Miksi vammaisten henkilöiden työllistämisen edistämiseen on vaikea löytää vastauksia?

Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämistä edistävä toimijakenttä on mielenkiinnolla, mutta myös kasvavalla huolella, seurannut viimeaikaista kehitystä. Palvelut, lainsäädäntö ja rakenteet eri tasoilla ovat menossa uusiksi, eivätkä kaikki ehdotetut muutokset työllisyydenhoidon kannalta ole saaneet vastaansa pelkkiä hurraa-huutoja. Mihin suuntaan työllistymiseensä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuudet ovat lopulta kääntymässä? Kehitys sisältää osin ristiriitaisia viestejä.

Valas-lainsäädäntö, palkkatukiuudistus, Työkanava, pohjoismainen työvoimapalvelumalli – siinä alkua luettelolle uudistuksista, jotka heijastuvat välittömästi tai epäsuorasti työllistymisen mahdollisuuksiin ja käytäntöihin. Samaan aikaan yhteiskunnallisten yritysten kehittäminen on vahvassa myötätuulessa ja niiltä odotetaan kovasti uusia työpaikkoja myös vammaisille ja osatyökykyisille. IPS-malli on tulossa Suomeen ja se tuo hyvän lisän valmennukseen ja ohjaukseen, mutta yhtä kaikki laadukkaatkaan palvelut eivät riitä, jos luvassa ei ole töitä. Palkalla ja työsuhteessa.

Kehityksen ristiriitaisia tuulia

Vates-säätiön julkaisussa Ilmiöitä osatyökykyisyyden ympärillä Antti Teittinen kirjoitti vammaisten työllisyyden lyhyestä historiasta. Teittinen on ollut toimittajana myös 2021 ilmestyneessä Vammaiset ihmiset kansalaisina -kirjassa, missä Jari Lindh kirjoittaa vammaisten työmarkkinakansalaisuudesta. Miten vammaiset on nähty ja nähdään työelämässä, mitä kenties on tulossa – tästä piti ottaa selvää.

Työ on perusoikeus. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Työ itsessään kuntouttaa. Näitä argumentteja mekin tällä kentällä toimivat ammattilaiset käytämme perusteluna sille, miksi kaikki kyvyt olisi saatava käyttöön ja vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt osaksi aivan samoja työmarkkinoita kuin kaikki muutkin, ja vielä samoilla ehdoilla.

Henri Koskinen pohtii artikkelissaan (Sosiologia 1/16) työelämän yksilöitymistä. ”Työ tulee yhä enemmän osaksi persoonaa ja persoona valjastetaan osaksi työtä”. Kehitys on hänen mukaansa vienyt siihen, että työ on lopulta pääasiassa yksilön itsensä valinta. Työnteon reunaehdoille asetetaan vähemmän tai erilaisia vaatimuksia. Samaan aikaan hän esittää, että ”paradoksaalista kyllä, samalla työ saa entistä suuremman merkityksen kansalaisuuden merkittäjänä: työ on yhteiskuntaan osallistumisen ensisijainen keino”.

Tästä herää heti useita mielikuvia siitä, miten tämä selittäisi osaltaan mm. vammaisten työllistymisen haasteita. Otetaan esimerkiksi vaikkapa vammaiset yrittäjät. He ovat itse korostaneet, että he ovat ensisijaisesti yrittäjiä, eikä vammaisuuteen liittyvät seikat ole siinä arjessa kuin marginaaliroolissa. Mutta entä he, joille yrittäjyys on ollut ainoa vaihtoehto työllistymisen kannalta? Omasta harrastuksesta on ehkä tehty työ. Olemme lukeneet kommentteja, että tekemällä työtä voin maksaa yhteiskunnalle takaisin niitä palveluja, mitä olen saanut ja näin olen osa yhteiskuntaa. Syntyy merkityksellisyyden tunne.

Jari Lindh puolestaan miettii palkkatyön luonnetta teoksessa Vammaiset ihmiset kansalaisina. Itsekin aloitin tämän kirjoituksen vahvalla palkan puolustuspuheella. ”Palkkatyö ja työmarkkina-asema nähdään keskeisinä yksilön ja yhteiskunnan suhdetta välittävinä siteinä”. Palkkatyökeskeisyys on hyvin vallitseva ajatus muutoinkin ja siihen liittyy paljon poliittista hallintaa Lindhin mukaan. Hän kuitenkin kysyy, mitä vaihtoehtoja hyvinvoinnin ja osallisuuden lähteisiin olisi.

Siis hetkinen. Pitääkö sittenkin pyrkiä pois palkkatyöstä? Ei kai nyt vielä, kun ei sinne ole kunnolla vielä päästykään, varsinkaan kehitysvammaisten kohdalla. Ja jos muualla aletaan puhua siitä, että työmarkkinakansalaisuutta määrittävät kohta muuta asiat kuin palkka, kulkevatko vammaiset sitten tässäkin suhteessa vastavirtaan tai jälkijunassa? Eikö tässä ole selvä ristiriita? Mitä ovat vammaisten ja osatyökykyisten työmarkkinakansalaisuuden ehdot ja mahdollisuudet jatkossa? Millaisille työmarkkinoille he ovat liittymässä?

Työkykyyn liittyvät pohdinnat keskiössä

Osatyökykyisyyden käsite ei ole yksiselitteinen. Sen positiivisuutta tai negatiivisuutta on pohdittu pitkään. Keskustelu juontaa juurensa edelleen työkyvyn käsitteeseen, joka toimintakyvyn käsitteen parina on myös jatkuvan tarkastelun kohteena. Vammaisten ja osatyökykyisten kohdalla Lindh esittääkin ratkaisuksi työkykypolitiikka-termiä, jotta pääsisimme paremmin käsiksi vammaisten työllistymisen edistämisen suuntauksiin ja kehittymiseen.

