Siirry pääsisältöön

Päiväni Luovilla

ti huhtik. 25 10:20:00 2017

Nico Tapasimme Pian ja Helin kanssa aamulla klo 8, ammattiopisto Luovilla. Kun olimme päässeet kohteeseemme, meidät otettiin vastaan ja toivotettiin tervetulleeksi. Sen jälkeen siirryimme omiin luokkiimme. Luokissa kerrottiin päivän kulku ja annettiin työtehtävät, sillä kyseessä oli arkielämäntaitojen päivä. Ennen aamuyhdeksää siirryimme rentoutumishuoneeseen SEMACO-tehtävää varten.

Noin klo 10 siirryimme sitten käytävälle rakentamaan trampoliinia yhdessä oppilaan ja hänen avustajansa kanssa ja puoli yhdeltätoista oli ruokailuun meneminen. Ruokailun jälkeen siirryimme nuorisotila Mondelle liikuntaan. Autoin alkuun alkulämmittelyssä laittamalla musiikin taustalle. Ohjasin oppilasta liikuntatunnilla sählypujotteluradan läpi ja päivä päättyi Mondella klo 13:15.

Avustajan työtehtävät olivat sopivan haastavia, mutta itse koin vaikeaksi sen toisen perään katsomisen. Kyseinen tehtävä vaatii vastuunottamisen toisesta ihmisestä. Esim. liikenteessä jouduimme pysähtymään ja odottamaan muita.

Päivästä jäi hyvä fiilis. Harmittaa vain kun päivässä näkee vaan hyvin pienen osan siitä työstä. Jos Job Shadow olisi ollut viikon kestävä tapahtuma, niin olisi päässyt näkemään enemmän.

Nico

Piia Keskiviikkona oli Job Shadow päivä Rovaniemen Luovilla. Olin siellä toisen jäsenen kanssa, mutta olimme eri luokissa. Itse ensin katsoin ja kuuntelin. En ensin osannut oikein tehdä mitään. Sitten tuli ensimmäinen tauko , joka oli henkilökunnan taukohuoneessa, joimme kahvia ja teetä työntekijöiden kanssa. Kun tauko oli pidetty, niin alkoi terveystieto. Ensin kuuntelin, kun opiskelijat vastailivat opettajan kysymyksiin terveystietoon liittyen. Sitten opettaja antoi kaikille monisteet, jossa olin mukana auttamassa niiden tekemisessä. Ohjasin opiskelijaa kirjoittamaan taululta asiat oikeisiin kohtiin.

Sitten lähdimme syömään. Lähdimme kävelemään Kansalaisopisto Rovalaan, jossa söimme lounaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa liikuntatunti nuorisotila Mondella, jossa harjoiteltiin sählyn pelaamista. Olin mukana ohjaamassa yhtä opiskelijaa. Kävelin opiskelijan rinnalla harjoituksen aikana. Koko päivä oli todella kiva. Olisin päässyt paremmin sisälle koulunkäynnin ohjaajan työhön jos päiviä olisi ollut enemmän. Tykkäsin todella paljon päivästä, voisin ottaa joskus uusiksi.

Piia

Kiitokset Rovaniemen Luovin henkilökunnalle ja opiskelijoille Job Shadow päivän onnistumisesta yksikössänne t. Nico, Piia ja Roihulan henkilökunta

Työn seurannan päivä vei Spesian opiskelijat unelmiensa työpaikoille

Kuva Spesia: työnseuraaja vaihtaa rengasta yhdessä yrityksen työntekijän kanssa.

Spesian opiskelijat osallistuivat Job Shadow Day -päivään monilukuisasti ympäri Suomen. Päivän aikana monenlaiset työtehtävät tulivat tutuiksi, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan unelmatyöhönsä.

Lue Sari Råmanin blogi JSD-päivästä Spesian sivuilta (linkki aukeaa uuteen väilehteen)

Poveri-hanke: Job Shadow Day -video

Alla olevat linkit avautuvat uuteen välilehteen

Katso videoita: Job Shadow Day Suomessa

Vatesin podcast-jakso Job Shadow Day'sta

Job Shadow Day 2024

JSD pähkinänkuoressa

Videolla kerrotaan lyhyesti Job Shadow Day päivästä.

Kysy lisää

Yleistä päivästä, sopimusasiat ja nettipäivitykset:

Linda Lempiö
Hallintovastaava
puh. +358  44 773 5708
linda.lempio(at)vates.fi

Radio Pogosta vierailee Job Shadow Day -päivässä

Papin valoisana varjona

Kaksi naista kirkon tiiliseinän vieressä, toinen kyykyssä ja toinen pyörätuolissa.Kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen Keski-Suomesta osallistui valtakunnalliseen Job Shadow Dayhin ja otti mukaansa työhön seuraaja Ellin. Mukana oli myös Kirkkohallituksen vammaistyön asiantuntija, pastori Katri Suhonen, jota Elli pääsi myös päivän aikana haastattelemaan.

Lue Ellin päivästä (artikkeli aukeaa uuteen välilehteen)

Det är min dröm att jobba som fotograf

FDUV:n videossa kuullaan päivään osallistuvien ajatuksia ja haaveita.