Kierrätysmyymälät – mahdollisuuksia täynnä

Blogi
Julkaistu 19.08.2024
Henrikki ja Anne, erilliset puolivartalokuvat. Toisella ruskeat hiukset ja tumma t-paita, toisela vaaleat hiukset, silmälasit, keltainen neuletakki.

Suomi on kierrätysmyymälöiden luvattu maa. Niitä löytyy ympäri Suomea, on valtakunnallisia toimijoita ja pienempiä paikallisia toimijoita. Valtakunnalliset kierrätysmyymälät keskittyvät pääasiassa suurimpiin kaupunkeihin ja Etelä-Suomeen. Paikallisista toimijoista mainittakoon 4H-yhdistykset ja työttömien yhdistykset, joilla on paikallista kierrätysmyymälätoimintaa.

Kierrätysmyymälät hoitavat useampaa tehtävää alueilla. Ne edistävät kiertotaloutta. Ne myyvät tavaroita ja myös edistävät työllistämistä vaikeasti työllistyville. Ne siis toimivat siinä välikätenä kohti avoimia työmarkkinoita, etenkin osatyökykyisille. Työnantajan kannalta tämä on oiva mahdollisuus työllistää henkilö, jolla on halua olla työelämässä, vaikka osatyökykyisenä. Hän voi antaa erinomaisen työpanoksensa työ- ja opiskelupoluilla.

Kierrätysmyymälöitä ja verkkokauppoja on maakunnittain löydettävissä järjestelmällisesti sivustolla Paikkakunnat | Kierrätyskeskus.com . Sivustolle on kerätty myös toimijoita, joilla ei ole omia verkkosivuja. Kierrätysmyymälöitä tarkasteltaessa kävi myös ilmi, että toimialalla tilanne elää, ja toimijoita on joutunut myös lopettamaan. Toimijoita on poistunut mm. kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuun siirron myötä – laki ei salli kaupallista toimintaa sosiaalityön piirissä (Ylen artikkeli Pietarsaaren kierrätysmyymälän sulkemisesta 27.12.2023).

Pohdimme kierrätysmyymälöiden yhteyksiä järjestötoimijoihin, mutta tietoa on hankalasti löydettävissä. Muun muassa Goodwill-brändin alla toimii laajeneva määrä kierrätysmyymälöitä, jotka eivät suoraan verkkosivuillaan välttämättä kerro järjestöyhteydestä. Osalla järjestöistä on omat verkkokaupat, mutta järjestöt myyvät niillä lähinnä omia tuotteitaan.

Suurella osalla kierrätysmyymälöistä on myynnissä sekalaista tavaraa. Erikoistuneista mainittakoon Otaniemen asumiseen liittyvä kierrätysmyymälä sekä Varsinais-Suomen Recykkeli, joka kunnostaa ja myy pyöriä.

Suomi on järjestöjen luvattu maa ja monet tekevät hyvinvoinnin rakentamisen eteen pitkäjänteistä ja tärkeää työtä. Kierrätysmyymälät tarjoavat useita mahdollisuuksia niin alueille kuin siellä asuville työnhakijoillekin.

Henrikki Hirvonen
kehittämistoiminnan assistentti

Anne Kallio
erityisasiantuntija
työllistymisen ekosysteemit ja aluetoiminta

Jaa somessa