Erilaisia polkuja työelämään

Työelämän murroksesta on puhuttu jo pitkään ja tätä kirjoittaessani vietetään jälleen poliittisten lakkojen aikaa. Lakkoja on keväällä 2024 ollut useita eivätkä ne kohdistu suoranaisesti työnantajiin tai esimerkiksi TES-sopimusten päättymiseen. Ne kohdistuvat työelämän epävarmuuteen.

Julkaistu 14.06.2024

Teksti: Heidi Kokkonen Kuvat: Polku-hanke ja Heidi Kokkonen

Heidi Kokkonen, tummat hiukset kiinni, kuviollinen paita, katsoo kameraan. Työelämän murroksesta on puhuttu jo pitkään ja tätä kirjoittaessani vietetään jälleen poliittisten lakkojen aikaa. Lakkoja on keväällä 2024 ollut useita eivätkä ne kohdistu suoranaisesti työnantajiin tai esimerkiksi TES-sopimusten päättymiseen. Ne kohdistuvat työelämän epävarmuuteen.

Työelämän eri poluilla olen minäkin, nykyinen hankepäällikkö, ollut. Aloitin nuorena kaupan alalla työt ja suoritin kahdet opinnot. Tein paljon pätkähommia, osa-aikaisena ja työllistämisen kautta. Minulla on mapillinen työsopimuksia ja -todistuksia: kesto 2 päivää – 1 vuosi. Olen kaikki ne säästänyt. Työelämän polulle mahtuu myös useita työttömyysjaksoja, pitkä sairausloma ja lisää pätkätöitä. Työelämän polullani on yksi vakituinen työpaikka, tosin sekin osa-aikaisilla tunneilla.

Kokemusasiantuntijuutta löytyy työelämän eri vaiheista, myös alanvaihdosta ja uudelle alalle opiskelusta. Suomen hallituksen tekemiä heikennyksiä seuraan kauhulla: tavoitteena on työllisyyden edistäminen, mutta kaikissa elämänvaiheissani nuo heikennykset olisivat tarkoittaneet tilanteeni hankaloittamista. En olisi tässä, ellen olisi saanut mahdollisuuksia työelämän eri poluilla ja niitä myös itse osannut vaatia.

Digitaidot myös työelämätaitoja

Työelämätaitoina nähdään tänä päivänä erityisesti digitaidot. Pandemia vei meidät digiloikkaan, jonka myötä huomasimme myös, että perinteiseksi koetut toimintamallit työelämässä ja koulutuksessa onkin mahdollista toteuttaa verkon välityksellä. Aivan yhtä laadukkaasti, tai jopa paremmin. Kehitin vuosina 2021–2023 Digitaalisen osallisuuden ja osaamisen kehittäminen Klubitaloilla -hankkeessa (Digitys) verkossa tapahtuvaa Klubitalotoimintaa eli eKlubitaloa. Kansainväliseen Klubitalomalliin perustuvan Klubitalotoiminnan keskeiset elementit ovat arjen tukeminen, työ- ja opintovalmennus. Näitä elementtejä haluttiin viedä myös eKlubitalon toimintaan.

Digitys-hankkeen aikana verkossa toteutettiin työvalmennusryhmiä, joissa omien vahvuuksien tunnistamisen kautta laitettiin osaamispohjainen cv kuntoon, tutustuttiin video-cv:n tekoon, luotiin hissipuhe ja opittua osaamista testattiin työhaastattelusimulaatiossa.

Kolmessa viiden kerran työvalmennusryhmässä oli yhteensä yli sata osallistujaa eli Klubitalon jäsentä ympäri Suomen. Työvalmentajat tukivat työvalmennusryhmää usealta eri talolta. Erityisesti työhaastattelusimulaatiot koettiin merkittäväksi askeleeksi kohti työelämää. Jännittävää tilannetta pääsi harjoittelemaan ja saatu palaute auttoi työhaastatteluihin valmistautumisessa. Moni koki saaneensa simulaatiosta myös henkistä pääomaa: ”nyt olen kerran selättänyt jännittävän tilanteen, ja selviän siitä myös tositilanteessa”.

Työllistymisen edistämisen merkitys kasvaa

Kohti työelämän eri polkuja (ESR+) -hanke kehittää yksilötyö-, ryhmätyö- ja vertaistyövalmennusta sekä kymmenen työllisyyttä edistävää toimintamallia Kymenlaakson, Vantaan, Keravan ja Helsingin alueella vuosina 2023–2026. Hankepäällikkönä näen työllistymisen edistämisen tärkeäksi teemaksi, ja sen merkitys tulee mielestäni korostumaan. Hankkeen aikana työllistämme 400 työelämän ulkopuolella olevaa henkilöä. Tavoitteena on kehittää työelämän erilaisille poluille menetelmiä, jotka johtavat työllistymiseen ja työn tekemisen mahdollistamiseen.

Ai miten tämä ja aiemmin mainitsemani hanke liittyvät toisiinsa? Digitys-hankkeessa kehitetty työvalmennusryhmätoiminta jatkojalostuu Valtakunnallisessa eKlubitalossa, joka Suomen Klubitalot ry:n tuottamana starttasi keväällä 2024. Hanketyöni Kohti työelämän eri polkuja -hankkeessa taas kehittää paikallisesti työvalmennusta. Verkossa hyväksi havaitut toimintamallit viedään lähityöskentelyyn. Usein työelämässä on totuttu toisensuuntaiseen työskentelyyn.

Valtakunnallinen eKlubitalo ja Kohti työelämän eri polkuja yhdistyy myös ylemmän AMK:n opinnäytetyöni kautta. Tutkimuksessani selvitän, miten Valtakunnallisen eKlubitalon työvalmennus voi täydentää Klubitalojen olemassa olevaa ja muiden toimijoiden tarjoamaa työvalmennusta. Tätä kysymystä lähdetään ratkomaan yhdessä seuraavien vuosien aikana.

Kirjoittaja on YAMK-opiskelija, yhteisöpedagogi ja hankepäällikkö ESR+ Kohti
työelämän eri polkuja -hankkeessa, jota toteuttavat Kakspy ry ja Alvi ry.



Tilaa Kyvyt käyttöön -uutiskirje