Diagnoosi ei määritä ihmistä – Työpaikka löytyi työhönvalmennuksen avulla

Teksti: Tytti Svetloff
Kuvat: Nita Halonen

Nita Halosen viesti työnantajille ja työyhteisöille on se, että diagnoosi ei kerro ihmisestä mitään. Diagnosoidun sairauden perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, millainen ihminen on tai miten hyvin hän työskentelee.

Nita Halonen on tullut monelle tutuksi TikTokista ja Instagramista nimimerkillä @nitskupitsku. Monet määrittelevät Halosen someaktivistiksi tai -vaikuttajaksi, mutta Haloselle sosiaalisessa mediassa toimiminen on vain yksi vaikuttamisen muoto. Hän on tehnyt viestintäyhteistyötä esimerkiksi Kehitysvammaliiton kanssa. Halonen toivoo, että kehitysvammaiset henkilöt kohdattaisiin yksilöinä, kuten kuka tahansa muu ihminen.

Kouluihin enemmän puhetta eri ammateista

Noin 6-vuotiaana Halosen todettiin olevan autismikirjolla ja myöhemmin hänellä diagnosoitiin myös ADHD. Noin 20-vuotiaana Halosella huomattiin lievä kehitysvamma. Hän kävi ala-asteen suurimmaksi osaksi autismiluokalla ja yläasteen pienluokalla. Halosella ei ollut missään vaiheessa ongelmia koulunkäynnin kanssa. Kuten monella muulla nuorella, suurin haaste teini-iässä oli ammatinvalinnassa.

Peruskoulun jälkeen Halonen päätyi Luovin ammattiopistoon opiskelemaan merkonomitutkinnon, mutta ei kokenut alaa omakseen. Sitä ennen hän oli hakenut lähihoitajaopintoihin.

– Yläasteen lopulla pitäisi kertoa enemmän eri ammateista. Kuulin joistain vaihtoehdoista vasta ensimmäisen yhteishaun jälkeen, hän muistelee.

Omaa urapolkua etsimässä

Tällä hetkellä Halonen työskentelee lastenohjaajana iltapäiväkerhossa. Hän pitää työstään ja on erittäin tyytyväinen elämäntilanteeseensa. Hän työskentelee viitenä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Lisäksi Halosella on mahdollisuus kouluttautua sosiaalialalle työn ohessa.

– Tämä on sopiva paikka minulle. Tällä hetkellä minulla on työsopimus solmittuna lukuvuoden ajaksi, Halonen kertoo.

Halonen löysi lastenohjaajan paikan työhönvalmennuksen kautta. Työpaikka löytyi poikkeuksellisen nopeasti, sillä valmennus kesti vain muutaman kuukauden ajan.

– Pääsin viralliseen työhönvalmennukseen Caritas-säätiön kautta. Tällä hetkellä tapaan työhönvalmentajaani kerran kuussa, kun hän tulee työpaikalleni, Halonen selittää.

Rohkeus menee pelon edelle

Halonen tekee somesisältöjä omalla nimellään ja kasvoillaan. Hän kertoo julkaisuissaan avoimesti omista diagnooseistaan ja elämästään. Moni muu ei olisi valmis jakamaan samoja asioita itsestään yhtä julkisesti.

– Olen aina ollut aika kunnianhimoinen ihminen. Silloin kun olin lapsi, ilmoitin äidilleni, että minusta tulee joku päivä kuuluisa. Kunnianhimo on säilynyt ja samoin jonkinlainen näkyvyyden kaipuu, mikä saa minut somettamaan avoimesti. Olen aina kokenut, että haluan olla jollain tavalla tarpeellinen. Se menee sen pelon edelle, Halonen pohtii.

Nita Halosella on myös selkeä viesti päättäjille:

– Lopettamalla avotyön ja siirtämällä samat ihmiset palkkatöihin saataisiin paljon nykyistä enemmän veronmaksajia, hän ehdottaa.

Avotyöllä eli avotyötoiminnalla tarkoitetaan työtä, jota kehitysvammainen henkilö tekee tavallisella työ- paikalla, mutta hän ei tee sitä työntekijänä vaan sosiaalihuollon asiakkaana. Avotyötoiminnasta on käyty kriittistä keskustelua. On esimerkiksi kyseenalaistettu sitä, että edistääkö avotyö toiminta vammaisten henkilöiden siirtymistä palkkatöihin, vai haittaako se jopa sitä.

Tasapainoista elämää

Halonen kokee saaneensa apua ja tukea silloin, kun hän on tarvinnut sitä. Noin 10-vuotiaana hän osallistui autismikirjon lapsille tarkoitetulle kuntouttavalle leirille, josta hänelle on jäänyt hyvät muistot. Hänet on kohdattu eri palveluissa pääasiassa asiallisesti, mutta välillä on tapahtunut ylilyöntejä:

– Kun joku on lukenut tiedoistani, että minulla on lievä kehitysvamma, he alkavat lässyttää kuin puhuisivat lapselle. Ymmärrän, että he tarkoittavat hyvää, mutta eihän kukaan juttele toiselle aikuiselle noin. Kehitysvamma ei tarkoita missään tapauksessa sitä, että häntä voisi kohdella kuin lasta, Halonen painottaa.

Palkkatöiden lisäksi nuori nainen tekee vapaaehtoistyötä seurakunnan kaupalla asiakaspalvelussa ja vaatemallina. Vaikka Halonen on monessa mukana ja työssäkäyvä ihminen, häntä ei väsytä. Arjen peruspalikat ovat kunnossa ja palautumiselle jää aikaa. Vapaa-ajallaan hän lukee ja pelaa strategiapelejä tietokoneella.

– Tykkään olla menossa ja touhuta jotakin. Minua ei ala väsyttää, se johtuu varmaan siitä ADHD:sta, Halonen toteaa vilpittömästi.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2023, joka ilmestyi vuodenvaihteessa.