Arkistot: E-magazine
Teksti: Antti Selki
Kuva: Kati Savela
Olen Antti. Asun Helsingissä. Ikäni on 24 vuotta ja olen ollut noin 3 vuotta palkkatukityössä, johon olen kouluttautunut. Opiskelin kiinteistönhoitajan perustutkintolinjaa Kiipulan erityisammattiopistossa. Koulutus kesti 3 vuotta. Sain 11-vuotiaana Aspergerin oireyhtymädiagnoosin, joka on neurologinen poikkeavuus aivojen keskushermostossa.
Teen kiinteistöhoitajan töitä täällä pääkaupunkiseudulla. Pääpainona työssäni ovat olleet ulkoalueiden hoitotyöt sekä pienet erilaiset kiinteistöhoitoon kuuluvat huoltotehtävät. Olen esimerkiksi oppinut lukemaan kiinteistön lämpimän käyttöveden kulutusmittareita. Lisäksi teen erilaisia vuorotyöjaksoja. Vuorotyötäni ovat olleet Suomen liputuspäivät, jotka ovat aina merkitty vuosikalenteriin sekä apupäivystäjän työt, joita olen tehnyt vuoden verran. Olin riemuissani tästä ja tämä tuli myös yllätyksenä työvalmentajalle. Päivystystehtäviini ovat kuuluneet erilaiset ovenavaukset eri vuorokauden aikoina asukkaille. Myös LVI-hälytyskeikat ovat tulleet minulle tutuiksi. Minulla on traktorikortti ja kuljen päivystysvuorolla työkoneellani.
Asperger-diagnoosi saattaa näkyä välillä heittelehtivänä tilanteena eli niin sanottuna neurologisena poikkeavuutena, joka vaikuttaa muun muassa erilaisten tilanteiden ja asioiden ymmärtämiseen. AS-poikkeavuus on näkynyt minulla myös silleen, että stressin kynnykseni on joskus pieni ja silloin haluaisin vain keskittyä rauhassa omiin työtehtäviini. Haasteita työelämässä minulla on ollut satunnaisesti erilaisissa kommunikointi ongelmissa sekä vuorovaikutustilanteissa. Jotta en jäisi näitä stressaamaan, niin yritän aina jatkaa oman parhaani mukaan eteenpäin, jottei myöskään ympäristökään huomaisi näitä tilanteita. Pyrin myös etukäteen miettimään, miten voisin kommunikoida työasioissa kavereiden kesken.
Myös erilaisia kommunikaatio-ongelmia saattaa esiintyä jopa virastoissa ja joskus oman ohjaajani kanssa. Mutta en jää murehtimaan niitä, koska ne ovat aina niin nopeita tilanteita ja pyrin miettimään jo etukäteen mitä tulen sanomaan virkailijalle, jotta se sujuvoittaisi meidän keskusteluamme. Tärkeää on aina muistaa oikea asenne ja vuorovaikutus taidot. Tärkeää olisi saada hyvä paketti aikaan eli selvät sävelet kavereiden kanssa.
Loppuun vielä mainitsen, että voisin pysyä samassa työssäni vielä pitkään. Tärkeää on myös muistaa, että lepääminen on aina oikeilla hetkillä tärkeää, jotta motivaatio säilyy työssä. Olen aina valmis pitämään diagnoosini turvin Tuetun työllistymisen palvelun ja hyvän asenteen työssäni. Tärkeää on myös muistaa, että ei kannata olla liian avoin esimerkiksi vieraille ihmisille. Jos jokin on epävarmaa, niin kannattaa aina kääntyä muiden, tuttujen ihmisten puoleen
Kirjoittaja on löytänyt työpaikan Helsingin kaupungin tuetun työllistymisen palveluiden kautta. Hänen tukenaan on ollut työhönvalmentaja.
Pääkaupunkiseudulla tuetun työn palvelua
Helsingin ja Vantaan kaupungeilla on omat tuetun työllistymisen palvelunsa, jotka tukevat kehitysvammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palvelulla pyritään edistämään tuettavien liittymistä osaksi yhteiskuntaa sekä elämänlaadun ja toimeentulon parantumista. Työvalmentaja on tukena työnetsinnästä työpaikalla tapahtuvaan valmennukseen. Tuen tarpeesta sovitaan yhdessä työnantajan ja työntekijän kanssa. Myös ELY-keskukset ostavat palveluita yksityisiltä toimijoilta ja myöntävät niitä asiakkailleen tiettyjen tuntimäärien puitteissa.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2016
Vates-säätiö teki Helsingin kaupungin toiminnasta kustannusanalyysin 2000-luvun alussa. Selvityksessä arvioitiin silloisten asiakkaiden vaihtoehtoisia palveluja ja kustannuksia ilman tuetun työllistymisen palvelua. Selvitys osoitti toiminnan erittäin kustannustehokkaaksi eli tuetun työllistymisen asiakkaat ”tuottivat” kaupungille takaisin työvalmennuksen kustannukset mm. maksamalla veroja, luopumalla eläkkeistä ja esimerkiksi kalliimmista päivä- ja työtoiminnan palveluista.
Päivä- ja työtoiminnan käyttöpäivähinta vaihtelee palvelun tuottajasta riippuen 80–120 euroa päivältä, työvalmennuksen kustannus on keskimäärin 20 euroa päivä. Siten palvelu on edelleenkin kustannustehokasta, koska asiakkaat eivät tarvitse raskaampia palveluja.
Nykyään työelämään avoimille työmarkkinoille suuntautuville kehitysvammaisille henkilöille ei (Helsingissä) haeta automaattisesti eläkettä. Mutta kuinka tähän on tultu? Itsestään ja heti tulokset eivät ole tulleet.
Helsingin sosiaalivirastossa tehtiin vuonna 1994 päätös lähteä kehittämään kehitysvammaisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Alkuvaiheessa puhuttiin vielä avotyöstä, mutta osallistuminen Vates-säätiön hallinnoimaan EU:n rahoittamaan kehittämishankkeeseen muutti tavoitteen niin, että aloimme tavoitella kehitysvammaisten henkilöiden palkkatyön kehittymistä.
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, eli ei yhtään työpaikkaa, mutta kehitysvammaisten toimintakeskuksissa oli lähes 100 innokasta työkokeilijaa. Monella halukkaalla oli jo kokemusta avotyöstä ja monista työtehtävistä toimintakeskuksissa. Suunnanmuutos palkkatyömahdollisuuksien kehittämiseen vaikutti työvalmentajien työhön selkeästi niin, että painopiste siirtyi hoiva-ajattelusta markkinointiin ja työvalmennukseen.
Kahdenkymmenen vuoden toiminta-aikana asiakaskunta on laajentunut niin, että kehitysvammaisten henkilöiden lisäksi tuetun työllistymisen palveluissa on henkilöitä, joilla on erilaisia oppimisen haasteita.
Työllistymisen palveluja saa noin 200 helsinkiläistä erityistä tukea tarvitsevaa henkilöä sosiaali- ja terveysviraston omassa ja ostopalveluina hankituissa tuetun työllistymisen palveluissa. Työvalmennuksesta vastaa 13 työvalmentajaa.
Palkkatyössä on noin 130 henkilöä, joista 82 henkilöä on jättänyt hakematta eläkeratkaisuja toimeentulonsa turvaksi. Valtaosa heistä saa kuitenkin palkkatukea. Työaika on keskimäärin 6 tuntia päivässä ja tuntipalkka keskimäärin 10 euroa. Karkeasti arvioiden nämä henkilöt saavat palkkaa keskimäärin 1200 euroa kuukaudessa ja maksavat veroja noin 150 000 euroa vuodessa.
Nuoret, heidän vanhempansa, opetushenkilöstö ja sosiaalityö ovat usein toiveikkaan halukkaita kokeilemaan nuoren kohdalla ensin työelämää. Myöhemmin työn rinnalle voi ottaa eläkkeen, mikäli voimavarat eivät riitä kokoaikaiseen työhön.
Työllistymisen merkitystä ei pidä arvioida ainoastaan kunta- ja valtiotalouden näkökulmasta. On tärkeä muistaa työn terveyttä ja elämänlaatua nostava merkitys kaikille ihmisille, ei vähiten erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
Kirjoittaja
Tuula Poikonen
vammaistyön johtaja
Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
Lähde:
Ylipaavalniemi, Pasi (2004): Vajaakuntoisten tuettu työllistyminen Helsingissä – toiminnasta ja hyödyistä. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto selvityksiä 2004:4.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Työllistämisinvestointi eXtra -lehdessä 1.12.2014
Teksti Esko Hänninen
Terveydenhuollon mielenterveyspalvelut eivät yksin riitä kuntoutujille. Niiden lisäksi on tuettava kokonaisvaltaista voimaantumista yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Mielenterveyskuntoutujien klubitalot ovat olleet edelläkävijöitä tässä. Toimintaa ohjaavat kansainväliset laatusuositukset, standardit, koulutukset ja laadunvarmistusjärjestelmät. Arviointitutkimuksissa on voitu osoittaa toimintamallin hyödyllisyys ja vaikuttavuus. Esimerkiksi psykiatristen sairaalapalveluiden käyttö väheni keskimäärin 75 prosenttia Suomessa vuoden 2009 tutkimuksen mukaan.
Mediassa levisi 18.7.2014 uutinen, jonka mukaan Fountain House New Yorkissa – mikä on ollut mielenterveyskuntoutujien klubitalojen kehto vuodesta 1948 lähtien – sekä kansainvälinen klubitalojen kehittämisjärjestö Clubhouse International vastaanottivat yhteisesti merkittävän 1,5 miljoonan dollarin tunnustuspalkinnon yhdysvaltalaiselta Conrad N. Hilton -säätiöltä. Kunniapalkinto on rahallisesti maailman suurin humanitaarinen palkinto ja se jaetaan vuosittain ansioituneelle yleishyödylliselle järjestölle, joka tekee poikkeuksellisen arvokasta työtä inhimillisten kärsimysten lievittämiseksi.
