennä. Kansanopistossa opettajani kysyi minulta, että: ”Jaana, mihin sinä tässä vaiheessa yliopistokoulutusta tarvitset?” Ja tulin itsekin tulokseen, että en mihinkään. Päädyin siis ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi ja valmistuin vuosi sitten marraskuussa.

Tiiri on havainnut, että urasuunnittelussa kysytään usein, mikä ihmisiä kiinnostaa, eikä esimerkiksi sitä, minkä eteen haluaa tehdä töitä.

– Työelämä on tekemistä, eikä siinä enää riitä se, että kiinnostaako jokin teema. Sillä, kun muotoilin kysymyksen itselleni toisin, on ollut merkittävä vaikutus tulevan työurani kannalta. Kun työpolku lähti vaikuttamisesta ja siitä tuli ammatti, kiinnostukseni kohteet fokusoituivat entistä paremmin. Nykyään minua kiinnostavat erityisesti moniperustaiseen syrjintään liittyvät kysymykset, ja niiden parissa on ilo työskennellä!

Vammaisuus kategorisoi

Tiirillä on harvinainen niveljäykistymä (AMC), joka on synnynnäinen vamma. Tiiri pohtii niveljäykistymän vaikutusta työuraansa sekä sitä, ettei ole kokenut asiantuntijuutta ilman vammaiskontekstia.

– Työllistyminen on aina jännittävää. Kyllä se jostain kertoo, että minulla ei varsinaisesti ole ollut mitään sellaista työpaikkaa, joka ei jollain tavalla olisi liittynyt vammaisuuteen. Toki siihen vaikuttavat myös henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteeni ja on aika selvää, että se on tämä maailma. Olisi kiinnostavaa nähdä jokin toinen todellisuus: millainen oma työelämä olisi, jos ei olisi vammainen.

Tiiri jatkaa, että kyse ei ole pelkästään vammaisten ihmisten haasteesta.

– Muihinkin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten näkökulmat typistetään koskemaan pelkästään sitä osaa vähemmistöä, johon itse kuuluu. Esimerkiksi maahanmuuttajapoliitikko on aina maahanmuuttajapoliitikko, vammainen poliitikko on aina vammainen poliitikko. Ulkopuolinen näkemys on, etteivät henkilöt pysty eivätkä halua puhua muista asioista. Voi olla, että puhutaan muistakin asioista, mutta asiantuntijuutta ei tunnusteta.

Tiirin mukaan tietotyön murros on vaikuttanut paljon siihen, että suorittavan työn osuus tehdystä työstä on laskenut.

– Esimerkiksi kampaajan ammattitaitoa arvioidaan lopputuloksen kannalta. Jos on vammainen kampaaja, joka tekee hyvää työtä, siihen ei ole mitään sanomista. Mutta tietotyössä ei ole keskiössä se, mitä tehdään, vaan enemmänkin se, kuka saa tunnustusta asiantuntijuudestaan ja kenellä on arvovalta kommentoida erilaisia asioita. Tähän vaikuttaa, kuka ihmisten mielestä vaikuttaa asiantuntijalta. Ulkomuodolla ja ajatuksella siitä, onko joku uskottava asiantuntija, on tosi iso merkitys. Edelleenkään kuva asiantuntijasta ei ole vammainen ihminen.

Vanhat harrastukset ovat taas osa arkea

Tiirillä on ollut pitkä jakso elämässä, jolloin aikaa ei jäänyt muulle kuin vaikuttamis- ja järjestötyölle kokopäiväisten opintojen lisäksi. Nyt hän on palannut ratsastuksen pariin, jota hän on harrastanut lapsuudessaan kymmenen vuoden ajan.

– Nyt, kun vaikuttamista saa tehdä työkseen, ei samaa hommaa jaksa vapaa-ajalla. Se ei ole inhimillisesti kestävää. On pitänyt miettiä, mitä olen ennen tehnyt vapaa-aikanani, koska onhan minulla sellaistakin joskus ollut. Olen palannut muiden intohimojeni ääreen; nautin ratsastuksen lisäksi paljon erilaisista elokuvafestareista sekä elävästä musiikista.

– Tulevaisuudessa haluaisin jäädä kehittämään vammaisten naisten työtä ja sen järjestelmällistä merkityksen kasvattamista Suomessa. Myös järjestöjohtaminen olisi kiinnostavaa, Tiiri pohtii.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Kati Savela-Vilmari
Kuvat: Laura Maunu

Anna-Reeta Pakarinen ehti saada useita masennusdiagnooseja, ennen kuin hänellä todettiin Aspergerin oireyhtymä ja myöhemmin ADHD. Myös muita diagnooseja tuli, mutta yksi punainen lanka kulki läpi moninaisia haasteita sisältäneiden vuosien: hoitotyö tuntui omalta alalta, ja Pakarinen viis veisasi työkyvyttömyyseläkkeelle sysimisestä. Hän nauttii lähihoitajan työstä kotihoidossa, ja opiskelee myös toiseen unelma-ammattiinsa, sairaanhoitajaksi.

Anna-Reeta Pakarisella diagnosoitiin masennus ensimmäistä kertaa alakouluikäisenä. Syyksi nimettiin vanhempien ero, sitten Ouluun muuttaminen, seuraavalla kerralla teini-ikä. Hän ei vuosiin osannut epäillä, että oireilun taustalla voisi olla muutakin kuin masennus.

Pudasjärveltä Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva perheensä esikoinen tunsi jo lapsena olevansa jotenkin erilainen kuin muut. Leikeissä hän otti aina äidin roolin, hän oli tapaturma-altis ja ystävystyminen oli hankalaa.

– 12 vuotta kestänyt koulukiusaaminen ei ainakaan helpottanut masennuksia. En juuri saanut perheeltäni tukea tähän asiaan, hän kertoo.

Pakarinen opiskeli lähihoitajaksi Oulussa ja valmistui vuonna 2012. Hän muutti takaisin kotipaikkakunnalleen.

Hän sai heti työpaikan vanhainkodissa, mutta paloi loppuun noin vuodessa. Tämän seurauksena puhkesi kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Erään seikan hän muistaa hyvin opiskeluajoilta, vaikka se on muuten päässä sumuinen ajanjakso.

– Olin alkanut epäillä itselläni autismikirjon oireita, ja tein yhden opintoihin liittyvän työni Aspergerin oireyhtymästä, joka kuuluu autismikirjoon. Sain siitä vahvan kiitettävän. Käytin kuvailuissa paljon omia piirteitäni, vaikka merkitsinkin lähteiksi erilaisia teoksia, Pakarinen muistelee.

Aspergerin oireyhtymälle sopivia ammatteja?

Olo oli niin kehno, että Pakarinen päätyi pakkohoitoon. Sen jälkeen häntä alettiin ensimmäisen kerran kunnolla tutkia. Hän sai aluksi diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä. Elettiin vuotta 2014. Pakarinen kävi työnantajan ja työterveyden kanssa kolmikantaneuvotteluita, mutta ratkaisua työssä jatkamiseksi ei löytynyt.

– Työterveyslääkäri totesi, että minun olisi paras vaihtaa alaa ja tehdä jotain autismikirjon ihmiselle sopivampaa työtä. Mitä, se ei selvinnyt.

Pakarinen selvitteli itse, millaista työtä autismikirjon ihmiset oikein tekevät, ja kirjo oli todella laaja. Vuonna 2015 hän haki ja pääsi opiskelemaan energiatekniikkaa ammattikorkeakouluun – tekniikan ala oli yksi monista, jotka hän bongasi vaihtoehdoista.

Samana vuonna hän aloitti kuntoutuspsykoterapian. Hän joutui kuitenkin lopettamaan opinnot manian
ja masennuksen takia seuraavana keväänä.

– Pääsin parin kuukauden jaksolle Oulun yliopistollisen sairaalan päiväpsykiatriselle osastolle, jossa käytiin keskusteluja 8 tuntia päivässä. Siellä minulla diagnosoitiin uudelleen Aspergerin oireyhtymä, ja sen lisäksi paniikkihäiriö, posttraumaattinen stressihäiriö ja sekamuotoiset persoonallisuushäiriöt. Tuo jakso oli rankka, mutta hyödyllinen.

– Toipumiseni kannalta tärkein diagnoosini oli kuitenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Minulla oli siis todettu muutama vuosi aiemmin mania- ja masennusjakso, mutta lopullinen diagnoosi edellyttää kahta tällaista jaksoa. Nyt diagnoosi vahvistettiin, Anna-Reeta Pakarinen kertoo.

Ei lukihäiriö, vaan ADHD

Pakarinen sai lääkityksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja elämä alkoi rullata paremmin.

– Diagnoosin myötä oli helpompi löytää keinoja oireiden hallinnassa pitämiseen, kuten säännöllinen elämänrytmi ja päihteettömyys. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon oloonsa, hän sanoo.

Myös migreenin takia on syytä huolehtia jaksamisesta ja elämän säännöllisyydestä.

Seuraava diagnoosi odotti oven takana: neuropsykiatrin mukaan ADHD – eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön piirteet – näkyivät naisessa selvästi. ADHD selitti sen, miksi Pakarisen oli ollut vaikea keskittyä lukemaan. Itse hän oli epäillyt lukihäiriötä.

Nuori nainen uskoi voivansa palata hoitotyöhön, mutta työkykyarviojakson jälkeen hän sai työkyvyttömyyseläkepaperit. Ne hän heitti roskiin.

Kaipuu hoitotyöhön oli edelleen suuri.

– Peruskoulussa en osannut ajatella itselleni sopivaa ammattia, mutta opinto-ohjaaja ehdotti minulle hoitoalaa. Hän oli niin oikeassa! Mitään muuta alaa en pysty kuvittelemaan, vaikka olen käynyt läpi kymmeniä vaihtoehtoja, Anna-Reeta Pakarinen sanoo.

Kotihoito on ihannetyöni

Muutama vuosi sitten Pakarinen työskenteli kehitysvammaisten palvelukodissa. Hän pärjäsi hyvin asiakkaiden kanssa, mutta kaikki työtoverit eivät siitä pitäneet. Työyhteisössä toimiminen tuli vaikeaksi ja hän lopetti työn.

– Sen jälkeen siirryin kotihoitoon ja koin heti, että se sopii minulle loistavasti. Saan tehdä töitä pääasiassa yksin, minulla on selkeä lista tehtävistä ja siitä, paljonko käynteihin asia kaiden luona on aikaa jne. Nautin hoitotilanteista!

Pakarinen on kouluttautunut RAI-vastaavaksi. RAI-järjestelmällä mitataan asiakkaiden palvelutarpeita ja toimintakykyä. Sillä kartoitetaan selviytymiseen liittyviä asioita, kuten muistia ja selviytymistä arkitoimista. Tämä arvio toimii perustana, kun asiakkaalle hoito- tai palvelusuunnitelmaa.

Ei vieläkään halua työkyvyttömyyseläkkeelle

Työelämässä jatkaminen ei ole ollut itsestään selvää, mutta töitä Anna-Reeta Pakarinen on halunnut sitkeästi tehdä, vaikka sitten osa-aikaisesti.

– Minulla on ikäviä kokemuksia TE-toimiston kanssa siitä, että järjestelmämme ei tunnista osatyökykyisyyttä. Eräs virkailija pommitti minua pitkään, kun olin osa-aikatyössä. Hän uhkaili karenssilla, vaikka minulla oli lausuntoja siitä, että en kykene kokoaikatyöhön. Vaihtoehtona olisi sitten työttömyys tai eläke, mutta osa-aikatyö vaikutti olevan jotain, mitä ei voi hyväksyä, Pakarinen tuhahtaa.

Kotihoitotyö on yhä mielekästä, ja Pakarinen on saanut vakituisen toimen. Vuoden 2021 alussa hän alkoi opiskella myös sairaanhoitajaksi.

Koska hänellä on hiljattain pahentunut lonkkavika, hänelle suositeltiin kotihoitoa kevyempää työtä. Myös migreeni oli pahentunut. Tällä hetkellä hän opiskelee ja tekee 75-prosenttista työviikkoa.

Migreenin takia hän ei tee yövuoroja ja työskentelee enimmäkseen aamuvuoroissa.

Pakarinen haki kuntoutustukea sekä lonkkavian että migreenin perusteella, mutta on saanut jo neljältä taholta hylkäävän päätöksen. Päätösten mukaan hänen kuuluisi jäädä eläkkeelle.

– Harmittaa, että en saa muiden diagnoosieni takia (mm. Asperger) kuntoutustukea, jotta voisin opiskella rauhassa. Minulla on kuitenkin useita lääkärinlausuntoja, joissa suositellaan opintojen jatkamista, koska hyödyn siitä.

Kokemustoiminnan kautta saa paljon itsekin

ADHD:staan Anna-Reeta Pakarinen on kertonut aina työtovereilleen. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja Aspergerista hän ei välttämättä puhu, niitä kohtaan on yhä ennakkoluuloja.

Nykyisen kihlattunsa hän tapasi jo lähihoitajaopintojen aikana, ja kaveruus syveni suhteeksi. Hän on miehen neljän lapsen äitipuoli. Lapset ovat jo aikuistuneet eivätkä asu pariskunnan luona.

Suhteet lapsuuden perheeseen ovat naisella melko etäiset, pikkuveljen kanssa välit ovat läheisimmät. Hänen on ollut hyvin vaikea pitää puoliaan lapsena ja on yhä, jos joku arvostelee tai syyllistää häntä. Dialektisen käyttäytymisterapian ansiosta hän on oppinut sanomaan mielipiteensä rakentavasti.

Pakarinen on hakenut tietoa ja löytänyt yhdistyksiä, joiden kautta hän saa mm. vertaistukea sairauksien ja oireyhtymien kanssa pärjäämiseksi. Hän on ADHD-liiton, Autismiliiton, Suomen Migreeniyhdistyksen ja Mielenterveyden keskusliiton jäsen. Hän haluaa tukea myös muita.

– Olen käynyt vertaistukiohjaajakoulutuksia ja suorittanut myös kokemusasiantuntijakoulutuksia. Käyn puhumassa mm. opettajille siitä, millaista on, kun on ADHD tai autismikirjon piirteitä. Myös Mielenterveyden keskusliitolla toimin kokemusasiantuntijana.

