Arkistot: E-magazine

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Kuntoutusprosessin epäkohtia joidenkin kuntoutujien kannalta on se, että tavoitteet tehdään lyhyelle aikavälille. Paluu osalliseksi yhteiskuntaan ei ammatillisen tai sosiaalisen kuntoutuksen asiakkailla aina käy nopeasti. Pitkäjänteistä suunnittelua kaipaisi myös kuntoutuksen kokonaisuudistus, joka osuu sote-uudistuksen kanssa rinnakkain.
– Uudistuksen läpileikkaavuus on melkoinen haaste, toteaa Kuntoutussäätiön tutkija Jaakko Harkko.

Olipa kuntoutuksen tavoite mikä tahansa, tavoitteen tulisi huomioida yksilön kokonaistilanne pidemmällä aikavälillä. Usein kysymyksessä ei ole vain yhden ongelman ratkaisu. Tutkija Jaakko Harkko antaa esimerkin yhdestä tutkimusaiheesta, josta hän teki selvityksen kollegoidensa kanssa. Selvityksen perusteella kuntoutusrahaa saaneille nuorille aikuisille on opintojen loppuun saattamisella iso merkitys. Siksi ammattiopintojen tukeminen on tärkeä osa nuorten kuntoutusta ja kuntoutumista.
– Aikuistumisprosessia tulisi kuitenkin seurata pidemmälle kuin esimerkiksi opintojen loppuun saattamiseen. Nuorilla on monta kehitysprosessia päällekkäin, itsenäistyminen, opiskelu tai työ ja asumisen ratkaisut. Tuettua koulutusta pitäisi seurata työvalmennusjakso, mikä helpottaisi työelämään pääsyä. Tämä olisi palvelukokonaisuuden järkevää integroimista, Harkko kertoo.

Jos kuntoutusprosessia suunniteltaessa huomioitaisiin jo seuraavan etapin jatkotoimet, päästäisiin todennäköisemmin tavoitteisiin. Kuntoutuksen rahoitus tulee kuitenkin yleensä vain senhetkisen ongelman perusteella.

Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy helpommaksi

Harkon mukaan on alettu havahtua siihen, että kuntoutusta tarvitsevien tulisi saada tukea usein jo aiemmin kuin he yleensä saavat. Joissakin kunnissa, kuten Imatralla, on suunniteltu palvelujärjestelmä uusiksi tältä pohjalta. Ehkäiseviä palveluita on 25-vuotiaisiin saakka. Mallia on kiitelty.
– Tehtävänä pitäisi olla elämänkulun tukeminen ja vaikeuksien ehkäisy mahdollisuuksien mukaan, ei ongelmien korjaaminen, mikä vaatii kalliita tukipalveluita. Onhan se inhimillisestikin mielekkäämpää.

Varhaisen puuttumisen haaste on se, että elämäntilanteiden solmut tulevat esiin yleensä vasta, kun ongelmat ovat kasautuneet. Yhteydenoton kynnyksen tulisi siis olla matala.
– Esimerkiksi Kelan OPI-kuntoutuksessa masentuneille ja ahdistuneille ammattiopintoja suorittaville nuorille tarjotaan kuntoutusta, joka nivotaan nuorten opintoihin. Eli normaalipalvelujärjestelmää pitäisi muokata ennaltaehkäisevämmäksi ja toiseksi syrjäytymisvaarassa oleville tulisi tarjota kohdennettuja palveluita.

Hankkeiden kokemukset liian vähän käytössä

Jaakko Harkko tuli Kuntoutussäätiöön seitsemän vuotta sitten tekemään tutkimusta työhönvalmennuksen kehittämistarpeista tutkimus- ja kehittämispäällikkö Kristiina Härkäpään ryhmään. Kelan ja työ- ja elinkeinohallinnon työhönvalmennusta oli ennen tätä tutkittu niukasti.
– Työllistämistulokset osoittautuivat vaatimattomiksi sekä Kelan että TE-hallinnon työhönvalmennuksessa. Ratkaisuksi tutkimuksessa ehdotettiin mm. siirtymistä toimenpiteisiin painottuvasta ammatillisesta kuntoutuksesta tavoiteperusteiseen suuntaan. Tämä tarkoittaa palveluntuottajien osaamisen vahvistamista työnantajayhteistyössä ja työn etsinnässä.

Sekä Kelan että TE-toimistojen palveluissa on Harkon mukaan otettu suosituksista oppia, vaikka systemaattista näyttöön perustuvaa tuetun työllistymisen mallia ei vielä ole otettu käyttöön.

Työhönvalmennus on Harkon mukaan paraatiesimerkki sektorirajat ylittävästä kuntouttavasta toiminnasta.
– Työhönvalmennushankkeista saatuja kokemuksia pitäisi ottaa käyttöön laajemmalti, paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu, mutta ne ovat olleet vähäisiä ja liian hitaita, hän lisää.

Jaakko Harkko toimii nykyisin työnsä ohessa RIFI-kuntoutusfoorumin kansallisena sihteerinä. RIFI on kansainvälisen kuntoutusalan toimijan Rehabilitation Internationalin (RI) jäsenorganisaatio. Kansainvälisessä toiminnassa Harkko näkee tärkeänä mm. sen, että sen avulla voi tukea kuntoutuksen parhaiden käytäntöjen löytämistä.

Yhteiset käsitteet auttaisivat asiakasta

Asiakasnäkökulma ja asiakkaan osallisuus ovat myös nousseet yhä vahvemmin esille terveydenhuollon eri alueilla. Sen merkitystä puntaroidaan myös meneillään olevassa kuntoutuksen kokonaisuudistuksessa. Jaakko Harkko muistuttaa nykyisen hyvinvointipalveluiden järjestelmän syntyneen vuosikymmeniä sitten.
– Esimerkiksi kuntoutusjärjestelmä on syntynyt sotien jälkeen, jolloin lääkinnälliset tarpeet olivat etusijalla. Nykyisenlainen kokonaisvaltainen asiakasnäkökulma ei tuolloin ymmärrettävästi ollut etusijalla.

1990−2000-luvulla puolestaan korostettiin hallinnon tehokkuutta, mikä johti eri toimitahojen sektoroitumiseen. Palvelujärjestelmää on siis kehitetty kunkin sektorin tavoitteiden, keinojen ja sisältöjen uudistamisen kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia niinkään eri sektorien näkökulmasta, vaan ennen kaikkea asiakkaiden kokonaistilanteen kannalta. Yhteiset käsitteet ja ns. palvelutarjotin puuttuvat.
– Palvelujärjestelmän uudistuksen keskiössä on nyt se, miten parannetaan asiakkaan kokonaistilanteen huomioimista ja järjestelmän kompleksisuuden hallintaa.

Sote- ja kuntoutusuudistuksen yhteinen soppa

Harkko on tutkinut myös kuntoutusalan keskusteluun noussutta sosiaalista kuntoutusta. Hänen mielestään olisi hyvä selvittää ainakin se, kommunikoiko sosiaalinen kuntoutus jatkossa muun järjestelmän kanssa, kun kuntoutuksen kokonaisuudistusta tehdään ja aletaan toteuttaa.
– Vaarana on, että tämä kuntoutusmuoto kategorisoidaan vain ns. sosiaaliavuksi ja suunnataan niille, jotka eivät pärjää ”oikeissa kuvioissa”, kuten työelämässä, tutkija miettii.

Kuntoutuksen kokonaisuudistusta Harkko pitää yhdessä alue- ja soteuudistuksen kanssa mielenkiintoisena yhtälönä. Kun nämä uudistukset ja lainsäädäntövalmistelu ajoittuvat samaan aikaan, on käsillä erinomainen tilaisuus yhtenäistää hajanaista ja monimutkaista kuntoutuksen lainsäädäntöä.
– Uudistuksen pitäisi joka tapauksessa olla eri toimia ja toimijoita läpileikkaava. Syksyllä 2016 työnsä aloittaneessa kuntoutuksen uudistamiskomiteassa on laaja sidosryhmien edustus. Tässä asiassa voi siis olettaa tapahtuvan myönteistä kehitystä, pohtii Harkko.

– Ammatillisessa kuntoutuksessa työelämäkytkös on vahvistunut. Jos myös sosiaalisessa kuntoutuksessa yksi tavoite tulee olemaan henkilön valmiuksien mukaan työelämään siirtyminen, on tärkeää, että järjestelmässä on sisäänrakennettuna mekanismit, joiden avulla siirtymät työelämän suuntaan varmistetaan.

Vastakkainasettelua ehkäistävä

Työllistymistä edistävän kuntoutuksen parissa toimivien kannalta on huolestuttavaa, että vaikuttamistyö on vielä kesken. Päättäjien tietoisuus kuntoutuskokonaisuuden olennaisista kohdista asiakkaan kannalta kaipaisi vahvistamista.
– Kysymys kuuluu, mihin satsataan, kun valintoja tehdään. Panostetaanko esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluihin, kunnan työllistämispalveluihin vai pitkäaikaistyöttömiin, jotta vältyttäisiin kunnan sakkorahalta, vai johonkin muuhun? Tutkija Harkko korostaa vielä, että järjestelmä tulee luoda siten, ettei synny keinotekoisia vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välille.
– On tärkeää varmistaa, että kaikilla ryhmillä on yhtäläiset mahdollisuudet pyrkiä elämässään eteenpäin ja kaikilla toimijoilla puolestaan riittävät taloudelliset kannusteet parhaiden käytänteiden toteuttamiseksi.

Tutkimukset, joihin tekstissä on viitattu:

Harkko J., Lehikoinen T., Lehto S., Ala-Kauhaluoma M. (2016) Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Kela. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 144. Helsinki

Harkko J., (2015) ”Että nämä ihmiset joilla työpanos annettavana, sais sitä antaa. Että eivät olisi palveluiden kohde” : Kit-projekti toimintaympäristökartoituksen tulokset. Kehitysvammaliitto. Helsinki

Harkko J., Ala-Kauhaluoma M. (2015) Nuorten aikuisten kuntoutusrahaetuudet ja kuntoutuspalvelut. Kuntoutus 38 (1): 42–48

Harkko J., Tuusa M. (2014) Vahvat ja yksilölliset tukipalvelut nuorille yhdeltä luukulta. Kuntoutus 2014; 37 (1): 53–61

Härkäpää K., Harkko J. & Lehikoinen T. (2013) Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. Kela

Harkko J. (2013) Syrjäytyminen ja sitä koskeva keskustelu. Teoksessa Notkola V., Ala-Kauhaluoma M., et al. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä ja sitä edistävien palveluiden vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Eduskunnan julkaisuja.

