Eduskuntavaalit 2027

Vates-säätiö vaatii: ”Työ ja koulutus kuuluu kaikille – myös osatyökykyisille ja nuorille.”

Työ ja koulutus kuuluu kaikille – myös osatyökykyisille ja nuorille

Äänestä ja vaikuta siihen, millaista työllisyyspolitiikkaa Suomessa tehdään. Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18.4.2027.

Vates nostaa eduskuntavaaleissa keskusteluun kaksi teemaa, jotka edistävät vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä. Keskitymme erityistä tukea tarvitseviin nuoriin ja siihen, että lainsäädännölliset esteet on purettava ja työllistämisen kannustimia on vahvistettava.

Liian moni erityistä tukea tarvitseva nuori jää yksin. Ilman oikea-aikaista tukea tie koulutukseen ja työelämään katkeaa. 

Vaadimme

  • Tuki opintojen aikana turvataan kaikilla koulutusasteilla. 
    Nuorten koulutuksen tuki ehkäisee syrjäytymistä, vahvistaa osallisuutta ja parantaa työllisyyttä. Oppimisen tuen uudistuksen resurssit on turvattava kaikilla tuen tasoilla. 
  • Nuorten kuntoutus- ja valmennuspalvelujen leikkaukset perutaan.  
    Nuorten ammatilliseen kuntoutukseen pääsyä ja kuntoutuksen aikaista toimeentuloturvaa on kiristetty. Heikennys on lisännyt nuorten työkyvyttömyyseläkkeitä ja perustoimeentulotuen tarvetta. 
  • Työllisyyspalveluiden sanktioiden kasaantuminen tukea tarvitseville nuorille estetään. 
    Erityisesti mielenterveys- ja elämänhallintaongelmista kärsivät nuoret joutuvat sanktioiden kohteeksi, kun ohjaus on riittämätöntä ja palvelujen vaatimukset jäävät epäselviksi.

Osatyökykyisten työllisyys ei kasva ilman päätöksiä. Lainsäädännölliset esteet on purettava ja työllistämisen kannustimia vahvistettava. 

Vaadimme

  • Työnantajien kannustimia osatyökykyisten rekrytointiin vahvistetaan. 
    Palkka- ja rekrytointituet osatyökykyisten työllistämiseen turvataan ja niitä kehitetään. Työolosuhteiden järjestelytuen käyttöä rekrytoinnissa joustavoitetaan. 
  • Työn ja eläke-etuuksien yhdistäminen tehdään kannustavaksi. 
    Joustomallin ohella tavoitteena on lineaarinen malli, jossa ansiotulot ja eläke-etuudet sovitetaan yhteen. Tämä mahdollistaa työnteon osa-aikaisesti tai vaihtelevasti koko työuran ajan. 
  • Suojaosat palautetaan. 
    Työttömyysturvan ja toimeentulotuen suojaosat lisäävät työn vastaanottamisen kannattavuutta ja tukevat työelämäosallisuutta niillä, jotka voivat alentuneen työkyvyn vuoksi työskennellä vain osa-aikaisesti tai satunnaisesti.