Hyvää elämää varten – Café Joyeux
Osana Social Firms Europe CEFEC -konferenssia tutustuin Cafe Joyeux -nimiseen kahvilaan Lissabonissa syyskuussa 2024. Se on osa ranskalaista ketjua, joka on perustettu vuonna 2017. Portugalissa ketju aloitti vuonna 2021. Neljän kahvilan lisäksi Portugalissa tehdään mm. catering- tilaustöitä.
Prosessi
Kahvilaan otetaan töihin täsmätyökykyisiä työntekijöitä lähinnä verkostojen kautta. Lisäksi henkilöt voivat hakea itse töihin kahvilaan. Kahden vuoden aikana he oppivat töissä kahvilan perustyötehtäviä sekä työelämätaitoja. Työtehtävät sisältävät muun muassa kahvien tekemisen (Portugalissa on 50 erilaista kahvia opeteltavaksi), kassan ja asiakaspalvelun sekä keittiössä avustamisen tehtävät. Työntekijät tekevät neljän tai kuuden tunnin työpäiviä.
Työ on opinnollistettu. Kahden vuoden jälkeen henkilö valmistuu. Teoreettisia opintoja on sijoitettu kahden vuoden ajalle pieninä palasina kerrallaan. Luentomaista opetusta ei ole, vaan kaikki opetus tapahtuu työssä oppimalla.
Työelämätaidoissa opetellaan mm. kohtaamaan asiakkaita ja kollegoita. Välillä ristiriitojakin voi tulla, mutta ne käsitellään yhdessä työpaikalla ohjaajan ja psykologin avustuksella. Lissabonin neljässä kahvilassa työskentelee kaksi psykologia, jotka tukevat työtekijöitä tarvittaessa sekä työsuhteen alussa. Lisäksi he voivat olla mukana tapaamisissa, joissa on henkilöiden omia hoitotahoja. Psykologien lisäksi vuoroissa työntekijöiden tukena työskentelee ohjaajia.
Ansaintalogiikka
Cafe Joyeux ei saa julkista rahoitusta toiminnalleen. Tulot koostuvat niin yritysten kuin yksityisten antamista lahjoituksista, palvelumyynnistä sekä kahvilan tuloista. Kahvila, jossa vierailimme, toimi vakuutusyhtiön tiloissa. Tilat ovat toimijalle maksuttomat, ja yrityksen henkilökunta käyttää kahvilan palveluita ja käy siellä lounaalla – henkilökuntahintaan tietysti. Kyseinen kahvila on auki vain arkisin sijaintinsa takia. Toinen kahvila, joka sijaitsee keskeisemmällä paikalla, on auki myös viikonloppuisin.
Periaatteena kahvilalla on myös se, että se ei kilpaile hinnalla. Kahvilassa hinnoitellaan tuotteet hieman yleistä hintatasoa korkeammalle hyvän asian vuoksi. Lisäksi kahvila haluaa pitää laadun korkealla, esimerkiksi lounassalaatit tehdään ensiluokkaisista raaka-aineista. Portugalissa ulkona syöminen on verrattain edullista. Maistoin laadukkaan espresson hintaan 0,90 euroa!
Ihminen on keskiössä
Työsuhteet sovitaan toistaiseksi voimassa oleviksi ja työntekijät saavat palkkaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Vaikka ajatus on, että kahden vuoden jälkeen työntekijä jatkaa työskentelyä muissa kahviloissa, hän voi halutessaan jäädä työskentelemään kahvilaan.
Työntekijän perhe otetaan mukaan esimerkiksi vammaisen nuoren työllistymiseen. Perheen kanssa käydään keskusteluja. Tarkoitus on auttaa nuorta itsenäistymään, ja kulkemaan esim. työmatkoja itse. Välillä vanhemmat ovat sanoneetkin, että he eivät itse uskoneet, että heidän lapsensa kykenisi tekemään sellaisia töitä, mitä Cafe Joyeux on heille opettanut.
Työ on tärkeä osaa elämää ja itsenäistymistä. Työpaikka tarjoaa työyhteisön ja sosiaalisen paikan, johon voi tuntea kuuluvansa. Palkka mahdollistaa oman elämän. Sosiaalisen yrityksen arvopohja ja sidosryhmien halu kantaa sosiaalista vastuullisuutta auttaa eteenpäin sekä yksilöitä että yhteiskuntaa.
Mikäli matkustat Lissabonissa, Pariisissa tai muualla Euroopassa, käy tutustumassa itse Cafe Joyeux:in iloiseen palveluun!
Anne Kallio
erityisasiantuntija, työllistymisen ekosysteemit ja aluetoiminta