Harkko, J., Ala-Kauhaluoma M. & Lehikoinen, T. (2012). Keitä ovat vaikeasti työllistyvät ja tarvitsevatko he sosiaalista kuntoutusta?. Kuntoutus 2012; 35 (4): 54–60.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016

Teksti ja kuva: Kati Savela

Kääntäjä Niklas Wenman vaihtoi työtä kuulovammansa takia. Työntekoa vamma ei nykyisin haittaa, mutta nuorena hän koki siitä paineita. Hermosärkyjen takia Wenman kävi tuleskuntoutuksen, joka auttoi jatkamaan töissä.

Niklas Wenman jännittää hiukan puhelimeen vastaamista, ellei keskustelukumppani tiedä hänen kuulovammastaan. Sen vuoksi joidenkin äänteiden lausuminen on vaikeaa, mutta hänen puheestaan saa hyvin selvää. Kasvokontakti helpottaa silti Wenmanin mukaan kommunikointia. Hän työskentelee Vantaan kaupungilla kääntäjänä.

Kuurojen tai vaikeasti kuulovammaisten työllisyys Suomessa on alhainen. Hyvä kieli- ja kirjoitustaito ovat Wenmanin mukaan olennaisia kuuroille ja huonokuuloisille. Kuuroja ja kuulovammaisia on työllistynyt parhaiten kuntiin, Vantaan lisäksi esimerkiksi Vaasan kaupungille.

– Apuvälineiden ansiosta selviydymme monista työtehtävistä mainiosti. Näiden pienien investointien avulla olemme lähes samalla viivalla kuin normaalikuuloiset henkilöt. Oma apuvälineeni on kuuloimplantti.

Tulkin puute esteenä kenttätyölle

Helsinkiläisen Wenmanin kuulovamma johtuu luultavasti hapenpuutteesta synnytyksessä. Kuurous selvisi pojan ollessa 3,5-vuotias, kun hänen puhumattomuuttaan alettiin tutkia tarkemmin. Lopulta äiti opetti pojan puhumaan. Tämä oppi lukemaan huulilta ja pärjäsi myös kuulolaitteensa avulla keskusteluista. Wenmanin äidinkieli on ruotsi.

Wenman opiskeli taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Hän työskenteli muun muassa museossa Kristiinankaupungissa.
– Vaihdoin alaa osittain kuulovammani takia. Olen kouluttautunut vanhojen rakennusten inventoijaksi, mutta tarvitsisin kentällä tulkin. 1980-luvulla sellaisen saanti ei olisi onnistunut. Moni asia on mennyt eteenpäin, mutta kuurot ja vaikeasti huonokuuloiset kohtaavat yhä esteitä mm. työelämässä.

2000-luvun alussa Wenman sai nykyisen työpaikkansa Vantaan kaupungilla. Samoihin aikoihin kuulo alkoi heiketä. Lopulta vuonna 2008 Wenman sai kuuloimplantin toiseen korvaansa.
– Ennen implanttia koin vaikeuksia esimerkiksi kokouksissa tiloissa, vaikka niissä oli induktiosilmukka. En saanut selvää puheesta. Implantin kanssa aloin ensimmäistä kertaa kuulla radiota, hän muistelee. Nyt hän on anonut implanttia toiseenkin korvaansa HYKS Korvaklinikalta.

Henkinen paine ehkä hermosäryn syynä

Pelkästään kuulo- tai muu vamma ei tee kjenestäkään osatyökykyistä. Niklas Wenmankaan ei ole vammansa takia osatyökykyinen, mutta pari vuotta sitten hän joutui pitkälle sairauslomalle hermosäryn takia, koska ei pystynyt kävelemään. Diagnoosia ei ole löytynyt, mutta tules-kuntoutuksen (tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastaville) avulla mies on päässyt takaisin töihin.
– Tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa täytyy opetella pärjäämään. Minua auttavat uiminen, kävely ja suihkun lämpötilan vaihtelu. Myös vertaistuki on tärkeää, mies kuvailee.

Lääkärien mukaan hermosäryllä voi olla yhteys kuulovammaan sikäli, että lapsena ja nuorena koetut patoutumat ja ulkopuolisuuden tunne ovat voineet kertyä jännitykseksi kehoon ja laueta särkytiloiksi.
Kuntoutukseen kuului mm. liikuntaohjelman laadinta, psykologin kanssa keskustelua, kuntotutkimuksia ja ryhmäkeskusteluja. Kuntoutusjaksoja oli kolme. Nykyisin tules-kuntoutusta saa myös avomuotoisena.

Niklas Wenman oli mukana Ootsä joku vammainen? -ohjelmasarjassa FST5- kanavalla viime syksynä. Hänestä ja hänen perheestään kerrotaan sarjan jaksossa 9.

TULES-KUNTOUTUS TYÖSSÄ JATKAMISEN TUKENA

Kelalla on ollut v. 2016 alusta alkaen tukija liikuntaelinsairauksia sairastaville tarjolla laitosmuotoisen kuntoutuskurssin ohella myös avomuotoisena toteutettava kurssi. Tules-avokurssi sisältää viisi ryhmämuotoista avokuntoutuspäivää ja 10 ryhmämuotoista käyntikertaa. Sekä laitosmuotoinen että avokuntoutus kestävät 9 kuukautta. Tules-kuntoutusta voivat saada sekä työelämässä että sen ulkopuolella olevat henkilöt. Edellytys on, että työ-, opiskeluja toimintakykyä voidaan suunnitellulla kuntoutuksella turvata tai parantaa.
Lisätietoa Kelan sivuilta

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016

Teksti ja kuvat: Kati Savela

Synnynnäisestä kuulovammastaan tietämätön Jenni Rytkönen koetti pysyä muiden tahdissa opinnoissa ja työelämässä. Sitkeydellään hän pärjäsikin, mutta kuulovamman löytyminen avasi uuden maailman. Kuntoutuksella oli iso merkitys tilanteeseen sopeutumisessa sekä työn että yksityiselämän kannalta.

Monipalvelukeskus Savoset Mikkelissä asiakkaiden iloiset tervehdykset seuraavat johtaja Jenni Rytköstä tämän kulkiessa työhuoneeseensa. Rytkönen aloitti Vaalijalan Monipalvelukeskus Savoset Mikkelin ja Mäntyharjun sekä Haaparinne ja Mäkirinne Palvelukotien johtajana keväällä 2016. Työpaikka on siis melko uusi, mutta kaupunki ja toimiala ei. Tätä ennen hän oli Mikkelissä toimivan sosiaalisen yrityksen Mikemet Oy:n henkilöstö- ja palvelupäällikkönä. Yritys tarjoaa työpaikkoja haasteellisessa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille ja osatyökykyisille sekä tekee ammatillista kuntoutusta.

Vamman kanssa elämisestäkin Rytkösellä on omakohtaista kokemusta. Hänellä on synnynnäinen kuulovamma, sensorineuraalinen huonokuuloisuus. Erikoista kyllä, se tuli ilmi vasta hänen ollessaan 27-vuotias. Vika on kuulohermossa. Kuulonalenemasta kärsivän on vaikea paikallistaa puhetta tai saada siitä selvää, jos taustalla on hälyääniä.

– Jo ollessani lapsi oli viitteitä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Lukemaan oppiminen oli vaikeaa. Tykkäsin myös paljon olla yksin ja eläinten kanssa. Sinnikkyydelläni ja myönteisellä asenteellani pärjäsin kuitenkin koulussa ja muutenkin elämässäni, Rytkönen arvioi.

Perheenjäsenillä sama kuulovamma

Kuulovamma pysyi piilossa mm. tytön luontaisesti omaksumien selviämiskeinojen takia. Hän halusi pärjätä.
–Opin lukemaan ihmisten huulilta, Rytkönen kertoo.

Ylioppilaskirjoitusten kielten kuuntelukokeet menivät huonosti, koska käytännössä kokelas joutui arvaamaan vastaukset. Puheen tai muiden äänien hahmottamisen vaikeutta on hankala itse tunnistaa, ellei ole koskaan kuullutkaan kunnolla. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen Varkaudesta kotoisin oleva Rytkönen hakeutui asian takia työterveyslääkärille. Tähän havahdutti se, että hän ei saanut tuttavien tervehdyksistä selvää. Perinnöllisen kuulovamman löydyttyä Rytkösen perheenjäsenetkin tutkittiin. Sekä isällä että veljellä on sama ominaisuus.
– Kolme lastani ovat seurannassa, mutta toistaiseksi heiltä ei ole löytynyt kuulonalenemaa.

Jenni Rytkönen oli haaveillut opettajan työstä, mutta ei lähtenyt opiskelemaan alalle. Vaikeasti huonokuuloiselle se ei olisi sopinutkaan. Opinnoissa ja työelämässä Rytkönen kuitenkin eteni vammastaan huolimatta sekä ennen diagnoosia että sen jälkeen.

– On vain täytynyt löytää omat keinot, tehdä enemmän töitä ja ponnistella asioiden eteen sitkeästi. Yhden tai kahden ihmisen kanssa keskustelu sujuu vielä, mutta useamman läsnä ollessa kuuleminen vaikeutuu.

Aluksi Jenni Rytkönen sai kuulolaitteen toiseen korvaansa, sitten myös toiseen. Kuulovamma oli aluksi lievä, mutta luokitellaan nykyisin vaikeaksi.
– Implanttia minulla ei vielä ole, mutta sitä harkitaan, jos kuuloni vielä huononee, hän sanoo.

