Job Shadow Day toteutti jälleen unelmia
Job Shadow Day järjestettiin tänä keväänä 25.5. Päivään osallistui jälleen suuri määrä yrityksiä ja paljon innokkaita työnseuraajia. Päivän onnistumisesta on tietysti kiittäminen myös työvalmentajia, jotka tekivät suuren työn yhteydenotoissa yrityksiin ja työn seuraajien tukemisessa. Tänä vuonna työtä päästiin seuraamaan yli 140 yritykseen. Työn seuraajia oli työpaikoilla tietojemme mukaan yli 180. Lähes 60 työhönvalmentajaa oli mukana toteuttamassa päivää edustaen noin 40 organisaatiota.
Job Shadow Day järjestettiin tänä keväänä 25.5. Päivään osallistui jälleen suuri määrä yrityksiä ja paljon innokkaita työnseuraajia. Päivän onnistumisesta on tietysti kiittäminen myös työvalmentajia, jotka tekivät suuren työn yhteydenotoissa yrityksiin ja työn seuraajien tukemisessa.
Tänä vuonna työtä päästiin seuraamaan yli 140 yritykseen. Työn seuraajia oli työpaikoilla tietojemme mukaan yli 180. Lähes 60 työhönvalmentajaa oli mukana toteuttamassa päivää edustaen noin 40 organisaatiota.
Mukaan ilmoittautui tänä vuonna useita yrityksiä, jotka olivat mukana ensimmäistä kertaa, mm. IKEA tavaratalot, Plactoco, Pilke -liikuntapäiväkodit, Attendon yksikköjä, Solar Films, SRP Kontti, Powerin myymälöitä, Hämeen kauppakamari ja Museokeskus Vapriikki. Mukana oli myös jo aiempina vuosina osallistuneita mm. Kotimäen Pitotupa, Pogostan Palvelut, Pogostan Hovi, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, Musti ja Mirri -myymälöitä sekä S- ja K-kauppoja.
Kokemukset päivästä olivat positiivisia. Työn seuraajat halusivat tänä keväänä myös kokeilla heitä kiinnostavaa työtä esim. ennen hakeutumista työkokeiluun tai töitä, joita haluaisivat tehdä, mutta jotka eivät ehkä ole fyysisesti mahdollisia.
Koko työelämän kirjo mukana
Päivää toteutettiin tänä vuonna myös hyvin innovatiivisesti. Honkalampikeskuksen toimitalo toteutti Job Shadow Day’n aivan uudella tavalla. Siellä järjestettiin Pop Up yrityksen seuranta. Ropee.fi -yritys toi paikalle tuotantolinjan ja kaikki 16 asiakasta pääsivät kokeilemaan tuotteiden valmistusta.
IKEA-tavaratalot Kuopiossa, Vantaalla ja Raisiossa saivat omat työn seuraajat. Raisiossa työtä seurasi peräti kolme henkilöä. He pääsivät tutustumaan kassapalveluihin, myyntiosastoille sekä logistiikan poimintapalveluun. Kuopiossa työn seuraaja tutustui IKEAn logistiikkapuolen toimintaan ja keräilemään tuotteita robotiikan avulla. Työ vaati keskittymistä ja tarkkuutta ja oli opiskelijan mielestä työtehtävistä paras. Hän pääsi kokeilemaan myös paketointia. Opiskelijan haaveena olisi 6 tunnin työpäivät rutiinitehtävissä, ilman yllätyksiä.
Etelä-Pohjanmaalla Musti ja Mirri -myymälässä vietettiin huikea päivä ja neuvottelut mahdollisesta jatkosta käydään syksyllä.
Pohjois-Karjalasta oli mukana suuri joukko jo ennestään tuttuja yrityksiä, jotka ovat olleet toteuttamassa Job Shadow Day -päivää jo vuosien ajan. Tarjolla oli tutustumista rekkafirman toimintaan ja unelmia toteutui, kun työn seuraajat pääsivät rekan kyytiin apumiehen roolissa mukaan päivän ajoihin. Kuten aiempinakin vuosina, Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toimintaan päästiin tutustumaan tänäkin vuonna ja kokeilemaan mm. tulen sammutusta. Muina paikkoina olivat mm. Ilomantsin kirjasto, Kotimäen Pitopalvelu ja Ilomantsin kunta, jossa työn seuraaja tutustui rehtorin työpäivään. Maatila Piipponen tarjosi tutustumista maatilan töihin. Radio Pogosta kulki edellisvuosien tapaan työn seuraajien mukana. Ohjelma on katsottavissa YouTubesta https://youtu.be/tiLBT86zBmc
Imatran Klubitalon kautta seuraajat pääsivät Työtaito ry:n Tää ja Nää-pajakirppikselle. Attendo Vuokselassa tutustuttiin keittiöapulaisen tehtäviin. Muita paikkoja olivat Imatran seurakunta ja S-Market Imatrankoski.
