Arkistot: E-magazine

Kuvat ja teksti: Kati Savela

Atro Niiniluoto on ollut kahdeksan vuotta palkkatuetussa työssä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa digitointiavustajana. Hänen työnantajansa on oikeutettu palkkatukeen Niiniluodon lievän vamman takia. Hahmotusvaikeuksia kompensoivat kuitenkin poikkeuksellisen hyvä muisti, huolellisuus ja tarkkuus.

36-vuotiaan Atro Niiniluodon arki on koostunut jo vuosia kuuden tunnin työpäivistä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Ulko- ja sisäliikunnan harrastuksiin kuuluvat hiihto, kickbike ja kuntosali, perheen kanssa vietetty aika Helsingin keskustan tuntumassa sekä pyöräily ja verkkokalastus mökillä. Sellaisena hän toivoo elämän jatkuvankin. Niiniluoto on siinä mielessä onnekas, että mieluinen työsuhde on jatkunut vuodesta 2007 saakka, eikä lievä vammaisuus ole vaikuttanut palkkaamiseen tai työn jatkumiseen.

Toisenlaisia esimerkkejä on helppo löytää. Konkreettisimmillaan este työn saannille voi työnantajan puolelta olla se, että työtiloihin ei pääse pyörätuolilla, kuten Niiniluodon eräälle opiskelutoverille kävi. Toisaalta esteellisyyttä on yhä paljon myös asenteissa. Jos työntekijä ei ilman mitään tukitoimia sovellu tehtävään, otetaan sellainen, joka niin sanotusti loksahtaa kuvioon suorin tein.

Toimintaterapia auttoi kuntoutumaan

Atro Niiniluoto syntyi noin kilon painoisena keskosena vuonna 1979. Hänelle jouduttiin kohonneen aivopaineen takia asentamaan shuntti, jonka korjauksen yhteydessä viisi vuotta myöhemmin pojalle tuli lievä vasemman puolen halvaus. Shunttia jouduttiin korjaamaan vielä monta kertaa pojan kasvaessa. Keskosuuden seurauksena Niiniluodolla on todettu suoritusprofiilin epätasaisuutta: toisaalta hahmotusvaikeuksia kommunikaatiossa ja sosiaalisissa tilanteissa sekä arkuutta, toisaalta erittäin hyvä muisti. Hän on myös toimissaan tarkka ja musikaalisesti lahjakas. Poika oppi lukemaan 4-vuotiaana. Niiniluoto on hiljalleen kuntoutunut lievän halvauksen seurauksista niin, etteivät ne haittaa päivittäistä elämää.
Vaikka aivojen toisessa puoliskossa tapahtuisi vakaviakin vaurioita, toinen puolisko voi oppia ottamaan vaurioituneen puolen tehtäviä hoitoon. Näin totesi professori Risto Näätänen Niiniluodon vanhemmille tämän ollessa lapsi.
– Kuntoutusmuotoina kouluikäisenä olivat esimerkiksi toiminta- ja musiikkiterapia. Kehonhallintaa opeteltiin niin sanotussa Futuuri-kerhossa. Minusta tuli siellä myös apuvalmentaja, Atro Niiniluoto kertoo kotonaan Helsingin Töölössä, jossa asuu samassa taloudessa vanhempiensa kanssa. Hän osallistuu kotitöihin ja täysipainoisesti perheen kuluihin.

20-vuotiaana Atro Niiniluodolle tehdyssä psykologin lausunnossa hänen vahvuuksikseen todettiinkin nopea työtapa, silmän ja käden yhteistyö, visuaalinen hahmotuskyky ja visiokonstruktiivinen päättely (näönvaraisen tiedon ja tilasuhteiden hahmottamisen yhdistäminen käsien hienomotoriikkaan). Hänellä on myös hyvä kuulomuisti.

Työllistymissuunnitelma eläkepapereiden sijaan

Peruskoulun jälkeen helsinkiläisnuori suoritti Keskuspuiston ammattiopistossa tietotekniikan perustutkinnon moni- ja vaikeavammaisille. Valmistumisvuonnaan 1999 Niiniluoto oli työharjoittelussa Näkövammaisten keskusliiton tietopalvelussa. Hän kävi myös digitaalisen äänenkäsittelyn kurssin vajaakuntoisille opiskelijoille sekä työhönvalmennuskurssin. Suunta työelämään on siis ollut päättäväinen.

Äiti Ritva Niiniluodon mukaan palkattomia harjoittelupaikkoja on ollut helppo löytää, mutta palkkatyötä ei. Niiniluodolle i ole koskaan esitetty työkyvyttömyyseläkettä vaihtoehtona, kuten monelle vammaiselle esitetään. Koulusta valmistumisen jälkeen hän onkin kuulunut työvoimaan. Sen vuoksi hänelle laadittiin työllistymissuunnitelma TE-toimistossa vuonna 2003.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan Atro Niiniluoto tutustui vuonna 2000, jolloin hän oli työkokeilussa kansanrunousarkistossa digitoimassa aineistoa. Sen jälkeen nuori mies on muun muassa ollut postitus-ja pakkaustehtävissä Invalidiliiton Mäkelän työkeskuksessa ja vammaisia työllistäneessä DIGIPRO-projektissa.

Vuonna 2007 alkoi edelleen jatkuva työ digitointiavustajana SKS:ssa. Viime syksyyn saakka hänelle myönnettiin tukipäätös kahdeksi vuodeksi kerrallaan, mutta palkkatukimäärärahojen niukentumisen takia päätös tehtiin syksyllä vain puoleksi vuodeksi. Nyt palkkatukea on myönnetty vuodeksi, toukokuun 2017 loppuun.

Täsmällisyyttä ja tarkkuutta vailla vertaa

Atro Niiniluodon työtoveri arkistotutkija Risto Blomster sanoo, että palkkatuen ja Niiniluodon työsuhteen jatkoa toivotaan kovasti. Tällä hetkellä työn alla on keruuaineiston digitointi, johon kuuluvat esimerkiksi ihmisten lähettämät myrskykokemukset. Blomster toimii yhteyshenkilönä työsuhde- ja muissa asioissa.
– Atro on todella tarkka työskentelijä. Jos on jotain ongelmaa, hän tulee kysymään. Työn itsenäisyys on jatkuvasti lisääntynyt, Blomster kertoo.

Niiniluodon työnkuva on sama kuin kenellä tahansa vastaavassa tehtävässä SKS:ssa. Täsmällisyys ja tunnollisuus ovat kenen tahansa työnantajan toiveominaisuuksia työntekijöilleen. Lisäksi työtodistusten arvioissa hänet kuvataan sopeutuvaksi, huumorintajuiseksi ja positiiviseksi.

Lisää tietoa ja työllistymisen tukikeinoja

Ritva Niiniluodon kokemuksen mukaan työnantajilla on edelleen epäilevää asennetta, suurelta osin tiedon puutteen takia.
– Pelätään esimerkiksi, että heillä olisi paljon sairauspoissaoloja, mikä ei yleensä ollenkaan pidä paikkaansa. Oppisopimuskoulutuksessa ja sosiaalisissa yrityksissä olisi potentiaalia, kun niitä vain kehitettäisiin ja hyödynnettäisiin oikeasuuntaisesti, hän pohtii.

Muita keinoja parantaa vammaisten ja osatyökykyisten työllistymistä olisi esimerkiksi nykyistä kattavammat työhönvalmentajapalvelut. Työhönvalmentaja voi olla tukena sekä työnhaussa että sinne siirtymisessä. Esimerkiksi työolosuhteiden järjestelytukeen voisi sisältyä työhönvalmentajan tuki. Myöskään työnetsijänpalvelua ei saisi unohtaa.

SKS:ssa ei ole muita palkkatukea saavia työntekijöitä. Monimuotoisen työyhteisön periaatetta ei ole kirjattu strategiaan, vaan henkilöitä palkataan näiden osaamisen ja muun soveltuvuuden mukaan. Työkaveri Risto Blomsterin mukaan Niiniluoto ei ole tarvinnut muita mukautuksia työhönsä kuin selkää tukevan työtuolin – jollaista enemmistö selkävaivaisista suomalaisista tarvitsee joka tapauksessa.
– Lisäksi fysiatri Heikki Levon patisti käymään salilla lihaksiston vahvistamiseksi. Näin olen tehnytkin isän kanssa, Atro Niiniluoto toteaa hymyillen.

Työkyvyn ylläpitäminen voi olla yksinkertaista, kun siihen asennoituu oikein.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2016

Teksti ja kuvat: Kirsi Haapamatti

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Työhönvalmennus eXtra -lehdessä.

Verkostoituminen on työvalmennuskoulutuksen huima lisäarvo, opiskelijat sanovat.

Kati Boijer ja Pia Tikkaoja astuvat puheensorinaa täynnä olevasta luokkahuoneesta kahvion suuntaan ja jatkavat innostunutta keskustelua itsekin. Sedu Aikuiskoulutuksessa Seinäjoella työvalmentajan erikoisammattitutkintoa opiskelevat naiset kertovat kuin yhdestä suusta koulutuksen parhaan puolen:
– Verkostoituminen. Se on parasta. Opiskeluryhmässä on edustettuina monenlaisia ammatteja. On työvoimahallinnon ihmisiä, vammaistyön ammattilaisia, työterveyshuollon asiantuntijoita ja ihmisiä erilaisista hankkeista. Muiden ajatukset ja kokemukset ja niistä keskustelu syventävät opiskelusta saatavaa hyötyä, Kati Boijer listaa.

Työvoimahallinnon parissa työskennellyt, nyt työhönvalmentajana Seinäjoella toimiva Pia Tikkaoja vakuuttaa samaa.
-Yllätyin, miten paljon ajatuksia ryhmän kesken syntyy. Olen osallistunut koulutuksen kaikkiin lähipäiviin, ja se on kyllä kannattanut.

Sedu Aikuiskoulutuksen työvalmentajan erikoisammattitutkinto suoritetaan etäopiskeluna ja lähipäivinä. Opetukseen voi osallistua myös kokonaan verkosta, kuten jotkut kauempana asuvat opiskelijat tekevätkin. Kati Boijer asuu Helsingissä, mutta saapuu Seinäjoelle aina kun mahdollista.
– Olen iloinen, etten hakeutunut koulutukseen Helsingissä. Siellä kaikki osallistujat olisivat työvalmentajia, ja muutenkin samat tutut naamat. Täällä osallistujaryhmä on monipuolisempi ja monialaisempi. On myös ollut kiinnostavaa nähdä ja kokea erilainen toimintakulttuuri. Helsinki on oma maailmansa työmarkkinoiden ja esimerkiksi työharjoittelupaikkojen suhteen, Boijer sanoo.

Työvalmentajat hyvän asialla

Boijer ja Tikkaoja ovat tyytyväisiä koulutuksen antiin myös muutoin kuin vertaisryhmän vuoksi. Boijer aloitti opinnot puolitoista vuotta sitten, Tikkaoja kuluvan vuoden alussa. Koulutuksen sisällöt ovat tuntuneet kiinnostavilta ja hyödyllisiltä omaa työtä ajatellen. Jos jokin tökkii, se on tietenkin tekniikka.
– Etäyhteyden kanssa on joskus ollut ongelmia. Ei kuulu ääntä tai näy kuvaa. Aina on kuitenkin selvitty.

Työvalmentajan ja työhönvalmennuksen Boijer ja Tikkaoja soisivat olevan tunnetumpia. He kokevat, että alan ja ammatin vieraus on ristiriidassa työn tärkeyden kanssa.
– Yrityksissä kaivattaisiin työvalmennusta, jotta henkilöstön jaksaminen turvattaisiin. Työvalmennus voisi olla yrityksille työterveyshuoltoa kevyempi ja tehokkaampi keino puuttua uupumiseen ennalta. Kunpa johtoporras ymmärtäisi tämän paremmin, Kati Boijer pohtii.

Työssään Boijer tekee työnanalyyseja yrityksille. Analyysin tekijä otetaan työpaikoilla useimmiten hyvin vastaan. Onhan tarkoituksena järkeistää työnteon tavat niin, että prosessit olisivat parhaita mahdollisia.
– Joskus on muutosvastarintaa. Ihmiset saattavat luulla, että työanalyysi tehdään, jotta saadaan vähennettyä henkilöstöä. Useimmiten kuitenkin kaikki menee suotuisasti, kun johto on ensin vakuuttunut analyysin tarpeellisuudesta.

Pia Tikkaoja kuuntelee kiinnostuneena, sillä työn analyysit ovat tulossa osaksi hänenkin työnkuvaansa.
– Uskon, että työvalmentajien tarve jatkossa vain kasvaa. Tarvetta on sekä työttömien parissa että työpaikoilla.

Parhaat puolet kaikesta ja kaikista

Työvalmennuksen vastuukouluttaja Paula Mäki-Annala Sedu Aikuiskoulutuksesta sanoo, että opiskelusta otetaan kaikki hyöty irti.
– Opetus on vuorovaikutteista. Käytämme opetusmenetelmiä, jotka mahdollistavat opiskeljan ammattitaidon jakamisen koko ryhmälle. Olemme kouluttaneet työvalmentajia vuodesta 2013, ja vuorovaikutteisesta otteesta opetuksessa on tullut kiitosta. Opiskelijoita on ollut työterveysfysioterapeutista työsuojeluvaltuutettuun ja yksilövalmentajaan. Monipuolisia ammattilaisia.

Työvalmennuskoulutuksen ja tutkinnon parhaina puolina Mäki-Annala pitää alan vakiintumista. “Työvalmennuksen prosessit yhtenäistyvät, ammatillinen identiteetti kehittyy ja verkostoituminen lisääntyy tutkinnon myötä.” Työvalmennuksen erikoisammattitutkintoa tarjoaa tällä hetkellä 17 eri oppilaitosta.

Teksti: Sanna Saastamoinen, Johanna Seppänen

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Työhönvalmennus eXtra -lehdessä.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys on ihmisen asialla. Strategiansa mukaan yhdistys on vakaa ja kuuluva maakunnallinen vaikuttaja, kehittäjä ja yhdistäjä, jolla on syvät juuret ja rohkea katse. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kansalaisten äänen kuuluminen ja järjestötoiminnan elinvoimaisuus ovat sille tärkeitä.

Yhdistyksen toimipaikka sijaitsee Joensuussa ja se toteuttaa tällä hetkellä neljää projektia, joista kaksi keskittyy järjestöjen elinvoimaisuuden tukemiseen ja kaksi työllisyydenhoitoon. Maahanmuuttajatyön näkökulma sisältyy vahvasti kahteen näistä projekteista. Lisäksi yhdistys on mukana toteuttamassa Maahanmuuttajatyökeskus Sillan sekä Kansalaistalon toimintaa. Yhdistyksessä työskentelee noin 25 työntekijää.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen työllisyyshankkeet KAIKU ja KAJO-keskus tukevat pitkään työttömänä olleita ihmisiä työllistymään tarjoamalla heille työhönvalmennusta ja työntekemisen mahdollisuuksia yhdistyskentällä. Asiakkaille tarjotaan heidän tarpeidensa mukaisesti myös mahdollisuuksia ammatillisen osaamisen kehittämiseen. Kun asiakkaan ammatillinen osaaminen ja työllistymisvalmiudet ovat reilassa, auttaa työnetsintä löytämään työpaikan avoimilta työmarkkinoilta.

KAIKU on Euroopan Sosiaalirahaston ja kuntien osarahoittama ja KAJO-keskus on työllisyyspoliittinen hanke. Molempien asiakkaita ovat pitkään työttömänä olleet henkilöt. Pitkittyneen työttömyyden lisäksi KAIKUn asiakkailla on asiakkuus myös sosiaalitoimeen. Asiakkaat ohjautuvat hankkeisiin TE-toimistosta ja kuntien työllisyyspalveluista tai sosiaalitoimesta. Asiakkailla on myös mahdollisuus hakeutua itse hankkeiden palveluihin.

KAIKUn ja KAJO-keskuksen yhteistyöverkosto on laaja; siihen kuuluvat Pohjois-Karjalan TE-toimisto, kunnat, oppilaitokset, yhdistykset toimialasta riippumatta, alueen työnantajat sekä muut työllisyystoimijat. Hankkeet koordinoivat toiminta-alueellaan monenlaisia verkostoja, esimerkiksi työllisyystoimijoiden puolivuosittaisia kehittämispäiviä, työhönvalmentajien verkostoa sekä työnetsijärinkiä.

Mikä räätälöity TOPPIS?

Toppiksella tarkoitetaan työvoimakoulutuksen yhdistämistä palkkatuettuun työhön, jossa henkilö osallistuu koulutukseen työajalla sekä kehittää osaamistaan suunnitellusti työtehtävissä. Henkilön ammatillisen osaamisen kehittämistarpeita vastaava koulutus hankitaan työvoimapoliittisena koulutuksena. Usein kyseessä on tutkinnon osa tai osia.
Räätälöity toppis muodostuu useasta palasesta ja niiden yhteensovittamisesta. Tutkinnon osan suorittaminen räätälöityä toppista käyttäen vaatiikin tahon, joka koordinoi prosessia ja kantaa siitä vastuun.

TOPPIS-prosessin kulku

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys on yhteistyössä Pohjois-Karjalan TE-toimiston, oppilaitosten ja yhdistystyönantajien kanssa kehittänyt räätälöidyn toppiksen malli, jossa prosessin vastuuhenkilönä ja koordinoijana toimii työhönvalmentaja.
Räätälöidyn toppis-prosessin ensimmäisessä vaiheessa asiakkaan ammatillisen osaamisen kehittämistarpeet tunnistetaan, herätetään opiskelumotivaatio sekä kartoitetaan opiskeluvalmiuksia. Sen jälkeen työhönvalmentaja selvittää työnantajalta halukkuutta lisätä työntekijänsä osaamista toppiksen kautta, sekä selvittää yhteistyössä oppilaitoksen kanssa työpaikan, työtehtävien ja työpaikalta saatavan ohjauksen soveltuvuuden tutkinnon osassa vaadittavan osaamisen hankkimiseen. Samalla kartoitetaan tutkinnon osaan valmistavan koulutuksen ajankohta, ja kuinka asiakas pystyisi valmistavan koulutuksen ryhmään integroitumaan. Työhönvalmentaja selvittää TE-toimiston kanssa, onko tutkinnon osan hankkiminen työvoimapoliittisena koulutuksena mahdollista. Mikäli mahdollisuudet koulutushankintaan on, hankkii ELY-keskus asiakkaan tarpeita vastaavan koulutuksen.

Hankintapäätöksen jälkeen työhönvalmentaja kutsuu koolle palaverin, jossa sovitaan kunkin toimijan rooli sekä toppikseen liittyvät käytännöt. Sovitut asiat kirjataan koulutussuunnitelmaan. Tämän jälkeen päästään aloittamaan varsinainen opiskelu. Räätälöidyt toppikset on syytä aloittaa aina riittävän pitkällä orientaatiojaksolla, jotta varmistetaan asiakkaan kiinnittyminen opiskeluihin. Työhönvalmentaja tukee toppiksen suorittajaa koko opiskelun ajan. Tuen määrä on yksilöllinen, ja lähtee toppiksen suorittajan tarpeista. Tutkintotilaisuuksien suorittamisen jälkeen työhönvalmentaja kutsuu koolle loppupalaverin, jossa arvioidaan yhdessä työnantajan, tutkinnon suorittajan, oppilaitoksen ja mahdollisesti TE-toimiston kanssa prosessin etenemistä sekä mahdollisuutta jatkaa opiskeluja.

Työhönvalmentajan rooli ja osaamisvaateet

Työhönvalmentajan rooli räätälöidyissä toppiksissa on keskeinen. Työhönvalmentaja toimii niin sanotusti kulttuuritulkkina työmarkkinoiden, oppilaitoksen, työhallinnon ja tutkinnon suorittajan välillä saattaen yhteen eri toimijat ja niiden ”erilaiset maailmat”. Yksi työhönvalmentajan keskeinen tehtävä on esiin nousseiden asioiden selvittäminen ja toppiksen suorittajan opastaminen haastekohdissa. Toppis-prosesseissa työskennelleen työhönvalmentaja Marika Myllysen sanoin ”työhönvalmentaja varmistaa asioiden rullaamisen jouhevasti eteenpäin”.

Räätälöityjen toppis-prosessien toteuttaminen vaatii työhönvalmentajalta tietopuolista osaamista näyttötutkintojärjestelmästä ja siihen liittyvistä asioista. Prosessin koordinointi edellyttää hyvää organisointitaitoa, kykyä tarkastella sekä sanoittaa ja perustella asioita kunkin toimijan näkökulmasta. Työhönvalmentajalta vaaditaankin prosessin tuntemusta ja siihen luottamista sekä sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Hänellä on tärkeä rooli myös kannustajana, innostuksen ja motivaation ylläpitäjänä. Lisäksi hänellä on oltava taitoa pitää prosessi liikkeessä.

Hyödyt ja haasteet

Räätälöityjen toppiksien toteuttamisen haasteena on monen toimijan ”palikoiden” yhteensovittaminen. Pienemmillä paikkakunnilla haasteena on koulutuksen saatavuus pitkien välimatkojen vuoksi.

Räätälöityjen toppisten toteuttaminen ei siis ole helppoa, mutta asiaa toteuttaneiden työhönvalmentajien ja toppiksen suorittaneiden asiakkaiden mielestä sitäkin tärkeämpää. TOPPIS tarjoaa kevyemmän vaihtoehdon kokeilla opiskelua. TOPPIS-malli on myös taloudellisesti turvallisempi, koska opiskelun saa aloittaa palkkatyössä ollessa. Lisäarvoa sekä toppiksen suorittajan että työnantajan näkökulmasta tuo työhönvalmentaja, joka varmistaa prosessin etenemisen ja auttaa haastavissa tilanteissa. Räätälöidyllä TOPPIS-mallilla suoritettu tutkinnon osa innostaa usein suorittamaan koko tutkinto.
Räätälöity TOPPIS tarjoaa monelle henkilölle ainutlaatuisen tilaisuuden kehittää ammatillista osaamista. Malli tarjoaa mahdollisuuden suorittaa opintoja työelämälähtöisesti, työsuhteessa. Se sopii siis periaatteessa kenelle tahansa. TOPPIKSEN suorittajan lisäksi myös työnantaja hyötyy työntekijän osaamisen lisääntyessä.

Oma ala löytyi TOPPIKSEN avulla

Reetta työskenteli palkkatuella lähiavustajana Pohjois-Karjalan Muisti ry:ssä. TE-toimiston asiantuntija ehdotti työpaikkaa ja Reetta tarttui tilaisuuteen. Uuden kokeilu kannatti, koska omalta tuntuva ala löytyi. Työpaikan lisäksi Reetta tarttui myös toiseen tilaisuuteen; alan opiskeluihin TOPPIS-mallilla työhönvalmentajan tukemana.

Reetta aloitti työt lähiavustajana Pohjois-Karjalan Muisti ry:ssä, jossa hän neljänä päivänä viikossa teki asiakkaiden luona kotikäyntejä ja perjantaisin avusti päivätoiminnan kerhossa. Aikaisemmalta ammatiltaan 38-vuotias Reetta on siivooja, mutta työ oli fyysisesti hänelle liian raskasta. TE-toimiston asiantuntijan kanssa Reetta pohdiskeli uutta alaa. Työpaikan löytymisen jälkeen Reetta pääsi mukaan KAJO-keskus hankkeeseen ja sen tarjoamaan työhönvalmennukseen. KAJO-keskuksen työhönvalmentaja heitti ilmaan ajatuksen lähihoitajaopintojen osatutkinnon suorittamisesta palkkatukityön ohella, mistä Reetta innostui. Käytännön asioiden järjestely työn ja opintojen yhteensovittamisesta sujui helposti työhönvalmentajan kanssa.
– On helpottavaa, että palaset vihdoin loksahtivat kohdalleen ja löytyi sellainen ala, mistä itse tykkään ja mitä pystyn tekemään. Haluaisin suuntautua vanhuspuolelle tai mielenterveys- ja päihdepuolelle.

Reetta koki uusiin tilaisuuksiin heittäytymisen positiivisena ja se toi hänelle vision tulevasta ammatistaan. Tutkinnon osan suorittaminen henkilökohtaistettiin eli suunniteltiin, mitä asioita Reetta opiskelee työtehtävissään, kuinka hän saa niihin ohjausta ja mitä asioita hän opiskelee valmistavassa koulutuksessa. Opiskeluiden eteenpäin viemisessä Reetta sai apua työhönvalmentajalta. Ensimmäisen tutkinnon osan suorittamisen jälkeen Reetta hakeutui suorittamaan tutkinnon loppuun tutkinto-opiskelijana.
– Kannattaa ruveta vaan rohkeasti ottamaan asioista selvää. Välillä itsekin luulin, ettei tästä tule mitään, kun tuntui, etten keksi alaa, mille haluaisin lähteä. Mutta kannattaa lähteä kokeilemaan vaikka jotain ihan uutta!

Teksti ja kuva: Sari Putkonen

Siivouspalvelu Sitruuna on 16 henkilöä työllistävä yritys, joka rekrytoi monen muun yrityksen tapaan ”hyviä tyyppejä”, kuten lievästi kehitysvammaisen Jaana Kääriäisen.

Varkaudessa sijaitsevan Siivouspalvelu Sitruunan omistajalla Minna Asikaisella oli jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään pitkä kokemus työllistämisestä ja erityisesti erityistä tukea tarvitsevien osatyökykyisten työllistämisestä. Niinpä hän on osannut palkata myös omaan yritykseensä työntekijöitä välityömarkkinoilta.

– Olen saanut vaikeasti työllistyvien työllistymistä edistävän Savoset monipalvelukeskuksen kautta hyviä työntekijöitä. He osaavat katsoa, millaisia henkilöitä he lähettävät minulle työhaastatteluun, Asikainen kertoo.

Viimeisin Siivouspalvelu Sitruunaan työhönvalmentajan avulla rekrytoitu työntekijä on 24-vuotias toimitilahuoltaja Jaana Kääriäinen. Lievästi kehitysvammainen Kääriäinen on työskennellyt maaliskuusta lähtien työparin kanssa yrityksen eri tehtävissä, kuten koti- ja muuttosiivouksissa ja kauppakassipalvelussa.

– Jaana on tarttunut kaikkiin eteen tulleisiin hommiin, hän on ollut luottamuksen arvoinen ja tuntee hyvin työelämän säännöt, Asikainen kiittelee.

Eläkkeen ja palkan yhteensovittaminen

Kääriäinen saa määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä, eikä hän ollut työtön työnhakija työnhakua aloittaessaan, joten työhönvalmentajan palveluista oli suuri apu hänen työllistämisessään.

