Menikö viesti perille? Teemana esteettömyys

pe marrask. 06 09:31:00 2015

ESKE:n Esteettömyystreffien marraskuun tapaamisen teemana oli kommunikoinnin esteettömyys. Aiheesta alustivat projektijohtaja Lena Wenman Finlandssvenksa teckenspråkiga rf:stä ja projektipäällikkö Hannu Virtanen Kehitysvammaliiton Saavutettavuusyksiköstä.

- Lapsuudessani ei ollut matkapuhelimia tai internetiä. Olin riippuvainen vanhempieni avusta, jos halusin ottaa yhteyttä puhelimella muihin. Nyt olen todella itsenäinen ihminen, kiitos tekniikan ja tulkkien avun. Pidän yhteyttä myös omaan lapseeni kännykän kautta, ja matkapuhelimen kautta voin myös viittoa, viittoo Lena Wenman.

Tekniikka on auttanut viittomakielisiä monin tavoin. Voi kommunikoida puhelimen kautta, chatata, viestiä sosiaalisessa mediassa tai ostaa lippuja internetistä – vai voiko?
- Olen hyvin iloinen uudesta tekniikasta, koska ne antavat minulle samat mahdollisuudet kuulevien kanssa kommunikointiin, sanoo Wenman.
Hän kuitenkin pohtii, riittääkö kuuron kielitaito – suomi, ruotsi tai englanti - esimerkiksi ostamaan junalipun nettipalvelusta, jonka sisältöä tai ohjeita ei ole kerrottu viittomakielellä.
- Kuurous ei estä kommunikointia muiden ihmisten kanssa. Voin esimerkiksi kirjoittaa, mutta isomman joukon edessä tarvitsen kuitenkin tulkin. Tulkkipalvelut ovat erittäin tärkeitä, kuvaa Wenman.
- Kelan tulkkivälityspalvelu on hyvä asia, mutta se ei ole auki 24 tuntia vuorokaudessa. Siksi tulkkia ei käytännössä saa ympäri vuorokauden esimerkiksi hätätilanteisiin. Unelmani on etäpalveluna toimiva hätätulkkipalvelu. Toisaalta jos etätulkkausta käyttää esimerkiksi tietokoneella, voi olla, että yhteys katkeaa tai tulee jokin muu tekninen vika, kuvaa Wenman viestinnän arkea.

Tulkkauspalvelut ovat tärkeitä työssä, mutta oman työpanoksen antaminen voi olla riippuvainen tulkin osaamisesta. Nuori tulkki voi jännittää työtään yleisön edessä tai hänen sanavarastonsa ja tiedot asian tulkkaukseen eivät riitä.
- Jos kuurolla asiakkaalla on oma yritys tai hän on esimerkiksi teknisen alan tutkijana yliopistossa, silloin myös tulkin tarvitsee tietää eri sanojen käytöstä kokouksessa tai puhelintulkkauksessa, kertoo Wenman.
Wenman on turhautunut koko ajan todistelemaan, miksi tietoa pitää olla tarjolla myös viittomakielellä. Hän viittaa YK:n vammaisyleissopimuksen artiklaan 21, joka käsittelee sanan- ja mielipiteenvapautta sekä tiedonsaantia. Sopimus mm. määrittelee, että kielellä tarkoitetaan myös viitottuja kieliä ja kommunikaatiolla erilaisia menetelmiä, joilla tuetaan tai korvataan puhetta.

Viittomakielisten kielelliset oikeudet on turvattu perustuslaissa, mutta tarkemmat säännökset ovat eri hallinnonalojen lainsäädännössä. Lisäksi uusi viittomakielisten erillislaki tuli voimaan viime toukokuussa 1.5.2015. Se vahvistaa viittomakielisten oikeuksien huomioimista eri hallinnonaloilla.

Suomessa on arviolta noin 4 000 – 5 000 viittomakieltä käyttävää kuuroa ja huonokuuloista henkilöä. Lisäksi viittomakieltä käyttävät noin 6 000 – 9 000 kuulevaa. Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjiä on noin 300, joista puolet on kuuroja.

Tilaisuudessa nousi esiin, ettei 112-hätätekstiviestipalvelu saavuta vieläkään kuulovammaisia tai muita, jotka eivät pysty tuottamaan puhetta. Hätätekstiviestiä ei voi lähettää 112-numeroon, mutta käytössä on erillisiä alueellisia tekstiviestinumeroita, jotka eivät ole kuitenkaan – ilkivaltaan vedoten – julkisia. Ne voi saada Kuuloliitosta tai Kuurojen Liitosta.

Selkokirjoista selkoverkkosivuihin

Esteettömyystreffeillä projektipäällikkö Hannu Virtanen Kehitysvammaliiton Saavutettavuusyksiköstä kertoi, miten selkokielen asema on muuttunut ensimmäisistä selkokirjoista yleisesti käytettäväksi selkokieleksi, ja miten tämä näkyy uusissa viestintäympäristöissä, kuten verkkosivuissa ja videoissa. Hän nosti esiin myös lisääntyvän lukutaidottomuuden.
- Tietotekniikan myötä olemme tulossa yhteiskuntaan, jossa kohta selviää aika pitkälle, vaikkei osaisi lukea. Printtien määrä on vähentynyt ja viranomaistahot tuottavat painettua materiaalia enää vähän.
- Tekniikan kehitys vaikuttaa siihen, miten saadaan helposti ymmärrettävää viestintää esim. kehitysvammaisille. Suuria tekstimassoja ei lue kukaan, vaan selkoaineisto pitää tehdä eri lailla, sanoo Virtanen.

Hän kannustaa niin viranomaisia kuin järjestöjäkin kehittämään sivustojaan kevyemmäksi, ja julkaisemaan sivuilla mm. videoita ja kuvia sekä kilpailuja. Samalla hän kertoi Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelun Papurista, jolla voi tehdä verkkokirjan kuvia käyttämällä. Papurin palvelussa on 24 000 ilmaiskuvaa. Kuviin saadaan mukaan myös äänituki.
- Olemme tehneet myös selko-e-kirjoja esimerkiksi koiranhoidosta, mutta e-kirjojen käyttö odottaa vielä tuloaan. Britanniassa on tehty verkkosivustoja, joissa henkilö lukee sivun ääneen videolla eli ei pelkkä digitaalinen ääni. Se näyttäisi lisäävän selvästi mielenkiintoa, vinkkaa Virtanen.

Tilaisuudessa myös kysyttiin, miten voidaan tehdä sellaiset sivut, joissa on otettu huomioon niin kuulovammaiset, näkövammaiset kuin kehitysvammaisetkin käyttäjät. Suoraa vastausta tähän ei saatu, mutta siitä kaikki olivat yhtä mieltä, että yhteistyötä esteettömyysasioissa tarvitaan niin ministeriöiden välillä kuin esimerkiksi julkishallinnon ja vammaisjärjestöjen välillä.