Järjestelmän takia osatyökykyinen?

Teksti: Susanna Hakuni
Kuva: Elina Mäkikunnas

Henkilökohtaisten avustajien saaminen on yhä vaikeampaa, ja työntekijäpula vaikuttaa jo vammaisten ihmisten turvallisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Monelle ongelma kertautuu edelleen, kun avustajapula heikentää myös mahdollisuuksia työnhakuun tai työssä käymiseen ja haastaa oman jaksamisen. Elina Mäkikunnas on opettajana unelmiensa ammatissa, eikä työpäivästä suoriutuminen aiheuta ongelmia – jaksaminen alkaa olla kortilla vasta työpäivän jälkeen, kun toinen työrupeama avustajakuvioiden selvittelyssä alkaa.

Työssään opettajana peruskoulussa Elina tarvitsee apua esimerkiksi ovien avaamisessa, lounaan lämmittämisessä, luokkatilan järjestelemisessä ennen tunnin alkua ja kopiokoneen käyttämisessä. Itse opetustilanteet hoituvat ilman avustajaa.

Elinalla on käytössään 459 avustajatuntia kuukaudessa. Elinan aamu ei käynnisty ilman avustajaa, koska apu on tarpeen heti aamusta lähtien sängystä ylös nousemiseen ja sen jälkeen arjen perustoiminnoissa ja kotitöissä.

Ei hankalan työntekijän leimaa

Elinan kohdalla isoimpina ongelmina ovat sairastelevien avustajien sijaisjärjestelyt sekä uusien avustajien etsintä lopettavien avustajien tilalle.

Avustajaongelma ei ole vielä aiheuttanut Elinalle työpoissaoloja, jonka Elina toteaa johtuvan siitä, ettei tunnollinen luonne ja sisu kerta kaikkiaan anna olla poissa töistä sellaisesta syystä. Elina ei myöskään halua ottaa sellaista leimaa, että lihassairaus tekisi hänestä tavallista hankalamman työntekijän. Poissaolojen välttäminen vaatii kuitenkin usein kohtuuttomia ratkaisuja:

– Pahimmassa hädässä isäni on ajanut aamuviideltä sata kilometriä Vantaalle nostamaan minua sängystä ylös. Pidän tätä kuitenkin vihoviimeisenä vaihtoehtona, koska en haluaisi tuottaa kenellekään ylimääräistä vaivaa. Olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että isäni on hätätilanteissa päässyt auttamaan, Elina toteaa.

Ajoittain töihin pääseminen on vaatinut myös aamuöistä soittokierrosta, kun Elina on joutunut soittelemaan avustajia läpi ja kyselemään, kuka voisi tulla.

Silloinkin Elinaa harmittaa erityisesti se, että työntekijät joutuvat monesti joustamaan oman jaksamisensa kustannuksella, vaikka moni osaakin vetää rajansa ja sanoa suoraan, jos ei pääse tulemaan.

– On kuukausia, joina en joudu kauheasti stressaamaan avustaja-asioita. Tilanne vaihtelee kuitenkin laidasta laitaan, ja nyt olen jälleen kerran hakemassa uutta avustajaa. Hakemuksia ei ole tullut, enkä vielä tiedä, miten pääsen kevään aamuina töihin, Elina pohtii.

Töissä Elina saa tukea läheisimmiltä työkavereiltaan, jotka tietävät tilanteen. Hän uskoo, että ymmärrystä löytyisi laajemminkin esimiestasoa myöten. Koulussa on jo nyt mahdollisuuksien mukaan huomioitu esimerkiksi Elinan toive tuntien sijoittelusta niin, että aamutunteja olisi mahdollisimman vähän, koska avustajia on hankala saada aikaisiin aamuvuoroihin.

Hakemuksia tulee vähemmän

Työn ulkopuolella ystävät ja läheiset tukevat Elinaa niin henkisesti kuin käytännön asioissakin ja jakavat esimerkiksi työ paikkailmoituksia omiin verkostoihinsa. Vammaispalveluista Elina ei ole saanut apua, eikä usko, että työnantajamallilla toimivalle sieltä apua löytyisikään.

Avustajien sairastelua on mahdotonta ennustaa; joinakin kuukausina sijaisia on haettava viikoittain. Elinan avustajista monet ovat olleet opiskelijoita, joten avustajien vaihtuvuus on tiedossa jo etukäteen ja Elina tiedostaa tilanteen jo rekrytointivaiheessa.

– Sitä mukaa kun oman alan työt kutsuvat heitä, minun on oltava valmis luopumaan hyvistä tekijöistä. Mutta monesti luopumiset tulevat rysäyksittäin ja työntekijöitä lähtee lyhyen ajan sisällä useampi. Sitten voi olla pitkäänkin tyyntä ennen seuraavaa lähtöaaltoa.

Tilanne on kuitenkin siinä mielessä muuttunut, että aiemmin hakemuksia tuli nykyistä enemmän. Nyt on ollut sellaisia hakuprosesseja, etten ole välttämättä saanut yhtäkään hakemusta, vaikka olen hionut ilmoitukseni ihan viimeistä pilkkua myöten mahdollisimman selkeäksi ja houkuttelevaksi, Elina kertoo.

Kahden työn rasite

Elina on ollut nykyisessä työpaikassaan vuoden verran määräaikaisella sopimuksella ja haaveilee vakituisen viran saamisesta.

– Olen viihtynyt erinomaisesti ja teen juuri nyt sitä, mitä varten opiskelin vuosikausia. Koen olevani ihan elementissäni nykyisessä työssäni ja ylimääräisenä plussana pääsen antamaan oppilailleni esimerkin siitä, että myös sähköpyörätuolilla liikkuva opettaja on ihan tavallinen aikuinen. Aidot kohtaamiset nuorten kanssa ovat ihan mahtavia ja saan niistä tosi paljon virtaa, vaikka teinien ruotsinopiskelun pyörittämisessä tietysti onkin omat koettelemuksensa. Huumori auttaa siinä, Elina toteaa.

Lihassairaus hankaloittaakin opetustyötä lähinnä kulissien puolella, kun päivätyön lisäksi työpäivän jälkeen alkaa iltavuoro työnantajana avustajille. Elina on pohtinut paljon, miten saisi tilanteen tasapainoon – jos opetustyötä tekisi osa-aikaisesti, jäisikö avustajaongelmien ratkomiseen ja yllätysmuuttujista selviämiseen enemmän voimavaroja?

– Koen olevani fyysisesti sataprosenttisen työkykyinen, mutta järjestelmän toimimattomuuden vuoksi ehkä sittenkin osatyökykyinen, Elina toteaa.

Alun perin julkaistu: Porras 1/2023

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön Extra -lehdessä 1/2023 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)