Kiitollinen koulutuksesta, toistaiseksi työtön

Helsinkiläinen Jeremiah Sodoka ei tiennyt sairastavansa perinnöllistä lihastautia, kun tuli Suomeen yli 10 vuotta sitten. Alaraajojen heikkous johti pyörätuoliin. Ammatinvalintaa ei tarvinnut miettiä uusiksi, sillä liiketalousala soveltuu myös vammaisille. Töitä ei vielä ole löytynyt. Esteettömyys on usein vielä ongelma yksityisillä työpaikoilla.

Jeremiah Sodoka tuli Suomeen vuonna 2003 opiskellakseen Oulussa merkonomiksi. Hänen kotimaansa on Etelä-Sudan, joka oli tuolloin vielä osa Sudania. Kun tutkinto alkoi olla valmis, Sodoka pohti, haluaisiko sittenkin jäädä vai palata Afrikkaan, kuten oli aikonut. Hän oli todennut koulutuksen ja elämänlaadun olevan korkeatasoista.

-Jo lapsena minulla oli ollut ongelmia jalkojen lihasten kanssa, ne olivat heikot ja kipeät. Suomessa sain kepit liikkumisen tueksi. Tilanne kuitenkin paheni parissa vuodessa, ja vuodesta 2005 alkaen olen liikkunut pyörätuolilla, Jeremiah Sodoka kertoo kotonaan Vuosaaressa.

Koti on esteettömässä talossa, jossa on invahissi ja leveät käytävät sekä asunnoissa inva-wc.
Syytä lihasten jatkuvalle heikkenemiselle ei löytynyt, vaikka sitä tutkittiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Pyörätuoli ehkä este työllistymiselle

Sodoka muutti pääkaupunkiseudulle, jossa hän alkoi opiskella kansainvälistä liiketaloutta ja on valmistumassa tradenomiksi Estonian Business Schoolissa, jossa opiskelee englanniksi. Tutkimuksia jatkettiin Meilahden sairaalassa, ja lopulta selvisi, että kyseessä on selkäydinperäinen lihassurkastuma. Vika ei ole itse lihaksissa, vaan lihaksiin toimintakäskyjä välittävissä hermosoluissa. Hoitoa ei ole, mutta Sodoka alkoi saada kuntoutusta toimintakykynsä ylläpitämiseksi. Hän käy fysioterapiassa pari kertaa viikossa.

-Opiskelualani oli onneksi sellainen, että liikuntarajoitteisuus ei haittaa, kuten jossakin fyysisessä työssä. Haluaisin työskennellä valmistuttuani pankissa tai finanssialalla, esimerkiksi arkisto- tai toimistotyössä.

Osana toimintakyvyn ylläpitoa Sodoka sai ohjeeksi välttää liiallista rasitusta, kuten stressiä. Se voi pahentaa oireita.
Jeremiah Sodoka on saanut mielestään erinomaista ja monipuolista kokemusta opintoihinsa liittyvistä työharjoittelujaksoista. Hän on ollut kolmessa eri paikassa, joissa tehtäviin on kuulunut yleisiä toimistotöitä tietokoneella, kuten taulukoiden tekemistä. Hänen työnjälkeensä on oltu tyytyväisiä ja työsuhdettakin on parista paikasta lupailtu, mutta toisin on käynyt.

-Minusta vaikuttaa siltä, että tilojen esteettömyys on ollut syynä siihen, ettei minua ole palkattu. Minun sijastani on otettu henkilö, joka ei tarvitse inva-hissiä tai -wc:tä. Minulla on käsitys, että rakennusten esteettömyydestä puhutaan paljon ja sitä kannatetaan, mutta käytännössä harva yksityinen yritys tai yhteisö on valmis tekemään tarvittavia muutoksia. Julkisten tilojen esteettömyydessä Suomi on joka tapauksessa monia maita edellä, Sodoka sanoo.

Vammaisia tukeva yritys suunnitelmissa

Sodoka valmistuu kesällä. Vaihtoehtoisia suunnitelmiakin hänellä on, ellei työpaikkaa etsinnöistä huolimatta löydy. Kotimaassaan olisi hänen koulutustaan vastaavaa työtä runsaasti tarjolla, mutta peruspalvelut maassa ovat huonot. Henkilökohtaista avustajaa ei ole mahdollista saada ja ympäristö on esteellinen.

-Lähtemistäni täältä hidastaa myös se, että minulla on Oulussa kaksi lasta edellisestä liitosta ja täällä Helsingissä perhe, vaimo ja lapsi. Mielelläni jäisin tänne töihin ja jatkamaan elämääni.

Sodoka on suunnitellut perustavansa ehkä kansainvälisen yrityksen, joka tarjoaisi apua erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Esimerkiksi juuri monissa Afrikan maissa tällaiselle olisi kova tarve. Yritys voisi auttaa vammaisia löytämään koulutus- tai työpaikan ja työllistäisi itsekin heitä. Jotta liiketoimintasuunnitelma olisi järkevä, Sodoka tarvitsee hyviä verkostoja ja rahoituslähteitä.

-Vaikka täällä on moni asia hyvin liikuntaesteisillä ja muilla tukea tarvitsevilla, Suomi voisi vielä ottaa oppia esimerkiksi Kanadasta ja Yhdysvalloista, jossa valtio palkkaa vammaisia töihin. Täällä me olemme hyvin pitkälle omillamme, Jeremiah Sodoka toteaa.

Teksti ja kuva: Kati Savela