OPTY 2018 – 2020
OPTY (Opitaan työhön yhdessä) 2018 – 2020
Hanke on päättäynyt.
Opitaan työhön yhdessä (OPTY) on Euroopan unionin sosiaalirahaston eli ESR:n rahoittama hanke.
Sen tavoitteena on parantaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien osatyökykyisten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden siirtymävaiheiden ja koulutuksellisen tasa-arvoa tukevia palveluita.
Hanketta koordinoi Invalidisäätiö. Vates toimii hankekumppanina yhdessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Kehitysvammaliiton kanssa.
Hankkeen aikana kehitettiin mm. työvalmennusmalli, jossa huomioidaan aiempaa paremmin itse valmentautujat.
https://www.livesaatio.fi/innolive/hankkeet/optyTutustu hankkeen tuloksiin lisää Live-säätiön sivulla.
Kenelle?
Kohderyhmänä on opetus-ja ohjaushenkilöstö, työvalmentajat sekä työelämänedustajat.
Kohteisiin kuuluvat myös kuntoutuksen, työllistämisen ja koulutuksen parissa työskentelevät organisaatiot ja niiden henkilöstö sekä viranomaiset.
Työyhteisöt ja organisaatiot, joilla on valmius tarjota työssäoppimis- tai työpaikkoja osatyökykyisille.
Tavoite
Tavoite 1: Yhteistyömallia on kehitetty niin, että olemassa olevia toteuttajien palveluita on yhdistetty ja muotoiltu joustavimmiksi ja asiakaslähtöisimmiksi palveluiksi, joka tukee osatyökykyisen henkilön työllistymistä ja parantaa heidän mahdollisuuksien suorittaa opintoja.
Tavoite 2: Opetus- ja ohjaushenkilöstön, työvalmentajien ja työpaikkaohjaajien kanssa on kehitetty työhönvalmennusmalli, jossa huomioidaan aiempaa paremmin itse valmentautujat. Henkilöstön valmentavan työotteen osaamista on vahvistettu.
Mitä?
Vertaillaan olemassa olevia toimintamalleja ja palveluita, joita muotoillaan asiakaslähtöisemmiksi.
Kehitetään ja mallinnetaan uusia työhönvalmennukseen, ohjaukseen ja työllistymiseen liittyviä käytänteitä sekä vahvistetaan työelämäyhteistyötä.
Hyödynnetään ja sovelletaan olemassa olevia toimintakyvyn, työn soveltuvuuden sekä olemassa olevia osaamisen ja työkyvyn arviointimenetelmiä, joita sovelletaan kehitettävässä mallissa.
Kehitetään työhönvalmennusmallia, jossa hyödynnetään ryhmävalmennusta ja vertaistukea ryhmän toiminnassa.
Opinnollistetaan työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä huomioiden välillisen kohderyhmän tuen tarpeet sekä toiminta- ja työkyky.