Perusteluina todettiin muun muassa, että molemmat palkitut organisaatiot ovat pioneereja mielenterveyskuntoutujien toipumista ja yhteiskunnallista osallisuutta tukevan kuntoutumismenetelmän kehittäjinä ja tunnetuksi tekijöinä maailmanlaajuisesti. Vuosittain klubitalotoimintaan osallistuu enemmän kuin 100 000 henkilöä järjestön 340 jäsenklubitalossa 32 maassa. Euroopassa toimii lähes 90 klubitaloa 20 maassa. Suomi on suhteessa väkilukuun Euroopan johtava klubitalomaa 25 klubitalon verkostolla.
Arviointitutkimuksissa laadukkaasti organisoidut klubitalot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi ja vaikuttaviksi sekä kuntoutujille, heidän läheisilleen, rahoittajille että yhteiskunnan muille instituutioille – ”winwin-win” -toimintamalliksi, josta kaikki osapuolet hyötyvät. Klubitalomenetelmä on viime vuosina saanut kasvavaa kansainvälistä huomiota ja tunnustusta myös tieteellisissä julkaisuissa ja lukuisissa mielenterveyspalvelujen kehittämisraporteissa sekä kansainvälisissä konferensseissa.
Klubitalojen on osoitettu ottavan huomioon jäsentensä yksilölliset kehitystarpeet ja toiveet laajemmin kuin mihin nykyiset psykiatriset terveydenhuollon palvelut pystyvät. Useat viime vuosien tutkimukset osoittavat, että mielenterveyskuntoutujat ja heidän perheensä kokevat saavansa lähinnä lääketieteellisiä lääke- ja terapiahoitoja, mutta muut kehitystarpeet useimmiten sivuutetaan. Erityisesti odotetaan enemmän tukea opintoihin, työllistymiseen, sosiaaliturvaan ja asumistarpeisiin sekä syrjintäkokemusten hallintaan liittyvissä asioissa. Klubitaloissa ei järjestä kliinisiä palveluja, vaan ne keskittyvät kokonaan tukemaan kuntoutujajäsentensä mainittuja yhteiskunnallista osallisuutta koskevia toiveita ja odotuksia.
OECD: Suomessa kehitettävä mielenterveyspalveluja
Heinäkuussa 2014 kansainvälinen talous- ja kehitysjärjestö OECD julkisti arviointiraporttinsa Suomen mielenterveyspolitiikasta. Keskeisiä huomioita olivat mm. yhä korkea sairaalapalvelujen käyttöaste sekä palvelujen saatavuudessa vallitsevat alueelliset erot sekä avopalvelujen riittämättömyys.
Myönteisiäkin kehityspolkuja raportissa mainittiin, mm. pitkäkestoiset ennaltaehkäisyohjelmat ja laajenevat internetpalvelut. Korkea psykiatrisen sairaalahoidon käyttö verrattuna OECD:n ”parhaisiin” maihin – kuten Italiaan, Chileen ja Kanadaan merkitsee sitä, että valtaosa Suomen mielenterveysalan voimavaroista (henkilöstö, toimitilat, muut resurssit) on sitoutunut sairaaloihin. Voimavarat eivät ole käytettävissä tehokkaasti avohuollon yhteistyöhakuisten palvelukäytäntöjen kehittämiseen ja uusien toimintamallien käyttöönottoon.
Tämä tosiasia todennettiin myös vuonna 2008 julkaistussa Euroopan komission ja Maailman terveysjärjestön Euroopan aluetoimiston yhteisessä ns. lähtötason (baseline) arviointiraportissa. Raportti on tehty vuonna 2005 Helsingissä hyväksytyn WHO:n Euroopan alueen mielenterveysalan toimintasuunnitelman toimeenpanon arvioinnin perustaksi.
Suomen kuntien ja sosiaali- ja terveyspiirien tulisi tehostaa voimavarojen vahvistamista seudullisissa ja paikallisissa mielenterveysalan palveluissa, joihin klubitalomenetelmä tulee sisällyttää – kuten vuonna 2009 hyväksytty valtakunnallinen MIELI-ohjelma suosittelee. Tietoisuus tästä tavoitteesta ei kuitenkaan ole levinnyt odotetulla tavalla.
Klubitalomenetelmä osaksi kuntien mielenterveyspolitiikkaa
Arviointitutkimusten perusteella klubitalomenetelmä on hyväksytty mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Suomessa näyttöön perustuvaksi hyväksi kuntoutumiskäytännöksi. Myös kaikissa pohjoismaissa sekä Irlannissa, Puolassa ja Skotlannissa klubitalotoiminta on osa mielenterveyspalvelujen kansallista kehittämistä, kuten myös Saksan Baijerin ja Itävallan Ylä-Itävallan osavaltioissa. Myös monissa muissa maissa paikalliset ja alueviranomaiset tukevat klubitalotoimintaa.
Miksi? Vastaus on vahva tieteellinen näyttö klubitalomenetelmän tuottamista hyödyistä ja positiivisista vaikutuksista eri osapuolille: kuntoutujille, heidän läheisilleen, rahoittajille sekä muille yhteiskunnallisten palvelujen osapuolille (kuntien sosiaali- ja terveystoimi, sosiaaliturvajärjestelmä, opetustoimi, työllisyyspalvelut jne.).
Kansainväliset tutkimukset osoittavat merkittävää vaikuttavuutta: Säännöllinen osallistuminen klubitalon toimintaan edistää jäsenten toipumista, parantaa heidän yleistä hyvinvointiaan ja motivaatiotaan oman tulevaisuuden pohtimiseen. Lisäksi psykiatristen sairaala- ja avopalvelujen käyttö vähenee osallistumisen ansiosta merkittävästi; USA:ssa 45 – 75 prosenttia jäsenyyttä edeltävään aikaan verrattuna, Tanskassa vastaava väheneminen on noin 50 prosenttia, ja Suomessa sairaalakäyttö väheni vuoden 2009 tutkimuksen mukaan keskimäärin 75 prosenttia. Vastaava alenema on havaittu myös Japanissa, Etelä-Koreassa ja Australiassa.
Myös mielenterveys- ja sosiaalialan avopalvelujen käyttö on vähentynyt seuranta-aikana eri tutkimuksissa 25 – 40 prosenttia. Lisäksi on osoitettu että osa-aikainenkin työllistyminen tuottaa kunnille ja valtiolle lisää verotuloja ja vähentää sosiaaliturvaetuuksien tarvetta sekä voimaannuttaa kuntoutujia omatoimiseen ja mielekkääseen elämään. Verrattuna muihin mielenterveyskuntoutujien työllistymisen tukimuotoihin klubitalojen siirtymätyökokeilut ja tuetun työllistymisen käytännöt johtavat useammin ja pitkäkestoisempaan ja paremmin palkattuun työllistymiseen.
Kansainvälisten järjestöjen (YK, WHO, ILO, Council of Europe, EU) suositusten mukaan paikallisen ja alueellisen mielenterveyspolitiikan tulisi perustua Maailman terveysjärjestön ns. pyramidimallin sekä yhteisölähtöisen kuntoutuksen suuntaviivojen yhdistelmälle (CBR Guidelines). Niiden mukaan kuntoutujien voimaantumista vahvistetaan vertaistuella, yksilöllisellä ohjauksella sekä monialaisella yhteistyöllä. Klubitalotoiminnalle ja muille vastaaville palveluille tulisi määritellä selkeä rooli kuntien ja alueiden mielenterveyspolitiikassa.
Suomen päihde- ja mielenterveyspalvelujen MIELI-ohjelman (2009) yhtenä tavoitteena on klubitalomenetelmän käyttöönotto koko maassa. Tavoitteen toteuttaminen vaatisi kuitenkin tehostettuja toimenpiteitä kunnissa. Vuonna 2014 toimiva 25 klubitalon verkosto ei riitä toteuttamaan asetettua tavoitetta. Suomeen tarvitaan koko maan kattava seudullisten klubitalojen verkosto, mikä edellyttää nykyisen klubitalomäärän kaksin tai kolminkertaistamista.
Päättäjiltä tarvitaan ymmärrystä kustannusten ja vaikutusten suhteesta
Vuoden 2014 sairaanhoitopiirien kuntalaskutustietojen mukaan keskimäärin 1,5–2 psykiatrisen sairaalapaikan vuotuisilla kustannuksilla voidaan kattaa uuden klubitalon yhden vuoden toimintamenot 25 – 30 päivittäiselle kuntoutujalle, vuokrata toimitilat, hankkia työvälineet sekä palkata tarvittavat tukihenkilöt.
Yleisimmän hintaluokan mukaan yksi hoitovuorokausi psykiatrisella sairaalaosastolla maksaa noin 500 euroa vuorokausi. Vuoden 2013 tilastojen mukaan keskimääräinen hoitojakso oli 34 vuorokautta, joten yhden sairaansijan vuotuiset kustannukset ovat vähintään 10 kertaa 34 vuorokauden menot eli noin 180 000 euroa. Tehostetun psykiatrisen hoitovuorokauden hinta on kaksinkertainen, samoin vuotuiset kulut. Näin ollen klubitalojen perustaminen on rahoittajilleen sijoitus, ei kustannuserä.
Kuntien ja tulevien uusien SOTE-alueiden päättäjien tulisi tiedostaa mielenterveysalan palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa klubitalojen näyttöön perustuva hyvä kustannustehokkuus verrattuna muihin perinteisiin päivätoimintamuotoihin, jotka enimmäkseen tuottavat yhdessäolo- ja virkistyspalveluja. Klubitalojen perusidea on saattaa jäseniään uusien taitojen oppimisen, omatoimisen opiskelun, ammatillisen koulutuksen ja työkokeilujen ja tuetun työllistymisen kautta ”normaalin elämän urapoluille”.
Tuloksellisuus edellyttää sitoutumista laatusuosituksiin
Klubitalotoimintaa ohjaavat kansainväliset laatusuositukset (standardit) sisältävät perusperiaatteiden lisäksi myös ne jäsenten tarvealueet ja yhteistyösuunnat, joiden vaaliminen on jokaisen klubitalon perustehtävä. Tähän kuuluu klubitalon velvollisuus rakentaa toimivat yhteistyösuhteet yritysten ja muiden työnantajien, oppilaitosten, asuntoviranomaisten, sosiaaliturva- ja eläkeviranomaisten, terveydenhuollon, mielenterveyspalvelujen ja muiden vastaavien tahojen kanssa jäsenten yksilöllisten etujen turvaamiseksi.
Klubitalotoiminta on kansainvälisesti koordinoitu kuntoutumista ja yhteiskunnallista osallisuutta tukeva menetelmä, jonka toimintaperiaatteet ja arvot on määritelty klubitalojen kansainvälisissä laatusuosituksissa, joita kehitetään jäsenkokemusten ja henkilöstöaloitteiden pohjalta joka toinen vuosi järjestettävissä kansainvälisissä klubitaloseminaareissa. Kansainvälinen koulutus on toinen klubitalojen toimintaa ohjaava ja kehittävä instrumentti. Laadunvarmistusjärjestelmä, eli sertifiointi ja akreditointi, on kolmas keskeinen klubitalojen kehittämistä ohjaava väline. Lisäksi kaikkea klubitalojen toimintaa seurataan ja arvioidaan kansainvälisen tutkimusohjelman puitteissa.
Parhaisiin tuloksiin yltävät seurantatutkimusten mukaan sellaiset klubitalot, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan laatusuosituksia ja jotka toteuttavat säännöllisesti, 3 – 4 vuoden välein, toimintojensa laadunarviointi- ja sertifiointiprosessin. Laadunvarmistustodistus merkitsee kuntoutujille, rahoittaville kunnille, Raha-automaattiyhdistykselle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja muille tahoille takuuta klubitalon tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta.
Klubitalon perustaminen on poikkeuksellisen edullinen kunnille, mikäli klubitalon ylläpitäjä on joko jo toimiva kansalaisjärjestö tai klubitaloa varten perustettava uusi yhdistys. Tällöin klubitalon taloutta tuetaan Raha-automaattiyhdistyksen voittovaroista keskimäärin 50 prosenttia vuodessa sillä ehdolla, että kuntoutujien kotikunnat maksavat loput.
Kirjoittaja Esko Hänninen on sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija, Clubhouse Internationalin hallituksen jäsen, Clubhouse Europen tutkimustyöryhmän puheenjohtaja sekä Suomen klubitalot ry:n vapaaehtoistyöntekijä.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Työllistämisinvestointi eXtra -lehdessä 1.12.2014
Lähteet:
Etelä-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Satakunnan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien palveluhinnastot 1.1.2014 alkaen.
Hänninen, E. (2012): Choices for recovery – Community-based rehabilitation and the Clubhouse model as means to mental health reforms. THL raportteja 50/2012.
Patana, P. (2014): Mental health analysis profiles (MhAPs): Finland, OECD health working papers,No. 72, OECD Publishing.
PatientView (2013): Schizophrenia and social inclusion – a patient survey undertaken for Roche. European Health Forum Gastein, October 2013.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2014): Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2012, THL/SVT:n yhteinen tilastoraportti 5/2014.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2009): Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. MIELI 2009 – työryhmän ehdotukset vuoteen 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:3.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2014): OECD: Suomen parannettava mielenterveyspalvelujen tasapuolista saatavuutta. Tiedote 158/2014, 8.7.2014.
WHO – Europe (2008): Policies and practices for mental health in Europe – meeting the challenges. WHO – Europe and European Commission. Baseline report on the 2005
Helsinki Declaration Assessment
Teksti: Kati Savela
Kuvat: Kati Savela ja Tiina Jäppinen
Harvinainen lihassairaus sai Jukka Sariolan etsimään vertaistukea ja osallistumaan vaikuttamistyöhön, jotta harvinaissairaiden ääntä kuultaisiin paremmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä. Myös työllistymisen edistäminen on hänelle tärkeää. Järjestötyö auttoi häntä myös saamaan työpaikan yritystoimintansa ohella.
Jukka Sar
iolalle kaikenlainen soveltaminen ja ideointi on tuttuakin tutumpaa. Otetaan esimerkki opinnoista. Nuori mies halusi opiskella kauppaopistossa 19-vuotiaana ja pääsi sisään. Tunneilla käyminen ei onnistunut liikkumisvaikeuksien takia, joten hän sai luvan tenttiä kurssit yksityisesti. Etäopiskelu ei olisi käynyt päinsä, ellei opiskeluedellytyksiin liittyvää asetusta olisi muutettu. Opiskelijalta vaadittiin nimittäin vähintään kolmen vuoden työkokemusta, jota Sariolalla ei ollut. Hän oli kuitenkin hankkinut vastaavat taidot itse, ja asetuksen muutoksen turvin opiskelu saattoi alkaa.
– Suosittelen kaikille tällaisissa tilanteissa oleville, että ehdotatte rohkeasti omia ratkaisuja esimerkiksi oppilaitoksen johtajalle. Vaikka ratkaisua ei aina löydy, niin usein kuitenkin, Jukka Sariola vakuuttaa.
Tällaisilla tilanteilla hän tarkoittaa pitkäaikaissairauksia tai vammoja, jotka vaikuttavat elämän eri osa-alueisiin, esimerkiksi liikkumiseen julkisissa tiloissa. Viisikymppisellä Sariolalla on harvinainen lihassairaus, myopathia nemaline. Oireita on ollut syntymästä saakka, ja sairaus diagnosoitiin pojan ollessa 6-vuotias. Oireet ovat hiljalleen vaikeutuneet. Sairaus aiheuttaa mm. lihasheikkoutta ja nielemisvaikeuksia.
Sariolalla on aina ollut alhainen hengityskapasiteetti. Pyörätuolissa istumisesta tuli skolioosi selkärankaan eli se alkoi mennä kieroon, mikä aiheutti keuhkon painumisen kasaan. Tästä seurasi pahoja hengitysvaikeuksia, ja Sariolan oli otettava hengityskone käyttöön.
Vertaistukea ja vaikuttamista
Seinäjoella aiemmin pitkään asunut Sariola aloitti opinnot Helsingin yliopistossa, mutta opinnot katkesivat alkuunsa sairauden pahetessa. Sähköpyörätuoli oli ensin vain ulkokäytössä, kunnes 1990-luvulla siitä tuli ainoa ma
hdollinen liikkumiskeino.
Pari vuotta kului kotona, ja sinä aikana Sariola tutustui tietokoneisiin, jotka juuri tuolloin 1980-luvun alkupuolella tulivat tavallisten kansalaisten ulottuville. Hän innostui niistä tosissaan ja opetteli ohjelmoimaan. Siitä olikin hyötyä työelämässä.
– Oma sairaus herätti kiinnostuksen myös etsiä tietoa ja vertaistukea. Niin ikään vaikuttamistyöstä tuli minulle intohimo. Olen ollut perustamassa Pohjanmaan Lihastautiyhdistystä ja ollut 20 vuotta luottamushenkilönä Lihastautiliitossa. Myös vammaisfoorumin hallituksessa olen toiminut, Jukka Sariola kertoo vaikuttamistyön kanavistaan.
Luottamus- ja vapaaehtoistehtävistä on kertynyt vahvaa pääomaa ja tietoa, jonka ansiosta hän sai myös nykyisen työpaikkansa.
Helsingissä viisi vuotta asunut mies työskentelee tällä hetkellä osa-aikaisena suunnittelijana Harvinaiset-verkostossa Helsingissä. Sariolan pesti liittyy Vaikuttamistyön pilottiin, joka kestää vuoden 2016 loppuun. Toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Ministeriössä arvostetaan kokemustietoa
Sariolan päätehtävä työssään on toimia verkoston edustajana STM:n Harvinaiset sairaudet -työryhmässä, joka on valmistellut kansallisen ohjelman toimeenpanon. Ohjelma on nyt seurantavaiheessa. Tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää vastaamaan paremmin harvinaissairaiden tarpeita.
– Työryhmä on hyvä esimerkki vaikuttamistoimintamme onnistumisista. Järjestöt ja kokemustoimijat on saatu toden teolla mukaan viranomaisyhteistyöhön, Sariola sanoo.
Ministeriössä toimii varsinainen työryhmä sekä sen alatyöryhmä, joissa molemmissa on Harvinaiset-verkoston edustus. Verkostolla on työryhmän edustajalle erillinen taustatyöryhmä, joka kokoaa verkoston näkemyksiä, laatii selvityksiä ja tekee kyselyitä ajankohtaisista teemoista.
– Työryhmän asiantuntijat ovat vahvistaneet, että järjestöjen tekemällä työllä on iso merkitys ja yhteistyöstä on hyötyä myös heille.
Palkkatyö ja yrittäjyys yhdistyvät
Harvinaissairas henkilö oppii hiljalleen tuntemaan oman sairautensa paremmin kuin suurin osa terveydenhoitohenkilöstöstä. On pakko opetella, koska vaikkapa uuden lääkärin palveluita tarvitessaan ei voi luottaa siihen, että lääkäri ymmärtää hänen hoidontarpeensa.
– Harvinaiset-verkoston toimintaan tultuani näkemykseni on laajentunut siitä, millaisten kysymysten kanssa harvinaissairaat painivat. Esimerkiksi kaikki vaikeatkaan sairaudet eivät näy ulospäin, mutta aiheuttavat yhtä lailla ongelmia kuin heille, joilla on näkyvä vamma, Jukka Sariola puhuu oppimastaan.
Hän pitää saavutuksena sitäkin, että harvinaiset sairaudet ovat tulleet näkyvämmiksi Suomessa. Aihe on aiempaa useammin esillä luennoissa ja koulutustapahtumissa, ja myös kokemustoimijoiden puheenvuoroja harvinaisuudesta toivotaan.