Ruokolahdella tutustuttiin kunnantalolla toimistotöihin. Mäntsälässä CarPojat/Vianorin korjaamolla päästiin tutustumaan mm. tuulilasin vaihtoihin, autojen korjauksiin ja huoltoihin, sekä korjaamon työkaluihin ja kysymään auton korjauksesta. Vaasassa työn seuraajat pääsivät kurkistamaan teatterin maailmaan, kampaamon ja kotileipomon työpäivään.
Mukana oli myös kampaamoja eri puolilla Suomea ja ainakin osa työn seuraajista lähti kotiin kauniin kampauksen kanssa. Myös FinFerriersin yhteysaluksella oli työn seuraaja, kuten viime vuonnakin.
Tänä vuonna oli aiempaa enemmän tarjolla myös toimistotyön seuraamista. Mm. Tullilla oli kaksi työn seuraajaa, joiden mielestä päivä oli mukava. Tullin työn seuraajat saivat myös vinkkejä työnhakuun liittyvissä asioissa. Myös Vatesin hallituksen jäsenellä SAK:ssa oli työn seuraaja. Ilahduttavaa olikin huomata, että myös ns. toimistotyöt kiinnostivat tänä vuonna enemmän kuin aiemmin.
Kuten aikaisempinakin vuosina, kaikki yritykset eivät valitettavasti saaneet työn seuraajaa. Mutta toivottavasti he kuitenkin ovat mukana ensi vuonna.
Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut, ja työnseuraajat olivat innostuneita. Jotkut heistä mahdollisesti työllistyvät jatkossa yritykseen, jossa olivat työtä seuraamassa, osa ehkä sai kimmokkeen opiskeluun.
Palaute oli myönteistä
Työnantajille ja lähettäville tahoille lähetettiin päivän jälkeen palautelomake. Tähän mennessä vastauksia on saatu 29 yritykseltä ja 21 työvalmentajalta.
Työnantajat kertoivat, että suurimmat syyt lähteä mukaan Job Shadow Day -päivään oli halu antaa mahdollisuus tutustua työhön ja osallistumisen helppous.
”On hyvä, että työnantajille tarjotaan valmis paketti papereitten ja vakuutusten suhteen. Helppo homma meille ja laskee kynnystä tällaiseen osallistumiseen”
Kysyimme myös, muuttuivatko asenteen myönteisemmiksi päivän aikana. Palautelomakkeesta käy ilmi mm., että joissain yrityksissä työskentelee jo osatyökykyisiä henkilöitä. 45 % vastanneita ilmoitti, että päivä muutti asenteita myönteisemmiksi osatyökykyisten osaamisen suhteen, ja 48 % kertoi, että asiaa on vaikea arvioida. Tähän vaikuttanee se, että asenteet ovat jo valmiiksi myönteiset.
”Olin jo lähtökohtaisesti myönteinen asian suhteen ja kokemus varmisti asian olevan näin kuten ajattelin.”
Yli puolet työnantajista oli sitä mieltä, että päivästä oli hyötyä heille.
”Vi var bekväma med dagen och det kändes som om vi hade något gott att erbjuda skuggaren, vilket gjorde det till en givande dag för oss.”
”Meillä on jo osatyökykyinen työssä. Hän sai kokemusta itselleen esitellessään omaa työtään. Yksikön hyötyä vaikea arvioida.”
”Mukava tarjota työmahdollisuus ja toivottavasti antaa myös positiivista esimerkkiä muillekin.#
Vastanneista yrityksistä yli 90 % suosittelee päivään osallistumista ja 62 % ilmoittaa osallistuvansa vuoden 2024 Job Shadow Day´hin, 38 % ei ole ihan varma osallistumisestaan.
Lähettävien tahojen työhönvalmentajista yli 85 % koki, että päivästä oli heille hyötyä. Päivä myös lisäsi yhteistyötä yritysten kanssa ja poikii siten myös jatkopolkuja työn seuraajille.
”Sain tuntumaa siihen, miten tukea kohderyhmäni asiakasta työpaikalla ja että millaista tukea ja ohjausta työnantajat tarvitsisivat.”
Kyselyyn vastanneista lähettävistä tahoista 95 % aikoo osallistua tapahtumaan myös ensi vuonna.
Yritysten kontaktointi koettiin myös helpoksi, koska Job Shadow Day -päivän esite oli tulostettavissa säätiön nettisivuilta ja sen pystyi antamaan työnantajalle käynnin yhteydessä. Myös valmis sopimus helpotti yritysten lähestymistä. Toisaalta toivottiin sopimuksen yksinkertaistamista ja allekirjoitusten hankkiminen koettiin hankalaksi.
”Päivä on ehdottomasti tärkeä. Yritykset lähtevät helpommin mukaan Job Shadow Day -päivään, kun Vates on taustalla.”
Työn seuraajien mielestä päivä oli mukava. He kertoivat oppineensa uusia asioita ja suosittelevat päivään osallistumista myös muille. Osa olisi halunnut työskennellä useamman päivän ja joissakin paikoissa onkin alettu puhua yhteistyön jatkamisesta lähettävän tahon ja yrityksen kesken.