Konkareiden työllistymistä edistämään!
Elokuu on kesäkuukausista viimeinen ja monilla loma jatkuu vielä pitkälle elokuuta. En siis toivota vielä hyvää syksyä, vaan kesän jatkoa. Loma on voimien palauttamista varten ja varsinkin kesälomalle asetetaan joskus liiankin kovia vaatimuksia. On pakko levätä! Ja sitten kun tullaan takaisin töihin, menee viikko ja olo on kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Ehkä lomailujaksosta kuitenkin jää jotain aivojen reserviin, josta sitten ammennetaan voimia, kun syksyn pimeät alkavat.
Me Vates-säätiössä saimme kesän korvalla hyviä hankeuutisia. Syyskuussa pääsemme AMI-säätiön rahoituksella käynnistämään yhdessä Miina Sillanpää -säätiön kanssa Konkarit töihin -nimisen hankkeen, jossa tuotetaan tietoa 55+ -ikäisten suomenkielisten työttömien miesten työllistymisen esteistä ja mahdollisuuksista. Hankkeessa käydään läpi ikäkysymystä niin työkykyyn liittyvänä riskitekijänä, koulutuksen päivittämisen tarpeina kuin asenteellisina haasteinakin.
Ikäkysymys on myös mahdollisuus työnantajille, jos se halutaan käyttää hyödyksi. Kokeneemmilla ihmisillä on elämän aikana karttunutta aivoreserviä ja voimavaroja työssä jaksamiseen. Tämän osoittavat myös tilastot, joiden mukaan yli 55-vuotiaiden työllisyysaste on viimeisten 15 vuoden aikana noussut 55 prosentista 70 prosenttiin. Hankkeen toteuttaminen tukee myös Suomen hallitusohjelman tavoitetta turvata yli 55-vuotiaiden työuran jatkuminen.
Vates-säätiön yksi toiminnan painopisteistä on monimuotoisen ja yhdenvertaisen työelämän edistäminen. Tämän hankkeen tavoitteena on myös tuoda lisää tietoa iän merkityksestä työelämässä, iän tuoman osaamisen monimuotoisesta hyödyntämisestä sekä ikämyönteisten asenteiden vahvistamisesta työpaikoilla.
Konkarit töihin -hankkeessa tehdään yhteistyötä Helsingin kaupungin työllisyyspalvelujen kanssa, jossa ollaan valmiita hyödyntämään hankkeessa syntynyttä tietoa.
Jaana Pakarinen
toimitusjohtaja
PS. Lisätietoa alkavasta hankkeesta voi kysyä erityisasiantuntija Anne Kalliolta, anne.kallio@vates.fi, p. 044 493 1300.