– Huomataan hiljalleen, että harvinainen sairaus ei olekaan niin harvinainen, etteikö se koskettaisi tavalla tai toisella suurta osaa suomalaisista, esim. lähipiirin tai työn kautta.
Määräaikainen työsuhde ei muuten ole Jukka Sariolan ainoa tulonlähde. Hän perusti yrityksensä JS-Ohjelmointi jo noin 20 vuotta sitten. Lisäksi hän saa työkyvyttömyyseläkettä.
– Ainoa tuki, jota olen työllistymiseeni saanut ja ylipäänsä hakenut, oli Kelan tuki ensimmäisen tietokoneeni hankintaan. Muuta tukea yrittäjyyteen en ole kokenut tarvinneeni, hän sanoo.
Pyörätuolin ja hengityskoneen lisäksi Sariolalla on henkilökohtainen avustaja ja apuvälineitä, joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässään.
Sinnikkyyttä ja itseluottamusta kasvatettava
Työnantajille ”harvinaisilla” on ainakin yksi selkeä viesti sekä kokemustoimija- että ammattilaispuolelta. Harvinaista sairautta ikänsä tai pitkään poteneet ovat äärimmäisen motivoituneita, kun ovat löytäneet heille sopivan ja mieluisan työn.
– Ihan hevillä siitä ei luovuta ja tällainen työntekijä tekee taatusti parhaansa, koska on usein joutunut kamppailemaan jo koulutuksen hankkimiseksi.
Jukka Sariolalla ei ole tiedossa ihmekonsteja, joilla pitkäaikaissairauden kanssa elävä tai vammainen ihminen saisi työpaikan, mutta painavan neuvon hän kyllä antaa.
– Kannattaa kertoa hakemuksessa tai haastattelussa, mitä asioita todella osaa ja selittää myös, miksi vamma tai sairaus ei vaikuta siihen osaamiseen. Ei suotta kannata tuoda esiin asioita, jotka eivät vamman takia onnistu, hän tiivistää ohjeensa.
LINKKI Jukka Sariola kertoo videolla sairaudestaan ja toiminnastaan yrittäjänä.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016
Harvinaissairaissa paljon osittain ja täysin työkykyisiä
Harvinaisiksi luokitellaan sairaudet, joiden esiintyvyys on alle 5 henkilöä 10 000 henkilöä kohden. Suomessa heitä on noin 300 000. Heidän lisäkseen sairaudet vaikuttavat huomattavasti useamman ihmisen elämään, kun mukaan lasketaan sairaiden läheiset, työ- ja opiskelutoverit sekä heidän kanssaan työskentelevät ammattilaiset.
Harvinaissairaudet ovat ilmenemismuodoltaan ja vakavuudeltaan moninaisia eivätkä ne välttämättä näy ulospäin. Niiden etenemistä voi olla vaikea ennustaa. Harvinaisuus tuo haasteita sairauksien ja vammojen tunnistamisessa, diagnosoinnissa, hoidossa, kuntoutuksessa, palveluissa ja päivittäisessä elämässä.
Harvinaista työniloa (2015–2016) oli kolmen Harvinaiset-verkoston jäsenyhteisön yhteistyöhanke, joka on tuottanut tietoa harvinaissairauksien vaikutuksesta työelämään ja sitä kautta edistänyt harvinaissairaiden työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Hankkeen yksi viesti oli, että pitkäaikaissairaissa on paljon osatyökykyisiä henkilöitä, joiden työkykyä ei tunnisteta tai hyödynnetä. Työ- ja toimintakyky eivät riipu diagnoosista. Kuntoutus tai työn uudelleen järjestely voivat mahdollistaa täysipainoisen työnteon koko- tai osapäiväisenä.
Harvinaiset-verkosto on perustettu vuonna 1995. Verkostossa on jäsenenä 20 valtakunnallista kattojärjestöä, jotka edustavat noin 12 000 harvinaissairasta läheisineen. Verkosto kokoaa ja välittää tietoa ja nostaa harvinaissairaita koskevia asioita ja epäkohtia keskusteluun. Vaikuttamistyön keskeisiä asioita ovat mm. sosiaalisen tuen merkityksen esiin tuominen, palvelupolun kehittäminen ja sairaiden osallisuuden vahvistaminen.
Harvinaiset-verkosto toivoo helpotuksia harvinaissairaiden työtilanteen tueksi.
– Pienillä yrityksillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet tehdä yksilöllisiä, esimerkiksi osatyökykyisten ihmisten työtä helpottavia ratkaisuja. Keinoja on, mutta aina niitä ei itse työntekijä tai -hakija saati työnantaja huomaa. Esimerkiksi järjestöissä on osaamista ja tietoa erilaisista ratkaisuista, verkoston suunnittelija Kati Saari sanoo.
Sairauden oireet voivat vaihdella suurestikin. Esimerkiksi sairauden ollessa remissiotilassa ihminen voi olla lähes oireeton, mutta pahenemisvaiheessa melkein työkyvytön. Näihin tilanteisiin pitäisi voida soveltaa työsuhteen ehtoja niin, että siitä ei aiheudu kohtuutonta haittaa niin työntekijälle kuin työnantajallekaan.
Lisätietoa:
www.harvinaiset.fi
www.harvinaistatyoniloa.fi
Kuva: Olli Häkämies
Vuoden alusta astuu voimaan Työeläkeuudistus 2017. Julkisuudessa on puhuttu lähinnä eläkeiän nostosta, mutta kokonaisuudessaan uudistus on paljon laajempi. Uudistus vaikuttaa myös osatyökykyisten asemaan.
Vaikka eläkeikä nousee, uudistus vakauttaa eläketurvaa ja parantaa kertyviä eläkkeitä. Juuri eläkeiän nousu parantaa työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien eläkkeen laskutapaa. Uudistuksen myötä työkyvyttömyyseläkkeeseen mukaan laskettava aika työkyvyttömyydestä vanhuuseläkkeelle, eli ns. tuleva aika, pitenee. Tämä parantaa eläkekertymää ja eläkkeen määrää. On hyvä muistaa, että kulloinkin voimassa olevat työeläkelait vaikuttavat henkilön työeläkekertymään vain lakien voimassaoloajan. Nämä kaikki kertymät vaikuttavat omalta osaltaan aikanaan henkilölle maksettavaan eläkkeeseen.
Aiemmat ja uudet kertymät rinnakkain
Uudistuksen jälkeen palkansaajan eläkemaksua ei enää vähennetä eläkkeen laskennan perusteena olevasta palkasta. Tällä voi olla merkittävä vaikutus jatkossa työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien eläkkeisiin, etenkin mitä nuorempi henkilö on. Ensi vuodesta eläkekertymän ikäraja alenee 18 vuodesta 17 vuoteen, mutta tutkintoon johtava opiskelu kerryttää työeläkettä edelleen vasta 18-vuotiaasta lähtien. 24–55-vuotiaina työkyvyttömyyseläkkeelle joutuville säilyy tärkeänä etuna pysyvä kertakorotus, kun eläke on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuotta.
Korotus on sitä suurempi, mitä nuorempana työkyvyttömyys on alkanut. Pieneksi jääviä työeläkkeitä täydennetään edelleen Kelan maksamilla eläkkeillä.
Kannusteita työhön osatyökykyisille
Työkyvyttömyyseläkkeille joutuvien määrä on ilahduttavasti vähentynyt jatkuvasti. Lisäksi yhä useampi työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään osittaisena. Siksi osatyökykyiselle on oleellista, että hänen tekemänsä ansiotyö parantaisi hänen tulevaa eläketurvaansa. Eläkkeensaajalla on täyden työkyvyttömyyseläkkeen aikana oikeus ansaita enintään 40 prosenttia ja osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana enintään 60 prosenttia eläkkeen alkamista edeltäneestä vakiintuneesta keskiansiosta. Jos prosenttimääräinen raja jäisi pienemmäksi kuin 743,84 euroa kuukaudessa (vuonna 2016), saa kuitenkin ansaita ainakin tämän verran.
Jos työhön paluuta yrittävän työmahdollisuudet paranevat, eläkkeen voi jättää lepäämään vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Työkyvyttömyyseläkkeen maksu keskeytetään työssäolon ajaksi. Kun työ päättyy, työkykyä ei arvioida uudelleen, vaan eläkkeen maksu jatkuu. Tämä määräaikainen laki lepäämäänjättämisestä jatkuu ainakin vuoden 2020 loppuun asti.
Osatyökykyisten asia osana kärkihankkeita
Eläkkeen ohella ansiotyötä tekevillä kertymä on 1,5 prosenttia vuosiansioista. Siirtymäajalla vuoden 2025 loppuun asti 53–62-vuotiaiden 1,7 prosentin kertymä vuodessa koskee vain niitä, jotka eivät ole eläkkeellä tai esimerkiksi joiden työkyvyttömyyseläke on päättynyt (lepäämäänjättäminen ei riitä). Työkyvyttömyysaikaiset kertymät lisätään vanhuuseläkkeeseen, mutta ne on erikseen haettava, jotta ne liitetään mukaan eläkkeen maksuun.
Parhaillaan pyritään varmistamaan, että työeläkevakuutettu ansiotyö parantaisi osatyökykyisen eläkekertymää aukottomasti erilaisissa tilanteissa. Tätä selvitetään STM:n johdolla lukuisten asiantuntijoiden voimin ns. kannustinloukkutyöryhmässä. Asian tärkeyttä kuvaa, että se lukeutuu maamme hallituksen kärkihankkeisiin.
Kimmo Kontio
Eläketurvakeskus
Lisätietoa työeläkeuudistuksesta ja työeläketurvasta saa Eläketurvakeskuksesta
ja kaikista työeläkelaitoksista sekä tyoelake.fi– ja elakeuudistus.fi -nettipalveluista.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016
Teksti ja kuvat: Kati Savela
Kuntoutusprosessin epäkohtia joidenkin kuntoutujien kannalta on se, että tavoitteet tehdään lyhyelle aikavälille. Paluu osalliseksi yhteiskuntaan ei ammatillisen tai sosiaalisen kuntoutuksen asiakkailla aina käy nopeasti. Pitkäjänteistä suunnittelua kaipaisi myös kuntoutuksen kokonaisuudistus, joka osuu sote-uudistuksen kanssa rinnakkain.
– Uudistuksen läpileikkaavuus on melkoinen haaste, toteaa Kuntoutussäätiön tutkija Jaakko Harkko.
Olipa kuntoutuksen tavoite mikä tahansa, tavoitteen tulisi huomioida yksilön kokonaistilanne pidemmällä aikavälillä. Usein kysymyksessä ei ole vain yhden ongelman ratkaisu. Tutkija Jaakko Harkko antaa esimerkin yhdestä tutkimusaiheesta, josta hän teki selvityksen kollegoidensa kanssa. Selvityksen perusteella kuntoutusrahaa saaneille nuorille aikuisille on opintojen loppuun saattamisella iso merkitys. Siksi ammattiopintojen tukeminen on tärkeä osa nuorten kuntoutusta ja kuntoutumista.
– Aikuistumisprosessia tulisi kuitenkin seurata pidemmälle kuin esimerkiksi opintojen loppuun saattamiseen. Nuorilla on monta kehitysprosessia päällekkäin, itsenäistyminen, opiskelu tai työ ja asumisen ratkaisut. Tuettua koulutusta pitäisi seurata työvalmennusjakso, mikä helpottaisi työelämään pääsyä. Tämä olisi palvelukokonaisuuden järkevää integroimista, Harkko kertoo.
Jos kuntoutusprosessia suunniteltaessa huomioitaisiin jo seuraavan etapin jatkotoimet, päästäisiin todennäköisemmin tavoitteisiin. Kuntoutuksen rahoitus tulee kuitenkin yleensä vain senhetkisen ongelman perusteella.
Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy helpommaksi
Harkon mukaan on alettu havahtua siihen, että kuntoutusta tarvitsevien tulisi saada tukea usein jo aiemmin kuin he yleensä saavat. Joissakin kunnissa, kuten Imatralla, on suunniteltu palvelujärjestelmä uusiksi tältä pohjalta. Ehkäiseviä palveluita on 25-vuotiaisiin saakka. Mallia on kiitelty.
– Tehtävänä pitäisi olla elämänkulun tukeminen ja vaikeuksien ehkäisy mahdollisuuksien mukaan, ei ongelmien korjaaminen, mikä vaatii kalliita tukipalveluita. Onhan se inhimillisestikin mielekkäämpää.
Varhaisen puuttumisen haaste on se, että elämäntilanteiden solmut tulevat esiin yleensä vasta, kun ongelmat ovat kasautuneet. Yhteydenoton kynnyksen tulisi siis olla matala.
– Esimerkiksi Kelan OPI-kuntoutuksessa masentuneille ja ahdistuneille ammattiopintoja suorittaville nuorille tarjotaan kuntoutusta, joka nivotaan nuorten opintoihin. Eli normaalipalvelujärjestelmää pitäisi muokata ennaltaehkäisevämmäksi ja toiseksi syrjäytymisvaarassa oleville tulisi tarjota kohdennettuja palveluita.
Hankkeiden kokemukset liian vähän käytössä
Jaakko Harkko tuli Kuntoutussäätiöön seitsemän vuotta sitten tekemään tutkimusta työhönvalmennuksen kehittämistarpeista tutkimus- ja kehittämispäällikkö Kristiina Härkäpään ryhmään. Kelan ja työ- ja elinkeinohallinnon työhönvalmennusta oli ennen tätä tutkittu niukasti.
– Työllistämistulokset osoittautuivat vaatimattomiksi sekä Kelan että TE-hallinnon työhönvalmennuksessa. Ratkaisuksi tutkimuksessa ehdotettiin mm. siirtymistä toimenpiteisiin painottuvasta ammatillisesta kuntoutuksesta tavoiteperusteiseen suuntaan. Tämä tarkoittaa palveluntuottajien osaamisen vahvistamista työnantajayhteistyössä ja työn etsinnässä.
Sekä Kelan että TE-toimistojen palveluissa on Harkon mukaan otettu suosituksista oppia, vaikka systemaattista näyttöön perustuvaa tuetun työllistymisen mallia ei vielä ole otettu käyttöön.
Työhönvalmennus on Harkon mukaan paraatiesimerkki sektorirajat ylittävästä kuntouttavasta toiminnasta.
– Työhönvalmennushankkeista saatuja kokemuksia pitäisi ottaa käyttöön laajemmalti, paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu, mutta ne ovat olleet vähäisiä ja liian hitaita, hän lisää.
Jaakko Harkko toimii nykyisin työnsä ohessa RIFI-kuntoutusfoorumin kansallisena sihteerinä. RIFI on kansainvälisen kuntoutusalan toimijan Rehabilitation Internationalin (RI) jäsenorganisaatio. Kansainvälisessä toiminnassa Harkko näkee tärkeänä mm. sen, että sen avulla voi tukea kuntoutuksen parhaiden käytäntöjen löytämistä.
Yhteiset käsitteet auttaisivat asiakasta
Asiakasnäkökulma ja asiakkaan osallisuus ovat myös nousseet yhä vahvemmin esille terveydenhuollon eri alueilla. Sen merkitystä puntaroidaan myös meneillään olevassa kuntoutuksen kokonaisuudistuksessa. Jaakko Harkko muistuttaa nykyisen hyvinvointipalveluiden järjestelmän syntyneen vuosikymmeniä sitten.
– Esimerkiksi kuntoutusjärjestelmä on syntynyt sotien jälkeen, jolloin lääkinnälliset tarpeet olivat etusijalla. Nykyisenlainen kokonaisvaltainen asiakasnäkökulma ei tuolloin ymmärrettävästi ollut etusijalla.
1990−2000-luvulla puolestaan korostettiin hallinnon tehokkuutta, mikä johti eri toimitahojen sektoroitumiseen. Palvelujärjestelmää on siis kehitetty kunkin sektorin tavoitteiden, keinojen ja sisältöjen uudistamisen kautta. Tämä ei aiheuta ongelmia niinkään eri sektorien näkökulmasta, vaan ennen kaikkea asiakkaiden kokonaistilanteen kannalta. Yhteiset käsitteet ja ns. palvelutarjotin puuttuvat.
– Palvelujärjestelmän uudistuksen keskiössä on nyt se, miten parannetaan asiakkaan kokonaistilanteen huomioimista ja järjestelmän kompleksisuuden hallintaa.
Sote- ja kuntoutusuudistuksen yhteinen soppa
Harkko on tutkinut myös kuntoutusalan keskusteluun noussutta sosiaalista kuntoutusta. Hänen mielestään olisi hyvä selvittää ainakin se, kommunikoiko sosiaalinen kuntoutus jatkossa muun järjestelmän kanssa, kun kuntoutuksen kokonaisuudistusta tehdään ja aletaan toteuttaa.
– Vaarana on, että tämä kuntoutusmuoto kategorisoidaan vain ns. sosiaaliavuksi ja suunnataan niille, jotka eivät pärjää ”oikeissa kuvioissa”, kuten työelämässä, tutkija miettii.
Kuntoutuksen kokonaisuudistusta Harkko pitää yhdessä alue- ja soteuudistuksen kanssa mielenkiintoisena yhtälönä. Kun nämä uudistukset ja lainsäädäntövalmistelu ajoittuvat samaan aikaan, on käsillä erinomainen tilaisuus yhtenäistää hajanaista ja monimutkaista kuntoutuksen lainsäädäntöä.
– Uudistuksen pitäisi joka tapauksessa olla eri toimia ja toimijoita läpileikkaava. Syksyllä 2016 työnsä aloittaneessa kuntoutuksen uudistamiskomiteassa on laaja sidosryhmien edustus. Tässä asiassa voi siis olettaa tapahtuvan myönteistä kehitystä, pohtii Harkko.
– Ammatillisessa kuntoutuksessa työelämäkytkös on vahvistunut. Jos myös sosiaalisessa kuntoutuksessa yksi tavoite tulee olemaan henkilön valmiuksien mukaan työelämään siirtyminen, on tärkeää, että järjestelmässä on sisäänrakennettuna mekanismit, joiden avulla siirtymät työelämän suuntaan varmistetaan.
Vastakkainasettelua ehkäistävä
Työllistymistä edistävän kuntoutuksen parissa toimivien kannalta on huolestuttavaa, että vaikuttamistyö on vielä kesken. Päättäjien tietoisuus kuntoutuskokonaisuuden olennaisista kohdista asiakkaan kannalta kaipaisi vahvistamista.
– Kysymys kuuluu, mihin satsataan, kun valintoja tehdään. Panostetaanko esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluihin, kunnan työllistämispalveluihin vai pitkäaikaistyöttömiin, jotta vältyttäisiin kunnan sakkorahalta, vai johonkin muuhun? Tutkija Harkko korostaa vielä, että järjestelmä tulee luoda siten, ettei synny keinotekoisia vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välille.
– On tärkeää varmistaa, että kaikilla ryhmillä on yhtäläiset mahdollisuudet pyrkiä elämässään eteenpäin ja kaikilla toimijoilla puolestaan riittävät taloudelliset kannusteet parhaiden käytänteiden toteuttamiseksi.
