Anni Tanskanen kertoo mmc-vamman näkymättömistä haasteista – työura sai uuden alun Kierrätyskeskuksessa

Anni Tanskasen mmc-vamman aiheuttamat näkymättömät haasteet ovat johtaneet moninaiseen työhistoriaan, uupumiseen ja lopulta työttömyyteen. Osatyökykyisyyden hyväksyminen ja osa-aikaisen työn löytäminen ovat johtaneet mielekkäisiin työtehtäviin ja onnistumisen kokemuksiin. 

Anni Tanskanen asuu Helsingissä ja työskentelee pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Most Wanted -verstaalla, jossa hän huoltaa vaatteita ja asusteita, päivittää verkkokauppaa ja perehdyttää uusia työntekijöitä verstaan tehtäviin. 85 prosentin työaika on osoittautunut hänelle sopivaksi. 

Annilla on lievä mmc eli synnynnäinen selkäydinvamma, joka näkyy arjessa esimerkiksi motoriikan ja hahmottamisen vaikeuksina. Aikataulutus ja laajojen kokonaisuuksien hallitseminen ovat haastavia. Muille näkymättömät haasteet ovat usein jääneet huomaamatta, mikä on johtanut riittämättömiin tukitoimiin. Toisaalta vamma on myös vaikuttanut siihen, millaisia mahdollisuuksia Annilla on ajateltu olevan työelämässä. 

Opiskelua varjosti tuen puute

Anni muistaa yläasteen opinto-ohjaajan, joka ei nähnyt muita vaihtoehtoja kuin merkonomiopinnot.  

– Tuntui, että kaikki, joilla oli jokin rajoite, ohjattiin sinne, Anni sanoo. 

Hän ei päässyt merkonomikouluun vaan kävi kymppiluokan ja haki lastenohjaajan opintoihin. Opintojen tueksi kirjoitettiin HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, joka laaditaan erityistä tukiopetusta saavalle oppilaalle. Konkreettiset tukitoimet jäivät kuitenkin mitättömiksi.  

– Se oli paperi, joka laitettiin mappi Ö:hön. En itse osannut pyytää apua eikä kukaan tullut sitä tarjoamaan. Opinnot kaatuivat siihen, että ahdistuin kaiken kuorman alle. 

Tämän jälkeen Anni hakeutui artesaanikouluun. Hän pitää käsitöistä, ja artesaaniopinnot olivat hänen unelmansa. Opiskelu sujui, kun keskustelu haasteista oli avointa. 

– Kerroin, että aiemmat ammattiopinnot olivat jääneet kesken erinäisten haasteiden takia. Sain enemmän tukea ja pystyin oikeasti valmistumaan.  

Oma paikka työelämässä 

Annilla on myös koulunkäynnin- ja iltapäivätoiminnanohjaajan tutkinto. Hän on työskennellyt muun muassa koulunkäynninohjaajana, henkilökohtaisena avustajana sekä iltapäiväkerhossa lapsille, joilla on kehitysvamma. Anni on pitänyt työstä ihmisten parissa, mutta kova melu ja ihmispaljous kuormittavat. Liian fyysiset työt ovat vamman vuoksi hankalia. 

– Haasteeni eivät näy ulospäin, ja siksi minun on ollut vaikea sanoittaa niitä aiemmissa töissä. Olen miettinyt paljon sitä, olisiko minulla ollut helpompaa, jos olisin rohkeasti puhunut esihenkilöiden kanssa siitä, mitkä asiat kuormittavat. 

Kun jaksaminen lopulta loppui, Anni jäi työelämän ulkopuolelle. Käänne tuli työvalmennusjakson ja TE-toimiston vinkin myötä. Hän on toista vuotta palkkatuella töissä pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa.  

– Palkkatuki on myönnetty vamman perusteella. Kun siellä lukee, että olen osatyökykyinen, niin saan rauhassa olla oma itseni eikä tarvitse väkisin yrittää pärjätä. 

Kierrätyskeskuksessa hän pääsi työyhteisöön, jossa saa olla oma itsensä. Enää ei tarvitse sinnitellä. 

– Rajoitteita ei kyseenalaisteta tai nosteta ongelmaksi vaan etsitään yhdessä ratkaisuja, joiden avulla ihmiset pystyvät tekemään töitä ja onnistumaan, Anni kuvailee työyhteisöä. 

Vertaistuesta voimaa  

Anni oli lapsena mukana CP-liiton toiminnassa, mutta hän on löytänyt vertaistuen pariin uudelleen vasta aikuisena. Hän käy aktiivisesti muun muassa CP-liiton tapahtumissa.  

– Olen löytänyt omia vertaistukiryhmiä, joiden kanssa pystyn juttelemaan avoimesti myös vaikeista asioista. Olen kokenut sen todella tärkeäksi. 

Vapaa-ajallaan Anni lukee kirjoja, käy vesijuoksemassa ja osallistuu Uudenmaan CP-yhdistyksen kuntosaliryhmään. 

Avoimempaa työkulttuuria 

Annin mielestä muutosta vammaisten henkilöiden ja osatyökykyisten työllistymisen saralla on jo nähtävissä, mutta tekemistä riittää edelleen.  

– En näe itseäni monessakaan työpaikassa mahdottomien vaatimusten takia. Tässä on edelleen työtä siinä, että ymmärrys osatyökykyisyyttä kohtaan lisääntyisi. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa, kaikkea ei tarvitse hallita. 

Työnantajille Anni lähettää konkreettisen viestin:  

– Ensin on halu palkata ihminen, sitten lähdetään selvittämään, mitä se vaatii. Työnantajilta toivoisin avoimuutta ja kuuntelukykyä, jotta voitaisiin etsiä ratkaisuja yhdessä. Yksinkertaisilla asioilla päästäisiin pitkälle. 

Anni sai haastattelun jälkeen ilahduttavia uutisia. Palkkatuen jatkohakemus hyväksyttiin, ja palkkatukityösuhde Kierrätyskeskuksessa jatkuu ainakin kahden vuoden ajan.  

Artikkeli on julkaistu alun perin CP-lehden Vates vinkkaa -palstalla.

Kirjoittaja: