Siirry pääsisältöön

”Parasta päivässä oli…kaikki!”

20.06.2024

Teksti: Linda Lempiö ja Kati Savela-Vilmari
Kuvat: Työnseurantapaikat, katso tarkemmin jutun alareunasta

Job Shadow Day antoi 200 työn seuraajalle näköalapaikan unelmien työhön ja yllätti monet työnantajat myönteisesti seuraajien kyvyillä ja valmiuksilla.

kuusi valokuvaa, joissa ihmisiä tekemässä erilaisia työtehtäviä, kuten pesemässä autoa ja leipomassa pizzaa.

Tämän vuoden Job Shadow Dayta vietettiin 23.5. ympäri Suomen. Unelmien työpäivään osallistui yli 200 työn seuraajaa ja yli 140 yritystä työnantajaa. Lähettäviä eli seuraajia välittäneitä tahoja oli noin 70. Osa yrityksistä otti vastaan useita työn seuraajia. Osa yrityksistä oli mukana ensimmäistä kertaa, toiset taas olivat innolla mukana jo useiden vuosien kokemuksella. Mukana oli muun muassa S- ja K-ryhmien myymälöitä, museoita, kahviloita, kirjastoja ja hoivakoteja. Viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana ollut IKEA osallistui tänä vuonna päivään kaikkien Suomen tavaratalojensa kautta.

Job Shadow Dayn tarkoitus on antaa mahdollisuus päästä seuraamaan unelmiensa työtä heille, joille työllistyminen on syystä tai toisesta hankalaa. Näitä unelmia päästiin päivän aikana toteuttamaan palautteen perusteella. Työn seuraajat kokivat päivän erityiseksi ja mielenkiintoiseksi. Vastaavia päiviä toivottiin jopa enemmän. Työn seuraajat saivat näköalapaikan erilaisiin työpaikkoihin ja työtehtäviin, osalle päivä poiki jopa töitä seuratussa yrityksessä päivän jälkeen. Seuraajat saivat työpaikoilla positiivista palautetta, mikä innosti ja kannusti.

Takaapäin otettu kuva, jossa henkilö näyttää toiselle kassakoneen käyttöä. Taustalla näkyy ruokalaa.Venla ja Meira pääsivät Vantaalla kahden Café Popolon työtoiminnan kassatyöntekijän oppiin.

- Aluksi en halunnut kassalle, tein mieluummin töitä keittiössä. Ajan kanssa sosiaalisuus kehittyi ja tykästyin kassatyöhön, he totesivat.

Päivän osalta tärkeässä roolissa olivat lähettävät tahot, joiden kautta työn seuraajat löysivät tiensä työpaikoille. Näitä tahoja ovat esimerkiksi vammaispalveluiden toimintakeskukset, yhdistykset ja ammatilliset erityisoppilaitokset. Välittävien tahojen palautteissa nousi esiin se, että yhteiskunnassamme olisi tärkeä antaa mahdollisuus kaikille. Aiemmin mukana olleet välittävät tahot totesivat, että päivä on ollut jo aiemmin tärkeä ja antoisa työn seuraajille, tämän vuoksi moni halusi olla jälleen mukana.


”Halusimme mahdollistaa asiakkaille tutustumisen työtehtäviin ja työnantajaan, toiveissa että asiakkaat saavat onnistumisen kokemuksia ja mahdollisesti työnantaja huomaisi hyvät tyypit.”

Neljä valokuvaa joissa ihmisiä tekemässä erilaisia töitä kukkakaupassa, kahvilassa ja keittiössä.Kehitysvammaisten Tukiliiton kautta päivään osallistui seuraajia Kuopiossa, Mikkelissä ja Joensuussa.

Tukiliiton Facebook-julkaisussa todetaan, että päivä oli täynnä iloa ja onnistumisia, ja uskotaan, että kokemus avaa ovia tuettuun työllistymiseen.

Lähettäviltä tahoilta tuli myös tämä palaute:

”Kaikkien tulisi osallistua edes yhden kerran!”

Saadun työnantajapalautteen perusteella kaikki vastanneet suosittelisivat osallistumista Job Shadow Day'hin. Työnantajista 75 prosenttia koki saaneensa päivästä hyötyä itselleen ja 80 prosenttia oli sitä mieltä, että työn seuraaja sopisi seuraamansa seuraamiinsa työtehtäviin.

100 % palautekyselyyn vastanneista työnantajista suosittelee muille työnantajille osallistumista.

Työnantajien mielestä oli upeaa nähdä innostus osallistujien keskuudessa. Päivän aikana käydyt keskustelut myös herättivät monia ajatuksia ja eräs työnantaja kertoi saaneensa näkemystä esimerkiksi esteettömyyteen liittyen.

Sami oli tutustumassa työhön Rosk’n Rollilla (ylin kuva) ja kiersi roska-astioiden pesuauton kanssa mm. Askolassa. Hänestä oli kuljettajalle paljon apua päivän aikana. Hän sai auttaa kuljettajaa vähän kaikessa; nostella jäteastioita auton perälle tyhjennykseen, ohjata pesua ja viedä astioita takaisin paikoilleen. Kaikki varusteetkin löytyivät jo omasta takaa, turvakengät ja huomioväriset työvaatteet.

Sami lähtisi mielellään uudestaan.

- Parasta päivässä oli…kaikki!

Moni osallistunut yritys oli pohtinut työn monimuotoisuutta ja vastuullisuutta jo aiemmin, joten työn seurannan päivä sopi useampien yritysten arvomaailmoihin erinomaisesti. Tällaisia päiviä tarvitaan, jotta työkulttuuri Suomessa kehittyy jatkossakin entistä suvaitsevaisempaan suuntaan.

Osallistua voi monin tavoin

Lähikuva korteista, joissa on selkokielisiä sanoja ja kuvia.Job Shadow Dayhin osallistuttiin erilaisin tavoin. Osa toteutti työn seurannan päivää esimerkiksi vammaisten henkilöiden päivätoiminnan yhteydessä, jolloin yrittäjä saapuikin työn seuraajien luo eikä toisin päin. Järjestipä yksi yrittäjä Pohjois-Karjalassa myös kaikille avoimen tapahtuman pihapiirissään!

Lappeenrannassa Laptuotteen SOTE- eli Kettupaja sai tueksi päivään avustajia Saimaan ammattiopisto Sampon lähihoitajaopiskelijoista. Opiskelijoiden matkassa kettupajalaisista osa kävi Leirin Prismassa ja toiset suuntasivat IsoKristiinan (kauppakeskus) S-markettiin kurkistamaan kauppojen arkeen ja oppimaan uutta.

Job Shadow Dayn tarkoitus on olla matalan kynnyksen päivä työn seuraamiseen sekä työn seuraajille että työnantajille. Tähän liittyen kommentti eräältä työnantajalta:


”Ilmaantui innokas varjo, minun ei tarvinnut tehdä itse mitään. Totta kai olen suostunut, jos joku haluaa työhöni tutustua.”

Vates-säätiö lähettää lämpimän kiitoksen kaikille mukana olleille työn seuraajille, työnantajille ja välittäville tahoille tämän vuoden tapahtumasta. Te teette työelämästä rikkaampaa!

Kuva 1: Työnseurantapaikat: Rosk'n roll/Askola, S-market/Lappeenranta, Kukka ja luontaistuote/Kärsämäki, Amara/Kärsämäki, Café Popolo/Vantaa ja Auto-Iiro/Sastamala.

Kuva 2: Meira seuraa kassakoneen käyttöä Café Popolossa. 

Kuva 3: Kehitysvammaisten Tukiliiton kautta työtä seurasi useita ihmisiä Pohjois-Savossa ja Etelä-Karjalassa. Kuva liiton Facebook-julkaisusta.

Kuva 4: Yrittäjä Tommi Pesonen järjesti pihamaallaan kaikille avoimen tapahtuman. Tulkkaus-Ilona esitteli tapahtumassa selkokielisiä kortteja. Kuva Radio Pogostan Facebook-julkaisusta.

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!