Kuntoutus moniulotteista ja hyödyllistä

Noin viisi vuotta sitten Rytkönen pääsi työssäkäyvien huonokuuloisten kuntoutukseen Kelan myöntämällä kuntoutusrahalla. Kuuloliiton järjestämä kuntoutus sisälsi kaksi viikon jaksoa. Rytkönen kuvailee saamaansa kuntoutusta kokonaisvaltaiseksi ja moniulotteiseksi.
– Löysin sitä kautta myös vertaistukea, sillä tutustuin ikäiseeni kuulovammaiseen naiseen, jolla on samankaltainen elämäntilanne. Vaihdamme hänen kanssaan kuulumisia ja kokemuksia, Jenni Rytkönen kertoo hymyillen.

Kuntoutuksessa käytiin läpi niin kommunikointia kuulovammaisena, arjen sujumista, erilaisia apuvälineitä kuin etuuksiakin, joita vamman vuoksi voi saada. Jo se, miltä taholta mitäkin etuutta haetaan, helpottaa monien käytännön asioiden hoitamista. Työtehtävien räätälöinti on yksi keino tulla toimeen kuulo- tai muun vamman kanssa. Rytkönen toteaa, että kaikissa töissä se ei onnistu kovin helposti tai lainkaan. Räätälöinnistä pitää sopia tarkkaan työnantajan kanssa, ja myös työyhteisö täytyy pitää ajan tasalla tehdyistä työnkuvan muutoksista.

Oikeuksista ja jaksamisesta huolehdittava

Rytkönen painottaa, että kuulovammaisten kuten muidenkin vammaisten tulisi itse edellyttää tasa-arvoista kohtelua ja tuoda epäkohta esiin, jos tulee kohdelluksi huonommin kuin vammattomat esimerkiksi työelämässä.

– Moni tuntee häpeää vammastaan tai ujostelee vaatia tasa-arvoista kohtelua. Kuntoutuksessa saimme eväitä myös tähän. Emme voi odottaa vastapuolelta automaattisesti vammamme huomioimista, vaan asia pitää uskaltaa ottaa itse esille. Täytyy kehittää sen verran vahva itsetunto, että se onnistuu, Jenni Rytkönen selventää yhtä kuntoutuksen teemoista.

Kuulovammaisen ja hänen työnantajansa täytyy huomioida työturvallisuustekijät. Huono kuulo tai kuurous voi olla riski monissa ammateissa. Yksi riskitekijä on myös se, ettei tunnista omia jaksamisen rajoja.

– Jos on tottunut elämässään vain puskemaan läpi ja pinnistelemään huonon kuulonsa takia, jaksaminen voi lopahtaa. Siksi on tärkeää huolehtia itsestään. Kuulolaitteen avullakaan hyvin heikkokuuloisesta ei tule täysin kuulevaa. Kävimme kuntoutuksessa läpi myös erilaisia keinoja oman jaksamisen tueksi.

Kokopäivätyötä mahdollisimman pitkään

Rytkönen kaipaisi jatkoa kuntoutukselle työkykynsä ylläpitämiseksi. Myös kuulovamman oheisoireena tulleeseen tinnitukseen on sopeutumisvalmennusta, mutta ainakaan vielä hän ei saa siihen kuntoutusrahaa, koska edellisestä kerrasta on niin vähän aikaa.

Jenni Rytkönen on valmistautunut myös siihen, että hänen kuulonsa heikkenee entisestään ja hän joutuu jättämään kokopäivätyönsä. Varasuunnitelma on jo: hän opiskelee työnsä ohessa ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi. Terapiatyötä voisi tehdä itsenäisenä elinkeinonharjoittajana jaksamisensa mukaan.

– Minulla on mahdollisuus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, mutta teen kokopäivätyötä niin kauan kuin pystyn. Toivottavasti vielä pitkään, hän sanoo.

Esimerkkejä kuulovammaisen etuuksista ja niiden myöntäjistä:
Kuulolaite ja implantti – sairaanhoitopiiri
Apuvälineet – Kela
Palovaroitin ja tärinäherätyskello – kunnan vammaispalvelut
FM-laite, jolla voi kuulla esim. kokouksissa, palavereissa ja luennoilla opiskelussa – Kela

Kuulovammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja kelan tukemana
Aikuisille suunnattuja kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja järjestävät eri puolella Suomea Kyyhkylä (Mikkeli), Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskus (Turku), Taukokangas (Oulainen) ja Verve (Mikkeli). Kuuloliiton omistama Kuulo-Auris toteuttaa yksilöllistä harkinnanvaraista kuntoutusta kuulo- ja kuulonäkövammaisille aikuisille.

Lisätietoa:
Kuuloliiton Kuulo-Auris
www.auris.fi/yksilollinen-jakso-aikuiset

Kela
http://bit.ly/Kela_perhekuntoutus

Kelan kurssitarjontaa kuulovammaisille voi hakea eri kriteereillä osoitteesta:
http://bit.ly/Kela_kurssitarjonta

——————

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui – pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?

Teksti: Tiina Jäppinen

YrttiVillitys osuuskunnan alku juontaa Forssan kaupungin kuntouttavan työtoiminnan järjestämään yrttikurssiin, jossa tulevat osuuskunnan jäsenet tutustuivat toisiinsa.

– Kävin hanketyöntekijän roolissa kertomassa ryhmälle osuustoiminnasta ja ryhmä innostui ajatuksesta perustaa oma osuuskunta harrastustoiminnan rinnalle, kertoo Forssan hanketyöntekijä Maarit Kumpulainen Osuuskunnista osallisuutta -hankkeesta.

Yrtti-kurssin vetäjä Eeva Suojanen lähti mukaan osuuskuntaan ja on YrttiVillityksen ensimmäinen puheenjohtaja. Perustamisen yhteydessä osuuskuntaan tuli mukaan monenlaisia jäseniä, kuten pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä, eläkkeellä olevia ja myös työelämässä mukana olevia, kuvaa Kumpulainen osuuskunnan moninaisuutta.
Forssan kaupunki on toiminut kumppanina ja tarjosi valmennusta varten tilat, joita olisi voitu käyttää myös osuustoiminnassa. Uuden jäsenen kautta löytyi kuitenkin toimintaan paremmin soveltuvat tilat, joissa toiminta aloitettiin.

– Kaupungin rooli osuuskunnan perustamisessa on ollut pieni. Olemme saaneet asiantuntija-apua tuki- ja työllistymisasioihin, kertoo Kumpulainen.

Nyt osuuskunnassa on 17 jäsentä ja mukaan otetaan mielellään uusia jäseniä, kunhan tulijalta löytyy kiinnostusta yrtteihin, luontoon ja kestävään kehitykseen. Etuihin kuuluvat mm. yrttikerääjän koulutus ja alennuksia tuotteista. Osuuskunta YrittyVillitys on yhden toimialan yritys.

– Hyvä puoli on, että voimme keskittyä yhteen asiaan ja laittaa kaikki resurssit siihen. Jäsenillä on yhteinen kiinnostuksen kohde ja yksi yhteinen tavoite. Aloittelevan yrityksen ei kannata kasvattaa tarjontaansa ylisuureksi, vaan keskittyä siihen mitä oikeasti osataan ja laajentaa valikoimaa pikkuhiljaa, sanoo Kumpulainen.

Myöhemmin osuuskunnan säännöt mahdollistavat silti monenlaisen toiminnan ja eri alan töitä voidaan tarjota esimerkiksi aputoiminimen kautta.

Osuuskunnan tämän hetken tavoitteena on kannattava liiketoiminta ja vakiintunut tuotevalikoima.

– Keväällä panostamme koulutuspalveluihin ja kehittelemme ideaa omasta verkkokaupasta. Lähitulevaisuudessa meillä on myös aikomus laajentaa villi yrteistä monialaisempaan toimintaan ja järjestää tulevaisuudessa mm. arjen apu-palveluita aputoiminimen avulla, paljastaa hankepäällikkö Maarit Kumpulainen.

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui – pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?

Teksti: Tiina Jäppinen

Osuuskunta Tamrinkia oli perustamassa vuonna 2000 joukko innokkaita nuoria näkövammaisia. Mukana oli myös muutama näkevä vammainen henkilö. Osuuskunta perustettiin Tampereen seudun näkövammaiset ry:n projektin rahoituksella.

– Osuuskunta olisi voinut toimia ja se koettiin joustavana, koska kaikki eivät edes halunneet työtä kokopäiväisesti. Osuuskunta kaatui kuitenkin ihmisten välisiin kemioihin ja siihen, että toiminta ei koskaan kunnolla organisoitunut, pohtii osuuskuntaa perustamassa ollut jäsen Mari Ojala 16 vuotta osuuskunnan perustamisen jälkeen.

Ojala kertoo, että jäsenistä ei löytynyt ketään, joka olisi hoitanut yrityksen hallintoa. Siihen asti toimintaa oli vetänyt projektivastaava. Osuuskunnassa olisi tarvittu myös selkeä työjako ja toimenkuvat.

– Alussa oli käytössä projektirahaa, joka pikkuhiljaa väheni. Meidän olisi pitänyt valmistua siihen, että eletään omilla tuloilla, eikä projektirahalla eli panostaa heti alussa oikeaan työnhankintaan ja palkansaantiin.

Osuuskunta toimi muutaman vuoden. Jäsenet toimivat ryhmissä. Osa teki verkkosivuja kokopäiväisesti, osa kirjoitti litterointeja ja osa teki käsityötuotteita.

Ojalan mielestä on tärkeää, että henkilökemiat toimivat ja osuuskunnassa on sovittu selkeästi, mitä kukin tekee. Hän koki, ettei voinut tehdä työtään riittävän itsenäisesti.

– Meiltä puuttui myös markkinointi. Yhteishenki ei riittänyt siihen, että joku olisi keskittynyt myyntiin. Kaikki vain touhusivat sitä, mitä oli sillä hetkellä työn alla, eikä kukaan miettinyt tulevaisuutta ja miten toimimme jatkossa ilman tukia, muistelee Ojala.

Nykyisin Mari Ojala on aktiivinen yhdistystoimija. Hän toimii Tampereen seudun näkövammaisten hallituksessa sekä yhdistyksen opinto- ja virkistystoimikunnissa sekä on naisverkostovastaava. Hän järjestää ja osallistuu erilaisiin tapahtumiin, harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. Ojala tekee edelleen erilaisia keikkatöitä.