Työhönvalmentajan avulla selvitettiin muun muassa, kuinka paljon Kääriäinen voi ansaita palkkatuloa eläkettä menettämättä. Eläkkeen lisäksi tuloja laskettaessa huomioon piti ottaa myös Kääriäisen asumispalveluiden vertaisarvioijan työstä saama palkka.

Vertaisarvioijan tehtävässä Kääriäinen on ollut muutaman vuoden. Hän haki tähän tehtävään nähtyään vertaisarvioijan työssään omassa palvelutaloasunnossaan.

Sekä Asikainen että Kääriäinen kertovat, että työhönvalmentajan avulla tällainen hieman erikoisempikin rekrytointiprosessi sujui joustavasti. Nyt Kääriäinen on työskennellyt Siivouspalvelu Sitruunassa lähes vuoden ja kertoo tyytyväisenä viihtyvänsä työssään.

Artikkeli on julkaisu Kyvyt käyttöön Välityömarkkinat -eXtralehdessä joulukuussa 2015

Teksti ja kuva: Sari Putkonen

Työhönvalmentaja ottaa kopin työnhakijasta ja saattaa hänet eteenpäin työelämään. Näin kuvailee Laptuotteen työhönvalmentajapalvelua Jorma Eronen, joka työskentelee huoltotoimen johtajana Kiinteistöhuolto Lyijysellä. Eronen kollegoineen on käyttänyt työhönvalmentajapalvelua useammankin työntekijän palkkaamisessa.

Lappeenrannassa yli viisikymmentä henkeä työllistävän Kiinteistöhuolto Lyijysen asiakaspäällikkö Malla Seppä kertoo, että KH Lyijynen käyttää rekrytoinnissa apunaan Laptuotteen työllistämispalvelua. Työhönvalmentaja Veikko Lantan kanssa yhteistyö näyttääkin sujuvan mutkattomasti.

– Varmaan se alkoi niin, että Lantta otti meihin yhteyttä ja kertoi Laptuotteen palvelusta. Jos me nyt tarvitsemme siistijäpuolelle työntekijää, käännymme ensimmäiseksi Lantan puoleen, Seppä toteaa.

– Heidän esiseulansa läpäisseet työnhakijat vastaavat hyvin meidän toiveitamme. He tietävät, kuka meille sopii.

Hyvä henki etu myös liiketoiminnassa

KH Lyijysellä yrityksen vahvuutena pidetään ammattitaidon lisäksi sen perheyritysmäisyyttä ja rehellistä meininkiä. Kuulumiset kysellään, se joka tuntee asian, neuvoo muita ja uudet työntekijät otetaan hyvin ja opastaen vastaan.
– Panostamme perehdytykseen, meillä sallitaan erilaisuus ja epäonnistuakin saa, Seppä toteaa.

Yrityksen ilmapiiri heijastuu myös ulkoisiin asiakkaisiin.
– Pyrimme säilyttämään asiakkaisiin henkilökohtaisen suhteen. Se kantaa pitkälle liike-elämässäkin, Eronen muistuttaa.

Erosen ja Sepän asenteissa näkyy kokemus välityömarkkinoilta palkkaamiseen.
– Sieltä löytyy ihan uskomattomia kykyjä, jotka eivät vielä ole löytäneet omaa paikkaansa elämässä. Terveiseni muille yrittäjille on, että kannattaa kokeilla, Eronen suosittelee.

Myös Laptuotteen kautta KH Lyijyselle huoltomieheksi tullut Antti Takkinen vaikuttaa tyytyväiseltä. Uusi ura kiinteistöhuoltoalalla alkoi Lantan pakeilla Laptuotteen työhönvoimapalvelujen avulla.
– Nyt opiskelen töiden ohessa kiinteistönhuoltajan perustutkintoa. Paperit saan käteen puolentoista vuoden päästä.

Artikkeli julkaisu Kyvyt käyttöön Välityömarkkinat -eXtra -lehdessä joulukuussa 2015

Teksti: Anne Korhonen

Hyvin hoidettu rekrytointi kantaa yrityksessä pitkälle. Työhönvalmennus on tehokas, turvallinen ja kestävä rekrytointitapa. Työhönvalmentaja tukee osatyökykyisen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan työllistymistä.

Rekrytointiin voi saada jopa ilmaista apua ja tukea työhönvalmentajalta. Työhönvalmentajalla on verkostojensa kautta tiedossaan monia hyviä työntekijöitä, jotka voivat olla työnantajien kaipaamaa työvoimaa kiirehuippuihin tai kasaantuviin työtehtäviin.

Työhönvalmentaja tuntee työllistyjäasiakkaansa osaamisen ja pystyy antamaan oikean kuvan työllistyjän työkyvystä. Työhönvalmentajilla on hyvät verkostot, joiden kautta voidaan hankkia taustatukea niin työllistyjälle kuin työyhteisöllekin rekrytoinnin onnistumiseksi.

Työhönvalmentaja tukee rekrytoitavan henkilön työtehtävien räätälöinnissä, auttaa työtehtävien suunnittelussa ja perehdytyksessä sekä erilaisten tukien hakemisessa.

Työhönvalmentaja auttaa tukien hakemisessa

Yhteiskunta tarjoaa työnantajalle monenlaisia tukimuotoja, jotka mahdollistavat ja alentavat työnantajan kynnystä solmittaessa työsuhdetta vammaisen tai osatyökykyisen henkilön kanssa.

Työnantaja voi saada erilaisia tukia myös silloin, kun työntekijä halutaan pitää töissä vammautumisesta tai sairastumisesta huolimatta.

Työhönvalmentaja auttaa näiden tukien hakemisessa sekä työnantajaa että työntekijää. Työhönvalmentajan tuki jatkuu työntekijälle ja työnantajalle niin pitkään kuin tarpeellista.

Mistä työhönvalmennusta saa?

TE-toimisto tai työvoiman palvelukeskus ja KELA voivat esimerkiksi hankkia palvelun omalle asiakkaalleen. Myös eläkevakuutusyhtiöt ja liikenne- ja tapaturmavakuutusyhtiöt hankkivat työhönvalmentajien palvelua. Työhönvalmentajapalvelu voi olla myös erilaisten työllistymisprojektien toimintaa ja useat oppilaitokset tarjoavat sitä nuorille työelämään pääsyn tueksi.

Positiivinen erityiskohtelu rekrytoinnissa erilaisuuden hyväksi on sallittua. Palkkaamalla osatyökykyisen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan tuot työyhteisöösi monimuotoisuutta. Yhteiskuntavastuu konkretisoituu näin pienissä teoissa omassa työssäsi!

Lisätietoja: www.työhonvalmentaja.fi

TYÖHÖNVALMENTAJA

• Etsii sopivan työntekijän
• Kartoittaa työnantajan kanssa työntekijälle sopivia työtehtäviä
• Räätälöi työtehtäviä tekijän taitojen mukaisiksi
• Perehdyttää työntekijän työyhteisöön
• Osallistuu työtehtävien opettamiseen
• Tukee työyhteisöä vammaisen työyhteisöön tuloon
• Avustaa työnantajaa tukien hakemisessa
• Tukee työntekijää palkan ja sosiaalietuuksien yhteensovittamisessa

PALKKATUKI

• Haetaan TE-toimistosta. Harkinnanvaraista: työsuhteeseen tai oppisopimuskoulutukseen.
• Palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen
• Palkkatuki koostuu perusosasta ja lisäosasta
• Perusosan suuruus on 32, 46 euroa päivässä (vuonna 2013)
• Lisäosan suuruus vaihtelee
• Palkkatuki voi olla jopa 75 % palkkakustannuksista, kun tuella palkattavan henkilön työllistymistä vaikeuttaa vamma tai sairaus.
• 10 kuukautta kerrallaan
• Oppisopimukseen koko jakson ajaksi
• 24 kuukautta, jos vamma tai sairaus heikentää palkattavan työllistymistä
• www.mol.fi – työnantajan palvelut – palkkatuki ja muut tuet

TYÖOLOSUHTEIDEN JÄRJESTELYTUKI

• Voi korvata vammaisen tai sairaan henkilön tarvitsemia välineitä tai työpaikan ulkoisiin olosuhteisiin tehtäviä muutoksia, jotka ovat välttämättömiä työnteon kannalta
• Tukea voi saada myös toisen työntekijän apuun määräajaksi.
• www.mol.fi – koulutus ja ammatinvalinta – vamman tai sairauden
• vaikutus työllistymiseen

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön eXtra-lehdessä 2013: VATESin extrajulkaisu yritysten Hr-henkilöille

Teksti: Maarit Kumpulainen, hanketyöntekijä, osuuskuntavalmentaja
Osallisuutta osuuskunnista -ESR-hanke / Kiipulan ammattiopisto

Osuuskuntia on ollut olemassa kautta aikojen; niiden avulla on työllistetty ihmisiä, järjestetty palveluita, luotu jäsenten etuja puolustavia yrityksiä vastaiskuksi monikansallisille suuryrityksille. Lama-aikoina osuuskuntien suosio on kasvanut, kasvukausina toiminta pienentynyt ja osuuskuntia lakkautettu. Tämä kertoo ihmisen oikeudenmukaisuuden kaipuusta, joka nostaa päätään vaikeina aikoina.