Tutkimukset, joihin tekstissä on viitattu:
Harkko J., Lehikoinen T., Lehto S., Ala-Kauhaluoma M. (2016) Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Kela. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 144. Helsinki
Harkko J., (2015) ”Että nämä ihmiset joilla työpanos annettavana, sais sitä antaa. Että eivät olisi palveluiden kohde” : Kit-projekti toimintaympäristökartoituksen tulokset. Kehitysvammaliitto. Helsinki
Harkko J., Ala-Kauhaluoma M. (2015) Nuorten aikuisten kuntoutusrahaetuudet ja kuntoutuspalvelut. Kuntoutus 38 (1): 42–48
Harkko J., Tuusa M. (2014) Vahvat ja yksilölliset tukipalvelut nuorille yhdeltä luukulta. Kuntoutus 2014; 37 (1): 53–61
Härkäpää K., Harkko J. & Lehikoinen T. (2013) Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia. Kela
Harkko J. (2013) Syrjäytyminen ja sitä koskeva keskustelu. Teoksessa Notkola V., Ala-Kauhaluoma M., et al. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä ja sitä edistävien palveluiden vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Eduskunnan julkaisuja.
Harkko, J., Ala-Kauhaluoma M. & Lehikoinen, T. (2012). Keitä ovat vaikeasti työllistyvät ja tarvitsevatko he sosiaalista kuntoutusta?. Kuntoutus 2012; 35 (4): 54–60.
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016
Teksti ja kuva: Kati Savela
Kääntäjä Niklas Wenman vaihtoi työtä kuulovammansa takia. Työntekoa vamma ei nykyisin haittaa, mutta nuorena hän koki siitä paineita. Hermosärkyjen takia Wenman kävi tuleskuntoutuksen, joka auttoi jatkamaan töissä.
Niklas Wenman jännittää hiukan puhelimeen vastaamista, ellei keskustelukumppani tiedä hänen kuulovammastaan. Sen vuoksi joidenkin äänteiden lausuminen on vaikeaa, mutta hänen puheestaan saa hyvin selvää. Kasvokontakti helpottaa silti Wenmanin mukaan kommunikointia. Hän työskentelee Vantaan kaupungilla kääntäjänä.
Kuurojen tai vaikeasti kuulovammaisten työllisyys Suomessa on alhainen. Hyvä kieli- ja kirjoitustaito ovat Wenmanin mukaan olennaisia kuuroille ja huonokuuloisille. Kuuroja ja kuulovammaisia on työllistynyt parhaiten kuntiin, Vantaan lisäksi esimerkiksi Vaasan kaupungille.
– Apuvälineiden ansiosta selviydymme monista työtehtävistä mainiosti. Näiden pienien investointien avulla olemme lähes samalla viivalla kuin normaalikuuloiset henkilöt. Oma apuvälineeni on kuuloimplantti.
Tulkin puute esteenä kenttätyölle
Helsinkiläisen Wenmanin kuulovamma johtuu luultavasti hapenpuutteesta synnytyksessä. Kuurous selvisi pojan ollessa 3,5-vuotias, kun hänen puhumattomuuttaan alettiin tutkia tarkemmin. Lopulta äiti opetti pojan puhumaan. Tämä oppi lukemaan huulilta ja pärjäsi myös kuulolaitteensa avulla keskusteluista. Wenmanin äidinkieli on ruotsi.
Wenman opiskeli taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Hän työskenteli muun muassa museossa Kristiinankaupungissa.
– Vaihdoin alaa osittain kuulovammani takia. Olen kouluttautunut vanhojen rakennusten inventoijaksi, mutta tarvitsisin kentällä tulkin. 1980-luvulla sellaisen saanti ei olisi onnistunut. Moni asia on mennyt eteenpäin, mutta kuurot ja vaikeasti huonokuuloiset kohtaavat yhä esteitä mm. työelämässä.
2000-luvun alussa Wenman sai nykyisen työpaikkansa Vantaan kaupungilla. Samoihin aikoihin kuulo alkoi heiketä. Lopulta vuonna 2008 Wenman sai kuuloimplantin toiseen korvaansa.
– Ennen implanttia koin vaikeuksia esimerkiksi kokouksissa tiloissa, vaikka niissä oli induktiosilmukka. En saanut selvää puheesta. Implantin kanssa aloin ensimmäistä kertaa kuulla radiota, hän muistelee. Nyt hän on anonut implanttia toiseenkin korvaansa HYKS Korvaklinikalta.
Henkinen paine ehkä hermosäryn syynä
Pelkästään kuulo- tai muu vamma ei tee kjenestäkään osatyökykyistä. Niklas Wenmankaan ei ole vammansa takia osatyökykyinen, mutta pari vuotta sitten hän joutui pitkälle sairauslomalle hermosäryn takia, koska ei pystynyt kävelemään. Diagnoosia ei ole löytynyt, mutta tules-kuntoutuksen (tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastaville) avulla mies on päässyt takaisin töihin.
– Tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa täytyy opetella pärjäämään. Minua auttavat uiminen, kävely ja suihkun lämpötilan vaihtelu. Myös vertaistuki on tärkeää, mies kuvailee.
Lääkärien mukaan hermosäryllä voi olla yhteys kuulovammaan sikäli, että lapsena ja nuorena koetut patoutumat ja ulkopuolisuuden tunne ovat voineet kertyä jännitykseksi kehoon ja laueta särkytiloiksi.
Kuntoutukseen kuului mm. liikuntaohjelman laadinta, psykologin kanssa keskustelua, kuntotutkimuksia ja ryhmäkeskusteluja. Kuntoutusjaksoja oli kolme. Nykyisin tules-kuntoutusta saa myös avomuotoisena.
Niklas Wenman oli mukana Ootsä joku vammainen? -ohjelmasarjassa FST5- kanavalla viime syksynä. Hänestä ja hänen perheestään kerrotaan sarjan jaksossa 9.
TULES-KUNTOUTUS TYÖSSÄ JATKAMISEN TUKENA
Kelalla on ollut v. 2016 alusta alkaen tukija liikuntaelinsairauksia sairastaville tarjolla laitosmuotoisen kuntoutuskurssin ohella myös avomuotoisena toteutettava kurssi. Tules-avokurssi sisältää viisi ryhmämuotoista avokuntoutuspäivää ja 10 ryhmämuotoista käyntikertaa. Sekä laitosmuotoinen että avokuntoutus kestävät 9 kuukautta. Tules-kuntoutusta voivat saada sekä työelämässä että sen ulkopuolella olevat henkilöt. Edellytys on, että työ-, opiskeluja toimintakykyä voidaan suunnitellulla kuntoutuksella turvata tai parantaa.
Lisätietoa Kelan sivuilta
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016
Teksti ja kuvat: Kati Savela
Synnynnäisestä kuulovammastaan tietämätön Jenni Rytkönen koetti pysyä muiden tahdissa opinnoissa ja työelämässä. Sitkeydellään hän pärjäsikin, mutta kuulovamman löytyminen avasi uuden maailman. Kuntoutuksella oli iso merkitys tilanteeseen sopeutumisessa sekä työn että yksityiselämän kannalta.
Monipalvelukeskus Savoset Mikkelissä asiakkaiden iloiset tervehdykset seuraavat johtaja Jenni Rytköstä tämän kulkiessa työhuoneeseensa. Rytkönen aloitti Vaalijalan Monipalvelukeskus Savoset Mikkelin ja Mäntyharjun sekä Haaparinne ja Mäkirinne Palvelukotien johtajana keväällä 2016. Työpaikka on siis melko uusi, mutta kaupunki ja toimiala ei. Tätä ennen hän oli Mikkelissä toimivan sosiaalisen yrityksen Mikemet Oy:n henkilöstö- ja palvelupäällikkönä. Yritys tarjoaa työpaikkoja haasteellisessa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille ja osatyökykyisille sekä tekee ammatillista kuntoutusta.
Vamman kanssa elämisestäkin Rytkösellä on omakohtaista kokemusta. Hänellä on synnynnäinen kuulovamma, sensorineuraalinen huonokuuloisuus. Erikoista kyllä, se tuli ilmi vasta hänen ollessaan 27-vuotias. Vika on kuulohermossa. Kuulonalenemasta kärsivän on vaikea paikallistaa puhetta tai saada siitä selvää, jos taustalla on hälyääniä.
– Jo ollessani lapsi oli viitteitä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Lukemaan oppiminen oli vaikeaa. Tykkäsin myös paljon olla yksin ja eläinten kanssa. Sinnikkyydelläni ja myönteisellä asenteellani pärjäsin kuitenkin koulussa ja muutenkin elämässäni, Rytkönen arvioi.
Perheenjäsenillä sama kuulovamma
Kuulovamma pysyi piilossa mm. tytön luontaisesti omaksumien selviämiskeinojen takia. Hän halusi pärjätä.
–Opin lukemaan ihmisten huulilta, Rytkönen kertoo.
Ylioppilaskirjoitusten kielten kuuntelukokeet menivät huonosti, koska käytännössä kokelas joutui arvaamaan vastaukset. Puheen tai muiden äänien hahmottamisen vaikeutta on hankala itse tunnistaa, ellei ole koskaan kuullutkaan kunnolla. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen Varkaudesta kotoisin oleva Rytkönen hakeutui asian takia työterveyslääkärille. Tähän havahdutti se, että hän ei saanut tuttavien tervehdyksistä selvää. Perinnöllisen kuulovamman löydyttyä Rytkösen perheenjäsenetkin tutkittiin. Sekä isällä että veljellä on sama ominaisuus.
– Kolme lastani ovat seurannassa, mutta toistaiseksi heiltä ei ole löytynyt kuulonalenemaa.
Jenni Rytkönen oli haaveillut opettajan työstä, mutta ei lähtenyt opiskelemaan alalle. Vaikeasti huonokuuloiselle se ei olisi sopinutkaan. Opinnoissa ja työelämässä Rytkönen kuitenkin eteni vammastaan huolimatta sekä en
nen diagnoosia että sen jälkeen.
– On vain täytynyt löytää omat keinot, tehdä enemmän töitä ja ponnistella asioiden eteen sitkeästi. Yhden tai kahden ihmisen kanssa keskustelu sujuu vielä, mutta useamman läsnä ollessa kuuleminen vaikeutuu.
