Vierasblogi: Uhkia ja mahdollisuuksia

Tarmolaisten kokemuksia korona-ajan etätyöskentelystä

Me Tarmossa Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksessä olemme työskennelleet nyt keäällä pääosin etäyhteyksien varassa. Loikka toimistolta kotikonttoreihin ja kokous- ja asiakashuoneista videopuheluihin on opettanut uutta ja herättänyt monenlaisia tunteita ilosta hämmennykseen ja huoleen.

Videopuhelut ovat osoittautuneet toimiviksi niin työpaikan sisäisinä toimintakanavoina kuin verkostojen kohtaamispaikkoinakin. Kun esteenä ei ole aika ja paikka, olemme saaneet kutsuttua verkostoja koolle jopa entistä helpommin ja laajemmin. Lisääntynyt ruutuaika tuntuu kuitenkin kehossa. ”Aiemmin koin saavani kokouksissa ihmisiltä voimaa, nyt se jää osin tekniikan hallinnan ja tiukan keskittymisen varjoon”. Olemmekin kaivanneet kahvinjuonnin lomassa käytyjä keskusteluja, joissa tutustuu muihin ja kuulee kokouslistaan kuulumattomia ajankohtaisia asioita.

Valmennustyössä olemme havainneet valitettavan tuttua kahtiajakoa. Aktiiviset asiakkaat ovat olleet tässäkin tilanteessa aktiivisia, ja osa on rohkaistunut käyttämään videopuheluja. Heidän kanssaan valmennustyötä on tehty melko lailla tavalliseen tapaan. Kun on tutustuttu ja laadittu suunnitelmat kasvokkain, on asioiden eteenpäin vienti ja seuraaminen toiminut etäyhteyksin.

Uusien asiakkaiden kohdalla olemme kokeneet, että etäohjauksessa tutustuminen jää ohuemmaksi ja valmennuksessa ei synny ihan vastaavanlaista luottamuksellista ja sitoutunutta suhdetta kuin kasvokkain. Myös yhteisymmärrys voi kärsiä sanattoman viestinnän puuttuessa. Ja kuinka paljon käytämmekään tukikeinoja suullisen viestinnän ohessa: piirrämme paperille, näytämme asiaa koskevan nettisivun, katsomme osoitteen kartasta, puhumme käsillämme. Tämä haaste on noussut esiin erityisesti maahanmuuttaja-asiakkaiden ohjauksessa.

Etäpalvelun uhkat

Osa asiakkaista on vetäytynyt yhteydenpidosta ja halunnut laittaa valmennuksen tauolle. Tämä on toki ymmärrettävää, ja tilanteet ovat kullakin yksilöllisiä. Osa hoitaa lapsia ja toimii kotiopettajana, osa huolehtii iäkkäistä sukulaisista. Osa on lamautunut. ”’Minun on mahdoton miettiä, mitä tekisin koronan jälkeen, sillä en osaa ajatella edes sitä, mitä haluan nyt tai ensi viikolla”. ”Miten minä pitkään työttömänä ollut voin nyt saada työtä, kun kaikki uudet työttömät menevät edelleni”. ”Turha haaveilla nyt edes työkokeilusta.”

On enemmän kuin ymmärrettävää, että tilanne on työttömän työnhakijan näkökulmasta synkkä ja stressaava. Kriisitilanteet myös kaventavat ajattelua ja näköaloja – meiltä kaikilta. Koemme tähän vastaamisen suureksi haasteeksi. Olemme myös huolissamme asiakkaiden epätasa-arvoisesta asemasta. Valmennuksemme, kuten monen muunkin palvelun saatavuus ja laatu, on nyt monin tavoin sidoksissa asiakkaan digivalmiuksiin ja -mahdollisuuksiin. Vaikka teemme valmennustyötä pääosin puhelimitse, on digiosaaminen tätä päivää, ja koronan jälkeisessä ajassa se tulee olemaan sitä entistä enemmän. Kuilut ihmisten välillä jatkavat kasvamistaan.

Entä mahdollisuudet?

Olemme oppineet, että monia asioita voi edistää etänä, ja se on myös ympäristöteko. Olemme oppineet mm. tehokkaampaa viestintää, uusia IT-taitoja ja työyhteisönä uudenlaista yhteisöllisyyttä. Samaa oman osaamisen jakamishalua ja toinen toista tsemppaavaa työotetta olemme havainneet myös yhteistyöverkostoissamme. Toivottavasti toimimme samoin myös poikkeustilanteen jälkeen. Tulevaisuususkoa vahvistaa positiivinen ajattelu ja viestintä: on uhkia, mutta on myös mahdollisuuksia.

Mitä sinä olet oppinut? Jaetaan kokemuksia ja opitaan yhdessä lisää.
Toivotamme tarmoa ja armoa – molempia tarvitaan nyt.

Tarmolaiset
Johanna Seppänen
Matleena Pekkanen
Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys