Työ tukee hyvinvointia

Teksti: Heidi Hämäläinen
Kuvat: Kati Savela-Vilmari

”Myönteiset tunteet, tekemiseen uppoutuminen, ihmissuhteet, merkityksellisyyden kokemus ja aikaansaamisen tunne”. Tuon pilarijaon opin psykologian tohtori Sirkkaliisa Heimoselta kuunnellessani mielen hyvinvoinnin webinaaria.

Minulle käsitteet piirtävät kuvan työelämästä, vaikka palkkatyöläiseksi en vielä ole päässyt sosionomi-diakoni-tutkinnostani huolimatta. Työllistymiseni haasteellisuus ei ole tullut minulle yllätyksenä CP-vammastani johtuen. Työntekijöiden rekrytoimisestahan on muodostunut karrikoidusti kuvaten kovatasoinen kilpailukenttä: odotetaan kymmensormijärjestelmän hallitsemista sekä sujuvaa kielitaitoa kolmella kielellä.

Työharjoitteluni ovat osoittaneet muuta. En ole kertaakaan puhunut vierailla kielillä tai käyttänyt kymmensormijärjestelmää. Nopeatahtinen näppäileminen ei minulle olisi ollut edes mahdollista, koska pystyn käyttämään vain paria sormea kirjoittamisessa. Työtehtävistäni olen selvinnyt omilla työskentelytavoillani. Kokemukseni ovat siten lisänneet toiveikkuuden tunnetta työelämään.

Innostuin tekemään ammattikorkeakoulututkintoon kuuluvan opinnäytetyönikin työllistämisteemasta. Diakonia-alan työharjoittelussa minua pyydettiin kartoittamaan osatyökykyisten työllistämisen mahdollisuuksia Helsingin seurakunnissa. Kirjoitellessani tutkimukseeni teoreettista viitekehystä työn tekemisen hyödyistä törmäsin moniin tutkimuksiin. Ne korostivat mielen hyvinvoinnin peruspilareita: brittitutkijat perustelivat työllisyyden tärkeyttä taloudellisilla resursseilla, koska ne ovat välttämättömiä aineelliselle hyvinvoinnille ja osallistumiselle yhteiskunnassa. Lisäksi työn tekeminen tukee psykososiaalisia tarpeitamme.

Vammaisuus on herättänyt ihmetystä työnhaussa

Olen kokenut hyvinvoinnin tasot työharjoitteluissani: Ruskeasuon koulussa, seurakuntayhtymän vammaisdiakoniassa, vammaisjärjestöissä sekä kahden kunnan vammaissosiaalityössä. Työyhteisöissä oli luonnollisesti huomioitu vammaiset toimijat: työskentelytilat olivat esteettömät, työtehtäviä mukautettiin ja ilmapiiri oli kiireetön. Niiden ansiosta suoriuduin työtehtävistä, jotka liittyivät pääosin asiakirjojen laatimiseen. Vammaissosiaalityön toimipisteissä sain myös tehdä asiakashaastatteluja ja laatia niistä raportteja. Itsetuntoni vahvistui.

Vaikka henkilökohtainen avustajani oli työpaikoilla mukana, pyrin suoriutumaan työtehtävistäni mahdollisimman itsenäisesti. Avustajani rooli ymmärrettiin myös työyhteisöissä.

Miksi vammaisten ihmisten palkkaaminen on kuitenkin haasteellista? Syyksi olen pohtinut ennakkoluuloja, koska olen ne kokenut: en ole saanut kutsua työhaastatteluun, jos olen työhakemuksessa kertonut CP-liikuntavammaisuudestani. Toisaalta, jos en ole vammaani paljastanut, sekin on koettu huonoksi. Eräskin työhaastattelija tyrmistyi, kun paljastin vammaisuuteni tiedustellessani paikan esteettömyyttä sähkömopolla liikkumiseni vuoksi. Itse olin arvioinut suoriutuvani muutoin ilmoituksessa mainituista työtehtävistä.

Tietoa vammaisten osaamisesta yhä lisättävä

Koen, etteivät työnantajat tiedä riittävästi vammaisten ihmisten kyvyistä. Siksi olen entisen yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän kanssa samaa mieltä siitä, että vammaiset yksilöt tulisi nähdä aktiivisina toimijoina – ei toiminnan kohteina.

Mielestäni onkin tärkeää lisätä tietoisuutta koulutettujen vammaisten henkilöiden taidoista ja mahdollisuuksista käyttää tarvittaessa henkilökohtaista avustajaa työn sujuvoittamiseen.

Lisäksi olen kokenut, että työllistämishaasteet ovat liittyneet esteettömyyskysymyksiin. Onneksi yhdenvertaisuuslakimme velvoittaa työpaikkoja huomioimaan saavutettavuuden. Olen tosin törmännyt artikkeleihin, joiden mukaan työnantajat tarvitsevat edelleenkin tietoa tukimuodoista. Siksi on tärkeää informoida työnantajia yhdenvertaisuuslaista ja siitä, että he voivat hakea työpaikan esteettömyyden mahdollistamiseksi valtion tukea. Korona-aikana poikkeusolot ovat kannustaneet etätöihin. Toivon buumin jatkuvan myös tulevaisuudessa. Se avaisi uusia mahdollisuuksia työllistää vammaisia henkilöitä.

Kyvyt käyttöön vaikkapa yrittäjänä

Yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi uusia työntekijöitä väestömme vanhenemisen ja eläköitymisen vuoksi. Toisaalta uusia veronmaksajia on syntynyt viime vuosina ennätyksellisen vähän. Siksi huoltosuhde ja verotuspohja yhteiskunnassamme heikkenevät.

Kaikki hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut rahoitetaan verotuloista: meidän vammaisten henkilöiden tarvitsemat fysioterapiat, henkilökohtaiset avustajat jne. Siksi olen aina ihmetellyt, miksi marraskuun verotietojen julkaisemishetkeä on kutsuttu kateuspäiväksi. Mielestäni juuri suurituloisia ja eniten veroja maksavia tulisi seurata kiitollisuudella – eikä yrityksiäkään saisi unohtaa.

Yritysverotuksesta saamme eniten yhteistä hyvää. Siksi myös vammaisia ihmisiä on alettu kannustaa yrityksien perustamiseen. Viime vuoden loppupuolella kuulinkin, että ensimmäinen vammaisten yrittäjien ryhmä on suorittanut yrittäjien ammattitutkinnon Helsingissä. Tutkinnon ovat räätälöineet Näkövammaisten liitto ja Invalidiliitto, ja koulutuksen järjestää Careeria. Runsaan vuoden kestäneessä koulutuksessa oli mukana 20 osallistujaa.

Osaamistaan kannattaa vahvistaa kursseilla

Vuosia sitten haaveilin itsekin jonkinlaisesta sosiaalialan yrityksestä. Yrittäjäasenteeni kumpuaa kiitollisuudestani. CP-vammaisena yksilönä olen saanut yhteiskunnassamme hyvää terveydenhoitoa ja kuntoutusta. Koska olen saanut käydä ilmaista peruskoulua, lukiota ja ammattikorkeakoulua, minulla on aina ollut palava halu päästä antamaan veronmaksajille takaisin. Siihenhän koulutuspolut tähtäävät.

Vaikka en olekaan päässyt palkkatöihin ja maksamaan veroja, olen jatkanut tietopääomani kehittämistä avoimessa yliopistossa. Näin osoitan työnantajille, että olen tehnyt jotain ja päivittänyt osaamistani.

Siksi suosittelen vammaissisarilleni ja -veljilleni mielekästä toimintaa. Kansalais- ja työväenopistot järjestävät kaikille avoimia kursseja. Toimintojen avulla jokainen voi löytää omat vahvuutensa.

Sirkkaliisa Heimonen toi myös webinaaripuheenvuorossaan esille vahvuusulottuvuuden: pitäisi kääntää katse voimavaroihin ja kykyihin – ei vaikeuksiin. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tuoda vahvuuksiaan esille työelämässä, jos ei siihen vammansa vuoksi pysty. Hyvää voi tehdä myös vapaaehtoistyönä. Kaikenlainen toiminnallisuus ylläpitää hyvinvointia.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)