Vaasa palkittiin Esteetön kaupunki -kilpailussa
Vaasa sai kunniamaininnan osallistumisestaan Job Shadow Day -kampanjaan vuonna 2015. Job Shadow Dayn lisäksi Vaasa sai kiitosta siitä, että se aikoo tulevana kesänä huomioida esteettömyyden kesätöissään.
Vaasa sai kunniamaininnan osallistumisestaan Job Shadow Day -kampanjaan vuonna 2015. Job Shadow Dayn lisäksi Vaasa sai kiitosta siitä, että se aikoo kesällä 2016 huomioida esteettömyyden kesätöissään.
Vaasa tuli neljänneksi Euroopan laajuisessa Esteetön kaupunki -kilpailussa. Palkinnot jaettiin Brysselissä 8.12.2015. Vaasaa edustivat kaupunginjohtaja Tomas Häyry, vammais- ja esteettömyysasiamies Tiina Mäki ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Anne Salovaara-Kero.
Access City Award -kilpailu innostaa kaupunkeja parantamaan esteettömyyttä julkisissa paikoissa. Vuodesta 2010 alkaen järjestettyyn kilpailuun osallistui 48 kaupunkia useasta kymmenestä maasta. Voiton vei tänä vuonna Milano.
Vaasalla on ollut tärkeä osa Job Shadow Day-tapahtuman levittämisessä Suomeen. Ensimmäisen pilootin järjesti ruotsinkielinen työpaja Föregångarna vuonna 2014. Seuraavana vuotena Vaasa oli ensimmäinen joka laajensi tapahtuman kaksikieliseksi ja kuului muitenkin vilkkaimpiin niistä seitsemästä alueesta, joilla Job Shadow Day järjestettiin. Vuonna 2015 65 työn seuraaja ja lähes 30 organisaatiota osallistui tapahtumaan, joka kattoi 17 paikkakuntaa. Job Shadow Day tulee Irlannista, Suomeen sen toi Vates-säätiön projekti Aktivera resurser. Vates koordinoi eurooppalaista päivää Suomessa, mm. vakuuttamalla työn seuraajia.