Vierasblogi: Ajatusten valtavirtaa muuttamassa

Olen vahvasti järjestöihminen ja minulla on halu muuttaa asioita. Näen myös järjestöt perusrakenteeltaan kykenevinä muutokseen, mikä on iso voimavara. Toiseksi ne kykenevät havainnoimaan yhteiskunnassa alakynteen jääneiden asioita. Vates-säätiö on 30-vuotisen historiansa aikana pureutunut muun muassa vammaisten näkymättömyyteen työelämässä. Hekin jäävät yhä usein katvealueelle.

Kun tulin Mielenterveyden keskusliittoon vuonna 2014, en ollut ollut tekemisissä vammaisten ihmisten kanssa. Toimintamme on linkittynyt useisiin vammaisyhteisöihin, ja sekin puoli elämästä alkoi avautua. Myös mielenterveysasiat olivat itse asiassa minulle vieras maasto. Nykyisin näen paljon yhteistä suhtautumisessa mielenterveyden häiriöistä kärsiviin ja vammaisiin henkilöihin. Heihin liittyvät teemat ovat olleet viime vuosina yhä enemmän esillä ja mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa on saatu häivytettyä, jossain määrin. Vammaisuus puolestaan on alettu nähdä muunakin kuin jonkinlaisena osattomuutena.

Muutos näkyy pitkällä aikavälillä myös asenteissa ja kielenkäytössä. Termistä vajaatyökykyinen on tultu osatyökykyiseen ja nyt uutena käsitteenä puhutaan myös täsmätyökykyisistä. Ne eivät ehkä ole synonyymeja, mutta käsitteiden kirjo avaa enemmän mahdollisuuksia keskustella asioista monitahoisesti. Emme ole vain sitä tai tätä, vaan meissä voi yhdistyä monenlaisia ominaisuuksia.

Aidosti yhdessä

Järjestöissä on ymmärretty, että yksin tekeminen on hölmöä. Yhdessä saadaan aikaiseksi täyteläisempi tarjonta sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Yhteistyöstä puhuminen on kuitenkin mielestäni saavuttanut jonkinlaisen ylärajan. Tarkoitan sitä, että se ei saisi jäädä vain kirjauksiksi, mitä on tehty yhdessä ja missä oltu mukana, jotta voimme sanoa tehneemme yhteistyötä. Eli logot ovat samassa julkaisussa tai vastaavaa. Pitää tavoitella enemmän, oikeasti vaikuttavia tekoja, ei kumppanuuksien suurta määrää erilaisissa hakemuksissa ja listoissa. Kyselyt oman toiminnan tuloksellisuudesta kumppaneille jäävät helposti pinnallisiksi, rasti ruutuun -toiminnaksi. Esimerkkinä ihan oikeasti vaikuttavasta toiminnasta nostan STEA:n rahoittaman Paikka auki -ohjelman, jonka kautta järjestöt ovat konkreettisesti edistäneet todella monen ihmisen työelämään pääsyä, sellaisten, joille ovet eivät muuten ole auenneet helposti.

Näen kyllä monia myönteisiäkin muutoksia yhteen toimimisessa. Vaikuttamisen väylät ovat erilaisia kuin parikymmentä vuotta sitten ja toiminta paljon laaja-alaisempaa. Nykyisin järjestöt eivät toimi vain oman virallisen kohderyhmänsä eduksi, vaan antavat panoksensa toimintaan, jolla autetaan muitakin. Näin ne saavat vuorostaan itse tukea omalle työlleen ja kohderyhmilleen. Yhteisellä toiminnalla ja sitä näkyväksi tekemällä meidän kaikkien ajatusten valtavirta muuttuu pikkuhiljaa. Kuulemme ja näemme enemmän heidän elämästään, joita emme itse tapaa tai tunne, ja kun tiedämme heidän elämästään enemmän, ymmärrämme paremmin esimerkiksi erilaisia syrjäytymisen tai ulosjäämisen syitä. Vierauden tuntu itselle tuntemattomien aiheiden, kuten vaikka mielenterveyden säröilyn ympärillä hälvenee.

Työelämä on yksi merkittävimpiä ympäristöjä, joissa ihmisen arvoa mitataan. Kun vaihdamme kuulumisia jonkun kanssa, usein juuri työ tai sen puute pulpahtaa esiin keskustelussa. Meillä niin yleinen tulosvastuullisuus on hyvin, hyvin kapea tarkastelukulma työhön. Työ on myös ryhmäosallisuutta, ja sillä lunastetaan merkitys päivälle.

Tulevaisuus on erilainen varmasti myös työelämässä. Miten pian työelämäkulttuurimme muuttuu? Koittaako pian se aika, että myös vammaiset ja osatyökykyiset ihmiset nähdään heidän erityistaitojensa ja -osaamisensa kautta, merkittävänä ratkaisuna työvoimapulaan sekä perinteisillä aloilla että uudenlaisten työelämän tarpeiden täyttäjinä?

Olavi Sydänmaanlakka

Kirjoittaja on Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja ja Mielenterveyspoolin puheenjohtaja. Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtajana ja Aseman Lapset ry:ssä. Sydänmaanlakka on toiminut Vates-säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2018 alkaen.

Kuva: Mika Pollari

Vieraskynäkirjoitus on julkaistu Vatesin 30-vuotisjuhlakirjassa Akselin tarina ja 63 muuta kertomusta työllistymisestä. Kirja on tilattavissa Vates-säätiöstä.