Uusi Osaamispolku kokoaa koulutus- ja urapalvelut yhteen – 22 miljoonan euron hanke avautuu testaajille syksyllä

Palvelu helpottaa muun muassa siirtymistä koulutuksen ja työelämän välillä eri elämänvaiheissa.

Julkaistu 12.06.2025

Teksti: Annu Griñan 

Jatkuvan oppimisen tueksi kehitetty Osaamispolku etenee kohti julkaisua ja beta-versio avautuu syksyllä. Vuodenvaihteessa käyttöön tuleva valtakunnallinen palvelu kokoaa yhdelle alustalle digitaalisia työkaluja ja tarjoaa tietoa elinikäiseen oppimiseen, ohjaukseen ja ennakointiin. 

– Peruspalikat alkavat olla kasassa, ja nyt keskitymme käyttöönottoon ja palveluiden laadun kehittämiseen, kuvailee erityisasiantuntija ja hankevastaava Tomi Kytölä Opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) nelivuotisen kehitystyön viimeisintä vaihetta. 

Kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen hanke. Työpaikan vaihtoja ja koulutukseen liittyviä valintoja tehdään vuosittain arviolta yli miljoona kertaa. 

Työ- ja elinkeino- sekä opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyönä luodun palvelukokonaisuuden yhtenä päätavoitteena on sujuvoittaa yksilön siirtymistä koulutuksen ja työelämän välillä eri elämänvaiheissa. 

Johtava asiantuntija ja hankevastaava Tiina Salminen Työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) arvioi, että syntymässä on tavoitteiden mukainen kokonaisuus. 

Nainen hymyilee henkilökuvassa.
Johtava asiantuntija ja hankevastaava Tiina Salminen, TEM

– Ministeriöiden välinen yhteistyö on onnistunut erinomaisesti. Se palvelee myös loppukäyttäjää ja hyödyttää koko yhteiskuntaa. 

Yksi Osaamispolun päämääriä on ollut tuoda jo olemassa olevat, pirstaleiset palvelut ja hajallaan oleva tietopohja yhteen. Palvelusta on yhteydet sekä Työmarkkinatoriin että opintotietoja kokoavaan Opintopolkuun. 

Kolme kokonaisuutta, yksi yhteinen tavoite 

Osaamispolku koostuu kolmesta osiosta: yksilön palveluista, ohjaajan palveluista ja tietopalvelusta. 

Yksilön palvelut tarjoavat työkaluja oman osaamisen kartoittamiseen, kiinnostusten tunnistamiseen ja koulutus- tai urapolkujen suunnitteluun. Tiedot säilyvät käyttäjän hallinnassa ja ovat hyödynnettävissä koko elämän ajan. Vain varhaiskasvatus on rajattu palvelusta pois. 

Ohjaajan osio kokoaa yhteen ajantasaista tietoa ja menetelmiä eri sektoreilla toimiville ohjaajille. Tavoitteena on vahvistaa ohjauksen laatua ja tarjota yhden luukun periaatteella käyttökelpoisia digitaalisia välineitä. 

Tietopalvelu tuo yhteen koulutus- ja työmarkkinatietoa sekä ennakointia, jota voivat hyödyntää esimerkiksi koulutuksen järjestäjät, työnantajat ja viranomaiset. 

– Yksilöt ovat olleet kehittämistyön pääkohderyhmä. He saavat palvelun kautta uudenlaisia näkymiä olemassa olevaan osaamiseensa ja uuden kehittämiseen. Aina ei esimerkiksi tarvitse hankkia uutta tutkintoa, Salminen sanoo. 

Beta-versio kerää käyttäjäkokemuksia 

Osaamispolun beta-versio julkaistaan alkusyksystä, ja sen aikana palvelua testataan ja kehitetään käyttäjäpalautteen pohjalta. Palvelun varsinainen käyttöönotto edellyttää uutta lainsäädäntöä, joka on parhaillaan valmistelussa. Laki on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2026 alussa. 

– Alustalla hyödynnetään tekoälyä kestävällä ja eettisellä tavalla. Mietimme tarkkaan, miten tekoälyä tosiasiallisesti hyödynnetään. Käyttäjän tulee pystyä luottamaan palveluun, Kytölä sanoo. 

Omiin opintotietoihin kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella. Alaikäisille pyritään Kytölän mukaan saamaan kirjautumistapa, joka voisi pohjautua esimerkiksi sähköpostiin. Alustaa voi käyttää myös täysin anonyymina. 

Palveluhakemisto ja neuvontabotit täydentävät kokonaisuutta 

Digitaalisten työkalujen lisäksi Osaamispolkuun rakennetaan palveluhakemisto, jonka avulla käyttäjät löytävät itselleen sopivia koulutus- ja ohjauspalveluita. Hakemisto hyödyntää Suomi.fi-palvelutietovarantoon tallennettuja tietoja. 

Osatyökyiset ja vammaiset työnhakijat sekä pitkäaikaissairaat voivat käyttää palvelua ohjaajan avustamana. 

Käyttäjää opastavat myös neuvontabotit, jotka tarjoavat asiantuntijoiden tuottamia vastauksia ja ohjaavat tarvittaessa oikeaan paikkaan – myös muiden organisaatioiden palveluihin. 

– Tarpeet ovat kaikilla melko yhtenäiset, mutta käyttötavat ovat erilaisia. Jos käyttäjä tarvitsee enemmän henkilökohtaista ohjausta, niin kartan avulla voi helpommin löytää tahon, jota lähestyä ja pyytää apua, Kytölä kertoo. 

Kuka tahansa voi ilmoittautua palvelun kehitystestaajaksi, ja erityisesti palvelun käyttäjäystävällisyyteen halutaan panostaa. 

Osaamispolku-palvelun kehittämistä on rahoitettu 22 miljoonalla eurolla EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Hanke tukee myös jatkuvan oppimisen parlamentaarista uudistusta sekä pääministeri Orpon hallitusohjelman osaamis- ja digitalisaatiotavoitteita. 


Artikkelin asiasanat


Tilaa Kyvyt käyttöön -uutiskirje