Ojalan mielestä osuuskunnan etuna on, että siinä voi kokeilla, mikä olisi oma ala. Osuuskunta on kevyempi ratkaisu harjoittaa ammattiaan kuin ryhtyä suoraan yrittäjäksi. Osuuskunnassa keikkatyö on helpompaa, koska on yksi palkanmaksaja.

Osuuskunta on edelleen olemassa, vaikkakin nimellisesti. Ojala ei pidä täysin mahdottomana, etteikö toimintaa voisi aloittaa uudelleen.

– Toiminta pitäisi organisoida hyvin, tapaamisia pitäisi olla riittävän usein ja kaikkien ääntä tulisi kuulla. Lisäksi henkilökohtainen avustaja auttaisi henkilöä tarvittaessa silloin, kun pitää mennä esimerkiksi asiakkaan luokse. Näin mukana ei tarvitse olla muita osuuskuntalaisia, sanoo Ojala. Osuuskunta on hyvä, joustava vaihtoehto.

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui – pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?

Teksti: Tiina Jäppinen, Kuva: Janne Pyöriä

Taidokkaat on keväällä 2016 perustettu ylöjärveläinen työosuuskunta, jossa on 15 eri-ikäistä jäsentä. Palvelujen kirjo on laaja, jopa hämmentävä. On kiireapua, kotipalvelua, pihatöitä, IT-palveluita, psykoterapia- ja työnohjauspalveluja, rakennuspalveluita jne.

Alkavalle yrityksille näin monialainen toiminta olisi suuri haaste, mutta työosuuskunnassa idea on hieman toinen. Vaikka monia asioita on ratkaistavana esimerkiksi markkinoinnissa, toiminnan lähtökohta on kirkas. Tavoitteena on tarjota työtä ja parempaa elämää jäsenilleen sekä tuottaa hyvää yhteiskunnalle.

– Osuuskunnan jäsenet tekevät toiminnastaan sen näköisen kuin he yhdessä haluavat. Ideologisesti on tärkeää, että osuuskunnan tavoitteena ei ole voiton tuottaminen. Olemme saaneet myös Yhteiskunnallisen yrityksen statuksen. Jos voittoa tulee, se käytetään yrityksen tai yhteiskunnalliseen kehittämiseen, sanoo ASPA-säätiön hanketyöntekijä Siina Vättö.

Reilun puolen vuoden jälkeen siitä, kun toiminta käynnistyi, 15 jäsenestä kuusi on nostanut osuuskunnasta palkkaa. Osa jäsenistä on aktiivisia, osa on toiminnasta sivussa eri syistä.

Taidokkaat on perustettu Osallisuutta osuuskunnista (ESR) -kehittämishankkeen tuloksena ja se toimii ASPA-säätiön kyljessä hankkeen kautta vielä vuoden 2017 vuoden loppuun asti.

Hankkeesta ei tule suoraan taloudellista tukea osuuskunnalle, mutta esimerkiksi osuuskuntalaisten valmennuksiin ja tutustumisretkiin on tullut rahoitus hankkeelta. Osuuskunnan kokouksia varten tilat on antanut käyttöön Ylöjärven kaupungin Tiuravuoren palvelukeskus, jonne Taidokkaat tekevät vuorostaan vapaaehtoistyötä.

Osuuskunta Taidokkailla on myös oma klubi, johon on kutsuttu mukaan yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Klubitoiminnalla on kerätty varoja toiminnan aloittamiseen ja samalla on voitu markkinoida laaja-alaista osaamista. Lisäksi osuuskunnalla on yrityskummeja, jotka tarjoavat heille asiantuntemustaan ja yhteistyötä.

Vapaaehtoistyötä

Arja Loukola on osuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin mm. lastensuojelu- ja vanhustyössä, päihde- ja mielenterveystyössä sekä johtajana eri paikoissa. Työkyvyttömyyseläkkeelle hän jäi nelisen vuotta sitten.

– Osuuskunnassa tavoitteena on räätälöidä työ kunkin voimien mukaan. Tarkoitus ei ole, että kaikki tekevät kahdeksaa tuntia päivässä. Olemme myös miettineet, voisimmeko soveltaa esimerkiksi Ratko-mallia, pohtii osuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja Arja Loukola.

Vamlasin kehittämä Ratko-malli on työkalu työnantajille. Sen avulla voidaan tarjota työmahdollisuuksia erilaisille työn tekijöille. Uusia työpaikkoja luodaan luomalla tehtävänkuvia, joka soveltuu henkilölle, vaikka hänellä olisi jokin vamma tai pitkäaikainen sairaus.

– En aio palata työelämään kokonaan. Toisaalta tässä vaiheessa osuuskunnan kehittäminen vie myös niin paljon aikaa, etten pystyisi tekemään työtä enempää, sanoo Loukola.

– En myöskään halua ansaita niin paljoa, että jättäisin työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään. Täällä on tosi kiva porukka. Panostan mielelläni tämän osuuskunnan kehittämiseen vapaaehtoistyönä, mikä myös antaa henkisesti paljon, hän jatkaa.

Oman uran etsintää

Anssi Ahoniemi joutui heti peruskoulun jälkeen, vakavaan auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena oli vammautuminen. Hän on kuntoutunut pikkuhiljaa ja pystyy osuuskunnassa arvioimaan, mitä työtä voisi tehdä. Merkonomiksi opiskellut Ahoniemi haluaa tehdä tässä vaiheessa myös vapaaehtoistyötä ja käy osuuskunnan edustajana vierailemassa vanhusten luona piristämässä heidän päiväänsä.

– Vapaaehtoistyö tuo hyvää mieltä. Kun auttaa muita, jaksaa itsekin paremmin. Lisäksi teen osuuskunnan markkinointia ja olen kertonut tarinani monelle, sanoo Ahoniemi.

– Anssi tuo hyvää mieltä kohteliaalla käytöksellään ja hän kuntoutunut valtavasti siitä, kun tuli mukaan toimintaan. Mikään ei ole hänelle mahdotonta, mutta nyt olisi hyvä löytää se työ, jota hän pystyisi parhaiten tekemään, pohtii Arja Loukola hänen vierellään.

Osuuskunnasta takaisin työelämään

Jarmo Lehtomäki on tarjoaa mm. kiinteistönhoitopalvelua vanhemmille ikäryhmille, aina pienistä ulkomaalauksista ja nurmikon leikkuusta erilaisiin puutarhatöihin.

– Huomasin lehdestä, että tällainen mahdollisuus oli tarjolla. Siitä se vain lähti. Minulla on 30 vuotta takana työelämää. Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet. Nykyisin työntekijää ei arvosteta ja työmarkkinoilla puhuu yksistään raha, kokee Lehtomäki nykymenon.

Hän toivoo, että osuuskunnan kautta työhön pääsy voisi taas onnistua – joko suoraan kuluttajille tai esimerkiksi henkilöstövuokrauksena työnantajille. Tosin häntä arveluttaa se, että kiinteistöpalvelut ovat melko kilpailtu ala myös Hämeessä.

Markkinointiin potkua

Raija Viinikka jäi työkyvyttömyyseläkkeelle sairauden takia vanhusten hoitokodin toiminnanjohtajan tehtävistä. Hän on terveydenhuoltoalan ammattilainen ja toiminut mm. vanhainkodin johtaja. Sairautensa jälkeen hän suoritti Senioripysäkki-ryhmänohjaajakoulutuksen.

– Kaupunki on ostanut osuuskunnalta Senioripysäkkitoimintaa yhden ryhmän verran, ja toivon tälle jatkoa. Toiminta ehkäisee vanhusten yksinäisyyttä ja masennusta sekä auttaa heitä luomaan uusia ystävyyssuhteita. Toimintaan on ohjattu mukaan mm. kunnan kotipalvelun kautta, iloitsee Viinikka.

Viinikan mielestä nyt olisi aika panostaa liiketoiminnan kehittämiseen, kuten tuotteistamiseen, mainontaan ja markkinointiin.

– Meitä on 15 jäsentä ja erilaista ammatinharjoittajaa. Yksikään meistä ei omaa yrittäjä-, markkinointi- tai myyntitaustaa. Miten osaisimme markkinoida ja myydä itseämme riittävän hyvin? kysyy Viinikka.

– Suurin haaste on, ettemme jää puuhastelun asteelle. Monet ovat olleet pitkään eläkkeellä tai työttömänä. Oma kuva itsestä työntekijänä on voinut hapertua. On oma prosessi, miten osaaminen viedään toiselle portaalle, myöntää hankevetäjä Siina Vättö.

Toisaalta jäsenet pohtivat, mitä tehdä sitten, jos töitä tuleekin liikaa. Miten hoidamme tilanteen ja entä miten mitataan toiminnan laatua?
– Pelottaa, miten saamme tämän pyörimään. Mistä saadaan töitä ja rahaa firmaan? Nämä ovat varmaan tällaisia luonnollisia yrityksen pelkoja, toteaa Anssi Ahoniemi kuitenkin tyynesti.

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui – pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?

Teksti: Tiina Jäppinen

– En ole koskaan ollut tällaisessa hankkeessa, jossa jo vuodessa on saatu näin paljon tuloksia aikaiseksi, sanoo hankepäällikkö Mikko Metsänen Kiipulan ammattiopistosta.

Hän vetää Kiipulan koordinoimaa Osallisuutta osuuskunnista –hanketta, joka kehittää osuuskuntatoimintaa erityisesti kuntien työllistämispalveluiden ja sosiaalitoimen osatyökykyisille asiakkaille. Osatoteuttajina ovat ASPA-Säätiö, Mielenterveyden keskusliitto sekä Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Kaupungeista kehittämiseen osallistuvat Forssa, Kotka, Oulu, Vantaa ja Ylöjärvi.

Hankkeen siivittämänä perustetut osuuskunnat ovat erilaisia ja mukautuneet jäsenistä lähtevien tarpeiden mukaan.

