Etätyö pelasti työuran – lähihoitaja Ilpo Miettinen löysi tavan jatkaa työtä sairauksista huolimatta
Ilpo Miettisen pitkä ura lähihoitajana oli päättyä sairastumiseen. Ratkaisu löytyi ammatillisen kuntoutuksen ja laadukkaan työhönvalmennuksen avulla. Nyt hän tekee hoitotyötä etänä terveyttä kuormittamatta.
Ilpo Miettinen siirtyi työelämään jo 17-vuotiaana. Hän aloitti uransa leipurikondiittorina Savossa. Muutaman vuoden jälkeen hän muutti puolisonsa perässä Varsinais-Suomeen, mutta oman alan töitä ei löytynyt. Edessä oli työttömyys.
Miettisestä oli kurjaa hakea ansiosidonnaista päivärahaa, mutta pankkilaina painoi päälle. Hän meni työvoimatoimistoon, mutta ei saanut taloudellista tukea, koska oli sanonut irti edellisen työpaikan muuton takia.
Samalla aiempi kiinnostus hoitoalaan kasvoi. Miettinen haki lähihoitajakouluun, mutta pettyi, koska ei voinut opiskella työttömyystuella. Hän uskoo olleensa liian omatoiminen, sillä koulutukseen olisi pitänyt hakeutua työvoimatoimiston kautta.
Vanhustyö kutsumuksena
Miettinen ei lannistunut, vaan aloitti opiskelun lopulta aikuisopintotuella ja valmistui kahdessa vuodessa. Valmistumisen jälkeen vakituista työpaikkaa oli vaikea saada. Miettinen teki pitkään määräaikaisuuksia, joita jatkettiin tarpeen mukaan.
Ensimmäisen vakituisen paikan hän sai yksityisessä palvelutalossa ja toimi siellä yli 14 vuotta.
– Alussa palvelutalon omisti yhdistys. Tein kolmivuorotyötä ja työ sekä työpaikka mieluisia. Työssä oli aikaa myös asukkaille ja yhdessä tekemiselle. Taloon tullessa asukkaat pystyivät usein osallistumaan toimintaan avustettuna. Pitkäaikainen hoitosuhde muistisairaiden asiakkaiden kanssa tuntui merkitykselliseltä, hän kehuu.
Kun yksityinen hoivapalveluyritys osti yhdistyksen toiminnan, Miettisen työnkuva alkoi muuttua merkittävästi ja nopeasti.
– Työnantajavaihdoksessa työnkuvaani tulivat mukaan lääkevastuuvuoro ja vastuuhoitajuus, työtahti kiihtyi. Samalla palkka ja etuudet heikkenivät. Sitten tuli lomarahakiista, jossa oli osallisena useita työntekijöitä. Koin työnantajan tietoisesti pidättävän satoja euroja palkoista.
Miettinen ei tyytynyt tilanteeseen ennen kuin lomarahat lopulta maksettiin. Hän uskalsi nostaa asian esiin myös työyhteisön hyvinvointipalaverissa, mutta työnantajavaihdos oli vienyt voimat. Luottamus työnantajaan heikentyi ja vaikutti työmotivaatioon.
– Myös kotona oli ongelmia, erimielisyyttä asioista ja elämän vaikeuksista. Koin, että minulla ei ollut mitään paikkaa, missä saisi nollatuksi itseni. Seurauksena oli ero ja muutto uuteen osoitteeseen.
Uupuminen, sairastuminen ja pysähtyminen
Kahden vuosikymmenen työuran jälkeen Miettinen sairastui ensin masennukseen ja sen jälkeen IBS:ään, ärtyvän suolen oireyhtymään. Ennen tätä hän ei ollut koskaan kamppaillut jaksamisensa tai mielenterveytensä kanssa.
Pitkittynyt kuormitus vei työuupumukseen. Lisääntynyt stressi, työssä kohdatut eettisesti haastavat tilanteet ja arvoristiriidat pahensivat IBS-oireyhtymää. Kotona puolison kanssa oli taloushuolia.
Töissä tuli hetki, jolloin hän ei pystynyt tekemään muuta kuin itkemään. Miettinen kiittää esihenkilöään, joka ohjasi hänet työterveyslääkäriin.
Miettinen jäi pitkälle sairauslomalle ja sai hoitoa työterveyshuollosta. Työhönpaluu tapahtui asteittain osasairauspäivärahan avulla. Työpäiviä ja vastuita vähennettiin, mutta paluu vanhaan työmäärään ei enää onnistunut.
– Olin lopulta yhdeksän kuukautta sairauslomalla. Minulla todettiin syvä masennus, burnout ja jo aiemmin todettu ärtyvän suolen oireyhtymä.
– IBS vaikutti arkeen ja työntekoon. Fyysisessä hoitotyössä ei voi lähteä kesken hoitotilanteen ja jättää muistisairasta asiakasta odottamaan. Sairaus alkoi säädellä elämääni. Mietin aina, missä on lähin vessa ja uskallanko lähteä esimerkiksi kauppaan, Miettinen muistelee.
Kuntoutuksesta uusi suunta
Vuonna 2024 Miettinen haki ammatillista kuntoutusta. Työeläkeyhtiö hylkäsi hakemuksen, mutta Kela myönsi kuntoutuksen loppuvuodesta.
– Hoitoalan työ on fyysisesti ja usein myös psyykkisesti raskasta. Juuri sellaista, johon terveyteni ei enää taipunut, Miettinen pohti.
– Ammatillinen kuntoutusryhmä tarjosi konkreettisia työkaluja ja vertaistukea. Pienessä ryhmässä puhuttiin avoimesti uupumisesta, työelämän vaatimuksista, elämän haasteista sekä omista rajoista. Minulla oli lupa olla vain minä, enkä suorittaja tai perfektionisti, hymyilee Miettinen.
CV:n teko oli tuntunut aiemmin vaikealta. Kuntoutuksessa hän oppi sanoittamaan osaamista uudestaan. Lopulta ohjaaja ehdotti hoitotyötä etätyönä, ja Miettinen otti yhteyttä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen etähoidon esihenkilöihin.
– Kävin haastattelussa ja käynnistä jäi itselleni positiivinen kuva – voisin kokeilla koulutustani vastaavaa työtä sekä mahdollisuuden kokeilla ja oppia uutta, kertoo Miettinen.
Etätyössä sairaus ei haittaa
– Pääsin työkokeiluun Kelan ammatillisena kuntoutuksena. Etätyössä pystyin jatkamaan hoitotyötä ympäristössä, jossa sairaus ei haittaa. Tauot ja wc-käynnit järjestyivät, eikä fyysinen kuormitus ollut samaa luokkaa kuin palvelutalossa tai kotihoidon kenttätyössä, painottaa Miettinen.
Uusi työ vaati silti paljon uuden opettelua. Älypuhelimet, sovellukset, etäyhteydet ja uudet potilastietojärjestelmät olivat hänelle uusia.
– Rauhallinen perehdytys heti alussa ja maltillinen asiakasmäärä auttoivat sopeutumisessa. Aloitin täysin nollasta, mutta tunsin pian olevani osa työyhteisöä.
Kuntoutuksen aikana Miettinen teki vaikean päätöksen. Hän irtisanoutui vakituisesta työsuhteesta palvelutalotyössä ja siirtyi määräaikaisiin etähoidon tehtäviin.
– Päätös oli tietoinen riski, mutta en halua uupua uudestaan. Mikään työ ei ole sen arvoista.
Katse tulevaan
Miettinen työskentelee nyt etähoidossa ja seuraa kiinnostuneena, miten teknologia muuttaa hoitotyötä. Etähoito mahdollistaa hoivan, seurannan ja inhimillisen kohtaamisen uudella tavalla – myös työntekijöille, joiden työkyky on osittain alentunut.
Vaikeista vuosista huolimatta, hän uskoo jälleen tulevaisuuteen. Jatkossa hän haluaisi keskittyä saattohoitoon ja opiskella kuolindoulaksi. Siinä yhdistyisivät pitkä kokemus ja mahdollisuus tehdä työtä arvojensa mukaisesti.
– Olisi aikaa ihmiselle aidosti, aikaa tehdä muutakin kuin perushoitoa, lääkehoitoa ja kirjaamista. Hyvä ja inhimillinen saattohoito on ollut minulle aina sydämen asia.
– Kesällä 2024 en tiennyt, mitä elämästä tulee. Nyt olen päässyt tehtävään, joka onnistuu sairaudesta huolimatta. On pitänyt tehdä paljon töitä itsensä kanssa, mutta niin kauan kuin uskoo itseensä, on aina mahdollisuuksia.
– Tuleva kesä 2026 on työn osalta turvattu etähoidossa – näin on lupailtu. Varmaa se ei toki ole ennen kuin työsopimus on jälleen allekirjoitettu, mutta uskon silti tulevaan.
Teksti: Tiina Jäppinen