KeKo-hanke on päättymässä, aluetyön malli osoittautui toimivaksi

Uutinen
Julkaistu 19.12.2019

Vatesin KeKo – kehittämisen koordinaatiohanke (2017-19) päättyy pian. Hankkeen työntekijät kulkivat laajasti ympäri Suomea kuulemassa työllisyystoimijoiden tekemisestä, tarpeista, yhteistyötoiveista ja niin edelleen. Hanke onnistui tavoitteensa mukaisesti verkostojen kokoamisessa: yli puolet palautekyselyihin vastanneista kertoi, että on saanut KeKon kautta uusia yhteistyökumppaneita. Tieto osatyökykyisten henkilöiden työllistymisestä ja sen tuen tarpeista on tavoittanut myös runsaasti uusia ihmisiä.

Hankekoordinaattori Tuuli Riisalo-Mäntynen ja hankesihteeri Meeri Riihelä kirjoittavat tuoreessa blogitekstissä tunnelmistaan KeKon päättymisen kynnyksellä. KeKo oli mm. suunnittelemassa ja toteuttamassa Pirkanmaan kolmannen sektorin kehittämisohjelmaa, joka koostui verkostokiihdyttämöstä ja kahdesta Järjestöklubista. 

Vielä ehtii vastata KeKo-hankkeen palautekyselyyn (avautuu uuteen ikkunaan), se on auki vuoden 2019 loppuun! Hankkeen etusivulta pääset myös tutustumaan aluetoimintaan sekä Työllisyydenhoidon yhteistyön käsikirjaan, jota KeKo koordinoi. 

Lue Tuulin ja Meerin blogikirjoitus

KeKon etusivulle

Jaa somessa