– Forssassa Osuuskunta Yrttivillitys keskittyy villiyrtteihin ja on yhden toimialueen työosuuskunta. Tosin kaupungissa ollaan perustamassa jo toinenkin osuuskunta, joka ehkä liitetään nykyiseen aputoiminimellä. Ylöjärven Taidokkaat ovat taas monialainen osuuskunta, joka on saamassa sisarosuuskunnan Kurun Osaavat Kädet OSK, kuvaa Mikko Metsänen osuuskuntien eroja.

Osatyökykyisten ja vammaisten henkilöiden työllistämiseen tarkoitetuista osuuskunnista on saatu paljon myönteistä palautetta ja Metsänen on saanut vastata kysymyksiin eri puolelta Suomea.

– Harjavallassa olemme aloittaneet yhteistyössä Kehitysvammaisten palvelusäätiön, KVPS Tukena Oy:n kanssa osuuskuntavalmennusta kehitysvammaisille, mistä oli info-tilaisuus viime maanantaina asiakkaille, työntekijöille ja omaisille, kertoo Metsänen ja tarkentaa, että Tukena puhuu asiakkaiden sijaan päämiehistä.

Haasteita ratkotaan

Harjavallassa nousi esiin mm. kysymys, millainen tukirakenne tarvitaan, kun henkilö toimii osuuskunnassa.
– Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat tehdä ohjaustyötä kehitysvammaisen kanssa sopivasti, mutta ei liian paljon. Toisaalta, jos henkilö on mukana työtoiminnassa, josta kunta maksaa, säilyykö rahoitus myös silloin, jos henkilö saa osuuskunnan kautta pientä palkkaa, pohtii Metsänen.

Mielenterveyden keskusliiton hanketyöntekijä Tuija Pasanen kertoo, että myös Oulussa ollaan perustamassa osuuskuntaa.
– Kaikki osuuskuntaa perustamassa olevat eivät ole mielenterveyskuntoutujia. Mukana myös henkilöitä, joilla on mm. fyysisiä rajoitteita tai osaamisalue sen verran kapea, etteivät ole työllistyneet vapaille työmarkkinoille, kuvaa Pasanen.

– Haastavinta osuuskunnan perustamisessa on ollut, että joukko on hyvin kirjava jaksamiseltaan. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen kuin toiset. Osa tarvitsee myös paljon tukea ja kannustusta uskoakseen itseensä, sanoo Tuija Pasanen.

Osuuskunnalla on merkitystä

Hanke on saanut näkyvyyttä myös mediassa. Esimerkiksi Kymen Sanomat on kirjoitti 11.10., että Kotkaan perustettavassa monialaisessa työosuuskunnassa uskotaan hankkeen mahdollistavan osatyökykyisten ja työttömien itsensä työllistämisen.

– Hankkeessa on osuttu johonkin sellaiseen, minkä ihmiset ovat oivaltaneet ja nähneet merkityksellisenä. Osuuskunta koetaan tärkeänä, perustelee Metsänen hankkeen saamaa huomiota.

Kun osuuskuntaa lähdetään perustamaan, Metsänen korostaa valmennuksen merkitystä, jotta hahmotetaan, mitä osuuskuntatoiminnalta ylipäänsä halutaan, kenelle se on tarkoitettu, mitä tehdään, millaisia tuotteita tarjotaan ja miten sitä markkinoidaan. Valmennuksessa myös avataan osuuskuntatoiminnan perusteita ja mitä hallinnollista työtä tarvitaan.

Tämä artikkeli kuuluu Osuuskunnasta työtä –juttusarjaan, jonka muut osiota ovat joka julkaistiin tiivistettynä Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016.
Muut osiot ovat: Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?, Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta, Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta, Työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi ja Tamrinki kaatui – pelisäännöt puuttuivat

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT – pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui – pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?

Teksti: Tiina Jäppinen

Kiip-IT on Kiipulan ammattiopiston datanomiopiskelijoiden perustama osuuskunta, jonka jäsenet ovat opiskelijoita, opettajia tai valmentajia. Osuuskunnan kautta opiskelijat voivat tehdä työssäoppimista oikeissa töissä. Kiip-IT tarjoaa tietotekniikkapalveluita. Opiskelijat huoltavat tietokoneita, antavat ohjelmistokoulutusta sekä tekevät mm. mainoksia ja videoita. Työtä tehdään myös asiakkaan luona.

– Kiip-IT on pedagoginen osuuskunta ja kannustaa oppilaita käytännönläheiseen oppimiseen tiimissä. Täällä tehdään oikeita töitä ja toiminta on aitoa tekemistä, kehuu datanomien ohjaaja ja tiimivalmentaja Mikko Kurkinen, joka itsekin on osuuskunnan jäsen.

– Työharjoitteluja ei jätetä missään nimessä pois, vaan osuuskunnassa tehty työ toimii tukena, kun kohdataan työnantajia, kertoo Kurkinen.

Kiip-IT perustettiin vuonna 2014 ja on toiminut pioneerina Kiipulan ensimmäisenä osuuskuntana. Sittemmin opistolla on alkanut osuuskuntatoimintaa myös puutarha- ja metsäpuolella. Kiipula-säätiö myös hallinnoi kolmivuotista ESR:n rahoittamaa valtakunnallista osuuskuntatoiminnan kehittämishanketta, Osallisuutta osuuskunnista (2015-2018).

Yhdessä työskentelyä

Osuuskunta on muuttanut tapaa opiskella. Opiskelijat ovat kiinnostuneita jäämään osuuskuntaan myös opintojen jälkeen.

– Aiemmin kukin opiskeli pari vuotta asioita näyttöruutunsa äärellä, eivätkä opiskelijat välttämättä tienneet edes toisella puolella luokkaa olevien nimiä, muistelee Kurkinen. Samaa sanovat datanomiopiskelijat.

– Tuskin olisimme tutustuneet toisiimme yhtä hyvin ilman osuuskuntatoimintaa. Jos olisi oltu normaalisti luokkahuoneessa, tuskin tuntisin Samua tai ketään muutakaan, sanoo Juuso Sihvola, joka on ollut Kiip-IT:issä sen perustamisesta lähtien.

– Verrattuna muihin opiskelijoihin tulee osuuskuntalaisten tulee oltua enemmän työskentelyn ja palaverien kautta, sanoo myös Samu Räsänen, osuuskunnan puheenjohtaja.

– Seuraan mielelläni osuuskunnan kehitystä. Täältä saa kokemusta asiakastöistä ja kontakteja yritysmaailmaan ennen kuin menee työharjoitteluun, jatkaa Räsänen.

– On aika vaikeaa selittää muille, mikä tää osuuskunta on, mutta jään tähän mukaan mahdollisimman pitkään, uskoo myös Henri Jokinen. Hän nojaa tuolin selkänojaa ja jatkaa: – Alussa tuntui vaikealta istua kokouksissa ja ryhmissä, kun en ollut tottunut sellaiseen. Pikkuhiljaa, kun ei ollut painetta, olen saanut vähän enemmän itsestäni sosiaalisuutta irti.

Osuuskunta Kiip-IT:issä toimiminen on aika joustavaa ja ryhmähenki hyvä. Osasyynä on se, että esimerkiksi työtä tekevät kokeneempi ja aloitteleva opiskelija yhdessä, jolloin vältytään Samu Räsäsen mukaan turhalta kitkalta. – Opintojen keskeytyksiä tulee toki aina, mutta niillä ei ole ollut tekemistä osuuskunnan kanssa.

Tietokonehuoltojen lisäksi osuuskunta on toteuttanut eri yhteisöjen kanssa projekteja, joissa on tehty esimerkiksi mainosvideot tai esite. Niistä on saatu hyvää kokemusta projektityöstä ja saatu asiakaspalautetta. Räsänen sanoo vaatimattomasti, että välillä on vaikea uskoa kaikkia kehuja, mitä osuuskunnan töistä on saatu.

Jäsenyys kiinnostaa

Osuuskunta Kiip-IT tarjoaa väylän työnäyttöihin ja opintosuorituksiin. Jokainen voi olla mukana vahvuuksiensa mukaan.

– Osuuskunta on vahvasti mukana opinnoissa. Kaveritkin ovat olleet kiinnostuneita toiminnasta ja muita Kiipulan opiskelijoita on ollut meillä asiakkaina, sanoo Räsänen.

Kiip-IT:n toimitilat sijaitsevat Kiipulan ammattiopistolla. Jokainen datanomipuolen opiskelija voi liittyä osuuskuntaan ilmaiseksi. Ketään ei painosteta mukaan.

– Osuuskuntatoiminnan käytäntö perustuu viikoittaisiin palavereihin. Ensin on fiilisrinki, jossa jokainen voi kertoa mieleen tulevista asioista. Palavereissa on esityslista, johon osuuskuntalaiset voivat vapaasti esittää ideoitaan. Lisäksi käydään läpi jäsenasioita ja puhutaan käynnissä olevista projekteista ja huoltotehtävistä. Palavereissa käydään läpi talouden ja hallinnon asiat, kuvaa Samu Räsänen käytäntöjä.

– Osuuskunnan hallitus kokoontuu tarvittaessa esimerkiksi silloin, kun suunnitellaan osuuskuntakokousta syksylle tai on jotain allekirjoituksia vaativia hallinnollisia asioita, jatkaa Räsänen.

Osuuskunnassa voi edetä erilaisiin vastuutehtäviin, kuten talouspäällikön, viestintäpäällikön ja projektivetäjän tehtäviin.
– Kun aloitin opinnot, osuuskunnassa vapautui talouspäällikön paikka, johon lupauduin, kertoo Räsänen.
Tehtävä ei ollut helppo, koska hän ei ensin osannut pyytää itsellensä työssään tukea. Nyt toimintaa on muutettu.

– Meillä on vastuutehtävissä vastuupari, joten siinä voi sitten yhdessä pohtia asioita toisen kanssa. Aina löytyy jokin ratkaisu asiaan kuin asiaan, kertoo Räsänen.

Oppilaitoksessa on syntynyt myös synenergiaa eri opetusalojen välillä

Kiip-IT hoitaa itse asiakkaiden laskutuksen ja hallinnoi omaa pankki- ja verotiliä, mutta kirjanpidon hoitaa kokonaan Kiipulan ammattiopiston liiketalouden opiskelijat. He saavat Kiip-IT:stä oikeaan asiakkaan ja toisaalta Kiip-IT tarjoaa apua tarvittaessa heille.

Pikkuhiljaa omavarainen

– Olemme saaneet toimistotarvikkeita käyttöön koulun kautta. Mitä pidemmälle olemme menneet, sen enemmän on pyritty hankkimaan työn tekemiseksi tarvikkeita osuuskunnan tuotoilla, kertoo tiimivalmentaja Mikko Kurkinen.

Opiskelijat olisivat voineet käyttää koulun tietokoneita osuuskunnassa. Jäsenet päättivät kuitenkin hankkia omat tietokoneet, jotta he pystyivät asentamaan koneelle ohjelmia osuuskunnan tarpeiden mukaisesti sekä toisaalta hallinnoimaan niitä ja ottamaan mukaan asiakaskäynnille.

Osuuskunta Kiip-IT on hoitaa markkinoinnin ja viestinnän itse. Opiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet verkkosivut itse, ja vuosittaiset kustannukset ovat vain noin 50 euroa. Jatkossa osuuskunta panostaa aiempaa enemmän Facebook- ja Twitter-tilien käyttöön.

Tämä artikkeli kuuluu Osuuskunnasta työtä –juttusarjaan, jonka muut osiota ovat joka julkaistiin tiivistettynä Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Muut osiot ovat: Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?, Osuuskunnat kiinnostavat jälleen, Taidokkaat – monimuotoinen osuuskunta, Työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi ja Tamrinki kaatui – pelisäännöt puuttuivat

Teksti: Marianne Pentikäinen

Päivän aikana saatiin kattava katsaus työoikeuteen vammaisuuden ja terveyden näkökulmasta. Jaana Paanetoja painotti sitä, että mikäli lain taustalla on EU:n direktiivi, se vaikuttaa laintulkintaan myös Suomessa ja mahdolliset EU-tuomioistuimen tulkinnat on otettava huomioon lakia sovellettaessa. Muita aiheita olivat mm. työturvallisuus, työterveyshuolto ja tapaturmasuoja ei-työsuhteessa sekä työkyky. Lisäksi Paanetoja otti esille diagnoosin merkityksen sairausajan palkkaoikeutta ja irtisanomisperustetta arvioitaessa. Yhtenä aiheena olivat kohtuulliset mukautukset.

Milloin työsuhteen katsotaan syntyneen?

– Työtä tehdään työsuhteessa tai sen ulkopuolella, mitään harmaata aluetta tai välimaastoa ei ole. On tärkeää kyetä erottamaan työsuhde muista työtä koskevista oikeussuhteista. Työlainsäädäntö soveltuu pääosin vain työsuhteessa tehtävään työhön, eikä työtoiminta tai muu ei-työsuhteinen työ kuulu sen piiriin, Jaana Paanetoja korostaa.

Työsuhteessa henkilö työskentelee toisen henkilön lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena sopimuksen perusteella ja vastiketta vastaan. Osassa kehitysvammaisten henkilöiden työtoimintasuhteista täyttyvät työsuhteen tunnusmerkit. Tämä koskee sekä työtoimintakeskuksissa järjestettyä työtoimintaa että erityisesti avotyötoimintaa.

– Työosuusraha kelpaa työsuhteen yhden tunnusmerkin täyttäväksi vastikkeeksi. Paanetoja sanoo.

Vuonna 2004 tutkittiin työehtosopimuksia ja niiden määräyksiä koskien vajaakuntoisten ja vammaisten asemaa työehtosopimusmääräysten näkökulmasta, mm. työehtosopimuksessa sovitun palkan alittamisperusteita (Paanetoja, Ruponen). Jaana Paanetoja kertoi, että tämän jälkeen osasta työehtosopimuksista on poistunut työkykyyn sidotun palkan maksamisperuste ja osaan se on lisätty. Päivitetyt tiedot ovat käytettävissä loppuvuodesta 2016.

Työkyky ja työkyvyttömyys

Työkykyä tai terveyttä ei ole määritelty työlainsäädännössä, eikä ole olemassa erityislakia tai erityissäännöksiä koskien osatyökykyisiä. Työlainsäädäntöä sovelletaankin sellaisenaan kaikkiin työnhakijoihin ja työntekijöihin heidän työkyvystään riippumatta. Laissa on kuitenkin säännöksiä, joilla suojataan vammaisia, vajaakuntoisia ja osan työkyvystään menettäneitä.

Työkyky on monien tekijöiden summa. Siihen vaikuttavat fyysinen ja psyykkinen suorituskyky sekä mm. persoonallisuus, tiedot ja taidot.

– Alentunut terveydentila on vain yksi työkykyyn vaikuttava tekijä. Työkykyä tulee arvioida työtehtävien asettamia vaatimuksia vasten. Myös sairauksien vaikutukset työtehtävistä selviytymiseen on huomioitava.

Työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan tietyin edellytyksin. Työntekijällä ei esimerkiksi ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, Paanetoja painottaa.

Laissa ei määritellä sairautta tai tapaturmaa. Työkyvyttömäksi katsotaan henkilö, joka on kykenemätön suoriutumaan työsopimuksen mukaisista tehtävistä.

– Työntekijä voi olla työkyvytön myös muusta syystä kuin sairaudesta tai tapaturmasta, esim. kosmeettisista toimenpiteistä johtuen. Lääkäri voi kirjoittaa työkyvyttömyystodistuksen, joka oikeuttaa työstä poissaoloon, mutta työnantajalla ei aina ole palkanmaksuvelvollisuutta.

Työtuomioistuin on katsonut, että mm. burn out oikeuttaa työehtosopimuksessa sovittuun sairausajan palkkaan.

Työturvallisuuslaki vs. työterveyshuoltolaki

Myös ei-työsuhteinen työ kuuluu työturvallisuuslain piiriin, koska lain soveltamisala on laajempi kuin työlainsäädännön ja se kattaa kaiken työn. Lain henki on ennaltaehkäisevä.

– Soveltamisalaan kuuluvat kaikki kuntoutukseen liittyvä työ, työkokeilut ja työhönvalmennus. Laki kattaa kaikki ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen tilanteet, joihin kuuluu työn tekemistä tai työhön osallistumista, vaikka kyseistä toimintaa koskevassa erityislaissa ei olisikaan asiasta mainintaa, dosentti Paanetoja painottaa.

Laki asettaa velvoitteita myös työntekijöille. Työterveyshuoltolain soveltaminen on kytketty työturvallisuuslakiin eli lakia sovelletaan työhön, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia.

Myös ei-työsuhteinen työ kuuluu työturvallisuuslain piiriin, koska lain soveltamisala on laajempi kuin työlainsäädännön ja se kattaa kaiken työn. Lain henki on ennaltaehkäisevä. Soveltamisalaan kuuluu kaikki kuntoutukseen liittyvä työ, työkokeilut ja työhönvalmennus. Laki kattaa kaikki ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen tilanteet, joihin kuuluu työn tekemistä, työtoimintaa, työkokeilua tai muuta työhön osallistumista, vaikka kyseistä toimintaa koskevassa erityislaissa ei olisikaan asiasta nimenomaista mainintaa. Laki asettaa velvoitteita myös työntekijöille.

On huomioitava, että työterveyshuoltolain soveltaminen on kytketty työturvallisuuslakiin eli lakia sovelletaan työhön, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia.

Sosiaalihuoltolain 27 e § ja kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki eivät poissulje työturvallisuuslain tai työterveyshuoltolain soveltamista. Kuntouttavaan työtoimintaan työturvallisuuslaki soveltuu, mutta työterveyshuoltolaki ei, koska näin on säädetty kuntouttavaa työtoimintaa koskevassa laissa.

– Työhallinnon työkokeiluun työturvallisuuslaki soveltuu myös, ja työterveyshuoltolain pitäisi soveltua. TEM on kuitenkin ohjeistanut, että koska työkokeiluun osallistuvat eivät ole työsuhteessa, he eivät ole työnantajan työterveyshuollon palveluiden piirissä. Ohje vaikuttaa lainvastaiselta, koska ohjeella ei voida supistaa lain soveltamisalaa.

Työturvallisuuslakia ja työterveyslakia on sovellettava kaikkiin samalla tavoin kuin työsuhteessa sisältäen ohjelmat, suunnittelun, tarkkailun, työpaikkaselvityksen ym. Työterveyshuoltolain pakollista osaa tulee siis soveltaa kaikkiin

Irtisanomisoikeuteen vaikuttaa mm. sairauksien määrä

Sairaus, tapaturma tai vamma eivät voi olla perusteena irtisanomiselle, ellei siitä aiheudu olennaista ja pitkäaikaista työkyvyttömyyttä. Irtisanomisperuste täyttyy yleensä, jos työntekijä on pitkään enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti ollut sairauden takia työkyvyttömänä eikä työkyky palaa. Lisäksi on huomioitava sairauden vaikutus työhön sekä arvio työkyvystä ja sen mahdollisesta palautumisesta.

– Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos henkilöllä on yksi sairaus, noin vuoden poissaolo työstä voi riittää irtisanomiseen (jos ennuste on heikko). Jos sairauksia on useita, vaaditaan usean vuoden poissaolo, jotta irtisanomisperuste täyttyisi, Jaana Paanetoja selventää.

Sairaus, vamma tai tapaturma ovat siis lähtökohtaisesti kiellettyjä irtisanomisperusteita. Työsopimuslaissa ei ole työkyvyn, sairauden, vamman tai tapaturman määritelmää. Laissa kuitenkin todetaan, että jos jokin näistä aiheuttaa olennaisen ja pitkäaikaisen työkyvyn vähentymisen, ei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Työntekijää on silti kuultava ennen irtisanomista.

Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on ilmoitettava työterveyshuollolle työntekijän sairauspoissaolosta viimeistään, kun se on jatkunut kuukauden. Kun työntekijälle on maksettu 90 ajan sairausvakuutuksen päivärahaa, tulee työntekijän toimittaa Kelaan työterveyshuollon laatima selvitys mahdollisuudesta jatkaa työssä. Tilanteesta on käytävä kolmikantaneuvottelu, johon osallistuvat työntekijä, työterveyshuolto, ja työnantaja.

Työterveyshuollon tehtäviin kuuluu vajaakuntoisen työntekijän ohjaaminen muun ohessa lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen. Ammatillinen kuntoutus voi sisältää työkokeilua ja työhönvalmennusta, joko työpaikassa tai sen ulkopuolella.

Kohtuulliset mukautukset

Työnantajan on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada työtä, suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Kohtuullisia mukautuksia voivat olla esim. työvuorojärjestelyt, osa-aikatyö, tauot, liikkumisen esteiden poistaminen, sopivat työvälineet ja myös apuvälineet.

Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa on huomioitava kokonaisuus, kuten vammaisen henkilön tarpeet, työnantajan koko ja taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus, mukautusten arvioidut kustannukset ja niihin saatava tuki.

Kuka on vammainen?

Yhdenvertaisuuslain säännös perustuu yhdenvertaisuusdirektiiviin. Määritelmää vammaisesta ei löydy laista eikä direktiivistä. Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinnan mukaan myös liikalihavuus sekä pitkäaikaissairaus (esim. krooninen lannerangan kipu ja piiskaniskuvamma) voidaan luokitella vammaisuudeksi niiden seurauksista riippuen.

– Diagnoosi ei ole ratkaiseva vaan sen vaikutus. Sairaus voi johtaa vammaisuuteen eli kyseessä on pitkäaikainen fyysisestä, henkisestä tai psyykkisestä vauriosta johtuva rajoite, joka estää henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa.

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukainen palkkatuki voidaan myöntää myös määräaikaiseen työsuhteeseen. Palkkatuki ei ole kuitenkaan peruste solmia määräaikaista sopimusta vaan se arvioidaan työsopimuslain mukaan.

Vammaisten yrittäjyyden lisääminen on mukana hallituksen kärkihankkeen toimenpiteissä. Yrittäjyys on monelle vammaiselle tai osatyökykyiselle henkilölle hyvä mahdollisuus tehdä työtä, etenkin jos työllistyminen avoimille työmarkkinoille ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Matalan kynnyksen väyliä yrittäjyyteen on onneksi olemassa.

Espoolainen Riku Silander löysi itsestään 4H-yrittäjän jo hyvin nuorella iällä. 4H-yrityksen ideana on antaa mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä turvallisesti ja ohjatusti 13–28-vuotiaille nuorille. Yritys on harrastustoimintaa, mutta kuitenkin hyvä tapa selvittää, onko yrittäminen itselle sopiva keino tienata rahaa. 22-vuotias Silander on pyörittänyt omaa, puutarha-apua tarjoavaa Silapu-yritystään jo useamman vuoden ajan ja on tyytyväinen tilanteeseensa.

– Minulla on CP-vamma enkä ole koskaan halunnut peitellä sitä, se on osa minua. Kesätöitä oli kuitenkin vaikea saada ja 4H:n järjestämän yrittäjäkurssin jälkeen halusinkin kokeilla itseni työllistämistä. Olen varsinainen työrotta ja siksi onkin mukava saada näin omaa tuloa, Silander kertoo.

Vammaisten työllistymisasiat ovat Silanderille tärkeitä ja hän kokeekin tehtäväkseen olla esimerkkinä muille, vammasta riippumatta. Myös omissa kavereissaan hän näkee paljon potentiaalia, mutta monelta puuttuu rohkeutta lähteä kokeilemaan. Riku Silander kehottaakin olemaan ennakkoluuloton, sillä sinnikkyys palkitaan aina.
Yksinkään ei tarvitse jäädä. Jokaisella 4H-yrityksen perustaneella yrittäjällä tulee olla oma yritysohjaaja, joka on esimerkiksi nuoren vanhempi, sukulainen, ystävä tai paikallinen yrittäjä.

– Vanhemmat ovat auttaneet minua paljon ja rohkaisseet kokeilemaan. Olen iloinen ja tarkka ihminen ja minulla on koko ajan todella paljon ideoita mielessä. Työnteossa olen täsmällinen. Jos vammani vuoksi en pysty tekemään jotain tehtävää, mietin, miten voin sen korvata. Kaikkia tehtäviä on mahdollista räätälöidä, Silander toteaa.

Puutarha-alan työt painottuvat kesäaikaan ja työmäärät vaihtelevat tilausten mukaan. Hiljaisempina aikoina Riku Silander ei ole kuitenkaan jäänyt paikoilleen seisomaan. Muutaman vuoden katutanssia harrastanut Silander nimittäin myös ohjaa tanssitunteja silloin tällöin ja saa siten lisätöitä etenkin talvikausille.

Itse luotuja töitä

Tulevaisuuden työelämäskenaarioissa uumoillaan yrittäjyyden merkityksen ihmisten urapoluilla kasvavan, sillä yhä useampi tulee toimimaan yrittäjänä ainakin jonkin aikaa. Tulevaisuudessa – ja osittain jo nyt – työ pystytään räätälöimään oman iän, elämäntilanteen, osaamisen ja työkyvyn mukaan. Siten myös esimerkiksi palkkatyötä, opiskelua ja yrittäjyyttä pitäisi voida yhdistellä vaivattomammin.

Samalla oma aktiivisuus korostuu. Silanderin kaltaiset, paljon ideoita kehittävät ihmiset tulevat varmasti pärjäämään, sillä työtä pitää luoda itse. Maailma on täynnä ongelmia, joiden ratkaisujen keksimisestä saattaa tulla työ yhdelle jos toisellekin, yrittämällä.

Vammaisten kohdalla tulevaisuuden työelämän skenaarioita on pidetty pelottavina, sillä kuka niihin pystyisi yksin vastaamaan. Onneksi yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden myös yhdessä tekemiseen, esimerkiksi osuuskunnissa.

Osallisuutta osuuskunnista

Kiipulan ammattiopiston koordinoimassa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Osallisuutta osuuskunnista -kehittämishankkeessa on hyviä kokemuksia nimenomaan innovatiivisesta osuuskuntatoiminnasta. Esimerkiksi Forssassa käynnistyy lähiaikoina kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden perustama osuuskunta, jonka keskiössä on villiyrtit ja niiden käytön markkinointi kuluttajille sekä paikallisille ravintoloille.

Hankkeen tavoitteena on kehittää osuuskuntatoimintaa erityisesti kuntien työllistämispalvelujen ja sosiaalitoimen osatyökykyisille asiakkaille. Hankepäällikkö Mikko Metsänen toteaa osuuskuntatoiminnalle olevan kysyntää juuri nyt.

– Etenkin kehitysvammapuoli on ollut kiinnostunut tästä, sillä vaikkapa työtoiminnoissa on paljon ihmisiä, jotka voisivat perustaa osuuskunnan. Ainoa edellytys osuuskunnassa toimimiselle on se, että tulee toimeen tiimissä. Kyky tehdä töitä voi vaihdella, mutta jokainen saakin tehdä oman osaamisensa mukaan, Metsänen selittää.

– Osuuskuntatoiminnassa osuuskunta on työnantaja ja sen jäsenet saavat palkkaa. Jos jäsen haluaa harjoitella yrittämistä, voi osuuskunnan sisälle perustaa esimerkiksi aputoiminimen. Kun yrittäminen alkaa sujua, voi jäsen siirtyä siitä itsenäiseksi yrittäjäksi jos haluaa, Metsänen jatkaa.

Osallisuutta osuuskunnista -hankkeen osatoteuttajina on Mielenterveyden keskusliitto, Aspa-säätiö sekä Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö.

Teksti ja kuvat: Johanna Haaga-Shrestha, Taidoista työpoluiksi -projekti (RAY, Rinnekoti-Säätiö)

Teksti: Tiina Jäppinen
Kuvat: Kimmo Brandt

Niina Kärkkäinen, 38 vuotta, sairastui selkärankareumaan 11 vuotta sitten. Hän on kokenut pitkän ja tuskallisenkin tien, jossa sairastelu, opiskelu ja työ ovat vuorotelleet. Kalliit lääkkeet, pitkät sairauslomat ja epävarmuus sairauden vaikutuksesta työelämään ovat aiheuttaneet myös taloudellista huolta.

Kärkkäisellä on kolme koulutusta: fysioterapeutti, lähihoitaja ja sosionomi. Fysioterapeuttina hän ei ole toiminut sairautensa takia lainkaan, mutta lähihoitajan työtä hän teki useana vuonna päiväkodeissa. Lopulta lääkäri kielsi kaiken fyysisen työn ja ehdotti uudelleen kouluttautumista.
– Päädyin sosionomiksi, enkä ole katunut päivääkään, hän vakuuttaa.

Nykyisin Niina Kärkkäinen toimii sosiaaliohjaajana Helsingin kaupungin sosiaalitoimen Malmin toimiston vammaispalvelujen kuljetuspalveluissa.
– Teen kuljetuspalveluihin ja kuljetustukiin liittyviä päätöksiä. Työ on monipuolista. Siihen liittyy erilaisten päätösten lisäksi puhelinpäivystystä, kotikäyntejä ja sosiaaliohjaajien sisäisiä kokouksia, kuvaa Kärkkäinen työtään.
– Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on hyvin monimutkainen, ja työssäni pitää osata lainsäädäntöä. Oma sairastaminen on auttanut siinä, että tunnen vammaistuet sekä ymmärrän, millaisia lausuntoja lääkäreiltä tai muilta asiantuntijoilta tarvitaan. Pyrin aina neuvomaan tai ohjaamaan asiakkaan tiedon lähteelle, sanoo Kärkkäinen.

Lapsena se alkoi

Kärkkäinen sairastui ensimmäisen kerran polven niveltulehdukseen 13-vuotiaana. 19-vuotiaana hän muutti Pohjois-Karjalasta omilleen Espooseen. Hän aloitti lähihoitajan opinnot, mutta kun polvien oireilu alkoi uudestaan, hänelle määrättiin voimakas lääkitys, joka aiheutti sivuoireita.
– Lopetin lääkityksen. Polvet ja nilkat olivat koko ajan kipeinä, mutta harrastin tulehduskipulääkkeiden voimalla showtanssia, koska pidin siitä, hän muistelee sitkeyttään.

