Siirry pääsisältöön

Mielenterveys ja työ Kyvyt käyttöön -lehdessä kautta aikojen

05.08.2024

Teksti: Marianne Pentikäinen
Kuva: iStock

Piirroskuva jossa henkilö tutkii jättimäisellä suurennuslasilla paperia.Kyvyt käyttöön -lehdissä on vuosien varrella käsitelty mielenterveys ja työ -aihetta useista näkökulmista. Mielenterveyden teemanumerot on toteutettu vuosina 2000, 2015 ja 2023.

Klubitalojen siirtymätyötä on käsitelty useassa numerossa. Siirtymätyö puhutti kuntoutujia jo vuonna 2000 ja asiasta kysyttiin paljon Vatesin sosiaaliturvakanavalla. Tuolloin todettiin, että siirtymätyö tulisi saada ammatillisen kuntoutuksen piiriin kuuluvaksi tukimuodoksi.

Lehdissä on kerrottu Klubitalojen toiminnasta ja niiden yhteistyöstä yritysten ja yhteisöjen kanssa. Esimerkiksi Karhulan Klubitalo aloitti sairaanhoitopiirin kanssa yhteistyön, jonka tuloksena klubilaiset alkoivat pyörittää läheisen sairaalan kanttiinia. Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys (nykyisin Buusti ry) perusti sosiaalisen yrityksen Woodfox Oy:n, jonka tarkoitus oli työllistää yhdistyksen asiakkaita ja toimia huonekaluteollisuuden alihankkijana. Yritys toimii edelleen.

Klubitalojen siirtymätyö oli tapetilla myös vuonna 2010. Tuolloin kerrottiin Tukiranka ry:n Porin Klubitalo Sarastuksen siirtymätyösopimuksesta paikallisen elektroniikkakierrätystä harjoittavan Stena Technoworld Oy:n kanssa. Tarkoituksena oli kasvattaa kuntoutujan työvalmiuksia avoimille työmarkkinoille. Stenan käyttämässä mallissa klubitalon työvalmentaja oli aluksi mukana työssä muutaman päivän, minkä jälkeen hän teki työpaikkakäyntejä 1–2 viikon välein. Jos työntekijälle tuli sairauspäiviä, työvalmentaja sijaisti häntä, joten työnantaja voi aina laskea sen varaan, että kuntoutujalle suunnitellut työt hoituvat.

Sopimuskoti – kuntouttavaa työtoimintaa


Vuonna 2006 nostettiin esille Buusti ry:n Työhönvalmennusyksikkö Tähtiportti. Tähtiportissa tehtiin alihankintatöitä Lapuan Kaihtimelle. Alihankinta tarjosi säännöllisesti mielenterveyskuntoutujille mahdollisuuden työhönvalmennukseen ja kuntouttavan työn tekoon Tähtiportissa. Vates valitsi Lapuan Kaihtimen vuoden työnantajaksi 2005.

Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2006 kerrottiin Keravalla toimivasta Keski-Uudenmaan Sopimuskodista. Sopimuskoti etsi mielenterveyskuntoutujille työpaikkoja mm. Sinebrychoffin panimolta, HOK-Elannosta ja Keravan kaupungilta. Sopimuskodin työnetsijä neuvotteli puolentoista vuoden aikana 30 mielenterveyskuntoutujalle työharjoittelu- tai vakituisen työpaikan. Työharjoittelun jälkeen syntyi kolme pysyvää työsuhdetta. Myöhemmin Sopimuskoti teki markkinointi-iskun joihinkin Keravan, Järvenpään, Tuusulan ja Vantaan yrityksiin. Yli kymmeneen uuteen yritykseen syntyi työharjoittelu- ja työsopimuspaikkoja, suurin osa määräaikaisia. Jutussa todettiin, että työllistymisen avaintekijöinä olivat kuuntelu, sitkeys ja aktiivisuus.

Sopimuskoti järjestää nykyisin kuntouttavaa työtoimintaa. Asiakkaat voivat osallistua voimavarojensa ja toiveidensa mukaan eri työtoimintoihin. Sopimuskodissa on muun muassa ammattikeittiön tavoin toimiva Ruokala Sopuska. Työkeskus Sapluunassa tehdään alihankintatöitä ja käsitöitä ja kunnostetaan huonekaluja. Työtoimintaan kuuluu tärkeänä osana myös monipuolinen ryhmä- ja virkistystoiminta.

Työhönvalmentajan tuella työelämään 

Vuonna 2012 kerrottiin Helsingin Klubitalon avulla Heinon Tukkuun työsopimuksella työllistyneestä mielenterveyskuntoutujasta. Hänen työllistymisensä mahdollisti Helsingin Klubitalon vuonna 2009 alkanut kolmivuotinen tuetun työllistymisen hanke, jonka rahoitti Uudenmaan TE-keskus.

Lehden numerossa 2/2015 aiheina olivat mm. skitsofrenia ja työ - kuntoutuksen merkitys työhön paluuseen, Klubitalot ja niiden tarjoama mahdollisuus raottaa ovea työelämään, asiakkaiden osallisuus ja tavoitteiden tärkeys sekä ihmisten kokonaisvaltaisen kohtaamisen tärkeys.

Viime vuoden lehdessä 2/2023 nostettiin jälleen mielenterveys ja työelämä -teemaa esiin. Esimerkiksi Nina Karjalaisen tarinassa kerrottiin, miten Kajaanin Prismassa oli muokattu hänen työnkuvaansa, jotta hän pystyi jatkamaan työtä mielenterveyden haasteista huolimatta.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2024 (pdf, avautuu uuteen välilehteen). 

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!