Korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma askel oikeaan suuntaan – Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja

to tammik. 27 13:43:00 2022

Teksti: Essi Tervonen
Kuva: Iiris Hynönen

Opetus- ja kulttuuriministeriön saavutettavuussuunnitelma julkistettiin kesäkuussa 2021. Suunnitelman yksi tavoite on saada korkeakoulutuksen saavutettavuus kirjattua yliopisto- ja ammattikorkeakoululakiin. Kysyimme suunnitelman ohjausryhmässä mukana olleelta vaikuttamistyön asiantuntijalta sekä kahdelta kohderyhmään kuuluvalta Helsingin yliopiston opiskelijalta, miten saavutettavuus toteutuu Helsingin yliopistossa.

Kun Hannele Kirveskoski oli mukana opetus- ja kulttuuriministeriön saavutettavuussuunnitelman ohjausryhmässä, työskenteli hän SAMOKin hyvinvointipolitiikan asiantuntijana. Uudessa työssään Psoriasisliiton vaikuttamistyön asiantuntijana Kirveskoski on toiminut kuukauden päivät. Kirveskoski toteaa suunnitelman olevan askel oikeaan suuntaan.

– Pelkästään se, että suunnitelma on tehty, on jo merkki siitä, että saavutettavuuteen tahdotaan kiinnittää huomiota ja edistää sitä. Toivoisin, että saavutettavuussuunnitelma nähdään laajasti mahdollisuutena viedä yhteiskuntaa eteenpäin.

Se on myös mahdollisuus tarkastella kriittisesti koulutusjärjestelmäämme sekä työelämän negatiivisia ja syrjiviä asenteita vammaisia ja toiminta- ja liikuntarajoitteisia henkilöitä kohtaan.

– Saavutettavuuden toteutumista ja yhdenvertaisuutta tulisi seurata jatkuvasti ja johdonmukaisesti. Tällä hetkellä henkilöt, joilla on toiminta- ja liikuntarajoitteita tai vaikkapa oppimisvaikeuksia, joutuvat erikseen pyytämään tukitoimia tai saavutettavia oppimateriaaleja. Tukitoimia ei aina pyynnöstä huolimatta saa, toteaa Kirveskoski.

Moninaisuus osaksi koulutusta ja tutkimusta

Milla Tengström ja Ira Kolkkinen opiskelevat Helsingin yliopistossa. Tengströmillä ja Kolkkisella on toisistaan erilaiset vammat ja siten myös erilaiset kokemukset yliopiston saavutettavuudesta. Kumpikin on kuitenkin yhtä mieltä siitä, että saavutettavuusongelmat jäävät monessa kohtaa yksilön vastuulle.

– Korkeakoulujen saavutettavuudesta ei todellakaan puhuta riittävästi, toteaa Tengström.

– Tila on merkitty esteettömäksi, mutta käytännössä luentosaliin ei esimerkiksi pääse yksin pyörätuolilla. Vammainen opiskelija voi olla yhteydessä HY:n ”erityisjärjestelyiden asiantuntijaryhmään”, vaikka nettisivuilta ei löydy tietoa, ketkä ryhmään kuuluvat. Opiskelija joutuu lähettämään yksityisiä terveystietoja, jos hän tarvitsee suosituksen yksilöllisiä järjestelyjä varten. Tämä ei ole helposti lähestyttävää tai läpinäkyvää eikä herätä luottamusta, kertovat Tengström ja Kolkkinen.

Tengström ja Kolkkinen kommentoivat lisäksi, ettei opintojen suorittamisessa tai oppimisessa huomioida ihmisten erilaisia toimintakykyjä. Yliopistolla on sisäänrakennettuja normatiivisia odotuksia esimerkiksi aikataulussa pysymisestä ja suoritusmerkinnöistä.

Myös Kirveskoski kommentoi asiaa:
– Korkeakouluissa tulisi omaksua sellainen ajattelu- ja toimintatapa, että saavutettavuus ja yhdenvertaisuus ovat osa kaikkea tekemistä ja sisältyvät koulutukseen ja tutkimukseen. Sen sijaan, että opiskelijoiden oletetaan sopivan yhdenlaiseen muottiin ja olevan ominaisuuksiltaan samanlaisia, pitää kysyä, miten koulutusjärjestelmää pitää muuttaa, jotta se mahdollistaa kaikenlaisten opiskelijoiden osallisuuden ja antaa jokaiselle mahdollisuuden opiskella niin pitkälle kuin oma motivaatio ja rahkeet riittävät.

Yliopiston saavutettavuusongelmat ovat antaneet Tengströmille ja Kolkkiselle sekä kahdelle muulle opiskelijalle pontta perustaa opiskelijaliikkeiden hengessä vielä toistaiseksi rekisteröimätön yhdistys, jota he kutsuvat ”Rampaopiskelijat ry:ksi”. Yhdistyksellä halutaan tehdä vaikuttamistyötä:

luoda yhteisöllisyyttä, antaa vertaistukea ja edistää radikaalia saavutettavuutta yliopistolla.
– Yliopisto odottaa, että opiskelijat itse ratkaisevat yliopiston ongelmat; täytyy perustaa järjestö, jotta opiskelijoiden huolia kuunnellaan!

Konkreettisia tekoja saavutettavuuden edistämiseksi

– Yliopiston pitäisi ottaa selkeäksi, kaikkea toimintaa läpileikkaavaksi tavoitteeksi edistää saavutettavuutta järjestelmätasolla. Tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä sekä yhtenäisiä käytäntöjä, kertovat Tengström ja Kolkkinen.

– Tähän asti saavutettavuussuunnitelmaan liittyvää työtä voidaan pitää onnistuneena, mutta nyt tarvitsemme konkreettisia tekoja. Tässä tulee osallistaa laajasti myös opiskelijoita, eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sekä heitä edustavia järjestöjä, toteaa Kirveskoski.

Tengström ja Kolkkinen ovat samaa mieltä Kirveskosken kanssa siitä, että nyt kaivataan konkreettisia tekoja sekä työkaluja niiden toteuttamiseen. Opiskelijat mainitsevat esimerkiksi henkilökunnan, ainejärjestöjen ja tutoreiden koulutuksen lisäämisen, jotta saavutettavuus ja vammaisten henkilöiden kohtaaminen toteutuisi paremmin. He myös toivovat, että saavutettavuus olisi korkeakouluissa joustoa, kunnioitusta, ymmärrystä, tavallista ja normaalia, ja että olisi erilaisia järjestelyvaihtoehtoja.

– Vammaisena ei tulisi joutua tekemään ekstratyötä sen eteen, että pysyisi mukana ja pystyisi osallistumaan opetukseen. Olisi hyvä, ettei saavutettavuutta joutuisi ajattelemaan, koska se olisi jo olemassa.

Tutustu suunnitelmaan:
Kosunen, T. (2021) Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:35. Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua (linkki aukea uuteen välilehteen).

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2021 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi