Verkkosivujen saavutettavuuden parantaminen voi edistää myös kaikille saavutettavaa työelämää

Vates ja lukuisat järjestöt ovat jo vuosia tuoneet esiin sitä, että sekä fyysisten että digitaalisten palveluiden pitäisi olla saavutettavia kaikille. Esteitä ja hidasteita osuu matkan varrelle monessa kohtaa, olipa kyse tunnusten hankkimisesta palveluun kirjautumisessa tai TE-toimistossa tai muussa virastossa asioimisesta. EU:n saavutettavuusdirektiivi velvoittaa pian yhä useampia toimijoita Suomessakin tekemään ainakin verkkosivunsa saavutettaviksi, mutta riittääkö se?

Jos tarkastellaan työllistymistä edistäviä palveluita ja toimintoja, on aloitettava jo opinnoista. Oman unelma-alan opintoihin pääseminen ei välttämättä onnistu ainakaan helposti. Korkeakouluopiskelun saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota ja sitä on kehitetty mm. korkeakoulujen yhteisessä OHO-hankkeessa. Toisen asteen opinnoissakin on usein mahdollisuus henkilökohtaiseen tukeen, ainakin erityisoppilaitoksissa ja henkilöillä, joilla on erityisen tuen tarpeen päätös. Ulkopuolelle jäänee silti vielä joukko ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole saaneet apua oppimisvaikeuksiensa tai muun opinnoissa etenemistä hidastavien ongelmien tunnistamiseen. Saati sopivien, oppimista helpottavien keinojen etsintään. Hankkeissa on kehitetty myös tapoja, joilla tuen tarve ja keinot siihen vastaamiseen tehdään entistä näkyvimmiksi. Tähän keskityttiin muun muassa OTE-kärkihankkeen alueellisessa Fokus-hankkeessa.

Olemme Vatesissa pohtineet työelämän saavutettavuutta monelta kantilta. Olemme miettineet, mitä kaikkea siihen kuuluu ja osaammeko huomioida kaikkea, mitä se voi tarkoittaa. Ihmisten kokemukset ovat korvaamaton tapa saada selville, mitkä ovat suomalaisen työelämän suurimpia kipukohtia, jotka estävät esimerkiksi liikuntavammaisen, kuulovammaisen, lihas- tai neurologisesta sairaudesta tai mielenterveyden ongelmista kärsivän työllistymisen tai työssä pysymisen. Toistammeko liikaa samoja kliseitä ja tuomme esiin keinoja, jotka eivät oikeasti ole se tärkein avain työpaikkojen ovien avaamiseen? Työolosuhteiden järjestelytuki, osatyökykyisen henkilön palkkatuki, työhönvalmentajan tai työkykykoordinaattorin tuki…Oivia tukikeinoja on, mutta entistä useammin saamme viestiä, että olisi lähestyttävä työnantajia osaaminen edellä. Mahdolliset tuet tulevat vasta sitten, jos niitä edes tarvitaan.

Työelämän saavutettavuutta miettiessä voisikin nostaa useammin esiin myös tämän näkökulman: vammaisilla ja esimerkiksi käsien motoriikan heikkoutta omaavilla on taatusti kertynyt sellaista osaamista digipalveluista, jota harvalla muuten on. He tietävät, milloin ja miksi jokin verkkopalvelu on saavutettava. Näkövammainen henkilö osaa sanoa, milloin pdf on luettavissa ruudunlukuohjelmalla. Ja miten tehdään alt-teksti kuviin somessa, jos halutaan tavoittaa yhä useampia asiakkaita.

He osaavat kertoa kansankielellä, mitä kannattaisi tehdä, jotta yhä useampi pystyisi käyttämään vaikkapa ison yrityksen verkkokauppaa. Ja elleivät osaa, valmiudet ja motivaatio opetella ovat suuret, koska itse he eivät välttämättä pärjää ilman ruudunlukuohjelmaa tai joutuvat poistumaan sivuilta, joissa on liikaa liikkuvia, vilkkuvia tai epäselvästi nimettyjä elementtejä. Näin voi käydä näkövamman ohella silloin, jos on keskittymisen ongelmia tai neurologisia häiriöitä.

Niin oppilaitokset, TE-toimistot, Ohjaamot, Kela kuin työnantajatkin, etenkin paljon rekrytoivat, hyötyisivät siitä kokemustiedosta, jota vähintään kymmenillä tuhansilla eri tavoin vammaisilla henkilöillä on palvelujen käytöstä – tai mahdottomuudesta käyttää niitä. Aivan, määrä on suuri, ja jos pienikin osa tästä joukosta saisi olla kehittämässä palveluita ja yritysten sivuja, potentiaalisia käyttäjiä ja asiakkaita olisi monella yritykselläkin reilusti enemmän. Ja käyttäjänäkökulmaansa tarjoavilla olisi töitä, jossa heidän erityispiirteistään olisi suuri apu.

Kati Savela-Vilmari
viestintävastaava/suunnittelija