Oikeudenmukaisuus, yhteisöllisyys, yhteistyö sekä jäsenten edut ja oikeudet ovat osuuskuntatoiminnan kulmakiviä. Jäsenten velvollisuus on osaltaan huolehtia, että jokainen saa oikeudenmukaista kohtelua. Osuuskunta vastaa jäsenten yhteisistä eduista. Voitontavoittelu ei ole päätavoitteita, mutta toki toiminnan tulee olla kannattavaa ja tuloksellista. Kannattamaton työ ei motivoi pitkään, vaan johtaa turhautumiseen ja lopulta jäsenkatoon osuuskunnassa.

Osuuskunta osatyökykyisten työllistäjänä

Osuuskunta on aina jäsentensä näköinen kokonaisuus, jossa he luovat palvelut ja tuotteet. Jäsen on myös yrityksen osaomistaja. Työtä tehdään tiimeissä, joissa jokaisen työpanos ja läsnäolo luovat pohjan onnistumiselle. Osuuskunnissa toimivat jäsenet vakuuttavat, että porukka on voimavara, joka innostaa ylittämään itsensä. Jokaisella on paikkansa tiimissä. Itsensä ja oman osaamisen kehittäminen omien tavoitteiden mukaisesti on toiminnan ydin, joka mahdollistaa jäsenten henkilökohtaisen ja samalla koko osuuskunnan menestyksen.

Kiipulan ammattiopisto on jo vuosia ollut mukana erilaisissa osuuskuntatoimintaa kehittävissä hankkeissa. Osuuskunta on yksi konkreettinen työllistymisen vaihtoehto opiskelijoillemme, koska kaikki ovat tervetulleita jäseneksi. Tarvitaan vain jokin tuote, palvelu tai osaamista, jota osuuskunta voi tarjota asiakkailleen ja jäsenilleen. Osatyökykyisyys, vamma tai sairaus ei ole este osuuskunnassa toimimiselle, sillä työt suunnitellaan yksilökohtaisesti. Oman panoksensa voi antaa voimiensa ja mielenkiintonsa mukaisesti.

Osuuskuntiin tarvitaan erilaisia ihmisiä, jotta saadaan toimiva kokonaisuus. Kaikilla on jotakin osaamista. Ujous ei estä osallistumista, ja tiimin kehittyessä myös jäsenten rohkeus kasvaa luottamuksen syntymisen myötä. Jokainen kontakti uuteen ihmiseen madaltaa kynnystä ottaa seuraava askel kohti itsensä kehittämistä.

Pitkät työttömyysjaksot voivat vaikuttaa minäkuvaan ja omanarvon tunteeseen. Osallisuus toiminnallisessa yhteisössä mahdollistaa portaittaiseen osallistumiseen työelämään, jossa pääsee alkuun esimerkiksi työkokeilun tai -harjoittelun kautta. Moni työkokeilu osuuskunnissa on johtanut jäsenyyteen ja osuuskunnan kautta työllistymiseen.

Osuuskunnat julkisten palveluiden tarjoajina?

Kaupungit ovat suuria palveluntarjoajia, jotka ostavat ison osan palveluistaan yrityksiltä. Samoja palveluita voitaisiin kuitenkin ostaa myös osuuskunnilta. Osuuskunnat ovat pääsääntöisesti paikallisesti toimivia, ne työllistävät oman alueensa osaajia ja voitot jäävät osuuskunnalle. Tällöin myös raha jää alueelle ja investoinnit tukevat alueen tuotantoa. Näin osuuskunnat kehittävät toiminnallaan myös oman alueensa toimintaa. Pienille paikkakunnille saadaan palveluita ja alue pysyy elävänä.

Kaupan alalla on sanonta ”asiakas on aina oikeassa”. Palveluiden kehittäminen osuuskuntalähtöisesti on myös asiakaslähtöistä, sillä asiakashan tietää parhaiten, mitä palveluilta odotetaan. Osuuskuntien avulla voitaisiin järjestää esimerkiksi vammaispalveluita, palvelukotien toimintaa tai päivähoitopalveluita. Asiakkaista tulisi tällöin myös yrityksen omistajia, ja mahdollisuus vaikuttaa tarvitsemiinsa palveluihin kasvaisi merkittävästi.

Osuuskuntatoiminta syntyy jäsenten tarpeista ja toiveista. Liiketoiminta ja liikevoitto eivät ole itsessään tärkeitä, vaan tärkeintä on yhdessä yrittäminen, tekemisen mielekkyys ja jäsenten hyvinvointi. Parhaimmillaan yhdessä yrittäminen onkin yhdessä oppimista ja voimaantumista, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Artikkeli julkaisu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuva: Kati Savela

Alica Tiirakari piti oireitaan fyysisinä ja epäili aivokasvainta tai sydänvikaa. Skitsofrenia-diagnoosi järkytti. Vaikka elämä tuntui olevan ohi, kymmenen vuotta myöhemmin hän nauttii siitä ja näkee tulevaisuutensa valoisana. Lääkityksen ja muun tuen ansiosta hän on osatyökykyinen.

Helsinkiläisellä Tiirakarilla oli jo lapsena pelkotiloja, univaikeuksia ja syömisongelmia. Ulospäin hän näytteli pärjäävää. Tyttö ei puhunut ongelmistaan vanhemmille tai muille, mutta nukkumisvaikeuksia ei voinut salata. Nyt kolmikymppinen Tiirakari nukkui vielä 12-vuotiaana äitinsä vieressä, koska yksin ei kerta kaikkiaan uskaltanut. Vanhemmat veivät hänet lääkäriin, mutta asia jäi sikseen. Ongelman syitä ei alettu selvittää.
− Koulu meni hyvin. Olin suorittaja ja halusin olla muille mieliksi ja tehdä asiat sataprosenttisesti, Tiirakari kuvailee.

Lukiossa asiat alkoivat kasautua ja Tiirakarille alkoi tulla itsetuhoisia ajatuksia. Seurustelusuhteen päättyminen oli kenties yksi laukaiseva tekijä, jonka vuoksi nuori nainen meni psykoosiin ja vietiin sairaalaan. Hänet ohjattiin psykiatrian poliklinikalle selvittelemään asioita ja keskustelemaan jatkohoidosta, mutta aluksi hän kieltäytyi. Se ei tuntunut tarpeelliselta, ja ehkä pelottikin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Terveydenhoitajan pienellä painostuksella lukiolainen meni vastaanotolle.

”Elämä oli nyt tässä”

Vanhemmat olivat aavistelleet, että kaikki ei ole kunnossa, mutta tilanteen vakavuus oli heillekin yllätys. Tiirakari luuli tarvitsevansa pari viikkoa hoitoa, mutta hoitojakso Lapinlahden sairaalassa venyi puoleen vuoteen. Sen jälkeen hän oli vielä kuntoutuksessa Auroran sairaalassa muutaman kuukauden.
− Koulu jäi kesken, sillä minun oli keskityttävä vain toipumiseen. Jossain vaiheessa alettiin epäillä skitsofreniaa, ja diagnoosin saamiseksi on oltava puoli vuotta sairaalahoidossa. Kävin läpi testejä, pään kuvauksia, verikokeita ja niin edelleen. Lopulta diagnoosi varmistui skitsofreniaksi. Olin epäuskoinen ja melko epätoivoinenkin, Tiirakari muistelee.

− Olin itse epäillyt sydänvikaa, aivokasvainta tai muuta elimellistä sairautta. Kun kuulin diagnoosin, ajattelin, että se oli nyt tässä tämä elämä. Kysyin isältäni, voiko hän rakastaa minua enää. Hän vastasi, että entistä enemmän, jos mahdollista.

Hoitoon pääsy ei heti helpottanut nuoren oloa. Tiirakari koki suurta ahdistusta, joka johti itsensä viiltelyyn ja suljetulle osastolle. Lapinlahdessa keskityttiin vain toipumiseen ja käytiin päivittäin keskusteluja omahoitajan tai lääkärin kanssa. Kuntoutusjaksolla Aurorassa oli enemmän toimintaa, kuten osallistumista ruuanlaittoon. Siellä Tiirakari koki turvallisuutta ja alkoi miettiä tulevaa.

Asumisyksikön hoitajan tuki auttoi

Lukio jäi kesken, koska opiskelu tuotti liian suuria paineita eivätkä opinnot tuntuneet tarpeeksi mielekkäiltä. Tiirakari halusi kuitenkin tekemistä ja saikin töitä kaupan kassalla. Jonkin aikaa sujui hyvin, mutta ahdistusoireet palasivat voimakkaina ja edessä oli sairaalajakso. Sama toistui parin kuukauden sykleissä.
− Vaikka olin itsetuhoinen, minut päästettiin sairaalasta nopeasti pois, koska näyttelin iloista. On kai vapautettava tilaa aina uusille potilaille, vaikka on lyhytnäköistä päästää ihminen pois esimerkiksi muutama päivä itsemurhayrityksen jälkeen, hän miettii.

