Järjestöjen resurssit käyttöön uusilla käytännöillä
Vates-säätiön Järjestöt työllisyyden kuntakokeilussa -hankkeessa selvitetään, millainen rooli kolmannen sektorin toimijoilla on kuntakokeilualueiden työllisyydenhoidossa. Osana selvitystä on toteutettu 50 haastattelua eri alueiden järjestötoimijoille.
Teksti: Ruut Uurtimo
Kuva: iStock
Vates-säätiön Järjestöt työllisyyden kuntakokeilussa -hankkeessa selvitetään, millainen rooli kolmannen sektorin toimijoilla on kuntakokeilualueiden työllisyydenhoidossa. Osana selvitystä on toteutettu 50 haastattelua eri alueiden järjestötoimijoille.
Haastatteluissa on selvinnyt, että osassa alueista on löydetty uusia, joustavia käytäntöjä järjestöyhteistyöhön. Järjestökentän vahvuuksia, kuten innovatiivisuutta ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa, on lähdetty hyödyntämään uudella tavalla. Järjestötoimijoita on esimerkiksi koottu verkostoiksi, joissa kehitetään uusia palveluita kuntakokeilun aloitteiden pohjalta. Järjestöt ovat myös kehittäneet laajempaa yhteistyötä muiden palvelujen ja yritysten kanssa, kooten eri tahoja asiakkaan ympärille tarpeiden mukaisesti. Lisäksi on löytynyt uusia malleja tiedonvälitykseen järjestöjen palveluista.
Toisaalta osalla alueista koettiin, että järjestöyhteistyössä on jumiuduttu perinteisiin toimintamalleihin, jotka kangistavat yhteistoimintaa. Esimerkiksi yhteydenpito kuntien ja järjestöjen välillä oli jäykkää, jolloin yhteinen ymmärrys järjestöjen alueellisesta roolista ja palveluista oli ohutta.
– Alueellisia eroja on paljon. Myös esimerkiksi sote-uudistuksen vaikutukset järjestöyhteistyöhön tulevat vaihtelemaan. Nyt tarvitaan ratkaisuja siihen, miten järjestöjen osaaminen saadaan käyttöön kunnan elinvoiman edistämisessä, toteavat työllisyyssuunnittelija Anne Kallio ja hanketyöntekijä Ruut Uurtimo haastattelujen tuloksista.
Uudet onnistumiset alueilla ovat vaatineet aktiivista otetta ja vanhojen käytäntöjen kyseenalaistamista. Seuraavaksi hankkeessa paneudutaan syvällisemmin järjestöjen potentiaaliin alueellisesti yhdessä eri sektoreiden toimijoiden kanssa.
Tavoitteena on tarjota eväitä sen hahmottamiseksi, miten järjestöjen osaamista voidaan parhaiten hyödyntää osana laajaa työllisyyden edistämisen ekosysteemiä, kun työllisyyspalveluita aletaan vuonna 2025 järjestää kuntapohjaisesti koko valtakunnan tasolla.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2022 (pdf aukeaa uuteen välilehteen).