Siirry pääsisältöön

Kolmas sektori, monessa mukana!

19.04.2022

Pihlajanmarjakimppu lasipurkissa pöydällä.

Olen lähes 20-vuoden ajan tehnyt työtä ihmisten parissa, joille työn hakeminen tai sen saaminen on haaste. Kun henkilö menee työvoimatoimistoon hakemaan työtä saattaa käydä niin, että ammattitaitoa, koulutusta tai työkokemusta vastaavaa työtä ei ole tarjolla. Pelkän työvoimatoimiston varaan työn hakemista ei kannatakaan jättää, vaan oma aktiivisuus tuottaa useinkin enemmän tulosta.

Pitkittynyt työttömyys eri syistä on kuitenkin useasti tuhoava elementti. Toistuvat ”pakit” haastattelujen jälkeen tai muu syy työn epäämiseksi syö hakijaa ”rotan lailla”. Jo kuukauden työttömyys puhumattakaan vuoden työttömyysjaksosta muuttaa hakijan maailmankuvaa ja romuttaa itsetuntoa. Liikkeelle lähteminen ja uskon palauttaminen itseensä ja omaan osaamiseensa ilman apua on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

Työnantajat eivät lähde rakentamaan pitkäaikaistyöttömälle ensimmäisenä työpäivänä itsetuntoa tai kaventamaan työttömyydestä aiheutunutta osaamisvajetta, vaan he olettavat, että ne asiat ovat kunnossa ja työpanos on 100 %.

Me kolmannen sektorin toimijat, joiden tehtävänä on mm. auttaa haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia työllistymään koulutuksen, työssäoppimisen tai muun tuetun työllistymisen kautta, olemme tämän osaamisen ammattilaisia. Lähes kaikki kolmannen sektorin toimijat tekevät työtä hankerahoituksella vuodesta toiseen epävarmana siitä, miten rahoitus järjestyy seuraaville vuosille. Tähän pitää saada muutos!

Hyvin johdetuissa ja toimivissa kolmannen sektorin työpajoissa ja toimintakeskuksissa työttömän työllistyminen avoimille työmarkkinoille, koulutukseen tai siirtyminen muuhun omaa elämäntilannetta parantavaan toimenpiteeseen on toiminnan tärkeimpiä tavoitteita. Hanketyöntekijän työn keskiössä on aina asiakas. Työkaluina ja apuna ovat lisäksi muut toiminnan kannalta tärkeät sidosryhmät ja yhteistyökumppanit. Tällaista yhteistyöverkostoa saa toimijoiden kesken hakea. Palveluohjauksen avulla asiakas saa omaa elämäntilannetta hankaloittavaan asiaan apua sekä ammattitaitoista opastusta. Kolmannen sektorin tekemä työpanos on rahassakin mitattuna erittäin suuri. Se on tuottanut palveluita jo pitkään, enemmän mitä lakisääteiset palvelut ovat voineet tarjota.

Kuntien ja aluehallintojen tulee turvata kolmannen sektorin toiminta jatkossa niin, että se näkyy budjetissa ja keskustelua tulee käydä kaikkien osapuolten kanssa tasa-arvoisesti.

Ilse Vauhkonen
Puheenjohtaja
Rauman Seudun Työnhakijat ry

Katso Rauman Seudun Työnhakijoiden videot YouTubessa (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!