Vates-säätiön lausunto sote-järjestöjen rahoituksesta annetun asetuksen muuttamisesta
Vates-säätiö antoi 21.7.2026 lausunnon luonnoksesta sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamiseksi (VN/20873/2026) Lausunnossaan Vates-säätiö toteaa, että avustusten myöntämisperusteiden kriteerien tulee olla selkeitä, ennakoitavia ja kohdella erilaisia järjestöjä tasapuolisesti.

Hallitus hyväksyi 13.8.2026 sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muutoksen, joka joka määrittää sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustusten jakoperusteita. Jatkossa asetuksessa määritellään aiempaa tarkemmin, millaiseen toimintaan avustuksia voidaan myöntää ja millä edellytyksillä. Asetuksen keskeinen muutos on se, että konkreettista, kohtaavaa asiakastyötä painotetaan aiempaa enemmän. Muutokset vaikuttavat myös keskus- ja kattojärjestöjen rahoitukseen, joka vähenee nykyisestä merkittävästi. Valtionavustusta voidaan kuitenkin edelleen myöntää niille, jos ne tekevät kohtaavaa työtä tai niiden toiminta on olennaista toisen järjestön kohtaavan toiminnan järjestämiselle. Asetus tulee voimaan 31. elokuuta 2026. Sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2027 koskeviin jatkoavustuksiin, joiden hakuaika päättyy syyskuun lopussa 2026.
Vates-säätiön lausunto: Järjestöjen monimuotoinen työ huomioitava rahoituskriteereissä
Vates-säätiö pitää lausunnossaan avustusten myöntämisperusteiden täsmentämistä perusteltuna, mutta korostaa, että niiden tulee olla selkeitä, ennakoitavia ja lain tarkoituksen mukaisia. Myönteistä on, ettei asetusluonnos sulje mitään järjestöryhmää, toimintamuotoa tai kohderyhmää avustusten ulkopuolelle.
Lausunnossaan Vates-säätiö painottaa, ettei suora asiakaskontakti saa muodostua rahoituksen ainoaksi perusteeksi. Järjestöjen työssä myös vertaistuki, vapaaehtoistoiminta, kokemusasiantuntijuus, neuvonta, koulutus, viestintä, kehittämis- ja asiantuntijatyö sekä yhteistyö ovat keskeisiä vaikuttavan toiminnan edellytyksiä.
Vates-säätiö esittää, että asetuksen valmistelussa turvataan erilaisten järjestöjen tasapuolinen kohtelu riippumatta niiden toimintamuodosta. Lisäksi säätiö toivoo selvennyksiä asetuksen suhteesta vuoden 2027 avustuskriteereihin ja muihin avustusharkintaa ohjaaviin linjauksiin.
Vaikuttamistyötä ei tule rajata STEA-avustusten ulkopuolelle
Lausunnossa nostetaan esiin myös vaikuttamistyön merkitys. Vates-säätiön mukaan järjestöjen tehtävänä on tuoda päätöksentekoon tietoa haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kokemuksista, tarpeista ja palvelujärjestelmän puutteista. Vaikuttamistyö on olennainen osa järjestöjen yleishyödyllistä tehtävää, eikä sitä tule rajata STEA-avustusten ulkopuolelle.
Arviointikriteereiden tulee olla yhdenmukaisia ja tiedossa hyvissä ajoin
Vates-säätiö korostaa, että asetuksella on merkittäviä vaikutuksia sote-järjestöjen toimintaedellytyksiin, palveluiden saatavuuteen sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksiin saada tukea ja tulla kuulluksi. Säätiön mukaan rahoituksen arviointikriteerien tulee olla valtakunnallisesti yhdenmukaisia ja hakijoiden tiedossa hyvissä ajoin ennen asetuksen voimaantuloa. Hyvin toteutettuna sääntely voi vahvistaa rahoituksen vaikuttavuutta, mutta puutteellisesti toteutettuna se voi heikentää järjestökentän monimuotoisuutta sekä avun ja tuen saavutettavuutta.
Vates-säätiö sr esittää, että asetuksessa huomioidaan seuraavat seikat:
- Suora asiakaskontakti ei saa muodostua rahoituksen ainoaksi perusteeksi. Myös ihmisten kohtaamista, vertaistukea, kokemusasiantuntijuutta ja vapaaehtoistoimintaa mahdollistava työ tulee huomioida perusteissa.
- Myös neuvonta, koulutus, asiantuntijatyö, viestintä, kehittämistyö ja koordinaatio sekä toiminnan johtaminen sekä järjestöjen yhteistyö ovat mahdollisia ja usein välttämättömiä vaikuttavan toiminnan toteuttamiseksi.
- Turvataan erilaisten järjestöjen ja toimintamuotojen tasapuolinen kohtelu siten, ettei valtakunnallista, verkostomaista, asiantuntijuuteen perustuvaa tai kattojärjestön toteuttamaa toimintaa aseteta toimintamuotonsa vuoksi avustusharkinnassa heikompaan asemaan.
- Täsmennetään asetuksen suhde aiemmin julkaistuihin vuoden 2027 avustuskriteereihin ja muihin avustusharkintaa ohjaaviin linjauksiin.
Vates-säätiön lausunto on luettavissa myös lausuntopalvelussa.