Siirry pääsisältöön

Avustajakeskus mahdollistaa vammaisten osallisuuden

19.04.2022

Kaksi iloista piirroshahmoa kokoaa palapeliä, taivasta, puu silmuilla, teksti Avustajakeskus.

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry ylläpitää ja vastaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella toimivasta Lounais-Suomen Avustajakeskuksesta. Avustajakeskus on toiminut lähes 30 vuotta mahdollistaen eri tavoin vammaisten osallisuuden välittämällä avustajia. Aluksi toimittiin vapaaehtoistoiminnan avulla, mutta viime vuosina mukaan on tullut myös henkilökohtainen apu ja avustajatoiminta palkkatyönä.

Yhdistys saa julkista tukea. Se voi auttaa ihmisiä löytämään henkilökohtaisen avustajan työn mahdollisuudet ja tarjota oikeaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa. Markkinoinnin ja tiedottamisen kautta alalle saadaan mukaan myös heitä, joille ala on vieras tai joista työelämään lähteminen on tuntunut vaikealta. Avustajan työ on usein osa-aikatyötä ja yksinäistä. Se on vierasta myös suurelle yleisölle eikä sitä aina edes mietitä vaihtoehtona työllistymiselle. Lisäksi pelätään työn yksinäisyyttä ja työyhteisön puutetta.

Järjestöllä on mahdollisuus ketterästi tarttua tilanteisiin ja siksi yhteistyö esim. kuntien kanssa on tärkeää. Tärkeää on myös asiakkaiden läheisyys ja kommunikaatio helposti heidän kanssaan. Ala kaipaa kipeästi tekijöitä, mutta ongelmana on sen osa-aikaisuus sekä useiden töiden yhdistäminen. Ajoittain kankea lainsäädäntö ja TE-palvelujen tietämättömyys alan mahdollisuuksista ja erityispiirteistä ovat esteenä sille, että avustajan tehtävät nähtäisiin työllistymisvaihtoehtona.

Alalla ei ole ammattitutkintovaatimuksia ja vammaiset työnantajat etsivät ja arvostavat hyvin monenlaisia ja erilaisia arjen taitoja, joissa lähtökohtana heidän elämänsä ja avun tarpeensa. Enemmän on siis kyse rohkeudesta lähteä etsimään itselle sopivaa työtä ja siihen Avustajakeskus antaa tuen, tarvittaessa ihan henkilökohtaisella tasolla.

Avustajakeskus pyrkii omalta osaltaan antamaan työstä oikeaa kuvaa ja tietoa sen mahdollisuuksista mm. omissa Avustajainfoissa, joita järjestetään koko toimialueella sekä verkossa. Se tukee ja ohjaa, joskus jopa kädestä pitäen, alkuun ja matkan varrella. Keskus tarjoaa mahdollisuuksia yhteisöön, jossa on muita alalla olevia. Se myös tarjoaa lisäkoulutusta, jotta ammatti-identiteetti ja taidot sekä mahdollisuudet vaativimpiin tehtäviin kasvaisivat.

Sirke Salmela
toiminnanjohtaja
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry/Lounais-Suomen Avustajakeskus

Kuva: Lounais-Suomen Avustajakeskuksen facebook -sivuilta.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!