Aivovamman jälkeinen työ tukee jaksamistani
pe jouluk. 16 12:37:00 2022
Teksti: Pia Kilpeläinen
Kuvat: Sanna Alaraasakka
Oululainen luokanopettaja Ella Saarenpää-Kervinen on entinen ratsastaja ja nykyinen pararatsastaja. Huhtikuussa 2016 pitkän linjan hevosharrastajan elämä muuttui. Oli aivan tavallinen keskiviikkopäivä, ja käynnissä oli aivan tavalliset esteratsastustreenit. Tuolla kerralla jotakin meni kuitenkin pieleen: Saarenpää-Kervinen putosi hevosen selästä saaden rysäyksessä aivovamman.
Kun Ella Saarenpää-Kervinen aivovammautui ratsastusonnettomuudessa, olivat aivovammat hänelle täysin tuntemattomia.
– Jos joku olisi kysynyt, olisin olettanut aivovammaisen ihmisen liikkuvan korkeintaan avustettuna – ja vähintäänkin pyörätuolin tai rollaattorin avulla – tai olevan kuolaava, puhekyvytön sänkypotilas. Mielikuvani oli todella dramaattinen verrattuna siihen, mitä esimerkiksi itse olen: toimintakykyinen pararatsastaja ja luokanopettaja.
Saarenpää-Kervinen kertoo, että aivovammadiagnoosin saaminen oli kuin märkä rätti vasten kasvoja. Kun diagnoosi sanottiin suoraan, konkretisoituivat omat epäilykset siitä, ettei kaikki ole onnettomuuden jälkeen palannut täysin ennalleen. Vuoden mittainen sairauslomakin tuntui todella pitkältä.
Ella Saarenpää-Kervinen työskentelee nykyisin mentoriopettajana. Hänellä ei ole esim. välituntivalvontoja tai Wilman päivityksiä. Työaika on 26 tuntia viikossa, mikä on hänelle sopiva määrä. Vapaa-ajallaan hän toimii Aivovammaliiton kokemustoimijana.
– Toisaalta oli myös ihanaa saada huomiota ja apua läheisiltä ihmisiltä. Oli upeaa huomata, että minua ei jätetty yksin muuttuneessa elämäntilanteessa.
Hänen aivovammansa oli kasvutarina myös lähipiirille.
– Aluksi läheiseni olivat hieman yltiöoptimistisia, sillä he olettivat minun kuntoutuvan kokonaan. He odottivat minulta enemmän kuin mihin kykenin, ja tämä aiheutti välillä hankaliakin tilanteita. Tuolloin en osannut itse sanoittaa heille sitä, miltä minusta tuntui, joten he saattoivat ajatella, että minua laiskotti tai en ollut kiinnostunut yhteisistä asioista.
Toisinaan ympärillä olevat ihmiset odottavat edelleen liikaa.
– Kyllä minun harva se päivä – tai ainakin viikoittain – pitää muistuttaa, että takeltelu ja kömpelyys johtuvat vammastani tai että syön siksi ”väärällä” kädellä, että se toimii paremmin ja näin ruoka todennäköisemmin päätyy suuhuni kuin putoaa maahan. Älypuhelinta käyttäessäni käsieni häiriöt tulevat helposti esiin. Lähetin esimerkiksi kerran vahingossa kaverini isälle alushousumainoksen, Saarenpää-Kervinen nauraa ja jatkaa, että välillä hänen pitää aivovamman jälkitilan oirekuvan vuoksi selitellä omia tekemisiään.
Luokanopettaja mentoriopettajana
Luokanopettajana toiminut oululaisnainen sai päätöksen osa-aikaeläkkeestä vuonna 2019.
– Sen määrä oli laskettu edellisten työvuosieni perusteella, jolloin olin aivovamman vuoksi sai- rauslomalla. Summa oli aivan naurettava – 5,35 euroa kuukaudessa. Minun oli pakko valita, otanko tarjotun eläkkeen vai palaanko töihin. Käytännössä työhön palaaminen oli ainoa vaihtoehto.
Ella Saarenpää-Kervinen kertoi heti avoimesti aivovammastaan esihenkilöilleen. Hän tiesi, että avoimuus ehkäisee tehokkaimmin mahdollisia väärinkäsityksiä. Hän aloitti tekemällä sijaisuuksia Oulun eri kouluissa. Työtä oli tarjolla runsaasti, ja vaikka hän ottikin vastaan suurimman osan annetuista opetustunneista, ei hän aluksi tehnyt täyttä työpäivää. Sijaisuuksien kautta hän ajautui määräaikaisiin ja sen jälkeen toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Nykyään Saarenpää-Kervinen työskentelee mentoriopettajana.
– Minulla on 26 opetustuntia viikossa, eikä tämän päälle tule muita luokanopettajan tehtäviä: en toimi välituntivalvojana, en pidä yhteyttä vanhempiin enkä laadi Wilma-merkintöjä. Kun työpäiväni päättyy, voin aidosti sulkea oven takanani ja rauhoittua viettämään omaa aikaa.
Mentoriopettaja vierailee Oulun kouluissa viikon tai pari kerrallaan ja toimii opettajan konsultoivana työparina. Mentoriopettaja tarkastelee, voiko opetusta kehittää. Hän myös pureutuu koulussa ilmeneviin haasteisiin ja pohtii, pystyykö koulu itsenäisesti vastaamaan niihin vai tarvitaanko ulkopuolista tukea.
– Toimin sekä ennaltaehkäisijänä ja jo syttyneiden tulipalojen sammuttajana. Työ ei ole ajallisesti uuvuttavaa, mutta toisinaan on henkisesti raskasta kohdata asioita, joihin voin työssäni törmätä. Toimenkuvaa ei ole muokattu hänelle sopivaksi.
– On sattumaa, että päädyin sellaiseen työhön, joka tukee jaksamistani ja työhyvinvointiani.
Hän toimii myös Aivovammaliiton kokemustoimijana ja antaa esiintymiskoulutusta toisille kokemustoimijoille.
Paluu ratsaille
Ratsastus oli tauolla neljä vuotta.
– Vannoin onnettomuuteni jälkeen, etten enää ikinä ratsasta enkä varsinkaan osta kallista hevosta. Lähdin kuitenkin ratsastamaan ystäväni houkuttelemana tuttavan tallille. Lopulta perheeseemme tuli – tiukkojen neuvotteluiden jälkeen – jälleen oma hevonen, Saarenpää-Kervinen sanoo.
Hän kuvailee, että hevosharrastuksen pariin palaaminen on palauttanut hänet niihin sosiaalisiin ympyröihin, joista hän joutui pois vammauduttuaan. Talliyhteisössä jaetaan ilot ja surut. Porukka puuhaa muutakin yhdessä. He ovat muun muassa järjestäneet hyväntekeväisyystempauksen ukrainalaisten hyväksi. Oululaisopettaja toteaakin hevosten pariin palaamisen tunnetta huumaavaksi ja parhaimmaksi mahdolliseksi kuntoutusmuodoksi.
Saarenpää-Kervinen kuvailee, että hänelle hevosen parissa oleminen on mindfulnessia.
– Kuntoutuksessa minulle on todettu, että menen sata lasissa ja ajattelen vähintään viittä asiaa samanaikaisesti. Hevostalli on ainoa paikka, jossa pystyn olemaan ajattelematta mitään muuta kuin hevosia. Siellä saan nollata aivoni ja keskittyä oleelliseen.
Vain taivas rajana!
Vammautumisensa myötä esteet vaihtuivat kouluratsastukseen. Ella Saarenpää-Kervistä valmentaa kotitallilla Arto-Pekka Heino ja maajoukkueleireillä Janne Bergh.
– Janne valmentaa eri syistä vammautuneita ihmisiä. Ihailen sitä, miten hän löytää jokaiselle juuri ne seikat, miten itse kukin voi kehittyä parhaiten, vaikka meillä kaikilla vammamme on omanlaisensa. Joukossamme on muitakin aivovammautuneita ja hevosonnettomuudessa vammansa saaneita ihmisiä.
Pararatsastajat jaetaan vamman perusteella viiteen eri luokkaan. Aivo- vammautuneet ihmiset ovat yleensä luokissa neljä ja viisi. Viitosessa kisaavat toimintakykyisimmät ratsastajat, joihin Ellakin kuuluu. Luokittelut tehdään fysiologisten testien perusteella.
Pararatsastus on arvostelulaji siinä missä kouluratsastuskin, mutta pararatsastuksessa ratsastajan sijaan arvostellaan hevosta ja sitä, miten ratsastaja saa kontaktin hevoseen ja kommunikoi tämän kanssa. Apuvälineet ovat sallittuja. Jos esimerkiksi jalat eivät toimi, käytetään raippaa jalkojen asemesta. Raipalla ei lyödä hevosta, vaan annetaan painalluksilla hevosen kylkiin vastaavat käskyt kuin mitä tervejalkainen antaa pohkeillaan.
Ellan kisakausi kärsi koronaan sairastumisesta, ja kisoja on jouduttu perumaan tuomareiden puuttumisen takia. Ajatukset ovat jo kaudessa 2023. Tälle vuodelle on mahtunut myös kivoja suorituksia, joista esimerkiksi kakkostilaan päätynyttä rataa Ella ratsasti onnenkyyneleet silmissään.
Pariisin paralympialaiset 2024 tulevat ehkä liian nopeasti, mutta pääsy Los Angelesin paralympialaisiin vuonna 2028 on suuri haave ja tavoite!
Ella Saarenpää-Kervinen kertoo tähtäävänsä korkealle nauttien matkasta kokonaisuudessaan.
Artikkeli on osa alunperin Aivovammaliiton sivuilla ja Aivoitus-lehdessä julkaistusta artikkelista, ja sitä on täydennetty jälkikäteen tehdyllä haastattelulla (Pia Kilpeläinen).
Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 2/2022 (pdf aukeaa uuteen välilehteen
******************
Aivovamma ja kuntoutus työelämään
Aivovamman saa vuosittain vähintään 20 000 suomalaista ja sen jälkitilan oireita on vähintään 100 000 henkilöllä. Aivovamma voi aiheuttaa haasteita kognitiivisissa toiminnoissa. Ne ovat tiedon käsittelyyn liittyviä toimintoja eli mm. havaitsemista, ajattelua ja muistamista. Oireisiin kuuluu myös voimakas väsyvyys. Neurologiset sairaudet voivat aiheuttaa tilapäisiä tai pysyviä muutoksia kognitiiviseen suoriutumiseen.
Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve arvioidaan aivovamman jälkitilan oirekuvan mukaan. Neuropsykologisen kuntoutuksen tavoite on tukea toiminta- ja työkyvyn paranemista sekä auttaa kompensoimaan aivovamman vaikutuksia arjessa.
Ammatillinen kuntoutus voi sisältää mm. koulutusta, valmennusta, ohjausta, työolojen muuttamista, elinkeinon ja ammatin harjoittamisen tukea sekä palkkatukea työnantajalle. Jos aivovamman alkuvaiheen vaikeusaste on ollut lievä, tavoitteena on yleensä työhön tai opintoihin palaaminen. Yhteistyö esimerkiksi työterveyshuollon tai oppilaitoksen kanssa on tärkeää. Työhön palaaminen voi toteutua esimerkiksi työkokeilun, osa-aikatyön tai uudelleenkoulutuksen avulla.
Lähteet: Aivovammaliitto, Kognitiiviset oireet työelämässä -opas ja Käypä hoito -suositus/aivovammat
- Aivovammat (kaypahoito.fi)
- Kognitiiviset oireet työelämässä -opas 2021 (neuroliitto.fi). Oppaasta löytyy paljon vinkkejä työelämässä selviytymisen tueksi, myös työnantajalle