Aluksi Jenni Rytkönen sai kuulolaitteen toiseen korvaansa, sitten myös toiseen. Kuulovamma oli aluksi lievä, mutta luokitellaan nykyisin vaikeaksi.
– Implanttia minulla ei vielä ole, mutta sitä harkitaan, jos kuuloni vielä huononee, hän sanoo.
Kuntoutus moniulotteista ja hyödyllistä
Noin viisi vuotta sitten Rytkönen pääsi työssäkäyvien huonokuuloisten kuntoutukseen Kelan myöntämällä kuntoutusrahalla. Kuuloliiton järjestämä kuntoutus sisälsi kaksi viikon jaksoa. Rytkönen kuvailee saamaansa kuntoutusta kokonaisvaltaiseksi ja moniulotteiseksi.
– Löysin sitä kautta myös vertaistukea, sillä tutustuin ikäiseeni kuulovammaiseen naiseen, jolla on samankaltainen elämäntilanne. Vaihdamme hänen kanssaan kuulumisia ja kokemuksia, Jenni Rytkönen kertoo hymyillen.
Kuntoutuksessa käytiin läpi niin kommunikointia kuulovammaisena, arjen sujumista, erilaisia apuvälineitä kuin etuuksiakin, joita vamman vuoksi voi saada. Jo se, miltä taholta mitäkin etuutta haetaan, helpottaa monien käytännön asioiden hoitamista. Työtehtävien räätälöinti on yksi keino tulla toimeen kuulo- tai muun vamman kanssa. Rytkönen toteaa, että kaikissa töissä se ei onnistu kovin helposti tai lainkaan. Räätälöinnistä pitää sopia tarkkaan työnantajan kanssa, ja myös työyhteisö täytyy pitää ajan tasalla tehdyistä työnkuvan muutoksista.
Oikeuksista ja jaksamisesta huolehdittava
Rytkönen painottaa
, että kuulovammaisten kuten muidenkin vammaisten tulisi itse edellyttää tasa-arvoista kohtelua ja tuoda epäkohta esiin, jos tulee kohdelluksi huonommin kuin vammattomat esimerkiksi työelämässä.
– Moni tuntee häpeää vammastaan tai ujostelee vaatia tasa-arvoista kohtelua. Kuntoutuksessa saimme eväitä myös tähän. Emme voi odottaa vastapuolelta automaattisesti vammamme huomioimista, vaan asia pitää uskaltaa ottaa itse esille. Täytyy kehittää sen verran vahva itsetunto, että se onnistuu, Jenni Rytkönen selventää yhtä kuntoutuksen teemoista.
Kuulovammaisen ja hänen työnantajansa täytyy huomioida työturvallisuustekijät. Huono kuulo tai kuurous voi olla riski monissa ammateissa. Yksi riskitekijä on myös se, ettei tunnista omia jaksamisen rajoja.
– Jos on tottunut elämässään vain puskemaan läpi ja pinnistelemään huonon kuulonsa takia, jaksaminen voi lopahtaa. Siksi on tärkeää huolehtia itsestään. Kuulolaitteen avullakaan hyvin heikkokuuloisesta ei tule täysin kuulevaa. Kävimme kuntoutuksessa läpi myös erilaisia keinoja oman jaksamisen tueksi.
Kokopäivätyötä mahdollisimman pitkään
Rytkönen kaipaisi jatkoa kuntoutukselle työkykynsä ylläpitämiseksi. Myös kuulovamman oheisoireena tulleeseen tinnitukseen on sopeutumisvalmennusta, mutta ainakaan vielä hän ei saa siihen kuntoutusrahaa, koska edellisestä kerrasta on niin vähän aikaa.
Jenni Rytkönen on valmistautunut myös siihen, että hänen kuulonsa heikkenee entisestään ja hän joutuu jättämään kokopäivätyönsä. Varasuunnitelma on jo: hän opiskelee työnsä ohessa ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi. Terapiatyötä voisi tehdä itsenäisenä elinkeinonharjoittajana jaksamisensa mukaan.
– Minulla on mahdollisuus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, mutta teen kokopäivätyötä niin kauan kuin pystyn. Toivottavasti vielä pitkään, hän sanoo.
Esimerkkejä kuulovammaisen etuuksista ja niiden myöntäjistä:
Kuulolaite ja implantti – sairaanhoitopiiri
Apuvälineet – Kela
Palovaroitin ja tärinäherätyskello – kunnan vammaispalvelut
FM-laite, jolla voi kuulla esim. kokouksissa, palavereissa ja luennoilla opiskelussa – Kela
Kuulovammaisten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja kelan tukemana
Aikuisille suunnattuja kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja järjestävät eri puolella Suomea Kyyhkylä (Mikkeli), Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskus (Turku), Taukokangas (Oulainen) ja Verve (Mikkeli). Kuuloliiton omistama Kuulo-Auris toteuttaa yksilöllistä harkinnanvaraista kuntoutusta kuulo- ja kuulonäkövammaisille aikuisille.
Lisätietoa:
Kuuloliiton Kuulo-Auris
www.auris.fi/yksilollinen-jakso-aikuiset
Kela
http://bit.ly/Kela_perhekuntoutus
Kelan kurssitarjontaa kuulovammaisille voi hakea eri kriteereillä osoitteesta:
http://bit.ly/Kela_kurssitarjonta
——————
Artikkeli julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2016
Teksti: Tiina Jäppinen
YrttiVillitys osuuskunnan alku juontaa Forssan kaupungin kuntouttavan työtoiminnan järjestämään yrttikurssiin, jossa tulevat osuuskunnan jäsenet tutustuivat toisiinsa.
– Kävin hanketyöntekijän roolissa kertomassa ryhmälle osuustoiminnasta ja ryhmä innostui ajatuksesta perustaa oma osuuskunta harrastustoiminnan rinnalle, kertoo Forssan hanketyöntekijä Maarit Kumpulainen Osuuskunnista osallisuutta -hankkeesta.
Yrtti-kurssin vetäjä Eeva Suojanen lähti mukaan osuuskuntaan ja on YrttiVillityksen ensimmäinen puheenjohtaja. Perustamisen yhteydessä osuuskuntaan tuli mukaan monenlaisia jäseniä, kuten pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä, eläkkeellä olevia ja myös työelämässä mukana olevia, kuvaa Kumpulainen osuuskunnan moninaisuutta.
Forssan kaupunki on toiminut kumppanina ja tarjosi valmennusta varten tilat, joita olisi voitu käyttää myös osuustoiminnassa. Uuden jäsenen kautta löytyi kuitenkin toimintaan paremmin soveltuvat tilat, joissa toiminta aloitettiin.
– Kaupungin rooli osuuskunnan perustamisessa on ollut pieni. Olemme saaneet asiantuntija-apua tuki- ja työllistymisasioihin, kertoo Kumpulainen.
Nyt osuuskunnassa on 17 jäsentä ja mukaan otetaan mielellään uusia jäseniä, kunhan tulijalta löytyy kiinnostusta yrtteihin, luontoon ja kestävään kehitykseen. Etuihin kuuluvat mm. yrttikerääjän koulutus ja alennuksia tuotteista. Osuuskunta YrittyVillitys on yhden toimialan yritys.
– Hyvä puoli on, että voimme keskittyä yhteen asiaan ja laittaa kaikki resurssit siihen. Jäsenillä on yhteinen kiinnostuksen kohde ja yksi yhteinen tavoite. Aloittelevan yrityksen ei kannata kasvattaa tarjontaansa ylisuureksi, vaan keskittyä siihen mitä oikeasti osataan ja laajentaa valikoimaa pikkuhiljaa, sanoo Kumpulainen.
Myöhemmin osuuskunnan säännöt mahdollistavat silti monenlaisen toiminnan ja eri alan töitä voidaan tarjota esimerkiksi aputoiminimen kautta.
Osuuskunnan tämän hetken tavoitteena on kannattava liiketoiminta ja vakiintunut tuotevalikoima.
– Keväällä panostamme koulutuspalveluihin ja kehittelemme ideaa omasta verkkokaupasta. Lähitulevaisuudessa meillä on myös aikomus laajentaa villi yrteistä monialaisempaan toimintaan ja järjestää tulevaisuudessa mm. arjen apu-palveluita aputoiminimen avulla, paljastaa hankepäällikkö Maarit Kumpulainen.
Teksti: Tiina Jäppinen
Osuuskunta Tamrinkia oli perustamassa vuonna 2000 joukko innokkaita nuoria näkövammaisia. Mukana oli myös 
muutama näkevä vammainen henkilö. Osuuskunta perustettiin Tampereen seudun näkövammaiset ry:n projektin rahoituksella.
– Osuuskunta olisi voinut toimia ja se koettiin joustavana, koska kaikki eivät edes halunneet työtä kokopäiväisesti. Osuuskunta kaatui kuitenkin ihmisten välisiin kemioihin ja siihen, että toiminta ei koskaan kunnolla organisoitunut, pohtii osuuskuntaa perustamassa ollut jäsen Mari Ojala 16 vuotta osuuskunnan perustamisen jälkeen.
Ojala kertoo, että jäsenistä ei löytynyt ketään, joka olisi hoitanut yrityksen hallintoa. Siihen asti toimintaa oli vetänyt projektivastaava. Osuuskunnassa olisi tarvittu myös selkeä työjako ja toimenkuvat.
– Alussa oli käytössä projektirahaa, joka pikkuhiljaa väheni. Meidän olisi pitänyt valmistua siihen, että eletään omilla tuloilla, eikä projektirahalla eli panostaa heti alussa oikeaan työnhankintaan ja palkansaantiin.
Osuuskunta toimi muutaman vuoden. Jäsenet toimivat ryhmissä. Osa teki verkkosivuja kokopäiväisesti, osa kirjoitti litterointeja ja osa teki käsityötuotteita.
Ojalan mielestä on tärkeää, että henkilökemiat toimivat ja osuuskunnassa on sovittu selkeästi, mitä kukin tekee. Hän koki, ettei voinut tehdä työtään riittävän itsenäisesti.
– Meiltä puuttui myös markkinointi. Yhteishenki ei riittänyt siihen, että joku olisi keskittynyt myyntiin. Kaikki vain touhusivat sitä, mitä oli sillä hetkellä työn alla, eikä kukaan miettinyt tulevaisuutta ja miten toimimme jatkossa ilman tukia, muistelee Ojala.
Nykyisin Mari Ojala on aktiivinen yhdistystoimija. Hän toimii Tampereen seudun näkövammaisten hallituksessa sekä yhdistyksen opinto- ja virkistystoimikunnissa sekä on naisverkostovastaava. Hän järjestää ja osallistuu erilaisiin tapahtumiin, harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. Ojala tekee edelleen erilaisia keikkatöitä.
Ojalan mielestä osuuskunnan etuna on, että siinä voi kokeilla, mikä olisi oma ala. Osuuskunta on kevyempi ratkaisu harjoittaa ammattiaan kuin ryhtyä suoraan yrittäjäksi. Osuuskunnassa keikkatyö on helpompaa, koska on yksi palkanmaksaja.
Osuuskunta on edelleen olemassa, vaikkakin nimellisesti. Ojala ei pidä täysin mahdottomana, etteikö toimintaa voisi aloittaa uudelleen.
– Toiminta pitäisi organisoida hyvin, tapaamisia pitäisi olla riittävän usein ja kaikkien ääntä tulisi kuulla. Lisäksi henkilökohtainen avustaja auttaisi henkilöä tarvittaessa silloin, kun pitää mennä esimerkiksi asiakkaan luokse. Näin mukana ei tarvitse olla muita osuuskuntalaisia, sanoo Ojala. Osuuskunta on hyvä, joustava vaihtoehto.
Teksti: Tiina Jäppinen, Kuva: Janne Pyöriä
Taidokkaat on keväällä 2016 perustettu ylöjärveläinen työosuuskunta, jossa on 15 eri-ikäistä jäsentä. Palvelujen kirjo on laaja, jopa hämmentävä. On kiireapua, kotipalvelua, pihatöitä, IT-palveluita, psykoterapia- ja työnohjauspalveluja, rakennuspalveluita jne.
Alkavalle yrityksille näin monialainen toiminta olisi suuri haaste, mutta työosuuskunnassa idea on hieman toinen. Vaikka monia asioita on ratkaistavana esimerkiksi markkinoinnissa, toiminnan lähtökohta on kirkas. Tavoitteena on tarjota työtä ja parempaa elämää jäsenilleen sekä tuottaa hyvää yhteiskunnalle.
– Osuuskunnan jäsenet tekevät toiminnastaan sen näköisen kuin he yhdessä haluavat. Ideologisesti on tärkeää, että osuuskunnan tavoitteena ei ole voiton tuottaminen. Olemme saaneet myös Yhteiskunnallisen yrityksen statuksen. Jos voittoa tulee, se käytetään yrityksen tai yhteiskunnalliseen kehittämiseen, sanoo ASPA-säätiön hanketyöntekijä Siina Vättö.
Reilun puolen vuoden jälkeen siitä, kun toiminta käynnistyi, 15 jäsenestä kuusi on nostanut osuuskunnasta palkkaa. Osa jäsenistä on aktiivisia, osa on toiminnasta sivussa eri syistä.
Taidokkaat on perustettu Osallisuutta osuuskunnista (ESR) -kehittämishankkeen tuloksena ja se toimii ASPA-säätiön kyljessä hankkeen kautta vielä vuoden 2017 vuoden loppuun asti.
Hankkeesta ei tule suoraan taloudellista tukea osuuskunnalle, mutta esimerkiksi osuuskuntalaisten valmennuksiin ja tutustumisretkiin on tullut rahoitus hankkeelta. Osuuskunnan kokouksia varten tilat on antanut käyttöön Ylöjärven kaupungin Tiuravuoren palvelukeskus, jonne Taidokkaat tekevät vuorostaan vapaaehtoistyötä.
Osuuskunta Taidokkailla on myös oma klubi, johon on kutsuttu mukaan yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Klubitoiminnalla on kerätty varoja toiminnan aloittamiseen ja samalla on voitu markkinoida laaja-alaista osaamista. Lisäksi osuuskunnalla on yrityskummeja, jotka tarjoavat heille asiantuntemustaan ja yhteistyötä.
Vapaaehtoistyötä
Arja Loukola on osuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin mm. lastensuojelu- ja vanhustyössä, päihde- ja mielenterveystyössä sekä johtajana eri paikoissa. Työkyvyttömyyseläkkeelle hän jäi nelisen vuotta sitten.
– Osuuskunnassa tavoitteena on räätälöidä työ kunkin voimien mukaan. Tarkoitus ei ole, että kaikki tekevät kahdeksaa tuntia päivässä. Olemme myös miettineet, voisimmeko soveltaa esimerkiksi Ratko-mallia, pohtii osuuskunnan jäsen ja puheenjohtaja Arja Loukola.
Vamlasin kehittämä Ratko-malli on työkalu työnantajille. Sen avulla voidaan tarjota työmahdollisuuksia erilaisille työn tekijöille. Uusia työpaikkoja luodaan luomalla tehtävänkuvia, joka soveltuu henkilölle, vaikka hänellä olisi jokin vamma tai pitkäaikainen sairaus.
– En aio palata työelämään kokonaan. Toisaalta tässä vaiheessa osuuskunnan kehittäminen vie myös niin paljon aikaa, etten pystyisi tekemään työtä enempää, sanoo Loukola.
– En myöskään halua ansaita niin paljoa, että jättäisin työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään. Täällä on tosi kiva porukka. Panostan mielelläni tämän osuuskunnan kehittämiseen vapaaehtoistyönä, mikä myös antaa henkisesti paljon, hän jatkaa.
Oman uran etsintää
Anssi Ahoniemi joutui heti peruskoulun jälkeen, vakavaan auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena oli vammautuminen. Hän on kuntoutunut pikkuhiljaa ja pystyy osuuskunnassa arvioimaan, mitä työtä voisi tehdä. Merkonomiksi opiskellut Ahoniemi haluaa tehdä tässä vaiheessa myös vapaaehtoistyötä ja käy osuuskunnan edustajana vierailemassa vanhusten luona piristämässä heidän päiväänsä.
– Vapaaehtoistyö tuo hyvää mieltä. Kun auttaa muita, jaksaa itsekin paremmin. Lisäksi teen osuuskunnan markkinointia ja olen kertonut tarinani monelle, sanoo Ahoniemi.
– Anssi tuo hyvää mieltä kohteliaalla käytöksellään ja hän kuntoutunut valtavasti siitä, kun tuli mukaan toimintaan. Mikään ei ole hänelle mahdotonta, mutta nyt olisi hyvä löytää se työ, jota hän pystyisi parhaiten tekemään, pohtii Arja Loukola hänen vierellään.
Osuuskunnasta takaisin työelämään
Jarmo Lehtomäki on tarjoaa mm. kiinteistönhoitopalvelua vanhemmille ikäryhmille, aina pienistä ulkomaalauksista ja nurmikon leikkuusta erilaisiin puutarhatöihin.
– Huomasin lehdestä, että tällainen mahdollisuus oli tarjolla. Siitä se vain lähti. Minulla on 30 vuotta takana työelämää. Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet. Nykyisin työntekijää ei arvosteta ja työmarkkinoilla puhuu yksistään raha, kokee Lehtomäki nykymenon.
Hän toivoo, että osuuskunnan kautta työhön pääsy voisi taas onnistua – joko suoraan kuluttajille tai esimerkiksi henkilöstövuokrauksena työnantajille. Tosin häntä arveluttaa se, että kiinteistöpalvelut ovat melko kilpailtu ala myös Hämeessä.
Markkinointiin potkua
Raija Viinikka jäi työkyvyttömyyseläkkeelle sairauden takia vanhusten hoitokodin toiminnanjohtajan tehtävistä. Hän on terveydenhuoltoalan ammattilainen ja toiminut mm. vanhainkodin johtaja. Sairautensa jälkeen hän suoritti Senioripysäkki-ryhmänohjaajakoulutuksen.
– Kaupunki on ostanut osuuskunnalta Senioripysäkkitoimintaa yhden ryhmän verran, ja toivon tälle jatkoa. Toiminta ehkäisee vanhusten yksinäisyyttä ja masennusta sekä auttaa heitä luomaan uusia ystävyyssuhteita. Toimintaan on ohjattu mukaan mm. kunnan kotipalvelun kautta, iloitsee Viinikka.
Viinikan mielestä nyt olisi aika panostaa liiketoiminnan kehittämiseen, kuten tuotteistamiseen, mainontaan ja markkinointiin.
– Meitä on 15 jäsentä ja erilaista ammatinharjoittajaa. Yksikään meistä ei omaa yrittäjä-, markkinointi- tai myyntitaustaa. Miten osaisimme markkinoida ja myydä itseämme riittävän hyvin? kysyy Viinikka.
– Suurin haaste on, ettemme jää puuhastelun asteelle. Monet ovat olleet pitkään eläkkeellä tai työttömänä. Oma kuva itsestä työntekijänä on voinut hapertua. On oma prosessi, miten osaaminen viedään toiselle portaalle, myöntää hankevetäjä Siina Vättö.
Toisaalta jäsenet pohtivat, mitä tehdä sitten, jos töitä tuleekin liikaa. Miten hoidamme tilanteen ja entä miten mitataan toiminnan laatua?
– Pelottaa, miten saamme tämän pyörimään. Mistä saadaan töitä ja rahaa firmaan? Nämä ovat varmaan tällaisia luonnollisia yrityksen pelkoja, toteaa Anssi Ahoniemi kuitenkin tyynesti.
« Edellinen
1
…
17
18
19
20
21
22
Seuraava »