Pakarinen on ollut myös kehittämässä ADHD tuntuu -peliä, jonka avulla voi saada jonkinlaisen käsityksen siitä, miten ihminen itse kokee ADHD-oireet.

– Tällaiset pelit ovat erinomaisia, koska niistä moni oppii varmasti enemmän kuin vaikka lukemalla. Jos useammalla olisi aavistuskaan, miltä esimerkiksi juuri ADHD ihmisestä itsestä tuntuu, ymmärrys voisi kasvaa, Pakarinen toteaa.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

—————————-

Diana-koira oli Anna-Reetan kanssa kaverikoirana seitsemän vuotta. Kaverikoiratoiminnalla pyritään tuomaan iloa ihmisille, jotka eivät voi pitää omaa koiraa. Kaverikoiran kanssa voi vierailla esimerkiksi kouluissa tai laitoksissa vanhusten tai kehitysvammaisten henkilöiden luona.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyy masennusjaksoja, kohonneita mielialan jaksoja (mania) ja niiden yhdistelmiä. Jaksoissa hallitsee usein joko maanisuus tai masentuneisuus. Ihminen voi olla jaksojen välillä oireeton. Jos molempia oireita on yhden jakson aikana, puhutaan sekamuotoisesta sairausjaksosta.

Mielialojen vaihtelua ei välttämättä tunnisteta, jolloin henkilö voi saada masennusdiagnoosin.

Runsas päihteidenkäyttö voi voimistaa molempia oireita, masennusta ja maanisuutta. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei voi parantaa, mutta psykososiaaliset ja psykologiset hoitomuodot, kuten psykoterapia, voivat tukea sopeutumista omaan tilanteeseen.

Tutkimusten mukaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy työkyvyttömyyttä. Työkyvyttömyyden syinä ovat esimerkiksi työhistorian katkonaisuus, sosiaaliset ongelmat työpaikalla ja myös heikko unen laatu. Työkykyä voivat laskea myös kognitiiviset (oppimisen) vaikeudet. Työterveyshuollossa on mahdollista selvittää syitä työkyvyn heikentymiselle ja etsiä keinoja, joilla henkilö voi selviytyä työssään kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireilusta huolimatta. Tutkimuksissa etsitään vahvuuksia, joita hyödynnetään, kun pohditaan työhön paluuta tai uudelleenkouluttautumista tai työkokeilua kuntoutusmuotona.

Lähteet: Mieli ry, Käypä hoito -suositukset/Duodecim, Mielenterveystalo

Teksti: Hanna Ranta-Pitkänen
Kuva: Miikka Pirinen

Haastattelussa Sinimaaria Ranki, Johtava asiantuntija, Osaamisen aika, Sitra

Miksi osaamisen kehittäminen on tärkeää?

Oppimisen ilon tunnistavat varmasti kaikki: miten palkitsevaa on, kun huomaa saaneensa tehdyksi tai ratkaistuksi jotain uutta. Mitä enemmän on joutunut ponnistelemaan, sitä suurempi on tyytyväisyys onnistumisesta. Uuden oppiminen antaa myös valinnan mahdollisuuksia, mm. töiden suhteen. Osaamisen kehittäminen parantaa myös elämänlaatua monin eri tavoin.

Toinen tärkeä perustelu osaamisen kehittämiselle liittyy yhteiskuntaan ja ennen kaikkea julkiseen talouteen. Erityisesti jos työttömyys pitkittyy, alkaa helposti kasaantua muutakin vaikeutta, mikä voi näkyä esimerkiksi heikentyvänä terveytenä. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle lisää kuluja. Näiltä säästytään pitkällä tähtäimellä, jos panostetaan sellaiseen osaamisen kehittämiseen, joka johtaa ihmisen työllistymiseen. Tutkimuskirjallisuudesta tiedetään, että osaaminen tukee hyvin vahvasti ihmisen kiinnittymistä työelämään ja työuran jatkuvuutta. Tiedetään myös, että työllistymisen kannalta parhaan tuloksen antavat sellaiset osaamisen kehittämisen muodot, joissa ihminen yhdistää oppimisen ja työn tekemisen.

Mitä osaamisen kehittämisellä voidaan saavuttaa työllistymisen lisäksi?

Ihmisen saadessa näyttää oman osaamisensa vaikutuksia omaan ympäristöönsä syntyy samalla myös osallisuuden kokemus, mikä vahvistaa samalla yhteiskuntaan integroitumista. Ei voida pelkästään katsoa työllistymistä, kun mitataan yksilölle syntyvää hyötyä oppimisen ja osaamisen kehittämisessä. Mahdollisuudella kehittää osaamistaan ja työllistyä on yksilölle myös muita hyötyjä, jotka eivät ole rahassa mitattavia tai joiden mittaaminen ja todentaminen ylipäätään on vaikeaa. On tärkeää muistaa, että osaamisen kehittäminen on investointi inhimilliseen pääomaan ja sille ei voida laittaa hintalappua, koska sen vaikutukset ovat monitahoisia.

Miten nykyinen työvoimapoliittinen järjestelmä tukee osaamisen kehittämistä?

Erilaiset ohjelmakokonaisuudet ja käynnissä olevat hankkeet muokkaavat jatkuvasti järjestelmää, jonka tavoitteena tulisi olla työnhakijan tukeminen kohti avoimia työmarkkinoita. Työllisyyspalveluiden resurssit asiakkaiden kanssa työskentelyyn ovat edelleen liian tiukat, mikä heikentää kokonaiskuvan selvittämistä. Aikaisemmin käytössä ollut avoin ja kynnyksetön asiointi ei ole enää juuri mahdollista ja digitaalinen asiointi on lisääntynyt runsaasti, mikä ei palvele kaikkia työnhakijoita. Resurssit tulisi keskittää eniten tukea tarvitseviin ja huomioida heidän tuen tarpeensa.

Tutkimusten mukaan parhaiten toimivia työvoimapolitiikan välineitä ovat ammatillinen työvoimakoulutus, oppisopimuskoulutus ja yksityisen sektorin palkkatuki. Oppisopimuskoulutus toimii hyvin kaikenikäisten kohdalla. Uusi omaehtoisen opiskelun mahdollisuus on myös osoittautunut hyvin työllistäväksi osaamisen kehittämisen väyläksi.

Työvoimapoliittisen järjestelmän rakenteellisena vaikeutena on, että kovin monimutkaisen lainsäädännön vuoksi voi käydä niin, että työtön ei pääse sellaiseen koulutukseen, joka parhaiten edistäisi hänen ammatillista kehittymistään. Voi käydä niin, että etuuden menettämisen pelossa ei voi ollenkaan kehittää osaamistaan, tai niin, että tulee ohjatuksi sisällöllisesti epätarkoituksenmukaiseen työvoimapoliittiseen koulutukseen. TE-toimiston asiantuntijoiden on tärkeää tuntea hyvin myös työnantajien osaamistarpeet, jotta he osaavat auttaa osaamisen tarvitsijoita ja osaajia kohtaamaan toisensa.

