Elämänlaatua ruoasta
Elämänlaatua ruuasta (ELR) -hankkeessa kehitettiin vuosina 2021 – 2023 toimintamalli, jonka tavoitteena on edistää työelämän ulkopuolella olevien ravitsemusterveyttä sekä hakea työllisyydenhoidon ja ravitsemuksen yhtymäkohtia.
Hanke toteutettiin terveyden edistämisen määrärahalla (STM). Hanketoimijoita olivat Päijät-Sote (hallinnoija), Itä-Suomen yliopisto ja Vates-säätiö.
Tutustu ja ota käyttöön!
Elämänlaatua ruuasta -toimintamallin esittely, ohjaajien koulutus, ohjaajan työkalut ja toimintapankki, lomakkeet jne. on tallennettu Itä-Suomen yliopiston ylläpitämille verkkosivuille (UEF). Toimintammalli löytyy myös kansallisesta. Toimintamalli on viety myös Innokylä-portaaliin.
Kenelle?
Työelämän ulkopuolella olevat työikäiset henkilöt sekä heidän kanssaan toimivat ammattilaiset.
Heitä ovat muun muassa kuntouttavan työtoiminnan tai työllisyyspalveluiden ohjaajat ja työvalmentajat sekä muut tuetun työllistymisen asiantuntijat.
Tavoite
Uusi toimintamalli ja siihen liittyvät koulutus ja materiaalit helpottavat ohjaajia ottamaan esille ohjattaviensa kanssa syömiseen ja ravitsemukseen liittyvät teemat.
Osallistujien ruokasuhde paranee ja heillä on motivaatiota ja uusia tapoja sekä keinoja oman ravitsemuksensa parantamiseen.
Vatesin rooli
Tuo hankkeelle työ- ja toimintakyvyn tukemisen osaamista.
Tuottaa ammattilaisten tueksi oppaan ja esitteen.
Tukee konseptin levittämisessä ja juurruttamisessa järjestöihin omien verkostojen ja viestintäkanaviensa kautta.
Tuotokset
Elämänlaatua ruuasta -toimintamalli ja työkalut sekä niiden käyttöönottoon verkkokoulutus.
Ohjaajan käytössä on paljon erilaisia työkaluja, kuten videoita, ohjaajan opas, vaivattomasti käyttöön otettavia tehtäviä ja muuta materiaalia jne.
ELR-toiminta tarjoaa yhdessä oivaltamista
Elämänlaatua ruuasta -malli helpottaa ohjaajan työtä, koska ELR:n sivuilta löytyy valmiit materiaalit sekä paljon ideoita ja työkaluja, miten ruoka- ja ravitsemusasiat voi nostaa esille.
Ohjaaja osallistuu oman ruokasuhteensa ja ravitsemuksensa pohdintaan yhdessä ryhmänsä kanssa. Osallistujat ovat tasavertaisesti mukana, eikä ohjaajan rooli ole toimia ”opettajana” tai ”valistajana”.
Ideana on, että jokainen oivaltaa itse omat hyvät asiat sekä muutoksen tarpeensa ja löytää ne keinot ja tavat, jotka sopivat juuri hänelle.
Toiminta perustuu toista kunnioitavaan ja kehuvaan otteeseen. Toiminnassa ei tarvitse valmistaa ruokaa, eikä keittiötiloja välttämättä tarvita. Toimintaa voi toteuttaa hyvin erilaisissa ympäristöissä, kuten esimerkiksi sisällä ryhmätyötiloissa, nuotion äärellä ulkona, kauppareisulla tai vaikka etänä.