Siirry pääsisältöön

Harjoitteluista ja siirtymätöistä oppisopimuskoulutukseen Vatesiin

10.09.2024

Marika Kuitunen, pitkähköt kaksiväriset hiukset ja t-paita, jossa koira-aiheinen printti.Aloitin Vatesilla viikko sitten osa-aikaisena järjestöavustajana yhdeksän kuukauden mittaisen jakson, STEA:n Paikka auki -ohjelman kautta.

Työ kuuluu kouluni, Ammattiopisto Liven työssäoppimisjaksoon, mutta olen palkallisessa työsuhteessa oppisopimuskoulutuksella. Arvioitu valmistuminen tapahtuu jakson loputtua. Ammattinimikkeeni tulee olemaan medianomi, joten tulin Vatesiin tekemään pääasiassa graafista suunnittelua ja muita visuaaliseen ilmeeseen liittyviä tehtäviä.

Se, että pääsin tänne oppimaan ja toteuttamaan sitä, mikä on minulle luontaista, eli luovaa työtä, oli onnenpotku. Aiempi työssäoppimisjaksoni oli Helsingin Klubitalolla kolmen kuukauden ajan, jossa olen myös jäsenenä. Sieltä jäi oppeja korvan taakse, esimerkiksi miten (visuaalinen työkalu) Canva toimii.

Työhistoriani on värikäs. Paljon harjoittelujaksoja ja siirtymätöitä, tuettuja töitä, ja olen myös työskennellyt apteekissa kauan sitten, kolmen vuoden ajan. Paikat, joissa olen ollut harjoittelussa ovat esimerkiksi koirahoitola, levykauppa, tavaratalo, valokuvataiteen museo ja taidekoulu. Nämä kaikki kokemukset ovat muovanneet ajatustani siitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Vaikka osa töistä, joissa olen ollut, eivät ehkä täysin ole olleet sitä, mitä hain, olen onnellinen, että sain niistä kokemusta, jonka vuoksi tiedän, mitä haluan tehdä.

Vapaa-ajalla kuuntelen musiikkia, seuraan joitain sarjoja ja katson elokuvia. Pidän eläimistä, ja minulla on espanjalainen bull tyyppinen rescue-koira sekä itämainen lyhytkarvakissa. Minä pidän erityisesti vaihtoehtokulttuureista, showpainista ja visuaalisista, silmää hivelevistä asioista.

Mielenkiinnolla odotan, että opin uusia asioita, ja että saan tarkemman kuvan siitä, millaista on olla osa tiimiä järjestössä.

Marika Kuitunen
järjestöavustaja

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!