Tulisiko koulutusjärjestelmää kehittää vastaamaan paremmin työelämän vaatimuksia, jotta myös osatyökykyiset huomioidaan tasavertaisina työnhakijoina?

Työnhakijan osaaminen ja asiantuntemus tulee aina olla keskiössä – ei se, onko hänellä jokin rajoite. Valitettavasti työelämän ennakkoluulot ja asenteet esim. ikääntyviin työnhakijoita tai osatyökykyisiä henkilöitä kohtaan näkyvät edelleen. Tärkeintä on tiedottaa tarjolla olevista tukimuodoista ja vahvistaa eri oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä, sillä uusia osaajia valmistuu jatkuvasti. Yhteistyön käynnistäjän rooli on usein oppilaitoksilla, mutta yhteyden saaminen työnantajiin voi olla haastavaa, jos ei ole tietoa siitä, millaiselle osaamiselle olisi tarvetta. Mikäli oppilaitokset voivat tarjota apua työelämälle osaamisen tunnistamiseen jo opiskeluaikana, sitä nopeammin saadaan ihminen töihin.

Tarvitaanko monialaista yhteistyötä ja miten sitä tulisi hyödyntää, jotta työnhakijan osaaminen ja käytössä oleva työkyky osataan suunnata tarpeita vastaavaan työhön?

Avoin ja ennakkoluuloton dialogi muiden toimijoiden kanssa tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen ja estää päällekkäisen työn tekemisen. Osaamisen kehittäminen suhteessa käytettävissä olevaan työ- ja toimintakykyyn ovat koulu- ja työnantajarajoja ylittäviä teemoja. Kiinnittyminen työelämään, vaikkakin osa-aikaisesti on erittäin merkityksellistä yhteiskunnallisesti ja tuo taloudellisia ja inhimillisiä säästöjä. Monimuotoisen työelämän vahvistamiseksi tarvitaan vuoropuhelua, kaikki emme ole kaikkiin töihin työkykyisiä. Tärkeintä on muistaa, että osaamisen kehittäminen koskettaa yksilöä, työyhteisöä ja yhteiskuntaa. Tarvitaan avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua, mitä yhdessä voitaisiin tehdä asian edistämiseksi, sillä panostukset tulevaisuuden osaajiin hyödyttää kaikkia – kukaan ei yksin voi vaikuttaa kaikkeen.

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Meeri Riihelä
Kuvat: Sinikka Luomala ja Pia Pyötsiä
Piirros: Ida Taalas

Tuettu oppisopimus tarkoittaa oppisopimuskoulutusta, johon on yhdistetty opiskelijan tarvitsema tukimuoto, esimerkiksi työhönvalmennus. Opiskelija on yhä itse vastuussa opinnoistaan, mutta työhönvalmentaja voi tukea esimerkiksi näyttösuunnitelmien laatimisessa, ajanhallinnassa, omien vahvuuksien tunnistamisessa, verkostoitumisessa sekä työelämän pelisääntöjen opettelussa.

– Työhönvalmentaja auttaa opiskelijaa tunnistamaan, mitä tarvitaan, jotta opiskelija voi toimia kyseisessä työssä. Tutkintojen ammattivaatimuksia voi myös olla vaikea hahmottaa yksin tai ne voivat vaikuttaa joskus hieman epämääräisiltä, kertoo työhönvalmentaja Pirjo Pellikka Live Palveluista.

Pellikan mukaan työhönvalmentajan tukea tarvitaan erityisesti näyttösuunnitelmien laatimisessa sekä työtehtävien ja teoriapohjan yhteensovittamisessa. Opiskelija ja työhönvalmentaja voivat esimerkiksi käydä yhdessä läpi tutkinnon osia ja peilata niihin nykyisiä tai tulevia työtehtäviä.

Live Palvelut on tuottanut työhönvalmennuspalvelua esimerkiksi Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan ja Stadin ammattiopiston opiskelijoille. Pellikka kertoo, että molempien kanssa on tehty hyvää yhteistyötä ja esimerkiksi Keudassa saatiin hienoja tuloksia palvelumuotoilun menetelmillä.

– Työhönvalmennuspalvelua palvelumuotoiltiin sekä tilaajan että opiskelijan näkökulmista. Tulokset näkyivät opiskelijoiden valmistumisessa, Pellikka kertoo iloisesti.

Positiivista palautetta työnantajilta

Työhönvalmentaja tekee oppisopimusopiskelijan työpaikalta nimetyn työpaikkaohjaajan kanssa tiivistä yhteistyötä. Työhönvalmentaja voi esimerkiksi kartoittaa yhdessä opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kanssa, minkälaisia tarpeita opiskelijalla on työpisteeseen tai ohjaukseen liittyen. Työhönvalmentaja voi myös tukea opiskelijaa sanottamaan omaa tuen tarvettaan työpaikalla.

Joskus voi olla vaikea löytää työnantajaa, jonka palveluksessa voisi suorittaa kaikki tutkintoon vaadittavat näytöt. Silloin työhönvalmentaja voi etsiä ja muokata oppimisympäristöjä työpaikalla sekä varmistaa yhdessä työpaikkaohjaajan kanssa, että opiskelija todella pääsee tekemään opintojensa etenemisen kannalta oikeita työtehtäviä.

– Voimme miettiä, minkälaisia mahdollisuuksia työtehtävissä on ja miten opiskelijan nykyisiin työtehtäviin saataisiin tehtyä tarvittavia muutoksia. Eräs opiskelija esimerkiksi suoritti ravintola-alan tutkintoa ravintolassa, joka tarjoili ainoastaan buffet-lounaita. Ravintolassa ei voinut tehdä näyttöä annosruokien valmistuksesta, mutta asia ratkaistiin niin, että opiskelija kävi tekemässä näytön toisessa yrityksessä.

Työnantajilta tullut palaute on Pellikan mukaan ollut pääosin myönteistä. Valmennusprosessi pyritään rakentamaan niin, että työhönvalmentajasta tulee luonnollinen osa sitä toimintaympäristöä, jossa opiskelija on. Pidemmillä työhönvalmennusjaksoilla opiskelijan lähimmät työkaverit tulevat työhönvalmentajallekin tutuiksi.

– Oppisopimusjaksot ovat pitkiä. Parhaimmassa tapauksessa koko työyhteisöön saa rakennettua luottamuksellisen suhteen, jossa voidaan tuoda matalalla kynnyksellä asioita esiin. Haasteita puolestaan voi tulla, jos toimintaympäristö ei ole vielä valmis prosessiin tai työhönvalmennuksen kesto on liian lyhyt, Pellikka pohdiskelee.

Työelämässä tarvitaan muutakin kuin ammattiosaamista

Nykypäivän työmaailmassa tarvitaan ammattiosaamisen lisäksi paljon muitakin taitoja. Opiskelijalta voidaan odottaa esimerkiksi vahvoja sosiaalisia taitoja, aktiivista osallistumista työyhteisössä, kehittävää työotetta ja työelämän pelisääntöjen tuntemista. Työelämän muutoksissa vaaditaan myös jatkuvaa oman osaamisen päivittämistä.

–Nykyään puhutaan ammatillisen identiteetin lisäksi osaamisidentiteetistä. Osaamisidentiteetillä viitataan juuri niihin taitoihin, joita opiskelijalla täytyy olla ammattiosaamisen lisäksi. Opiskelijan on esimerkiksi hyvä ymmärtää, mikä merkitys sosiaalisilla taidoilla voi olla työssä pysymisen näkökulmasta, Pellikka pohtii.

Yksinkertaistetusti työhönvalmentajan tärkeintä aluetta on nimenomaan osaamisidentiteetin vahvistaminen, kun taas opettaja tukee pääosin ammatillisen identiteetin kehittymistä. Erityisesti nuorilla korostuu kokonaisvaltaisesti kasvun tukeminen tiiviissä yhteistyössä työpaikkaohjaajan ja ammattiopettajan kanssa.

– Esimerkiksi nuoriso-ohjaajaksi opiskeleva nuori voi siirtyä suoraan opintojensa jälkeen kohderyhmästä ammattilaiseksi. Jos siinä unohdetaan kasvun tukeminen ja keskitytään ainoastaan ammatillisen kasvun tukemiseen, niin voi mennä pieleen. Monialaisella yhteistyöllä ja nuorta itseään kuunnellen päästään yleensä pitkälle, Pellikka summaa.

Oppisopimus

Oppisopimus on työnantajan ja opiskelijan välinen määräaikainen työsopimus, jossa opiskelija saa palkkaa työsuhteen ajalta ja voi opiskella ammatillisen tutkinnon tai sen osia. Opintoja suoritetaan pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien parissa. Työnantaja voi kouluttaa oppisopimuksella uuden tai jo töissä olevan työntekijän. Oppisopimukseen voi saada myös palkkatukea.

Lue lisää oppisopimuksesta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Tuettu oppisopimus

Tuetussa oppisopimuksessa opiskelija saa tukea opintoihin ja työelämään liittyvissä haasteissa. Tuki voi olla työhönvalmennusta tai muuta työllistymistä edistävää tukea, kuten palkkatukea. Työhönvalmentaja voi tukea opiskelijaa esimerkiksi sanottamaan omaa osaamistaan ja ammattivaatimuksia sekä täyttämään opiskeluun liittyviä lomakkeita, kuten näyttösuunnitelmia.

Valmennuksen sisältö räätälöidään opiskelijan tarpeiden mukaan.

Lue lisää tuetusta oppisopimuksesta

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Olen Viivi Kivelä, 29-vuotias itähelsinkiläinen varhaiskasvatuksen opiskelija. Olen aiemmin keskeyttänyt hallintotieteiden opinnot ja työskennellyt eripituisissa työsuhteissa kaupan alalla. Olen kärsinyt toiminnanohjauksen ongelmista, hajamielisyydestä, toistuvasta masennuksesta, ahdistuksesta ja aikaansaamattomuudesta kaikessa mitä olen tehnyt, mutta tänä keväänä asiat ovat alkaneet loksahdella paikoilleen. Löydettyäni netistä Itä-Helsingin Klubitalon opintovalmennuksen laitoin sinne saman tien sähköpostia. Muutamassa päivässä sainkin jo ensimmäisen tutustumiskäyntini.

Olen keskustellut viikoittain opintovalmentajani Ainon kanssa siitä, mitä olen saanut tehtyä, mitä aion seuraavaksi tehdä, mistä asioista toivoisin Ainon muistuttelevan minua tai missä asioissa saatan tarvita tukea. Nämä ”tilannetsekkaukset” auttavat paljon, ja olen havahtunut usein siihen, etten itseasiassa tiedäkään, mikä jonkin työn tarkka palautuspäivä onkaan, tai että minulla on menoa seuraavana päivänä.

To do -listoilleni kuuluvat myös muut tärkeät askareet, kuten hammaslääkäriajan varaaminen, laskujen maksaminen, tukien hakeminen ja niin edelleen.

Korona-aikana talolle ei ole aina päässyt, mutta Klubitalolla on pyritty antamaan minulle ja muille opiskelijajäsenille mahdollisuus hommien tekemiseen talolla niin usein kuin mahdollista, ja olen monena päivänä päässyt yksin yhteen työhuoneeseen opiskelemaan. Klubitalolta myös soitetaan minulle joka aamu kahdeksalta ja kysytään, miten minulla menee, olenko jo aamutoimissa vai tarvitsenko ehkä vielä myöhemmin lisää tukea päivän käynnistämiseen. Hitaina aamuina työntekijä on saattanut olla jopa yli tunnin puhelimessa kanssani varmistamassa, että saan syötyä, puettua, pestyä hampaat ja lähdettyä ulos talosta. Kuten ilmeisesti monilla keskittymishäiriöisillä, ihan vain toisen ihmisen läsnäolo, vaikka hiljaa puhelimessa omia hommiaan tehden auttaa tekemään ne asiat, jotka oli tarkoitus tehdä.

Opintovalmentajani on muistuttanut minua jo ottamistani edistysaskeleista silloin, kun olen kokenut, etten onnistu missään enkä pärjää elämässä. Olen valtavan kiitollinen siitä, miten Klubitalolla minuun on aina jaksettu uskoa.

Toivon suorittavani loput opinnoistani tavoiteaikataulussa ja valmistuttuani meneväni töihin varhaiskasvatuksen opettajaksi. Haaveilen säännöllisistä työajoista, palkallisista lomista, kaiken kaikkiaan ennakoitavasta, turvallisesta arjesta, jossa ei tarvitse Kelan tukien saamista jännittää.

Viivi Kivelä
Opiskelija

Artikkeli on julkaisu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Annemaria Ojanperä

Opintovalmennus tarjoaa aikarajoitteetonta tukea opiskelijoille ja opintoihin pyrkiville, joilla on mielenterveyden haasteita tai muutoin psykososiaalisen tuen tarvetta. Tuki tähtää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Opintovalmennus koostuu yksilövalmennuksesta, vertaistuesta ja oppilaitosyhteistyöstä.

Opintovalmentajan kanssa voi pohtia omia tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Tapaamisissa keskitytään asioihin, jotka jäsen kokee mielekkäiksi tavoitteidensa ja opintojen etenemisen kannalta.

– Opintovalmennuksessa ihminen kohdataan kokonaisena, ei vain opiskelijana tai opintoihin pyrkivänä. Usein opintojen etenemisen esteenä on jokin opintoihin liittymätön asia, joten valmennuksessa voidaan kehittää esimerkiksi vuorokausirytmiä tai vuorovaikutustaitoja. Moni kaipaa tukea myös talousasioissa, kuten tukien hakemisessa, kuvaavat johtaja Tarja Nykänen ja opintovalmentaja Aino Hollo Itä-Helsingin Klubitalosta. Klubitaloja on Suomessa kaikkiaan 23.

Tavoitteena on, että kaikki Klubitalolla tapahtuva työskentely on oppimista ja tukee jäseniä toipumisessa ja muutoksessa. Koko yhteisölle tarjotaan mahdollisuuksia osallistua erilaisiin sisäisiin koulutuksiin ja kursseille. Järjestämme klubitalolaisille koulutuksia myös yhteistyökumppaneiden kanssa.

Opintovalmennuksen avulla Klubitaloilla voidaan helpommin tehdä opinnollistamista ja Klubitalot voivat toimia pedagogisina oppimisympäristöinä. Esimerkiksi osatutkinnon suorittaminen Klubitalolla tai suoritettu hygieniapassi lisäävät jäsenten työllistymismahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskuntaan.

Korona-aikana toiminta on jatkunut keskeytyksettä etänä. Yksilövalmennuksia on pidetty Teamsissa, puhelimitse ja viestitellen. Ryhmätoiminta siirtyi Teamsiin opiskelijoiden omasta aloitteesta heti sulun alettua.

Opintovalmennuksessa olevat jäsenet ovat hyvin moninainen joukko

– Osa jäsenistä vasta pohtii, mitä haluaisi opiskella. Opiskelijoita on kaikilta asteilta aina peruskoulun suorittajista korkeakouluun. Suurin osa heistä on 20–35-vuotiaita nuoria aikuisia, Nykänen ja Hollo kertovat.

Yleisimmät haasteet liittyvät opintojen suunnittelun ja aikatauluttamisen yhteen- sovittamiseen oman voinnin ja jaksamisen kanssa. Monet kokevat yksinäisyyttä ja irrallisuutta opiskelukavereista opintojen viivästymisen vuoksi, mihin Klubitalon vertaisryhmät ja muu yhteisöllinen toiminta tarjoavat lievitystä.

Opintovalmennukseen pääsee ottamalla yhteyttä oman alueen Klubitaloon. Yhteyttä voi ottaa myös suoraan opintovalmentajaan ja sopia tutustumiskäynnin.

Yhteistyötä hyvinvointipalvelujen ja oppilaitosten kanssa

Hyvinvointipalvelujen ja opiskelijahuollon työntekijät ovat tietoisia opintovalmennuksesta ja ohjaavat aktiivisesti opiskelijoita Klubitalolle. Opinnollistamisessa tehdään yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Kokemuksemme oppilaitosten kanssa tehtävästä yhteistyöstä ovat hyviä.

– On palkitsevaa nähdä, miten opiskelijat etenevät opinnoissaan, valmistuvat ja työllistyvät. Opintovalmennus tukee oman näköisen elämän löytämistä. Sen myötä yksinäisyys vähentyy ja itsetuntemus sekä itseluottamus lisääntyvät, Hollo ja Nykänen summaavat.

Alla olevat linkit aukeava uuteen välilehteen.

Lisätietoa: Itä-Helsingin Klubitalo, Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry ja Suomen Klubitalot

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra-lehdessä 1/2021

Teksti: Outi Hedemäki, Nuorten palveluista vastaava, Meriva-säätiö
Kuva: Mediakasvatusseura ry

Meriva sr on Kemissä toimiva sosiaalipalvelujen tuottaja, jolle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritysmerkki. Säätiö toimii valmennuksen, tuetun työllistämisen, kuntoutuksen, koulutuksen, tuotannollisen toiminnan ja terapeuttisen työtoiminnan monitoimiyksikkönä. Merivan toimintaa ohjaavat arvot: toteutetaan asiakasta arvostavaa palvelua olemalla vahva valmennuksen ammattilainen, tuotetaan tuloksellisesti yhteiskunnallista hyvää ja ollaan luotettava ja luova kumppani.

Meriva-säätiö käynnisti nuorten työpajatoiminnan vuonna 2010. Nuorten työpajan kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret, jotka ovat tai joilla on riski jäädä työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle. Työpajatoiminnan strategiset painopisteet tulevat nuorisolaista. Merivan nuorten valmennuspalveluiden kokonaisuus kattaa eri työyksiköissä tapahtuvan työvalmennuksen ja työvalmennusta tukevan yksilövalmennuksen, ryhmävalmennuksen keinoin toteutettavat matalimman kynnyksen starttivalmennukset sekä kuntouttaviin valmennuspalveluihin sisältyvän ryhmävalmennuksen. Työvalmennuksen ja yksilö- tai ryhmävalmennuksen suhde valmennuksen kokonaisuudessa määräytyy asiakkaan palvelutarpeen ja valmennuspalvelun kautta.

Säätiön nuorten valmennuspalveluissa toimiva Mediapaja tarjoaa työ- ja oppimisympäristön media-alan moninaiselta työskentelykentältä. Työpajassa nuori voi harjoittaa mediataitojaan. Näitä ovat erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien dokumentointi (video ja valokuvaus) sekä niiden editointi (oma tuotanto ja tilaustyöt), erilaiset henkilövalokuvaustyöt, somegrafiikka, mediavälitteiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot, sosiaalinen osallisuus ja vaikuttaminen median kautta sekä median käyttö elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukena. Etenkin nuorille vuorovaikutus verkossa asettuu kiinteäksi osaksi arjen kasvokkaisia kohtaamisia ja sosiaalisia verkostoja. Mediapajalle sisään rakennettu mediakasvatus myötäilee sosiaalisen ja kulttuurisen kestävän kehityksen ideologiaa. Nuoret osallistetaan Mediapajan toiminnan suunnitteluun ja arviointiin.

Oppimista tapahtuu kaikkialla, ei vain formaaleissa oppimisympäristöissä Merivan nuorten valmennuspalveluissa osaamisen tunnistaminen tarkoittaa kokonaisuutta, johon kuuluu säätiön valmennusympäristöjen tunnistaminen oppimisympäristöiksi sekä yksittäisille valmentautujille kertyvän osaamisen tunnistaminen ja dokumentointi. Nuorille oppimisympäristön tunnistaminen nostaa esille säätiön tarjoamat mahdollisuudet kerryttää ammatillista perusosaamista. Se myös kuvaa toiminnan sisältöä ja laatua sekä tukee kehittämistyötä. Mediapajan oppimisympäristö on tunnistettu ja tunnustettu, eli valmennusympäristön tarjoamia oppimismahdollisuuksia on verrattu Opetushallituksen hyväksymään Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon perusteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Kyse on opinnollistamisesta, tutkintotavoitteisesta validoinnista.

Yhtä merkityksellistä opinnollistamisen prosessin ohella on se, että osaaminen tulee näkyväksi valmentautujalle itselleen voimaannuttavana elementtinä.

Osaamisen näkyväksi tekemisessä säätiöllä on käytössä Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry:n kehittämä PAIKKO®-järjestelmä. Sen avulla laadittu PAIKKO-osaamistodistus kuvaa ammatillista osaamista, joka on havaittu ja tunnistettu Merivan työvalmennuksessa eri työtehtävissä.

Säätiöllä laaditut oppimisympäristöjen tunnistamisraportit (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Linkki Meriva-säätiön nettisivuille (aukeaa uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra-lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen ikkunaan)

Teksti: Susanna Uusitalo, PAIKKOlaatupäällikkö, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
Kuva: PAIKKO / Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

PAIKKO-järjestelmää käytetään eniten työvalmennuksessa ja nuorten työpajoilla. Sen avulla tunnistetaan erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja toiminnassa havaittua osaamista. PAIKKO-menetelmä voidaan ottaa käyttöön missä tahansa ohjatussa toiminnassa.

Monen työvalmennusasiakkaan ongelmana ovat ongelmat oppimisessa ja vaatimaton käsitys omasta osaamisesta. Tämä saa monet uskomaan, ettei mahdollisuuksia ammatillisen tutkinnon suorittamiseen tai työllistymiseen ole. Osaamistodistuksen avulla tätä käsitystä on mahdollisuus murtaa ja luoda uutta uskoa mahdollisuuksiin kouluttautua ja työllistyä.

Näkymätön osaaminen näkyväksi

Nykyinen osaamisperusteinen ammatillinen koulutus antaisi monelle uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan ja suorittaa ammatillisia tutkintoja. Jos oma käsitys osaamisesta ja oppimiskyvystä on hyvin negatiivinen, hakeutuminen koulutukseen on käytännössä täysin mahdotonta. Siksi tarvitaan keinoja tehdä näkyväksi olemassa oleva osaaminen ja osoittaa sen riittävyys tutkintovaatimuksiin nähden. Tähän tarpeeseen on kehitetty PAIKKO – osaamisen tunnistamisen työkalut.

Näkymätön osaaminen on tehtävä näkyväksi vastaansanomattomalla tavalla.Vain siten on mahdollista muuttaa negatiivista mielikuvaa omasta oppimiskyvystä. PAIKKO on selkeä prosessi, jota on mahdollista seurata tutkintojen perusteista osaamistodistukseen asti. Järjestelmän avulla avataan uusia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat tältä osin luovuttaneet. Menetelmä ei erittele oppijoita erilaisuuden mukaan, vaan antaa jokaiselle positiivista palautetta omasta osaamisesta.

Julkaistut oppimisympäristöraportit tekevät valmennussisällöt näkyviksi

PAIKKO – Osaamisen tunnistaminen perustuu aina tunnistettuihin oppimisympäristöihin. Tämä tarkoittaa toiminnan tarkastelemista tutkintojen perusteiden avulla sisällöllisesti ja arviointikohteisiin perustuen. Osaaminen tulee olla havainnoitavissa tutkinnon suorittamiseen riittävällä tasolla, jotta osaamistodistus on mahdollista laatia. Oppimismahdollisuuksien tunnistamisessa on aina käytössä  valmennusorganisaatiosta riippumaton asiantuntija – kukaan ei tunnista omia mahdollisuuksiaan.

Oppimisympäristöraportit julkaistaan, jolloin kaikki voivat tarkastella oppimisympäristön laatua ja toiminnan laajuutta. Tämä helpottaa oppilaitokseen mahdollisesti hakeutuvien osalta tulevaa henkilökohtaistamisprosessia. Myös mahdolliset tulevat työnantajat saavat nopeasti käsityksen toiminnasta, josta osaamistodistus on annettu. Tämä helpottaa yhteistyötä ja luo luottamusta työvalmennusta tuottavien organisaatioiden, oppilaitosten ja työnantajien kesken.

Kuka hyötyy?

Oppimisympäristötarkastelu on osoittautunut hyväksi tavaksi arvioida valmennustoiminnan tavoitteellisuutta ja sisältöjä. Toiminnan kehittäminen saa lisävauhtia toimintasisältöjen arvioinnista yleisten osaamisvaatimusten avulla. Oman toiminnan näkeminen ulkopuolisin silmin tuo uusia ulottuvuuksia valmentamiseen. PAIKKO-järjestelmään kuuluvien koulutusten ja verkostotoiminnan avulla kehittämistyö saa uutta vauhtia.

Eniten toiminnasta hyötyvät osaamistodistusten saajat, joiden kuvaa omasta oppimiskyvystä ja osaamisesta on mahdollisuus muuttaa. Kun keskitytään saavutetun osaamisen dokumentointiin, jäävät oppimiseen ja toiminnanohjaukseen, työkykyyn tai rajoitteisiin liittyvät seikat vähemmälle huomiolle. Näin vahvistetaan valmentautujan itsetuntoa ja itseluottamusta.

Osaamisen tunnistamisen mallintaminen valtakunnallisesti on tuonut jatkuvan oppimisen palvelut monien uusien ryhmien ulottuville. Oppimisympäristöraportit kertovat toimijoiden mahdollisuuksista ja valmennussisällöistä tavalla, jota ei voi ohittaa.

Osaamistodistuksen ideologiana on positiivinen pedagogiikka, myönteisen palautteen antaminen uskottavasti ja avoimesti. Tätä me tarvitsemme jokainen.

PAIKKO on rekisteröity tuotemerkki, jota hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry.

PAIKKOtiimillä on mahdollisuus myös toimia eri projekteissa osatoteuttajana osaamisen tunnistamisen osalta.

Lisätietoja PAIKKO-toiminnasta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Lisätietoja Keski-Suomen Yhteisöijen Tuen toiminnasta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Marianne Pentikäinen
Kuva: Ida Taalas

Osaamisen kehittäminen kuuluu kaikille. Tukea ja palveluita tulisi olla saatavilla matalalla kynnyksellä tai kynnyksettömästi. Osaamisen kehittäminen välityömarkkinoilla on tarve- ja yksilölähtöistä osaamisen tuottamista.

Työuran aikaisen osaamisen kehittämisen kokonaisuutta tarkasteltaessa korostuvat yleensä oppilaitosten ja työelämän tarjoamat palvelut ja niiden välisen rajapinnan toiminta. Vähemmän huomiota on saanut osaamisen kehittämisen alue, joka sijaitsee avoimien työmarkkinoiden ja työvoiman ulkopuolella olevien välissä. Osaamisen kehittämisen tarpeiden kirjo on välityömarkkinoilla laaja ja tarpeet ovat yksilöllisiä tai kohderyhmäspesifejä.

Välityömarkkinat ovat tarvelähtöisten palveluiden kokonaisuus, joten luontevaksi näkökulmaksi osaamisen kehittämiseen välityömarkkinoilla muodostuu osaamisen tuottaminen. Yksinkertaisimmillaan tämä on sitä, että yksilö pääsee mukaan oppimista edistävään toimintaan.

– Välityömarkkinoita on toistaiseksi tarkasteltu yllättävän vähän oppimisen kehittämisen näkökulmasta, toteaa SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas.

Ahokas tarkasteli osaamisen kehittämistä välityömarkkinanäkökulmasta Sitran rahoittamassa Millä hinnalla -tutkimushankkeessa. Osaamisen kehittämistä hahmoteltiin haastattelemalla eri puolilla maata eri kohderyhmien kanssa toimivaa 13 välityömarkkinatoimijaa.

Asiakkaan tarpeet keskiössä

Keskeistä välityömarkkinoilla on ajatus tarvelähtöisestä tuesta, palveluista ja interventioista. Käytännössä kyse on palveluiden ja tukitarpeiden kokonaisuudesta, joka vastaa ihmisten moninaisiin tarpeisiin ja joka tukee heitä heidän työelämäpoluillaan. Monet palveluista ovat kynnyksettömiä tai matalan kynnyksen palveluita.

Kynnyksetön toiminta tarjoaa osaamisen kehittämisen mahdollisuuden henkilöille, joilla muuten olisi riski jäädä osaamisen kehittämisen ulkopuolelle.

Palvelujen kohderyhmään kuuluvat mm. koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, vammaiset henkilöt,  mielenterveyskuntoutujat, rikostaustaiset ja pitkäaikaistyöttömät työikäiset.

Keskeisiä tuen ja palvelujen tuottajia suomalaisilla välityömarkkinoilla ovat säätiöt, julkiset toimijat, yhteiskunnalliset yritykset. Niiden toimintatavat ja keinot ovat melko yhdenmukaisia.

– Jos ajatellaan, että näillä vaikutuksilla on pidemmän päälle merkitystä ihmisten työmarkkinatilanteeseen, toimintakykyyn sekä osallisuuteen, voi välityömarkkinoilla tapahtuvalla osaamisen tuottamisella olla ymmärrettyä suurempi yhteiskunnallinen merkitys esimerkiksi työllisyysasteen ja kansalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta. Siksi osaamisen tuottamisen ja kehittämisen toimintaan välityömarkkinoilla kannattaa suunnata resursseja jatkossakin ja toimintaa kannattaa kehittää tarttumalla havaittuihin parannusehdotuksiin, toteavat Jussi Ahokas, Iina Santamäki ja Päivi Rouvinen-Wilenius Sitran julkaisemassa Millä hinnalla -selvityksessä.

Tulisi myös varmistaa, että esim. TE-toimisto ja kuntien ohjaavat yksiköt ovat kaikille välityömarkkinoiden kohderyhmille näkyvillä ja helposti saavutettavissa.

Osaamisen kehittäminen merkityksellistä

Toimintaan osallistuneet olivat kokeneet osaamisen kehittämisen pääsääntöisesti merkityksellisenä ja monilla alueilla asiakasmäärät ovat nousseet.

Verkostomainen työote sekä yhteistyö muiden toimijoiden välillä nähtiin yhtenä keskeisenä onnistumistekijänä. Toinen keskeinen tekijä oli pitkäkestoinen tuki ja rinnalla kulkeminen. Rakenteellisista tekijöistä nousi esille yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus, henkilöstön osaamisen tukeminen sekä johdon tuki ja koko organisaation tahtotila.

Kattavaa vaikuttavuustietoa on vielä vähän. Tutkimuksessa tehtyjen haastattelujen pohjalta voidaan todeta, että osaamisen tuottamisen prosessit ovat monin paikoin pitkälle hiottuja, ihmisten tarpeet huomioivia ja asetettuja tavoitteita kohti määrätietoisesti pyrkiviä. Lisäksi pitää muistaa, että minäpystyvyyden tunne ja vahvistuneet voimavarat kantavat ja tukevat yksilön polkua vielä pitkään työjakson tai muun palvelun jälkeenkin.

Tutkimustulosten hyödyntäminen

– Tärkeää olisi osaamisen kehittämisen näkyväksi tekeminen, välityömarkkinoiden osaamisen tuottamisen sanoittaminen ja vaikutusten tieteellinen osoittaminen, toteavat Jussi Ahokas, Iina Santamäki ja Päivi Rouvinen-Wilenius.

– Monet hyväksi todetut käytännöt ja toimintamallit ovat jääneet lähinnä välityömarkkinakentän sisäiseen tietoisuuteen. Toimijat kokevat, että välityömarkkinatoimijoiden osaamisen kehittämisen toimintaa ei hyödynnetä valtakunnallisella tasolla niin hyvin kuin olisi mahdollista, he mainitsevat.

Muutostoiveina julkiselle sektorille tutkimuksentekijät nostavat esille oppilaitosyhteistyön sekä rahoituksen vahvistamisen, tukirakenteiden ja linjauksien uudelleenarvioinnin sekä yhteiskunnallisen toimijuuden tukemisen.

Välityömarkkinoiden osaamisen kehittämistä olisi hyvä tutkia vielä lisää.

– Julkaisun esiin tuomia aiheita voisi vielä jatkossa syventää esim. yhteistyön, asiakaskokemuksen, ja osaamisen toteutumisen osalta. Lisäksi aiheita voisivat olla elämänhallinnan ja minäpystyvyyden vahvistamisen todentaminen sekä kytkös osallisuuden kokemuksen ja elämäntilanteen parantumisen välillä, toteavat Jussi Ahokas, Iina Santamäki ja Päivi Rouvinen-Wilenius lopuksi.

Tutustu Millä hinnalla -selvityshankkeeseen ja siinä tehtyyn julkaisuun (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaisu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti: Opiskelijat ja Joni Ulmanen
Kuva: Joni Ulmanen /Canva

Kysyimme erityisammattioppilaitoksien opiskelijoilta, mitä he odottavat opiskeluiden jälkeen työelämältä. Vastauksia saimme kolmesta ammattiopistosta: Livestä, Luovista ja Spesiasta.

Ida, 19 vuotta, Ammattiopisto Live, Espoo, media-ala

”Ensimmäinen ajatus on, että saisin työpaikan jostain media-alalta. Toinen ajatus on, että perustaisin jonkin firman media-alalle. Siellä voisin tehdä vaatteita, reppuja ja asusteita. Voisin piirtää niihin kuvia ja painattaa niitä sitten firman kautta. Kolmanneksi olen miettinyt tatuointiartistin työtä. Vaikea valita mihin lähteä koulun jälkeen suuntaamaan, mutta haluaisin näistä kaikista asioista kokemusta ja tykkään piirtämisestä tosi paljon. Haluaisinkin tehdä oikeastaan kaikkia näitä kolmea.”

Päivi, 41 vuotta, Ammattiopisto Luovi, Helsinki, media-ala

”Toivon, että media-alasta tulee minulle tavalla tai toisella loppuelämän työ. Minua on aina kiinnostanut kuva monessa muodossa, lapsuuskin meni piirrellessä. Haluan löytää omat vahvuudet ja mitkä ovat juuri ne ”mun jutut” laajalla mediakentällä. Toivon tekeväni monipuolisesti töitä, koko ajan kasvattaen osaamistani, ehkä jopa kouluttautua lisää. Monipuolisuus olisi fyysisesti hyvä juttu, koska graafisen puolen istumatyön vastapainoksi kuvauskeikat toisivat liikettä, mutta myös ADHD-aivoni janoaa vaihtelua ja mahdollisuutta käyttää luovuutta hyväksi. Minulle sopisi työ, jossa voin osin keskittyä rauhassa itsenäiseen tekemiseen, mutta joka sisältäisi kuitenkin sosiaalisuutta asiakaskontaktien ja yhteistyökumppanien myötä. Työkaverit olisivat plussaa, mutta ymmärrän, että tällä alalla työpaikka täytyy ehkä luoda itse.”

Tiia, 18 vuotta, Ammattiopisto Spesia, Turku, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala

”Tulevalta työelämältä odotan uusia työtehtäviä.”

Joakim, 20 vuotta, Ammattiopisto Spesia Turku, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala

”Mukavaa työpaikkaa ja hyvää työelämää.”

Juulia, 19 vuotta, Ammattiopisto Spesia Turku, puhtaus- ja kiinteistöpalveluala

”Odotan tulevalta työelämältä ystävällisiä ja ymmärtäväisiä työntekijöitä. Toivoisin, että pääsisin tekemään uusia asioita, koska uusia asioita on kiva oppia. Riittävästi töitä. Ei liian vähän, mutta ei myöskään liikaa.”

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1-2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)