Vuonna 2002 Kärkkäinen kutsuttiin uudelleen Jorviin reumapoliklinikalle.
– Vastassa oli eri lääkäri, joka aloitti sytostaattilääkityksen ja painotti, että lääkkeet pitää ottaa. Olin 25-vuotias ja ymmärsin, että nyt on pakko ottaa vastuuta omasta hoidosta.

Toisaalta motivaatio jatkaa lähihoitajan koulutuksen jälkeen aloitettuja fysioterapian opintoja loppui. Lopulta hän lähti puoleksi vuodeksi Puolaan vapaaehtoistyöhön. Kun Kärkkäinen palasi Suomeen, hän suoritti fysioterapian koulutuksen loppuun. Sitten kohtalo puuttui taas elämään, kun syksyllä 2004 iski selkärankareuma.
– Jouduin lopettamaan työni juuri kun olin päässyt uuteen päiväkotiin lähihoitajan koulutuksellani, muistelee Kärkkäinen surullisena.

Kuntoutuskokous auttoi eteenpäin

Lääkäri päätti kokeilla biologista lääkehoitoa, joka aloitettiin huhtikuussa 2005. Samana keväänä Niina Kärkkäinen pääsi Heinolan reumasairaalaan kuntoutukseen, joka kuitenkin keskeytyi, koska hänen vointinsa
huononi nopeasti.

Sairaalassa selvisi, että hänellä oli munuaistulehdus. Biologinen hoito ei sopinut ja se lopetettiin. Kärkkäinen jäi sairauslomalle. Samana keväänä hänet kutsuttiin kuntoutuskokoukseen, johon tilannetta kokoontuivat pohtimaan reumalääkäri, kuntoutusohjaaja, fysioterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Yhdessä todettiin, että fyysinen työ on Kärkkäisen osalta ohitse, ja piti kouluttautua uudelleen. Hän valitsi sosionomin opinnot. Hän aloitti opinnot syksyllä 2005. Se tuntui heti hyvältä valinnalta.
– Keväällä aloitettu uusi lääke alkoi vaikuttaa ja sain uuden elämän, vaikka luulin jo menettäneeni kaiken kivuille. Aloin opiskella, tanssia, tavata kavereita ja tehdä kaikkea, mitä ennenkin. Seuraavat seitsemän vuotta olivat tosi hyviä.

Liian ahkera työntekijä

Niina valmistui sosionomiksi 30-vuotiaana jouluna 2008 ja alkoi työpaikan etsintä. Hän oli hyvässä kunnossa ja ajatteli, että nyt hänenkin elämänsä lähtee alkuun.
– Sain sosiaaliohjaajan sijaisuuden vuoden 2009 keväällä omaishoidontuesta vanhusten palveluista Helsingin Kampista ja olin kokopäivätyössä 2,5 vuotta.

Hän on ahkera työntekijä, mutta työn tekeminen alkoi tuntua päivä päivältä raskaammalta selän kipeydyttyä. Kokopäivätyö oli raskaampaa, kuin hän oli kuvitellut. Hän ei ymmärtänyt silloin, miten paljon sairaus ja lääkkeet veivät voimiani. Välillä hän puhkesi työpaikalla itkemään ja alkoi masentua.

Sijaisuutensa aikana hän haki vakituista työtä.
– Minut valittiin 69 hakijasta Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajan virkaan. Olin siinä uskossa, että jaksan tehdä kokopäivätyötä. En yhdistänyt väsymystäni työn määrään.

Kärkkäinen aloitti uudessa virassaan innoissaan, teki sitä täysillä 8 kuukautta, kunnes kesällä 2012 tuli romahdus. Reuma iski ranteisiin ja hän sai lähetteen toimintaterapeutille.
– Vuosi 2012 muutti elämäni, koska tajusin, etten pysty enää kokopäiväiseen työhön. Ymmärsin, että krooninen tulehdus kropassa aiheuttaa väsymystä, kertoo Kärkkäinen.

Kohti osa-aikatyötä

Hän on kiitollinen siitä, että sekä esimies että työterveyslääkäri ovat aidosti auttaneet etsimään ratkaisuja. Ensimmäinen askel oli osasairausloma.
– Olin ensin pari kuukautta osasairauslomalla ja sain Kelasta puolikasta sairauspäivärahaa. Huomasin, miten paljon työajan lyhennys 60 prosenttiin elämää helpotti. Jäi jaksamista myös muuhun kuin työhön.

Jakson jälkeen Kärkkäinen kysyi työterveyslääkäriltään, olisiko mahdollista jatkaa osa-aikatyötä. Niinpä marraskuussa 2012 haettiin työkokeilua. Käytännössä hän teki entistä työtään, mutta työkokeilun statuksella. Palkan hän sai työeläkeyhtiö Kevasta. Tarkoitus oli selvittää, pystyykö hän tekemään enää kokopäivätyötä.
– Vuosi 2013 oli erityisen raskas. Kun palasin sairauslomalta takaisin työhön, lääkäri ehdotti osakuntoutustukea eli määräaikaista osatyökyvyttömyyseläkettä.
– Tein työtä 60 prosentin työajalla. Silloinkin oli sairauslomia ja tein työtä kipeänä, mutta yleisesti ottaen vuosi meni hyvin, kuvailee Kärkkäinen.

Kun osakuntoutustuki oli loppumassa, lääkäri totesi, ettei Kärkkäinen pystyisi enää kokopäivätyöhön. Hän oli lopulta itsekin samaa mieltä, vaikka osa-aikatyö toi taloudellisia paineita. Se ei ollut helppo päätös. Kärkkäinen haki osakuntoutustukea myös toiselle vuodelle kevääseen 2015 asti.
– Minulla on ollut ihana esimies, joka on halunnut järjestää asiat. Hän onnistui löytämään henkilön tekemään 40-prosenttista työaikaa, sanoo Kärkkäinen.

Osakuntoutustuen jälkeen Kärkkäinen päätti hakea osatyökyvyttömyyseläkettä.
– Olen ollut onnekas siinä, että olen saanut kaikki hakemani tuet. Saan nyt 60-prosenttista palkkaa, 50-prosenttista työkyvyttömyyseläkettä ja minulle on myönnetty masennukseen saamani psykoterapian takia myös korotettua vammaistukea. Muuten saisin pelkkää perusvammaistukea, selostaa Kärkkäinen.

Taloudelliset haasteet

Sairaus vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti – niin fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin.
– Lyhennän lääkärin ehdotuksena työaikaa vielä 60:sta 50:een prosenttiin. Pärjään taloudellisesti ja onneksi vanhemmatkin ovat auttaneet vähän, hymähtää Kärkkäinen.
– On pitänyt opetella elämään päivä kerrallaan, enkä suunnittele kovasti tulevaisuutta. Olisi helpompi sairastaa, jos ei tarvitsisi miettiä, miten saan minkäkin maksetuksi.
– Toisaalta olen myös ylpeä siitä, että olen selvinnyt näin hyvin. Kaikki menneet asiat ovat olleet myös vahvistavia. Jälkikäteen on tuntunut voimaannuttavalta selviytyä niistä.

Ihaninta on tehdä työtä

– Ihaninta elämässä on ollut se, että olen saanut jatkaa sosiaaliohjaajan tehtävissä. Onneksi esimieheni on suhtautunut sairauteeni myönteisesti. Minulla on ollut myös hyvä työterveyslääkäri ja työpaikalla on
käynyt fysioterapeuttikin.
– Olen onnellinen, että minulle löydettiin mahdollisuus osa-aikatyöskentelyyn. Olisi kaikkien kannalta parempi, jos osa-aikaisia työntekijöitä käytettäisiin nykyistä enemmän.
– Työ merkitsee minulle paljon. Työ antaa päivärytmin ja paljon tekemistä. Työssä unohtuvat omat murheet. Meillä on myös äärimmäisen kiva työyhteisöä enkä ole kokenut syyllistämistä sairauteni takia.

Apua heti alkuvaiheessa

Kärkkäinen ei halua erityiskohtelua, kuten ei moni muukaan pitkäaikaissairas.
– Työhöni liittyvät järjestelyt ovat menneet tosi hyvin. Kaikkeen tähän liittyy pitkävaiheinen sairauden hyväksyminen. Olen saanut työssäni moneen asiaan helpotusta. Lääkäri on ehdottanut monia apuvälineitä,
mutta edelleen minun on kaikkia niitä vaikea hyväksyä.
– Suurin helpotus on ollut työajan lyhennys, painottaa Kärkkäinen.

Kärkkäinen kannustaa heti sairauden varhaisvaiheessa käymään vertaisryhmissä ja hakemaan kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta.
– On hyvä tietää, mitä tukia voi saada ja miten niitä haetaan. Tieto on valttia elämisessä sairauden kanssa, muistuttaa Kärkkäinen.

Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2016

Tietolaatikko

Reuma ja työelämä
Selkärankareuma on krooninen tulehduksellinen selkäsairaus, johon liittyy hitaasti etenevää selän jäykistymistä ja joskus nivelten tuhoutumista. Oireita ovat ristiselän kipu ja jäykkyys, joka säteilee pakaroihin ja lonkkiin. Liikunta lievittää usein vaivoja. Lievänä selkärankareuma ei vaikuta toimintakykyyn ja oireet usein helpottuvat lääkehoidolla.

Reumaa sairastavat ovat harvoin pitkään täysin työkyvyttömiä, mutta huonoina jaksoina työkyky voi alentua. Jos työtehtävät ovat raskaita ja vaativia, voi olla tarpeen vaihtaa niitä.

Jos työkyky heikkenee ja selviytyminen työtehtävistä vaikeutuu, kannattaa neuvotella työnantajan kanssa mahdollisista työjärjestelyistä tai uudesta tehtävästä. Koulutus on yksi vaihtoehto. Työpaikan työkykyä ylläpitävästä toiminnasta (TYKY) saa tietoa työterveyshuollosta tai työsuojeluvaltuutetulta.

Reumaa sairastaville helpotusta työelämään tuovat esim. työajan joustot, kuten lyhennetty työaika osakuntoutustuella tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä, erilaiset apuvälineet ja ergonomian eli työasennon parantaminen.

Lähteet:
Työterveyslaitos, www.ttl.fi
Reumaliitto, www.reumaliitto.fi