Vierasblogi: Uudistuva työelämä ja jatkuva oppiminen

Työelämän muutos on nopeaa, ja usein tehtäviin haetaan henkilöitä, joita luonnehditaan moniosaajiksi. Toisaalta samalla sellaisista työtehtävistä ja työsuhteista, joita aikaisemmin on kutsuttu epätyypillisiksi, on tullut tavanomaisia. Muutos näkyy myös työnhakijoiden arvoissa. Nuoret työnhakijat eivät välttämättä halua kiinnittyä vakituiseen työsuhteeseen tai tiettyyn työpaikkaan. Työn merkityksellisyys korostuu yhä voimakkaammin.

Suomessa puhutaan tällä hetkellä osaajapulasta. Akateemiset asiantuntijatehtävät korostuvat ainakin mielikuvissa, kun puhe on osaajista. Pula käytännön ammattiosaajista vaikuttaa arkeen kuitenkin lukuisilla työpaikoilla esimerkiksi hoiva-alalla tai ravintoloissa. Ammattiopisto Livestä valmistuu runsaasti täsmäosaajia eri ammattialoille ja erilaisiin työtehtäviin.

Valmiuksia siirtyä työelämään harjoitellaan runsaasti jo opintojen aikana, ja yksilölliset erot valmiuksissa voivat olla suuria. Meidän mielestämme on parempi vaihtoehto pyrkiä kiinnittymään ensimmäiseen, vaikka hieman rajatumpaankin tehtävään, kuin pyrkiä ensin saavuttamaan mahdollisimman laaja osaaminen ja hakeutua työelämään ”valmiina”.

Sana valmis on tässä tarkoituksella sitaateissa – sellaista työtehtävää tai ammattia ei tänä päivänä taida ollakaan, jossa tietty koulutus antaa valmiudet toimia ikuisesti.

Oppilaitoksesta saatua tutkintoa tai muuta todistusta osaamisesta kutsutaan toki valmistumiseksi. Me ajattelemme sen tarkoittavan valmiutta ottaa seuraava askel ammatillisen kehittymisen polulla. Ammatillinen perustutkinto on useimmilla aloilla koulutus, joka mahdollistaa alan työtehtävissä aloittamisen ja ammattiosaajaksi kehittymisen kokemuksen karttuessa. Hiljattain uudistunut oppivelvollisuuslainsäädäntö on vaikuttanut kaikissa ammatillisissa erityisoppilaitoksissa siten, että opiskelijat ovat yhä nuorempia. Koulutuspaikkojen määrän ollessa rajattu, priorisoidaan oppivelvollisia erityistä tukea tarvitsevia hakijoita.

Siksi jatkuvan oppimisen merkitys korostuu osaamisen päivittämisen ja sitä työelämässä pysymisen mahdollistajana. Jatkuvan oppimisen uudistus näyttäytyy erityisopetuksen näkökulmasta erittäin tervetulleena rakenteena, jolla voidaan varmistaa etenkin kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden edellytyksiä kehittyä työtehtävien vaatimusten mukana. Muutamien kokemusten perusteella oppilaitoksen ja työpaikkojen yhteistyö tuottaa tuloksia, joilla on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä.

Työn tekeminen ja työelämään osallistuminen on merkittävä tapa osallistua ja kiinnittyä yhteiskunnan toimintaan. Monille työpaikka on myös erittäin tärkeä alusta sosiaalisille kontakteille. Työn ja työelämän ulkopuolelle jääminen on vastaavasti erittäin suuri eriarvoisuutta lisäävä tekijä.

Työkyvyn ja osaamisen johtaminen onkin yhä tärkeämmässä roolissa johtamisen ja esihenkilötyön arjessa.

Oma kokemukseni on, että yhä useammalla työpaikalla on tunnistettu se potentiaali, joka osatyökykyisillä – tai täsmätyökykyisillä – henkilöillä on annettavana. Tämä vaatii usein hieman ennakko-odotusten ravistelemista, mutta lopulta melko pieniä käytännön muutoksia. Ehkä suurin muutos tapahtuu ajattelutavoissa ja puhetavassa. Keskittyminen rajoitteiden sijaan osaamiseen kuulostaa itsestään selvältä, mutta vaatii aktiivisia valintoja ja rehellistä tarkastelua kunkin tehtävän tarpeista.