Työkykypolitiikan termillä Lindh yrittää etsiä ratkaisua sille, miten tähän mennessä (ja yhä edelleenkin) vammaiset ja osatyökykyiset on niputettu yhteen johonkin lukuisista eri marginaaliasemista tai aliedustetuista ryhmistä. Työkyvyn yksilöllistäminen voisi tarjota tähän uuden vastauksen, vaikkakin viime vuosien ohjelmissa ja ns. kärkihankkeissa edelleen näkyy vahva kategorisoiminen, koska ne on erikseen nimetty juuri osatyökyisten työllistämisen ohjelmiksi. Eli sama paradoksi, minkä Koskinen nostaa esiin artikkelissaan, näkyy tässäkin. Meidän tuntuu olevan kaikista pyrkimyksistä huolimatta yhteiskunnan tasolla hyvin vaikea päättää, pitäisikö vammaisten ja osatyökykyisten työkykyä ja työllistymistä käsitellä yksilöiden kautta vai yhteen niputettuna massana.

Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu kelpaavan kaikille. Vastuuta siirtyy tätä kautta vammaisille ja osatyökykyisille itselleen, jotka järjestelmän syövereissä yrittävät selvittää niitä ehtoja ja mahdollisuuksia, joilla heillä olisi mahdollista liittyä työmarkkinoihin edes jotenkin yhdenvertaisella tavalla. Kuulostaa vaikealta tehtävältä kenelle tahansa.

Työmarkkinoista tulevaisuuden työtehtäviin

Jos työmarkkinat itsessään elävät omien lainalaisuuksiensa vankeina ja työn merkitys ja rooli on pitkäkestoisten pohdintojen takana, nopeita ratkaisuja haluavien on käännettävä katseensa toisaalle. Mitä vastauksia voisimme kenties löytää tulevaisuuden työtehtävistä? Vates-säätiön webinaarisarjassa Tavoitteena työllistyminen pohdimme mm. tulevaisuuden ammattinimikkeitä kiertotalouteen liittyen. Ehdotusten joukossa oli esim. kierrätyspromoottori, uusiomateriaalikäsittelijä ja uusiohyödyntäjä. Näitä ammatteja ei siis vielä ole olemassa. Kiertotalous laajasti ymmärrettynä on ajateltu olevan yksi niistä toimialoista, joka voisi työllistää monipuolisesti myös vammaisia ja osatyökykyisiä henkilöitä.

Työelämän rakenteita syytetään usein melko kankeiksi ja jatkossa työelämän isoja haasteita onkin, miten rakenteet ja käytäntö saadaan paremmin tukemaan toinen toisiaan. Voisiko vammaisten henkilöiden työmarkkinakansalaisuus hypätäkin osittain yhden vaiheen ohi? Ei kiinnitytä vahvasti pelkkään palkkatyöhön vaan hypätään suoraan erilaisiin itsensä työllistämisen tapoihin, alustatalouden hyödyntämiseen, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työn uuteen liittoon kulkematta lähtöruudun kautta.

Mitä se tarkoittaisi etuuksien, palvelujen ja tukimuotojen kannalta? Osana sosiaaliturvauudistusta pohditaan työn ja mm. eläkkeen yhteensovittamista. Lineaarinen malli ei ota edetäkseen ja sen valmistuminen on jälleen uudessa vastatuulessa. Mitä vaihtoehtoja meillä on käytännössä saada helpotuksia ja uudistuksia käyttöön niin, ettei aina tarvitse mennä ns. raskaimman kaavan kautta, eli jos uudistus ei ehdottomasti vaadi uutta lainsäädäntöä, voisiko asian vain tehdä ja toteuttaa? Olemmeko siihen valmiita?

Miten voimme ammattilaisina tukea Lindhin esittämää ajatusta siitä, miten tukea tarvitsevat henkilöt pystyvät luomaan ehkä useita kertoja uudelleen oman työkykynsä? Lupaus siitä, että näin toimimalla paikka työmarkkinoilla löytyy, olisi pystyttävä lunastamaan. Pettymysten tuottaminen kerta toisensa jälkeen saisi vähitellen olla loppuun käyty tie, niin inhimilliseltä, taloudelliselta kuin yhteiskunnalliselta kannalta.

Kaija Ray
kehittämispäällikkö
Vates-säätiö

 

Lähteet:

Koskinen, Henri: Uusi talous ja vanhat rakenteet: Työelämän uudet epävarmuudet ja perustulo. Sosiologia 1/2016. Nettiartikkeli luettu 11.5.2022.

Lindh, Jari: Vammaisten työmarkkinakansalaisuus poliittisena ongelmana. Teoksessa Vammaiset ihmiset kansalaisina (maksullinen kirja). Toimittaneet Teittinen, Antti, Kivistö, Mari, Tarvainen, Merja ja Hautala, Sanna. Vastapaino 2021.

Korhonen, Anne, Lindberg, Jukka, Ray, Kaija, Pentikäinen, Marianne ja Riihelä, Meeri (toim.) Ilmiöitä osatyökykyisyyden ympärillä. Vates-säätiö, Helsinki 2021. 
–uutinen julkaisusta
–tilauslomakkeelle (hinta 20 e + postikulut)

Kuvituskuva: Rodeo