Tutkimus ja kehittäminen

Mielenterveys ja työ

Mielenterveyden haasteet työelämässä näkyvät myös työkyvyttömyyseläkkeissä

Mielenterveysongelmien lisääntyminen työelämässä on nykypäivän yhteiskunnassa kasvava huolenaihe. Viime vuosina niiden esiintyvyys ja vaikutukset työelämässä ovat lisääntyneet. Pahimmillaan mielenterveysongelmat voivat johtaa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen.
Julkaistu 16.05.2024
Lue artikkeli

Tulosperusteinen hankinta on mahdollisuus, mutta vaatii huolellisuutta ja asiakastarpeiden ymmärrystä

Tulosperusteinen työllisyyspalvelujen hankinta on ajankohtainen aihe TE25-uudistuksen lähestyessä. Uudistukseen sisältyvä rahoitusmallin muutos ohjaa kuntia tarkastelemaan palvelujen työllisyysvaikutuksia aiempaa tarkemmin. Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen tuoreessa selvityksessä kerättiin tietoa siitä, millaisilla tulosperusteisilla malleilla yhteiskunnallisilta yrityksiltä hankitaan työllisyyspalveluja ja millaisen mallin he näkevät toimivimpana.
Julkaistu 01.03.2024
Lue artikkeli

Ekosysteeminäkökulman soveltaminen työllistämispalveluihin

Ekosysteemin käsitteestä on tullut toisiinsa kytkeytyvien toimijoiden kokonaisuuksia kuvaavana metaforana vakiintunut osa niin tutkimus- kuin kehittämistoiminnan ammattisanastoa. Käsitteestä on myös johdettu useita eri sovelluksia, joiden suomenkielisistä versioista liiketoimintaekosysteemin, innovaatioekosysteemin ja yrittäjyysekosysteemin käsitteet lienevät käytetyimpiä. Aina ei silti ole aivan selvää, mitä hyötyä ekosysteemikäsitteen käytöstä on tai miten ekosysteemit eroavat esimerkiksi jo aiemmin paljon puhutuista verkostoista.
Julkaistu 24.01.2024
Lue artikkeli

Skenaariot järjestöjen rooleista työllisyydenhoidossa

Järjestöt työllisyyden kuntakokeiluissa -hankkeessa on ollut tavoitteena hahmottaa vaikuttavia järjestölähtöisiä työllisyydenhoidon malleja työllisyyden kuntakokeiluissa. Hankkeen aloituksen jälkeen päätetyt rakenteelliset uudistukset työllisyydenhoidossa, ovat laittaneet palaset uudelleen liikkeelle. Työllisyydenhoidon järjestämisvastuu siirtyy kunnalliselle tasolle, jolloin jokainen syntyvä työllisyysalue voi luoda omat alueelliset käytäntönsä. Niin kuin kuvitella saattaa, alueet ovat hyvin erilaisia, eikä yksi malli mitenkään sovi jokaiselle alueelle.
Julkaistu 12.01.2024
Lue artikkeli

Miten kuntoutushakemus ratkaistaan?

Ammatillinen kuntoutus tukee työssä jatkamista tai työhön paluuta silloin, kun työkyky on heikentynyt eivätkä muut keinot riitä. Kysymyksiin kuntoutushakemuksesta vastasi Ilmarisen kuntoutuspäällikkö Mari Kyyhkynen.
Julkaistu 08.08.2023
Lue artikkeli

Kolmannen sektorin työllisyydenhoidossa tulevaisuus

Työpoliittisen aikakauskirjan 1/2023 artikkelissa Anne Kallio ja Ruut Uurtimo erittelevät kolmannen sektorin tulevaisuutta työllisyydenhoidossa. Kolmas sektori tuottaa työllisyydenhoitoon liittyviä palveluja pääasiassa heikossa työmarkkina-asemassa oleville. Kallio ja Uurtimo hahmottavat kolme skenaariota.
Julkaistu 08.06.2023
Lue artikkeli

Tietoa työnantajalle: etuudet ja palvelut osatyökykyisen henkilön rekrytoinnin tukena

Työnantajat voivat saada monenlaista tukea ja apua osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen. Alla pähkinänkuoressa tietoa tukimuodoista, joita on mahdollista hyödyntää osatyökykyisten henkilöiden palkkaamisessa.
Julkaistu 03.02.2023
Lue artikkeli

Tiesitkö, että järjestöt voivat toimia kumppanina monella tavalla?

Vatesin aluetoiminta teki kyselyn TEM:n TE-palvelupiloteille ja STM:n valtionavustushankkeille. Kyselyssä kartoitettiin järjestöyhteistyötä Työkykyohjelmassa ja järjestöjen roolia palvelumallin kehittämisessä..
Julkaistu 30.12.2022
Lue artikkeli

Palvelujen joustavuus parantaisi vammaisten yhteiskunnallista osallisuutta

Elisabeth Hästbacka selvitti tutkimuksessaan Equal participation in society? Perspectives on the opportunities of persons with disabilities in Finland vammaisten henkilöiden yhtäläisen osallisuuden toteutumista yhteiskunnan eri aloilla. Tutkimus perustui artikkeleihin, joiden perusteella näyttää siltä, että työelämäosallisuus on eniten tutkittu yhteiskunnallisen osallisuuden alue.
Julkaistu 29.06.2022
Lue artikkeli

Muutoksen tuulet puhaltavat työllisyydenhoidossa

Työllisyydenhoidon kenttä on suurten mullistusten keskellä, ja uudistuksia on tulossa lisää tulevina vuosina. Tavoitteena on työllisyysasteen kasvu. Nyt jos koskaan on aika rakentaa yhteistyötä eri toimijoiden ja rajapintojen kesken. Kun eri uudistuksia tehdään samanaikaisesti, on erityisesti kokonaiskuvan muodostaminen tärkeää.
Julkaistu 04.04.2022
Lue artikkeli

Klubitalon opintovalmentaja tukee opinnoissa ja arjessa

Opintovalmennus tarjoaa aikarajoitteetonta tukea opiskelijoille ja opintoihin pyrkiville, joilla on mielenterveyden haasteita tai muutoin psykososiaalisen tuen tarvetta. Tuki tähtää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Opintovalmennus koostuu yksilövalmennuksesta, vertaistuesta ja oppilaitosyhteistyöstä.
Julkaistu 25.08.2021
Lue artikkeli
Lataa lisää artikkeleita