Omakohtainen kokemus – Työkokeilusta ja palkkatuesta vauhtia työelämään
pe tammik. 29 14:46:00 2021
Teksti: Suvi Alanko
Kuvat: Marilda Lindvall
Olin 25-vuotias, kun sain diagnoosin uupumuksesta ja keskivaikeasta masennuksesta. Olin opiskellut siihen mennessä yliopistossa viisi vuotta ja tehnyt samalla osa-aikatöitä. Kahden vuoden opiskelun jälkeen olin vaihtanut pääainetta kotimaiseen kirjallisuuteen.
Koin olevani vihdoin alalla, josta oikeasti pidän, ja jonka kautta tuntui avautuvan myös kohtalaisia
työllistymismahdollisuuksia.
Hiljalleen lähestyessäni graduni aloittamista aloin kokea fyysisiä stressioireita niin töissä kuin opiskeluissakin. Unohtelin asioita, ja olin ahdistunut ja itkuinen usein töihin lähtiessä. Jätin myös luentoja silloin tällöin väliin. En kyennyt enää mitenkään rentoutumaan ja sen myötä aloin pohtia vointiani tarkemmin.
Päädyin soittamaan YTHS:lle ja sain melko nopeasti ajan psykologille. Myöhemmin pääsin tapaamaan psykiatrin ja kolmen kuukauden tarkkailuaika Kelan tukemaa terapiaa varten alkoi. Kaikkiin prosessin vaiheisiin ja terapeutin etsimiseen kului lopulta useita kuukausia.
Suoritin tuona aikana korkeakouluharjoittelun ja opintovapaan loputtua en enää palannut osa-aikatyöhöni. Lopulta vuoden kuluttua siitä, kun ymmärsin tarvitsevani apua, olin viimein terapiassa. Koin, että joku on viimein yhdessä kanssani tekemässä töitä tulevaisuuteni eteen. Olen tavannut terapeuttiani viikoittain siitä eteenpäin.
Vaihtoehtoina työkokeilu tai palkkatuettu työ
Viime keväänä, yhteensä kahdeksan vuoden opiskelun jälkeen, sain graduni valmiiksi eräänä toukokuisena perjantaina. Valmistuin filosofian maisteriksi kesäkuun alussa ja yritin hahmottaa tulevaisuuden ääriviivoja opiskelijaelämän jälkeen. Työelämään siirtyminen pelotti, sillä pelkäsin uupuvani uudelleen.
Työllistymisestä oli ollut puhetta terapiassa aina silloin tällöin, mutta kesän lopussa aloin terapeuttini kanssa pohtia sitä tarkemmin. Aloin selvittää työkokeiluun tai palkkatuettuun työhön pääsemistä TE-toimiston kanssa.
Ilmoittauduin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi työnhakijaksi ja täytin lomakkeet TE-toimiston verkkoasiointipalvelussa. Stressasin papereiden täyttöä ja se tuntui hankalalta, kuten kaikkien lukuisten lomakkeiden täyttö näiden vuosien aikana. Järjestelmä tuntui kankealta, enkä löytänyt työttömäksi ilmoittautuessani selkeää kohtaa, johon olisin voinut merkitä toivovani pääseväni nimenomaan työkokeiluun.
Sain kuitenkin ilmoituksen jätettyäni nopeasti vastauksen, että työkokeilu on mahdollinen ja TE-keskus puoltaa palkkatukea, kunhan selvitetään, onko palkkatuen perusteena työttömyyden kesto vai sairaus tai vamma. Minulla oli ennestään vain terapian vuosittaista jatkoarviota varten oleva B-lausunto, joten tarvitsin uuden lausunnon. Samalla siirtyisin YTHS:ltä yleisen terveydenhuollon piiriin.
Lääkärin merkitys työkyvyn arvioinnissa
Ajan saaminen oli koronatilanteesta johtuen haastavaa, ja aika annettiin kuukauden päähän toisella puolella kaupunkia sijaitsevalle terveysasemalle. Stressasin tapaamista etukäteen, sillä olen kertonut tilanteestani ja voinnistani useille eri henkilöille sairauteni aikana, ja alusta aloittaminen ja kaiken kertaaminen on aina yhtä vaikeaa.
Ensimmäinen yritys lausunnon saamiseksi meni lopulta monin tavoin pieleen. Paineita ennestään vaikeaan tilanteeseen loi hämmennys siitä, ettei lääkäri tiennyt lausunnontarpeestani, vaan saapuessani vastaanotolle hän kysyi, millainen vaiva minulla on. Hänen esittämänsä kysymykset eivät keskustelumme aikana liittyneet työllistymistilanteeseeni tai nykyiseen vointiini, ja koko tapaaminen oli yleisesti ottaen hyvin hämmentävä.
Lopulta, kun lausunto saapui, siinä oli asiavirheitä ja tässä hetkessä turhia taustatietoja, eikä siinä kartoitettu juuri lainkaan tämänhetkistä työkykyäni. Lomakkeen rastit olivat väärissä paikoissa ja lausunnosta ei käynyt ilmi edes sitä, mitä varten se oli tehty. Asiassa tuli vielä monta mutkaa, joiden jälkeen pyysin lopulta lausunnon poistamista Oma Kannasta, ja uutta lääkäriaikaa saadakseni asianmukaisen lausunnon. Lääkäriaika löytyi jälleen kuukauden päähän, eri terveyskeskukseen eri puolelle kaupunkia.
Kun viimein pääsin jälleen vastaanotolle, tapaaminen meni hyvin ja lääkäri oli asiantunteva. Hän kysyi selkeästi sen, mitä hänen tuli saada tietää, ja keskustellessamme hän kertoi, mitä hän tulee kirjoittamaan mihinkin lausunnon kohdista. Lopuksi hän kertoi vielä mahdollisuudesta päästä puhumaan liikuntaneuvojan ja ravintoterapeutin kanssa, ja tarkisti reseptieni voimassaolon, ja tilanteen muidenkin vaivojeni osalta.
Tapaamisesta jäi sellainen olo, että hän todella halusi hoitaa asiani kokonaisvaltaisesti kuntoon. Kun sain lausunnon postissa, se oli juuri palkkatukea varten kirjoitettu ja sisälsi kaikki tarpeelliset tiedot. Lausunnon saaminen oli kokonaisuudessaan ollut hyvin raskas ja pitkällinen prosessi, joten huokaisin helpotuksesta, kun se oli viimein ohi ja minulla oli lopulta asiallinen lausunto tilanteestani.
Väärinymmärryksiä ja tiedonpuutetta
Jossakin vaiheessa ensimmäisen ja toisen lääkärikäynnin välissä minulle selvisi, että lausuntoa tarvitaankin ainoastaan palkkatukea varten, ei työkokeiluun. Vaikka TE-toimiston kanssa suurin osa asioista on sujunut mallikkaasti, olisin kaivannut selkeitä toimintaohjeita työkokeiluun ja palkkatuettuun työhön liittyen, ettei tällaisia väärinkäsityksiä olisi syntynyt.
Matkalleni on sattunut monenlaisia epäselvyyksiä useissa muissakin eri vaiheissa, ja näinäkin kertoina ne ovat johtuneet pääasiassa siitä, etten ole ollut tietoinen jostakin asiasta. Kokemukseni mukaan asiakkaan täytyy matkalla diagnoosista terapiaan ja lopulta takaisin työelämään aika suurelta osin itse tietää, mitä täytyy tehdä seuraavaksi. Jos ei tiedä, täytyy tietää, mitä kysyä ja keneltä. Kaikilla ei tätä tietoa ole, eikä rohkeutta sen etsimiseen.
Hyvin alusta asti on muutoinkin ollut selvää, että on oltava ylipäätään kyllin terve saadakseen apua. Selviämiseen vaaditaan melko paljon omatoimisuutta ja tiedon etsimistä omin voimin, sillä valmiit toimintaohjeet puuttuvat. Olen onnekseni säilyttänyt koko sairauteni ajan vähintäänkin jonkinasteisen toimintakyvyn, ja sen lisäksi minulla on vahva tukiverkosto, joka koostuu puolisosta, perheestäni ja ystävistäni.
Työelämän kynnyksellä
Heti kun minulle selvisi, että voinkin päästä jo saman tien työkokeiluun, aloin etsiä sopivia paikkoja. Päädyin hakemaan pieneen yhdistykseen omalle alalleni kirjallisuuden pariin, ja hakemukseeni vastattiin ilokseni varsin innokkaasti.
Olen ollut työmarkkinoille paluuta tukevassa työkokeilussa nyt kuukauden ajan kolmena päivänä viikossa, viisi tuntia päivässä. Sovimme juuri kahden kuukauden mittaisesta jatkosta ja samalla nostimme työpäivieni määrän neljään päivään viikossa.
Koen, että olen saanut rauhassa tarkastella omaa jaksamistani, ja opetella tutkimaan voimavarojeni riittävyyttä. Tulevien kahden kuukauden jälkeen aion alkuvuodesta 2021 etsiä palkkatukipaikkaa. Työkokeilu on vahvistanut tunnettani kuntoutumisesta, ja vaikka en koe olevani vieläkään valmis täysipäiväiseen työelämään, pärjään jo hurjan paljon paremmin kuin aiemmin uskoinkaan.
Nyt kun sairastumisestani on kulunut jo kolmisen vuotta, olen päättänyt, että odotan nyt ja jatkossakin työnantajiltani avoimuutta mielenterveysongelmiin liittyen. En koe voivani luontevasti työskennellä yhteisössä, jossa näitä asioita hyssytellään tai niitä pidetään leimaavina. Vuosien varrella olen todennut, että tämä asia voi olla niin minun kuin muidenkin elämässä ominaisuus ja vahvuus, eikä pelkästään ongelma.
Artikkeli on alunperin julkaistu Aluetoiminnan Työkyvyn arviointi järjestöissä - Extra -lehdessä joulukuu 2020 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)