Siirry pääsisältöön

Välityömarkkinoita tarvitaan ehdottomasti työllisyydenhoidossa

18.06.2024

Piirroskuva jossa kaksi henkilöä tiskin takana, keskustelevat. Otsikko PAlvelut tulevat lähelle 1/2. Tietoa te-palveluiden siirrosta kuntiin ja alueille.Torstaina 13.6.2024 järjestettiin tilaisuus TE24-uudistus: järjestöt heikossa työmarkkina-asemassa olevien tukena. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat SOSTE, Vates ja YYO yhdessä Välityömarkkinatoimijoiden kehittämisryhmän ja WISE-verkoston kanssa.

Aihe kiinnostaa järjestötoimijoita. Tilaisuudessa oli tupa täynnä: paikan päällä oli 60 osallistujaa, ja aamun puheenvuoroja oli etäyhteydellä kuuntelemassa 100 osallistujaa. Saimmekin aamupäivän aikana hyvän tietopaketin ajankohtaisista asioista.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Hanna Liski-Wallentowitz kertoi ministeriön näkökulmasta, missä vaiheessa TE24-uudistuksen valmistelut ovat menossa. Juhannukseen 2024 mennessä pitäisi olla tiedossa kaikkialla TE-palveluista kuntiin siirtyvien henkilöiden nimitiedot, ja näin myös valtion yt-prosessi tulee päätökseensä. Ministeriössä halutaan korostaa, että vähäiselläkin työkyvyllä tulisi pystyä tekemään työtä. Meneillään oleva muutos ei saa heikentää sitä. Kuitenkin kunnilla on vapaus päättää mihin valtionosuuksia kohdennetaan.

Viininpunaisella taustalla tekstiä, otsikko HAnkalat ilmiöt. Listassa esim kohtaanto-ongelmat ja rakenteellinen työttömyys. Tampereen kaupungin logo.

Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saari avasi tilannetta Pirkanmaan näkökulmasta. Työllisyysalueet tulevat olemaan eri kokoisia ja erilaisia. Tampereen seudulla Tampere toimii vastuukuntana eikä siirrä toimivaltaa muihin kuntiin. Tällä pyritään turvaamaan kriisinkestävyys myös tilanteissa, joissa yksittäisen kunnan kantokyky ei riitä.

- Lisäksi, kun kaikki työllisyysalueen työntekijät ovat asemapaikasta riippumatta Tampereen kaupungin palveluksessa, heillä on samat henkilöstöetuudet ja yhdenvertainen kohtelu.

Työllisyysalueen laajuudella hoidetaan jatkossa lakisääteiset tehtävät. Kunnilla voi olla myös omia lisäpalveluja liittyen työllisyyden edistämiseen. Työllisyysalueilla voi olla erilaisia painotuksia ekosysteemin kärkitavoitteesta. Tampereella se liittyy kuntien verotulokehityksen näkymiin. Uusi rahoitusmalli muuttaa palveluiden järjestämistä siten, että kaikkien, myös järjestöjen kanssa tehtävien palvelujen tulee edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille mahdollisimman hyvin. Tämä kannustaa luomaan uusia, ehkä toisentyyppisiä palveluita kuin nykyiset.

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten tilanne mietityttää. Riittääkö hyvinvointialueilla ammattitaitoista henkilökuntaa ja resursseja järjestää tarvittavia palveluja? Tarvitaan toimivat välityömarkkinat ja vahva kolmas sektori, jotta ihmiset selviytyvät näistä haastavista tilanteista.

kuvakaappaus diasta, jossa otsikko Miten? Mahdollisuudet? Hymyilevä henkilö talvisessa lakissa, tekstiä.

Toiminnanjohtaja Petra Kerkkä Lahden 4H-yhdistyksestä esitteli yhdistyksen työllistämistoimintaa. Yhdistys tekee paljon yhteistyötä yritysten kanssa. Esimerkiksi Osuuspankki on mukana mahdollistamassa nuorten kesätöitä. Ihmiset ovat hakeutuneet yhdistyksen palveluihin oma-aloitteisesti, vaikka palveluohjauskaan ei toiminut yhdessä vaiheessa.

- Kolmas sektori on julkista palvelu täydentävä. En koe että meidän palvelut täydentävät julkista sektoria, näen että me ollaan yhteiskuntaa kannatteleva palvelu. Suomalainen yhteiskunta on rakentunut kolmannen sektorin varaan, Kerkkä painotti.

Marjo Jokipii, Sotek-säätiön toimitusjohtaja, nosti esille välityömarkkinoiden tärkeyttä. Yritykset haluavat työvoimaa, joka pystyy tekemään työtä tuottavasti. Osa työnhakijoista ei kykene siihen suoraan, vaan tarvitsee tukea esimerkiksi osaamisen ja itsetunnon tukemisen osalta. Välityömarkkinatoimijoita, ponnahduslautaa työmarkkinoille tarvitaan yhteiskunnassa.

Kuva diasta, jossa valokuva kahdesta nuoresta graffitiseinän edessä. Otsikko Ihmiskäsitys tukityöllistämisen taustalla. Työkyvyn arvioinnista Jokipii korosti toiminnassa arviointia. Paperilla ei pysty arvioimaan sitä, millaiseen työhön ihminen lopulta pystyy. Moniammatillinen näyttöön perustuva arvio ja tuottavuuden arvioiminen ovatkin osana Sotekin palkkatukityöllistämistä.

Loistavien puheenvuorojen jälkeen tilaisuus jatkui työpajatyöskentelyllä. Aiheina työpajoissa pohdittiin mm. - mitä työmarkkinoita lähellä oleva kuntouttava palvelu voisi olla, mikä on järjestöerityisyys työllisyydenhoidon kentällä, millaista yhteistyötä kunnan muiden toimialojen kanssa voitaisiin tehdä työ- ja toimintakunnon ylläpitämiseksi, palkkatuen tilanne ja vaihtoehdot. Lisäksi yksi ryhmä keskusteli heille tärkeistä teemoista aiheiden rajoilta ja boksin ulkopuolelta.

Syksyllä 2024 jatketaan näiden tärkeiden aiheiden parissa.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!