Asiat alkoivat järjestyä toden teolla vasta, kun Tiirakari pääsi asumaan Niemikotisäätiön asumisyksikköön. Siellä hän sai valtavasti tukea valvojalta, joka sopivasti rohkaisi ja patisteli hoitamaan sovittuja asioita. Ystävällinen mutta tomera asenne oli sitä, mitä Tiirakari ja moni muu samanlaisessa tilanteessa oleva tarvitsivat. Asumisyksiköstä seuraava askel oli säätiön jälleenvuokrausasunto, jossa Tiirakari harjoitteli elämistä yksin.

Luottamuksesta elämän kantamiseen kertoo sekin, että Tiirakari lähti opiskelemaan ja sai merkonomin tutkinnon valmiiksi 2012. Hän suuntautui asiakaspalveluun ja haaveilee alan työstä. Toisaalta häntä kiinnostaa myös hoiva-ala, esimerkiksi työskentely vanhusten kuntoutuksen parissa. Tiirakari on myös osallistunut Mielenterveyden keskusliiton järjestämälle kurssille, jossa pohdittiin omia vahvuuksia, heikkouksia ja sitä, millaiset ovat omat työllistymismahdollisuudet. Kurssi auttoi osaltaan asettamaan realistisia tavoitteita tulevalle työelämään siirtymiselle.

Vapaaehtoistyö emmauksessa harjoittaa työelämään

Eräänlaisen turvasataman Tiirakari löysi myös Emmaus-toiminnasta, jossa hänen vanhempansakin ovat olleet mukana. Paikallisilla Emmaus-yhdistyksillä on kirpputoreja, joiden tuotolla rahoitetaan toimintaa omilla paikkakunnilla ja ulkomailla.

Tiirakari käy muutaman kerran viikossa Emmauksen Vallilan kirpputorilla vapaaehtoistyössä. Kassapalvelu, myytävien tavaroiden lajittelu, siivous ja Puolaan menevien lahjoituskuormien pakkaaminen kuuluvat hänen toimenkuvaansa. Työtä on parikymmentä tuntia viikossa. Työtovereista on tullut oma läheinen turvaverkkonsa.

Vapaaehtoistyö on eräänlaista työelämätaitojen harjoittelua. Säännöllisyys, vastuualueet ja työyhteisö tekevät siitä työelämän kaltaista, vaikka palkkaa ei saakaan. Emmaus-toiminta ja itsenäinen asuminen ovat vahvistaneet nuoren naisen luottamusta pärjäämiseensä. Sairaus, mielenkään, ei ole este normaalielämälle, vaikka tarvitsisi lääkkeitä ja tukea työelämään siirtymävaiheessa.
− En koe olevani kokopäiväisesti työkykyinen, mutta mielelläni tekisin osapäivätyötä. Saan kuntoutustukea eli olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Voin ansaita työllä maksimissaan 770 euroa kuukaudessa ilman, että se vaikuttaa kuntoutustukeen, hän selventää.

Tammikuussa 2016 Tiirakari aloittaa työkokeilun kaupan alalla, mutta ei vielä tarkemmin tiedä, missä. Kokeilun kesto on vielä myös auki. Parhaimmillaan työkokeilu voi johtaa palkkatyösuhteeseen.

Lääkitys tärkeä, mutta ei yksin riitä

Tiirakari kertoo voivansa nyt hyvin. Hän muutti juuri poikaystävänsä kanssa yhteen ja uusperheeseen kuuluu myös lapsia. Lääkkeitä hän ei aio enää jättää pois. Erään lääkärin sanat saivat hänet suhtautumaan psykoosilääkkeisiin uudella tavalla. Aiemmin hän ajatteli, että ne ovat jotain ylimääräistä kropassa.
− Lääkärin mukaan aivoistani puuttuu jotakin, minkä saan noista lääkkeistä. Se on lohdullinen ajatus. Niiden ansiosta voin selvästi paremmin.

Kymmenisen vuotta sitten Tiirakari piti elämäänsä toivottomana eikä nähnyt tulevaisuudessa mitään odotettavaa.
− Nyt olen täynnä elämänhalua! Tarvitaan tietysti muutakin kuin sopiva lääkitys. Oikeanlainen tuki, sekä ammattilaisten että läheisten, auttaa, Tiirakari toteaa hymyillen.

Tavoitteita pitää siis olla, on se sitten itsenäinen asuminen, opiskelu tai harjoittelupaikka. Kun saa rohkaisua niiden tavoittelemiseksi, se tuottaa myönteisiä ajatuksia ja saa voimaan paremmin, sekä parantaa toimintakykyä.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Parikymmentä vuotta sitten vakavassa päihdekoukussa ollut JP Pääskysaari tuskin olisi uskonut ennustajaa, jonka mukaan hänestä tulee vielä päihdehoidon kokemusasiantuntija ja yrittäjä, joka auttaa riippuvuudesta irti kamppailevia nuoria voittamaan yhteiskunnasta syrjäytymisuhan. Työnteko oli Pääskysaaren pelastusrengas, joka motivoi paitsi taloudellisesti, ennen kaikkea tuodessaan elämään rytmiä ja mielekkyyttä.

Taustalla olevia syitä päihdekierteeseen ajautumiseen on helppo nähdä jälkikäteen. Perhepiirissä oli päihteiden käyttöä, ja Pääskysaari ajautui itse juomaan varhaisessa teini-iässä. Vanhemmat olivat eronneet. Alkoholin lisäksi kuvioihin tulivat lääkkeet, liuottimet ja pilven poltto. Koska rahaa päihteisiin piti saada, nuori alkoi varastella.
− Porttiteoria pitää kohdallani täysin paikkansa. Siirryin aina vain vahvempiin aineisiin ja sitä mukaa rikokset kovenivat, kun rahantarve kasvoi.

Kaikesta huolimatta sain käytyä yläasteen loppuun ja ammattikoulunkin, hän kertoo lähes 30 vuoden takaisesta ajasta elämässään. Pääskysaari kävi valmistuttuaan töissä ja asui Helsingin keskustassa mukavasti. Kulissit olivat kunnossa, mutta päihteiden väärinkäyttö näkyi ja oli monien tiedossa. Iltaisin kumppanina oli heroiini. Puolivälissä kolmeakymppiä nuori mies oli käytännössä lyönyt elämänsä läskiksi. Apua yritettiin kyllä tarjota. Ainakin koulukuraattori, lastensuojelu ja tuolloin HYKSiin kuuluneen (nykyisin HUS) A-klinikan henkilöstö koettivat saada Pääskysaaresta otetta, mutta jokseenkin turhaan. Töistä hän sai lähetteen katkaisuhoitoon ja kävikin siellä.

− Tajusin että minulla oli vakavia ongelmia, mutta tahtoa lopettaa elämäntyyliäni ei ollut. Minulla oli sekä fyysinen että psyykkinen riippuvuus aineisiin. Mietin kyllä, että haluaisin tyttöystävän ja perheen, mutta ajattelin, että niiden aika tulee myöhemmin.

Fyysinen raittius ei yksin riittänyt

Äiti oli todella huolissaan pojastaan ja yritti patistaa hoitamaan elämänsä kuntoon. Lähipiiri pieneni eikä sukulaisista ja ystävistä lopulta ollut ketään jäljellä, koska heidän tarjoamansa tuki ja välittäminen tulivat torjutuiksi. Yksin jääminen oli Pääskysaaresta toisaalta myönteinen asia jälkikäteen katsottuna, koska todennäköisesti juuri se sai nuoren miehen havahtumaan. Paha olo ja yksinäisyys kasvoivat sietämättömiksi. Sekä kroppa että mieli olivat puhki. Halu parantua löytyi lopulta, jotenkin.
− Olisin viisas ja rikas, jos osaisin sanoa, miten se tahto löytyy. Jokaisella se lähtee varmasti eri asioista, vakioratkaisua ei ole, JP Pääskysaari pohdiskelee.

Ensimmäinen askel kohti parempaa tapahtui Kalliolan Kiskon hoito-ohjelman avulla. Se on huumeiden käyttäjille tarkoitettu ohjelma, jossa kuntoutussuunnitelma tehdään asiakkaan tilanteen mukaan. Kahden vuoden selvän jakson aikana Pääskysaari sai tyttöystävän ja työpaikan. Silti hän retkahti uudelleen aineisiin. Jälleen hän oppi jotakin uutta mielen toiminnasta, omansa ainakin.

− Pelkkä selvin päin oleminen ei auta, ellei tunnusta ongelmiaan ja ole rehellinen niistä itselleen ja muille. Työ, matkustelu ja muu ulkoinen ei riitä elämän sisällöksi.En ollut aluksi valmis sitoutumaan lopullisesti raittiiseen elämäntapaan, vaikka sitä ulkoisesti noudatinkin, hän kertoo oivalluksestaan.

Vuodessa mies meni taas huonoon kuntoon, mutta pääsi jaloilleen. Tällä kertaa hän päätti myöntää itselleen, että vahvan riippuvuuden jälkeen ainoa keino on hylätä ajatuskin päihteiden käytöstä edes satunnaisesti.

Työn kautta mielekkyyttä ja osallisuuden kokemuksia

Läheiset näyttivät uskovan miehen tahdonvoimaan, sillä Pääskysaari pääsi töihin isänsä yritykseen LVI-putkiasentajana, koulutustaan vastaavasti. Sitten hänen isäpuolensa ehdotti kiinteistöalan toiminimen perustamista. Tällä oli asiakaskuntaakin valmiina. Se sopi nuorelle miehelle hyvin. Osana hoitoprosessiaan Pääskysaari tutustui päihteiden käytön jälkikuntoutusyksikön työntekijään ja kiinnostui hiljalleen oman kokemuksen jakamisesta muiden kuntoutujien hyödyksi. Hänestä tuli kokemusasiantuntija. Kokemusasiantuntijoita käytetään mm. päihde- ja mielenterveystyössä ammattihenkilöstön rinnalla. Kokemusasiantuntija voi toimia esimerkiksi kouluttajana, ohjata vertaisryhmiä tai kuntoutujan henkilökohtaisena tukihenkilönä. Nyt, noin 12 vuotta toiminimen perustamisesta, yritys voi hyvin. Samoin yrittäjä itse. Pääskysaari on ottanut useita päihdekuntoutujia työharjoitteluun yritykseensä. Moni heistä on saanut sen jälkeen vakituisen työpaikan alalta tai lähtenyt opiskelemaan todettuaan, että päihdevoittoinen elämä ei ole enää heitä varten. Harjoittelu on osa-aikaista ja kestää muutamasta kuukaudesta vuoteen, tapauskohtaisesti.

− Harjoittelijan ottaja sitoutuu ohjaamaan heitä. He saavat Kelasta vakuutukset ja ruokarahaa, mikä on monelle jo iso askel takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Annan heille oikean työtodistuksen, en mitään harjoittelutodistusta. Heille on tärkeää kokea arvostusta ja luottamusta, joita ilman he ovat jääneet usein pitkään ennen raitistumispäätöstään, Pääskysaari sanoo.Samankaltaista tukea hän koki saaneensa itse, vaikkakin omasta perhepiiristä. Työn kautta itsetunto ja -tuntemus lisääntyvät ja kuntoutuja alkaa kokea työnsä ja hiljalleen ehkä koko olemassaolonsa arvokkaaksi. Nykyisin Pääskysaari työskentelee yrityksensä lisäksi A-klinikkasäätiöllä mm. neulanvaihtopisteissä. Hänen yrityksensä hoitaa myös säätiön useiden toimitilojen siivouksen. Samalla hän opiskelee lähihoitajaksi iltaopintoina. Työn alla on yrittäjyysopintojen liiketoimintasuunnitelma päihdetyöstä.

− ADHD-luonteena minulla on jatkuvasti oltava useita projekteja meneillään, mies naurahtaa.

Kokemusasiantuntijana voi tsempata ja tukea eri tavoin

Pääskysaari ei väitä, että kuntoutuminen olisi ollut lujasta tahdosta huolimatta helppoa. Se oli pitkään päivästä päivään selviytymistä. Päivät ovat kuitenkin muuttuneet kuukausiksi ja vuosiksi, eikä elämä enää tunnu selviytymistaistelulta. Monipuolisten töiden ja opiskelun lisäksi siihen kuuluu puoliso ja kaksi lasta. Välit äitiinkin ovat hyvät. Luottamus pojan raittiina pysymiseen ja lupausten pitämiseen on palannut.

Kokemusasiantuntijana Pääskysaari toimii milloin käytännön asioissa avustajana, milloin henkisenä tukena. Kokemusasiantuntija voi myös toimia kuntoutujan ja esimerkiksi työnantajien tai virkamiesten välisenä linkkinä. Etenkin alkuvaiheessa kuntoutuja ei aina pysty luottamaan hoitavan tahon henkilöstöön tai heidän on vaikea saada kontaktia asiakkaaseen.

− Asenteet ovat syvällä, samoin epäluulo ja vastustus erilaisuutta kohtaan. ”Juoppo, narkkari, kehari” ovat niin sanotusti tavallisista ihmisistä erottavia termejä, joilla jotkin ihmisryhmät voidaan sulkea ulos. Meissä ihmisissä on kuitenkin paljon enemmän kuin yksi ominaisuus, oli se sitten alkoholismi, pessimismi, masentuneisuus tai kurinalaisuus. Oman kokemuksensa nojalla Pääskysaari on päättänyt katsoa yksittäisten ominaisuuksien alle ihmistä isona, ainutkertaisena kokonaisuutena.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2015

Teksti ja kuvat: Tiina Jäppinen

Raijan MS-sairaus on ollut pitkään pysähtyneessä tilassa. – Huomisesta en tiedä mitään. Sairastua ei saisi, koska se aiheuttaa pahenemisvaiheen, sanoo Raija.

Toissapäivänä Raija Kujanen oli kolarissa. Turvatyyny paukahti päin kasvoja, pää nyökähti, rintakehä ja selkä kipeytyivät. Auto meni lunastukseen, mutta tänään hän saapui haastatteluun.

Mukana on muistikirja, jotta hän muistaisi asiat ja sanat, mistä hän haluaa kertoa. Hän on ottanut myös täsmälääkkeen, jotta keskustelu ei uuvuttaisi liikaa. Ei kolarin takia, vaan MS-taudin takia.

Nurmossa asuvasta Raijasta huokuu etelä- pohjalaista päättäväisyyttä, mutta hymy on lämmin.
– En ole ollut sairaudestani katkera, mutta itketti ja suretti. Silloin mieleeni tulivat isäni sanat: Ei kun eteenpäin. Mennyttä ei kannata märehtiä.

Raija kertoo, että sairaus toi mukanaan myös hyvää. Hän pääsi toivetyöhön kehitysvammaisten ohjaajaksi, sanoo Raija.

“Ei” eläkkeelle

Raija sai MS-diagnoosin 37-vuotiaana vuonna 1998, mutta sairaus alkoi oireilla jo 90-luvun alussa hänen ollessaan 30-vuotias.
– Ensimmäiset oireet olivat fyysisiä. Vasemmasta puolesta lähti tunto ja oli näköhäiriöitä. Jouduin käyttämään myös apuvälineitä. Jokainen uusi tulehdus pahensi tilannetta.

– Sain perhepäivähoidonohjaajan viran kotikunnastani Nurmosta vuonna 1992. Ehdin tehdä siellä töitä vuoden 2013 lopulle. Lopulta oli pakko todeta, etten enää selviä.

– Osapäivätyökään ei onnistunut, vaan jouduin kierteeseen, koska kukaan ei täysin voinut tehdä mun töitä poissa ollessani.

Kuntoutuksessa häntä patistettiin harkitsemaan työkyvyttömyyseläkettä.
– Pistin vastaan. Täytyy olla jokin työ, missä selviän. Jos ei tämä, niin joku muu. Tuntui kauhealta, että eläkkeelle jääminen olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa. Olisi kannustettu pysymään työssä. Jääräpäisyyteni takia minulle alettiin viritellä mahdollista työnvaihtoa, kertoo Raija.

Työterveyslääkäri auttoi

Lopulta Raijan tulevaisuutta suunniteltiin yhteisessä kokouksessa, johon osallistuivat Raija, työterveyslääkäri, Raijan esimies, Seinäjoen kaupungin henkilöstöpäällikkö, uuden mahdollisen työpaikan vs. johtaja sekä työn erikoissuunnittelija Marju Toivonen Neuroliitosta.
– Vaikeinta oli sanoa ääneen esimiesten ja kaikkien kuullen, etten enää pärjää. Olen hoitanut paljon erilaisia, hyvin vaativiakin asioita, Raija huokaa, jota tuleva palaveri pelotti.
– Olin hyppäämässä ihan uuteen, enkä ollut enää nuori.

Raija sanoi palaverin alussa, että hän haluaa tehdä sosiaalikasvattajan koulutusta vastaavaa työtä, eikä jäädä kokonaan eläkkeelle. Hänellä oli mielessään jo vaihtoehtoja.
– Olin tehnyt vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten kanssa ja osasin sanoa jo paikankin, jonne toivoisin. Pääsin sinne kolmeksi kuukaudeksi työkokeiluun. Sitten minulle tehtiin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Määrärahat otettiin kaupungin työllistämismäärärahoista, kertoo Raija onnellisena.

Tämän vuoden alussa Seinäjoen kaupungin toimintakeskus palkkasi Raijan osa-aikaiseksi työntekijäksi. Hän tekee työtä 3 päivää viikossa ja tuntimäärä on puolet normaalista työviikosta.

Armollisuutta itselle

– Meinasin tehdä silti vielä virheen. Pääsin yksilölliseen neuropsykologiseen, kognitiiviseen kuntoutukseen täällä Seinäjoella. Kuntoutus oli todella tehokasta ja vähän ennen sen loppumista, mulla oli mahdollisuus saada kokopäiväinen työ.

