Rekrytointi

Parhaimmillaan voi saada huipputekijän

Osalla työnantajista voi olla virheellisiä käsityksiä tai jopa pelkoja osatyökykyisten henkilöiden rekrytoinnista. Napakka Oy:n myyntijohtaja Ville Koskinen haluaa jakaa tukkuliikkeen kokemuksia osatyökykyisten henkilöiden työllistämisestä, koska hän haluaa rohkaista muita yrityksiä palkkaamaan osatyökykyisiä työntekijöitä.
Julkaistu 12.01.2024
Lue artikkeli

Kadonnutta työniloa etsimässä: Pitkä matka kohti valoa

Kun työuupumus ja masennus iskee, niin tosi on kyseessä. Kajaanilainen Nina Karjalainen on kamppailut mielen ongelmien kanssa jo 12 vuoden ajan. Tänä päivänä tilanne näyttää valoisalta, sillä työnantajan taholta on ymmärretty, ettei kaikki voi palata ennalleen. Työelämän joustot ovatkin tärkeitä askelmia polulla, jolla kuljetaan jälleen kohti mahdollisimman täysipainoista elämää.
Julkaistu 05.01.2024
Lue artikkeli

Työnantajayhteistyö tarvitsee paradigman muutoksen

Osaavan työvoiman saatavuusongelmat kurittavat niin yksityistä kuin julkista työnantajaa. Tässä kohtaa yleensä katseet kääntyvät kansainvälisten osaajien houkutteluun – siis työperäiseen maahanmuuttoon. Sen sijaan kotimaiset työvoimareservit – etenkin henkilöt, jotka haluaisivat ja pystyisivät antamaan työpanoksensa työmarkkinoilla – jäävät työnantajien ajatuksissa helposti marginaaliin.
Julkaistu 03.02.2023
Lue artikkeli

Miten yritykset saadaan rekrytoimaan myös osatyökykyisiä?

Mikä mättää, jos yritykset eivät haluat rekrytoida osatyökykyisiä henkilöitä? Kysyimme asiaa toimitusjohtaja Jukka Hurrilalta, jolla on kaksi työllistämisen alan yritystä Satakunnassa ja joka vaikuttaa eri yrittäjäjärjestöjen luottamustehtävissä niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.
Julkaistu 20.01.2023
Lue artikkeli

Välityömarkkinoiden hyödyt tunnetaan yhä heikosti

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä selvitti yhdessä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kanssa yrityksien näkemyksiä heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistämisestä. Samalla haluttiin selvittää työnantajien tietoja välityömarkkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Julkaistu 18.01.2023
Lue artikkeli

Rekrytoi työhönvalmentajan avulla

Hyvin hoidettu rekrytointi kantaa yrityksessä pitkälle. Työhönvalmennus on tehokas, turvallinen ja kestävä rekrytointitapa. Työhönvalmentaja tukee osatyökykyisen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan työllistymistä.
Julkaistu 08.01.2016
Lue artikkeli

Skitsofrenia ei hoidettuna estä työllistymistä

Alica Tiirakari piti oireitaan fyysisinä ja epäili aivokasvainta tai sydänvikaa. Skitsofrenia-diagnoosi järkytti. Vaikka elämä tuntui olevan ohi, kymmenen vuotta myöhemmin hän nauttii siitä ja näkee tulevaisuutensa valoisana. Lääkityksen ja muun tuen ansiosta hän on osatyökykyinen.
Julkaistu 16.12.2015
Lue artikkeli

Osittainen työkyky käyttöön osasairauspäivärahalla

Suomalaisten sairauspoissaolot ovat yleisiä. Vaikka sairaus pitkittyy, työkykyä on yleensä jäljellä. Osasairauspäiväraha on otettu käyttöön edistämään työhön paluuta. Käyttö on kuitenkin vielä vähäistä, vaikka tutkimuksissa osasairausvapaalla olleet ovat siirtyneet täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle tavanomaisella sairauslomalla olleita harvemmin.
Julkaistu 29.12.2014
Lue artikkeli

Kierrätys tuotteistuu: SPR:n Kontti-toiminta tuotti 2,5 miljoonaa

Suomessa Punaisen Ristin kierrätystoiminta on kehittynyt strategisesti tärkeäksi työllistämistoiminnaksi. Kontin vahvuuksia ovat volyymi, tuotteistus ja kehittymisen halu.
Julkaistu 22.12.2014
Lue artikkeli