Hallituksen toimet iskevät osatyökykyisten työllistymiseen
Vates-säätiön valtuuskunta on huolissaan hallituksen leikkauksista, jotka kohdistuvat osatyökykyisten henkilöiden työllistymisen tuen keinoihin. Myös Työkanavan lopettaminen on lyhytnäköistä politiikkaa.
Hallitusohjelman kirjaukset vaikuttavat merkittävästi osatyökykyisten asemaan yhteiskunnassa. Hallitusohjelmassa on useita osatyökykyisten työllistymiseen liittyviä toimenpiteitä, joita toteutetaan pitkin hallituskautta. Ensimmäiset toimenpiteet ovat olleet kevään 2024 kehysriihen leikkauspäätökset, jotka iskevät pahasti juuri alentuneesti työkykyisten henkilöiden työllistymisen tukeen. Vaikutukset tulevat näkymään etenkin pitkällä aikavälillä ja seuraukset voivat olla radikaaleja.
Osatyökykyisten henkilöiden hyvinvointi tulisi nostaa keskiöön ja toimia ennaltaehkäisevästi työkykyä tukien, mikä ei kirjausten valossa tule toteutumaan. Ennaltaehkäisevä ote huomioisi osatyökykyisten potentiaalin työelämässä. Tällä hetkellä ei huomioida esimerkiksi mielenterveyspalveluista kertyviä kustannuksia, kun yksilöt eivät pääse tekemään töitä ja jäävät kotiin. Osa-aikatyön hyväksyminen yhdenvertaisena työnä on erittäin tärkeää henkilöille, joilla on haasteita työkyvyssä, mutta on vahva tahto työntekoon.
Työkanava Oy:n lakkauttaminen vain puolentoista vuoden toiminnan jälkeen on lyhytnäköistä politiikkaa. Tulosten saavuttaminen näin lyhyessä toiminta-ajassa ei mitenkään ole mahdollista. Työkanava Oy:n käynnistyminen osui aikaan, jolloin TE-palveluissa on käynnissä mittavimmat muutokset vuosikausiin. On selvää, että uudenlaisen toimintamallin sovittaminen tähän prosessiin on kentällä haastavaa. Myös työvoiman saaminen Työkanavasta avoimille työmarkkinoille vaatii paljon työtä pelkästään toimintamallin tunnettuuden kasvattamisen osalta. Vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymisen tueksi on välttämätöntä löytää pysyviä ratkaisuja eikä kokeiluista toiseen poukkoilevia poliittisia päätöksiä.
Hallituksen linjaukset palkkatuen keskittämiseen yksityiselle sektorille ovat jo johtaneet kuntien työllisyysalueilla päätöksiin, joissa kolmannen sektorin palkkatuet on lopetettu kokonaan. Tutkimuksin on todettu, että yritykset käyttävät palkkatukea merkittävästi järjestöjä vähemmän. Vates-säätiön taustayhteisöt korostavat järjestökentän osaamisen hyödyntämisen tärkeyttä palkkatuen kohdentamisessa. Jos yrityksiin halutaan ohjata osatyökykyisiä henkilöitä palkkatuella, pitäisi järjestöjen asiantuntemus voida kohdentaa esimerkiksi työhönvalmennukseen ja muuhun vastaavaan työkyvyn tukeen yritykselle, jotta henkilön palkkaaminen hyödyttäisi sekä työnantajaa että työntekijää.
Vates-säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Timo Pesu Parik-säätiöstä toteaa että, ”hallituksen tulisi ymmärtää, että tekevät omilla säästöpäätöksillään karhunpalveluksen omille säästötavoitteilleen, eli kustannukset nousevat eri sektoreilla sekä lisäksi pitää huomioida inhimilliset tekijät, joita päätökset aiheuttavat. Uskon hallituksen talousneuvonantajien tietävän tämän. Meistä jokainen tekee virheitä, mutta aina voidaan osa korjata.”
Vates-säätiö sr edistää vammaisten, pitkäaikaissairaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden yhdenvertaista mahdollisuutta työllistyä ja pysyä työelämässä.