Uusia kasvoja Vates-säätiössä

Uutinen
Julkaistu 07.03.2019

Annemaria Ojanperä aloitti määräaikaisena viestintäsuunnittelijana, Meeri Riihelä KeKo:n hankeharjoittelijana.

Vates sai vahvistusta tiimiinsä maaliskuun alussa, kun Meeri Riihelä (HuK) aloitti hankesihteerinä KeKo-hankkeessa. Annemaria Ojanperä puolestaan aloitti määräaikaisena viestintäsuunnittelijana viestintävastaava Tiina Jäppisen jäätyä opintovapaalle. Viestintävastaavan sijaisena toimii Kati Savela.

Meerille Vates on tuttu paikka entuudestaan, sillä hän työskenteli täällä viime vuonna korkeakouluharjoittelijana viestintätehtävissä. Tällä hetkellä kotimaista kirjallisuutta ja viestintää opiskeleva Meeri on opintojensa loppusuoralla, ja on iloinen työstään KeKo-hankkeessa. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa hankkeen viestintää ja tapahtumien käytännön järjestelyä.

KeKo – kehittämisen koordinaatiohanke (2017-2019) on STEAn rahoittama. KeKo kokoaa alueittain yhteen työllistämistä hoitavat kolmannen sektorin toimijat sekä auttaa ja tukee näiden yhteistä kehittämis- ja projektityötä.

– Työskentelyni Vatesissa viime vuonna auttoi minua hahmottamaan, minkälaista työtä haluan ja voin tehdä. Lisäksi ehdin jo kaivata tätä lämminhenkistä ja ammattitaitoista työyhteisöä. Nyt, kun toimenkuvani on tällä kertaa erilainen, minusta on hienoa tarttua uusiin haasteisiin, Meeri iloitsee.

Annemarialle on ehtinyt jo kertyä monipuolista kokemusta viestinnästä, markkinoinnista ja yhteiskuntasuhteista useiden vuosien ajalta, sekä Suomesta että ulkomailta. Ennen Vatesia hän työskenteli viestintätehtävissä Autismisäätiössä.
Viestintä on yksi Vatesin ydintoimintamuotoista, koska kyseessä on asiantuntijaorganisaatio, jonka työ on hyvin tieto- ja asiantuntijaperusteista ja verkostomaista. Viestinnällä on keskeinen rooli pyrittäessä edistämään vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden kuntoutusta ja työllistymistä.

– Olen todella innoissani uudesta työstäni, Annemaria kertoo. 

– Olen taustaltani yhteiskuntatieteilijä, joten koen Vatesin yhteiskunnallisesti merkittävän toiminnan parissa työskentelyn erittäin mielekkääksi. Vatesin työ tasavertaisuuden ja osallisuuden edistämiseksi työmaailmassa edustaa arvomaailmaa, jonka jaan. Työhöni kuuluu viestinnän tehtäviä laidasta laitaan, muun muassa monikanavaista sisällöntuotantoa.

Jaa somessa