Historia

Kuvita työ, kuvita työhön ohjaus

Kuvia voi käyttää viestinnän tukena tai yhteisen kielen puuttuessa esimerkiksi työprosessien opettamiseen. Ne sopivat kommunikoimiseen muun muassa puhevammaisten, heikkokuuloisten tai kehitysvammaisten henkilöiden kanssa. Kuvat edistävät yhdenvertaisuutta viestinnässä.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Unelmana palkkatyö yhä useammalle

Huhtikuinen aamu alkoi innostuneissa tunnelmissa Iloisten duunarien brunssilla Ipi Kulmakuppilassa Helsingin Kalliossa. Opitaan työhön yhdessä (OPTY) -hankkeen järjestämällä brunssilla kuultiin työllistymistarinoita, joita kertoivat sekä erityistä tukea tarvitsevat TELMA-opiskelijat että työnantajat. OPTY-hankkeessa pyritään edistämään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä ja opintoja muun muassa verkostoyhteistyön avulla.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Digitaaliset sovellukset tasoittavat tietä työelämään

Uudenlaiset digitaaliset sovellukset tarjoavat uusia keinoja ja mahdollisuuksia niin osatyökykyisten työllistymiseen, työhönvalmennukseen, kuntoutukseen kuin työssä oppimiseenkin. Erityisesti nuoret kaipaavat tähän päivään tuotuja työkaluja, joita he ovat motivoituneita käyttämään.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Kokemusasiantuntijana jaan tukea, jollaista itse olen saanut

Kokemusasiantuntijaksi voi kouluttautua esimerkiksi mielenterveyden tai päihteiden kanssa haasteita kokenut tai vammainen henkilö. Siten hän voi tukea muita, joilla on samankaltainen tilanne elämässä. Aino Ikävalko ja Vesa Alakontiola kertovat oman tiensä kokemusasiantuntijaksi ja -toimijaksi. Vertais- tai kokemustoiminta vahvistaa osallisuutta. Se voi auttaa tunnistamaan vahvuuksiaan, joista voi olla hyötyä myös työelämässä.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Suolistosairauteni ei päätä, mitä työtä teen

Diagnoosi suolistosairaudesta oli järkytys Marjo Uutiselle. Ensihoitajan työ on epäsäännöllistä, mutta hän päätti jatkaa jaksamisensa mukaan. Hän ei ole joutunut juurikaan olemaan poissa töistä. Työtovereille hän päätti kertoa sairaudestaan, jotta tiheä vessassa käynti ei herättäisi ihmetystä.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Hakalan tilalla Green Care on asukkaiden arkea – Osallistavaa toimintaa ja vertaisvalmennusta

Eteva kuntayhtymän Hakalan tilalla Orimattilassa 15 erityistä tukea tarvitsevaa henkilöä osallistuu maatilan töihin kykyjensä mukaan. Luontolähtöinen toiminta on todistetusti suunnitelmallista, sillä sekä Hakalan tila että Hakamaan tila Nastolassa saivat viime marraskuussa Green Care - LuontoHoiva -laatumerkin.
Julkaistu 07.06.2019
Lue artikkeli

Tukea järjestöjen vaikuttamistyöhön tietoa ja toimijoita kokoamalla

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry on tehnyt pitkään vaikuttamistyötä kolmannen sektorin toimijoiden ja kansalaisten kanssa. Se tukee järjestöjä esimerkiksi koordinoimalla verkostoja ja kokoamalla tietoa vaikuttamisen tueksi.
Julkaistu 20.05.2019
Lue artikkeli

Pirkanmaalla starttasi kolmannen sektorin kehittämisohjelma

Työllisyyden nousu edellyttää, että kaikki työllistymistä edistävät toimijat puhaltavat yhteen hiileen. Pirkanmaalla on tartuttu tähän haasteeseen. Toukokuussa 2019 alkaa Pirkanmaalla kolmannen sektorin kehittämisohjelma, joka on suunnattu pirkanmaalaisille työllistymistä edistävää toimintaa tarjoaville yhdistyksille ja järjestöille. Nämä toimijat halutaan aiempaa vahvemmin kuntien, TE-toimiston ja yritysten rinnalle edistämään työllistymistä.
Julkaistu 20.05.2019
Lue artikkeli

Asennevaikuttamisella palkkatyöhön

Raudaskylän Kristillisen Opiston hallinnoiman KELPO-hankkeen (1.3.2016 -30.6.2019) ansiosta yksitoista kehitysvammaista henkilöä on työllistynyt Oulun eteläisellä alueella. Taustalla on kuitenkin monta työtuntia asennevaikuttamista hankealueen eri toimijoihin ja työnantajiin, mutta toisaalta myös kehitysvammaisten henkilöiden läheisiin.
Julkaistu 20.05.2019
Lue artikkeli

Klubitalon jäsenet mukana vaikuttamassa

Markku Törnblom on Hämeenlinnassa toimivan Walonkulman Klubitalon työvalmentaja. Törnblom tutustui Klubitalojen toimintaan jäsenenä 15 vuotta sitten vaikean masennusjaksonsa aikana. Hän on sittemmin toiminut Suomen Klubitalot ry:n hallituksen puheenjohtajana. Törnblom pystyy näin arvioimaan Klubitalojen yhteistyötä ja vaikuttamistoimintaa sekä jäsenen että työntekijän näkökulmasta.
Julkaistu 20.05.2019
Lue artikkeli

Orkesterin ääni kuuluu sooloa kauemmaksi

TOIMI-työvalmennussäätiössä koetaan, että alueen yritykset arvostavat sen alihankintapalveluita. Säätiö tekee yhteistyötä mm. paikallisen TE-toimiston kanssa, jotta hyvät tekijät työllistyvät. Vaikuttamistyö on vaatinut jalkautumista ja ahkeraa markkinointia. Valtakunnallisesta Oktetti-yhdistyksestä saa askelmerkkejä myös alueella vaikuttamiseen.
Julkaistu 14.05.2019
Lue artikkeli
Lataa lisää artikkeleita