Sukellus järjestöviestintään innostaa

Olen Eveliina, ja aloitin järjestöavustajana Vates-säätiöllä 31.3.2025. Työpestini on STEA-rahoituksen tukema, Paikka Auki -työpaikka. Työtehtäviini kuuluu pääosin monipuolista järjestöviestintää.
Olen valmistunut keväällä 2023 medianomiksi, graafiseksi suunnittelijaksi Lahden Muotoiluinstituutista. Viime vuosina olen työskennellyt painettujen lehtien sekä digitaalisten oppimateriaalien parissa.
Visuaalinen viestintä ja suunnittelu ovat vahvuuksiani, ja olen innoissani päästessäni kehittymään myös kirjallisessa viestinnässä Vatesin remmissä. Odotan innolla sukellusta järjestöviestinnän ja -työn yhteiskunnallisesti tärkeään ja moniuloitteiseen maailmaan.
Vates-säätiön edistämät asiat ovat merkityksellisiä myös itselleni. Työkulttuuri ja sen muutokset työkyvyn, ihmisten erilaisten lähtökohtien ja elämäntilanteiden näkökulmasta kiinnostavat minua. Omasta jaksamisesta ja omista voimavaroista huolehtiminen on ollut tärkeässä roolissa elämässäni viime aikoina.
Viihdyn vapaa-ajalla luonnossa liikkuen ja välillä myös luontoa valokuvaten. Maalaan vesiväreillä sekä harrastan sirkusta. Tykkään välillä lukea historiallisia romaaneja ja uppoutua menneestä ajasta kertoviin tarinoihin. Myös historialliset aiheet ja ympäristöt kiinnostavat ja viehättävät minua.
Olen ollut innoissani uudesta työstä ja mahdollisuudesta kehittyä viestijänä Vatesin asiantuntijoiden kanssa. Työilmapiiri on vaikuttanut turvalliselta, inhimilliseltä ja avoimelta. Minut on otettu erittäin lämpimästi vastaan ja olen kokenut oloni tervetulleeksi.
Eveliina Hertsi
järjestöavustaja