Parhaimmillaan työnantajan tarpeet ja työntekijän työkyky ja osaaminen kohtaavat. Esimerkiksi työaikajärjestelyt ja tehtävän rajaukset voivat jossakin tilanteessa olla työntekijän kannalta työelämässä pysymisen mahdollistavia tekijöitä. Laajempi kysymys on sitten se, miten joustavasti yhteiskunnan muu tukiverkosto tunnistaa erilaiset tilanteet siten, että työntekijälle ei syntyisi taloudellisia kannustimia jäädä työelämän ulkopuolelle, tai työnantajalle olla rekrytoimatta.

Vaatimukset johtamiselle muuttuvat joka tapauksessa. Koulutuksen arjessa tiedämme, että erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden huomioiminen opetuksen järjestelyissä tukee kaikkien oppimista. Toimisiko tämä sama logiikka myös arjen johtamisessa? Yksilöllinen huomiointi ja tehtävien sovittaminen omaan osaamiseen ja tavoitteisiin ei varmasti heikennä kenenkään sitoutumista. Tavoitteiden, ohjeiden ja prosessien selkeys, tehtäviin perehdyttäminen ja aktiivinen työyhteisöön kiinnittyminen ovat onnistumisen edellytyksiä työpaikalla tapahtuvan opiskelun onnistumisessa. Laajempi yksilöllinen tuen tarve voi tuoda esille sellaisia tekijöitä ja kehittämisen kohtia, jotka helpottavat kaikkien työntekijöiden työtä.

Olemme saaneet olla mukana kehittämässä parempaa suomalaista työelämää työnantajakumppaneidemme kanssa, työpaikka ja -tehtävä kerrallaan. Työskentelemme ensisijaisesti opiskelijan tavoitteiden ja tarpeiden ohjaamana. Usein yhteistyö opiskelijan oppimisen edellytysten rakentamisesta yhdessä työnantajan kanssa johtaa myös edellä kuvattujen työpaikan prosessien tarkasteluun yhdessä.

Opimme tästä oppilaitoksena valtavasti, etenkin siitä millaisiin valmiuksiin keskitymme oppilaitoksessa tapahtuvassa opiskelussa ja työpaikalla tapahtuvaan opiskeluun valmistautumisessa.

Teemme lisäksi yhteiskunnallista vaikuttamistyötä, jonka tavoitteena on monimuotoisuutta hyödyntävä ja inhimillinen työelämä. Uskomme, että vaikuttamalla työn tekemisen olosuhteisiin ja reunaehtoihin laajemmin voimme rakentaa opiskelijoillemme yksilöllisiä, kestäviä polkuja kohti työelämää.

Emme kuitenkaan onnistu tässä yksin. Vates-säätiön rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana ja yhteistyökumppanina on erittäin merkittävä myös koulutuksen näkökulmasta. Onnittelut Vates -säätiölle 30-vuotisesta työstä monimuotoisen ja yhdenvertaisen työelämän edistämiseksi!

Antti Aavikko

Kirjoittaja toimii päivätyössä Ammattiopisto Liven rehtorina. Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudulla toimiva ammatillinen erityisoppilaitos, jossa opiskelee noin 1 400 opiskelijaa. Omassa työssä Antti Aavikon mukaan on parasta mahdollisuus oppia valtavasti sitoutuneen ja osaavan henkilöstön onnistumisten kautta.

Vapaa-ajalla hän harrastaa aktiivisesti kalpamiekkailua. Aavikko pitää myös ruuanlaittoa ja ruuan ympärille liittyvää kulttuuria harrastuksena, joka jäsentää myös koko perheen yhteistä vapaa-aikaa. Uuden oppiminen ja itselle uusien asioiden ymmärtäminen on motivaatiotekijä, joka ohjaa hänen valintojaan niin vapaa-ajalla kuin työssäkin.