Raija oli vakuuttunut jaksamisestaan ja esimieskin puolsi asiaa, koska oli nähnyt, miten hyvin hän työssään pärjää, mutta neuropsykologi oli jyrkästi sitä vastaan.
– Menin vielä työterveyslääkärille, joka lysähti tuolilla, kun kerroin kokopäivätyöstä. Keskustelimme pitkään ja lopulta tajusin, ettei minusta ole enää siihen. Se on nyt näin. Olen kokoaikaurani tehnyt.

Hän on kiitollinen, että ylipäänsä saa ja pystyy tekemään työtä.
– Nyt jää aikaa ja jaksamista myös perheelle, ystäville ja käsityöharrastuksille. On myös virkistystä ja rentoutumista, mitkä ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta, tuumaa Raija.

Hän toivoo, että sairastuneet olisivat itselle armollisia.
– Vaadin itseltäni ihan liikaa. Vanhassa työpaikassa tein kolme kertaa enemmän töitä, jotta pysyisin tahdissa. En halunnut, että työkaverit näkee, etten selviä.

– Opin, että on eri asia olla uupunut ja väsynyt kuin laiska. Uupunut ei pysty tekemään, vaikka kuinka haluaisi. Laiska pystyy, kun yrittää.

Muistitekniikat apuvälineinä

Raijan MS-tauti ilmenee mm. kognitiivisina häiriöinä eli keskittymis-, tarkkaavaisuus- ja muistiongelmina sekä ajatustoiminnan väsymisenä. Raskas työpäivä voi tuntua myös jaloissa, jotka tulevat voimattomiksi. Muistitekniikat ovat myös tärkeitä apuvälineitä.
– En koe oloani toivottomaksi. Olen oppinut kuntoutuksissa tekniikoita ja luonut omia ratkaisuja tilanteisiin. Ihminen pystyy ennakoimaan asioita ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa auttaa sietämään stressiä, toteaa Raija.

Muistamisessa auttavat mielikuvat, käsitekartat ja värit.
– Muut eivät tiedä, että minulla on todettu keskimääräistä parempi näkö- ja värimuisti, hän sanoo nauraen.

Uuden oppiminen on vaikeaa ja kirjalliset ohjeet vaikeita. Raija käyttääkin kameraa.
– Kuvaan, jotta muistan. Mun ei tarvitse teettää kuvaa, mutta kuvassa oleva asia jää mieleeni. Parhaiten opin ja muistan itse tekemällä.

Häiriöherkkyys vaikuttaa keskittymiseen:
– Jos hoidan montaa asiaa kerralla, siitä ei tahdo tulla mitään. Jos pitää puhua puhelimeen, seurata tietokonetta ja asiakas seisoo ovella – kuten vanhassa työssä – paljon jäisi tekemättä tai sitten kaikki tulisi tehdyksi huonosti.

Raija tarvitsee selkeät säännöt ja tehtävät, mutta myös mahdollisuuden joustaa.
– Eri tehtävien välille tarvitsen tauon. Kun olen ohjannut yhtä henkilöä, pidän tauon ennen seuraavaa. Saatan katsoa hetkeksi muualle ja hengähtää tai käydä toisessa huoneessa – ja taas sujuu, kertoo Raija.

– Jos ihmiset puhuvat kokouksessa päällekkäin, en pysy mukana. En toimi mielelläni kokoussihteerinä, koska minun on vaikea päättää, mikä keskustelussa on oleellista.

Tutuista asioista Raija voi puhua pitkäänkin, mutta muuten sanojen löytäminen voi tuottaa tuskaa. – Jos on liikaa muistettavaa, en löydä sanoja. Joku heittää mulle sanan, mitä pitäisi sanoa. Ihmiset ovat usein hätäisiä, sanoo Raija. Hän valmistautuu etukäteen ja kirjoittaa mm. asiat muistikirjaan ylös.

– Jos on liian paljon vaihtoehtoja, en osaa päättää. Häiriötekijänä voi olla se, että asioita on valtava määrä tai niitä on vähän, mutta ne ovat erilaisia.

Kuntoutuksessa Raija on oppinut, ettei muistitekniikoiden käyttäminen heikennä muistia tai tarkkaavaisuutta. Ne ovat apuvälineitä, jotka helpottavat selviytymistä.

Avoimuus auttanut

Raija on kertonut työpaikoillaan sairaudestaan avoimesti, vienyt esitteitä MS-sairaudesta.
– Työkaverit ovat ottaneet minut hyvin vastaan. He myös auttavat tarvittaessa työssä. Avun tarve on silti vähäistä.

– Uudessa työssäni pystyn luomaan paljon enemmän keinoja selviytyä kuin edellisessä työssä. Työn luonne on erilainen.

Osa-aikaisena Raija kokee välillä itsensä ulkopuoliseksi, koska ei voi olla enää perillä työpaikan asioita, kuten ennen.
– Ei voi silti olettaa, että mulle muistetaan kertoa kaikkea.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015

Teksti: Tiina Jäppinen

Kuva: Markus Aspegren

Vain harvoin työelämässä riittää enää yksi ammatti. Jotta työpaikka olisi turvattu, tarvitaan lisäopintoja tai kokonaan uusi ammatti. Tuulamaria Toivasella niitä on jo neljä.

Ensin Tuulamaria opiskeli farmaseutiksi, sitten ravitsemustiedettä, lääkäriksi ja sen jälkeen psykoterapeutiksi. Ravitsemustieteestä ei ole tutkintoa, mutta sitäkin hän ehti opiskella 3 vuotta, ennen kuin vaihtoi lääketieteelliseen tiedekuntaan. Psykoterapeuttina hän aloittaa omassa yrityksessään vielä 51-vuotiaana.

Tällainen työura on vastoin tilastoja etenkin, koska Tuulamaria näkövammautui. Siitä huolimatta hän jaksoi opiskella lääkäriksi ja sen jälkeen vielä psykoterapeutiksi.

Tuulamaria ihmettelee, miten paljon hänen elämässään on tapahtunut. Hän näyttää silti odottavan rauhallisesti, mitä se tuo seuraavaksi.

Farmaseutista terapeutiksi

Lukion jälkeen Tuulamaria opiskeli farmaseutiksi. Opintojen aikana hän toimi apteekissa teknisenä apulaisena eli harjoittelijana. Valmistuttuaan hän jatkoi kolme vuotta farmaseuttina.
– Työ ei tuntunut omalta työltä, koska halusin keskustella enemmän ihmisten kanssa. Lopulta päätin, etten halua olla apteekissa loppuelämääni.

Tuulamaria halusi lääkäriksi. Koska hän ei ollut lukenut fysiikkaa ja kemiaa lukiossa, hän ei voinut hakea suoraan lääketieteelliseen tiedekuntaan.

– Sain työkaverini mukaani opiskelemaan niitä iltalukioon. Pääsimme lopulta molemmat opiskelemaan aloille, jonne olimme halunneetkin. Ystäväni toimii nykyisin apteekkarina.
– Itse toimin opiskelujen ohessa ja sitten valmistumisen jälkeen kolmen vuoden ajan unelmieni ammatissa lääkärissä.
– Lääkäritkään eivät tajunneet, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta näytti siltä, että pystyn opiskelemaan, mutta ei se onnistunut.

Työ tyssäsi tekniikkaan

Tuulamaria teki lääketieteen opintojen aikana koko ajan lääkärin työtä. Puolitoista vuotta töissä kävi raskaaksi. Jopa kolleegojen, jotka olivat myös lääkäreitä, oli vaikea ymmärtää tilannetta.
– Näkövamman ja sen vuoksi, että näkövammaisten ohjelmat pyörivät tosi huonosti potilastietojärjestelmissä, työ kävi uuvuttavaksi. Mietin, miten voisin jatkaa työelämässä kaikkea oppimaani hyödyntäen. En halunnut jäädä eläkkeelle vain sen takia, etten näe.
– Löysin psykoterapian ja vielä suuntauksen, joka tuntui heti omalta, sanoo Tuulamaria, joka päätyi opiskelemaan ratkaisukeskeistä psykoterapiaa Helsinkiin.

Miksi yritys?

– Tunnen, että olen tullut kotiini, Tuulamaria huokaa pitkää uratietään.

Nykyisin hän toimii psykoterapeuttina, mutta tekee ajoittain myös lääkärin töitä.
– Perustin yrityksen sen takia, että voin määrittää, miten ja kuinka paljon sekä missä olosuhteissa teen työtäni. Oma yritys mahdollistaa minulle sopivan työtahdin ja työolot, sanoo Tuulamaria ja jatkaa iloisena:
Psykoterapiapalvelu Mielen Asema on aloittanut toiminnan virallisesti tänään.
– Sairaus on opettanut sen, etten pysty samaan tahtiin kuin muut. Alussa se tuntui pahalta. Sitten olen hyväksynyt sen. Teen sen vain paremmin kuin ne toiset, sanoo Tuulamaria veitikkamaisesti.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2015