Jatkuva oppiminen – uusi trendi vai vanha juttu?

Jatkuva oppiminen on nyt kaikkien puheessa. Tänä vuonna se on myös Vatesin tapahtumien punaisena lankana. Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille. Myös vammaisilla, osatyökykyisillä ja pitkäaikaissairailla tulee olla oikeus/mahdollisuus kouluttautumiseen, taitojen kehittämiseen ja tukeen työllistymisen tai työssä pysymisen mahdollistamiseksi.

Mitä jatkuvalla oppimisella oikeastaan tarkoitetaan? Onko se ihan uusi juttu vai onko vanhalle ilmiölle nyt annettu nimi? Itsestä ainakin tuntuu, että koko työuran ajan on koko ajan pitänyt oppia ja omaksua uutta.

Eniten työelämää muuttaa teknologian kehitys. World Economic Forumin 2020 tekemän arvion (mukana 26 kehittynyttä tai kehittyvää maata) mukaan tekoäly tulee korvaamaan 85 miljoonaa työpaikkaa, mutta samalla syntyy 95 miljoonaa uuttaa työpaikkaa kadonneiden tilalle vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa osaamisvaatimusten muutosta ja sitä kautta työn ja työn sisältöjen muuttumista. Muutos koskettaa kaikkia, mutta joihinkin aloihin muutos vaikuttaa enemmän.

Oikea osaaminen tulee korostumaan tutkintoja enemmän, koska muodolliset tutkinnot eivät pysy muutoksen tahdissa. Muutokseen sopeutuminen vaatii osaamisen päivittämistä ja osaajapulasta saattaa tulla jopa kasvun este. Oppiminen on yhä enemmän vuorovaikutteista ja kokeilevaa ja se tapahtuu osana ongelmanratkaisutilanteita, osana työtä. Tulevaisuuden työelämäelämätaitoja ovat analyyttinen ajattelu, aktiivinen oppiminen, ongelmanratkaisutaidot ja kriittinen ajattelu.

Itse valmistuin ihan erilaiseen ammattiin kuin missä olen työurani aikana ollut. Valmistuin silloiselta Suomen ensimmäiseltä pankkilinjalta. Pankissa olin muutaman vuoden, mutten kassapalveluissa vaan lakiasiainosastolla tehden tehtäviä, joihin koulutus ei todellakaan valmistanut. Jatkuva oppiminen alkoi siitä. Siellä opin myös sen, että kaikesta selviää.

Siirtyessäni erityishuoltopiirin hallintoon oli edessä jälleen uuden oppiminen. Miten kuntapuoli toimii ja ennen kaikkea uudet termit, mitä ne tarkoittavat. Tietotekniikka muuttui tuona aikana tekstinkäsittelylaitteesta tietokoneeseen – uuden oppimista oli jälleen edessä ja lopulta myös muiden opettamista.

Siirtyminen Vatesiin olikin sitten helpompaa, kun tunsi kohderyhmää osittain, mutta asiantuntijaorganisaatio – apua! Kontaktipinta lopulliseen kohderyhmään oli kaukainen ja asiat abstrakteja – kehitetään, edistetään ja vaikutetaan, siis mitä? Taas oli oppimisen paikka. Oppimisen paikka sekin, ettei voi tietää kaikesta kaikkea, niin kuin aiemmin oli ollut. Ja tietotekniikka kehittyi edelleen huimaa vauhtia.

Koko työurani ajan olen opiskellut työn ohella. Viestinnän perusteet -koulutus ja tiedottajan perustutkinto ovat auttaneet nykyisissä tehtävissä todella paljon – kiitos työnantajan suoman mahdollisuuden opiskeluun. Mutta eniten olen oppinut kyselemällä, tutustumalla aiemmin tehtyyn sekä rohkeasti tarttumalla toimeen ja ratkaisemalla ongelmatilanteita sitä mukaa, kun niitä on vastaan tullut. Välillä pelkkä asiasta puhuminen toisen kanssa on saanut aikaan ahaa-elämyksen – näin se pitää tehdä.

Korona aiheutti taas uuden murroksen työurani loppumetreillä. Siirryttiin etätyöhön, joka tosin oli jo valmiiksi tuttua. Teams korvasi livekohtaamiset, ja sitä alettiin käyttää tapahtumisen toteutukseen ja kokouksiin. Verkon kautta osallistutaan myös koulutuksiin. Uuden oppimista sekin. Ja koko ajan tulee uutta Teams-ohjelman kehittyessä eli oppiminen jatkuu myös yksityiselämän puolella, kun kaikki palvelut siirtyvät verkkoympäristöön. Minä pärjään, mutta miten käy vanhempien ihmisten?

Mahatma Gandhin sanat ovat hyvin osuvat ja sopivat nykyhetkeen hyvin: Live as if you were to die tomorrow. Learn as if you were to live forever. Oppiminen jatkuu!

Marianne Pentikäinen
johdon sihteeri, verkkoviestintä