Siirry pääsisältöön

IPS-työhönvalmentaja kulkee rinnalla, tukee ja kannustaa

ma huhtik. 29 00:00:00 2024

Teksti ja kuvat: Liisa Käiväräinen

Kadonnutta työniloa etsimässä - työkyky ja itsetunto nousuun

Kaksi naista heittelee hernepussia käytävässä.

Asumispalveluyksikkö Pirta kaipasi lisäkäsiä asukkaiden arjen virkistämiseen ja rikastuttamiseen. Motivoituneelle ja koulutetulle osaajalle avautui ovi työelämään. Kehitysvammaisten vapaa-ajan toiminnan varmaotteisen ohjaajan katse on vahvasti kohti tulevaisuutta.

Paimiolaisen Millan, 32, mutkikas tie mielenterveyshaasteista arkiseen työelämään on inspiroiva ja valloittava – aivan kuten Milla itsekin. Koulutushistoriasta löytyy ravintola- ja catering-alan perustutkinto ja viittomakielen ohjaajan tutkinto. Työkokemustakin ehti kertyä kehitysvammaisten päivätoiminnasta ennen kuin psyykkiset ongelmat veivät nuoren naisen työkyvyttömyyseläkkeelle seitsemäksi vuodeksi.

– Ei ollut helppo löytää töitä niin pitkän ajan jälkeen, sillä itsetunto ja työkyky olivat hukassa. Tein pari työkokeilupätkää, mutta halusin pikkuhiljaa päästä takaisin oikeaan työelämään, Milla kertoo.

Salon psykoosityöryhmän omahoitaja ehdotti hänelle uutta lähestymistapaa, toipumisorientaatioon perustuvaa IPS-työhönvalmennusta. Milla tapasi IPS-työhönvalmentaja Jenni Piirin ensimmäisen kerran elokuussa – siitä saakka kaksikko on kohdannut viikoittain milloin missäkin, harvemmin poliklinikalla.

– Etsimme alkuun töitä kaupan alalta. Keskusteluja osatyökykyisten työllistämisestä oli kuitenkin vaikea saada alkuun. Edistyimme työnhaussa vasta suuntauduttuamme kehitysvammapuolelle, Piiri toteaa.

Keskusteluyhteys Littoisissa sijaitsevaan Kasevan asumispalveluyksikkö Pirtan palveluvastaava Hanna Paavolaan syntyi helposti.

– IPS oli uusi tuttavuus, mutta innostuin heti ajatuksesta. Kaseva on yhteiskunnallinen toimija, joka haluaa antaa mahdollisuuden löytää paikka työelämässä. Se kuitenkin edellyttää, että meillä on tarjota ihan oikeaa työtä, Paavola kuvailee.

Työhönvalmentaja ja esihenkilö tukipilareina

Milla kävi työhönvalmentaja tukenaan työhaastattelussa, vakuutti toiminnanjohtaja Anne Holmbergin ja allekirjoitti työsopimuksen vuoden lopussa. Nyt hän työskentelee Pirtassa päivä- ja viriketoiminnan ohjaajana viiden tunnin ajan viitenä päivänä viikossa.

Tummahiuksinen, silmälasipäinen Milla.– Epäilin aluksi osaamistani ja sitä, etten saa innostettua asukkaita mukaan toimintaan. Nyttiedän jo taitoni. Asukkaiden innostuminen tuo hyvän mielen minullekin, Milla iloitsee.
Pirtan väki on seurannut tyytyväisenä Millan työuran kehittymistä.

Varmuutta ja itseluottamusta, työkalu- ja päivittäisen tekemisen tueksi – niitä esihenkilönä toimiva Hanna Paavola on pyrkinyt Millalle antamaan.

– Olemme painottaneet Millalle, että se, mitä hän tekee, on riittävää ja hyvää. Tarvittaessa sovelletaan puolin ja toisin, mutta hänessä on jo nyt paljon sellaista, mitä työssä tarvitaan, Paavola alleviivaa.

IPS-työhönvalmentaja on kulkenut rinnalla koko matkan – ja kulkee yhä.

– Milla suunnitteli viikko-ohjelman oikeastaan itseään varten. Niin hänen päiviinsä saatiin toipumista tukevaa struktuuria, toimintaterapeuttina aikaisemmin työskennellyt Jenni Piiri kertoo.

Hyvin suunniteltu, monipuolinen viikko-ohjelma toistuu ja mukautuu asukkaiden ja hoitajien toiveisiin.

Ohjelma sisältää Pirtan asukkaiden arjen toiminnassa mukana olemista, kuten lukemista, askartelua, ulkoilua, pelaamista ja kokkaamistakin.

– Hernepussien heittely on kaikkein suosituinta puuhaa, Milla paljastaa.

Vihreää valoa opintosuunnitelmille

Työhönvalmentajan mukaan Milla on mainio esimerkki siitä, miten mielenterveyshäiriöistä voi sopivan ja oikea-aikaisen moniammatillisen tuen avulla kuntoutua työkykyiseksi. Työyhteisössä nähdään vahvuuksina Millan analyyttisyys ja tarkkuus yhdistettynä avoimuuteen ja rohkeuteen pyytää apua.

– Milla arveli alkuun, ettei hän tee työpäivän aikana mitään. Pyysin häntä pitämään kirjaa työtehtävistä. Pitkä tehtävälista sai vakuutettua hänet tekemisen riittävyydestä ja monipuolisuudesta, Piiri muistelee.

Palkkatuettu työ Kasevassa kestää syksyyn asti. Tulevaisuus vaikuttaa valoisalta.

– Milla toimii kivasti asukkaiden kanssa. Hänellä on motivaatiota ja halua tehdä töitä kehitysvammaisten parissa. Hän on myös kertonut haaveestaan opiskella lähihoitajaksi. Olemme keskustelleet siitä, että oppisopimuskoulutuksella sekin vaihtoehto voisi olla mahdollinen, jos hoitajan paikka vapautuu, esihenkilö Hanna Paavola toteaa.

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2024 (pdf aukeaa uuteen välilehteen).

Lue myös artikkeli IPS-työhönvalmennuksesta Varsinais-Suomen hyvinvointialueella, Varhassa.

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: